Millaista on elää ADHD-miehen kanssa?

Paljon on myös kiinni ihmisen persoonallisuudesta miten adhd ilmenee,miten sitä itse ymmärtää ja osaa,pystyy hoitamaan,itse olen nainen ja adhd,olen melko älykäs ja luen hyvin paljon,tutkiskelen itseäni koko ajan ja koen hetkittäin että saan adhd:stani kiinni ja tunnen kuka olen sen alla.elämä addina on silti melko raskasta.en koskaan toivoisi sitä kenellekkään.

 

Minulla on adhd diagnosoitu aviomies. Lääkkeitä (ritalin) ei kestänyt, meni agressiiviseksi ja masentuneiseksi. Unohtelee asioita esim hella jää päälle, järjestelee tavaroitaan jatkuvasti, laskut löytyy vaatekaapista samoiten erinlaisia tavaroita, ei pysty olla paikallaan kotona olo vaikeaa, ajantaju puuttuu, keskeyttää puhujan, unohtelee sanoja, luku/kirjoitushäiriö, netti addikti, marttyyri jos huomautan että pitää rauhoittua ettei esim lasi mene rikki ja kun se menee rikki se oli minun syy kun puhuin. Ei huomaa itsessään vikaa millään. Mutta ei juokse naisissa tai ole itsetuhoinen. Autolla ajo myöskin vaikeaa kun katsoo rannekelloa parin min välein, puhuu puhelimessa samaan aikaan. On tämä raskasta välillä, varsinkin kun on pieniä lapsia. Lääkityksestä on hyötyä, rauhoittui paljon mutta sivuoireet oli liian pahat joten päätimme että hän ne lopettaa.

 

Minulla oli adhd-avomies. Hän oli suhteen alussa parhaimmillaan, lapsenomainen hulluttelija, impulsiivinen ja spontaani, rakkaudentunnustuksissaan vuolas ja seksuaalisesti superaktiivinen. Hän oli kaikennäköisen pikkunäppärän tiedon mestari ja niillä häpeilemättä pätemässä. Hän oli tyyppinä huoleton, ajoi liikenteessä ottaen hurjia riskejä, jätti laskujaan maksamatta, aukoi päätään ärsyyntyessään ja teki niin myös tuntemattomille, käytöstavat olivat vähän niin ja näin, moni pahastui ja lukemattomat kerrat yritin paikkailla hänen sanomisiaan jälkikäteen. Suhteen vakiintuessa miehen käytös muuttui. Hän ei osoittanut enää empatiaa samoin kuin suhteen alussa. Hän kuittaili vakavia ja surullisiakin tapahtumia mauttomalla läpällä, eikä tuntenut katumusta jos sattui mokaamaan, vaan siirtyi heti seuraavaan tilanteeseen. Hän petti, mutta perusteli sen aina minun käytökselläni, joka ajoi hänet siihen. Hankin hänen kanssaan lapsen tietäen ettei hän ole tekemisissä exänsä lapsen kanssa. Sen hän perusteli suhteemme alussa taitavasti ja marttyyriksi tekeytyen. Vasta meidän eromme jälkeen aloin ymmärtää kuinka kova mies oli valehtelemaan kaikkialla ja kaikessa. Sen tajuaminen meinasi romahduttaa elämäni. Hän on saanut adhd diagnoosin, ei käytä lääkitystä ja perustelee adhd:llaan kaiken sellaisen jota ei voi laittaa enää kenenkään muun syyksi. Mutta mitään vastuuta hän ei suostu ottamaan omasta käytöksestään.

 

Mun aviomiehelläni on ADHD tai lapsena sai diagnoosiksi MBD joka siis nykyään on ADHD.
Mieheni on käynyt erityiskoulun ja aloittanut sen 8v. Koulussa ollut aivan mahdoton, levoton ja tapellut paljon. Erotettukin koulusta joskus.
Nykyisin on rauhallinen ja kiltti. Energiaa purkaa tekemiseen. Tekee paljon kotitöitä, lumitöitä jne jne. Ei juo juuri koskaan eikä polta. Lääkitystä ei ole.
Eli hänen ADHD näkyy nykyisin, lukihäiriönä ja ahkeruutena. Porukassa keskustellessa hän ei tavallaan pysy mykana. Kun muut jo vaihtaa aihetta niin hän jumittuu vielä vanhaan aiheeseen. Äidinkielellisesti hän on myös aika huono. Yleensäkin siis koulu on mennyt vähän niin ja näin.
Uskon hänen olevan luotettava ja uskollinen. Jotain pieniä valheita on koittanut kertoa, mutta aina jää kiinni koska hänestä näkee heti jos ei puhu totta.
Ei hän ole kyllä lainkaan tuollainen kuin moni on kuvaillu ADHD-aikuisia.
Virtaa hänellä riittää muutamaan maratoniin vuodessa ja niiden treenaamiseen eli oikeaan osoitteeseen menee energia.
Niin ja tosi säännöllinen rytmi hänellä pitää olla, kellontarkka. Nukkumaan menee aina 22.00 ja herää aina 05 töihin tai vkl 07. Koskaan ei nuku pitkään. Eikä nuku päiväunia kuin kipeänä. Niin ja sohvalla ei istuskele kun tahtoo touhuta.

 

Ei kannata leimata kaikkia yleisten stereotypioiden kautta.
Tutustukaa ensiksi ihmiseen niin huomaatte ettei välttämättä mistään voisi päätellä ADHD:n olemassaoloa.
On juristeja, lääkereitä, pankkiireja, graafikoita, arkkitehtejä, koodaajia, opettajia, pappeja.. jne.

Suurimmalla osalla lievät haitat ja vastapainoksi erittäin paljon lahjoja.
positiivisuus, Innokkuus, kekseliäisyys, umpi rehellisyys, luovuus..

 

Kerron omasta kokemuksestani. Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä pian kolme vuotta ja odotamme ensimmäistä yhteistä lasta (miehellä siis jo 10v tytär, minulle lapsi ihka ensimmäinen). Koko yhdessäoloajan on arkirutiinit ollut yhtä takkuamista. Laskuja pyöritellään ulosoton kautta tai hoidetaan vasta siinä vaiheessa kun käräjäoikeudestä tulee velkomushaaste. Kertaakaan ei mies ole spontaanisti siivonnut tai auttanut missään kotitöissä, tosin tekee kyllä jos käsken ja kerron tarkkaan mitä haluan hänen tekevän. Aina myöhässä, unohtelee tapaamisia (jopa oman tyttärensä kanssa sovitut), ei pidä kiinni sovitusta, joka on johtanut siihen, etten voi luottaa häneen enää. Alottaa jatkuvasti uusia projekteja, mutta mitään ei saa koskaan loppuun. Jos en pesisi hänelle pyykkejä, hän kulkisi ilman alusvaatteita ja sukkia likasissa vaatteissa. En ole itsekään mikään järjestelmällisin ihminen ja siivousintoilija, joten ainainen sekasorto, sotku ja kaaos on pikkuhiljaa vienyt kaikki voimani.

Mieheni ei ole koskaan pettänyt, on hyväsydäminen, kiltti ja hellä. Moni on kertonut ongelmista alkoholin kanssa, mutta onneksi tällaista ongelmaa ei ole sillä mieheni addiktio on taas karkki, limut ja leivonnaiset - eli kaikki makea. Ja seksi.

Muita varsinaisia ongelmia suhteessamme ei olekaan, kuin arjen haasteet, jotka on alkaneet tuntua ylitsepääsemättömiltä. Olin pitkään epäillyt miehelläni olevan jonkin sortin keskittymishäiriö, joten pyysin häntä n. vuosi sitten tekemään netistä löytyvän testin. Tulos oli selkeästi positiivinen adhd:n suhteen, joten pyysin häntä menemään lääkärin juttusille. Asia kuitenkin jäi, kunnes arjen haasteet alkoivat stressaamaan minua niin, että muutama kuukausi sitten jouduin antamaan hänelle kaksi valintaa: joko mennä lääkärin juttusille tai ero. Mieheni sai kun saikin diagnoosin vihdoin viime viikolla.

Olen jotenkin elätellyt toiveita siitä, että arki saadaan vielä toimimaan ja asiamme järjestyy. Mieheni on yrittäjä ja hänen yritystoimintansa on käytännössä lakannut kokonaan ja firman nyt konkurssin partaalla. Mieheni aloitti vanhan omakotitalomme täysremontin 11kk sitten, mutta ei ole edelleenkään päässyt purkuvaihetta pidemmälle. Kun olohuoneen lattialämmitysputket tulivat ja niitä olisi voinut alkaa asentamaan, sai mieheni päähänsä rakentaa sittenkin terassin jne. Hommat ovat välillä myös seisseet jopa kuukausia, sillä motivaatio on ollut täysin kateissa. Olemme siis eläneet lähes vuoden työmään keskellä ja en jaksa tätä enää. Omat voimani ovat aivan finaalissa ja olen jopa alkanut katumaan lasta, sillä miten voin tuoda pienen vauvan elämään tällaisen kaaoksen ja sekasorron keskelle? Diagnoosi konkretisoi minulle sen, ettei mikään välttämättä koskaan muutukaan. Toki olin jo varma diagnoosista etukäteen, mutta silti se tuli kuin isku vasten kasvoja.

Miten mieheni oireilu on sitten vaikuttanut muuten elämääni? Minusta tuntuu, että joudun pyörittämään yksin kahden ihmisen arkea. Omat voimavarat menee siihen, että yritän muistaa muistuttaa miestäni hänen tärkeistä tapaamisista, laskujen maksusta, hoitamattomista asioista, lääkärikäynneistä jne. jne. Jopa siihen pisteeseen, että käytän niin paljon aikaa hänen arkensa pyörittämiseen, että omani on aivan retuperällä ja olen alkanut unohtelemaan omia menojani, laskujen eräpäiviä jne. Olen käskyttänyt ja patistanut häntä hoitamaan asioitaan pian kolme vuotta. Olen yrittänyt pakottaa kaikin keinoin hänet tekemään edes asuintilojen remontit loppuun, mutta nyt tajuan että pakottaminen, oma asiasta stressaaminen ja vauhkoaminen on vain vienyt häneltä ne viimeisetkin motivaation rippeet hoitaa homma pulkkaan. Ainainen stressi kadonneista tavaroista, myöhästelystä ja arjen haasteista on ajanut minut syvään masennustilaan ja olen viimeiset viikot ollut todella ahdistunut. Olen tullut siihen pisteeseen, että olen nyt hakenut itselleni ammattiapua - tänään on ensimmäinen tapaaminen psykologin kanssa. Sain nippa nappa soitettua hänelle, eikä puhelustakaan meinannut tulla mitään loputtoman itkeskelyni takia. Toki raskaushormooneillakin lienee tekemistä asian kanssa.

Oma masennukseni ja korkea stressitila on saanut minut myös entistä huolestuneemmaksi sikiön hyvinvoinnista ja oman tilani vaikutuksista pitkällä tähtäimellä lapsen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Toivon, että mieheni saisi pian toimivan lääkityksen ja apua psykoterapiasta ja minä taas apua omaan olotilaani, jotta tästä umpikujasta päästäisiin eteenpäin. Rakastan kuitenkin miestäni yli kaiken ja lapsikin tulossa, joten ero tuntuu kamalalta ratkaisulta, vaikka olen sitäkin miettinyt ellei arkeamme saada edes hieman paremmin pyörimään. Olen tosin muutama päivä sitten laittanut jo asuntohakemuksen, mutta katson nyt rauhassa minkälaiset kortit meille jaetaan ja mitä tulevaisuus tuo.

 

Tosi raskaalta kuulostaa arkesi CasaRoque :|

Hyvää on se, että miehesi selvästi pitää sinua ja vauvaa tosi tärkeinä kun on teidän takianne lähtenyt apua hakemaan. Sopiva lääkitys ja asianmukainen kuntoutus voivat muuttaa elämää tosi paljon. Mutta paljon työtä on miehellä edessä, ja se kun alkaa tajuta omaa tilannettaan (jos sitä ei ole aiemmin täysin tajunnut) voi olla tosi rankkaa aikaa.

Mielestäni teille sopisi jokin perhekuntoutus tai sen tapainen sopia hyvin, kannattaa katsella adhd-liiton sivuja jos löytyisi jotain sopivaa. Saisit itsellesikin tietoa ja tukea.

Ja sitten jos et jaksa, niin sitten sinun täytyy ajatella itseäsi ja lasta. Ei erillään asuminenkaan välttämättä tarkoita eroa, vaan se voi olla hyväkin jos yhdessä asuminen kuormittaa suhdetta liikaa. Vertaistukiryhmiä kannattaa etsiä, voit saada tosi hyviä vinkkejä ja ennen kaikkea ymmärrystä toisilta saman asian kanssa eläviltä.

Toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin :flower:

p.s toivottavasti se miehen psykoterapia edustaa jotain sellaista suuntausta joka on valittu hänen diagnoosinsa perusteella. Joku kohtuaikaisten patoutumien kaivelu kun ei oikein auta tähän tautiin.

 

Tulin tänne hakemaan vertaistukea, mutta en tiedä valitanko sittenkään enää asiasta, jos muut adhd miehet ovat kerran tuollaisia.. Minun mieheni on äärimmäisen uskollinen, vaikka todella seksuaalinen onkin, ja ihana, ei käytä mitään päihteitä ja muutenkin viihtyy kotona ja on tunnollinen ja ahkera (töissä) ja kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä. Mutta aivan käsittämättömän impulsiivinen ja vaihtaa kiinnostuksenkohteita lennosta, joskus aloittaa päivässäkin pari uutta harrastusta jotka unohtaa seuraavana päivänä ja saattaa lyhyen keskustelun aikana vaihtaa puheenaiheen monta kertaa ja olen välillä ihan hukassa ja sekaisin tuon pöhkön kanssa. "Kulta, tuu kattomaan ostin meille mönkijän!" "Kulta, tuu kattoon, vaihdoin sen mönkijän veneeseen!" Ja sitten taas stressaantuu välillä itsekin hirveästi omasta käytöksestään ja kun kokoajan pitäisi olla käsillä ihmettelemässä ja kuuntelemassa miehen uusia innostuksenkohteita tai projekteja, jotka jäävät kaikki kesken tai kestävät vuosikausia. Luojan kiitos on tunnollinen ja tarkka rahankäyttäjä, muuten ei olisi noihin vääjäämättömiin hairahduksiin tai älyttömiin heräteostoksiinkaan varaa. Ei tee juuri mitään askareita kotona, mutta ehkä parempi niin, suurempi tuho siitä ehkä tulisi ja on kyllä vilpittömän kiitollinen siitä että minä olen näin pitkämielinen ja korvaa kyllä vaivannäköni monin tavoin. Mitään ei jaksa lukea tai tutkia tarkemmin ja rikkoo usein asioita tai tavaroita sen takia ja pilaa laittamansa ruuat (käyttöohjeet.. ehei.. reseptit.. ei..) ja ymmärtää väärin ja niin edelleen. Hukkaa myös tavaroita ja laittaa niitä väärään paikkaan, esim. ruuan jääkaapin sijaan keittiökaappiin. Ärsyyntyy myös todella helposti lähes kaikesta, mutta leppyy yhtä äkkiä ja on muuten kyllä mitä ihanin ihminen.

Joskus tuntuu vain, että hermoloma olisi ihan kiva. Mutta toisaalta tuo on suunnaton rikkaus ja en vaihtaisi miestäni mihinkään koko maailmassa, on niin lahjakas, kiinnostava, innostava ja fiksu kaveri, vaikka sählääkin aivan käsittämättömän paljon, varmaan kuoleekin jollain hämmentävällä tavalla jossain omituisessa onnettomuudessa. No lääkkeitä voisi syödä useammin, mutta ei muista sitäkään...

 

Aple siitä ujoudesta - ei välttämättä johdu suoraan adhd:sta, mutta on saattanut pienestä pitäen saada niin paljon haukkuja toheloinnistaan, että itsetunto on kärsinyt. Adhd:hen liittyy toisaalta monenlaisia yliherkkyyksiä, jotka voivat tehdä vähän aran oloiseksi.

 

Joku voisi kysyä mun mieheltä, millaista on elää ADHD-vaimon kanssa. Ei varmaan helppoa Pitäis mennä tutkimuksiin, mutta ahdistaa semmoiset.

 

Elämä ADHD-miehen vaimona on helvettiä! Hän on väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti, äkkipikainen, tyhjästä syyllistävä, sairaalloisen mustasukkainen, ei pidä mitään mitä lupaa, uhkaileva, pelottava, ei tartu omatoimisesti mihinkään askareisiin. Hän on myös hauska ja empaattinen ja saa ohjattua ihmiset siihen käsitykseen, että hän on aina ihana ihminen. Osittain se on totta. Sanon kaikille, ettei kannata tehdä samaa virhettä kuin minä. Kadun sitä, että menin hänen kanssaan koskaan yhteen. Olen naimisissa vain lasteni takia. Olen surullinen ja joskus hyvin ahdistunut. Hänelle on annettu lääkitys mutta mielestään hän ei tarvitse sitä. Minä kuitenkin näen suuren eron hänessä lääkkeellä tai ilman.

Jos yhtään rakastat itseäsi, älä mene suhteeseen adhd-ihmisen kanssa.

 

Minulla on jo menossa kolmas adhd-mies... Tai neljas. Pisin suhde kesti liki 18 vuotta.
Itse sain oman diagnoosini yli kolmekymppisena, nykyinen mieheni on diagnosoitu ja lapsena.

Joka tapauksessa elama on mahtavaa! Mies on onnellinen, kun joku edes jollain tasolla ymmartaa, kuinka adhd-aivot toimivat. Tuskin meista kumpikaan parjaisi nentin kanssa.

 

Elämä ADHD-miehen vaimona on helvettiä! Hän on väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti, äkkipikainen, tyhjästä syyllistävä, sairaalloisen mustasukkainen, ei pidä mitään mitä lupaa, uhkaileva, pelottava, ei tartu omatoimisesti mihinkään askareisiin. Hän on myös hauska ja empaattinen ja saa ohjattua ihmiset siihen käsitykseen, että hän on aina ihana ihminen. Osittain se on totta. Sanon kaikille, ettei kannata tehdä samaa virhettä kuin minä. Kadun sitä, että menin hänen kanssaan koskaan yhteen. Olen naimisissa vain lasteni takia. Olen surullinen ja joskus hyvin ahdistunut. Hänelle on annettu lääkitys mutta mielestään hän ei tarvitse sitä. Minä kuitenkin näen suuren eron hänessä lääkkeellä tai ilman.

Jos yhtään rakastat itseäsi, älä mene suhteeseen adhd-ihmisen kanssa.

Ei tuo ole pelkkaa adhd:ta. Ja jos oikeasti valitat lapsistasi, lahdet suhteesta, etka anna heidan kasvaa siina luulossa, etta kuvaamasi on normaalia.

 

Elämä ADHD-miehen vaimona on helvettiä! Hän on väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti, äkkipikainen, tyhjästä syyllistävä, sairaalloisen mustasukkainen, ei pidä mitään mitä lupaa, uhkaileva, pelottava, ei tartu omatoimisesti mihinkään askareisiin. Hän on myös hauska ja empaattinen ja saa ohjattua ihmiset siihen käsitykseen, että hän on aina ihana ihminen. Osittain se on totta. Sanon kaikille, ettei kannata tehdä samaa virhettä kuin minä. Kadun sitä, että menin hänen kanssaan koskaan yhteen. Olen naimisissa vain lasteni takia. Olen surullinen ja joskus hyvin ahdistunut. Hänelle on annettu lääkitys mutta mielestään hän ei tarvitse sitä. Minä kuitenkin näen suuren eron hänessä lääkkeellä tai ilman.

Jos yhtään rakastat itseäsi, älä mene suhteeseen adhd-ihmisen kanssa.

Hirveetä luettavaa itse olen pian pari vuotta seurustellut ADHD miehen kanssa. Vuosi seurustelun jälkeen hänestä selvisi asioita enemmän. Tai silmäni aukesivat enemmän. Valehtelee KAIKESTA ja koko ajan. Esim. suhteen ihan alkutaipaleella hän tuli autollaan minua vastaan toinen nainen kyydissään, ajoi muutaman metrin päässä joten en voinut erehtyä hänestä ja auto ja rekkarikin täsmäsi. Naisenkin tunnistin hänen exäkseen. (Joka muuten katkaisi välit mieheen minusta kuultuaan, tämän mies selitti haukkumalla naisen täys kahjoksi ja kertomalla uskottavasti tarinoita. )Hän kuitenkin tänä päivänäkin kiistää kaiken ja väittää että näen omiani. Alkuaikoina yritti toistakin naista mutta heti kun huomasin ja kysyin asiasta ja kerran tästä riitelimmekin niin hän sanoi lopettavansa. Vuoden päästä kuitenkin löysin hänen viestinsä tälle naiselle..joita oli paljon. Kun kysyin asiasta hän kuittasi sen vaan sanomalla että ei ole luvannut ettei enää ole naiseen yhteydessä, sanonut mutta ei luvannut. Lisäksi on ollut muitakin naisia joita hän aina yksin ollessaan viesteillään ilostuttaa. Puhelin, tietokone..kaikki visusti lukossa ja kaikki hyvin salaista.
Valehtelua esiintyy päivittäin..saattaa esim kauppareissustaan väritellä yhtä jos toista, siis sellaisia että tyhmempikin tajuaa ettei niissä ole totuuspohjaa. Olen silti aina, tyhmyyttäni!!, esittänyt uskovani tai ollut vaan hiljaa, siis sallinut kaiken tämän. Nyt umpikujassa. Valehtelu ei lopu ja hän on aika ajoin todella ilkeä, mutta ei koskaan myönnä sitäkään. Kaikki kiistetään tai laitetaan jonkun muun syyksi.
En tiedä miten olen itseni tähän tilanteeseen ajanut. Olen ajat sitten huomannut mitä hän tekee minulle mutta silti jäänyt. Minulla on erittäin traumaattinen väkivaltasuhde takana ennen häntä. Painin vieläkin niistä jääneiden arpien kanssa.
Mies on aina saanut minulle sekä muille erittäin onnistuneesti uskoteltua kuinka hyväsydäminen hän on. Vaan kun ei hän ole lainkaan mitä sanoo olevansa. Sanoo yhtä sun toista mutta aina näyttää että mikään mitä sanoo ei ole totta.
Meidän oli tarkoitus muuttaa yhteen, olen irtisanonut asuntoni. 2 viikkoa aikaa muuttoon ja taas tuli ongelma tuosta valehtelusta kun en pysty sen kanssa elää. Romahdan ihan näillä näppäimillä. Tiedostan kyllä että omaa tyhmyyttä, onhan hän jo useasti todistanut ettei häneen ole luottoa. Aina saanut kuitenkin puhuttua minut ympäri.
Ei ole ollut onneksi väkivaltainen. Valehtelee, todella ilkeä osaa olla, ei koskaan pyydä anteeksi eikä näe teoissaan väärää, kiistää kaiken tai syyttää muita, ei pidä lupauksiaan, aloittaa asioita mutta lopettaa ne kuitenkin pian, autolla ajaessa erittäin vaarallinen ja ollutkin useissa kolareissa kun ei keskity liikenteeseen vaan järjestelee vaikka hansikaslokeroa kesken ajon, erittäin sotkuinen ja asunto yksi kaatopaikka. Siinä osa hänen oireistoa. En tiedä miksi tähän kirjoitin...haluan ainakin että muut saisivat tietoa. En usko kylläkään että kaikki ADHD tyypit samanlaisia. Mutta aika monta on kyllä näitä pahojakin kokemuksia täälä. :,( Tästä kun jotenkin pääsisi pois itse romahtamatta. Kuten joku toinenkin aiemmin sanoi, kun tajuaa että toinen valehtelee ihan kaikesta niin se romahduttaa. Hänkin oli minulle kaiken kokemani jälkeen kuin pelastava enkeli, niin hyvä ihminen ja lopuksi hän onkin ihan muuta.

 

Raskasta luettavaa. Olen itse tutkimusten alla ja poikani myös on saanut kohtalokseen joutua tutkimuksiin pyynnöstäni. Olen eronnut ja erosta 2 lasta jäikin minulle eikä exälle. Nyt naimisissa toistamiseen. Ensimmäinen Vaimoni ei kestänyt minua eikä oikein mitään muutakaan. Kertoohan se jo paljon että Lapset ovat minulla ja luottaa että heidät hoidan. Lapset ja nykyinen Vaimoni (meillä myös yhteinen eli 3lasta) ovat minulle se voimavara jolla elän ja jaksan. Korostan varmasti sanaa vastuu useaan kertaan tässä tekstissä. Vaikka seksi onkin yksi addiktioni en voisi koskaan pettää vaimoani. Olen itse ollut useasti petetty joka jättänyt erilaiset haavat ADHD ihmisen heikkoon egoon joita moni tuntuu valheilla nostavan. Jatkuvia ahdistuksen puuskia epäonnistumisista. Ainainen koheltaminen. Se on jotain ihan uskomatonta. Ajan mittaan siihen on tottunut mutta kyllä se ahdistaa. Ajatusten rönsyily kesken puheen tai kirjoittamisen. Asioita vain vilisee päässä ja toivonkin että saisin siihen lääkityksen. Postereita ja muistilappuja. Ilman niitä huhuh... Kiitokset ihanalle vaimolleni joka toimii muistinani vähän liikaakin mutta ilman häntä ... Niin asiat saa järjestymään koska itse niin haluan. Tavalla tai toisella. Impulsiivinen olen ja rahaa välillä on välillä ei mutta vastuu saa pidettyä aisoissa. Olen tietoisesti harjoitellut rauhallisuutta. Nuorempana se oli jotain ihan muuta. Nuorempana juominen oli tapa saada olo rauhoittumaan vaikka todellisuudessa se pahensi asioita. Siksi en juo ja kun Otan olen iloinen höseltäjä kun se on hallinnassa. Niin ajatus sekosi taas mutta Jatkan sitä mukaan kun mieleeni asioita tulee. Valehtelu ja jatkuva puhuminen on sitä että pienestä asti se on ainut suojamuurisi. Opit elämään sen kanssa ja tahtomattani turvaudutaan siihen. On toki monenlaista ihmistä. En suojele tällä tekstillä itseäni tai muita tyyppejä joista teillä on kokemuksia. En ole helppo mutta tietoisesti haluan parantaa omaa oloani ja saada asiat toimimaan. Onneksi ymmärsin alkaa opettelemaan elämään Enkä vain antanut virran viedä, niinkuin koko elämäni aiemmin. Osaamme myös keskittyä itselle tärkeisiin asioihin. On vain jokaisen löydettävä keino millä pitää siitä kiinni. Minulla ne on lapset ja nykyinen vaimo. Asetan heidät tyypillisesti ADHD ajattelutapaan aina ensin mutta opetellut myös laittamaan mielessäni itseni rinnalle. Ei helppoa mutta kokeillaa jotka sitä tarvitsette. Olemme aina huonompia kuin muut. Olemme aina puolustuskannalla ja hyökkäys on paras puollustus. On myös mahdollisuus tarttua kiinni ja olla onnellinen. Matkalla siihen ja pysyä on toiveeni. On matka raskas varmasti kaikille läheisilleni mutta on se myös itselleni. Tavoite jonka elämässäni Aion saavuttaa . Kiitos ja anteeksi.
ADHD isi

 

Minulla on 1,5 vuoden suhde takana ADHD-miehen kanssa, ei olla enää yhdessä.

Suhde alkoi sillä että hän oli huomaavainen, hellä, mukava ja todella rakastava. Välimatkaa meillä oli kuitenkin yli 600km ja ajoi aina luokseni ja minä kävin sitten hänen luonaan. Pian alkoi ilmenemään todellisia ongelmia mutta ne annoin kuitenkin joka kerta anteeksi.

Ensin astui kuvioihin epärehellisyys, ei mistään asiasta voinut tietää puhuiko totta. Vieraat helmat houkutteli jatkuvasti ja puhelinta räpläsi visusti. Näistä aiheutui järjettömiä riitoja osittain minun huonojen kokemusten vuoksi, joten otin nämä valehtelut ja vieraiden naisten kanssa viestittelyt raskaasti. Ajattelemattomuus ja itsekkyys herran käytöksessä paistoi, meni ja tuli miten halusi eikä pahemmin kiinnostanut minunkaan asiani ja pyyntöni. Muutin hänen kanssaan yhteen näistä tappeluista huolimatta ja voin todeta että elämäni suurin virhe. Ulosotossa laskut, raha jatkuvasti loppu ja tuhlasi jopa minun rahojani tyhjänpäiväisiä asioihin, ei pahemmin ottanut vastuuta entisessä parisuhteessa tehdystä lapsesta ja perui jopa sellaisia lapsen näkemisiä jotka olisivat olleen kerran viikossa. Minun syyni oli kaikki. Myös hänen kaverinsa asettuivat minua vastaan koska "eihän heidän luotettavin ja parhain ystävänsä ole sellainen".

Elokuussa pari viikkoa muuton jälkeen jäi minulle kiinni että oli vaihdellut kuvia ja viestejä entisen työkaverinsa kanssa, jonka kanssa oli myös seksisuhde. Otin tottakai tämänkin raskaasti ja sanoin että antaa olla viiminen kerta kun näen tällaista. Lupasi olla tekemättä enää toiste. Mukaan astui myös lievä fyysinen väkivalta, henkinen taas lisääntyi. Kuntosalilla ramppaaminen lisääntyi ja kun kotiin tuli niin eipä ne salilla käytetyt vaatteet edes haisseet hielle. Missä lie oli aikansa luuhannut. Meni todella huonosti, minulla jäi omia laskujani maksamatta hänen tuhlailun vuoksi ja meinasin joutua suuriin ongelmiin. Lääkkeitä hän ei syönyt perustellen ne ympäripyöreästi.

Päätin että lähden joulun viettoon vanhemmilleni 800km päähän, enkä kertonut hänelle tulevani seuraavaksi hakemaan vaan omat tavarani. Luuli että tulen joulun jälkeen takaisin. Valmistelin eroa ja itseäni siihen tulevaan koitokseen, olin niin hajalla kun pystyin olemaan ja en muista tuosta 1,5 vuodesta yhtään mitään sillä masennukseni meni vakavimpana muotoon. Eron jälkeen hän palasi tämän entisen työkaverinsa kanssa yhteen ja tajusin että koko perkeleen avoliitto oli ollut yhtä valehtelua ja sikailua minun selkäni takana. Minua oksetti suuresti kun tajusin että pettämistä on tapahtunut myös minun nimissäni olevassa asunnossa, minun sängyssäni. Kuullut lapsensa äidiltä että ei meno ole miksikään muuttunut, näkee lastaan entistä harvemmin.

Yritän tässä yhä uskoa ihmisiin ja olla positiivinen, rankka hoitojakso takana. En ottaisi enää yhtäkään ADHD-diagnoosin saanutta, niin jumalatonta holhoamista ja jatkuvaa vahtimista se on tuollaisen ihmisen kanssa. Eläkööt nyt "onnellista" suhdetta uuden äitinsä kanssa.

 

Ajatella, et ne tyypit olis ihan terveitä vaikkapa Mongoliassa - tai vaikka Suomessakin 200 vuotta sitten

 

Oho, en nyt ihan tätä tarkoittanut, mutta onko siellä parempaa juomavettä?
https://yle.fi/uutiset/3-9245519

 

Aviomiehelläni on jonkinmoinen adhd. Diagnoosia ei virallisesti ole, mutta olen alkanut häntä tutkimuksiin patistaa. Unohteelee asioita, toimii hetken mielijohteesta, pitkäjännitteisyys puuttuu, rikkoo lupauksia, valehtelee tietämättään, äkkipikainen. Toisaalta on tavattoman mukava, unohtaa myös riidat nopeasti, pärjää työelämässä, erittäin sosiaalinen ja ystävällisen. Välillä hänen kanssa on hyvin raskasta elää, mutta yritän ymmärtää. On hyvin sitoutunut avioliittoomme, enkä usko että pettäisi minua.

Ei kuulosta adhd.n aikuiselle. Minun miehellä adhd ja muistaa kaikki pienimmätkin asiat, ei valehtele ikinä saati riko lupauksia. On avoin sosiaalinen ja huolehtivainen ja näyttää sen monin tavoin. Sen oisi pitänyt näkyä miehesi lapsuudessa, jos hänellä joku mielestäsi adhd on, tuo kaikki kuulostaa vain perusluonteelle ihmisessä, eikä siihen tarvitse edes lääkärinlausuntoa. =)

 

Oho, en nyt ihan tätä tarkoittanut, mutta onko siellä parempaa juomavettä?
https://yle.fi/uutiset/3-9245519

"Olen väsynyt siihen, että usein puhutaan vain kehitysmaiden vaikeuksista ja yleistetään kehityshankkeissa sattuneita väärinkäytöksiä. Valtaosassa hankkeita kuitenkin saadaan paljon hyvää aikaan. Myös siitä olisi kerrottava.

Komennuksella on välillä turhauttavaa, kun asiat eivät etene yhtä nopeasti ja virtaviivaisesti kuin täällä. Aikaa menee maitoteellä istumiseen ja loputtomiin keskusteluihin viranomaisten kanssa. Tärkeintä on olla joustava.

Toisinaan Suomessa saan kuulla aika yksioikoisia johtopäätöksiä tekemisistäni. Tietysti Suomessakin on ihmisiä ahdingossa. "

 

Minulla adhd mies, adhd ei näy hänestä muuten kuin että on aika vilkas ja lapsenmielinen välillä. Mutta tietokoneella pelaaminen on jääny "päälle". Ei pelaa uhkapelejä ei juo kuin pari kertaa vuodessa. On kyllä uskollinen,rehellinen yleensä(joskus jättää jotakin kertomatta kun tietää että suuttuisin, mutta ei mitään vakavaa), lupauksia aina kyl tulee mutta harvoin pitää niistä kiinni.

 

Adhd mieheni on ollut 12v uskollinen tai ei oo jäänyt kiinni on raitis koska jos ottaa vähän, karkaa homma lapasesta ja haluaa juoda useammin. Jatkuvasti menossa tai touhuaa jotain. Puhuu mulle taukoamatta mikä väsyttää välillä. Pojallamme on myös adhd ja hänkin touhuaa ja puhuu jatkuvasti joten kuuntelen koko ajan jommankumman juttua ja kyselyjä. laskuja ei pysty hoitamaan koska keskittyminen niin huonoa pankkitunnuksien lukemiseen. Mitään menojaan ei muista ellen huolehdi niistä. Huolehdin myös yksin kolmen lapsen menot koska mies ei niitä muista vaikka ne ois kalenterissa. Muistaa kyllä lempibändiensä levyt ja biisit vuosilukuineen etu ja takaperin. Samoin kuin poikani kaipaa paljon huomiota, silittelyä ja kehuja. Itsetunto huono. Ei ole pitkävihainen suuttuessaan. Unohtaa riidat melkein heti. Vähän me edes riidellään. Mies harrastaa urheilua ja säännöllinen päivätyö ja päivärytmi auttaa. Ei ole lääkitystä muuta ku rauhoittavia nukkumiseen. Uni on tärkeää. Väsyneenä kaikki on kaaosta. Mies on kuitenkin hyvä isä lapsille. Touhuaa paljon ja kulettaa lapsia mukanaan. Lapsethanon luonnostaan vireystasolla samaa sarjaa adhd aikuisen kanssa, virtaa riittää! Itse jään välillä yksin kotiin kuuntelemaan hiljaisuutta ja hengittelemään kun aakkoset ja muut lapset ulkoilee tai kyläilee. Mies on jollain tapaa huolehdittava kuin lapsi mutta pystyy käymään töissä kuitenkin. Hoidan meidän kaikki raha asiat koska mies on niin huoleton että ostelisi mitä sattuu mieleen juolahtamaan ellen huolehtisi että jää ruokaan rahaa ja laskuihin. En koe tätä kuitenkaan raskaana kuin ajoittain. Miehessä on niin paljon hyviäkin puolia. On hellä ja huomaavainen puoliso. Hauska ja huumorintajuinen. Sisimmissään hyvä ihminen kuitenkin.

 

Herranjumala sentään näitä kommentteja. Teidän kommenttien perusteella adhd ihmiset on kuin jotain sekopäitä. Näistä kuvauksista suurimmalla osalla kyllä on jotain muuta (esim. mielenterveysongelmia) sen adhd:n lisäksi.

 

ai niin..millainen lääkitys tuohon on? jos jollain on lääkityksestä tietoa, nin millaisia sivuoireita yleensä tulee vai tuleeko lainkaan?

On monia lääkkeitä. Sopiva täytyy löytää. En osaa sanoa millaisia sivuoireita tulee mikäli lääke on epäsopiva. Sopiva lääkitys auttaa normalisoimaan aivotoimintaa, adhd on neurologinen sairaus. Ihminen, jolla ei adhd:ta ole saa lääkkeestä adhd:n kaltaisia ylivilkkaus oireita (saa korjata jos olen väärässä).

 

Herranjumala sentään näitä kommentteja. Teidän kommenttien perusteella adhd ihmiset on kuin jotain sekopäitä. Näistä kuvauksista suurimmalla osalla kyllä on jotain muuta (esim. mielenterveysongelmia) sen adhd:n lisäksi.

No aika usein ne liittyvätkin valitettavasti toisiinsa.