Muita ketkä tehneet lapsen tarkoituksella ennen kun on oltu kauvan yhdessä?

Mekin oltiin "tunnettu" vain 3 kk kuukautta kun poika sai alkunsa, ei edes seurusteltu vielä silloin mutta päätettiin yrittää ja nyt on jo 3 vuotta mennyt hyvin ja toinen lapsi unelmissa, ei sitä aina hitaasti hyvä tule vaan voi sitä nopeastikin onnen löytää =)
 
Tapailtiin harvakseltaan noin puoli vuotta, päätettiin muuttaa yhteen ja samalla ehkäisy pois. Ekasta kierrosta nappasi. Raskauden aikana kihlauduimme ja reilua kuukautta ennen laskettua kävimme vihillä. Yhdessä on siis oltu nyt n. 1½ vuotta, sylissä kaksikuinen typy.
 
Likka sai alkunsa 10kk seurustelun jälkeen ja aivan suunnitellusti. Nykyisen miehen kanssa ei ennen raskautta käytetty ehkäisyä kuin pari kertaa ja parisen kuukautta oltiin seurusteltu kun tulin raskaaksi. Sain kuitenkin keskenmenon pari viikkoa sitten, nyt odotellaan ja yritetään mahdollisimman pian uudestaan.
 
Aloin seurustelemaan 13 vuotiaana ja seurustelinkin sitten 6 vuotta, eli olin 19 jättäessäni hänet.. Silloin ei tullut mieleenikään tehdä lapsia taikka edes mennä kihloihin.. Marraskuussa tapasin ihanan pojan jonka kanssa olimme "kavereita" ;) joulukuun loppuun, aloimme seurustella silloin ja kihloihin menimme karkauspäivänä.. Tammikuussa jo jätin pillerit ja kolme kiertoa kerkesimme yrittämään, kun nyt sitten plussasin.. :) olen nyt muutamaa päivää vaille 20 :)
 

Muutettiin yhteen parin kk:n seurustelun jälkeen, mentiin kihloihin 10kk:n seurustelun jälkeen ja tasan 1kk kihlauksen jälkeen oli raskaustesti positiivinen ja ihan suunnitellusti siis. Nyttemmin on ehditty jo naimisiinkin.
 
me tavattiin syyskuussa päivää en muista mut se oli perjantai kun mieheni tuli hakee minut töistä hänen luokseen, mentiin kihloihin minun 20v. synttäreillä 07.12.2001 sit muutin mieheni luokse ja siit kerettiin vähän aikkaa olemaan yhes kun tuli plus sain lapsen 09.07.03 siitä kulu tovi kun plus taas sitä odotellessa mentiin naimisiin 11.09.2004 ja toinen tuli 19.03.05 . nyt ens viikolla kolmannen lapsen laittamaan alkuun jos onnistuisi :)
 

Yhteistyössä