Näin eilen ystäväni miehen baarissa toisen naisen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Kertoako?
  • Ensimmäinen viesti
Kertoako?
No jos kaipaatte tarkempaa analyysia tilanteesta, niin sen saatte.

Aluksi tosiaan olin hetken luulossa, että kyseessä voisi olla ystäväni miehen tuttu. He kuitenkin olivat baarissa kahdestaan, pöytäseurueessa ei siis ollut muita. He menevät tiskille kaulakkain ja mies asetti kätensä tämän naisen lanteille "omistavasti." Kun siirtyivät pöytään, olivat todella liki toisissaan ja tosiaan vaihtoivat suukon.

Ja ei, en jäänyt seuraamaan tilannetta pidemmälle, eli en nähnyt muuta ja panoja päälle, mutta kyllä sitä itse kukin tälläisissä tilanteissa tunnistaa homman meiningin. Se ei ollut kaveripohjaista, eikä edes sydänystävätyyppistä toimintaa.

Lähempää katsottuna tämän ystäväni miehen ja baarinaisen ikäero näytti olevan vähintään kymmenen vuotta. Tämän seurauksena luulen tosiaan, että tämä nainen on uudempi tuttavuus, eikä läheinen ystävä vuosien takaa.

Laitoin ystävälleni nyt viestin, että haluaisiko hän tänään tulla käymään meillä illansuussa, jos kiireiltään ehtii. Muotoilin asiaa niin, että olisi mukava jutella taas kunnolla pitkästä aikaa.

Saa nähdä mikä sota täällä meilläkin nyt sitten syttyy, kun mieheni tosiaan tajuaa, mitä minä olen nyt tekemässä.
 
"otto"
Kyllä se kannattaa kertoa jos sinulla on korkea moraali ja jos arvostat ystävääsi. Varjopuolena on, että todennäköisesti välit katkevat tuohon pariskuntaan. Nimittäin viestintuojaa tosiaan ammutaan. Aluksi petetty nainen ei usko että hänen miehensä pettää ja kuvittelee sinun jostain syystä yrittävän tuhota heidän suhteensa. Mieshän tulee kiistämään pettämisen viimeiseen asti. Omalta mieheltäsi et tarvitse lupaa, päätät sitten tehdä miten tahansa.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas ja Joxu
"Heidi"
Jos nyt välttämättä haluat mennä kaverisi parisuhteen pilaamaan, niin tee nyt ainakin ensin hienovaraisia tunnusteluja, miten hänen liitossaan menee ja miten hän suhtautuisi, jos kumppani pettäisi (siis noin yleisellä tasolla) ja halulaisiko hän olla tietoinen asiasta. Voit vaikka ensin kertoa omassa suhteessasi jostakin ärsyttävästä asiasta ja siitä on hyvä johdatella puheenaihe kaverin suhteen mahdollisiin epäkohtiin.

Älä siis lyö faktoja heti pöytään, vaan kuulostele ensin, haluaaka kaverisi edes tietää totuutta vai onko parempi kuitenkin olla kertomatta. Asian kertomalla romahdutat hänen (ja hänen lastensa) maailman peruuttamattomasti ja pysyvästi. Itse en sellaista taakkaa ottaisi omalletunnolleni.
 
Voi olla, että tapaus oli ainoa laatuaan ja ystävän mies katuu jo mielessään katkerasti eikä koskaan toiste aio sortua samaan. Siinä tapauksessa mielestäni hyvä, jos tieto ei kulje, paitsi jos mies itse sen vaimolleen kertoo. Jos taas ystävä osoittaa omatoimisesti selvää huolestumista miehensä menoista eli jo epäilee jotain, olisi mielestäni vellihousuista vakuutella hänelle "mitään ei ole tapahtunut, ole huoleti", jos omin silmin on jo asioiden nähnyt olevan toisin.
 
"Henriikka"
[QUOTE="Heidi";28934003]Jos nyt välttämättä haluat mennä kaverisi parisuhteen pilaamaan, niin tee nyt ainakin ensin hienovaraisia tunnusteluja, miten hänen liitossaan menee ja miten hän suhtautuisi, jos kumppani pettäisi (siis noin yleisellä tasolla) ja halulaisiko hän olla tietoinen asiasta. Voit vaikka ensin kertoa omassa suhteessasi jostakin ärsyttävästä asiasta ja siitä on hyvä johdatella puheenaihe kaverin suhteen mahdollisiin epäkohtiin.

Älä siis lyö faktoja heti pöytään, vaan kuulostele ensin, haluaaka kaverisi edes tietää totuutta vai onko parempi kuitenkin olla kertomatta. Asian kertomalla romahdutat hänen (ja hänen lastensa) maailman peruuttamattomasti ja pysyvästi. Itse en sellaista taakkaa ottaisi omalletunnolleni.[/QUOTE]

Eiköhän se pettäminen ole miehen omallatunnolla eikä ap:n! Pettäjä rikkoo perheen, ei se joka siitä kertoo. Ehkä kunnon kriisi saattaisi myös pelastaa heidän suhteensa, tuskin se ainakaan salailulla ja pettämisellä pelastuu. Ja varmempi tapa menettää ystävä on olla kertomatta. Mun mielestä on ystävän kunnioitus hukassa ja asettuu hänen yläpuolelleen holhoamaan ja tekemään päätöksiä, mitä hän haluaa ja mitä ei halua kuulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Joxu
"Heidi"
[QUOTE="Henriikka";28934018]Eiköhän se pettäminen ole miehen omallatunnolla eikä ap:n! Pettäjä rikkoo perheen, ei se joka siitä kertoo. Ehkä kunnon kriisi saattaisi myös pelastaa heidän suhteensa, tuskin se ainakaan salailulla ja pettämisellä pelastuu. Ja varmempi tapa menettää ystävä on olla kertomatta. Mun mielestä on ystävän kunnioitus hukassa ja asettuu hänen yläpuolelleen holhoamaan ja tekemään päätöksiä, mitä hän haluaa ja mitä ei halua kuulla.[/QUOTE]

Kyllä se on se viestintuoja, joka romahduksen aloittaa. Pettäjän suhde saattaa mennä nopeastikin ohi, eikä mitään vahinkoa ole tapahtunut kenellekään. Se mitä ei tiedä, ei satuta.

Varsinkaan tuollaisessa tilanteessa, jossa on jo taaperon kanssa kädet täynnä työtä ja vauva kohta tulossa, niin aika harva haluaisi mitään lisästressiä elämäänsä, saati mullistavaa elämänmuutosta, kuten yksinhuoltajaksi joutumista.
 
Mä en ampuisi viestintuojaa, mutta tietysti haluisin häneltä sitten tarkan selonteon. Kyllä mua ottaisi päähän, jos mulle selviäisi, että lähipiiri on tiennyt miehen suhteesta ja mulle ei ole kerrottu.

Tuossa joku ottikin esiin, että miehes saattaa tietää, että ystäväsi miehellä on suhde. En halua yleistää eli älkää palstan miehet suuttuko, mutta olen kyllä siinä käsityksessä, että miehet aika helposti suojelee kavereitaan näissä pettämisjutuissa. Tiedän muutaman tapauksen, joissa hyvä kaveri on oikein antanut alibin pettäjälle.
 
.....
Tämä ystäväni mies on enemmänkin minun mieheni kanssa tekemisissä, heillä on mm. samantyyppinen musiikkimaku, joten käyvät usein musiikkitapahtumissa yhdessä. Minä nyt lähinnä näen häntä ystäväni kautta.

En tiedä, minusta olisi vähän outoa lähestyä tätä miestä asian tiimoilta, koska tuntuisi, että toimisin ystäväni selän takana. Mies ei tosiaan tiedä, mitä minä olen nähnyt, ei huomannut minua baarissa kun oli muuta mielenkiintoista... Jos otan häneen yhteyttä, voi se toimia myös "varoituksena", jos nyt kukaan ymmärtää mitä ajan takaa.

Oma mieheni on edelleen sitä mieltä, että ei kerrota. Nyt hän lenkille lähtiessään vielä vannotti, etten tee asian eteen mitään. Ärsyttää nyt jo omakin mies!
Taitaa sun miehesi tietää jotakin mitä sä et tiedä.
 
"Henriikka"
[QUOTE="Heidi";28934031]Kyllä se on se viestintuoja, joka romahduksen aloittaa. Pettäjän suhde saattaa mennä nopeastikin ohi, eikä mitään vahinkoa ole tapahtunut kenellekään. Se mitä ei tiedä, ei satuta.

Varsinkaan tuollaisessa tilanteessa, jossa on jo taaperon kanssa kädet täynnä työtä ja vauva kohta tulossa, niin aika harva haluaisi mitään lisästressiä elämäänsä, saati mullistavaa elämänmuutosta, kuten yksinhuoltajaksi joutumista.[/QUOTE]

Mutta eiköhän jokainen haluaisi itse tehdä sen päätöksen elämässään, että elääkö pettäjän kanssa vai ei. Kun kerran on ylittänyt sen rajan, että on pettänyt, niin tuskin se jää viimeiseksi kerraksi.

"Se mitä ei tiedä ei satuta", on aika yleinen fraasi. Kyllä se satuttaa, silloin ei vaan välttämättä itse tiedä konkreettista syytä. Pettäminen näkyy aina jollain tavalla suhteessa.

Itse en pystyisi enää olemaan aidosti ystävä, jos en kertoisi näin tärkeää asiaa. Eli ystävyys menisi pilalle joka tapauksessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Joxu
"Heidi"
Tuossa joku ottikin esiin, että miehes saattaa tietää, että ystäväsi miehellä on suhde. En halua yleistää eli älkää palstan miehet suuttuko, mutta olen kyllä siinä käsityksessä, että miehet aika helposti suojelee kavereitaan näissä pettämisjutuissa. Tiedän muutaman tapauksen, joissa hyvä kaveri on oikein antanut alibin pettäjälle.
Tämä on ihan totta ja yleistä. Eli tästä voimme vetää johtopäätöksen, että todennäköisesti ap:n miehelläkin on joku toinen nainen kierroksessa.
 
....
Itte en ois osannut olla menemättä sen miehen luo ihmettelemään vierasta naista.

Sitä vastoin en ehkä menisi tuosta ystävälle kertomaan, jotenkin se lopulta menisi siihen että molemmat osapuolet olisivat minua vastaan.
 
Kertoako?
Ystäväni ei ole vielä vastannut viestiini, minkä tosin ymmärrän, jos hänen miehensä nukkuu krapulaansa pois ja ystävälläni on kädet täynnä töitä.

Meillä nyt tosin syttyi sotatila, kun satuin kysymään onko miehelläni kenties aavistusta jostakin sellaisesta, joka minunkin täytyisi nyt tässä tilanteessa tietää?
Ei kuulemma ole, olen vainoharhainen.
Miehestäni oli outoa se, etten mennyt baarissa vain reilusti juttelemaan, vaan että jäin kyttäämään tilannetta puuttumatta siihen, jos asia kerran minua näin vaivaa.

Tämä hänen ystävänsä ei kuulemma pettäisi minun ystävääni, jos jotakin viatonta flirttiä on baarissa ollut, ei sitä lasketa. Mies vetosi siihen, että tämä ystäväni mies aloitti uuden alan opiskelun, jonka seurauksena on paljon näitä uusia kavereita ja joista osa varmasti on juurikin näitä viehättäviä nuoria naisia.
”Kai sitä saa hauskaa pitää, jos ulkona käy, kunhan houkutus nyt ei liian suureksi kasva.” tms.

Luoja, mulla menee nyt kyllä hermot tähän omaankin mieheeni ja kaikenlisäksi alkaa pikkuhiljaa tuntua, että olen keskellä jotain miesten kahdenkeskistä salaisuussoppaa. Mahtavaa!

(Ja siis oikeasti, luotan täysin omaan mieheeni, hän ei koskaan pettäisi minua, mutta solidaarisuus näitä miespuolisia ystäviä kohtaan taitaa olla moraalilleni vähän liikaa…)
 
Kertoako?
Nyt kyllä harmittaa, etten mennyt vaan rennosti tervehtimään ja kysymään kuulumisia. Jotenkin hämmennyin tilanteesta niin kovin, että menin ihan lukkoon ja jäin tuijottelemaan.
 
"Vieras"
Ystäväni ei ole vielä vastannut viestiini, minkä tosin ymmärrän, jos hänen miehensä nukkuu krapulaansa pois ja ystävälläni on kädet täynnä töitä.

Meillä nyt tosin syttyi sotatila, kun satuin kysymään onko miehelläni kenties aavistusta jostakin sellaisesta, joka minunkin täytyisi nyt tässä tilanteessa tietää?
Ei kuulemma ole, olen vainoharhainen.
Miehestäni oli outoa se, etten mennyt baarissa vain reilusti juttelemaan, vaan että jäin kyttäämään tilannetta puuttumatta siihen, jos asia kerran minua näin vaivaa.

Tämä hänen ystävänsä ei kuulemma pettäisi minun ystävääni, jos jotakin viatonta flirttiä on baarissa ollut, ei sitä lasketa. Mies vetosi siihen, että tämä ystäväni mies aloitti uuden alan opiskelun, jonka seurauksena on paljon näitä uusia kavereita ja joista osa varmasti on juurikin näitä viehättäviä nuoria naisia.
”Kai sitä saa hauskaa pitää, jos ulkona käy, kunhan houkutus nyt ei liian suureksi kasva.” tms.

Luoja, mulla menee nyt kyllä hermot tähän omaankin mieheeni ja kaikenlisäksi alkaa pikkuhiljaa tuntua, että olen keskellä jotain miesten kahdenkeskistä salaisuussoppaa. Mahtavaa!

(Ja siis oikeasti, luotan täysin omaan mieheeni, hän ei koskaan pettäisi minua, mutta solidaarisuus näitä miespuolisia ystäviä kohtaan taitaa olla moraalilleni vähän liikaa…)
Minusta kuulostaa kyllä tasan siltä että mieheslläsikin jotain sutinaa.
Sinä olet vainoharhainen ja miehesi noin suuttuu. Ei normaalia sitten mitenkään.
 
"Heidi"
Ystäväni ei ole vielä vastannut viestiini, minkä tosin ymmärrän, jos hänen miehensä nukkuu krapulaansa pois ja ystävälläni on kädet täynnä töitä.

Meillä nyt tosin syttyi sotatila, kun satuin kysymään onko miehelläni kenties aavistusta jostakin sellaisesta, joka minunkin täytyisi nyt tässä tilanteessa tietää?
Ei kuulemma ole, olen vainoharhainen.
Miehestäni oli outoa se, etten mennyt baarissa vain reilusti juttelemaan, vaan että jäin kyttäämään tilannetta puuttumatta siihen, jos asia kerran minua näin vaivaa.

Tämä hänen ystävänsä ei kuulemma pettäisi minun ystävääni, jos jotakin viatonta flirttiä on baarissa ollut, ei sitä lasketa. Mies vetosi siihen, että tämä ystäväni mies aloitti uuden alan opiskelun, jonka seurauksena on paljon näitä uusia kavereita ja joista osa varmasti on juurikin näitä viehättäviä nuoria naisia.
”Kai sitä saa hauskaa pitää, jos ulkona käy, kunhan houkutus nyt ei liian suureksi kasva.” tms.

Luoja, mulla menee nyt kyllä hermot tähän omaankin mieheeni ja kaikenlisäksi alkaa pikkuhiljaa tuntua, että olen keskellä jotain miesten kahdenkeskistä salaisuussoppaa. Mahtavaa!

(Ja siis oikeasti, luotan täysin omaan mieheeni, hän ei koskaan pettäisi minua, mutta solidaarisuus näitä miespuolisia ystäviä kohtaan taitaa olla moraalilleni vähän liikaa…)
Miehesi reaktio on tyypillinen pettäjälle. Nyt hän pelkää, että hänenkin salaisuutensa paljastuu, kun alat kaivelemaan juttua. Jos käräytät hänen kaverinsa, niin riskinä on, että hänkin kärähtää.
 
äöämlöp
Kaverilleni kävi että mies pyöritti kahta naista kolme vuotta. Kun ero tuli niin sen jälkeeen tultiin kertomaan että kyllähän minä näi ne monesti kaupungilla yhdessä. Jos tuollainen sattuisi omalle kohdalle niin haluasin tietää. Myönnän että vaikeaa varmaan mennä kertomaan.
 
"vieras"
Hienoa ap, että sinulta löytyy selkärankaa kertoa totuus ystävällesi!

Itse olen ollut ystäväsi kengissä ja oli valtava pettymys kuulla jälkikäteen että todella moni ystävistäni tiesi asiasta pitkän aikaa, vain yksi uskalsi lopulta kertoa minulle. :(
Ja muut "ystäväni" olivat jopa painostaneet tätä kertojaa olemaan hiljaa.

Lopulta hylkäsin nämä huonot ystävät ja kertojan kanssa olemme edelleen sydänystäviä.

Jälkeenpäin vasta tajusin, että nämä "ei saa kertoa"- ex-ystäväni olivat jokainen olleet jossain suhteessaan itse pettäjiä!
Eli pettäjä ymmärtää pettäjää ja jostain syystä tuntee tarvetta puolustaakin sellaisia roskaihmisiä. :(
 
  • Tykkää
Reactions: abeena ja Joxu
Kertoako?
Toivon todella, että tässä olisi nyt kyseessä yhden illan hairahdus, eikä tällä ystäväni miehellä ole mitään pidempää sutinaa omallatunnollaan.

Mietin itse tätä kertomista niin, että kun asia käy nyt ilmi näin varhaisessa vaiheessa, on tilanne vielä korjattavissa. En usko, että ystäväni jättäisi miestä tälläisen asian takia vaan he pystyisivät luovimaan näiden vaikeuksien läpi. Mieskin heräisi siihen, mitä voi olla menettämässä, rakastaa kuitenkin lastaan (sekä tulevaa) ja vaimoaan niin paljon.
He ovat kuitenkin olleet pitkään yhdessä ja päätyneet perustamaan perheen.

Ja vaikka ajatus siitä, että minunkin mieheni pettäisi on varmasti osasta kutkuttava, voidaan sulkea se vaihtoehto suoraan pois. Se, että onko mieheni tietoinen tämän ystäväni miehen asioista on asia erikseen. Siinä en intä teitä vastaan.
 
"petetty"
Peesi tähän.

En voinut pitää ystävinäni enää ihmisiä, jotka olivat tienneet, mutta eivät olleet kertoneet minulle :( Että se siitä "ei toisten asioihin työnnetä nenää". Toivottavasti nykyisistä ystävistäni kukaan ei ajattele noin!
Ihan sama täällä. Sen lisäksi että mulla meni mies, parisuhde, paras kaveri ja tulevaisuuden suunnitelmat, meni myös kaikki ne kaverit joihin kuvittelin voivani luottaa. Kaikki muut tiesivät paitsi minä -arvatkaapa oliko kiva fiilis siinä kohtaa kun vihdoin sain pettämisestä tietää.
 
vi3ras
Itse olen kerran kertonut eräällä ystävälleni/tuttavalleni miesystävän pettävän. Kyseinen nainen oli tehnyt hyvin selväksi, että hänelle täytyy kertoa jos jotain epäilee ja niin kerroin. Sain kauheat huudot päälleni, ko. nainen ei uskonut ensin ollenkaan. No miesystävä puhui naisen ympäri ja jatkoivat suhdetta jonkin aikaa, minä oli tietenkin vihollinen numero yksi.

Vuosia myöhemmin, tämä sama naistuttava seurusteli uuden miesystävänsä kanssa, joka myös petti (ko. ystävällä on aina ollut vaikeuksia löytää kunnon miestä). En kertonut tällä kertaa. Kun asia myöhemmin paljastui, sain taas huudot päälleni.

Eli, teet niin tai näin, niin aina se on väärin.
 
[QUOTE="petetty";28934219]Ihan sama täällä. Sen lisäksi että mulla meni mies, parisuhde, paras kaveri ja tulevaisuuden suunnitelmat, meni myös kaikki ne kaverit joihin kuvittelin voivani luottaa. Kaikki muut tiesivät paitsi minä -arvatkaapa oliko kiva fiilis siinä kohtaa kun vihdoin sain pettämisestä tietää.[/QUOTE]

Tos ny vaan on semmoinen juttu, että aapee ei tiedä hitonkaan mitään. Hän spekuloi omassa söpössä pikku päässään asialla, josta ei tosiaankaan tiedä yhtikäs mitään.

Omaa sydäntään hän tos koittaa keventää kaatamalla sangollisen sitä ihteään kaverin niskaan. Sukupuolesta riippumatta semmoista kutsutaan juoruämmäksi, eikä se ole koskaan kaunista.

Tieto on eri asia, jolloin asiaa vois miettiäkin. Autot on aina hyvä vertauskuva. Jos mä näen, et kaverin auto tiputtaa jotain nestettä, niin sanon, että oletko tietoinen. Auton alla oleva lammikko voidaan käydä toteamassa. Mut ei tu mieleenikään ilman havaintoa sanoa kaverille, et autosi on vanha ja laho paska ja varmasti rikkikin.
 

Yhteistyössä