Nuorten ihmisten solmimat avioliitot

Aloin tässä taas miettimään nuorten, parinkympin alkupuolella olevien, solmimia avioliittoja. Itse olen 19-vuotias, seurustellut 3 vuotta. Parin vuoden sisään tässä ehkä jotain alkaa tapahtumaan, jos on tapahtuakseen. Olen vähän kummastellut ikäpolveni solmivien avioliittojen syitä. Usein kuvioissa on vahinkoraskaus tai uskonasiat. Tälläisiä antiuskovia, ei raskaana olevia, opiskelevia ja elämässä (mielestäni) menestyviä nuoria ei alttarilla usein näe. Mistähän löytyvät syyt? Onko teissä kaksplussalaisissa ihmisiä, jotka ovat menneet nuorena naimisiin ilman että taustalla on ollut esimerkiksi raamatun ohjeet tai vahinkoraskaus?

Harvat nuoret ovat valmiita sitoutumaan nuorena, ellei ole "pakko". Itse en halua odottaa 30-vuotiaaksi, jos suhde vielä jatkuu onnellisena seuraavat vuodet. Tunnen myös paljon ihmisiä, jotka hyvin nuoresta ovat olleet yhdessä, mutta vielä kuuden vuodenkaan jälkeen 25-vuotiaana, suhde ei liiku mihinkään suuntaan.

Haluaisin nimenomaan kuulla samankaltaisten ihmisten kokemuksia! Muutkin toki tervetulleita

 

Minä olin 20v kun naimisiin mentiin, kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Olin kyllä raskaana,mutta kyse ei ollut vahinkoraskaus,eikä naimisiinmeno johtunut siitä. Nyt on kohta 10vuotta onnellista avioelämää takana ja lapsia on kertynyt 3.

Naimisiin mennessämme minä oli vasta vamistunut, mies oli silloin 25v ja työelämässä. Eipä ollut silloin kavereita samassa elämäntilanteessa ja monesti kuuli kuinka tyhmää mennä nuorena naimisiin kun ei kuulema ole valmis sitoiutumaan ja "ei se kuitenkaan kestä".

 

Menin naimisiin 21-vuotiaana, taustalla ei raskautta eikä uskonnollisuutta. Aika vain tuntui meille oikealta. Taustalla oli myös hieman mun vanhanaikaisuus siinä suhteessa, et halusin olla jo naimisissa, kun lähdetään perhettä perustamaan.

 

Vieras: Meillä on suunnilleen sama tilanne, mies on 25, työelämässä ja koulut käynyt. Minä aloitin taas kätilönopinnot tänä vuonna. Itse olen kuullut aika paljon samaa kommenttia niin perheeltä kuin ystäviltäkin. Tätä on kuitenkin ehkä vaikean ulkopuolisen ymmärtää, että jos nuorena on jo talous jotenkuten taattu, niin ei tunnu siltä että tarvitsisi hirveästi odotella.

 

Avioliitto on juridinen sopimus mikä kahden yhdessä elävän, jotka yhdessä aikovat elääkin, kannattaa sopia.

Se oli meillä tärkein syy tunneasioiden ohella.

 

Vähän olen myös ajatellut, että näin nuorena epäuskonnollisena ei raskaana avioliittoa tulee mietittyä oikein kunnolla ja sen sitovuutta. Tunnen monia jotka biologisen kellon alkaessa tikittää ovat tavanneet, alle puoli vuotta ja naimisissa ollaan ja lapsi tulossa. Muutamat ovat myös eronneet. Kolmen-neljän vuoden aikana alkaa jo tuntemaan ihmisen niin, että jotain päätöksiä pystyy tekemään ehkä järkipohjaltakin. Mutta ainahan ihmiset myös muuttuvat ja tulevaisuudessa saattaa tulla ongelmia.

 

Mä olin 23 kun mentiin naimisiin eli kai aika lailla jo sen ikänen ettei luulis et ihmiset kauhistelee mut kyllä meillekki tuli silti kommentteja et miks noin nuorena. Mutta ei kukaan voi sanoa koska on oikea aika, se on juuri sillon kun aika on teille oikea ja tuntuu hyvältä Onnea vain avioliiton tuleviin onnellisiin vuosiin kun on sen aika

 

Olin 22v kun menimme naimisiin, eikä ollut mitään pakko taustalla.Olemme olleet aviossa 19 vuotta =)

 

Olin melkein 18v kun aloin seurustella mieheni kanssa, siitä 5 vuotta etiäpäin ja menimme naimisiin, 4vuotta olimme olleet kihloissa ennen naimisiin menoa.
Naimisiin menossa ei ollut kyse raskaudesta (en ollut silloin raskaana) vaan 100% rakkaudesta, rakastan miestäni VIELÄ nykyäänkin ja paljon, 1 lapsi on jo ja nyt olisi kaksoset tulossa
Niin ja mies käy töissä, minä olen juuri jäänyt kotiäidiksi "uudelleen". Opiskelut on hoidettu ja kotiäitiyden jälkeen ehkä uudestaan opiskelemaan jotakin uutta tai sitten takas töihin

 

Olin 19v kun mentiin naimisiin. Ihan vaan koska tuntui että tässä on semmonen mies jonka kans tahon elämäni elää, haluttiin mennä naimisiin. Se oli jotenki itsestään selvä juttu.
Voihan se kyllä olla, että uskonnollinen kasvatus vaikutti siinä, vaikkei mitään uskovaisia ite oltukaan. Mieheni oli sillon vajaat 25v. Naimisissa on oltu 3 vuotta.

 

Kiva kuulla että on muitakin tälläisiä ihmisiä! Jotenkin aina tuntuu että on ihan yksin asiansa kanssa kun muut saman ikäiset vaan ryyppää ja ravaa baareissa ja eri miesten sängyissä

 

Mä olin ehtinyt täyttää 20v just kun mentiin naimisiin. Ja ihan sen takia että tuntui siltä että tää on se oikea ihminen mun rinnalle. Olin toki raskaanakin mutta raskaus ei ollut todellakaan syy naimisiinmenoon. Meille oli vaan kaikki järjestään höpöttänyt että varautukaa että raskauden alkuun menee vuosikausia, no kk meni Aprillipäivänä oltiin kerrottu että syyskuussa meidän vihitään, elokuun alussa sain tietää odottavani. Ja naimisissa ollaan oltu syyskuun 22päivä tasan 8v.

 

Monet puhuvat myös "vapauden menettämisestä" jos menee nuorena naimisiin. Mutta jos nuorena on jo vakavassa parisuhteessa, ei siinä sitä nk. vapautta ole sen enempää. Jos olet naimisissa, ei tarkoita, että et voi tehdä enää ikinä mitään.

 

moi me mentiin naimisiin kun oltiin seurusteltu 4vuotta olin tuolloin 20v syynä ei ollut uskonto eikä vahinko raskaus(tosin meidän esikoinen syntyi sit samana vuonna=))nyt ollaan oltu naimisissa 5v ja lapsia meillä on 3kpl =)eli me mentiin naimisiin ihan vain rakkaudesta ja halusta olla toisen kanssa ja voin sanoa et en ole päivääkään katunut vaikka toki ei se arki aina ole ruusuilla tanssimista!!mut elän nyt elämäni parasta aikaa=)

 

Menin 19-vuotiaana naimisiin silloisen poikaystävän kanssa. Saimme kaksi lasta ja erottiin kolmen vuoden päästä.
Erostakin on nyt 15 vuotta, ja näin jälkeenpäin huvittaa koko suhde.

 

Mä en kuulu toivomaasi vastaajaryhmään, mutta mä en ihmettele noita ikäpolvelsi avioliiton solmimisen syitä. On hienoa, jos 19-vuotiaana tietää, mitä haluaa elämältään ja kenen kanssa. Mä en 19-vuotiaana tiennyt edes mitä alaa haluaisin lähteä opiskelemaan enkä tosiaankaan sitä, haluaisinko elää koko lopun elämäni sen pojan kanssa, jonka kanssa olin koko lukioajan seurustellut. En siitäkään huolimatta, että vuonna 1980 nuoren naisen mahdollisuudet "valloittaa maailmaa" olivat huomattavasti heikommat kuin mitä on tämän päivän 19-vuotiailla.

Siskoni meni naimisiin 21-vuotiaana. Ensin naimisiin ja sitten vasta saman katon alle. Ensimmäinen lapsi syntyi 9-vuotishääpäivänä. Ei uskonnollista pakotetta avioliitolle. Siskollani kuitenkin oli jo selvät sävelet tulevaisuudestaan: opiskeli samaa alaa kuin isänikin aikoinaan, teki kesätöitä perheyrityksessä ja tarkoituksena - joka siis toteutuikin - jatkaa aikanaan perheyrityksen toimitusjohtajana. Hän siis tiesi, mihin rakentaa elämänsä ja kun samoin ajatteleva seurustelukumppanikin löytyi, ei ollut mitään erityistä syytäkään olla menemättä naimisiin.

 

Tiedän pariskunnan joka meni naimisiin hyvin nuorina, ovat yhdessä olleet melkein 20 vuotta, monta lasta.. ja mies juoksee vieraissa aina kun on kotoa pois.. ilmeisesti tämä vaimo ei välitä, tai sitten on vaan tyhmä.
Totuus on, että tollaset nuorena alotetut suhteet kestää vain, jos pettäminen sallitaan.

 

Tiedän pariskunnan joka meni naimisiin hyvin nuorina, ovat yhdessä olleet melkein 20 vuotta, monta lasta.. ja mies juoksee vieraissa aina kun on kotoa pois.. ilmeisesti tämä vaimo ei välitä, tai sitten on vaan tyhmä.
Totuus on, että tollaset nuorena alotetut suhteet kestää vain, jos pettäminen sallitaan.

No tämähän on aika kärjistetysti todettu Eipä se mies vielä kosinut ole ja on sen verran vanhempi, että nuoruuden vimma ei enää aja eteenpäin.

 

Siskoni meni avioon 22-vuotiaana kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Saman miehen kanssa on edelleen ja täyttää kohta 32v, lapsia heillä on nyt kolme. Heidän esikoisensa syntyi pikapuoliin häiden jälkeen, mutta lapsi ei ollut syy naimisiinmenoon, vaan täällä päin joutuu kirkon ja juhlapaikan varaamaan noin vuoden etukäteen, jotta saa haluamansa päivän. Kun he olivat kirkon ja paikan varanneet, niin alkoivat sitten yrittää lasta ja heillä tärppäsikin sitten heti! Sisko on OTM ja hyvässä duunissa.

 

Me mentiin miehen kanssa naimisiin heti kun päästiin, eli mun 18-vuotissyntymäpäivänäni Ei olla uskovaisia enkä ollut raskaana. Yhdessä oltu reilut 4 vuotta, josta aviossa reilut pari vuotta. saimme helmikuussa esikoisemme.

 

Itse menin naimisiin 18v ja olen uskovainen. En tosin sen takia mennyt naimisiin
Ystäväpiirissäni on todella paljon ei uskovaisia jotka eivät ole raskaana tms mutta ovat menneet alle 25v naimisiin. Ainakin 6paria ihan lähikavereista on sellaisia. Mutta me olemme maalta, en tiedä onko kaupungissa vähän eritavalla.
Niin ja jokainen pari josta puhun (paitsi me itse 7v), on oltu vähintään 4v naimisissa nyt.

 

Mä olin 21 ja mies 25 ku mentiin naimisiin. Uskonto ei ollut tekijänä ja raskaanakan en ollu.

 

Mutta me olemme maalta, en tiedä onko kaupungissa vähän eritavalla.
.

En usko, että asuinpaikalla on merkitystä. Enemmän musta on merkitystä sillä, uskooko pystyvänsä pitämään antamansa lupaukset. Tarkoitan tällä esim sitä, että jos puoliso ei halua koskaan lapsia, pystyykö se toinen kovin nuorena sitoutumaan siihen lupaukseen, että tulipa vauvakuumetta tai ei, lapsia ei hankita.

 

Kyllä täällä kaupungissa meno on aika erilaista. Elämä pyörii pääosin itsensä ympärillä sinne kolmikymppiseksi kun eletään nuoruutta ja sitten äkkiä lapset ja aviokit kehiin kun siltä tuntuu..

Eilen pisti vähän vihaksi kun juttelin mieheni 25-vuotiaan ystävän kanssa lasten saamisesta, joka on ollu suhteessa pitkään. Nainen on samanikäinen. Ilmaisin vain mielipiteeni odottamiseen lasten hankinnan suhteen, koska nainen alkaa biologisesti vanheta sen 25-ikävuoden jälkeen. Hän vain totesi että kätilöt vaan ajavat yhteiskunnan etua, kun ohjaavat ihmisiä lisääntymään ennen tätä ikää välttääkseen lapsettomuuden. Lapsettomuushoidot on kuitenkin keksitty ja kyllä sen lapsen saa sitten kun haluaa vaikka sitä kautta. Jos nämä 25-vuotiaat ajattelevat näin, niin ongelmia varmaan tulevaisuudessa luvassa... Ei nyt liittynyt varsinaisesti asiaan, mutta kumminkin...

 

Ajattelumalli on tosiaan aika yleinen tuttavapiirissä, suurin osa on ekonomeja ja dippa-insinöörejä, eli korkeastikoulutettuja, hyvätuloisia, ikuisesti nuoria ja oman elämänsä herroja.