Nuorten ihmisten solmimat avioliitot

En kuulu luokittelemaasi ryhmään, koska olin raskaana kun menimme naimisiin. Tosin odotin silloin jo toista lastamme Täytin hiukan häiden jälkeen 19v. Nyt meillä neljä lasta ja edelleen naimisissa (13 vuotta jo täynnä ). Ja koin kyllä että ihan suunittellusti ja yhteisen elämän halusta menimme naimisiin, ei raskauden eikä uskonnon vuoksi.

 

Ajattelumalli on tosiaan aika yleinen tuttavapiirissä, suurin osa on ekonomeja ja dippa-insinöörejä, eli korkeastikoulutettuja, hyvätuloisia, ikuisesti nuoria ja oman elämänsä herroja.

Yksi syy siihen, miksi mä en nuorena toteuttanut suuria unelmiani oli, että persaukisena nuorena ei niitä ollut mahdollisuus toteuttaa. Kielitaidon puute - tai olinhan mä koulussa enkkua, ruotsia, saksaa ja ranskaa opiskellut, mutta harvemmin niitä missään joutunut käyttämään - oli myös yksi syy, miksi en lähtenyt rakentamaan elämääni maailmalle vaan jämähdin tänne Suomeen.

 

Avioliitto on juridinen sopimus mikä kahden yhdessä elävän, jotka yhdessä aikovat elääkin, kannattaa sopia.

Se oli meillä tärkein syy tunneasioiden ohella.

peesaan. Menin juur 19-vuotta täyttäneenä ja mies 21 vuotiaana naimisiin. Yhä ollaan 15v. jälkeen.

 

Menin 21-vuotiaana naimisiin, olin kyllä (suunnitellusti) raskaana, ja naimisiin olisimme menneet ilman raskauttakin. Ajattelen ihan samalla tavalla kuin ap:kin, enkä käsitä näitä nykyajan kolmikymppisiä "nuoria", jotka pitkittävät perheen perustamista ja ovat hyvin epävarmoja siitä mitä haluavat. Kaikki ei tosin ole samanlaisia kuin minä, eli tiesin aina haluavani nuorena naimisiin ja saavani lapset nuorena (eli itse en tee yhtään lasta kun olen yli 30v). Olin onnekas, että löysin nuorella iällä miehen, joka halusi tulevaisuudelta samoja asioita kuin minäkin ja omasi saman arvomaailman.

 

Ironista on huomata vielä lisäksi, että nyt nämä kolmikymppiset ovat havahtuneet olevan tyytymättömiä kovapalkkaiseen paperinkääntely työhön, miettivät alan vaihtoa ja pitkittävät perheen perustamista edelleen. Raha ei tuonutkaan onnea, kummallsita.

Mutta onnekkaita tosiaan ovat ne ihmiset jotka keksivät ja varsinkin löytävät sen oikean ihmisen siihen rinnalleen Kaikille näin onnekkaasti ei aina käy!

 

20 vuotiaana mentiin naismisiin Rakkaudesta, koska ei ole enää merkitystä mennä naimisiin enää, kun on asuttu yhdessä pitempään ja perhe perustettu.
En muuttaisi edes yhteen sellaisen kanssa, jonka kanssa ei voisi naimisiin mennä. Se juhlistaa yhteisen elämän alkua ja antaa turvallisuutta, koska molemmat ovat tosissaan sitoutuneet.
Helpottaa myös kummasti arkea, kun on naimisissa.

 

Ap kuulostaa jollakin tavalla katkeralta. Sääliksi käy poloista. Mikä kiire on mennä naimisiin? Olkaa nuoria ensin ja sitten vasta asettukaa aloillenne. Kuulostaa itseasiassa täsmälleen nuoren ihmisen ajatuksilta, kun ollaan niin ehdottomia ja halveksutaan muiden järkeviä valintoja. Ikäero 19veen ja 25veen välillä on todella suuri. Jo ajatusmaailmat ovat aivan eri tasolla elämässä. Yhteentörmäyksiä varmasti tulee. Jotenkin tosi sääliks käy näitä nuoria, huokaus.

 

Ironista on huomata vielä lisäksi, että nyt nämä kolmikymppiset ovat havahtuneet olevan tyytymättömiä kovapalkkaiseen paperinkääntely työhön, miettivät alan vaihtoa ja pitkittävät perheen perustamista edelleen. Raha ei tuonutkaan onnea, kummallsita.

Mutta onnekkaita tosiaan ovat ne ihmiset jotka keksivät ja varsinkin löytävät sen oikean ihmisen siihen rinnalleen Kaikille näin onnekkaasti ei aina käy!

Olmekymppisenä on aika tavallista alkaa miettiä, tätäkö tämä elämä nyt sitten on hautaan asti. Olipa kyse hyväpalkkaisesta tai huonopalkkaisesta ihmisestä. Mä olin kolmekymppisenä pienipalkkainen kahden lapsen äiti ja mietin ihan samoja asioita.

Mä ymmärrän näitä sun tuttujasi. Jos mies on DI ja nainen ekonomi ja sillä miehellä haaveena päästä firmassa kolmen vuoden komennusprojektille Afrikkaan, niin se ekonominainen ei välttämättä näe kovin ruusuisena asiana olla siellä Afrikassa kotiäitinä.

Itse hankin lapsia vasta sitten, kun olin haudannut nuoruuden haaveeni ja hyväksynyt sen tosiasian, että tässä ollaan ja tähän jäädään. Silloin vasta katsoin olevani valmis asettumaan paikoilleni ja sitoutumaan seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi elämään vanhemmuuden mulle asettamien vaatimusten mukaisesti.

 

Ap kuulostaa jollakin tavalla katkeralta. Sääliksi käy poloista. Mikä kiire on mennä naimisiin? Olkaa nuoria ensin ja sitten vasta asettukaa aloillenne. Kuulostaa itseasiassa täsmälleen nuoren ihmisen ajatuksilta, kun ollaan niin ehdottomia ja halveksutaan muiden järkeviä valintoja. Ikäero 19veen ja 25veen välillä on todella suuri. Jo ajatusmaailmat ovat aivan eri tasolla elämässä. Yhteentörmäyksiä varmasti tulee. Jotenkin tosi sääliks käy näitä nuoria, huokaus.

Miten naimisiin meno estää nuorene olemista? Jos löytää rakkaan ihmisen sitä nuoruutta voi elää hänen kanssaan.
Onnellisempi on sellainen nuoruus, kuin sellainen, että sännätään sängystä sänkyyn.
Opiskella yms. voi tehdä vaikka on naimisissakin.

 

Ap kuulostaa jollakin tavalla katkeralta. Sääliksi käy poloista. Mikä kiire on mennä naimisiin? Olkaa nuoria ensin ja sitten vasta asettukaa aloillenne. Kuulostaa itseasiassa täsmälleen nuoren ihmisen ajatuksilta, kun ollaan niin ehdottomia ja halveksutaan muiden järkeviä valintoja. Ikäero 19veen ja 25veen välillä on todella suuri. Jo ajatusmaailmat ovat aivan eri tasolla elämässä. Yhteentörmäyksiä varmasti tulee. Jotenkin tosi sääliks käy näitä nuoria, huokaus.

Mä sen sijaan ihailen näitä kaltaisiani nuorena avioituneita. Miksei sitä nuoruutta voi elää vaikka on naimisissakin? Inhosin sinkkuaikojani (joita siis ei onneksi montaa vuotta kestänyt, koska löysin mieheni juuri 20 vuotta täyttäneenä), inhosin treffeillä käyntejä ja mitä silloin nyt tulikin tehtyä. Odotin vain, että löytäisin sen oikean ja saisi vakiintua ja keskittyä vaikka opintoihin eikä tarvitsisi murehtia poikaystäväasioita.

 

Eihän tässä mikään kiire kun ei edes kihloissa olla :kieh: Yhteiskunnan ajatusmaailman kanssa ristiriitaiset ajatukset ovat monesti näköjään tuomittavia.

 

Ne poikaystäväasioista murehtimiset sun muut kuuluu siihen henkiseen kasvuprosessiin -lapsesta aikuiseksi kasvamiseen. Ihmettelen vaan, mikä kauhea kiire on mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Kyllähän sitä ehtii... 19-vuotiaana näkee maailman niin mustavalkoisena ja käyttää hienoja sanoja, kuten "ironista". Eihän tämän ikäisellä ole harmainta aavistustakaan elämän oikeasta ironiasta! Jos juttelisin 6 vuoden päästä saman ihmisen kanssa, voisi kellossa olla ihan eri soundi. Elämän realiteetit tulee vastaan, omat rajat paukkuu ja joutuu käsittelemään elämän välttämättöimiä luopumisia, esim. oma ura jne.

 

Ne poikaystäväasioista murehtimiset sun muut kuuluu siihen henkiseen kasvuprosessiin -lapsesta aikuiseksi kasvamiseen. Ihmettelen vaan, mikä kauhea kiire on mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Kyllähän sitä ehtii... 19-vuotiaana näkee maailman niin mustavalkoisena ja käyttää hienoja sanoja, kuten "ironista". Eihän tämän ikäisellä ole harmainta aavistustakaan elämän oikeasta ironiasta! Jos juttelisin 6 vuoden päästä saman ihmisen kanssa, voisi kellossa olla ihan eri soundi. Elämän realiteetit tulee vastaan, omat rajat paukkuu ja joutuu käsittelemään elämän välttämättöimiä luopumisia, esim. oma ura jne.

Jos asia on näin, miksi en saisi nuorena keskustelupalstalla miettiä asiaa julkisesti ja hakea näkökulmaa? Sitähän tässä nimenomaan teen, eikä kiire mihinkään ole, kun mitään elämää mullistavia päätöksiä ei olla nyt eikä vähään aikaa tekemässä.

 

Ne poikaystäväasioista murehtimiset sun muut kuuluu siihen henkiseen kasvuprosessiin -lapsesta aikuiseksi kasvamiseen. Ihmettelen vaan, mikä kauhea kiire on mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Kyllähän sitä ehtii... 19-vuotiaana näkee maailman niin mustavalkoisena ja käyttää hienoja sanoja, kuten "ironista". Eihän tämän ikäisellä ole harmainta aavistustakaan elämän oikeasta ironiasta! Jos juttelisin 6 vuoden päästä saman ihmisen kanssa, voisi kellossa olla ihan eri soundi. Elämän realiteetit tulee vastaan, omat rajat paukkuu ja joutuu käsittelemään elämän välttämättöimiä luopumisia, esim. oma ura jne.

Mustavalkoista on myös nähdä oma näkökulma sinä ainoana oikeana..
Elämä on ihmeellinen asia, ei aina kaikki mene suunnitellusti, ja joskus 19-vuotias voi olla ajatusmaailmaltaan kypsempi kuin 3-kymppinen. Toisilla kun elämä on ollut kovempaa jo pienestä pitäen.

 

Minä täytin juuri 22 vuotta, mies täyttää kohta 23. Seurusteltu 5 vuotta ja risat. Yhdessä asuttu 3,5 vuotta ja kohta on kihloissakin oltu 4 vuotta. Miksi ei siis naimisiin? Me kumpikin opiskellaan eikä yksinkertaisesti ole rahaa. Mä ajattelen ja toivon meneväni naimisiin vain kerran elämässäni. Ja aion olla tuon ukon kanssa joka tapauksessa yhdessä loppuikäni mikäli se mahdollista on. Miksi siis kiirehtiä? Me halutaan kerätä tarpeeksi rahaa ja järjestää ns. kunnon häät. Meille tulee todennäköisesti suht isot häät ja mä en halua joutua stressaamaan raha-asioita kaiken järjestelyn keskellä.

Siinä syy miksi me EI olla menty naimisiin, vielä.

 

Yhteiskuntahan nimenomaan kannustaa näitä nuoria lisääntymään ja perustamaan perheen. Pk-seudulla monet naiset ovat nousseet kapinaan YHTEISKUNTAA vastaan ja luovat omaa uraansa ja voivat itse päättää, milloin lapset hankitaan. Nämä naiset ovat itsenäisiä ja ymmärtävät, etteivät tarvitse miestä heitä täydentämään. Heitä minä ihailen! En niitä nuoria kana-aivoja, joille tärkeintä on "kaikki mulle heti" -periaate.

 

Yhteiskuntahan nimenomaan kannustaa näitä nuoria lisääntymään ja perustamaan perheen. Pk-seudulla monet naiset ovat nousseet kapinaan YHTEISKUNTAA vastaan ja luovat omaa uraansa ja voivat itse päättää, milloin lapset hankitaan. Nämä naiset ovat itsenäisiä ja ymmärtävät, etteivät tarvitse miestä heitä täydentämään. Heitä minä ihailen! En niitä nuoria kana-aivoja, joille tärkeintä on "kaikki mulle heti" -periaate.

Syy, miksi yhteiskunta näin tekee on se, että nämä "uranaiset" eivät ymmärrä myöskään oman kehonsa rajoja, eli mahdollista lapsettomuutta yms. kun lasten tekoa pitkitetään.

 

no meillä oli jo lapsi siinä vaiheessa kun alttarille päädyttiin ja mulla oli ikää 21v. kyllä minä siihen lähdin sillä asenteella että loppuikä ollaan sitten yhdessä..

 

Työt kutsuvat!

 

Yhteiskuntahan nimenomaan kannustaa näitä nuoria lisääntymään ja perustamaan perheen. Pk-seudulla monet naiset ovat nousseet kapinaan YHTEISKUNTAA vastaan ja luovat omaa uraansa ja voivat itse päättää, milloin lapset hankitaan. Nämä naiset ovat itsenäisiä ja ymmärtävät, etteivät tarvitse miestä heitä täydentämään. Heitä minä ihailen! En niitä nuoria kana-aivoja, joille tärkeintä on "kaikki mulle heti" -periaate.

Syy, miksi yhteiskunta näin tekee on se, että nämä "uranaiset" eivät ymmärrä myöskään oman kehonsa rajoja, eli mahdollista lapsettomuutta yms. kun lasten tekoa pitkitetään.

Niin että lapsia pitäis tehdä vaan sen takia, että "se on vain vähän aikaa mahdollista". JA 19-vuotias on EDELLEEN täysin eri asia kuin esim. 23-vuotias nainen. 4 vuodessa kasvaa kuule paljon. Eikä sitten ole "enää liian myöhäistä" tehdä lapsia. Oksettaa oikein, kun ajattelee, että joku tekee lapsia pelkästään biologisten syiden takia. Tosi kylmää.

 

Työt kutsuvat!

Aika hyvä veto kun puhuu itsensä pussiin! Sen voi jokainen huomata, jos lukee ketjun alusta. Voi voi.

 

Minä täytin juuri 22 vuotta, mies täyttää kohta 23. Seurusteltu 5 vuotta ja risat. Yhdessä asuttu 3,5 vuotta ja kohta on kihloissakin oltu 4 vuotta. Miksi ei siis naimisiin? Me kumpikin opiskellaan eikä yksinkertaisesti ole rahaa. Mä ajattelen ja toivon meneväni naimisiin vain kerran elämässäni. Ja aion olla tuon ukon kanssa joka tapauksessa yhdessä loppuikäni mikäli se mahdollista on. Miksi siis kiirehtiä? Me halutaan kerätä tarpeeksi rahaa ja järjestää ns. kunnon häät. Meille tulee todennäköisesti suht isot häät ja mä en halua joutua stressaamaan raha-asioita kaiken järjestelyn keskellä.

Siinä syy miksi me EI olla menty naimisiin, vielä.

Miksi te ylipäänsä menette naimisiin? Pelkkien bileiden (ökyhäiden) takia?

 

Minä täytin juuri 22 vuotta, mies täyttää kohta 23. Seurusteltu 5 vuotta ja risat. Yhdessä asuttu 3,5 vuotta ja kohta on kihloissakin oltu 4 vuotta. Miksi ei siis naimisiin? Me kumpikin opiskellaan eikä yksinkertaisesti ole rahaa. Mä ajattelen ja toivon meneväni naimisiin vain kerran elämässäni. Ja aion olla tuon ukon kanssa joka tapauksessa yhdessä loppuikäni mikäli se mahdollista on. Miksi siis kiirehtiä? Me halutaan kerätä tarpeeksi rahaa ja järjestää ns. kunnon häät. Meille tulee todennäköisesti suht isot häät ja mä en halua joutua stressaamaan raha-asioita kaiken järjestelyn keskellä.

Siinä syy miksi me EI olla menty naimisiin, vielä.

Miksi te ylipäänsä menette naimisiin? Pelkkien bileiden (ökyhäiden) takia?

Hmm jaa-a. Miksihän ne ihmiset menee naimisiin? Voin kertoa, että bileiden perässä ei olla. Me on käyty kahden vuoden sisällä kerran baarissa. Ja meidän häistä tulee täysin alkoholittomat.

Jotain perää voi tietenkin olla tosiaan siinä 5 vuoden yhdessäolossa... Ja ehkäpä halussa olla loppu elämä yhdessä. Mutta koska naimisissaolo itsessään ei vaikuta meidän tämän hetkiseen elämään oikein mitenkään, haluamme odottaa jotta saamme juuri sellaiset häät kuin haluamme. Miksi menisimme nyt naimisiin ja myöhemmin kateellisena katselisin toisten "unelmahäitä"? Se on tärkeä päivä meille kummallekin ja haluamme sen myös olevan meidän näköisemme.

 

Syy, miksi yhteiskunta näin tekee on se, että nämä "uranaiset" eivät ymmärrä myöskään oman kehonsa rajoja, eli mahdollista lapsettomuutta yms. kun lasten tekoa pitkitetään.

Eihän tässä mikään kiire kun ei edes kihloissa olla :kieh: Yhteiskunnan ajatusmaailman kanssa ristiriitaiset ajatukset ovat monesti näköjään tuomittavia.

Nykypäivänä perhemallit ovat muuttuneet. Esim mä opiskelin 1980-luvun alussa sairaanhoitajaksi, koulutus kesti 2,5 vuotta. Palkka oli pieni, mutta ei sillä ollut niin väliä. Oli aika tavallista, että teekkaripojat kutsuivat bileisiinsä sairaanhoito-opiston tyttöjä. Syntyi paljon pariskuntia, joista moni myös avioituikin. Kun perheeseen syntyi lapsia, oli itsestäänselvää, että se sairaanhoitajaäiti jäi lasten kanssa kotiin eikä insinööri-isä. Naiset eivät kokeneet menettävänsä mitään, vaikkeivät töissä enää käyneetkään. Kun miehelle tarjoutui tilaisuus lähteä ulkomaille töihin, perhe seurasi sujuvasti mukana. Naiset viihtyivät varsin mainiosti kotona lasten kanssa, harrastivat kenties jotain paikallista toimintaa jne, mutta eivät kaivanneet tippapulloja vaihtamaan. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Nykyisin se inssi on yhä useammin nainen. Mutta mies lähes yhtä harvoin sairaanhoitaja kuin ennenkin. Perheessä onkin siis kaksi aikuista, joiden työ ja tavoitteet työelämässä pitää saada sopimaan yhteen. Työn perässä muuttaminen ei olekaan yhtä yksinkertaista kuin tuossa toisessa tilanteessa. On myös aika tavallista, että mitä korkeampi koulutus naisella on, sitä vähemmän hän tyytyy olemaan perheessä se, joka tekee kaikki kotityöt ja hoitaa lapset. Naiset vaativat tasapuolisuutta työnjakoon.

 

Menimme naimisiin kun mä olin 21 ja mies 25. Lapsia ei ollut näköpiirissä, eikä uskonasiatkaan lähelläkään sydäntä. Töitä tehtiin tosi paljon ja tienattiin rahaa yhteistä elämää varten. Viidessä vuodessa tienattiin paljon, niin paljon että saatiin velaton uusi koti. Vasta sitten oli lasten vuoro, ja niitä on nyt kuusi.