Odotuksen Odottajat!

Kirma: Toivottavasti tää ei nyt ole ihan väärää tietoa, mutta silloin, kun varailin ekaa aikaa Väestöliittoon Tampereelle, kyselin verikokeiden hintoja, ja ne olivat muistaakseni siinä 28-38 euroa kappale, ja siitä sai vielä sen Kela-korvauksen pois. Itse kävin verikokeissa kuitenkin ihan tuossa meidän omassa terveyskeskuksessa Väestöliitosta saadulla lähetteellä. Verikokeet maksoivat vain 12 euroa kerta, eli 24 eurolla sain kaikki viisi tavallisinta lapsettomuustutkimustestiä.
 
Kirma, kiitos tsempityksistä, lohdutti tuo ajatuksesi. Jospa se tästä vielä iloksi muuttuu..kunhan tuo nestepullistuma tuolla oikeassa munatorvessa tai sen vieressä (?) ei nyt enää liikaa kasvaisi...muuten on aloitettava jälleen pillerien syöminen uudestaan. Mutta sitä vaihtoehtoa en vielä toistaiseksi ajattele..en enennenenennen! Ja tosiaan: menkat tulee säännöllisesti, se on jo jotain!! Kiitos että vähän "potkaisit" mua, ei tässä ole mitään syytä vaipua masennukseen! *hali*

Stellina, kiitos kaunis tsempeistä, ja sinulle myös VOIMIA kaikkeen!! Kirjoittelethan tilanteen kehittymisestä.

On tää muuten ihana palsta!! :heart:
 
Heippistä!

Stellina ja Veena: Kiitos, Rooma ON ihana! Itte oon muutaman kerran käyny, ja oon Italiassa asunutkin niin puhun kieltä. Mut viime käynnistä on ainaki viitisen vuotta ja kielitaitokin ruostunu. Ja mies ei oo ikinä käyny. Siks ihan inoissani oottelen!

Pikkuvadelmalle pahoitteluni :hug: . Varmasti syö naista tuommonen. Mie ihmettelen kun oma gyne sano että miun tilanne ois parempi jos ois tullu edes km joskus. että tietäis jotta hommat pelaa ja pystyn hedelmöittymään normaalisti. Mut vois olla mulle kyllä niin kovapaikka, etten itse moista toivo... :ashamed:

Kirmalle kiitos tuosta Väestöliiton kysymyksestä, selvensi mullekin! Eli omalle terveysasemalle meen sit labrat kyllä ottaa kun ei toi raha puissa kasva. Jos siis vielä tarttee, kun on miusta jo jotain otettukin... Voi jos johtuu miun oireet Clomeista. On kyllä ollu tosi outo kierto!

Taru82: :hug: Voisko olla että ukkelis vaan päästi omaa turhautumistaan ja höyryään ulos? tarvitsisikohan hän pientätaukoa tai jotain? Mieoon kans pyytäny miestä sanomaan jos tarvii time outtia, ettei ala tulla suru puseroon liiaksi. Stressi kun tosiaan kiristää suhdetta ihan hirveästi.

Lumikeiju: Nuo kystat on ikäviä. Mullakin on moinen! :kieh: Jospa siun ovis myöhästyis tai aikaistuis, tai simpat eläis sit pitkään siellä kohdussa jos ennen reissua siemennätte? Toivottavasti motivaatio palautuisi sitten joskus. Hyvähän se on antaa itselleen aikaa ja ehkäpä reissu sit antaa sullekin muutakin ajateltavaa?

Minä: Elikkä nyt mennään kp 26/31-41. Ja tuntuu että kuukautisiin ei oo enää viikkoakaan aikaa.
Mutta kummastuttaa tää oma olo. Eli menkkamaista juilintaa oli viime viikon lopulla kp 22-23. Ja sit lauantaina kp 24 tuli kamala alavatsakramppi. tai ennemminki useita pieniä.
Ei oo ennen tullu moista! Ja lauantaista asti on myös pistäny kylkeen ikävästi.
Kaikista oudoin juttu on, että lauantaina bongasin ekaa kertaa myös Donnassa saniaista (=ovulaation merkki).
En dsiis yhtään tiiä mikä mulla on.
Perskele kun voi nainen ollaomasta kropastaan ulkona! :eek:
Yritetty nyt ainaki ollaan, kun 2 ja puol viikkoo peitot heilunu päivittäin! (2 välipäivää vain).
Nyt loppu sekin kun alkaa tehdä jo kipeetä. :kieh:


KYSYMYS: Mitä tuo "Piinapenkissä" tuolla listoilla tarkottaa?

-Rva B, veren maku suussa
 

KP-LISTA! (Muut tiedot etusivulla! )

Maanantai 25.8.2008





Pikkuvadelma........................2/30
Inkku83.................................3/30
Andala..................................5/31-42
Justiina80..............................6/28-29
Lumikeiju...............................6/29
haltia....................................12/30-35
Pantalaimon..........................14/?
taru82...................................14/26-28
pilvilinna................................15/?
soja......................................18/28
Maricce.................................18/30-60
mama-84..............................19/28
Sannuli-81............................20/26-30
Pupuvaimo............................25/30-32
Rouva B................................26/31-41
tao........................................26/24-26
miranda-81...........................28/28-32
Tähtisäde.............................30/25-26
Inkku83................................31/30
stellina.................................32/n.31-39
Tiinuli81.................................72/?
ultravioletti.............................?/27



Adelina..................................?/?
Leni80...................................?/?
futuremami............................?/?


Piinapenkissä


Veena...................................18/24-28.........pp4
Kirma.....................................11/25.............pp1


Varmistuvat







 
Mulla on nyt menossa viikon tauko pillereissä (Diane Nova, PCO:n takia) ja tällä viikolla on psykologin aika ja lääkäriaika Väestöliittoon. Jos ovat sitä mieltä, että hoidot voidaan aloittaa, voisin ehkä jättää pillerit pois saman tien ja pyytää sieltä Teroja ja jotain muutakin apuja, koska luomukierrot on mitä sattuu ja pelkät Terotkaan ei aiemmin ole tuoneet menkkoja... Sitten minäkin pääsisin ensimmäistä kertaa elämässäni laskemaan tosissani kiertopäiviä ja bongailemaan ovista. :saint:
 
andala, kiitti infosta :wave: Ja tosiaan, minunkin lähete oman tk:n labraan, eli halvaksi pitäisi tulla. Ilmeisesti tuloksen kuitenkin sitten saa vaan väestöliitosta!?.

lumikeiju, eipä mitään kiittelemisiä. Ja keskity tosiaan siihen positiiviseen ajatteluun, kysta saa siellä rauhassa elellä omaa elämäänsä!

rouvaB, mua huvittaa nuo sinun biologiset tulokset, kuulostaa hassulle bongailla saniaisia ;) Mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat!
Clomit tosiaan voi saada aikaan ihan ihmejuttuja elimistössä, karvaasi olen sen kokenut. Mutta sinullahan päivät käy jo vähiin, pian se tulos selviää.
Ja tuo piinapenkki on niille, jotka tosiaan piinailee, kun plussa on odotettavissa (..jos näin voi sanoa..). Veenalle tehtiin inssi, meikä sai irrotuspiikin, että meillä molemmilla on todelliset piinailut käynnissä.
Tottakai jokainen joka haluaa voidaan piinailijoihin laittaa jos itsestä sille tuntuu :wave: jos esim. on saanut positiivisia ultrakuulumisia. Ja tämä on minun näkemys tuosta otsikosta, mutta jokainen voi ajatella sen omallalaillaan.

pikkuvadelma, ok, se oli sitten se kemiallinen. Harmi.

).( Meikäläisen ovis oli helppo, mitään en tuntenut missään vaiheessa. Silloin keväällä clomiovikset oli aika kauheita, hyvä kun kävelemään pääsi kun mahaa turvotti niin älyttömästi. Nyt vaan sitten odotellaan.
Laitoin itsellenikin piinapäivän 1, koska pregnylin ansiosta folli puhkesi eilisiltaan mennessä.

ultravioletti, vaihtaisitkos minulle etusivun listaan pregnylin, ei puregon. Jos nyt oikeen pilkkua viilataan :whistle: Kiitti!
 
Oho, ompa tullu paljo tekstiä lyhyessä ajassa! =) :heart:

Kaikille alkukiertoon tippuneille :hug: ja tilanteen takia erityisesti tarulle :hug: Kyllä tällänen varmaan rasittaa miestäkin ja käy sen miehisen tunnon päälle.. :( mutta täytyy koittaa aatella että asia on yhteinen ja samassa veneessä ollaan. Ja onhan se miehen osuus käytännössä melko vaivaton hoidoissa jos vertaa mitä kaikkee nainen joutuu käymään läpi.

Rouva B, piinapenkki on niille joilla on tehty joku hoito ja oottelee menkkoja (tai siis niiden poisjäämistä!) ;)

kirma, listalle korjausta.. Inkulla tais olla nyt kp3 ja Tähtisäde lähti lomailijoihin.. eli toistaseks pois kp-listalta.
Korjataan sun lääke etusivulle mitä pikimmin (nimet on niin samanlaisia että tuppaa meneen väkisinki sekasin :D )!

).( Tissit aristu eilen selkeesti hyvissä ajoin joten normaalikierron (pms?)oireita on.. jätetään testit vielä toistaseks kaupan hyllylle!

Kattoko kukaan viimesintä dokumenttia Yksi elämä ykkösellä? Siinä oli naisesta joka oli itse tullu hedelmättömäks syöpähopitojen takia ja sen siskot autto saamaan lapsen.. toinen luovutti munasolun ja toinen synnytti.. katoin alusta ja vähän lopusta, ja mun piti kattoo se kokonaan uusintana eilen, mutten sitten kyenny.. :ashamed: jotenki rupes ahistaan vaan niin paljo kun ne rupes suihkuttaan Synarelaa, jännitti ekaa ultraa että onko siellä edes mitään jne! Eli ihan samaa lääkettä mitä itekin saattaa vielä joutua käyttään, ja kaikki tollaset ärsyttävät paniikit/jännittämiset ehkä eessä.. yritän kai ottaa jonkinlaista etäisyyttä nyt noihin hoitojen miettimisiin, ettei liikaa niitä miettis etukäteen tjtn. aatella mieluummin että se on sit sen ajan murhe :headwall:
Inhottavaa painajasitaki näin aamulla, että oli taas jotain outoo välivuotoo :p heti kun heräsin niin vessas kattoin kalsareihin että HUH, ei näykään mitää :LOL: Sitä edeltävänä näin synnytyksestä, tosin se sikiö oli jotenki ihan sen verisuonisen kalvon/pussin sisällä ja piti tonkia sieltä esiin, ja lääkäri roikotti sitä ilmassa jostain napanuorasta :x
 
Oho kuin paljon teksiä :eek:

Kiitos kaikille onnentoivotuksista :) Tunteet kyllä risteilee kokoajan tän asian kanssa. Vielä 10 päivää pitää odottaa ja jotenkin pitäisi onnistua pitämään pää kylmänä.

Pikkuvadelma: Tietämättömyys on pahinta niin sanotaan. Voisiko tuollainen sitten tulla jostain sellaisesta että alkio koittaa kiinnittyä? Tai kiinnittyy, mutta irtoaa? Voimia paljon!

Kirma: Ihanaa että noin hyviä uutisia tuli!!! kuulostaa kieltämättä todella lupaavalta :)

Lumikeijulle voimia nousta epätoivoisesta fiiliksestä. Aina välillä kaikki tuntuu niin vaikealta kun miettii sitä miten turhauttavaa tämä touhu on. Mutta ainakin itselleni tuli parempi olo kun pääsi tutkimuksissa eteenpäin.

Inkkulle, Justiinalle ja kaikille muillekin sen tarpeessa oleville :hug:

Taru: Voi hlvtti, uskon että tuntuu ihan kauhealta. Tämä asia voi olla todella rankkaa kummallekin, ja kummatkin käsittelevät asiaa eri tavoin. Meillä kanssa otettiin aiheesta jossain välissä yhteen (ennen tutkimuksia), ja kummatkin sanoivat asioita jotka kyllä jäivät mieleen, vaikka niitä on myöhemmin pyydetty anteeksi. Mutta kun tutkimukset alkoivat (ja varsinkin kun miehen simppatesti oli ohi), niin homma alkoi helpottaa. Ja nyt taas tuemme toisiamme. Toivottavasti tekin saatte asian käsiteltyä.
 
pikkuvadelma :hug: . Oliko joku muukin jonka kierto päättyi ikävästi?! En muista enää. Teille myös iso :hug:

tarulle myös :hug: ja pahoittelut tilanteestasi. Ymmärrän sua omalla tavallani, sillä itsellä on niin että mies on sanonut, että lapsiluku saa jäädä kahteen, kun niitä on niin vaikea saada. Siis tämän lapsen yrityksen vie vielä loppuun. Ollaan aina ennen sunniteltu vähintään kolmea lasta jollei neljää. yritän kuitenkin uskoa, että tilanne muuttuisi. Taitaa nää hoidot jne olla aika raskaita myös miehille.

Täti on näyttänyt täällä merkkejään eli tämä kierto jälleen ei tuottanut tulosta. :'( Tosin vielä ei ole kp1, mutta tuhruttelee jo. Huomenna lääkäri. Ovistestit otan myös miehen pyynnöstä :eek: käyttöön seuraavalla kierrolla, jollei laparoskopia osu siihen.
 
Löysimpä sitten kuitenki niitä testejä lähimarketista..oli vaan laitettu mahdollisimman piiloon sellasen irtohyllyn taa. Rfsun o-testien hinnat oli noussu, yli 13e, mutta r-testit oli halvempia mitä muistin, 4,90 2(ts. 4.. :kieh: ) kpl :) eli eipä onneks päätä huimaa. Vältin kuitenkin kiusauksen ja jätin vielä sinne hyllylle :D

mirandalle myös :hug: jos nyt noin käy!
 
Ultravioletti: Vähänkö olet kylmäpäinen kun et vieläkään niitä testejä shoppaillut :D Mikäs vaihe kierrosta sulla siis nyt oikein onkaan?

Miranda: Toivottavasti se pirun akka (eli täti) ei tunge paikalle :hug:
 
Veena Yli viikon vielä menkkoihin :whistle: (ja "kivasti" pitäs alkaa just samoihin aikoihin ku leikkaus..). Mutta se testihän on ollu nyt mietinnässä lähinnä sen ihme etomisen takia.. ja mietin, että jos jotain ihmettä tästä kierrossa ois sinne jääny niin eihän se ois leikkaushetkellä vielä veriyhteydessäkään...tai siis että veressä oleva nukutusaineet ym. lääkkeet ei vois vaikuttaa niin varhaseen alkioon.
 
Pikkuvadelma: :hug:

Taru: Mietin ihan samaa kuin Rva B, että jospa miehesi vain purki epäreilulla tavalla turhautumistaan sinuun? Ei se kuitenkaan oikein ollut, mutta miehet surevat niin erilailla ja pitävät tunteensa enemmän sisällään. Toivottavasti saisitte kuitenkin puhutta asioista kunnolla. :hug:

miranda: :hug:

ON: Aukkarista on kotiuduttu ja kaikki on sillä saralla hyvin. Myös hormoniarvot oli ok ja miehen tuloksetkin ihan normaalit. Limakalvon tilanne oli tosi hyvä, mutta johtofollia ei vielä näkynyt. Yksi reilun sentin mittainen rakkula löydettiin ja menen ensi viikolla uudestaan ultraan. Kuitenkin nyt on ihan hyvä ja toiveikaskin olo taas vaihteeksi. Kaiken pitäisi kuitenkin muuten olla kunnossa, kunhan vain ovuloisin. :kieh:

Te kenellä aukkari on tehty, pientä kysymystä tulee mieleen. Kauanko teillä on kestänyt "toipua" aukkarista? Mulla on pientä turvotusta ja menkkamaista kipua alavatsalla. Eihän sitä nestettä mennyt kuin joku kymmenisen milliä, mutta kohtu kuitenkin venyi, joten ehkä sen palautuminen kestää vähän aikaa.

Pikkaisen kyllä säikäytti, kun se viimeviikkoinen harmaa massa vasemmassa munasarjassa, mitä luulimme vanhaksi keltarauhaseksi, oli siellä vieläkin! :eek: Gyne kyllä rauhoitteli, että luultavasti se on vain harmiton sidekudoskertymä tai -kasvain, joka menee itsestään pois. Nestettä siinä ei ollut sisällä, joten kysta tai munasarjakasvain se ei ole. No, onneksi nyt ultrataan tiheästi, joten sitä pystytään seuraamaan hyvin.
 
Kirma: Ainakin täällä meillä on niin, että verikoetulokset pitää hakea itse terveyskeskuksesta ja toimittaa sitten (lääkärikäynnillä?) Väestöliittoon. Mulla vaan on nyt käymässä niin, ettei mitkään koetulokset ehdi valmistua ennen ensi viikon lääkärikäyntiä. Niissä kestää siis ihan käsittämättömän kauan, vaikka ensin sanottiin, että tulokset tulisivat viikossa. :kieh:
 
Kaipailtu tätikin porhalsi sitten kylitteleen, eli kp 1. täällä ja yk 11 jo menossa. Näköjään voi kierto olla ihan suht normaalin mittainen 31, vaikka ovista ei tapahdukaan...mielenkiintoista, ettei veny silti pidempään noi menkkojen välit. No, nyt astuu sitten eka kertaa kuvaan mukaan noi clomit...toivottavasti osoittautuvat sellaisiksi ihmepillereiksi, että pieni-ihme saisi alkunsa...toisaalta en siihenkää kovin usko, mutta aina voi toivoa, vai mitä siskot? :)

Hassu olo, kun ei tullut itkukiukkumasennuspuuskaa, kun menkat ny alkoi...jotenki on psyykkisestiki eri tilantees näiden tutkimusten ja hoitojen alettua, kun aikaisemmin...jotenki sen pettymyksen täs kierros käsitteli jo silloin ultrapäivänä ja sit vaan ootti menkkojen alkua...mutta silti tuli outo ja kummallinen olo, ku menkkojen alkaessa tuli hyvä mieli, ku sai alkaa soittaa Väestöliittoon ja varaileen aikaa ultraan...ei oo tottunut tässä vuoden aikana, että moisessa tilanteessa ensimmäinen tunne ei ookaan lamaannuttava suru...

Vitsit...täs jo alkaa miettii, että mikä on sit sen pettymyksen määrä, jos ne seuraavan kierron menkatki sitten alkaa...ei ees uskalla aattella...ja pitäis jaksaa senki jälkee viä vaikka kuinka monta "toiveet korkealla-romahdus ja pettymys"-vuoristorataa....Kuinka tän kaiken jaksaakaan?

sori tää täysin omanapainen vuodatus....
 
Pantalaimon: Onnittelut onnistuneesta aukkarista ja muutenki hyvät noi teiän tulokset =) Mulla sama eessä ens viikolla!


Kirma, Andala, Rouva B: Kiitti vinkistä, mulle ei tullu mieleenkää, että väestöliiton määräämät verikokeet vois testauttaa suoraan niiden lähetteellä terveyskeskuksessa! Eli pulitin kiltisti sinne noi maksut...noh, olivatpahan sitten ajoissa valmiina tietty, mutta aika kivasti ne siellä niistä velotti!!!!
 
Saisinko liittyä seuraan? :)

Mä en oo nyt vähän aikaan taas kirjoitellu täällä kun on taukoa ollu hoidoista kokonaan, mulla ei kerta kaikkiaan henkinen kantti kestäny.

Niin pitkälle ollaan edetty hoidoissa että seuravaaks on inseminaatio, piti viime kierrossakin olla (05/08) mutta munasolut ei kasvanu ollenkaan, ei minkäälaista vastetta Puregonista, vaikka annosta nostettiin koko ajan. Päätin että en jatka enää. Pidettiin taukoa kesän ja toissa päivänä aloitin Terolut kuurin, menkkoja odottelessa, viimeeksi vuoto ollut toukokuussa.
Mulla siis PCOS, ja ylipainoa. <- käyn nyt painonvartijoissa ;)
Miehen simpat on laatukamaa (heh;)) ja SSG:n mukaan munajohtimet auki!

Ens kierossa yritetään Clomifenillä (koska kasvoivat niin hyvin clomeilla) ja Pregnyl irroituspiikkillä sit ovista bongaamaan. Sen jälkeen inssiin. Toivotaan parasta!
Nä hoidot on niin rankkoja, että ei millään taas jaksais "tätä helvettiä" mutta pakkohan se on yrittää, haluan oman vaavin! <3

 
Heips kaikille!

Aloitin viime viikolla Primolutit että menkat alkaisvat melki heti väestöliiton käynnin jälkeisinä päivinä. Eli tällä viikolla on eka aika väestöliittoon =) saas nähdä suostuvatko he lähtemään heti ensimmäisen käynnin jälkeen totettamaan ovulaatioinduktiota...itse olen ajatellut että ens viikolla pääsisin jo pisteleen Puregonia....

-Tiinuli-

 
Hepsan!

Täällä taas....Stellina: Mulla kuule kanssa uutta hommaa tää clomeilu. Viime kierto oli eka, jossa kypsyi vas.puolelle 16mm folli, oikealla puolella oli vaan jotain rupusia. Nyt mulla on taas ultra to illalla. Yksityisellä ollaan. Miehessä ei vikaa pitäs olla. Tutkittiin keväällä 07.
Jospa me clomeilla raskaaksi tultaisiin molemmat, hyvät mahkut ainakin on!!

Kirma:
:hug: Mukava että on tosiaan tälläinen paikka, missä saa vertaistukea, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei se aina noille "lapsellisille" ystäville kiinnosta tuntojaan tilittää. Se on vaan niin, ettei ne tästä kamppailusta tiedä mitään. Useimmat meikän kaverit ainakaan. Voimia Kirma, toivottavasti sulle kohta plussa tärähtäis!!

Yleistä löpinää: Aloitan taas ratsastuksen!! Jee!! Vähän olen innoissani, kypärä takavuosilta löytyi, mutta housut ja saappaat meni uusiksi. Huomenna ekalle tunnille.....Jänskättää! Mukava kun saa muuta ajateltavaa, ja se hevosharrastus vaan on niin mukavaa.

Noh, tulen to tai pe kirjoitteleen sitten, mitä ultrassa oli näkyvillä, se to nyt on sitten KP9. Perjantaille ei aikaa saanut.

Tsemiä kaikille!! :flower:
 
Tervetuloo :wave: J3N3! Lisäillään listoille..

Justiina, ihanaa jos itekin pääsis pitkästä aikaa humman selkään.. :heart: nykysin se on vaan niin pirun arvokas harraste että taitaa mennä rahat lähivuosina valitettavasti ihan muualle.. :ashamed: välillä mietin semmostakin, että kehtaiskohan tämmösenä wanhempana heppatyttönä kysyä hoitoheppaa ratsastuskeskukselta, ja sitä kautta pääsis välillä ilmasille "hoitajapalkkio"tunneille ;) vielä en oo saanu tätä askelta otetuks!
 
Menin tekemään halppis liuskatestin negahan se oli, mutta nyt katoin uusiks sitä n. puolen tunnin päästä ja näytti hailakkaa haamua!!! Eks nois halppis liuskoissa tuu usein noita "vale" haamuja? Kertokaa nyt joku omia kokemuksia....?????
 
Tiinuli, niin, en usko että ne halpisliuskat sen epäluotettavampia on, mutta täytyshän se tulkita testiajan sisällä.. kattoikko uusiks vielä testiajan sisällä? =) Vai onko jossain testeissä noin pitkä aika? Jos tekis huomenna uusiks ja tuijottas kokoajan mitä ohjeissa on sanottu kauan on..? ;)
++++++ :whistle:
 
ultravioletti siinä testissä aika oli 5 -30 min. Teen huomenna viä herkän testin, en kyllä usko hetkeäkään että olisin raskaana!!! Niin juu ja tein ovis testin ja se näytti melkein plussaa...joten mitä siitä vois päätellä? Koko hormonitoiminta ilmeisesti aivan sekaisin.....
 

Yhteistyössä