Olenko liian ankara?

Lukekaa juttu uusimmasta kaksplussasta. Sivu 21. "Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa korostuu liikaa rajoittaminen".

 

Johdonmukaisuus on hyvästä, mutta tuo on minun mielestä väärä opetustapa. Mitä lapsi oppii, että jos tulee jokin kiukku ja hanskoja heitellään niin poistutaan tilanteesta eikä käsitellä sitä. Tuolla tyylillä tulee vain kusipäisiä aikuisia. Pitäähän ne pakon normit jossain kohtaa rikkoa.

 

Mielestäni puistosta karkaamattomuuteen, pitäisi lapsella olla joku muu syy kuin se, että äiti kieltää ja vie kotiin. Lapsen pitäisi myös itse tajuta, miksi se on kiellettyä. Nyt lapsi voi tehdä sen salaa, kun äiti ei ole näkemässä. Mutta kun lapsi tietää, sen olevan vaarallista, lapsi ei tee sitä.

Muistaakseni (ja omaan kokemukseen pohjautuen) lapsi ymmärtää syy-seuraussuhteen vasta n. 3-4 vuoden ikäisenä. Korjatkaa jos olen silti väärässä.

 

Toimit oikein!!!

 

Ajatuksia: Voi kun onnistuisikin helposti Kyllä sitä välillä on käyty 45min keskustelut lelujen keräämisestä.

osa sun jutuista oli ihan järkeviä. mutta 45min keskustelu? 2v kanssa, mitä ihmettä?
mutta, jos nää toimii sulla, niin.. itse varmaan lapsesi tunnet.

itse olen myös kerran lähtenyt pois, en jaksanut enää huutamista, otin lapsen syliin ja lähdin menemään. silloin lapsi oli vain väsynyt, eikä ymmärtänyt enää mistään mitään. muuten olen käyttänyt tuota oliko se nyt fifiia:n tapaa, eli houkutellut esim että kuralätäköihin on tosi kiva mennä kun on kuravaatteet, ei voi mennä jos ei niitä ole. ja hattu, kyllä minäkin sitä edellytän että se puetaan, mutta siis sään mukaan. siitä en muista edes paljon kinaa olleen, olen pyrkinyt ostamaan kivan lakin, antanut jopa lapsen itse valita. olen tainnut joskus pakkaseen lapsen nostaa ja näyttää konkreettisesti, että juu, kylmä on, eikös vaan kannata laittaa toppavehkeitä päälle..

ja tuo myös, itse olen pienestä asti pyrkinyt kertomaan lapselle, siis tietty eri tavalla selittämään 2v kuin 4veelle, että jos jokin on kiellettyä, niin miksi. että ei aikuiset huvikseen jotain kiellä, vaan siihen on syynsä. kyllä lapsi on aina kuunnellut, kun katsoo silmiin ja tosissaan kertoo, niin kuin asia on. eri asia sitten on, kuinka kauan lapsi sen muistaa. se toistaminenhan asioissa kaikista rasittavinta on, ainakin minusta..

ajatuksia-nimimerkillä oli myös hyviä juttuja. kyllä aikuinenkin joskus voi pysähtyä ajattelemaan, miksi kiellän jotain, kannattaako, ja miksi oikeastaan jotain kiellän. oma helmasyntini taitaa joskus väsyneenä olla se turhasta naputtaminen, ei sitä, ei tätä, etkö usko, sata kertaa olen sanonut jne.. aina ei jaksa olla järkevä..

 

- jos kerhossa/puistossa kiusaa muita tai käyttäytyy muuten huonosti, lähdetään kokonaan pois (tietty ei heti ekasta kerrasta)
*tulkitsen pikemmin kykemättömyydeksi kasvattaa lasta muilla keinon käyttäytymään oikein tuossa tilanteessa kuin ankaruudeksi.

- samoin lähdetään pois puistosta jos heittelee hattua pois, tai kylmällä esim ottaa jatkuvasti hanskoja pois
* voi hyvin olla sama tilanne kuin edellä eli väärät mentelmät ei välttämättä ankaruus

- leikin päätteeksi pyydän keräämään lelut paikalleen, tietysti autan lasta
*en näe ankaruutena vaan ihan oikeana tapana toimia

- ruokapöydässä ei pelleillä eikä myöskään nousta välillä pöydästä
* 2 vuotiaalta voi hiukan liioiteltua olla vaatia tuota aina ja joka tilanteessa, ankaruus riippuu seurauksista

- jos esim vinkuen pyytää maitoa ei sitä saa, vaan odotan niin kauan että rauhoittuu ja esittää asiansa rauhallisesti
* ei kerro sen paremmin ankaruudesta kuin kasvatuksestakaan mitään

Samaa mieltä kuin tämä vastaaja. Aika köyhät menetelmät kasvatukseen. Ja ap ei näytä ymmärtävän että 2-vuotias on vielä PIENI (taitaa olla esikoinen?). Vähän voisi löysätä pipoa, puistosta lähteminen tuollaisten pikkuasioiden takia on liioiteltua. Yleinen kasvatustapa tuon ikäiselle olisi se, että jos kiusaa jotain tai heittelee pipoaan pois, laitetaan hetkeksi miettimään puiston reunaan, ja sitten saa jatkaa leikkejään. Ap ei ilmeisesti jaksa olla johdonmukainen jäähyn suhteen, koska siinähän tarvitaan aikuiselta myös hermoja, ei se tietenkään vaikuta heti. Ja 2-vuotias ei tosiaan käsitä kaikkea, vaikka hänelle selitettäisiin. 3-vuotias käsittää jo paljon paremmin. Eli minä neuvoisin kyllä vaihtamaan rangaistuskeinoja, ap;n vaatimukset 2-vuotiaalta ovat liian rankkoja. Missä ilous, keveys, lapsen kasvattamisen hauskuus? Ei kaikkea sääntöjen rikkomista tarvitse ottaa niin tosissaan, ja oikeasti kuvitteletko ihan oikeasti että 2-vuotiaan pitää osata istua pöydässä koko ajan nätisti? Oppiminen tapahtuu VÄHITELLEN, ei tuollaisella natsimeiningillä.

 

En nyt tuolla keskustelulla tarkoittanut kirjaimellisesti sitä että 45min keskustelen lapsen kanssa. Tarkoitin että joskus on mennyt 45min ennen kuin lapsi on lelut kerännyt. Otin vain sen esimerkiksi johdonmukaisuudesta ja pitkäjänteisyydestä, koska en asiassa luovuta. Nykyään lapsi vänkää max. pari minuuttia vastaan joten oppi on siinä(kin) asiassa mennyt perille.

Supernannya olen katsonut kyllä. Samalla tyylillä pitkälti mennään.

Oikeestikko pakotat 2-vuotiaan kerätä 45min. leluja??? Toi on jo kamalaa! Katse peiliin! Jos joku tarhatäti tekisi lapsille noin, siitä nostettaisiin varmaan syyte, toi on jo henkistä kiusaamista. EI 2-VUOTIAAN TARVITSE VIELÄ OSATA/HALUTA KERÄTÄ LELUJAAN! Anna lapsen olla lapsi!!!!

 

Ethän ole edes mitään neuvoja täällä itse antanut?

Ilmeisesti pitäisi siis itse ne lelut kerätä, jos lapsi vaan pelleilee? Ja antaa olla porottavan auringon alla ilman hattua? Hyvin oppii lapsi ettei vanhempia tarvitse totella.

Enkä nyt varsinaisesti mitään neuvoja edes kysellytkään, vaan muiden tapoja toimia. Neuvot kysyn omalta äidiltäni (myös alan ammattilainen jolla "normi"lasten lisäksi runsaasti kokemusta erityislapsistakin).

Niin ja joku ihmetteli tuota ruokapöydässä käyttäytymistä, niin kyllä tuo lapsi pääsääntöisesti nätisti istuu ja syö. Jos rupeaa pelleilemään niin sitten kielto ja jos ei usko niin ruoka hetkeksi pois.

Anteeks, ei millään pahalla, mutta musta sää olet kamala äiti.
Olet tehnyt äitiydestä valtataistelun lapsen kanssa. Sellaisella asenteella ei pitkälle pötkitä. Ja lapsesi ei edes vielä ole uhmaiässä, joten et edes tiedä mitä OIKEASTI huono käytös on. Tai millaisia tilanteita on vielä edessä. Miten ajattelit sitten rankaista, kun lapsi OIKEESTI tekee jotain pahaa? Viet kotoa pois? Sulla on erittäin lapselliset rangaistuskeinot, jopa julmat. Tuollaisella kohtelulla lapsesta voi tulla ihan oikeesti kauhukakara. Ahdistavaa, että kotona kohdellaan kuin armeijassa.

 

Ethän ole edes mitään neuvoja täällä itse antanut?

Ilmeisesti pitäisi siis itse ne lelut kerätä, jos lapsi vaan pelleilee? Ja antaa olla porottavan auringon alla ilman hattua? Hyvin oppii lapsi ettei vanhempia tarvitse totella.

Enkä nyt varsinaisesti mitään neuvoja edes kysellytkään, vaan muiden tapoja toimia. Neuvot kysyn omalta äidiltäni (myös alan ammattilainen jolla "normi"lasten lisäksi runsaasti kokemusta erityislapsistakin).

Niin ja joku ihmetteli tuota ruokapöydässä käyttäytymistä, niin kyllä tuo lapsi pääsääntöisesti nätisti istuu ja syö. Jos rupeaa pelleilemään niin sitten kielto ja jos ei usko niin ruoka hetkeksi pois.

Suo anteeksi, jos kommentoin liian kärkkäästi. Mutta lähinnä reagoin tähän lauseeseesi "Ilmeisesti pitäisi siis itse ne lelut kerätä, jos lapsi vaan pelleilee? Ja antaa olla porottavan auringon alla ilman hattua? Hyvin oppii lapsi ettei vanhempia tarvitse totella." Mun mielestä toi lause kiteyttää sen, että olet ymmärtänyt kasvattamisen hieman väärin. Ei lapsen tarvitse aivan kaikessa totella, ei hän ole mikään robotti. Ja lapsillakin on huonoja päiviä, tai väsyneitä hetkiä. Ja odotas kun tulee uhmaikä, silloin lapsi on tottelematon ihan tahallaan, joo TAHALLAAN.
Ja joo, vanhempi joutuu usein tekemään sen mitä lapsi ei ehkä jaksa; siivota leluja, tai putsata likaisia kenkiä, auttaa lasta hampaidenpesussa jne. Et sä voi olettaa että lapsi tekee kaiken mitä pyydät. Johdonmukainen saa ja pitääkin olla, mutta onko se ihan oikeesti niin kamalaa jos lapsi heittää pipoaan? tai karkaa välillä puistosta?
Sulla on vielä monta vuotta edessä pienen lapsen äitinä, joskus uhmakas 6 tai 7-vuotiaskaan ei tottele, eikä se ole maailmanloppu!! Tolla meiningillä sulla on hermot riekaleina kun lapsesi saavuttaa uhmaiän.

 

Oikeestikko pakotat 2-vuotiaan kerätä 45min. leluja??? Toi on jo kamalaa! Katse peiliin! Jos joku tarhatäti tekisi lapsille noin, siitä nostettaisiin varmaan syyte, toi on jo henkistä kiusaamista.

Oikeassa olet. Vanhassa työpaikassani kerran yksi lapsi kiroili ruokapöydässä sekä heitti ruokaa seinään ja kaverinsa päälle. Mikä johti siihen, että huusin sille ja raahasin sen käytävään jäähypenkille (ja välillä kävin huutamassa sille lisää, kun yritti karkuun sieltä jäähypenkiltä), missä lapsi sai istua vajaa puoli tuntia, kun vielä kieltäytyi pyytämästä anteeksi. Tämän johdosta minut haastettiin oikeuteen törkeästä henkisestä pahoinpitelystä ja sain myös potkut (työsuhdetta oli siinä vaiheessa kestänyt 12 v). Nyt olenkin jo ollut työttömänä reilut pari vuotta, kun kukaan ei halua palkata tällaista lapsia pahoinpitelevää hylkiötä.

 

onneksi olkoon olet tehnyt aivan oikein

 

[QUOTE="jep";30000254]
ja tuo myös, itse olen pienestä asti pyrkinyt kertomaan lapselle, siis tietty eri tavalla selittämään 2v kuin 4veelle, että jos jokin on kiellettyä, niin miksi. että ei aikuiset huvikseen jotain kiellä, vaan siihen on syynsä. kyllä lapsi on aina kuunnellut, kun katsoo silmiin ja tosissaan kertoo, niin kuin asia on. eri asia sitten on, kuinka kauan lapsi sen muistaa. se toistaminenhan asioissa kaikista rasittavinta on, ainakin minusta..

ajatuksia-nimimerkillä oli myös hyviä juttuja. kyllä aikuinenkin joskus voi pysähtyä ajattelemaan, miksi kiellän jotain, kannattaako, ja miksi oikeastaan jotain kiellän. oma helmasyntini taitaa joskus väsyneenä olla se turhasta naputtaminen, ei sitä, ei tätä, etkö usko, sata kertaa olen sanonut jne.. aina ei jaksa olla järkevä..[/QUOTE]

Samoilla linjoilla olen. Ehkä pikkulapsen saa nopeammin näennäisen kuuliaiseksi ankaruudella, ehdottomilla säännöillä ja rangaistuksilla. Mutta kannattaa miettiä kasvatusta vähän pidemmällä tähtäimellä. Kyllä se lapsi, ellei ole täysin alistettu, jossain vaiheessa joka tapauksessa kyseenalaistaa säännöt ja kysyy "Miksi?". Koska äiti sanoo, ei ole mikään peruste. Äiti ei ole loppuelämää vieressä määräämässä ja valvomassa, vaan lapsen pitää oppia säätelemään itse käytöstään. Ja se onnistuu paljon paremmin, jos lapsi ymmärtää sääntöjen perusteet.

Mutta asiahan oikeasti on niin, että monet asettaa lapselle sellaisia sääntöjä, joille ei oikeasti vaan ole mitään järkevää perustetta. Kuten että miksi lapsen pitäisi kotona istua ruokapyödässä hiljaa ja leikkimättä. Jotkut perustelee tätä sillä, että lapsen pitää oppia käyttäytymään vaikkapa juhlissa nätisti eikä siellä voi pöydässä leikkiä leluilla. Mutta se on lapsen aliarviointia, kyllä lapsi oppii nopeasti, että kotona voi käyttäytyä rennommin kuin sukujuhlissa tai ravintolassa ja että vaikka pöytään voisi ottaa mukaan yhden lelun, ei kotonakaan ruokapöytään voi raahata koko leluarsenaalia. Koska sille taas on järkevä perustelu, miksi pöytää ei voi leluilla täyttää, toisin kuin sille, ettei lapsi voisi yhtä pientä lelua viihdykkeeksi ottaa.

 

Samoilla linjoilla olen. Ehkä pikkulapsen saa nopeammin näennäisen kuuliaiseksi ankaruudella, ehdottomilla säännöillä ja rangaistuksilla. Mutta kannattaa miettiä kasvatusta vähän pidemmällä tähtäimellä. Kyllä se lapsi, ellei ole täysin alistettu, jossain vaiheessa joka tapauksessa kyseenalaistaa säännöt ja kysyy "Miksi?". Koska äiti sanoo, ei ole mikään peruste. Äiti ei ole loppuelämää vieressä määräämässä ja valvomassa, vaan lapsen pitää oppia säätelemään itse käytöstään. Ja se onnistuu paljon paremmin, jos lapsi ymmärtää sääntöjen perusteet.

Aika harva vanhempi tekee niin, että lapselle määrätään sääntöjä selittämättä miksi ne ovat olemassa. Rangaistukset ovat sitten olemassa sitä varten, jos lapsi ei puheesta ja selittelyistä huolimatta noudata sääntöjä.

On myös hyvä, ettei säännöistä lipsuta (=noudatetaan vaan välillä), koska silloin lapsi herkästi ajattelee, ettei niitä oikeasti tarvitse noudattaa.

 

[QUOTE="Kts";30001384]Aika harva vanhempi tekee niin, että lapselle määrätään sääntöjä selittämättä miksi ne ovat olemassa. Rangaistukset ovat sitten olemassa sitä varten, jos lapsi ei puheesta ja selittelyistä huolimatta noudata sääntöjä.

On myös hyvä, ettei säännöistä lipsuta (=noudatetaan vaan välillä), koska silloin lapsi herkästi ajattelee, ettei niitä oikeasti tarvitse noudattaa.[/QUOTE]

Oikeasti monet käytöstapoihin liittyvät säännöt on tilannesidonnaisia, ei ole mitään järkeä aina mennä tiukimman mahdollisen vaatimuksen mukaan. En minäkään kotona käyttäydy samoin kuin jossain juhlissa, enkä varsinkaan vaatisi sellaista pieneltä lapselta.