Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenenkin unelma? Tai mistä kuvittelet tietäväsi mikä on minun unelmani, ja edes sen onko rahalla mitään tekemistä sen unelman kanssa?
Olen jo tullut siihen ikään, että mielestäni on hyvä, että rahaa on sopivasti, suurempia tuloja en havittele. Rahalla en voi ostaa onnea, vapaa-aika on minulle rahaakin tärkeämpi. Se että on aikaa perheelle, siksi teen lyhempää työviikkoa.
Mikä sitten olisi minulle esim. unelmatyö. Se olisi sellainen, missä itse tekisin käsilläni jotakin, jotta voisin työni tulosta ihailla. Se ei takuuvarmasti olisi minkään tuotteen jälleenmyyntityö.
Minulla on hyvä työ, se miksi olen tähän kyllästynyt, on sen stressaavuus ja vaikea yhteensovitettavuus lapsiperheen elämään, mutta tämä oli unelmatyöni ennen lapsia.
Niin ja tälläkin alalla voi edetä ja tienata huomattavasti enemmän, nyt kun lapset ovat pieniä, en vain halua sitä. En tiedä haluanko koskaan. Raha ei ole ainakaan minulle se kannuste.
Hyvä elämä muodostuu itselleni työn ja perheen tasapainosta, siitä että olen tyytyväinen kotiini, parisuhteeseeni, ja harrastuksiini ja että minulla on ystäviä, ja sitä aikaa olla kotona, olla lasten kanssa. Minulla on kaikki se, ja kun tiedän mikä on unelmani, miksi rupeasin tavoittelemaan jotain ihan muuta?
Oletko sinä itse ihan varma, että sinun unelmasi on siinä mitä teet?