onko isovanhemmilla oikeus kustantaa lastenlasten elämää?

TUli vain tällainen mieleen, kun itse en tykkää ottaa "avustuksia" vaan eletään sen mukaan mihin on vara.
Anoppi kyselee säännöllisin väliajoin mitä tarvittaisiin ja tarvitaanko rahaa yms. Kieltäydyttyäni taas ottamasta rahaa, niin hän sanoin että hänellä on oikeus osallistua hankintoihin.
hmm.. kaksipiippuinen juttu. Hyvää tietenkin tarkoittaa, mutta minä en tahdo olla kiitollisuuden velassa kenellekkään. ja näin kokisin olevani.
Poikansa tilille saa minun puolestani laittaa jos tahtoo, mutta miksi minut pitää sotkea siihen kun tettä vaivaudun?

 

ole onnellinen että anoppi osallistuu..jos se tekee hänet iloiseksi niin mitä se on sinulta pois?

 

no on sullakin ongelmat... mä olisin vaan tyytyväinen jos anoppi haluis osallistua enemmän..
joo tietty sulla on periaattees ja plaa plaa mut hei haloo mitä se on sun lapsilta pois jos mummo nyt ostaa niille vaikka uudet talvirukkaset..

 

Ei ole oikeutta tai velvollisuutta. Jos haluaa antaa ja toinen vastaanottaa, niin hyvä. Mut eihän aikuisia ihmisiä voi mihinkään pakottaa, rahoittamaan toisten elämää tai hyväksymään ns. almuja.

Itse mielelläni otan äidiltä vastaan kaiken mitä se haluaa antaa.

 

Hmm... Meillä ei kyllä isovanhemmat rahaa ole antamassa, mutta ostavat välillä jotain tarpeellista, ja mulle se on ihan ok. Parempi se että ostavat haalarin tms. kuin se että raahaisivat leluja kauheet kasat.

Ehkä sä olet vähän liian ehdoton? En mä usko että ne isovanhemmat tahtoo mitään "vastapalvelusta", vaan ihan haluavat vaan ilahduttaa ja auttaa. Eli turhaan mietit mitään kiitollisuudenvelkaa.

 

minun vanhemmat ostaa pojille mitä tahtovat, viime kaupinki reisilta tuli sukset ja kuopuksella laatikko vaippoja. yleensä jotain pientä, harvoin kuitenki. enkä tykkää huonoa, siinäpä ostavat. mukavahan son että ostavat lapsenlapsille jotaki ja lapsekki tykkää. ostavat lapsille joka talvi toppapuvut, ihan iso säästö! kysyvät yleensä ensin onko jotaki mitä tarvis ja sen mukaan ostelevat.

 

no kun aina olen tottunut itse kaiken hankkimaan, selkärangasta repimään jos ei muualta. Mitään ei ole koskaan ilmaiseksi saanu. Siksi tuntuu niin kummalle vaivautuneelle ottaa isoja lahjoja vastaan ilmaiseksi. Enkä millään voi ymmärtää tuota rahan antamista, minusta se on noloa meille, antaa meille jossain sukujuhlissa rahaa, tai muutenkin.
Onko ilmaisia aterioita olemassa?

 

Meillä on samalainen" ongelma" ainoat mitkä ollaan annettu laittaa oli kalliit lastenvaunut, mitään muuta ei olla otettu, ei esim annettu kustantaa ristiäisiä tai muuten oteta vastaan rahaa, on tarjoutunut esim maksamaan meidän osakkeen! Jotain pientä kyllä saa ostella esim just jotku lapaset tai helistimen mutta en halua että anoppi ostelee/ maksaa meille kalliita asioita.

 

no kun aina olen tottunut itse kaiken hankkimaan, selkärangasta repimään jos ei muualta. Mitään ei ole koskaan ilmaiseksi saanu. Siksi tuntuu niin kummalle vaivautuneelle ottaa isoja lahjoja vastaan ilmaiseksi. Enkä millään voi ymmärtää tuota rahan antamista, minusta se on noloa meille, antaa meille jossain sukujuhlissa rahaa, tai muutenkin.
Onko ilmaisia aterioita olemassa?

Jos jotain ilmaiseksi saa niin siinä ei ole mitään noloa,tässä maailmassa se on harvinaista herkkua.

 

Isovanhemmilla on oikeus tarjota apuaan ja nuoremmalla sukupolvella on oikeus päättää ottaako apua vastaan

 

Niin siis minkä suuruisista jutuista tässä oli kyse?

 

Mitään erillistä oikeutta heillä ei tähän ole. Mutta kuten edellinen kirjoittaja sanoi, oikeus TARJOTA apua on. Ja samoin teilla on oikeus siitä kieltäytyä.

 

Ööh? Nythän ei olekaan kyse sinusta, vaan sinun lapsista! Jos ne haluaa ostaa/antaa rahaa niille, niin ei todellakaan pitäisi kieltää. Eihän se sulta ole pois! Mitähän mieltä sun lapset olisi tästä, sanotaan 10v päästä? Uskon että he ihan mielellään olisivat saaneet myös isovanhemmilta jotain.

 

Meillä saa isovanhemmat ostaa ihan mitä haluavat.Kysyvät tarpeita,mutta ostavat myös muuten.
Mitään kiitollisuudenvelkaa siittä ei jää,tietävät etten sellaiseen jää.

 

no kun aina olen tottunut itse kaiken hankkimaan, selkärangasta repimään jos ei muualta. Mitään ei ole koskaan ilmaiseksi saanu. Siksi tuntuu niin kummalle vaivautuneelle ottaa isoja lahjoja vastaan ilmaiseksi. Enkä millään voi ymmärtää tuota rahan antamista, minusta se on noloa meille, antaa meille jossain sukujuhlissa rahaa, tai muutenkin.
Onko ilmaisia aterioita olemassa?

Jos jotain ilmaiseksi saa niin siinä ei ole mitään noloa,tässä maailmassa se on harvinaista herkkua.

niinpä. enkä mä ainakaan anna koskaan lahjoja tai mitään muutakaan sillä ajatuksella että se saaja olis sen jälkeen jossain kiitollisuudenvelassa tai velvollinen hommaamaan jonkun vastalahjan tai mitään muutakaan.

 

No ajattelin itse melkolailla samoin, kunnes opin vähän muuttamaan ajatuksiani. Ei avun vastaanottamisessa ole mitäään pahaa, ei aina tarvitse mennä hampaat irvessä "kyllä tässä omillaan pärjätään". Niin kyllä pärjätäänkin, mutta jos isovanhemmat joskus haluavat avustaa hankinnoissa niin suon sen heille. Voimme siinä tapauksessa nauttia perheenä jotain ektraa ja tehdä jotain arjesta poikkevaa. Käydä vaikka jossain perhekohteessa tai ulkona syömässä. Muuten kun ei tuollaiseen luksukseen varaa ole. Eikä ikinä tarvitse olla kiitollisuuden velassa, sen on anoppikin selväksi tehnyt ja olen sen sisäistänyt. Viimeksi saimme rahaa lasten suksien hankintaan, itsellä ei olisi ollut varaa niitä ostaa. Näin saimme uuden yhteisen harrastuksen, hiihdon harjoittelu .

 

ei ole ilmaisia aterioita..meillä ainakin anoppi( meidän kemiat ei ole ikinä oikein kohdannu..) yrittää rahalla ostaa lapsia.. jos antaa rahaa niin sitten hänellä on "oikeus sitä ja tätä ja tuota"..itse kans takkusin asian kanssa vuosia mutta sitten päätin että ok otan rahat vastaan jos anoppi kerran antaa(parempi se kun että ostaa jotain tyhmää vaatetta jota ei käytetä) ,mutta anopin on tajuttava etten ole missään kiitollisuuden velassa hänelle siitä..
Voithan avata lapsille tilin ja laittaa aina isovanhemmilta saadut rahat sinne.käytät joskus jos jotain isompaa ostettavaa tai annat myöhemmin lasten käyttöön.

 

itseäni joskus tympäsi kun isovanhemmat joka kerran käydessään toivat joko leluja tai vaatteita joita meillä on jo yllin kyllin. avasin lapsille tilit joille isovanhemmat voivat laittaa rahaa jos haluavat lasta jotenkin muistaa (ovat sitten säästössä myöhäisempää elämää varten). myös jos joku kysyy mitä lapsi tarvitsee sanon jos jollekin olisi tarvis mutta ketään en pakota ostamaan. ikinä en enää ota rahaa vastaan toisilta vaan sanon et pistäkee poikien tilille.

 

Ajatelkaa miten mukava on myöhemmin istua lapsen kanssa valokuva-albumin ääressä:

Tuossa sinä täytit 5 vuotta, mukana synttäreillä vieraat ne ja ne, ja päälläsi oli (nyt jo kuolleen vaikka) mummon ostama mekko.

Tai tässä kuvassa kun ollaan teitä hakemassa mummolasta, ja kävitte mummon kanssa torilla ja mummo osti mansikoita ja herneitä ja söitte niitä pihalla sireenin varjossa. :heart:

Minkälaisia muistoja?! Kuin vain, että kaikki oli aina äitin ja isän hankkimaa.

Tai että tämä säästetty lelu/vaate/tavara oli sen ja sen hakkima, teille lapsille, rakkaudella. =)

 

Oisko sun mahdollista kertos sille sun anopilkle miltä susta tuntuu ja sitten voisitte yhess'ä miettiä minkälaisiin hankintoihin hän saisi osallistua kun kerran haluaa, anna itelles vähän joustoo kun ei kerran tarvi nyt sitten sieltä selkärangasta repiä. Ja sitten mä tein oman äitini kanssa silleen kun en halua sitten kaiken maailman turhhuksia tänne taloon et me sovittiin et mä sit kerron jos ja mitä jotain tarvitsen, ni se sit katsoo voiko siinä asiassa auttaa. Tämä toimii vaihtelevalla mestyksellä, mut pitää oikeesti koittaa olla kiitollinen et toinen haluaa auttaa ja osallistua vaik se ny ei aina ihan yksiin mene. Mut jos aisiasta on keskusteltu niin siihen on sitten helpompi ehkä vetää uudestaan niitä rajoja.

 

Ei ole sen paremmin oikeus kuin velvollisuuskaan. Itse olen tuota asiaa joskus pohtinut, mutta ei ole vielä ajankohtainen. Jos mulla joskus on kaltaisesi miniä, luultavasti vain ilmoitan junnnulle, että "annoin 1000 euroa siskollesi ja 1000 euroa sinun nimissäsi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kissajaostolle". Eipähän pääse sen paremmin miniät kuin vävytkään narisemaan, että en olisi tasapuolinen =)

 

Ajatelkaa miten mukava on myöhemmin istua lapsen kanssa valokuva-albumin ääressä:

Tuossa sinä täytit 5 vuotta, mukana synttäreillä vieraat ne ja ne, ja päälläsi oli (nyt jo kuolleen vaikka) mummon ostama mekko.

Tai tässä kuvassa kun ollaan teitä hakemassa mummolasta, ja kävitte mummon kanssa torilla ja mummo osti mansikoita ja herneitä ja söitte niitä pihalla sireenin varjossa. :heart:

Minkälaisia muistoja?! Kuin vain, että kaikki oli aina äitin ja isän hankkimaa.

Tai että tämä säästetty lelu/vaate/tavara oli sen ja sen hakkima, teille lapsille, rakkaudella. =)

Voi, pitäisikö muistaa vuosien päästä, kuka on mitäkin kenellekin antanut? Ei onnistuisi minulta :ashamed:

 

Ei ole sen paremmin oikeus kuin velvollisuuskaan. Itse olen tuota asiaa joskus pohtinut, mutta ei ole vielä ajankohtainen. Jos mulla joskus on kaltaisesi miniä, luultavasti vain ilmoitan junnnulle, että "annoin 1000 euroa siskollesi ja 1000 euroa sinun nimissäsi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kissajaostolle". Eipähän pääse sen paremmin miniät kuin vävytkään narisemaan, että en olisi tasapuolinen =)

Voisi tulla "tuliset" sanat junnulta.

 

Voihan sitä ajatella niinkin, että miltä lapsista tuntuu, jos kaverit selittää, mitä ovat isovanhemmiltaan saaneet, jos itse eivät ukeilta&mummoilta mitään ole saaneet, koska vanhemmat ei halua ottaa vastaan. Lapset ei välttämättä ajattele, että se on ylevä periaate, vaan että isovanhemmat ei halua ostaa heille mitään.

 

Voisi tulla "tuliset" sanat junnulta.

Mutta onneksi ei mulle vaan vaimolleen =) Minähän olisin valmis antamaan sen tonnin molemmille, mutta jos junnun takana seisoo nainen, joka ei multa mitään huoli, niin sitten laitan junnun osuuden kissoille.