Edellinen viesti jäi vajaaksi kun poika tuli ovelle pyytämään jotain ja nappasin viestin menemään keskeneräisenä. Siinä oli vasta epäitsekäs motiivini. Seuraavassa itsekkäät:
Kypsyin vanhemmuuteen ja perhe-elämään hyvin myöhään. Aiemmin tärkeitä asioita olivat ura, harrastukset, maailman näkeminen ja kokeminen. Vasta nelikymppisenä tajusin mitä haluan isona tehdä = olla kotiäiti. Yhtäkkiä ymmärsin, että kotiäidin ammatti on urani huippu - vähempään en halua tyytyä. Valitettavasti se vain ei ole palkallinen työpaikka, joten ansio täytyy repiä ja kasata pienistä lähteistä (lapsilisä, elatusapu, työttömyyskorvaus, toimeentulotuki, äitiyspäiväraha, vanhempainraha ja kotihoidontuki).
Lisäksi olen viimeisten 10 vuoden ajan "tiennyt", että minulla tulee olemaan kaksi lasta. Alussa istuivat pilven reunalla jalkojaan heilutellen ja siis 10 v sitten sain kutsua toisen heistä mukaani. Toinen jäi sinne yksin odottamaan - surullisena - mutta nyt hänkin pääsee meidän elämäämme! Tämä mielikuva on ollut niin vahva, että ennen tätä päivää olen tehnyt surutyötä tuosta toisesta lapsesta, kun näytti, etten koskaan häntä tänne saa. Nyt hän istuu siellä jo pipo päässä, tumput kädessä ja takki napitettuna valmiina lähtöön.