Onko yhtään köyhien vanhempien lapsia?

Nyt kun olen yli kolmekymppinen monen vanhemmat ostavat lapsilleen taloja, autoja yms. itse en saa mitään, en edes perintöä.

Just noin meilläkin. Kituutellaan ison asuntolainan kanssa kun toiset saa omakotitalot vanhemmiltaan, jotka muuttaa hissitaloon eläkepäivilleen... Ei niin että mitään vaatisin, mutta tosiaan monet saa. Tajuan kyllä, että monet ei saa. Kaikki on suhteellista.

 

Täällä. Kyllä se jätti katkeruutta ja huonoja muistoja esim kiusaamisista koulussa jne. Alkoperheestä tulen. Ei ollut uusia vaatteita, ei hienoja vaatteita, ei uusia tai kunnollisia suksia, luistimia jne. Kukaan ei maksanut harrastuksia eikä vienyt sellaisiin tai ohjannut sellaisiin.
Kaikki hankaloitui sitten toki koulussa kun oli aina rumissa tai huonoissa vaatteissa, luistimet aina kuluneet terottamattomat jonkun vanhat, sukset läpi ala-asteen siskon vanhat ruottalaiset joista kiusattiin jne.
Pääsin musiikkiluokalle 3:lla musikaalisuuden ja lauluäänen takia. Luokilla 3-9 olisi pitänyt olla jokin soitin jota sitten harrastaa. KAIKILLA oli paitsi mulla . Ihme että opettajat päästi mut musaluokista läpi.
jne...
Jaa niin, ja kun olin 4-8v asuimme vanhassa kartanossa vuokralla. Ei vessaa, ei lämmintä vettä, ei saunaa, ei suihkua, ei ammetta jne. Voitte kuvitella vaan taas . Koulussa kerran yksi tyttö piikittelikin että enkö ikinä peseydy. Kyllä hävetti.

Kumpikohan tässä on enemmän syy: rahattomuus vai alkoholismi?

Alkoholismi JOSTA seurasi rahattomuus. Köyhänä siis eleltiin.

Mutta esim. lapsen hygieniasta huolehtiminen onnistuisi köyhältäkin. Alkoholistilta ei.

Hei oletko lukenut Åsa Linderborgin kirjan Minua ei omista kukaan? Suosittelen, oli jotenkin puhdistava lukukokemus.
http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/%C3%A5sa-linderborg-minua-ei-omista-kukaan/268818

 

Täällä. Kyllä se jätti katkeruutta ja huonoja muistoja esim kiusaamisista koulussa jne. Alkoperheestä tulen. Ei ollut uusia vaatteita, ei hienoja vaatteita, ei uusia tai kunnollisia suksia, luistimia jne. Kukaan ei maksanut harrastuksia eikä vienyt sellaisiin tai ohjannut sellaisiin.
Kaikki hankaloitui sitten toki koulussa kun oli aina rumissa tai huonoissa vaatteissa, luistimet aina kuluneet terottamattomat jonkun vanhat, sukset läpi ala-asteen siskon vanhat ruottalaiset joista kiusattiin jne.
Pääsin musiikkiluokalle 3:lla musikaalisuuden ja lauluäänen takia. Luokilla 3-9 olisi pitänyt olla jokin soitin jota sitten harrastaa. KAIKILLA oli paitsi mulla . Ihme että opettajat päästi mut musaluokista läpi.
jne...
Jaa niin, ja kun olin 4-8v asuimme vanhassa kartanossa vuokralla. Ei vessaa, ei lämmintä vettä, ei saunaa, ei suihkua, ei ammetta jne. Voitte kuvitella vaan taas . Koulussa kerran yksi tyttö piikittelikin että enkö ikinä peseydy. Kyllä hävetti.

Kumpikohan tässä on enemmän syy: rahattomuus vai alkoholismi?

Alkoholismi JOSTA seurasi rahattomuus. Köyhänä siis eleltiin.

Mutta esim. lapsen hygieniasta huolehtiminen onnistuisi köyhältäkin. Alkoholistilta ei.

Hei oletko lukenut Åsa Linderborgin kirjan Minua ei omista kukaan? Suosittelen, oli jotenkin puhdistava lukukokemus.
http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/%C3%A5sa-linderborg-minua-ei-omista-kukaan/268818

En, mutta kiitos suosituksesta . kyllä me peseydyttiin pienen vadin avulla keittiössä kukin aikanaan mutta eipä kovin usein. Ja jos edessä on pikkuinen astia jossa vettä ja siitä pitää lappoa kainaloon jne niin eipä se paljoa puhdista.

 

Minä olen kai köyhästä perheestä. Siis kyllä me saatiin joskus uusiakin vaatteita ja luistimia ym. mutta toki suurin osa kierrätettiin sisarukselta aina nuoremmalle, joten käytettyä oli paljon. Ei kyllä kukaan haukkunut koskaan siitä, aina oltiin puhtaita ja ehjät vaatteet päällä. Ikinä ei käyty ulkomaanmatkoilla tai kotimaassakaan missään, mutta ei kyllä luokkakavereista käynyt oikein muutkaan, pari vain rikkaamman perheen lasta. Eli ei erotettu joukosta kyllä millään. Nykyaikana olisikin varmaan ihan eri juttu..

Ainoa mistä haukuttiin oli auto.. Se jäi kaivelemaan pahasti ja vielä nykyäänkin olen sitä mieltä että ihan sama millainen auto on kunhan sillä pääsee paikasta A paikkaan B. Eli vaikka voisi olla varaa parempaankin autoon niin ei tarvita..

Itse en ole katkera mistään, minusta minulla oli ihana lapsuus ja ihania muistoja eväsretkistä omalla pihalla ym. =) Ja minullakin isä oli kuitenkin alkoholisti ja silti väitän että lapsuus oli hyvää aikaa. Siskoni kuitenkin koki ja kokee edelleenkin kaiken ihan eri tavalla jostain syystä, on oikeasti todella katkera äidilleni kun jatkoi isän kanssa juopottelusta huolimatta ja varsinkin siitä, että kaikilla kavereilla oli niin paljon enemmän kaikkea ja kaverit pääsivät aikuistuessa helpommalla kun vanhemmat avustivat. Jotenkin outoa, että vaikka meillä molemmilla on ollut samanlainen lapsuus niin ajatellaan näinkin eri tavoin. Välillä ihmettelen sitä katkeruutta, että miten ei pääse siitä eroon? Hän on kuitenkin nyt aikuinen ja voisi ottaa itse ne ohjat elämästään eikä vaan syyttää vanhempia siitä miten elämä on nyt mennyt.. Hän esimerkiksi väittää, että voisi olla koulutukseltaan parempi ym. ym. jos vaan vanhemmat olisivat olleet rikkaampia (vaikka oikeasti Suomessa kuka tahansa voi kouluttautua pitkälle jos vaan taidot tai äly siihen riittää).

 

Samoja kokemuksi mulla kuin Fang-Ann 75 koulussa kiusattiin ja harrastuksia ei ollut.

Mistähän johtuu, että mun ystävät, jotka olivat vähävaraisista perheistä (yh-äidit) kuitenkin pystyivät harrastamaan jotain. Kyllä niitä halpojakin harrastuksia on. Tosin yksi niistä kyllä ratsasti - taisi hankkia osan rahoista omilla kesätöillään.

Ei kaikki harrastukset maksa maltaita.

 

En tiedä mihin vanhempani rahat laittoivat eivät polttaneet eivätkä juoneet, isä työtön, äiti kotiäiti silti ei aina ollut edes ruokaa. Velkaa oli hirveästi ja kaikki lapset meitä oli 3kpl laitettiin maailmalle jo 16v.

 

vaan olipa periaate äidilläni se, että jollen valita (kiltti kun olin), sain kulkea isoveljeltä pieneksi jääneissä vaatteissa. Köyhääkin oli varmaan, mutta rahaa riitti mökin rakentamiseen. Nyt ymmärrän, ettei harrastukseen saanut rahaa, kun vanhemmat ei arvostanut mitään muuta kuin aikuisten asioita, kuten tuota mökkiä. Hyvä lapsuus oli kyllä muuten. Kaikki uudet jutut, joita muut lapset sai, jäi sitten vaan saamatta.
Sen verran vaikuttanut, että lapseni saavat harrastaa, kalliistikin, vaatteita yms. ostellaan. Ollaan sitten vaan pidempään veloissa. Toki kierrätystäkin harrastetaan ja paljon. Mutta köyhiä me ei olla, vaikka virallisesti ollaankin.

 

Täällä. Kyllä se jätti katkeruutta ja huonoja muistoja esim kiusaamisista koulussa jne. Alkoperheestä tulen. Ei ollut uusia vaatteita, ei hienoja vaatteita, ei uusia tai kunnollisia suksia, luistimia jne. Kukaan ei maksanut harrastuksia eikä vienyt sellaisiin tai ohjannut sellaisiin.
Kaikki hankaloitui sitten toki koulussa kun oli aina rumissa tai huonoissa vaatteissa, luistimet aina kuluneet terottamattomat jonkun vanhat, sukset läpi ala-asteen siskon vanhat ruottalaiset joista kiusattiin jne.
Pääsin musiikkiluokalle 3:lla musikaalisuuden ja lauluäänen takia. Luokilla 3-9 olisi pitänyt olla jokin soitin jota sitten harrastaa. KAIKILLA oli paitsi mulla . Ihme että opettajat päästi mut musaluokista läpi.
jne...
Jaa niin, ja kun olin 4-8v asuimme vanhassa kartanossa vuokralla. Ei vessaa, ei lämmintä vettä, ei saunaa, ei suihkua, ei ammetta jne. Voitte kuvitella vaan taas . Koulussa kerran yksi tyttö piikittelikin että enkö ikinä peseydy. Kyllä hävetti.

Kumpikohan tässä on enemmän syy: rahattomuus vai alkoholismi?

Alkoholismi JOSTA seurasi rahattomuus. Köyhänä siis eleltiin.

Tutun kuuloista. Äitini ei ollut töissä, isä oli duunari päivätyössä eli ei hirveän isoa palkkaa tienannut. Ne rahat, mitä käyttöön riitti, riitti aina kyllä juomiseen ja taksilla ajeluun tuhansien markkojen edestä. Lapset kulkivat vanhoissa vaatteissa. Sieltä mieleeni jäi se, että se on ihan rahankäytöstä kiinni, mihin ne rahat riittää! Itse en ole joutunut rytkyissä kulkemaan opiskelijana, minimiäitiysrahoilla tai yyhoonakaan. Lapsille löytyy aina montaa erilaista vaatekertaa jne. Ainakaan minun lapseni eivät tule kärsimään siitä, vaikka virallisesti oltaisiinkin köyhiä, rahat riittää kyllä pienituloisenakin lasten vaatettamiseen, kun ei työnnä niitä omaan p*rseeseensä joko viinan tai muun tuhlailun ohella.

 

Sellainen kokemus että olen oppinut säästäväiseksi ja sen ettei raha kasva puissa. Olen toki saanut kuulla siitäkin etteivät vanhempani maksaneet minulle kalliita harrastuksia

Meillä käytetään kahvion sijasta eväitä ja turhuuksia ei ostella. Hiukset parturoidaan itse ja lehtitilausten sijasta haetaan kirjastosta luettavaa. Pienelläkin rahalla pärjää, ja olen oppinut ettei materia ole se joka tuo onnea.

 

Minusta se ettei raha tuo onnea on köyhien sanonta. Kun menin mieheni kanssa naimisiin tajusin kuinka paljon helpompaa elämä on kun on rahaa. Ei tarvitse kaupassa laskea joka senttiä, rahat riittävät laskuihin, saa matkustella yms. Aluksi tuntui kuin olisi ollut lomalla ei huolia rahasta.

 

minä, muttaq ei siitä mitään traumoja jäänyt, vaikka ei kaikke saanut mitä kaverit sai. ruokaa ja vaatteita kyllä oli mutta turhanpäisestä krääsästä ja tavarasta joutui tinkimään. ei todellakaan saanut kaikkea mitä mieli teki. ja musta tuntuu, ettö sitä oli loppujen lopuksi onnellinen siitäkin vähästä mitä sai. nykyajan lapset ei osaa olla kiitollisia siitä paljostaqkaan mitä saavat. johtuu kai siitä, että kaikkea on ja saa mielinmäärin.

 

Vanhemmilla oli työpaikat mutta asuntolaina painoi silti. Alkoholisteja eivät olleet, mutta molemmilla mielentarveysongelmia, ja olimmekin lastensuojalun asiakkaina aina jossain vaiheessa. Vaatteita oli vähän, harrastuksia ei ollut koska niitä vanhemmat paheksuivat. En ymmärrä tänä päivänäkään miksi. Olisin kerran tahtonut mennä pianotunneille, kun siltä halvalla järjestettiin koulullamme, niin äiti otti yhteyttä psykologiin ja sanoi että olen harhainen. Muistan elävästi sen, kun olin noin 9v. ja jouduttuani psykologin vastaanotolle psykologi kysyi: jaa, haluat alkaa soittaa pianoa.. miksi haluat. No, psykka totes että tässä lapsessa ei ole mitään vikaa ja eiköhän tuokin kertonut vanhemmistani enemmän..

Rahaa ei ollut meille lapsille koskaan, penniäkään ei kotoa tullut. Emme matkustelleetkaan. Ruokaa oli kuitenkin aina, mutta edes isä ei saanut ottaa leikkelettäkään suuhunsa jääkaapista tarkkojen ruoka-aikojen ulkopuolella.

Silti isän kuollessa paljastui useita pankkitilejä, joiden yhteenlaskettu summa oli yli 150 tuhatta markkaa. En ymmärrä mihin he niitä rahoja hautoivat, eivät ainakaan perheen hyvinvoinnin hyväksi.

 

:wave: Traumoja en tunnusta, mutta harrastuksia ei juuri ollut mullakaan, en jatkanut musiikkiluokalla, koska en soittanut mitään ja joitain asioita on, joista ei olisi kiva kertoa kavereille. Olen hävennyt kotiani ja vanhempiani ja itseäni. Mulle opiskeluaika oli helpotus, koska silloin kaikki oli rahattomia. Joku ketjussa kaipasi perintöä ja siihen on pakko kommentoida, että nyt kun itse tienaan ja perhe elää ihan mukavasti, tunnen enemmänkin myötätuntoa äitiäni kohtaan. Toivoisin, että hän käyttäisi kaikki rahat itseensä edes joskus elämässään. En mä perintöjä kaipaa. Päätin itseasiassa noin 13-vuotiaana, kun kaverit haaveilivat rikkaasta miehestä, että mulla on aikuisena kunnon ammatti ja kunnon palkka. No, mökkiä meillä ei ole eikä venettäkään. Tuskin ihan heti tuleekaan

 

Juu. Ei mulle köyhyydestä ole mitään traumoja jäänyt, vaan ihan hyvän lapsuuden olen köyhyydestä huolimatta elänyt. Oli sitten muita asioita, jotka vaikuttivat enemmänkin elämänlaatuun.

 

Meillä oli raha tiukassa ja vaatteetkin sen mukaisia. Koulussa kiusattiin ankarasti.
Siihen aikaan piti olla Levikset ja eihän meillä sellaiseen ollut varaa. Lopulta kuukausien itkemisen jälkeen 5. luokalla sain 2-laadun Levikset ja nekös vasta kiusausta lisäsikin.
Harrastuksiin ei ollut varaa. Isän mielestä kaikki oli turhuutta, kunhan ruokaa vaan oli, kaikki hyvin ja pennut hiljaa.

Tutkimushan on tehty että köyhä lapsuus kyllä vaikuttaa negatiivisesti kehitykseen ja mielenterveyteen.
Mutta mikä sitten on köyhyyttä? Onko se sitä ettei ruokaa ole riittävästi, vai sitä ettei kaikki vaatteet ja lelut ole viimeisen päälle.

 

Nyt kun olen yli kolmekymppinen monen vanhemmat ostavat lapsilleen taloja, autoja yms. itse en saa mitään, en edes perintöä.

???
En ole saanut vanhemmiltani autoa enkä taloa. En silti miellä itseäni köyhäksi. Tuskin perintöäkään saan, meitä on monta lasta ja perustuloiset vanhemmat.

Eikä minun kolmekymppisissä ystävissäni ole yhtäkään, joka olisi vanhemmiltaan saanut juuri sen auton tai talon.. Saati mitään muutakaan noin suurta.

Mikä on se rikkauden/köyhyyden raja?

 

Monella sentään vanhemmat takaavat omalla omaisuudellaan lapsensa asuntolainan. Meilläkin tämän talon(tosin halpa talo) on taannut mieheni vanhemmat. kalliimpaa emme voi hommata koska omat vanhempani eivät voi taata toista puolta näin on usealla parilla että puoliksi asuntolaina ja molempien vanhemmat takaajina.

 

Tutkimushan on tehty että köyhä lapsuus kyllä vaikuttaa negatiivisesti kehitykseen ja mielenterveyteen.
Mutta mikä sitten on köyhyyttä? Onko se sitä ettei ruokaa ole riittävästi, vai sitä ettei kaikki vaatteet ja lelut ole viimeisen päälle.

Mulle köyhyyttä on se, ettei riitä raha ruokaan, vaatteita on korjattava ja jatkettava housuja lahkeista, ei ole telkkaria, ei polkupyörää, ei kunnon asumistiloja pesumahdollisuuksineen ja lämmityksineen. Kun nuo puuttuu, on aika yhdentekevää omistaako uusimmat muotilelut tai leluja kovin paljoa ollenkaan.

 

Olen köyhästä, mutta hyvästä perheestä, ja nykyisin osaan arvostaa saamaani kotikasvatusta toisin kuin teini-iässä. Sanoisin, että elämässäni on arvot kohdallaan toisin kuin monen varakkaan perheen lapsella.

Ikävää oli se, että koulussa joutui kiusatuksi käytetyistä vaatteista ja urheiluvälineistä ja teininä hävetti näyttäytyä missään omien vanhempien kanssa. Mutta toisaalta tuntuu aika moni rikkaan perheen teinikin häpeävän vanhempiaan, en tiiä miks

Me elettiin kanssa enin osa mun lapsuutta niin, että oli ulkovessa ja ulkosauna, edelleenkin on niin vanhemmillani. Tiedän mitä on nälkä ja että ruokaa voi tehdä vaikka vanhoista leivänkannikoista (Sokeria, vettä, leipiä, keitellään pehmeeksi puuroksi). Mutta elämässä on niin paljon tärkeämpiä asioita kuin materia, ja kun on elänyt vähemmällä niin osaa arvostaa asioita ihan toisella tavalla. Ja autoon ei tosiaan tartte tuhlata statuksen vuoksi kymppitonnia kun sillä vaan kuljetaan paikasta toiseen Mä auttelen vanhempiani ja he mua, me ollaan läheisiä, se on parasta omissa rakkaissa (köyhissä) vanhemmissani.

 

Minulla oli ensin ihan hyvintoimeentulevat vanhemmat, sitten tuli lama, avioero jne. Jäin yksinhuoltajaisäni kanssa kaksin ja tiukkaa oli joistain asioista. En kyllä jäänyt paitsi muusta kuin niistä vähän isommista jutuista: ulkomaanmatkoista ja leirikouluista. Näistä siis haaveilin silloin teininä. Isä on auttanut sen minkä on voinut senkin jälkeen kun muutin pois kotoa ja hyvällä häntä näissä asioissa ajattelen.

Katkeruutta en osaa rahallisista asioista tuntea, muunlaisista asioista sitten ajoittain tunnenkin kun oikein huono päivä iskee. En häpeä isääni enkä teinivuosiani.

Äitini sitten onkin asia erikseen. Hän ei maksanut elatusmaksujaan eikä osallistunut mihinkään. Kun hän ollessani opiskelija peri muutaman kymmen tuhatta euroa, ei hän suostunut lainaamaan minulle kahta kymmentä euroa vaan sanoi että pyydä isältäsi

 

Sanotaanko näin, että onhan sellasen perheen lapsilla paljon helpommat lähtökohdat, joiden vanhemmilla on varaa maksaa lastensa harrastukset ja aikaa kuljettaa niissä. Joilla on voimia tehdä kotitöitä, kun lasten pitää lukea kokeisiin. Joista mahdollisesti toinen voi olla kotona ja toinen tienata ja silti pärjätään todella hienosti. On uudet autot, mökit, matkustellaan jatkuvasti. Ei tuota mitään tuskaa ostaa naps vaan lippu ja lentää vaikka Australiaan. Mutta oppiiko tällaisessa perheessä elävä lapsi mitä(än)? Osaakohan edes arvostaa sitä...

 

Nyt kun olen yli kolmekymppinen monen vanhemmat ostavat lapsilleen taloja, autoja yms. itse en saa mitään, en edes perintöä.

No eipä liioitella! Minä en tunne yhtään ikäistäni, jolle vanhemmat olisivat ostaneet kumpaakaan. Okei, yksi tuttu pariskunta peri mummolta kaksion. Kaikki muut on hakeneet asuntolainaa ja makselevat sitä, oli sitten varakkaammat vanhemmat tai ei. Toki varakkaampien jälkeläisillä on saattanut olla omaa alkupääomaa.

Määritte köyhä! Paljonko on saanut tienata?

 

Mun vanhempani oli köyhiä eli molemmat työttömyyskorvauksella ja jo alle 50v kansaneläkkeellä. He eivät pysty takaamaan kuten muitten vanhemmat asuntolainoja yms.

 

Monella sentään vanhemmat takaavat omalla omaisuudellaan lapsensa asuntolainan. Meilläkin tämän talon(tosin halpa talo) on taannut mieheni vanhemmat. kalliimpaa emme voi hommata koska omat vanhempani eivät voi taata toista puolta näin on usealla parilla että puoliksi asuntolaina ja molempien vanhemmat takaajina.

Meillä ei oo taannu kummatkaan. Miehen alkoholistivanhemmat ei pystyis ja omani (eronneet) ei alkas muuten siihen. Ihan ite on pitäny vakuuttaa pankki, että pystytään maksamaan velat.

 

Kyllä köyhyys hävettää kun on varakkaat appivanhemmat ja pistää vihaksi omat vanhemmat. Niin paljon helpommalla on mieheni päässyt kun vanhemmat ovat tukeneet opiskeluissa yms.lisäksi saa ison perinnön.

Mullakin varakkaat appivanhemmat, mutta ennemmin mua ärsyttää ne, kun yrittävät esim. rahalla korvata sitä kun ei oo aikaa lapsenlapsille. Mä oon kiitollinen omille vanhemmilleni jotka on opettanu mulle säästeliäisyyttä.