Onko yhtään köyhien vanhempien lapsia?

Kyllä köyhyys hävettää kun on varakkaat appivanhemmat ja pistää vihaksi omat vanhemmat. Niin paljon helpommalla on mieheni päässyt kun vanhemmat ovat tukeneet opiskeluissa yms.lisäksi saa ison perinnön.

Aivan käsittämättömän katkera kommentti. Itsekin tulen köyhästä perheestä, mieheni ei... Perhettäni en häpeä "mistään hinnasta". Onneksi onni meillä mitataan Rakkaudessa eikä rahassa.

 

Köyhästä yh-perheestä olen. Ei ole traumoja köyhyydestä ja hyvin olen elämässä pärjännyt noin niinkuin pääpiirteittäin

Muistan että köyhyys välillä ärsytti kun ei saanut jotain mitä olisi halunnut. Mutta näin jälkeenpäin olen kiittänyt köyhää lapsuutta siitä että olen kasvanut tällaiseksi kuin olen, enkä ole saanut mitään ilmaiseksi. Omien lapsien kohdalla pyrin "ajattelemaan kuin köyhä", vaatteiden yms. ei tarvitse olla viimeistä huutoa ja aina uusia. Varakkuuden ei tarvitse näkyä. Haluan että lapseni kasvavat henkisesti vahvoiksi ja korkeamoraalisiksi.

Voin kyllä siis sen verran korjata tuota köyhyysasiaa, että aina meillä oli ruokaa jne. että ei ole ole ollut esim. juoppoa äitiä joka joisi elatusmaksut tai pistäisi muuhun turhuuteen. Uskon että jos on liian köyhä (ei ole perusturvaa elämälle) on lapsuus huono. Mutta luokkakokouksessa huomasin että rikkaiden lapset elivät edelleen villiä nuoruutta, jättäneet koulut kesken ja olivat hunningolla, me köyhemmät tapukset taas olimme käyneet koulut ja asettuneet aloilleen... Poikkeuksia tietysti oli, mutta pääpiirteittäin oli näin. Kaverin kanssa huomattiin luokkakoukouksen jälkeen tämä asia.

 

Kyllä köyhyys hävettää kun on varakkaat appivanhemmat ja pistää vihaksi omat vanhemmat. Niin paljon helpommalla on mieheni päässyt kun vanhemmat ovat tukeneet opiskeluissa yms.lisäksi saa ison perinnön.

Aivan käsittämättömän katkera kommentti. Itsekin tulen köyhästä perheestä, mieheni ei... Perhettäni en häpeä "mistään hinnasta". Onneksi onni meillä mitataan Rakkaudessa eikä rahassa.

Tähän pakko kommentoida että meillä asia on toisinpäin. Mieheni joka on varakkaasta perheestä, kadehtii (no ehkä vähän väärä sana) sitä että minä olen tehnyt asioiden eteen enemmän kuin hän. Eli siis hän tietää että on päässyt helpolla ja arvostaa sitä että minun elämäni ja tieni tähän pisteeseen ei ole ollut helppo. Esim. molemmat opiskellaan yliopistossa, hänellä on opintolainaa 10 000 (otettu ennen kuin tavattiin). Minulla ei penniäkään, koska olen tehnyt töitä opintojen ohessa koko nuoruuteni. Kaikki riippuu siitä miten asioihin itse asennoituu. Itse en vaihtaisi lapsuuttani mistään hinnasta, inua vastoinkäymiset ovat kasvattaneet ja se on ollut minulle voimavara ja tehnyt minusta vähän vahvemman kuin muut

 

Meillä oli köyhää... Äitni oli ruoanlaitossakin kuin peura ajovaloissa, joten ainoat edulliset ruoat mitä meillä syötiin oli hernekeittö (en syönyt), makaroni ja laiha jauhelihakastike (en ole omaan asuntoon muutettua kertaakaan tehnyt) ja italianpata pussista. Ja ruislimppua ja raanavettä! Muistan kerran ystäväni luona ollessani, itse tuolloin ala-asteella, kun kaverin äiti alkoi laittaan kaverilleni iltapalaa pöytään. Leivät (ei ruislimppua jota piti itse yrittää leikata), juusto, kinkku, paloitellut kurkkuviipaleet, kananmunaa, mehua, kiisseliä, muropaketti... Tuli NIIN paha mieli, kun meillä ei koskaan ollu mitään sellasia, että kotimatkalla itketti. Yritin paahtaa limppua kotona ja se paloi. Oli niin lyöty olo, muistan sen yhä.

Puhumattakaan kuinka häpesin vanhoja vaatteitani ylä-asteella. Kun aloin kotoa muutettua saada kelan tukia ja sossun rahaa, ostelin vähän vaatteita ja ihmettelin miten vanhemmillani ei ollut varaa ostaa kaksia farkkuja tai kolmea paitaa minulle vuodessa?

Olen vannonut oman henkeni nimeen, että meidän lapset ei tuollaisia tule kokemaan. Ja tähän mennessä olen sen pystynyt pitämään, aion vastedeskin.

 

Köyhä oli lapsuus. Onneksi en edes kunnolla sillon lapsena tajunnu, miten köyhiä oikeasti oltiin... Ärsyttää sitten vaan nämä keskiluokkasen lapsuuden viettäneet, jotka selittää "ei kuule kaikkea mekään saatu, autokoulukin piti ihan ite maksaa, ei se raha puussa meilläkään kasvanut", kun on ite lapsena joutunut syömään lähinnä kaurapuuroa ja perunaa, kun ei vanhemmilla muuhun ollut vara... Ei se köyhyys sitä ole, että kaikkea ei valmiina saa, köyhyys on sitä, että ei saa mitään.

 

Mutta ymmärrät varmaan, että rikaskin voi olla onneton. Minulle onni on mielentila, asenne; ei riippuvainen materiasta.

Minullekin onni on mielentila. Mutta en kyllä ole koskaan kokenut itseäni kovin onnelliseksi, jos taloudellinen tilanteeni on ollut turvaton. Raha ei tuo onnea, mutta tietynlaista turvallisuutta se kyllä tuo. Jos sairastuu, tietää pääsevänsä heti hoitoon eikä joskus ensi viikolla tai puolen vuoden päästä. Voi mennä rauhallisin mielin illalla nukkumaan eikä tarvitse yön hiljaisina tunteja laskea pennejä ja miettiä, mitä sapuskaa sillä rahalla huomiseksi saisi.

 

Äitini oli yh ja rahat aina tiukilla, hyvä kun ruokaa oli päivittäin.. Olen onnellinen, että omat lapseni eivät moista joudu kokemaan.

Älä viiti. Minua ihmetyttää nää jotka kieli pitkällä laskevat kuinka paljon perintöä on tulossa, ja kuinka paljon vanhemmat ovat auttaneet rahallisesti, ja onko sisarus saanut enemmän tai vähemmän jne.

 

Mutta ymmärrät varmaan, että rikaskin voi olla onneton. Minulle onni on mielentila, asenne; ei riippuvainen materiasta.

Minullekin onni on mielentila. Mutta en kyllä ole koskaan kokenut itseäni kovin onnelliseksi, jos taloudellinen tilanteeni on ollut turvaton. Raha ei tuo onnea, mutta tietynlaista turvallisuutta se kyllä tuo. Jos sairastuu, tietää pääsevänsä heti hoitoon eikä joskus ensi viikolla tai puolen vuoden päästä. Voi mennä rauhallisin mielin illalla nukkumaan eikä tarvitse yön hiljaisina tunteja laskea pennejä ja miettiä, mitä sapuskaa sillä rahalla huomiseksi saisi.

Niin totta.

 

Mutta ymmärrät varmaan, että rikaskin voi olla onneton. Minulle onni on mielentila, asenne; ei riippuvainen materiasta.

Minullekin onni on mielentila. Mutta en kyllä ole koskaan kokenut itseäni kovin onnelliseksi, jos taloudellinen tilanteeni on ollut turvaton. Raha ei tuo onnea, mutta tietynlaista turvallisuutta se kyllä tuo. Jos sairastuu, tietää pääsevänsä heti hoitoon eikä joskus ensi viikolla tai puolen vuoden päästä. Voi mennä rauhallisin mielin illalla nukkumaan eikä tarvitse yön hiljaisina tunteja laskea pennejä ja miettiä, mitä sapuskaa sillä rahalla huomiseksi saisi.

Kaikkein köyhimmilläni olen ollut huolettomin.

 

Kaikkein köyhimmilläni olen ollut huolettomin.

Mä en. Mulla on ollut suurin huoli juuri silloin. Ei itsestäni vaan lapsistani.

 

Minullekin onni on mielentila. Mutta en kyllä ole koskaan kokenut itseäni kovin onnelliseksi, jos taloudellinen tilanteeni on ollut turvaton. Raha ei tuo onnea, mutta tietynlaista turvallisuutta se kyllä tuo. Jos sairastuu, tietää pääsevänsä heti hoitoon eikä joskus ensi viikolla tai puolen vuoden päästä. Voi mennä rauhallisin mielin illalla nukkumaan eikä tarvitse yön hiljaisina tunteja laskea pennejä ja miettiä, mitä sapuskaa sillä rahalla huomiseksi saisi.

Tuo on niin totta.

 

Minustakin tuntuu, että ei haittaisi juuri vaikka tili näyttäisi nollaa, mikäli ei olisi lapsia. Mutta jos jää laskujen maksun jälkeen rahaa niin vähän, että pitää säännöstellä ja tarkkaan laskea mitä ruokaa tehdään, miten paljon sitä voi syödä sinä ja sinä päivänä että selvitään esim. lapsilisiin, niin on se perseestä. Paljon helpompi olisi se tyyli, että "ostanpa tätä täksi ja huomiseksi, jos loppuu aiemmin niin onhan mulla sitä ja sitä siellä kaapissa, ja kaupassa voin käydä."

 

Kyllä mä vaan sanon et raha tekis mut hyvinkin onnelliseksi tällä hetkellä! Tietenkään raha ei yksinään onnea tuo, ei missään nimessä. Mutta jos nyt ajattelen että mä saisin jostain ison tukun rahaa.... mun ei tarvis kattoa kuinka paljon puuttuu seuraavasta lainanlyhennyksestä, ei tarvis vahdata laskujen eräpäiviä, saisin ehkä remontoida kotia, viedä perheeni etelänlomalle... mä olisin ihan HELVETIN onnellinen!!! Kyse ei ole materiasta, vaan siitä että se raha poistaisi aika monta murehtimisen aihetta ja sitä kautta toisi onnellisuutta. Tietysti itsehän mä olen valintani tehnyt ja olen pitkittyneesti kotiäitinä koska en halua palata omalle alalleni töihin, ja muuta en ole löytänyt. Mutta siitä huolimatta, kyllä tällä hetkellä raha toisi mulle onnea!!

 

Minustakin tuntuu, että ei haittaisi juuri vaikka tili näyttäisi nollaa, mikäli ei olisi lapsia. Mutta jos jää laskujen maksun jälkeen rahaa niin vähän, että pitää säännöstellä ja tarkkaan laskea mitä ruokaa tehdään, miten paljon sitä voi syödä sinä ja sinä päivänä että selvitään esim. lapsilisiin, niin on se perseestä. Paljon helpompi olisi se tyyli, että "ostanpa tätä täksi ja huomiseksi, jos loppuu aiemmin niin onhan mulla sitä ja sitä siellä kaapissa, ja kaupassa voin käydä."

Mä olen aina ajatellut, että mulla on tarpeeksi rahaa silloin, kun ruokakaupassa ei tarvitse laskea, mitä voi ostaa ja mitä ei.

 

Minustakin tuntuu, että ei haittaisi juuri vaikka tili näyttäisi nollaa, mikäli ei olisi lapsia. Mutta jos jää laskujen maksun jälkeen rahaa niin vähän, että pitää säännöstellä ja tarkkaan laskea mitä ruokaa tehdään, miten paljon sitä voi syödä sinä ja sinä päivänä että selvitään esim. lapsilisiin, niin on se perseestä. Paljon helpompi olisi se tyyli, että "ostanpa tätä täksi ja huomiseksi, jos loppuu aiemmin niin onhan mulla sitä ja sitä siellä kaapissa, ja kaupassa voin käydä."

Mä olen aina ajatellut, että mulla on tarpeeksi rahaa silloin, kun ruokakaupassa ei tarvitse laskea, mitä voi ostaa ja mitä ei.

Minä taas en osaa ajatella noin. Kuulun niihin, jotka laskevat ruokakaupassa mikä on kallista ja mikä halpaa ja mikä sikakallista oli tilillä sitten 10 euroa tai 10 000 tai 1000 000.

Sellainen ei tuo minulle mitään nautintoa tai tyydytystä tai iloa, että tiedän että voin tuhlata miten paljon haluan. Koska en nauti tuhlaamisesta tai kuluttamisesta tai pidä sitä ihmisarvon mittana, että jotakuta ei kiinnosta vaikka milloin lapsilisät tulevat.

Mitä noihin harrastuksiin tulee, tiedän, että monen lapsen yh -äitini olisi nekin jotenkin rahoittanut, jos olisin pyytänyt. sellainen ei vain tullut mieleen, ksoka kukaan kavereistani ei harrastanut mitään maksullista. Rahaa toki oli säästössä, mutta kyyditkin hän olisi järjestänyt jotenkin, jos ei muuten, niin bussilla tai maksamalla jollekin bensat. Jos olisin pyytänyt. Itse hän ei monenn äitinä olisi voinut kuljettaa.

 

Mutta ymmärrät varmaan, että rikaskin voi olla onneton. Minulle onni on mielentila, asenne; ei riippuvainen materiasta.

Minullekin onni on mielentila. Mutta en kyllä ole koskaan kokenut itseäni kovin onnelliseksi, jos taloudellinen tilanteeni on ollut turvaton. Raha ei tuo onnea, mutta tietynlaista turvallisuutta se kyllä tuo. Jos sairastuu, tietää pääsevänsä heti hoitoon eikä joskus ensi viikolla tai puolen vuoden päästä. Voi mennä rauhallisin mielin illalla nukkumaan eikä tarvitse yön hiljaisina tunteja laskea pennejä ja miettiä, mitä sapuskaa sillä rahalla huomiseksi saisi.

Kaikkein köyhimmilläni olen ollut huolettomin.

sitten et ole varmaan ainakaan lapsiperheellisenä ollut kovin köyhä, tai sitten sinulla on hyvät tukiverkot. On aika vaikea varmasti olla huoleton, jos on pelko että ei ole rahaa ruokkia lapsiaan tai maksaa asumista.

 

Joskus ihmettelen miksi köyhästä, monilapsisesta perheestä ollut luokkakaverini, teki heti peruskoulun jälkeen lapsen ja sen jälkeen lapsia on tullut 5 kolmen vuoden välein. Ei opiskellut mitään, ei ole ollut missään töissä. Tällä hetkellä sentään hänen miehensä on. Lapsilla on ollut melkein yhtä köyhät oltavat kuin hänellä itsellään.. Ajattelisi, että jos itsellä on ollut kurjaa köyhyydestä johtuen, tekisi jotain eri tavalla kuin vanhempansa ja haluaisi tarjota lapsilleen edes vähän parempaa :/

 

Lapsena ei kiinnittänyt huomiota kotiolojen puutteisiin, kun oli aina ruokaa, ehjät vaatteet ja tärkeät tavarat. Vasta teininä alkoi häiritä sisävessan ja suihkumahdollisuuden puuttuminen ja se, että koko perhe asui samassa huoneessa isovanhempien talossa. Nykyään tuota pitää korvaamattomana kokemuksena.. En päässyt ohjatusti harrastamaan, joten urheilullisuus piti opetella aikuisiällä. Oman asunnon hankkiminen tulee olemaan haaste kun ei ole takauskykyisiä vanhempia. Ikävintä on, että liki 20v. työelämän ulkopuolella ollut äitini on unohtanut tyystin normaalin elämän ja käytöstavat. En halua lasteni saavan häneltä MITÄÄN vaikutteita, joten tapaamme harvoin. Harmi mutta kun hävettää. Omat opinnot olivat moneen otteeseen jäädä masennuskausien takia - tuntui, ettei minusta voi olla mihinkään, kun en ole saanut esimerkkiä kotoa. Eli jäljet on jättänyt joo..

 

Meistä tuli köyhiä vasta kun muutettiin Neuvostoliitosta Suomeen.

 

Mitä tuossa muiden kokemuksia luin, niin meillä oli vähän eri näkemys harrastuksista.

Muut kävivät pelaamassa jääkiekkoa hallilla kalliiden varusteiden kanssa. Meillä oli kirpparilta tai sukulaisilta saadut luistimet ja mailat ja pallona mikä milloinkin. Kyläkoulun rehtori antoi luvan jäädyttää jalkapallokentälle jään joka talvi, joka tehtiin kaveriporukalla. Ja aurattiin aina ennen peliä.

Lenkkeily oli kova sana, samaten perinteiset leuanvedot, punnerrukset ja muut lihakset tulivatkin sitten polttopuiden tai heinätöiden mukana, niitä lumitöitä unohtamatta. Vielä ammattikoulussakin oltiin lihaskuntotesteissä veljen kanssa parhaimmasta päästä.

Kavereita oli paljon, pelattiin yhdessä pallo ja seurapelejä ja käytiin pyörillä pitkiäkin reissuja.

Mitä nuoruus opetti, niin isän sanat "älä koskaan ala yrittäjäksi" jäivät soimaan. Pieleen mennyt bisnes vie kaiken. Itse halusin isäni ammattiin, mutta hän kannusti jatko-opiskeluihin. Itse asiassa siellä se 240e kuussa kaikkiin kuluihin tuntui aivan uskomattoman isolta rahalta.

Sieltä vähävaraisuudesta ponnistettu, samanlaisesta lähtötilanteesta kotoisin oleva vaimo löytyi yllättäen myös opiskelujen lomasta ja nyt ollaan omillamme toimeen tulevia, vaikka tavatessamme kummallakaan ei kirjoituspöytää, sänkyä ja muutamaa vaatesarjaa kummempaa ollut.

Valokuvat ensimmäisistä yhteisistä vuosista jaksavatkin hymyilyttää vieläkin, kun kaikissa on samat vaatteet. Juhlallisuuksia varten oli toki kauluspaita, mutta sekin valkoinen ja harvaan pidetty.

Mikä jäi negatiivisena muistona, niin parempiosaiset opettivat lapsilleen, että meidän kanssa ei saanut leikkiä, kun se voi olla vaarallista. Tarkoittaen jääkiekkoa, jossa maalivahdilla oli kypärä, hanskat ja maila, johon oli ruuvattu lauta varteen vahvikkeeksi. Muilla oli pipot päässä, mailat ja luistimet Vaarallista tai ei, hengissä ollaan ja hitto että oli hauskaa silloin.

 

Minusta tuli kova materialisti.

 

Mä en ole köyhästä perheestä, mutta siltin en ole saanut kaikkea. Mm. ajokortin maksanut itse, kesätyöt aloittanut nuorena, muuttanut pois kotoa 18 vuotiaana jne. Enkä koe sitä muuta, kuin hyväksi, että vanhemmat opettivat, ettei raha kasva puussa.

Hienoa, että olet oppinut käyttämään rahaa ja vanhemmat ovat opettaneet.


Ap kuitenkin pyysi vertaistukea köyhistä perheistä tulleilta ihmisiltä. Sellaisilta, joilla on kokemusta. On suuri etuoikeus, ettei sinun ole tarvinnut tuntea häpeää vaatteista, puuttuvista urheiluvälineistä tai niiden huonosta kunnosta. Ja ettei ole varaa osallistua harrastukseen tai hankkia kaverille lahjaa. Saatikka haaveilla paremmasta ruuasta, kun on puuropäivä ja rahat vähissä.

 

En myöskään peri ikinä mitään tässä elämässä paitsi alkoholismin josta koitan päästä eroon