Palstan sateenkaariväki pinoon

  • Viestiketjun aloittaja Onko meitä muita?
  • Ensimmäinen viesti
"huoh"
Mites se uutta tietoa oli?
Johan näitä samoja kyselyitä on ollut kymmeniä aiemminkin sinäkin aikana minkä minä palstaillut.

Minä näen tuon asian niin että kun minä rakastun, rakastun ihmiseen, en ulkoisiin ulkoisiin juttuihin kuten vaikka ulkonäköön, varallisuuteen, koulutukseen, autoon tai sukupuoleen tai muuhunkaan vastaavaan.
Kumpikin puoliosistani on (ollut) miehiä, mutta se vain asia joka sattunut menemään niin.
Jos jompikumpi olisi ollut nainen mutta muuten pohjimmiltaan sama ihminen niin tuskin se onnellinen, toimiva parisuhde olisi siitä sukupuolesta millään lailla kärsinyt.
Tämä on sulta taas huomionhakua, miksi sun piti tulla tähänkin tekemään itseäs tykö ja jeesustelemaan.
Kerropa nyt monenko naisen kanssa oot ollut suhteessa?
Kovin vaikee kuvitella että sun kaltanen vauvakone huolis naista kumppaniks.
Jos nyt anttilan kuvastosta oot selaillut alusvaatesivuja, niin se ei susta vielä tee lepakkoa.. tai edes biitä. Mutta kun huomioo on saatava niin sitä on saatava.
Totta kai meissä jokaisessa suu bi, jos ruvetaan jeesustelemaan, mutta eiköhän tässä ketjussa ollut tarkotus hakea niitä jotka oikeesti elää ei-heterosti.
 
"vieras"
Onko yleistä, että biseksuaalinaiset elävät elämänsä miehen kanssa (kuten tässäkin ketjussa)? Harvemmin olen kuullut/tuntenut bi-naisia jotka elävät naisen kanssa? Tämä on vain kysymys, ei syytös tai mitään muutakaan negatiivista.
Varmaanin on yleisempää. koska onhan se nyt varmempaa saada vastakaikua tunteilleen ihastumalla naisena mieheen kuin naisen naiseen. harva nainen kun sitten kuitenkaan on yhtä varmuudella kiinnostunut toisesta naisesta, minusta. Kun taas jos kiinnostun miehestä, todennäköisemmin hän on naisista kiinnostunut. Ainakin tällätavalla syrjäseudulla kun ei ole mitään lesbo-myönteisiä paikkoja, missä voisi tavata toisia naisia, joita kiinnostaisi mylös naiset :) En helposti uskaltanut tavallisesti baareissa esim. lähestyä naista ollenkaan, vaikka mieli teki, kun ei hänestä tiennyt, onko hetero ja todennäköisesti aina olikin. Tavatessani kuitenkin miehiä sitten tämä yksi kolahti ja kunnolla ja hänen kanssa on nämä lapsetkin tehty.
 
[QUOTE="huoh";23579344]Tämä on sulta taas huomionhakua, miksi sun piti tulla tähänkin tekemään itseäs tykö ja jeesustelemaan.
Kerropa nyt monenko naisen kanssa oot ollut suhteessa?
Kovin vaikee kuvitella että sun kaltanen vauvakone huolis naista kumppaniks.
Jos nyt anttilan kuvastosta oot selaillut alusvaatesivuja, niin se ei susta vielä tee lepakkoa.. tai edes biitä. Mutta kun huomioo on saatava niin sitä on saatava.
Totta kai meissä jokaisessa suu bi, jos ruvetaan jeesustelemaan, mutta eiköhän tässä ketjussa ollut tarkotus hakea niitä jotka oikeesti elää ei-heterosti.[/QUOTE]

Minulla on ollut vain yksi vakavampi naissuhde ja siitä todella pitkä aika.
Pahoittelen jos se sinusta tekee minut sopimattomaksi vastaamaan aloittajan kysymykseen. Aloittaja unohti mainita että vain ne jotka elävät tällä hetkellä ei-heterosuhteessa saavat vastata.
:D
 
[QUOTE="huh";23579371]Eli olet teettänyt lapsen itsellesi hedelmöityshoidoilla?[/QUOTE]

Välikysymys: Mitä lasket hedelmöityshoidoksi? Onko mielestäsi koti-inseminaatio yksityisen luovuttajan siittiöillä hedelmöityshoito?
 
"vieras"
Välikysymys: Mitä lasket hedelmöityshoidoksi? Onko mielestäsi koti-inseminaatio yksityisen luovuttajan siittiöillä hedelmöityshoito?
Ja kos vaan ei ole mitään lapsettomuustaustoja niin miksi edes lähteä maksullisiin hedelmöityshoitoihin lääkäriin asti. Kyllähän moni lesbopari varmaan tuntee jonkun kaverin, joka auttaa ja luovuttaa siittiöitä, sen kummemmasta kun ei ole kysymys.
 
???
Saankohan mä kysyä vielä tuosta naisen biseksuaalisuudesta...? No kysyn, vastatkaa jos jaksatte :D.

Siis kun on kai yleisempää (pohjaan tuohon "vieraan" vastaukseen), että binainen on miehen kanssa, monta on ainakin tässä ketjussa tullut jne jne. Mutta jäin sitten miettimään, että jos naisiin päin kallellaan oleva binainen elää kuitenkin koko elämänsä miehen kanssa, niin missä se "bimäisyys" (kauhee sana) sitten näkyy... siinäkö, että jos miehen kanssa menee huonosti ja bi-nainen erooaa, niin hän voi vaihtaakin naiseen... Äh, ymmärtääköhän kukaan mitä yritän selittää :D. Että jos kuitenkin sitten elellään miehen kanssa, vaikka tykätään naisista, niin täh...

Kun itsekin pidän naisista ("silleen"), mutta elän miehen kanssa, niin olenko mä nyt sitten bi, vaikka tuskin alan koskaan naisen kanssa elämääni elämään...
 
Onko yleistä, että biseksuaalinaiset elävät elämänsä miehen kanssa (kuten tässäkin ketjussa)? Harvemmin olen kuullut/tuntenut bi-naisia jotka elävät naisen kanssa? Tämä on vain kysymys, ei syytös tai mitään muutakaan negatiivista.
Biseksuaali todennäköisemmin kohtaa enemmän potentiaalisia miehiä vrt naisia. Ja usein sitten naiseen kohdistuva mielenkiinto jää yksipuoliseksi. Samaten bi-miehetkin päätyvät useammin naisen kanssa yhteen, koska heteronaisia yksinkertaisesti on enemmän kuin bi- tai homomiehiä. Suurempi todennäköisyys, että löytää sopivan.
 
"vieras"
[QUOTE="huh";23579390]No tottakai se on? Mitä muuta se olisi, eihän se ole luonnollinen tapa saada lasta. Joten se on keinohedelmöitys.[/QUOTE]

mun mielestäni se ei ole hoito, koska siinä ei hoideta mitään lapsettomuuta, kuten taas lääkärin tekemät hoidot hoitavat. Kotikonsteinhan nainen saa sperman mitä puoliso ei voi tuottaa ja tärppää jos tärppää. Hedelmöityshoidot puolestaan ovat vähän eri-asioita, kerätään siittiöitä tai istutetaan maljassa alkioita. Kyllä se mun mielestä on ihan luonnollista taas tulla raskaaksi miehen spermasta, ihan sama miten se sinne emättimeen on päätynyt.
 
Saankohan mä kysyä vielä tuosta naisen biseksuaalisuudesta...? No kysyn, vastatkaa jos jaksatte :D.

Siis kun on kai yleisempää (pohjaan tuohon "vieraan" vastaukseen), että binainen on miehen kanssa, monta on ainakin tässä ketjussa tullut jne jne. Mutta jäin sitten miettimään, että jos naisiin päin kallellaan oleva binainen elää kuitenkin koko elämänsä miehen kanssa, niin missä se "bimäisyys" (kauhee sana) sitten näkyy... siinäkö, että jos miehen kanssa menee huonosti ja bi-nainen erooaa, niin hän voi vaihtaakin naiseen... Äh, ymmärtääköhän kukaan mitä yritän selittää :D. Että jos kuitenkin sitten elellään miehen kanssa, vaikka tykätään naisista, niin täh...

Kun itsekin pidän naisista ("silleen"), mutta elän miehen kanssa, niin olenko mä nyt sitten bi, vaikka tuskin alan koskaan naisen kanssa elämääni elämään...
Heteroseksuaali ei pane kaikkia vastaantulevia vastakkaisen sukupuolen edustajia eikä biseksuaali välttämättä ole sen moniavioisempi kuin hetero.

Biseksuaali määritellään yleensä niin, että kokee seksuaalista vetoa ja voi ihastua/rakastua kummankin sukupuolen edustajaan. Yksiavioisuus ei sulje pois biseksuaalisuutta, eli vaikka olisit pitkään yhden henkilön kanssa, ei biseksuaalisuus mihinkään häviä.
 
[QUOTE="vieras";23579394]Ja kos vaan ei ole mitään lapsettomuustaustoja niin miksi edes lähteä maksullisiin hedelmöityshoitoihin lääkäriin asti. Kyllähän moni lesbopari varmaan tuntee jonkun kaverin, joka auttaa ja luovuttaa siittiöitä, sen kummemmasta kun ei ole kysymys.[/QUOTE]

Se onkin sitten mielenkiintoista missä kohdin se muuttuu luonnollisesta luonnottomaksi tavaksi saada lapsi. Ilmeisesti jos ei ole penetraatiota ollenkaan niin on luonnotonta joidenkin mielestä?
Vai onko se luonnotonta vain jos käytetään esim injektioruiskua? Mutta onko sekään luonnollista jos lesbo injektoi siemennesteen ilman ruiskua? Eli pelkkä apuvälineettömyys ei tee hedelmöittämisestä luonnollista? Paitsi jos heteropariskunnan vaimo tulee ilman penetraatiota raskaaksi niin silloin se onkin luonnollista?

(Tätä voisi jatkaa loppumattomiin?)

:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
???
Yksiavioisuus ei sulje pois biseksuaalisuutta, eli vaikka olisit pitkään yhden henkilön kanssa, ei biseksuaalisuus mihinkään häviä.
Niin kai se sitten on. Kun kokemusta lienee. Se vaan kuulostaa niin metkalle, että jos olen suudellut naista 35 vuotta sitten ja tuntenut jotain värähtelyä ja sitten elät 60 vuotisen elämän miehen kanssa niin voi vastata, että joo olen bi.

Ja tämä ei ollut vittuilua. Ehkä mietin tätä omaakin elämäänikin tässä sivussa.
 
rtee
En osaa oikein lokeroida itseäni, mutta kai minä bi olen. Seksuaalisesti olen enemmän kiinnostunut naisista, mutta ihastunut tai rakastunut en ikinä naiseen ole ja en oikeen osaa kuvitella olevani parisuhteessa naisen kanssa.
 
nickelin kickeli
Niin kai se sitten on. Kun kokemusta lienee. Se vaan kuulostaa niin metkalle, että jos olen suudellut naista 35 vuotta sitten ja tuntenut jotain värähtelyä ja sitten elät 60 vuotisen elämän miehen kanssa niin voi vastata, että joo olen bi.

Ja tämä ei ollut vittuilua. Ehkä mietin tätä omaakin elämäänikin tässä sivussa.
Itse en ole edes suudellut naista, mutta sen voi silti tuntea, että naiset vetää puoleensa, kuten sinäkin voit tuntea miesten vetovoiman?
Itseäni vetää enemmän naiset kuin miehet, silti elän miehen kanssa, enkä välttämättä koskaan aio hankkia naiskokemuksia...mietin usein, mistä jään paitsi, mutta mietin asiaa monelta muultakin kantilta ja tähän asti on ollut hyvä näin. Mies tietää bi-seksuaalisuudestani ja naishaaveistani.
 
"vieras"
Saankohan mä kysyä vielä tuosta naisen biseksuaalisuudesta...? No kysyn, vastatkaa jos jaksatte :D.

Siis kun on kai yleisempää (pohjaan tuohon "vieraan" vastaukseen), että binainen on miehen kanssa, monta on ainakin tässä ketjussa tullut jne jne. Mutta jäin sitten miettimään, että jos naisiin päin kallellaan oleva binainen elää kuitenkin koko elämänsä miehen kanssa, niin missä se "bimäisyys" (kauhee sana) sitten näkyy... siinäkö, että jos miehen kanssa menee huonosti ja bi-nainen erooaa, niin hän voi vaihtaakin naiseen... Äh, ymmärtääköhän kukaan mitä yritän selittää :D. Että jos kuitenkin sitten elellään miehen kanssa, vaikka tykätään naisista, niin täh...

Kun itsekin pidän naisista ("silleen"), mutta elän miehen kanssa, niin olenko mä nyt sitten bi, vaikka tuskin alan koskaan naisen kanssa elämääni elämään...
No siis kun nyt olen miehen kanssa, niin ei se mun tykkääminen naisia kohtaan lopahtanut. Tykkäänhän myös miehistä, joten siksi en kutsukaan itseäni lesboksi. Ihastun edelleen naisiin vaikka olen mieheni kanssa, ihastun myös miehiin. Vaikka rakastan aviomiestäni ja meillä ei käydä vieraissa.

Silti niitä tunteita on, kun näkee mukavan naisen tai vaikka mukavan miehen kun alkaa olo lämmetä. Varmaan heteroillakin on suhteessa niitä kun joku vieras mies saa sydämen pamppailemaan hetkeksi, niin minulla niitä tunteita on myös naisia kohtaan. Silti rakastan miestäni ja meillä menee hyvin, emme siis ole eroamassa enkä vaihtamassa häntä naiseksi :D Seuraava puoliso voi olla nainen tai mies, tai sitten se on tämä yksi ja ainoa ikuisesti.

bi seksuaalisuutta voi toteuttaa monella tavalla. mutta suhde kerrallaan, se on sattuman kauppaa kumpaanko sukupuoleen on sitten suhteessa, ja kun ollaan niin sitten ollaan. Sinkkuna varmaan tapailisin molempiakin sukupuolia, tai jossain vaiheessa seurustelua voisimme harkita myös sitä, että saan toteuttaa seksuaalisuuttani naisten kanssakin, olemalla silti miehen kanssa aviossa, miehelläni ei olisi tätä vastaan mitään. Mutta tällainen ei ole tullut vieä mieleenkään, se voi silti joskus olla ihan mahdollista jos siltä alkaa tuntua.
 
"huoh"
Minulla on ollut vain yksi vakavampi naissuhde ja siitä todella pitkä aika.
Pahoittelen jos se sinusta tekee minut sopimattomaksi vastaamaan aloittajan kysymykseen. Aloittaja unohti mainita että vain ne jotka elävät tällä hetkellä ei-heterosuhteessa saavat vastata.
:D
Miten mä en jotenkin usko tätä. Tietysti sun nyt piti keksiä että sulla tosiaan on ollut naissuhde, ettet jäis huomionhaustasi verekseltään kii.
Millon ja minäs vuonna tää suhde oli? Kerro samalla myös lastes syntymävuodet ja kauanko olit ex-miehes kanssa ennen tätä nyxää. Voidaan vähän hahmottaa, puhutko totta.
 
rtee
Niin kai se sitten on. Kun kokemusta lienee. Se vaan kuulostaa niin metkalle, että jos olen suudellut naista 35 vuotta sitten ja tuntenut jotain värähtelyä ja sitten elät 60 vuotisen elämän miehen kanssa niin voi vastata, että joo olen bi.

Ja tämä ei ollut vittuilua. Ehkä mietin tätä omaakin elämäänikin tässä sivussa.
Mä en oikeen ymmärrä taas sitä, että pitää kaikki ihmiset lokeroida, että toi on bi ja toi on homo ja toi on hetero. Ja ei ku ei se ehkä sittekään oo bi, ku se ei oo pitkään aikaan ollut naisen kanssa. Rakastutaan kaikki ihan kehen rakastutaan, miksi sitä pitää lokeroida itseään siinä samalla?
 
[QUOTE="huoh";23579482]Miten mä en jotenkin usko tätä. Tietysti sun nyt piti keksiä että sulla tosiaan on ollut naissuhde, ettet jäis huomionhaustasi verekseltään kii.
Millon ja minäs vuonna tää suhde oli? Kerro samalla myös lastes syntymävuodet ja kauanko olit ex-miehes kanssa ennen tätä nyxää. Voidaan vähän hahmottaa, puhutko totta.[/QUOTE]

Nuo eivät ole millään lailla oleellisia tämän ketjun kannalta, mutta eiköhän sinulla ole ne tiedossasi muutenkin. Joskus puhutaan huolestuneesti muiden pakkomielteistä, mutta sinun kohdallasi taitaa enemmän olla kyse siitä että etsit jotain sisältöä elämääsi?
Toisaalta SEKÄÄN ei oleellista ketjun kannalta.
:D
 
jeeeeeee
Se onkin sitten mielenkiintoista missä kohdin se muuttuu luonnollisesta luonnottomaksi tavaksi saada lapsi. Ilmeisesti jos ei ole penetraatiota ollenkaan niin on luonnotonta joidenkin mielestä?
Vai onko se luonnotonta vain jos käytetään esim injektioruiskua? Mutta onko sekään luonnollista jos lesbo injektoi siemennesteen ilman ruiskua? Eli pelkkä apuvälineettömyys ei tee hedelmöittämisestä luonnollista? Paitsi jos heteropariskunnan vaimo tulee ilman penetraatiota raskaaksi niin silloin se onkin luonnollista?

(Tätä voisi jatkaa loppumattomiin?)

:LOL:
Kyllä, kaikki kynät on penaalissa tässä eukolla. On on...
 

Yhteistyössä