Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Hippu onnea plussasta =)

Joki kyseli sairaslomasta epäonnistuneen hoidon jälkeen. Itse olin jäin iha ensimmäisen hoidon jälkeen (4/2011) sairaslomalle mutta siihen vaikutti myös se että minulla on bipolaarinen mielialahäiriö joka on masennusvoittoinen ja joka puhkesi epäonnistuneen hoidon jälkeen. Siihen tosin vaikutti sekin etten viihtynyt/jaksanut työssäni ja olin ajatellut jaksavani vielä äitiyslomaan mutta kun ei edes siirtoon päästy laukaisi pettymys masennuksen jonka vuoksi jäin sairaslomalle.
Toiseksi olisin myös viime syksynä joutunut sairaslomalle jos olisin töissä ollut. Hormoonilääkitys laukaisi hypomanian joka sitten romahduksen jälkeen muuttui masennukseksi. Onnekseni se oli helpommin selätettävissä.

Täällä odotellaan niitä menkkoja, odottavan aika on tässäkin vaiheessa pitkä... näyttää siltä että pääsiäisen jälkeen päästään siirtoon jos päästään.
 
Voi Kirsi, testaa nyt kuitenkin viikonloppuna uudestaan ja sitten vasta mietit jatkoa. Olin samaa ikäluokkaa ja hitusen vanhempikin, kun yritettiin omilla soluilla. Kolmen epäonnistuneen ivf:n jälkeen kokeiltiin hoitoa luovutetuilla munikisilla ja se oli sitten se meidän onnistumistarina. Eihän se luovutettujenkaan solujen hoitojen onnistumisprosentti mikään 100 ole, mutta huomattavasti parempi kuitenkin kuin omilla soluilla yli 35-vuotiailla. Meillä varmaan epäonneen omilla soluilla vaikutti mun rankat tulehdussairaudet nuoruusiässä. Voivat johtaa munikisien ennenaikaiseen rapistumiseen, vaikka muuten raskaaksi tuloon olisi hyvät edelleytykset. Ei sun ikä vielä mitenkään kriittinen tekijä ole, mutta alkaa jo varmaan vaikuttamaan. Jotkut raskautuu vielä tosi helposti sun iässä ja yli 40:ssäkin yllättävän helposti. Ikä alkaa tuntumaan siinä, että kaikilta se ei välttämättä enää onnistu vaan yhtä helposti ja konstivalikoimaa joutuu laajentamaan. Se tietää myös rahanmenoa, mikä tietty ketuttaa.. Tsemppiä!
 
Olen tosi pahoillani Kirsi, mutta tosiaan, testaa nyt kuitenkin vielä uudestaan sunnuntaina tai maanantaina? Kunpa se siitä sullakin vielä plussaksi muuttuis!!

Melinda mulla oli limisultrassa se 10mm ja siirrossa lääkäri ei enää sitä mitannut mutta kun kysyin niin sanoi että hyvältä näyttää, ainakin sen 10mm se on :) Ja alkio oli 4 päivää vanha ja yhdeksän soluinen, mun mielestä se olis ollut pakastettaessa kahdeksansoluinen ellen ihan väärin muista? Muuta eivät sanoneet alkiosta kun että hyvä se on, se jo kertoo kuulemma paljon kun niin hyvin sulatuksesta selvisi. Ja oireet, niitä on ollut aika vähän, tai ainakin erilaisia kun esikosta... Muistelisin että sillon oli vilu, nuha ja tissit kipeet, nyt on ollut sisäinen hiki, tissit ei ollenkaan kipeät, pientä paineen tunnetta välillä alamahassa ja pientä nykimistä tai sellaista elohiirimaista tunnetta, sellasta muistelisin kyl olleen esikostakin :) Niin ja päänsärky alkoi pari päivää sitten!! Sitä mulla kesti esikosta tosi pitkään... Tsemppiä Melinda ultraan, pidän peukkuja paksun limiksen puolesta!!! :D :heart:
 
Vai ette sitten kumpikaan malttanut odottaa lauantaille ;) Onnea Hippu! Ja pahoittelut Kirsi :( Oliko sulla pp10 tänään? Voisiko se kuitenkin vielä muuttua...? Kyllä se kolmas yritys ainakin kannattaa käyttää, jos vain oma pää (ja kukkaro) kestää.

Melindalle tsempit ultraan! Millon teidän siirto sitten olisi?

Mites Lempiviolan puntio meni?

(.) 7. päivä Pergoverista ja alkaa olla jo melko kovat kivut vatsalla. Huomenna kaverin häät ja saa nähdä moniko tulee kyselemään olenko raskaana, kun vatsa on näin turvoksissa :D Unohdin jo miten piinaavia nämä pistospäivätkin on. Nyt oon onnistunut sähläämään jatkuvasti ton Synarelan kanssa ja tuntuu, että siitä ei puoliakaan mee sinne minne pitäisi. Onkohan parempi ottaa sitä ekstra-annoksia vai liian vähän? Tää olisi normaalisti mun lyhyt kierto ja ovulaatio olisi normisti jo maanantaina, vaikka nyt punktiota suunniteltiin vasta loppuviikolle. Eihän ne munikset voi sieltä irrota itekseen, eihän? Orgalutranista ainakin tiesi, että se meni varmasti perille.
 
----------------------------------------------------------------------
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................huhtikuu 2014
Hippu*.................. 1. IVF 1. PAS...........................maaliskuu 2014
Lempiviola..............1.IVF........... ..........................maaliskuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS
...........................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:


Kirsi76...........................8.4.
Hippu*..........................8.4.
Frangipani......................15.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Hippu.............................4.4.
Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Onnea Hippu!! Ja Kirsille pahoittelut :(

neitoperho, ihan hyvin meni :) Jännitti kyllä aika paljon... Pahin oli kohdunkaulan puudute, itse punktiota en edes tuntenut. Kaksi follia tyhjennettiin, joista vain toisessa oli solu, mutta se oikeastaan jo tiedettiinkin. Nyt vuotaa vähän verta, mutta ilmeisesti normaalia?! Kuulen vasta maanantaina pääsenkö siirtoon vai en, eli viikonlopun yli jännäillään...
 
  • Tykkää
Reactions: Hippu*
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............kesäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................huhtikuu 2014
Lempiviola..............1.IVF........... ..........................maaliskuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS.............................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:

Kirsi76...........................8.4.
Frangipani......................15.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Hippu.............................4.4.
Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Viimeksi muokattu:
Käytitkö Hippu onnenalkkareita ;) tai mitään muitakaan punaviini ym. kikkailuja?

Tänään siis tosiaan limisultra ja tällä kertaa se oli 10,4mm jipii! Siirto olisi maanantaina.

Onko sinullakin Lempiviola siirto maanantaina jos siihen pääsette? Täällä taisi olla muitakin joiden siirto olisi ensi viikolla? Mä laskeskelin, että testipäivä olisi pääsiäisenä joten veritesti luultavasti pp15 kun normaalisti on ollut pp12. Mutta kyllähän mä alan testailemaan jo hyvissä ajoin :D vaikka en kyllä haluis. En vaan pysty pitää päätä kylmänä..

Ja pahoittelut Kirsi :( nyt vasta huomasin, että sinäkin olit testannut..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hippu*
Vau, lupaavalta kuulostaa Melinda! :) Tsemppiä hurjan paljon siirtoon!

Lempiviolalle myös tsemppiä, tulee piinavan pitkä viikonloppu, mutta toivottavasti se palkitaan maanantaina! :)

Mä laitoin Melinda mun kivoimmat alkkarit siirtopäivänä :LOL: Ja punaviiniä join edeltävänä viikonloppuna ;)
 
Melinda, maanantaina on tosiaan siirto, jos solu selviää hengissä :) Sulla on hyvän oloinen limis, onnea siirtoon!!

Hippu, kiitos :) En jaksa innostua liikaa kun todennäköisyydet eivät taida olla puolellani.

Sain muuten Pregnylin tukilääkkeeksi, pistän sitä joka kolmas päivä 1500 IU. Testipäivä olisi 23.4., jos siis pääsen siirtoon.
 
Hippu, mahtavaa, onnea!!
Kirsille lohtuhalit. On sulla iän puolesta vielä aikaa..en muista oliko sulla munisten kanssa mitään ongelmia, mutta jos niitä tulee ok laadulla niin kantsii jatkaa! Ja sitte tietenkin on se luovutettujen munisten vaihtoehto, jolloin raskautta voi yrittää ulkomailla ainakin pitkälle yli neljänkympin. Omilla muniksilla raskautuminen voi olla vaikeampaa, mutta niin kauan kun toivoa on ja jaksat niin tsemppiä vaan yrityksiin! On tuo nega silti aina vaan yhtä hajottava.
Lempiviolalla järkyn jännä viikonloppu, huh huh, toivottavasti pääset siirtoon!
Melinda, hyvä limis, jee! Mä tulen tasan viikon sun perässä..
 
Ähh, täällä mä nyt valvon toista tuntia kun menin tekemään viimeisen testin mikä kaapista löytyi ja sen tulos oli erittäin himmeä viiva... Testi oli citymarketin pregcheck(?) ja nyt mietin että oliko kyseessä sittenkin vaan joku kemiallinen? Onko jollain tietoa noiden testien herkkyyksistä? Tein siis pp10 digillä plussa ja nyt pp12 hyvin heikon plussan tolla citymarketin testillä:(
 
Nega testattu taas. Nyt pitää siirtyä pariksi päiväksi miettimään, miten jatkot. Olen nyt ainakin sitä mieltä, että enää yksi ivf ja se olisi sitten siinä. Kävi miten kävi. Mulla on kuitenkin jo tuo yksi maailman suurin ihme tuolla omassa sängyssään tuhisemassa. Ja se on paljon enemmän kuin monella muulla. Luovutettuja munasoluja ei onneksi tarvitse harkita, koska ainakin lääkärin mukaan omissa ei ole vikaa. Pitää soitella klinikalle ensi viikolla ja miettiä jatkoja.

Onnea Hipulle.
 
Suuret pahoittelut Kirsi :hug: Siinä olet kyllä niin oikeassa että ollaan kaikki maailman onnekkaimpia kun meille on yhdet ihanuudet jo suotu, se tosiaan on paljon enemmän kun monilla koskaan! <3 Se seikka onneksi hieman lievittää epäonnistumisen tuskaa mutta ei se sitä toisen kaipuuta kokonaan pois vie...

Mäkään en oo enää ollenkaan varma tästä raskaudesta tehtyäni ton lähes negatestin... Pakko se on käydä tänään ostamassa viel digitesti ja tehdä se huomenna aamulla, en varmasti nuku juuri ensi yönä! Mulla on ihan sellanen fiilis et tää oli vaan joku kemiallinen, miten se muka ei viel näkyis tossa testissä jos perjantaina jo sain digiin plussan?
 
Voi kurja, Kirsi :( Meilläkin on nyt vika IVF/ICSI menossa ja sitten se on loppu. Johonkinhan se raja on vedettävä. Mutta vähän helpottaa varmasti, jos meinaatte vielä yhteen lähteä. Luuletko, että se menee syksyyn vai pääsettekö jo ennen lomia?

Hippu: kyllä se taitaa olla niin, että ei sitä viivaa tulisi ollenkaan jos et olisi raskaana. Ne voimakkuudet saattaa vaihdella testistä toiseen ja jopa saman merkin välillä esim. juomisen määrästä riippuen. Ja sulla on kuitenkin vasta pp12, joten ei kai se supervoimakas pitäisi vielä ollakaan. Jos se olisi ollut kemiallinen, niin eiköhän siitä olisi jotain vuotoa pitänyt tulla, että viiva lähtisi haalistumaan. Yritä olla stressaamatta!

(.) Mun synarela-pullossa on tosiaan jotain outoa. Ilmaan suihkautellessa joskus tulee pelkkä tuhaus ja pikkupisara, joskus ihan kunnolla. Sain luvan suihkuttaa sitä tuplasti, jos tuntuu ettei sieltä tuu mitään. Parempi kai, että solut kasvavat hitaasti kuin että ehtivät karata. Huomenna vihdoin ultra, jossa näkee mitä siellä tapahtuu! Täytynee pyytää uusi pullo loppuhoidon ajaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suuret pahoittelut Kirsi :(

Hippu! Kun teit sen digitestin niin eihän sulla oo verrata niiden viivojen paksuuksia :D ehkä tolla kaupant testillä olis tullu pp10 ihan puhdas nega! Digi sieltä oli sitten jotain tunnistanut.

Mulla tosiaan kemiallisessa alkoi vuoto, hyvin pieni, jo viikko siirron jälkeen. Viikko siitä vuoto oli jo tosi runsas. Älä hätäile vaan käy ostamassa ja tee digi jo tänään jos tuntuu että ahdistaa. Tsemppiä!

Maanantai tuleekin yllättävän nopeasti. Perinteisesti alan illalla jännittämään päästäänkö siirtoon vai ei. Kaikki (2) alkiot on tähän mennessä selvinnyt sulatuksesta hengissä niin olis kyllä ikävää jos tää viimenen heittäis veivinsä.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän mieli rauhottui teidän kommenteista, kiitos niistä!? Silti vähän hämää tuo öinen testi...

Voi kunpa pääsisit huomenna siirtoon Melinda, onneksi nuo alkiot tuppaa usein sulatuksesta selviämään!:) Tsemppiä!!!
 
Voi Hippu, toivotaan ettei ole kemiallinen. Kyllä enemmän tulee mieleen erot testien herkkyydessä, koska digitestistä on plussa kuitenkin tullut. Eniten varmuutta toisi veritesti ja hcg määritys, esim. Mehiläisestä lähete ja verikokeeseen, seuraavana päivänä saat ainakin varman vastauksen.
Melindalle tsemppiä huomiseen siirtoon, toivottavasti pääset!
 
Huh, täällähän on tapahtunut!

Kirsille pahoittelu halit <3 Negan saaminen on aina yhtä masentavaa. Voimia jatkoon! Mutta niin kuin totesit niin täytyy yhdestäkin pikku murusta olla onnellinen :)

Onnea Hipulle! Kuulostaa siltä, että testit on, varsinkin noin alussa eri tavalla reagoivia. Uskon, että plussa vahvistuu kyllä!

Tsemppiä piinapäiviin Frangipanille!

Lempiviolalle ja Melindalle onnea huomiselle! Toivottavasti kumpikin pääsee siirtoon! Koittakaahan saada unta ensi yönä ;)

Toivottavasti neitoperho ultrassa on huomenna hyviä uutisia.

Missäs kohtaa Iitu menee?

Täällä ollaan vähän reissattu ja taas huomenna arki palaa. Ens keskiviikon ultraa odotellessa.

Joseliini kp 9
 
Tsemppiä vielä tämän päivän siirrokkaille! :)

Testattu digillä taas raskaana 1-2, ehkä nyt hieman rauhoitun :heart: Tota veritestiä vois miettiä, ottavatkohan kunnalla verikokeen jos soittaa ja pyytää raskaustestiä?
 
Miten Lempiviolan ja Melindan siirron kävi?

Iitun kuulumisia täälläkin kaipaillaan.

Ultrassa käyty tänään ja kaikki solut edelleen mukana. Eli muutamia isoja, kymmenen keskikokoista + lisäksi pieniä. Taitaa tulla kivulias punktio! Isoimmat oli jo 20mm, joten ei siitä ainakaan haittaa ollut, jos viikonloppuna sumuttelinkin Synarelaa vähän liikaa. Toivottavasti eivät puhkea ennen keskiviikkoa!

Hiukan jännittää mennä uuden klinikan punktioon, kun siellä vanhassa tottui lähes kivuttomiin punktioihin ja kunnon humautukseen. Tästä uudesta en tiedä yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea plussanneille :heart:
Pahoittelut Kirsille negasta :hug:
Mites Lempiviola ja Melinda, pääsittekö siirtoon?

ON: ultrassa käyty, johtofolli 14 mm ja kohdun limis 7 mm. Lääkäri sanoi, että munasarjassa (?) näkyi vähän nestettä ja tiedusteli, onko minulla endometrioosia. Kerroin, että on leikattu v 2005... Mutta eipä lääkäri siitä sen enempää. Nyt sitten tikuttamaan ovista ja ovisplussasta 3-5 päivän päästä siirto.
 
Me päästiin kuin päästiinkin siirtoon. Meidän ainokainen solu oli kehittynyt huippuluokan alkioksi ja se siirrettiin äsken kyytiin :) Onnistumisprosentit eivät ole kummoiset, mutta silti hymyilyttää, saimme ainakin mahdollisuuden!

Tsemppiä kaikille! Ja Melindan kuulumisia odotellessa :)
 

Yhteistyössä