PCO(S):laisten tsemppiketju VH-ruokavalioon/laihduttamiseen

Mä olen kans lipsunu, söin eilen viis sipsiä! :LOL: mut siis joo täällä on pysytty ruodussa komiasti! Aiemminkin oon koittanut painoa tiputtaa, mutta innostus on aina lopahtanut ekan viikon jälkeen. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että motivaatio on kovempi kuin ikinä, koska se ei oo pelkkä painonpudotus vaan myös raskaaksi tulo.

Tsemppiä teille muille! <3
 
  • Tykkää
Reactions: rockstone
Ostin tytölle irtokarkkeja tänään, ja sen verran sitte alko itseänikin karkit himottamaan, että söin kymmenen karkkia. ;) NYt kokeilen VHH-pizzaa tehdä, pohja on tehty siis mantelijauhoista (1,5dl) (lisäks 1tl leivinjauhetta), juustoraasteesta (2dl), kananmunasta (2). Sit paistoin siis pohjaa 10 min 200 asteessa. :) Täytin enimmäkseen kasviksilla, vähän pekonia lisäksi (Ei meil ollu muuta lihaa... :p ) ja sitten hiukan vielä juustoraastetta päälle. Saas nähdä millainen tulee. :D

Ja siis koska paino on edelleen suunnannut alaspäin, niin kerronpa tässä, että yli 3kg on jo pudonnut. :D

Lisäksi siis jotain vaikutusta hormonitoimintaan lienee, koska tosiaan eilen olleessa folliultrassa näkyi KAKSI 18-millistä follia, joten ovulaatio tulee olemaan aiemmilla kp:illa (kun aiemmilla hoitokierroilla ovis on ollu vasta joskus kp20 tienoilla jos ollenkaan), ja mahdollisesti vielä tuplana. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Hydrangea
Pakko tosin tunnustaa, että tänään tuon jälkeen kävi kyllä todellinen retkahdus, ja vetäisin siskoni lähettämän suklaalevyn (onneksi kuitenkin "vain" sata grammaa) ja vähän lisää tytön karkkeja. Mutta ei yks päivä mitään tee, kunhan tästä jatkan kunnolla, eiks niin. ;) Tai ite ajattelen, että mieluummin yks kunnon retkahduspäivä, kuin epämääräistä napostelua joka päivä. :p
 
Hieno aloitus painonpudotukselle Laala. :)

Täytyy tunnustaa, että täälläkin tapahtui taas pieni retkahdus viikonloppuna. Olin kaverin pippaloissa, niin siellähän meni muutama karkki, sipsiä, pala pitsaa ja patonkia. :ashamed: Muuten on kyllä jatkettu VH-ruokavaliolla. Mulla on tullut kauhea himo klementiineihin. Niitä vois mennä kilo kaupalla päivässä. On tosi hyviä tähän aikaan vuodesta. :) Huomenna taas kauppaan, niin pitäis keksiä jotain hyvää ja helppoa arkiruokaa.
 
Jaahas, tänne vois yrittää taas palailla, kun maha sulattaa taas ruokia. :p Mahataudin jäljiltä on reilu kilo vähemmän painoa, kuin ennen mahatautia, joten jotain "takapakkia" tänpäiväisestä painosta varmasti on tulossa. Eipä auta liian vakavasti suhtautua tähänkään. :) Aamupalaksi leipäjuustoa ja äidiltä saatua lakkahilloa. :p Lakkahillo on kyllä sokeroitua, mutta oli ihan pakko vähän ottaa sitä kuitenkin. ;) Ajattelin, että ei siihen maailma kaadu, kun muuten sokeri on käytännössä nollissa.
 
Täällä edelleen kohtuullisen hyvin kohtuullisen vähillä hiilareilla. Leipää oon kyllä nyt syönyt ehkä vähän liikaa, mutta ruisleipää kuitenkin enkä pullamössöjä.

Nyt onkin sitten viikonloppuna semmosta illanistujaista tiedossa, että saattaa vähän repsahtaa koko juttu hetkeksi..:whistle: Alkoholi ei oikeen taida sopia vhh-ruokavalioon, mutta jos nyt kuitenkin haluis vähän jotain maistella illanistujaisissa (kun menkatkin alkoi, eikä raskausmahkuja ole :( ) niin mikähän mahtais olla paras vaihtoehto, jos hiilareita ajattelee?
 
Skorppari, se vähän kait riippuu sun omista mieltymyksistä, mut mitään kovin makeaa ei varmaan kannata juoda. :)

Itehän olen ollut "tipattomalla tammikuulla" vuodenvaihteesta taas, eikä kyllä yhtään tee edes alkoholia mieli (okei, kerran miehellä oli aivan ihanan tuoksuista portviiniä, sitä piti maistaa kielenkärjellinen, mutta muuten täysin ilman). Mietin, että muutenkin vois olla täysin alkoholitta, kun kerran ei edes maistu. :D Ottaa sitten jos on jotain täysin vastustamatonta. ;) Kunhan nyt ensin tammikuu ollaan ilman. :LOL:
 
Laala juu, tipattomalla mäkin olen tähän asti ollut, mutta nyt aattelin kierron alussa sallia vähän juhlajuomaa :D sitten taas palaan ruotuun.

Luna kiitos, punkussa ei näyttäis ton mukaan olevan lainkaan \o/ jee, sitä ehkä mieluummin kun kirkasta :D
 
Määkin ilmottaudun! Jos siis saa nämä ei-niin-karpit laihduttelijatkin tulla?

Pcos siis löytyy, ylipainoa on, pudotusta sais tulla sellanen 20 kg. Esikoista on nyt yritetty 2 vuotta, tällä hetkellä menossa Terot tasaamaan kiertoa. Seuraavaksi siis clomit, jos vaan pystyn töiden puolesta ne aloittamaan. Asutan niin hevonjeerassa, että väh. 70 km matkaa suuntaansa, jos edes haluaa normaalin lääkärin nähdä..

Vähähiilarista diettiä yritin 1,5 viikkoa, mutta se ei kyllä ollut mun juttu ollenkaan, joten nyt olen vain yksinkertaisesti yrittänyt syödä terveellisemmin ja vähemmän, vaikkakin hiilaritietoisesti. Alku ollut ihan jees, pari kiloa ja senttejä sieltä täältä. 3 vk olin kokonaan ilman herkkuja, tänään sorruin suklaapatukkaan :ashamed:

Alkoholi on oikeastaan jäänyt kokonaan pois, vaikka yleensä mulla on ollut tapana juoda pari siideriä parikertaa viikossa, mutta turhia kaloreita ja hiilareita vaan :)

Jees, toivottavasti ei kovin pian tää dietti toimi, pitäis 10 kk:n päästä olla kaasona häissä :D
 
Laala jee!:)

Mä tein tänään suolaisia vähähiilarisia muffinsseja ja niistä tuli hyviä (mieskin kehu). Tein ne mukaillen karppi-sivuston aamiaismöttöset-reseptiä hieman, niin että tuli rasvattomampia.
Niihin tuli kananmunan valkuaisia 2kpl, puolikas feta kuutioituna (apetit 8%), mozzarella juustoraastetta ehkä noin 50gr, aurinkokuivattua tomaattia suikaleina pari ruokalusikallista, keittokinkkusiivuja pilkottuna 50gr, maitorahkaa 100gr, sämpyläjauhoja 1 ruokalusikallinen. Lopuks mausteita; pistin suolaa, chiliä, sipulijauhetta.
Noi vaan sekasin ja muffinssivuokiin (ite laitoin silikonisiin) ja paistoin 200 asteessa kunnes näytti kypsiltä ja ruskeeta tullu pintaan.
Kaikki 6kpl tuli syötyä tänään:) Yhdessä noin 3,7gr hiilareita ja 100 kaloria. Käyttämällä rasvattomampaa juustoraastetta ja soijajauhoa tai maissijauhoa niin sais varmaan vielä parempia vhh-tarkoitukseen, en tiiä:)
 
  • Tykkää
Reactions: rockstone
Mun äiti on GI-ruokavaliolla, mies päätti alkaa laihduttaan ja itse aion syödä lopun elämääni hiilihydraattitietoisesti. Viikonlopun ruokia olivat:

Pizza: pohja Vy, päälle ketsuppia, jauhelihaa (maustettu tietty), kebablihaa (pakaste), keltasipulia jauhelihan seassa paistettuna, punasipulia renkaina päälle ja mozzarella-juustoraastetta.
Salaatti: Pirkka Palermon salaattisekoitusta, punaista ja keltaista suippopaprikaa, kurkkua, kirsikkatomaattia, punasipulia, minimozzarellakuutioita
Salaatinkastike: kermaviili, valkosipuli, makea chilikastike, suola, pippuri

Söin ihan älyttömän annoksen mahan täyteen ja yhtään ei tullut ähky vaan tosi hyvä olo!

Äitini tuli kahville ja tein hänelle näitä Suklaamuffinsit :: reseptit :: karppaus.info (soijajauhon tilalla hasselpähkinäjauhe ja makeutusaineena Canderel Green stevia). Päälle laitoin jäisiä mansikanpalasia sulamaan niin, että mehu imeytyi muffinssiin. Maistaessani mun makuun tuli liikaa makeutusaine läpi ja en nyt muutenkaan raskaana ollessa makeutusaineita suosi, mutta äidilleni maistui. Itse jätän kyllä ennemmin karppileivonnaiset väliin ja syön ihan oikeeta sokeri/vehnäjauholeivonnaista sillon harvoin, kun tulee ylipäänsä syötyä.

Tsempit kaikille!
 
Ai niin ja jos tykkää tex mexistä niin kokeilkaa tätä:

Tex mex-salaatti

jää(vuori)salaatti, kurkku, kelt. paprika, kirsikkatomaatti, fetajuusto, punasipuli, jauheliha tämän Tex Mex | Santa Maria pussin ohjeen mukaan ja päälle valkosipulisalaatinkastiketta, omnomnom...

(ja valmistuu siinä samalla kun silppuaa täytteet muulle porukalle tortillojen tai tacojen kera)
 
Rockstone, kiitos ideasta, tarpeet tex mex -salaattiin tuli sun viestin luettuani matkaan Prismasta. :)

Täällä on herkuteltu paahdetuilla manteleilla. Siis tavallisia manteleita (kuorellisia tai kuorettomia, tai molempia, niinkuin mulla) uuniin, 200°C lämpötilaan ja n. 10 minuuttia. Nam nam nam nam. Paljon parempia kuin mantelit raakoina, ja kuitenkin pähkinöistä ehkä terveellisimpiä. :)
 
Mä taidan lopettaa VH-ruokavalion tai ainakin lisätä hieman hiilareita. Huomasin painoa lähteneen lähes 3 kg ja koska lähtöpainoa oli vain 51 kg, niin pelottaa tuommoinen painonlasku. :| Lääkäri kun on ehdottomasti kieltänyt laihtumisen. Viimeisen viikon oonkin sitten syönyt mitä huvittaa.

Miten te muut normaalipainoiset, onko paino tippunut? Miten pystyisi jatkamaan VH-ruokavaliota ilman, että paino tippuu merkittävästi?
 
Ou nou, Hydra. :O Joo ei ehkä noilla kiloilla kannata tehdä mitään mikä viel tiputtaa painoa. :p

Itellä nyt vähän jumittaa paino, mutta ehkä se on ihan ymmärrettävää, koska ne ekat 5kg tippu ihan rytinällä. Hiukan tosin puuttuu enää että pääsen "alemmalle kymmenelle", joten motivaatio olis kyllä kohillaan edelleen.

Paahdoin eilen manteleita. Ihan sairaan hyviä paahdettuina, käy mulle ainakin täysin karkinkorvikkeesta. Ovat lisäks sen verran täyttäviä, että mitään hirveitä määriä niitä ei tarvii syödä vaikka tekis mieli napostella. :)
 
Hydra Mullakin tippui se paino n. 3 kiloa ja yhtään ei tosiaan olisi tarvinnut lähteä. Nyt kun katsoo kesän kuvia niin kyllä olinkin vähän turhan hoikassa kunnossa. Mä en kyllä oo ollu tiukemmalla VHH:lla kuin kaksi kuukautta kerrallaan ja siinä ajassa painon lasku kyllä loppui tuohon kolmeen kiloon. Ja töitä se kyllä vaati, että sai syötyä tarpeeksi niin ettei paino tipu. Mä söin aika paljon lihaa, juustoa ja rasvaisia maitotuotteita.

Ehkä sun kannattais vaan jatkaa sillä tavalla, että syöt hiilihydraatteja, mutta kiinnität huomiota niiden laatuun. Valitset tummaa pastaa ja täysjyvätuotteita. Pidät kunnon karkkipäivän kerran viikossa, mutta muuten koitat välttää valkoista sokeria ja vehnäjauhoa. Luulen, että siitäkin on kyllä hormonitoimintaan apua.
 

Yhteistyössä