Meillä käytiin lähellä eroa kuorsaamisen takia. Muutama vuosi jatkuvaa unenpuutetta, niin todella rupeaa päässä pyörimään ja pinna kiristymään... Vuosia minäkin hiihdin olkkariin sohvalle kuorsausta pakoon, ja aamulla heräsin niskat ja selkä kipeänä. Sohvat kun harvemmin ovat yhtä hyviä nukkumiseen kuin sängyt. Olin useasti niin väsynyt ja voipunut koko ajan, etten jaksanut enää suhtautua pikkuasioihin pikkuasioina. Vuosikausia suurin ja hartain haaveeni koko avarassa maailmassa oli vain saada nukkua edes yksi yö pitkään, kunnolla ja häiriintymättä. Siinä vaiheessa kun muut haaveilivat omakotitalosta, etelänmatkasta, lapsista, elämänsä miehestä veneestä tai vqaikka lottovoitosta, minun energiani riitti kunnollisesta yöunesta haaveiluun...
Pahinta oli se, että vuosia kului niin, ettei mieheni ottanut koko kuorsaamisasiaa tosissaan. Hän suhtautui siihen juuri kuten täälläkin suhtaudutaan: Moinen pikkuasia ei ole edes ongelma. Miksi sille sitten pitäisi mitään tehdäkään? Meillä käytiin tosiaan avioeron partaalla, ennen kuin mies ymmärsi, ettei kymmenen vuoden univelka ole enää leikin asia. Vasta sitten hän suostui menemään lääkäriin.
Mitkään konstit eivät kuitenkaan auttaneet, mies vaan kuorsasi kuin katujyrä, eikä mahtanut sille mitään. Mutta minun erohalujani hillitsi kuitenkin se, etten ollut enää yksin kärsimykseni kanssa. Nyt mieskin suhtautui asiaan vakavammin ja yritti löytää ratkaisua. Meidän ratkaisumme oli sitten isompi asunto, jossa on molemmille omat makuuhuoneet hyvillä sängyillä. Rahaa siihen meni mutta avioliitto pelastui...