[QUOTE="jää";27822342]Mäki oli jäinen ja kuhmurainen kun pitkästä aikaa tuli pakkasta.
Vähän ennen kuin lähdettiin niin meidän lähelle tuli perhe jonka noin 5v lapsi lähti samantien laskemaan POLVILLAAN pulkalla mäkeä alas! (vanhemmat jutteli keskenään) En ehtinyt sanomaan mitään muuta kun mielessäni ajattelin että siinä ei hyvin käy ja ei käynytkään. puolessa välissä tuli pieniä pomppuja ja tyttö lensi kuin räsynukke ilmalennon ja tuli alas rintakehä/olkapää/pää edellä. Isä lähti juoksemaan alas ja tyttö makasi paikallaan itkien ja pidellen päätään. Isä nappasi tytön syliin ja lähti tytön kanssa autolle, tyttö piti päätä isän rintaa vasten. Äiti saattoi mutta jäi toisen lapsen kanssa kun isä lähti lapsen kanssa (toivottavati sairaalaan).
Näin monta muutakin vaaratilannetta kun pienten annetaan suht jyrkkää mäkeä laskea yksi pulkalla tai stigalla! Pitäis vähintään kävellä puoleen väliin mäkeä ja vasta alempaa antaa noin pienten lasten laskea. Ja vähintään kattoa että menee istumaan pulkkaan JALAT suorina.
Toisena päivänä näin kun isä laitto n.3v lapsen laskemaan yhdestä loivemmasta mäestä ja aina itse juoksi pulkan perässä. Ihan niin kuin siinä voisi tehdä jotain kun perässä juoksee
Ei se millään olis saanut pysäytettyä pulkkaa kun oli useampi metri väliä. Lapsi ei osannut yhtää itse ohjata piti vain pulkan reunasta kiinni ja yhden kerran törmäsikin valotolppaan, onneksi ei ollut kovin kova vauhti!
Jäi kyllä paha fiilis kun näin miten tänään se tyttö lensi niin pahan näkösesti. Toivottavasti ei tullut muuta kuin aivotärähdys
[/QUOTE]
Ikäviä tilanteita nämä mainitsemasi. Siis siltä osin että niihin lapsiin on sattunut. Mutta nähdäkseni nää vanhemmat nyt ei ole millään lailla laiminlyöneet kasvattajan velvollisuuttaan.. Vahinkoja sattuu ja sille nyt ei vaan voi mitään. Jos oliskin joku aparaatti millä ne onnettomuudet etukäteen näkis et ne vois estää tapahtumasta niin ostaisin heti. Vaan eipä löydy Stockan hyllyltä.
Itse koen olevani melkoisen hysteerinenkin omien lasteni turvallisuuden suhteen. Yhden lapsen menettäneenä en suojelen välillä liikaakin kun välillä pelko menetyksestä hiipii pintaan. Mutta kun en mä vaan voi kuplamuoviin lapsiani kääriä tai kuplassa kasvattaa. Ne touhuaa, ne leikkii, ne teloo itseään ja minä itken illalla itseni uneen kun tajuan miten lähellä taas oli.. Sitä se elämä on.
Mun keskimmäinen on melko tohelo tapaus. Ystävänsä kanssa leikkivät sammakkoa tyttöjen ollessa 2-vuotiaita. Pomppivat siis olkkarissa ja kvaakkuivat. Ja me äidit siinä metrin päässä katseltiin touhua ja juteltiinkin (kauhistus..) samalla. No, kas kuinka kävi. Tytöt hyppäsivät päät vastakkain sillä seurauksella että mun tyttö läks sairaalaan siltä istumalta. Toiselle tuli mustelma.
Tytön ollessa 3-vuotias ulkoiltiin tässä kotipihassa. Minä ja kolme lastani siis. Tyttö leikki pyörätelineen lähellä, ei sen päällä kuitenkaan. Minä käännyin kolmonen sylissäni katsomaan mitä esikoinen puuhaa. Hetken( minuuti, puoltoista) seurattuani hänen touhujaan, käännyin taas katsomaan mitä tytteli touhuaa. No mutta kas, hän makasi nytkähdellen maassa tajuttomana. Oli kaatunut ja lyönyt päänsä. No ei kun taas lanssilla sairaalaan ja taas yötä seurannassa.
Suojelusenkelillä on kiirettä eikä taida nekään aina paikalle ehtiä. Elämä satuttaa välillä kovalla kädelläkin eikä siltä oikeen voi kukaan välttyä. Täytyy vaan toivoa että muksuille karttuu järkeä päähän niin paljon että vähän miettivät mitä tekevät ja toivoa että selviävät elämässään vähin ja pienin vammoin.
Lapsia kun ei voi vahtia 247. Ja vaikka voiskin niin se vahinko tapahtuis silti.