raskaus ja hiustenvärjäys,onko haittaa?

  • Viestiketjun aloittaja uuuu
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Jätin värjäämättä, ihan varmuuden vuoksi.

En nyt usko, että lapselle olisi kasvanut kolmas silmä, vaikka olisin muutaman kerran värjännytkin. Yritin muutenkin elää terveellisesti, syödä fiksusti, liikkua jne. raskausaikana ja hiustenvärjääminen olisi ollut turhaa kemikaalikuormitusta, mitä pyrin välttämään raskausaikana.

Itse en ole ainakaan löytänyt mitään mustaa valkoisella- faktatietoa tästä asiasta, joten varotoimenpiteenä päätin jättää värjäämättä.
 
Onhan kampaajatkin töissä ihan normaalisti raskauden ajan ja hengittävät niitä höyryjä monta tuntia päivässä niin en jaksa uskoa että tippa väriainetta päänahkaan kerran kuussa tekis sikiölle vahinkoa. Tietty toiset altistuu allergioille helpommin raskausaikana niin jos sellaiseen on taipumusta niin en ottais riskiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Pretty
"brunette"
Värjäsin tummalla kestovärillä rv 15 ja nyt huomenna ajattelin taas värjätä rv 32. Normaalitilassa värjään useammin, mutta ajattelin, että jos kaksi kertaa värjään nyt raskauden aikana, niin en aio potea huonoa omaatuntoa.
Muutoinkin olen koko raskausajan käyttänyt vähän kosmetiikkaa. Meikkinä vain bb-voidetta vähän ja puuteria. Kaikki ihovoiteet hajusteettomia. Hiuslakkaa vain vähän noin kerran viikossa.
Kaikkea kemikaalialtistusta ei voi mitenkään vältellä muutenkaan, niin ajattelin, että kohtuullisuus riittää.
 
Raitakallo
[QUOTE="Vieras";29057307]Mä otin vaan raitoja. Ei osu päänahkaan se väriaine. Vaikka en mä tiedä, onko se yhtään sen parempi vaihtoehto.[/QUOTE]

Mä kannatin kanssa tätä vaihtoehtoa. Ei imeydy jos ei koske ihoa.
 
"femin"
Lopetin hiustenvärjäämisen ensimmäisessä raskaudessa. Nyt en ole kolmeen vuoteen värjännyt ja voin olla ylpeä siitä, etten altista lapsiani tahallisesti kemikaaleille. :)
 
"vieras"
Onhan kampaajatkin töissä ihan normaalisti raskauden ajan ja hengittävät niitä höyryjä monta tuntia päivässä niin en jaksa uskoa että tippa väriainetta päänahkaan kerran kuussa tekis sikiölle vahinkoa. Tietty toiset altistuu allergioille helpommin raskausaikana niin jos sellaiseen on taipumusta niin en ottais riskiä.
Aika moni kampaaja joutuu vaihtamaan ammattia, kun keho ei enää siedä noita myrkkyjä...
 
"haha"
[QUOTE="femin";29057360]Lopetin hiustenvärjäämisen ensimmäisessä raskaudessa. Nyt en ole kolmeen vuoteen värjännyt ja voin olla ylpeä siitä, etten altista lapsiani tahallisesti kemikaaleille. :)[/QUOTE]

Etkö siis käyttänyt deodoranttia? Shampoota? Mitään? :)

t.tahallisesti altistaja ilkimys :D
 
"Vieras"
Onhan kampaajatkin töissä ihan normaalisti raskauden ajan ja hengittävät niitä höyryjä monta tuntia päivässä niin en jaksa uskoa että tippa väriainetta päänahkaan kerran kuussa tekis sikiölle vahinkoa. Tietty toiset altistuu allergioille helpommin raskausaikana niin jos sellaiseen on taipumusta niin en ottais riskiä.
Hyvä ystäväni on kampaaja, ja on sanonut, että hiusvärit ovat sellaista myrkkyä, ettei missään nimessä käyttäisi niitä raskaana. Hän myös kieltäytyy värjäämästä raskaana olevien naisten hiuksia.

Äitini taas on neuvolaterveydenhoitaja, ja kehottaa kampaajia, manikyristejä ja muitakin kemikaalien kanssa töitä tekeviä pidättäytymään töistä, jos vain mitenkään mahdollista.
 
"juupajuu"
[QUOTE="Vieras";29057540]Hyvä ystäväni on kampaaja, ja on sanonut, että hiusvärit ovat sellaista myrkkyä, ettei missään nimessä käyttäisi niitä raskaana. Hän myös kieltäytyy värjäämästä raskaana olevien naisten hiuksia.

Äitini taas on neuvolaterveydenhoitaja, ja kehottaa kampaajia, manikyristejä ja muitakin kemikaalien kanssa töitä tekeviä pidättäytymään töistä, jos vain mitenkään mahdollista.[/QUOTE]

No voi hohhoijaa, sitten tungetaan JOKA AAMU elohopeaa ja muuta paskaa kainaloihin ja myrkkyshamppoota päänahkaan useasti viikossa, mitä jos lopettaisitte ne päivittäiset myrkyt sensijaan että syyllistätte jotain joka ei halua näyttää aivan perseeltä raskaana ollessa ja värjää pari kertaa tukkansa. Toimiihan tuo selittelynä kun kulahdetaan. :D
 
Senkus värjäät. Sillä ei oikeesti ole mitään merkitystä, jos sun lapselle tulee jotain ongelmia niin tuskin ainakaan hiustenvärjäämisestä johtuu.

Mä värjäsin ekan raskauden aikana hiuksia todella usein, ja terve lapsi syntyi. Tokan raskauden aikana en värjännyt kertaakaan, ja vauvalla oli silti vakava kehityshäiriö. Sitä kun yrittää tehdä kaiken oikein, niin mikään ei mene hyvin.
 
"vieras"
[QUOTE="juupajuu";29057549]No voi hohhoijaa, sitten tungetaan JOKA AAMU elohopeaa ja muuta paskaa kainaloihin ja myrkkyshamppoota päänahkaan useasti viikossa, mitä jos lopettaisitte ne päivittäiset myrkyt sensijaan että syyllistätte jotain joka ei halua näyttää aivan perseeltä raskaana ollessa ja värjää pari kertaa tukkansa. Toimiihan tuo selittelynä kun kulahdetaan. :D[/QUOTE]

Siis ihan käsittämättömän korkealla taas idiotismin taso tällä palstalla!

Hiusvärit ovat sitä pahinta sontaa koko kosmetiikkalalla!

Lukekaa hieman mitä tavaraa ne sisältävät, mm. kohuttu PPD jota lähes kaikki hiusvärit sisältävät on ollut Suomessa ja Ruotsissa kielletty, kunnes EU:n myötä oli kielto pakko kumota.
Nyt PPD on pahin allergioiden aiheuttaja hiusväreissä ja ihmisiä jopa kuolee tuohon aineeseen.
PPD myös kertyy elimistöön ja voi aiheuttaa vaaran vasta vuosien kuluttua.

Jokainen tekee itselleen mitä tykkää, mutta kun kyse on toisen elämästä tulisi äidin kantaa edes jotain vastuuta siitä ettei vaaranna lastaan.
Jos pitää valita näyttääkö perseeltä ja sillä turvaa lastaan, niin tervetuloa persenaamat mun maailmaan, otan teidät avosylin vastaan!

Miettikääs nyt hiukan.
 
"Vieras"
[QUOTE="juupajuu";29057549]No voi hohhoijaa, sitten tungetaan JOKA AAMU elohopeaa ja muuta paskaa kainaloihin ja myrkkyshamppoota päänahkaan useasti viikossa, mitä jos lopettaisitte ne päivittäiset myrkyt sensijaan että syyllistätte jotain joka ei halua näyttää aivan perseeltä raskaana ollessa ja värjää pari kertaa tukkansa. Toimiihan tuo selittelynä kun kulahdetaan. :D[/QUOTE]


Joillain voi olla ihan luonnollisestikin nätin väriset hiukset. Hiukset pysyvät myös paremmassa kunnossa, jos niitä ei värjäile. Hiustenvärjäys on mielestäni hyvin usein negatiivisesti naisen ulkonäköön vaikuttava asia, ei läheskään aina positiivisesti. Minulle ainakin vauvan terveys ja turvallisuus on kuitenkin tärkein asia, paljon tärkeämpi, kuin oma ulkonäköni. Harmi, että kaikille ilmeisesti ei.
 
"Joo"
Minun hiukseni alkoivat harmaantumaan 23 vuotiaana, joten kyllä, värjäsin hiuksiani. Hyvä se on teidän jeesustella jotka saatte kasvattaa sitä omaa väriänne takaisin. Mutta itse taas olen useilla muilla tavoilla elänyt raskausaikana terveemmin, kuin monet muut, joten ehkä saan yhden synnin anteeksi
 
lapsen yrittäjä
Me yritämme lasta ja olen jo nyt lopettanut hiusten värjäämisen, juurikin sen vuoksi, että uskon niiden myrkkyjen säilyvän elimistössä pitkänkin aikaa värjäyksen jälkeen. Ja kuten Astrolabe sanoi, onhan siitä ollut uutisia, että hiusvärit ovat jopa tappaneet ihmisiä.
Pesuaineita aion käyttää (tietysti ilman turhia hajusteita ja väriaineita), sillä koen niiden olevan kuitenkin välttämättömiä työssäkäyvälle ja ihmisiä tapaavalle henkilölle.
 
  • Tykkää
Reactions: lasipää edellä

Yhteistyössä