Ratkaisun paikka

\

\

Rilla, puhut asiaa, hyvä!
Kun välilllä tuntuu, et minäkö se vaikea olen, mutta, mutta..
Meil kans näit "peruutuksia" tulee joskus mm työesteiden takia ja sit myöhemmin selviää, et ollaankin menty tyttöystävän kanssa reissuun etc.. enpä ole niihinkään puuttunut, ihmetellyt vaan jonkin verran, et kun laps odottaa saavansa olla isänsä kanssa..
luulis, et naiset tietää mihin ryhtyy kun menevät yhteen miehen kanssa jolla on lapsia, mutta kait se rakkaus sokaisee ja arki tulee liian nopsaan..
edelleenkin vaan toivois, et ihmiset tajuis niiden lasten olevan ykkösiä ja aikuisten sopeutuvaisia, jos ei pysty sopeutumaan niin sitten kantsii elää yksin..
-meiju-

En minä ainakaan tiennyt mihin pääni pistän kun tämän miehen kanssa aloin olemaan jne.
Alkuun hänen lapsensa olivat kivoja ja ajattelin että on kiva kun on pieniä lapsia, heidän kanssaan voi tehdä sitä ja tätä yhdessä... mutta kun ei voinut. Kaiken tekemisen suhteen vedettiin vesiperä, lapsia ei kiinnostanut mikään ja olivat kuitenkin alle kouluikäisiä tuolloin molemmat.

Edes leikkipuistossa tai uimarannalla eivät viihtyneet.
Olin tottunut ihan toisenlaisiin lapsiin, omani ja heidän kaverinsa, ja muut sukuni lapset, olin tottunut että lasten kanssa voi yhdessä pelata, askarrella, tai aikuiset istuu ja katsoo kun lapset leikkii uimarannalla tai leikkipuistossa. Näiden kanssa ei mitään.

Lettukestit tai uunileipiä saunan jälkeen, kuulostaako kivalta. Ei käy. He syövät ehkä yhdet, eli minun pitäisi osata paistaa yht. max 5 lettua. Kokeile, onnistuuko. Tai uunileivistä ihmeissään. Ja sitten: mä haluun ruisleipää.


Ja ikää on tullut lisää, vuosia on kertynyt, en enää jaksa, enkä enää siedä näitä lapsia, jotka ovat ja pysyvät kummallisina. Olen lakannut yrittämästä mutta kyllä meidän elämä tavallaan katkeaa tapaamisviikonlopuille, koska emme voi tehdä mitään tavallista tai ottaa näitä lapsia edes mukaan omaan arkeemme.

En ole tiennyt että tämmöisiä lapsia on olemassa.


Ei, en todellakaan tiennyt mitä edessäni tulee olemaan kun tähän kuvioon ryhdyin.
Meillä ei tapaamiset edes ole harventuneet, mies tapaa säännöllisesti joka toinen viikonloppu ja me riitelemme aina vaan enemmän ja enemmän.

Hei!
Et ole tyhmä, vaan joutunut hankalaan tilanteeseen, hienoa kuitenkin, että olet yrittänyt..onkohan lasten äiti jollain tavalla provosoinut lapsiaan, kuulostaa hieman siltä..
Omani on aivan innoissaan jos hänen kanssaan viitsitään tehdä kaikenlaista..
Itse olisin todella iloinen tuollaisesta iskän tyttöystävästä, joka viitsii nähdä vaivaa lasten eteen ja patistaisin lapsiakin innostumaan ja osallistumaan...mutta sääli vaan kun näin etälapsen äitinä siihen en voi vaikuttaa millainen on iskä uusi kumppani (tää oli sitten vitsi)
-meiju-

 

\

\

\

Rilla, puhut asiaa, hyvä!
Kun välilllä tuntuu, et minäkö se vaikea olen, mutta, mutta..
Meil kans näit "peruutuksia" tulee joskus mm työesteiden takia ja sit myöhemmin selviää, et ollaankin menty tyttöystävän kanssa reissuun etc.. enpä ole niihinkään puuttunut, ihmetellyt vaan jonkin verran, et kun laps odottaa saavansa olla isänsä kanssa..
luulis, et naiset tietää mihin ryhtyy kun menevät yhteen miehen kanssa jolla on lapsia, mutta kait se rakkaus sokaisee ja arki tulee liian nopsaan..
edelleenkin vaan toivois, et ihmiset tajuis niiden lasten olevan ykkösiä ja aikuisten sopeutuvaisia, jos ei pysty sopeutumaan niin sitten kantsii elää yksin..
-meiju-

En minä ainakaan tiennyt mihin pääni pistän kun tämän miehen kanssa aloin olemaan jne.
Alkuun hänen lapsensa olivat kivoja ja ajattelin että on kiva kun on pieniä lapsia, heidän kanssaan voi tehdä sitä ja tätä yhdessä... mutta kun ei voinut. Kaiken tekemisen suhteen vedettiin vesiperä, lapsia ei kiinnostanut mikään ja olivat kuitenkin alle kouluikäisiä tuolloin molemmat.

Edes leikkipuistossa tai uimarannalla eivät viihtyneet.
Olin tottunut ihan toisenlaisiin lapsiin, omani ja heidän kaverinsa, ja muut sukuni lapset, olin tottunut että lasten kanssa voi yhdessä pelata, askarrella, tai aikuiset istuu ja katsoo kun lapset leikkii uimarannalla tai leikkipuistossa. Näiden kanssa ei mitään.

Lettukestit tai uunileipiä saunan jälkeen, kuulostaako kivalta. Ei käy. He syövät ehkä yhdet, eli minun pitäisi osata paistaa yht. max 5 lettua. Kokeile, onnistuuko. Tai uunileivistä ihmeissään. Ja sitten: mä haluun ruisleipää.


Ja ikää on tullut lisää, vuosia on kertynyt, en enää jaksa, enkä enää siedä näitä lapsia, jotka ovat ja pysyvät kummallisina. Olen lakannut yrittämästä mutta kyllä meidän elämä tavallaan katkeaa tapaamisviikonlopuille, koska emme voi tehdä mitään tavallista tai ottaa näitä lapsia edes mukaan omaan arkeemme.

En ole tiennyt että tämmöisiä lapsia on olemassa.


Ei, en todellakaan tiennyt mitä edessäni tulee olemaan kun tähän kuvioon ryhdyin.
Meillä ei tapaamiset edes ole harventuneet, mies tapaa säännöllisesti joka toinen viikonloppu ja me riitelemme aina vaan enemmän ja enemmän.

Hei!
Et ole tyhmä, vaan joutunut hankalaan tilanteeseen, hienoa kuitenkin, että olet yrittänyt..onkohan lasten äiti jollain tavalla provosoinut lapsiaan, kuulostaa hieman siltä..
Omani on aivan innoissaan jos hänen kanssaan viitsitään tehdä kaikenlaista..
Itse olisin todella iloinen tuollaisesta iskän tyttöystävästä, joka viitsii nähdä vaivaa lasten eteen ja patistaisin lapsiakin innostumaan ja osallistumaan...mutta sääli vaan kun näin etälapsen äitinä siihen en voi vaikuttaa millainen on iskä uusi kumppani (tää oli sitten vitsi)
-meiju-

Rakkaus ja välittäminen ovat tunteita jotka syntyvät omaan lapseenkin ajan myötä. Pikkuhiljaa tutustutaan lapseen. Kasvonilmeet, luonne, millainen lapsi.
Ja tietenkin vastuu omasta lapsesta. Ja velvotteet. Mutta myös ilo, kun lapsi hymyilee, vastaa rakkauteen, hakee turvaa.

Ei tietenkään toisen lapsia kohtaan tämmösiä tunne. Velvotteiden ja myös vastuiden myötä kasvaisi kiintymys, mutta kyllä sitä kuitenkin odottaisi myös lapsilta jonkinlaista .. no, jotain, että olisi itsellä tunne, että lapset myös välittää.

Etälapsista nuorempi tuli syliini mutta se loppui kun raskaus oli loppumetreillä, olin niin iso etten jaksanut eikä sylissä ollut tilaa, olen aina kamalan iso kun olen raskaana. B)

Kun vauva syntyi, oli sylijutut menneet ohi, en pyytänyt, ei hän tullut pyytämättä oma-aloitteisesti.

Kyllä lasten äiti on manipuloinut lapsiaan, puhuu isästään ja minustakin ihan puuta heinää sontaa. Niitä täällä oiotaan.
Mutta lasten "leikkimättömyys" ja se, ettei mikään kiinnosta tai innosta, se tulee ihan kotikasvatuksesta, ei provosoinnista. HE eivät ole tottuneet tekemään äitinsä (tai vanhempiensa kanssa yhdessä) kanssa mitään tommosta. Päiväkodissa kyllä, mutta ei kotona. Pahvilaatikko, jossa on muovi-ikkuna kannessa: askarrellaan akvaario. Eivät he näe semmosta!! En ole ehdottanutkaan, pahoittaisin vain oman mieleni. Pääsiäisoksia yritettiin kerran, oli se semmosen tuskan takana saada päiväkoti-ikäiset lapset askartelemaan muutama kaunis oksa että lähtisivät virpomaan, seuraavana vuonna en edes ehdottanutkaan, enkä muuta askartelua sen jälkeen, oli niin tyhjentävä kokemus. Pahoitin vaan oman mieleni.

Paistan siis lettuja. Yhdet just menee, sitten: mä haluun ruisleipää.
Teen kirjolohta. Kaksi järkyttynyttä lapsen naamaa keittiössä: mikä toi on, hyi! se on kala.
He ovat nähneet kalan kalapuikkona.
En tee toiste, helmiä sioille.

Teen pastakastiketta, jossa on jauhelihaa ja tomaattimurskaa. Jo koulikäiseksi ennättäneet: onko tää raakaa, mitä tää on!?
En tee enää mitään ruokaa heille.

Okei, kuherruskausi on ohi ja vieraskoreita ei olla enää, mutta millasta ruokaa he syövät oikein kotonaan!? Olisi kiva tehdä jotain kun väkeä on enemmän, syöjiä enemmän, normaalisti meitä on 2 aikuista ja allerginen lapsi, joka syö eri ruokaa kuin muut.
Mutta ei.
No, halvaksi tulee ainakin nämä viikonloput ruuan suhteen, hermoja rassaavaa se kyllä on.

Mutenkaan mistään ei välitetä, mikään ei ole tärkeää, halutaan kyllä tavaraa ja mammonaa tänne nurkkiin, mutta ei huoelhdita, ei välitetä huolehtia niistä, rytkätään kaappien ja hyllyjen pohjille.

Mieskin on omanlaisensa puusilmä. Minä olen äiti-ihiminen, pää kääntyy kuin pöllöllä ja silmät kuin kärpäsellä: näen enemmän ja eri tavalla, kuin puusilmä-putkiaivo mies. Huomaan siis erilailla asioita, kuin mies. Eivät kuitenkaan ole minun lapsiani.

:heart:
Olisi ihan oikeasti kiva tykätä miehen lapsista. Luulen, että sama tunne on monilla muillakin "äitipuolilla". En usko, että normaali ihminen alkaa leikkimään mitään kotileikkejä tai leikkiä äitihahmoa, mutta luulen, että valtaosa mielellään tykkäisi kumppanin lapsista ja siin mielessä mielellään viettäisi yhdessä aikaa koko kokoonpanon kanssa.Etenkin, jos on yhteisiä lapsia.

On vain niin paljon niin monimutkaisia asioita välissä, etttä sitten ei enää ole voimia eikä enää mielenkiintoa välittää eikä jaksa tykätä, ei jaksa yrittää eikä enä viitsi olla kiva, eikä mukana missään.

On helpompi, kun jättäytyy pois ja antaa isän ja lasten olla ja toivoa, että ne tapaamiset harvenisi, niin normaali arki olisi normaalimpaa ja katkokset harvemmin.

En voi oikein kauas poistua, tuosta omastakin lapsesta on huolehdittava, ja miehellä ei resurssit riitä, nämä kouluikäiset etikset on niin peräänkatsottavia, ja pitäisi jotenkin aika riittää leikki-ikäisen perään katsomiseen.

Äitipuolilta vaaditaan älyttömiä, mutta minusta avainasemassa on se lasten lähiäiti (tai isä, jos lähi on isä) ; lähin asenne, puheet, mielipiteet, yms. suhtautuminen vaikuttaa myös lasten käyttäytymiseen ja tapaan olla vuorovaikutuksessa niin isään kuin tämän nykyiseen (en sano uuteen, vaan nykyiseen!!) kumppaniinkin!

Olisi myös hyvä, jos hyväksyttäisi että se etä eli ISÄ kaikkine ihmisineen (vaimo, lapset) kuuluu LAPSEN elämään ja sallittaisi etän osallistuminen muuhunkin kuin tapaamisiin ja elareiden maksamiseen , esim. koulun yhteistyöpäivät, rippijuhlat, jne.

:heart:

 

Samaa mieltä ylläolevien kanssa!
Mutta vain äitipuolet voivat ymmärtää toisiaan. Juuri tämä keskustelupalsta on ollut huojentava kun on huomannut ettei ole aivan kummallinen kun tuntee noin. Äitipuolen asema on täynnä kaikkia kummia asetelmia. Niitä ei ole olemassa kun on oma lapsi tai on jonku vieraan lapsi hoidossa. Tätä eivät kaikki tajua, ennen kuin on pakko. Miehenikin sen viimein ymmärtää ja toivon mukaan meidän konfliktit näissä asioissa nyt väheneekin.

 

Tämä on vanha aihe, mutta kiinnitin huomion siihen, että ap kirjoitti, että hänen puolisonsa huutaa hänelle "pää kiinni", eli kieltää nykyiseltä kumppaniltaan lapsensa komentamisen.

Selkeä kahtiajako.
Voit olla kokki, siivooja ja huolehtija. Muttet missään nimessä aikuinen ihminen ottamassa lapsesta vastuuta.

Tämä tilanne etenee niin, ettei poika kohta usko mitään, ei isänsä puolelta, eikä varsinkaan ap.n puolelta.

Teillä oli vauva?
Pienen vauvan hoitaminen on rankkaa, väsyttävää puuhaa.

Siihenkin tarvitsee kaksi aikuista, vähintään.
Jos te hoidatte yhdessä yhteistä lastanne, niin 9-vuotiastakin pitäisi hoitaa yhdessä.

Tilanne on sietämätön, ja ymmärrän hyvin ap.n kannan.
Hänen osansa kotonaan on sama, kuin jalkarätin.
Pyyhkiä saa koipensa, muttei änähtääkään vastalauseeksi saa.

Teillä on kotonanne oikeus kotirauhaan.
Kahtena aikuisena ihmisenä teillä on molemmilla oikeus kotonanne määrätä, mitä siellä tapahtuu.

Eihän vieraatkaan saa haistatella, käyttäytyä miten sattuu.
Ei lapsetkaan.

Itse en lapseltani suvaitsisi huonoa käytöstä exäni nykyistä kohtaan. Siitä tulisi pitkä neuvottelu.
Olen sitä mieltä, että kun aikuiset maksaa elatuksen, asunnon, vaatteet, ruuan ja siivoaa, huolehtii ja kokkaa, on lapsellakin velvollisuus osallistua kodin huoltoon, kunnioittaa aikuisia ja heidän oikeutta kotiinsa.

Ei ne lapset kuninkaita ole, kodissa asuu muitakin ihmisiä.
Toisten ihmisten huomioonottaminen on tärkeä asia, aikuisilta ja lapsilta. Mieltä saa näyttää, olla suuttunut, mutta kuitenkin pitää aikuisten sekä lapsien muistaa, että yhteisessä kodissa on jokaisella oikeus asua ja olla, kuten on yhteisesti sovittu.

Kukaan ei kotiinsa halua terrorisoivaa ihmistä.
Minä pitäisin tyrannisoivaa lasta miltei samanveroisena, kuin tyrannisoivaa puolisoa.

Poika on niin iso, että ymmärtää puhetta ja sääntöjä.
Sinulla, ap, on oikeus elää kodissasi rauhassa, jopa Suomen laki sen turvaa.

Huonosti käyttäytyvä aikuinen saisi lähtöpassit.
Miksi noin isolta lapselta siedetään huonoa kohtelua?
Olet sinäkin ihminen. Sinulla on oikeus sanoa pojalle vastaan.
Sinä maksat kuluja, vuokraa ja ruokaa, vaikket lapselle ostaisikaan leluja ja vaatteita.
Sinun kotisi, sinulla on oikeus sanoa mielipiteesi.
Ja sinulla on oikeus siihen, että sinun mielipidettäsi kunnioitetaan.

 

ei voi sanoo kun huh huh..ja todellakin ihmetellä kuinka oma äiti voi kokiessaan lapsensa hankalaksi työntää hänet toisten vastuulle kun itse ei jaksa, ja sitten sitten jaksamista vaaditaan muilta!!!
mieheni exä kokee oikeudekseen myöskin laittaa lapsen tänne, kun lapsi omien menojen tiellä, viime kk:ssakin oli täällä enemmän kun lähiäidillään, ja joskus olemme joutuneet kieltäytymään lapsen otosta,kun ollut omia aikuisten asioita, ja töitä,niin kylläpäs olemme itsekkäitä k-päitä,jotka eivät ajattele lapsen etua ollenkaan..huh huh..mutta tämä yh saa mielivaltaisesti haukkua ja pompottaa!!!
mieheni tekee vuorotyötä,minä sairaslomalla, ja raskaana, olen usein nyt viime aikoina kieltäytynyt hoitamasta lasta vko tolkulla että exä pääsee hoitamaan sosiaalista verkostoaan, ja mieheni joutunut olemaan töissä, silti tämä on väärin meiltä!!!
kyllä minäkin yhdyn siihen että kun lapsia hankitaan, ja otetaan niinkin suuri vastuu, niin ei vastoinkäymisen tullessa olla siirtämässä sitä vastuuta muille!!kyllä isän velvollisuus yhtä tärkeä kuin äidin,mutta silloin tätä jaksamista lapsen tähden pitäisikin jakaa vanhempien kesken,eikä varsinkaan alkaa työntään sitä vieraalle ihmiselle, ja syyllistää kun hän kokee ettei jaksa sen paremmin kuin lapsen oma äitikään!!

 

lueskelin ensimmäistä kertaa tätä ketjua, vaikka jo aikaa sitten onkin tämä keskustelu käyty. Aika mielenkiintoista se kyllä miten isän uudesta vaimosta tulee tosi paha ihmienen, jos uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi tilanteen - lapsen oma äiti ressu kun on niin niin uupunut. Eiköhän se lapsen toiminta ole osin kasvatuksesta opittua - jos saa käyttäytyä miten lystää, niin paha sitten on vähän myöhemmin ruveta sanomaan, että voi ei tämä nyt sujukaan.
Joo, meillä oli joskus esillä etälasten meille muutto. Pohdittiin ja päätettiin, että sopii, mutta vain järkevällä aikataululla ja valmistelulla + perheneuvolan tuella. Kyllä tilanteeseen tarvitsee kasvaa itse kunkin. En ymmärrä ajatusta että lasta voidaan tosta vain heitellä vanhemmalta toiselle - ei se lasten sopeutuminen ihan niin nopeaa ja helppoa ole. Ja jos vanhemmaksi tulemiseen omien lapsien kohdalla on aikaa sopeutua sellainen 9 kuukautta, niin miksi ja miten ihmeessä voisi olla päivässä tai parissa valmis toisen lasten huoltajuuteen/äitiyteen/isyyteen???

Mun mielstä toki molemmilla vanhemmilla on oikeus mahdollisuuksien mukaan elää lastensa kanssa yhdessä - eron myötä tietenkin tilanne mutkistuu. Niiltä uusilta puolisoilta vaaditaan paljon, asuvat sitten lasten kanssa tai ovat lasten etäperheissä. On mun mielestä myös tietynlaista viisautta nähdä ja hyväksyä sekin, että mahdollisesti ei itse jaksaisikaan muuttuvaa tilannetta. Ei varmasti ole kenellekään lapselle sekään hyväksi, että muuttaa äkisti uuteen paikkaan ja sitten siellä aikuiset uupuvat ja taas heitellään. Omat voimavaransa ja kykynsä on hyvä ja tarpeellista punnita etukäteen niin hyvin kuin se on mahdollista. Aina elämäänsä ei tiedä eikä voi valita kaikkea etukäteen - niinpä on ihan turha mennä sanomaan että mitäs läksit, tiesithän miehesi lapsista. Aikuiset voivat tietysti lasten parhaaksi uhrautua ja luopua itse jostakin - näin varmasti käykin. mutta samaan aikaan on tiedettävä ja nähtävä missä on raja venyvyydessä ja hyväksyttävä se itseltään. Liian paljon lienee tässä maassa esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun aikuinen tipahtaa täysin omasta elämästään.

Meillä lapset jäivät lähivanhemman luokse, sai oman elämänsä raiteilleen ja elämää jatkettiin entiseen malliin. Paljon lapset olivat meillä, jotta lähi jaksoi olla. Siinä vaiheessa jo tuntui siltä että helpompaa olisi, jos vastuu ja oikeudet olisivat selkeästi meillä - puolensa siis kaikessa. Nyt kun elämä normalisoitunut, kaikki vaikuttavat oloonsa tyytyväisiltä.

Olisi mukava kuulla kuinka alkuperäisin tapauksessa asiat etenivät - miten nyt sujuu. Toivottavasti kaikilla osapuolilla hyvin.

 

\

Näitä ei minun pitäisi lukea!!!Olen menossa sairaalatutkimuksiin ja pahimmassa tapauksessa ex ja uusi saa täältä 3 lasta joista pienin vauva.Että arvatkaas vaan tuntuuko pahalta lukea tälläistä ..... kun saa oman terveyden lisäksi miettiä että mitäs sitten jos en pysty/kuolen hoitamaan RAKKAITA lapsiani aikuiseksi ja TIEDÄN että heitä isän luona odottaa uudelta aikasta kalskeaa käytöstä..AJATELKAA VÄHÄN HYVÄT ÄITIPUOLET!!! KAMALA OLO, SE KAMALA ENTINEN LAPSI ON ISÄLLEEN JA ÄIDILLEEN RAKAS.JA he varmasti toivovat lapsilleen onnellisen lapsuuden.Toivottavasti saan lisäaikaa kasvattaa lapseni aikuiseksi!!!

Hei!
Haluaisin kuulla, mitä sinulle kuuluu? Kirjoitit aiheesta koskettavasti ja huolesi on ymmärrettävää, mutta oletko ajatellut, että miehelläsi ainakin oli hyvä maku kun sinut otti puolisokseen! Eli ehkä hän kuitenkin osaa ajatella lastenne tulevaisuutta ja tekee oikean ratkaisun. Tarkoita, että jos hänen nykyisensä ei kykene asettamaan lapsia etusijalle, niin hän ehkä miettii puolisovalintaansa uudelleen...? Voimia sinulle taisteluusi, olet nainen paikallaan!

Muille: minä olen sellainen, että kannan huolta kaikista lapsista. En katso onko hän mallikansalaisen, rikollisen, juopon, naapurin, muun maan kansalaisen, exäni tai nykyiseni lapsi. Oletteko ajatelleet, että lapsi on yhtä arvokas oli kenen hyvänsä. Tätä kutsutaan lähimmäisen rakkaudeksi... Varmasti toivotte, että teidän lapsestanne pidettäisiin hyvää huolta ja kohdeltaisiin rakkaudella. Se olisi todennäköisesti hartain toiveenne jos teille sattuisi jotain?
Lapsellahan on vain yhdet vanhemmat, eikä lapsikaan koe yhtä suurta rakkautta muita kuin omia vanhempiaan kohtaan, mutta he eivät saa valita vanhempiensa uusia puolisoita. Heidän on sopeuduttava. He ovat myös keskeneräisiä, eikä heiltä voi olettaa yhtä kypsää käytöstä kuin aikuisilta, joten aikuisten tehtävä on opettaa ja ohjata lasta. (Toki kaikki me olemme keskeneräisiä...) Näin teillä on jotain arvokasta annettavaa niille lapsille, jotka ovat ehkä oikeita käytösmalleja vaille jääneet. Ja joskus myöhemmin saatte nähdä vaivannäkönne kantaneen hedelmää. Silloin voitte tuntea ylpeyttä siitä, että olette suorittaneet tehtävän joka on vaatinut suurempia ponnistuksia kuin olisitte uskoneet pystyvänne ikinä suorittamaan...
Itse olen myös äitipuoli, ja mieheni tytär asuu meidän kanssamme. En sano, että olisi helppoa. Mutta samanlaisia ongelmia on myös omien lasteni kanssa. Pyrin kuitenkin olemaan oikeudenmukainen ja reilu. Kehun, halaan ja komennan kaikkia sen mukaan kuin on tarpeen.
Sijaisperheet, päiväkodit, koulut yms. myös ovat toisten lasten kanssa tekemisissä ja huolehtivat toisten ihmisten lapsista. Samoin joskus tulee tuttavan tai sukulaisen lapsia hoitoon. Eivätkö he ole saman arvoisia kuin teidän lapsenne? Silloin en kyllä antaisi lapsiani hoitoonne...
Kysymys taitaa kuitenkin olla siitä, että mustasukkaisuus nostaa päätään? Miehen exä taitaa olla pahin uhka ja vihamies... Se on ihan luonnollinen tunne, onhan heillä yhteinen historia ja hyvät aikansa, mutta sen ei pidä antaa myrkyttää teidän suhdettanne miehenne lapsiin! Koettakaa tutustua lapsiin ilman äitinsä varjoa, voitte jopa pitää heistä heinä itsenään. Ja niille, joiden miesten lapset oireilevat, on teidän opetettava oikeita käytöstapoja, se on teidän vastuullanne. Lapsi ei oireile pahuuttaan tai ilman syytä... Jo vanhempien ero voi olla niin vaikea asia, että mustasukkaisuus on täysin luonnollista!

 

isän nykyinen vaimohan on aina kaiken pahan alku ja juuri eihän koskaan ole vikaa exssä... vaikka hän se yleensä on.. miettikääs hyvät exät mistä mahtaa johtua että isän nykyinen ei pidä teidän kullamuruista kannataiskohan kattoa #&%?$!* peiliin!! en mikään todellakaan ottaisi mieheni lapsia meille ei kiitos!! sitä kamalaaa pellossa kasvanuuta täysin ilman käytöastapoja kasvatettua kiljuvaa laumaa!! jotka kuvittelevat olevansa maailman napoja!! ehkä kanattais opetella kasvattamaan!! ennekuin tulee tänne aina miehen nykyistä mollamaan!! ja siihen pääle exän terrorit lietsomien isän perhettä vastaan ym... meilläkin kun tämä niin ihana äiti, kun selitti lapsille että jos ei minua olisi asuisi iskä kotona ja totuus iskä erosi jo paljon ennen minua ja ei todellakaaan palaisi mistään hinnasta ja kin meille tuli lapsi kielsi olemasta tämän kanssa ym... et näin.. ja kuinka se onkin ollu aika usein näin kun on näitä juttuja täällä lukenu eri alottuksissa!! en tiedä onko nääexät sit niin hel... kateellisia vai mistä johtuu.. et täytyy tollasta touhua pitää...

 

minäkin miehen sekä lapsen isän ryöstäjä kun 3v miehen ja exän erosta tapasin mieheni
MINUN vika kun mieheni ei suostu korjaamaan exän autoa, tai vaihteleen lamppuja sinne!!! vaikka minun aikuinen mieheni ihan itse kieltäytyy!!
MINUN vikani kun mieheni ei halua tavata lapsiaan exän kotona pullakahvien merkeissä, ei ennen minuakaan halunnut, minä käänsin tämän miehen exää vastaan ja isän lapsiaan vastaan!!!MITÄH????tätä olen usein ihmetellyt!!!!
mieheni ei koskaan ole kieltäny lapsia meille tulemasta,kuten en minäkään, harvoin on semmonen meno että lasten tulo pitäisi siirtää, silti isä on heille selkänsä kääntänyt, kun ei exää pääse auttamaan, hän on sentään lapsien ÄITI!!!! en voi vaan käsittää..minä en ole miestäni kieltänyt näissä asioissa, vaan minunhan se syy on kun mieheni minua rakastaa ja minä häntä!!!
en voi todellakaan ymmärtää tämän kaltaisia exiä,jos eivät itse aikoinaan ole onnea pystynyt jakamaan miehen kanssa, ei heidän velvollisuus ettei muutkaan saa sitä miehelle suoda eikä mies muille!!!käsittämätöntä!!!!
ja ps. en todellakaan koe tätä exää uhkana itselleni, nolottaa hänen tapansa toimia hänen puolestaan!!

 

Niin... en minäkään kultareunuksia anna mieheni exälle, enkä myöskään exäni nykyiselle... Mutta heidän lapsistaan, myös exäni ja hänen puolisonsa lapsista ja mieheni exän lapsista pidän. Ei siksi, että he mielestäni olisivat samankaltaisia kuin omani, vaan siksi että ovat lapsia. He eivät ole vastuussa vanhempiensa tekosista, enkä halua heidän joutuvan niistä maksamaan. Olen myös saanut opettaa käytöstapoja ja muuta joskus enemmänkin esim. mieheni tyttärelle, kun hän meille muutti.
Minä siis olen jonkun ex ja jonkun naisen exän nykyinen.. kokemusta siis molemmin puolin.

 

Minä myös lähdin sellaisen miehen matkaan, jolla on edellisestä liitosta kolme lasta. Itselläni on myös kolme edellisestä ja nyt meillä on yksi yhteinen.
Tiesin siis mihin olen ryhtymässä, kun rakastuin tähän mieheen. Miehen lapset asuvat äidillänsä ja käyvät meillä epäsäännöllisen säännöllisesti. Eli lomilla ja joskus pidennettyjä viikonloppuja. Koska välimatka on pitkä.

Vaikka TIESIN, että miehellä on lapsia edellisestä, TARVITSISIN silti sopeutumisajan, jos sellainen tilanne tulisi, että miehen lapset muuttaisivat meille.
Joutuisimme saman tien muuttamaan isompaan asuntoon ja todellakin keskustelemaan MEIDÄN PERHEEN SÄÄNNÖT SELVÄKSI!!
Nämä mieheni lapset valitettavasti ovat saaneet kasvaa "vapaasti"....tarkoitan että syödä saa missä huvittaa, käsiä ei tarvitse pestä, sohvilla saa hyppiä, kengät jalassa saa kulkea, videoita saa katsoa miten paljon jaksaa, nukkumaan meno- aikoja ei ole, kotiintulo- aikoja ei ole, läksyt saa tehdä illalla, hampaita ei tarvitse pestä......yms. eli tähän kaikkeen MINUN pitäisi siis olla heti valmis.....huh,huh...

Olisin silti valmis ottamaan mieheni lapset meille asumaan, jos heidän äidilleen jotain sattuisi. Mutta tukea siihen tarvitsisin paljon, että jaksaisin heidän kanssaan. Ymmärrän alkuperäistä, että ei tollasta ratkaisua voi tehdä viikon varotusajalla. AIKUISET voisivat katsoa todellakin peiliin, miten lapsiaan kasvattavat. Ennenkuin tullaan tänne haukkumaan "äitipuolia" etteivät ole HETI valmiita ottamaan miehen lapsia asumaan luokseen. :saint:

 

Tulin pitkän ajan jälkeen lukemaan taas ketjua. Meillä asia meni tosiaan niin että poika ei muuttanut meille vaan otimme harkinta-ajan. Poika käy meillä normaalisti ja elo on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän mukavaa. Poika on tosiaan kohta 10v ja käyttäytyy jo kuin pikkumurkku. Mitään ruokia tosiaan ei voi syödä. Viimaks tein kaksi pellillistä pizzaa ja se ei käyny vaan alkoi kolmen tunnin murjotus. Meni hermo ihan totaalisesti kun olin sen häntä varten tehny ku ajattelin et kaikki lapset ny syö pizzaa. No pidin hänelle pikku jutteluhetken jossa yritin painottaa että hänen tulee totella meillä ollessaan minua ja isää ja elää meillä meidän elämää. Ei me voida odotella täällä limukat kaapissa joka vkonloppu. Lopuksi sitte vielä itkettiin ja halailtiin ja sovittiin ja ajattelin että olipa hyvä että tuli puhdistettua ilmaa.. No eipä paljoo auttanu. Seuraavana päivänä sama homma. Kauhea murjotus uunimakkarasta ja perunamuussista. En tiedä mitä se syö.
No olen kuitenkin enemmän kuin onnelinen ratkaisusta että poika ei muuttanut meille. Ja niin on miehenikin. Olemee saaneet raha-asioita parempaan jamaan ja ollaan kasvettu vanhempina. Yksi asia mikä myös pysäytti meidät oli tuttavapariskunnan ero joka tuli kun miehen kaksi poikaa muutti niille. Että se siitä ihanasta uusperheen autuudesta. Se rikkoo nopeasti jos on jo valmiiksi ongelmia.

 

\

\

Ja taas näitä äitipuolia, voi hyvänen aika! Koska teille oikein menee kaaliin, ETTÄ NE EDELLISEN AVIOLIITON LAPSET OVAT EDELLEEN SEN TEIDÄN MIEHENNE LAPSIA!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti olet sen kuitenkin tiennyt jo yhteen mennessänne, että miehellä on lapsi! Entä jos tuon lapsen äiti todellakin vaikka kuolisi? Ilmoittaisitko sitten vaan isälle, että se on kuule joko minä tai lapsi? En voi yksinkertaisesti ymmärtää, että naiset osaavat olla noin julmia... eihän se sen lapsen vika ole, että vanhemmat ovat eronneet.

Hei haloo, se äiti ei halua itse kasvattaa sitä lasta. Koska se kiukuttelee.. Kai ny yleensä.. Ja siksi haluaa sen meille asumaan. Minua ei haittaa vaikka poika vierailee mutta on eri asia alkaa elättämään ja kasvattamaan sitä. Sen olen tiennyt kun mieheni kanssa aloin olemaan että poika kyllä vierailee meillä.

voi ei. lapsi ei itse pysty ajamaan omia asioitaan, ja kyllä aikuisen velvollisuus on suojella lasta, kantoipa hän omia geenejä tai ei. kukaan ei voi pakottaa ap:tä rakastamaan tätä poikaa, mutta vanhemmuus ei todellakaan lopu avioeroon. ja jos pojan äiti ei kykene hoitamaan lastaan, kyllä pojan isä on aivan yhtä velvollinen hoitamaan lastaan. eikä pelkästään velvollinen: lapsi ei ole mikään heittopussi. kun menee sellaisen henkilön kanssa naimisiin, jolla on jo lapsi, se lapsi kuuluu yksinkertaisesit kauppaan mukaan.

tiesin kyllä että uusperheissä eläminen on vaikeaa, mutta kyllä tämän luettuaan tuli todella surullinen olo.

 

minun mieheni jätti minut ja 2 pientä lastaan 10v sitten. päätös oli yksin miehen. myös lapsensa hän jätti automaattisesti minulle, asiasta ei keskusteltu. (ei silti, olisin taistellut viimeiseen asti lasteni pitämiseksi)
Kun löysin nykyisen ihanan mieheni, hän tiesi, että lapseni kuuluvat pakettiin. Kyllä nykyinen mietti tarkasti onko hänestä isäpuoleksi jonkun muun lapsille.
Nyt meillä on uusperheessämme myös 2 yhteistä lasta. meillä ei lapsia erotella sinun ja minun lapsiin. Ex-mieheni on tahollaan uudessa liitossa ja heillä on lapsi. Nämä vanhemmat lapset käyvät harvakseltaan isänsä luona. Siellä on sinun ja minun lapset erikseen.
Kyllä mielestäni exäni uuden vaimon olisi pitänyt tarkemmin miettiä, onko hänestä äitipuoleksi. Lapset voivat syystä jos toisesta "joutua" asumaan isänsä luona.
Minusta juuri me ex-vaimot saamme niskaamme ahneen, väsyneen, juonittelevan leiman, ja usein syyttä.
Moniko meistä oli halukas yksinhuoltajaksi? Kyllä yh-äideiltä vaaditaan valtavaa lujuutta, jotta selviävät henkisesti ja taloudellisesti yksin lastensa kanssa, ehkäpä nämä ex-miehet, eli isät, saisivatkin ottaa enemmän vastuuta lapsistaan, ei vain maksamalla pakollista summaa lastenhoidosta exilleen.
Minä olen exäni kanssa vastuussa rahallisesti lasteni elämisestä. Näin olisi edelleen, jos minun lapseni isälleen muuttaisivat.
Minä olen myös exäni kanssa vastuussa lasten kasvatuksesta jne. (meillä tosin isäpuoli istuu vanhempainilloissa ja lääkärissä, isää ei ole näkynyt, myös harrastukset ja muu ylimääräinen tulee taloutemme yhteisestä pussista, ei exältä) Kyllä mielestäni kasvatusvastuukin on myös etäisällä, meillä ainakin on yhteishuoltajuus.
On väärin, että isä joutuu valitsemaan rakkaiden välistä, lapsi vai vaimo.
Nämä lapset ovat aivan yhtä paljon isänsä lapsia kuin uusi sisarpuolensa.
Kuinka kukaan voi vaatia isää asettamaan omat lapsensa tärkeysjärjestykseen?
Olen täysin samaa mieltä, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!

 

Miulla ja exälläin on yhteinen poika. Poikaa kiusattiin koulussa, ja mietimme yhdessä, olisiko parempi jos hän muuttaisi isälleen. Mutta... Uusi avokki laittoi stopin koko suunnitelmalle. Hälle olisi aiheutunut stressiä ja vaivaa järjestelystä. Hän halusi keskittyä heidän yhteiseen 2-vuotiaaseen.
Mie siis muutin lapsen kanssa uudelle paikkakunnalle, jotta hän sai vaihtaa koulua.
Tapaamiset isän kanssa ovat harvoin, isä haluaisi useammin, mutta kotirauhan säilyttämiseksi hän ei lastaan tapaa kuin muutaman kerran vuodessa.
Avokki siis asetti ehdot, isä ei halunnut kahta etälasta ja kahta rikkinäistä kotia. Nyt toinen lapsista kärsii, isä on pojallemme tärkeä.
Kyllä olisi mietittävä tarkemmin, onko oikeasti valmis yhteiseen elämään henkilön kanssa, jolla lapsia edellisestä suhteesta.
Tilanteet muuttuvat, ja lapset saattavatkin muuttaa toiselle vanhemmista.
Lapset kärsivät tälläisistä puolisoista, jotka haluavat vain miehen, eivät hänen lastaan. Kannattaisiko sitten etsiä joku lapseton?

 

Kyllä sitä pitäisi jokaisen naisen ajatella lapsia omaavan miehen kanssa yhteen mennessään, että ne lapset kyllä kuuluu koko pakettiin. Myös sekin vaihtoehto on otettava huomioon, että lapset voivat muuttaa joskus isälleen (äiti sairastuu, kuolee tms.). Itse olen äitipuoli ja ikävien ajatusten vallatessa mielen, pitää oikein pysähtyä ajattelemaan pakettia, jonka olen valinnut. On todella itsekästä pistää yhteinen lapsi eriarvoiseen asemaan aikaisempien lasten kanssa. Tottakai oma lapsi on aina oma, eikä samoja tunteita tarvitse kokea miehen lapsia kohtaan. Kuitenkin pitäisi ajatella lapsia lapsina, jotka tarvitsevat aikuisen hoivaa ja huolenpitoa. Joskus olisi syytä myös asettua lapsen asemaan ja miettiä miltä tuntuu lapsesta kun isää on ikävä, mutta tapaamiseen ei anneta mahdollisuutta. Meillä pitää oikein anella poikia isänsä luokse, sillä pikkuveljelläkin on aina kova ikävä isoveljiään. Onhan ne miehen lapset myös minun lapseni veljiä, jota ei ole syytä unohtaa.

 

Kyllä äiti joka haluaa tiukan paikan tullen laittaa lapsen toiseen kaupunkiin tekee hallaa äiti-lapsisuhteelle. Kyllähän silloin sitä rakkautta kaivataan eniten jos menee huonosti, ja nimenomaan äidiltä. Pojan isä on turvallinen ihminen pojalle jota hän näkee pari kertaa kuussa. Näin on ollut 1 vuotiaasta asti. En minä ainakaan laittaisi lastani kiertoon jos sukset menee ristiin. joku järki!

 

Miksi rakkautta tarvitaan nim.om. äidiltä? Mitenkäs se isän rakkaus. Entä luuletko, että on lapselle ok nähdä isäänsä vain 2kertaa kuukaudessa?
Miksi ihmeessä vika aina lähi-äidissä, entä tosiaan se etä-isä.
Hänen vastuunsa aivan yhtä suuri kuin äidinkin, heidän yhteisestä lapsestaan on kyse!
Joskus tilanne saattaa mennä elämässä sellaiseksi, että lapsen muutto toiselle vanhemmista on aivan suositeltavaa.
Ja samat vanhemmathan hänellä säilyy.
Eikö ole parempi, että ongelmat tunnustetaan ajoissa, ja lapsi saadaan hyvin hoidettua, ennenkuin on myöhäistä(esim. väsynyt äiti romahtaa täysin eikä jaksa/voi huolehtia lapsesta, eikä osaa apuakaan pyytää...)?
Saman verran hän vie talouden rahaa kuin ennenkin, ovathan äiti ja isä yhteisesti vastuussa lapsestaan myös taloudellisesti.
Kyllä minä ihmettelen näitä äitipuolia, jotka ovat saduissa kannuksensa ansainneet...
Mitä jos teidän liittonne hajoaa, ja rakas biologinen lapsenne saa vuorostaan äitipuolen?
Tämäkö on se suhtautuminen, jota toivotte lapsenne silloin osakseen saavan?

 

Tuolla edellisellä sivulla ap kertoi miten nyt menee, lapsi asuu edelleen äidillään ja käy tapaamisella isän = heidän luona, oikutteleva mykkäkoulua pitävä murjottava kohta 10 v, ap ihmettelee ettei tiedä mitä lapsi syö kun uunimakkara ja pitsa ei kelpaa.

Hei haloo! KYSY siltä lapselta!!??!!!

KYSY, mitä hän haluaa syödä! JOTAIN on syötävä kuitenkin. Eikä pelkkää limua tms.
Limuhetken, makeisia ja sipsiä yms. voi laittaa vaikka saunan jälkeen, ei muulloin, ei koko ajan.

Toinen vaihtoehto on laittaa isä tekemään ne ruuat tapaamisviikonloppuina!

Olen itse ns. rantturuokainen. Olin lapsena, olen edelleen. En tykännyt lapsenakaan perunamuussista, jauhelihakastikkeesta, makaroonista tai makaroonilaatikosta tai muistakaan lasten perinteisistä herkkuruuista, en tykännyt pitsastakaan, koska meillä se tehtiin jauhelihaan, josta en tykännyt.

Äiti osasi jotenkin luovia sen kanssa, että mitä syön, ja kun ei mielestä ollut, olin syömättä. Siis söin voileipää tai jotain, mutta en lämmintä ruokaa välttämättä.
Olisi ollut kamlaa saada nuhdesaarna, etten tykkää jostakin, jota minulle on tehty - minulta kysymättä.

Olin pieniruokainen ja ronkeli. Minulle se ei ollut ongelma, muille oli ja on edelleenkin sama tilanne.
Ei se ole niin, että napsi herkkusienet pitsan päältä pois, yökötykset on pilanneet koko ruuan. En voisi syödä sitä pitsaa.

Tai nyt aikuisena: salaatti, johon on sekoitettu kaikki mahdollinen, jätä sipulit pois: ei voi kun se maistuu siinä vahvana, yök. Tai kylmä makaroni salaatissa, yyyäääkkk! tai missä tahansa, ei kiitos.
Joskus suututtaa, kiukuttaa, kun odottaa jotain yhteistä ruokailuhetkeä ja sitten tarjolla on "pilattuja" ruokia, miksi kukaan ei kysy että syötkö sinä tätä tai tuota, no, syötkö sitä, teen sitten semmosen sulle niin voit olla joukossa mukana meidän kanssa ja syödä myös, eikä vaan katsoa kuivin suin. Ja jos sukulainen tietää, etten pidä jostakin, esim. sipulista, en ymmärrä miksi salaatti on tehty sekaisin, eikä sellaista että jokainen saa koota mieleisensä. Tai miksi täytettyjä lettuja on tehty vain yhtä makua, eikä kiinnosta muistaa että joukossa on yksi, joka ei syö jauhelihaa, sieniä ja sipulia. Olisi yksi pelkällä juustolla vaikka. Ajatus edes...

Joskus suuttuttaa anoppilassa / mummolassa olo, kun pöytä notkuu, eikä anoppilan kokki tunnu vieläkään muistavan että en pidä jostakin.. "ota sinäkin, ole hyvä.. etko sinä maistanut ollenkaan.. " mies syö minun osuuteni, tai ottaa ensin, sanoo sitten että sieniä on.. purjolla pilattu piirakka, esim. ..

Olen aikuinen, osaan niellä kiukkuni, mutta jos olisin 10 v ja ympäristö olisi turvallinen, alkaisin kiukutella. Muut syö jotain hyvää, eikä kukaan kysynyt minulta, ajatellut minua, kukaan ei ole kiinnostunut minusta. Ruoka on tärkeä juttu.

Jos ap haluaa tietää millainen on ruokaronkelin ajatusmaailma, voin kertoa lisää.

Mutta ihan alkuun ja lopuksi: KYSY siltä lapselta mistä hän tykkää, mitä hän haluaa, mitä hän syö kotonaan!! Ota mukaan ruuan laittoon !

 

olen kysynyt mitä haluaa syödä ja vastaa vain et kaikki käy. vuosi sitten söikin kaikkea paitsi juustoa. nyt ei syö mitään. kai se vaan vihaa mua. ja pojan äidillä on myös miesystävä josta poika sanoi olevansa mustis. että kai senki takia ei haluis asuu kotona. mut ei varmaan tulis munkaan kans toimeen, että ompa ihana elämä sillä lapsella. mut pinna menee jos mikään ei ole hyvä. itse teen kuitenkin kaikki kotityöt. mies ei tee mitään eikä ees komenna lasta. et mullehan sen hoito jäis.

 

\

Tuolla edellisellä sivulla ap kertoi miten nyt menee, lapsi asuu edelleen äidillään ja käy tapaamisella isän = heidän luona, oikutteleva mykkäkoulua pitävä murjottava kohta 10 v, ap ihmettelee ettei tiedä mitä lapsi syö kun uunimakkara ja pitsa ei kelpaa.

Hei haloo! KYSY siltä lapselta!!??!!!

KYSY, mitä hän haluaa syödä! JOTAIN on syötävä kuitenkin. Eikä pelkkää limua tms.
Limuhetken, makeisia ja sipsiä yms. voi laittaa vaikka saunan jälkeen, ei muulloin, ei koko ajan.

Toinen vaihtoehto on laittaa isä tekemään ne ruuat tapaamisviikonloppuina!

Olen itse ns. rantturuokainen. Olin lapsena, olen edelleen. En tykännyt lapsenakaan perunamuussista, jauhelihakastikkeesta, makaroonista tai makaroonilaatikosta tai muistakaan lasten perinteisistä herkkuruuista, en tykännyt pitsastakaan, koska meillä se tehtiin jauhelihaan, josta en tykännyt.

Äiti osasi jotenkin luovia sen kanssa, että mitä syön, ja kun ei mielestä ollut, olin syömättä. Siis söin voileipää tai jotain, mutta en lämmintä ruokaa välttämättä.
Olisi ollut kamlaa saada nuhdesaarna, etten tykkää jostakin, jota minulle on tehty - minulta kysymättä.

Olin pieniruokainen ja ronkeli. Minulle se ei ollut ongelma, muille oli ja on edelleenkin sama tilanne.
Ei se ole niin, että napsi herkkusienet pitsan päältä pois, yökötykset on pilanneet koko ruuan. En voisi syödä sitä pitsaa.

Tai nyt aikuisena: salaatti, johon on sekoitettu kaikki mahdollinen, jätä sipulit pois: ei voi kun se maistuu siinä vahvana, yök. Tai kylmä makaroni salaatissa, yyyäääkkk! tai missä tahansa, ei kiitos.
Joskus suututtaa, kiukuttaa, kun odottaa jotain yhteistä ruokailuhetkeä ja sitten tarjolla on "pilattuja" ruokia, miksi kukaan ei kysy että syötkö sinä tätä tai tuota, no, syötkö sitä, teen sitten semmosen sulle niin voit olla joukossa mukana meidän kanssa ja syödä myös, eikä vaan katsoa kuivin suin. Ja jos sukulainen tietää, etten pidä jostakin, esim. sipulista, en ymmärrä miksi salaatti on tehty sekaisin, eikä sellaista että jokainen saa koota mieleisensä. Tai miksi täytettyjä lettuja on tehty vain yhtä makua, eikä kiinnosta muistaa että joukossa on yksi, joka ei syö jauhelihaa, sieniä ja sipulia. Olisi yksi pelkällä juustolla vaikka. Ajatus edes...

Joskus suuttuttaa anoppilassa / mummolassa olo, kun pöytä notkuu, eikä anoppilan kokki tunnu vieläkään muistavan että en pidä jostakin.. "ota sinäkin, ole hyvä.. etko sinä maistanut ollenkaan.. " mies syö minun osuuteni, tai ottaa ensin, sanoo sitten että sieniä on.. purjolla pilattu piirakka, esim. ..

Olen aikuinen, osaan niellä kiukkuni, mutta jos olisin 10 v ja ympäristö olisi turvallinen, alkaisin kiukutella. Muut syö jotain hyvää, eikä kukaan kysynyt minulta, ajatellut minua, kukaan ei ole kiinnostunut minusta. Ruoka on tärkeä juttu.

Jos ap haluaa tietää millainen on ruokaronkelin ajatusmaailma, voin kertoa lisää.

Mutta ihan alkuun ja lopuksi: KYSY siltä lapselta mistä hän tykkää, mitä hän haluaa, mitä hän syö kotonaan!! Ota mukaan ruuan laittoon !

Hyvä, että olet syntynyt nykyaikaan ja hyvinvointivaltioon

 

\

\

Tuolla edellisellä sivulla ap kertoi miten nyt menee, lapsi asuu edelleen äidillään ja käy tapaamisella isän = heidän luona, oikutteleva mykkäkoulua pitävä murjottava kohta 10 v, ap ihmettelee ettei tiedä mitä lapsi syö kun uunimakkara ja pitsa ei kelpaa.

Hei haloo! KYSY siltä lapselta!!??!!!

KYSY, mitä hän haluaa syödä! JOTAIN on syötävä kuitenkin. Eikä pelkkää limua tms.
Limuhetken, makeisia ja sipsiä yms. voi laittaa vaikka saunan jälkeen, ei muulloin, ei koko ajan.

Toinen vaihtoehto on laittaa isä tekemään ne ruuat tapaamisviikonloppuina!

Olen itse ns. rantturuokainen. Olin lapsena, olen edelleen. En tykännyt lapsenakaan perunamuussista, jauhelihakastikkeesta, makaroonista tai makaroonilaatikosta tai muistakaan lasten perinteisistä herkkuruuista, en tykännyt pitsastakaan, koska meillä se tehtiin jauhelihaan, josta en tykännyt.

Äiti osasi jotenkin luovia sen kanssa, että mitä syön, ja kun ei mielestä ollut, olin syömättä. Siis söin voileipää tai jotain, mutta en lämmintä ruokaa välttämättä.
Olisi ollut kamlaa saada nuhdesaarna, etten tykkää jostakin, jota minulle on tehty - minulta kysymättä.

Olin pieniruokainen ja ronkeli. Minulle se ei ollut ongelma, muille oli ja on edelleenkin sama tilanne.
Ei se ole niin, että napsi herkkusienet pitsan päältä pois, yökötykset on pilanneet koko ruuan. En voisi syödä sitä pitsaa.

Tai nyt aikuisena: salaatti, johon on sekoitettu kaikki mahdollinen, jätä sipulit pois: ei voi kun se maistuu siinä vahvana, yök. Tai kylmä makaroni salaatissa, yyyäääkkk! tai missä tahansa, ei kiitos.
Joskus suututtaa, kiukuttaa, kun odottaa jotain yhteistä ruokailuhetkeä ja sitten tarjolla on "pilattuja" ruokia, miksi kukaan ei kysy että syötkö sinä tätä tai tuota, no, syötkö sitä, teen sitten semmosen sulle niin voit olla joukossa mukana meidän kanssa ja syödä myös, eikä vaan katsoa kuivin suin. Ja jos sukulainen tietää, etten pidä jostakin, esim. sipulista, en ymmärrä miksi salaatti on tehty sekaisin, eikä sellaista että jokainen saa koota mieleisensä. Tai miksi täytettyjä lettuja on tehty vain yhtä makua, eikä kiinnosta muistaa että joukossa on yksi, joka ei syö jauhelihaa, sieniä ja sipulia. Olisi yksi pelkällä juustolla vaikka. Ajatus edes...

Joskus suuttuttaa anoppilassa / mummolassa olo, kun pöytä notkuu, eikä anoppilan kokki tunnu vieläkään muistavan että en pidä jostakin.. "ota sinäkin, ole hyvä.. etko sinä maistanut ollenkaan.. " mies syö minun osuuteni, tai ottaa ensin, sanoo sitten että sieniä on.. purjolla pilattu piirakka, esim. ..

Olen aikuinen, osaan niellä kiukkuni, mutta jos olisin 10 v ja ympäristö olisi turvallinen, alkaisin kiukutella. Muut syö jotain hyvää, eikä kukaan kysynyt minulta, ajatellut minua, kukaan ei ole kiinnostunut minusta. Ruoka on tärkeä juttu.

Jos ap haluaa tietää millainen on ruokaronkelin ajatusmaailma, voin kertoa lisää.

Mutta ihan alkuun ja lopuksi: KYSY siltä lapselta mistä hän tykkää, mitä hän haluaa, mitä hän syö kotonaan!! Ota mukaan ruuan laittoon !

Hyvä, että olet syntynyt nykyaikaan ja hyvinvointivaltioon

Tuli ihan sama mieleen...

 

Huh, olisi itsellenikin vaikea kestitä NOIN ronkelia vierasta kuin tämä ronkeli aikuinen. Ei ole ollut tapana tehdä montaa sorttia eri ruokia.

Itse kyllä muistaessani kysäisen mahdolliset erikoisruokavaliot (laktoosi, gluteeni, allergiat) jos on tulossa joku kestittävä, jonka ruokavaliosta en tiedä. Sitten pyrin tekemään kaiken siten, että kaikki voivat sitä syödä. Esim. lasten synttäreillä oli keliaakikko, joten tein esim. täytekakun gluteenittomana eli sama kakku kaikille eikä kukaan valittanut. Mutta noin, että ei vaan tykkää melkein mistään. Onpa hankalaa.

Toivottavasti ette ruokapöydässä käy keskustelua ääneen isännän/emännän kuullen, että ruoka on jollain pilattu. Ajatus tuntuu aika epäkohteliaalta ruuanlaittajaa kohtaan enkä varmaan itse ainakaan toiste kutsuisi ruokailemaan, jos tuollaisia kommentteja pöydässä kuulisin. Eri asia, jos on oikeasti allerginen eikä voi syödä jotakin.

 

\

Samaa mieltä ylläolevien kanssa!
Mutta vain äitipuolet voivat ymmärtää toisiaan. Juuri tämä keskustelupalsta on ollut huojentava kun on huomannut ettei ole aivan kummallinen kun tuntee noin. Äitipuolen asema on täynnä kaikkia kummia asetelmia. Niitä ei ole olemassa kun on oma lapsi tai on jonku vieraan lapsi hoidossa. Tätä eivät kaikki tajua, ennen kuin on pakko. Miehenikin sen viimein ymmärtää ja toivon mukaan meidän konfliktit näissä asioissa nyt väheneekin.

Mä olen äitipuoli, mutta en todellakaan ymmärrä niitä äitipuolia, joilla ei ole mitään myötätuntoa miehensä lapsia kohtaan. Ja olen myös sitä mieltä, että ei ne ex-vaimot ole olemassa siksi, että hankaloittaisivat nyxien elämää - kyllä äitipuolissakin on niitä hankalia ja lapsellisia tosi paljon. Ainakin näistä kirjoituksista päätellen! Ja näitä kirjoituksia lukiessa käy sääliksi noita lapsia, joilla on noin tunteettomia äitipuolia!! :/

 

\

olen kysynyt mitä haluaa syödä ja vastaa vain et kaikki käy. vuosi sitten söikin kaikkea paitsi juustoa. nyt ei syö mitään. kai se vaan vihaa mua. ja pojan äidillä on myös miesystävä josta poika sanoi olevansa mustis. että kai senki takia ei haluis asuu kotona. mut ei varmaan tulis munkaan kans toimeen, että ompa ihana elämä sillä lapsella. mut pinna menee jos mikään ei ole hyvä. itse teen kuitenkin kaikki kotityöt. mies ei tee mitään eikä ees komenna lasta. et mullehan sen hoito jäis.

Kuulostaa, että kaikilla menee huonosti, tosin poika ja sinä olette korostuneessa asemassa. Huono asia, jos miehen kanssa kovin eri mieltä. Pojalla paha olla, aikuisilla vastuu selvittää tilanne. Ovatko biol. vanhemmat halukkaita? Voitteko hakea kaikki yhdessä ulkopuolista apua? Poika reagoi varmaan myös äitinsä uuden miesyst. takia.