Siis ihan oikeasti, miten näin sekopäät tekee lapsia?

Et ole siis kuullut, että sitä ei ole tarkoitettu lasten istuttavaksi? Piditkö lapsia myös ostoskärryissä, kun et siinäkään nähnyt mitään väärää?

Ainakin meidän kaupoissa, missä pyörin (Prismat, Alepat jne) niin en ole ainut, jota ärsyttää. Moni lapsi menee istumaan siihen puolelle, minne toisen asiakkaan ostoksetkin tulevat ja eivät liiku, vaikka vanhemmat sanovat että tule pois. Ku muksu haluaa istua siinä niin muksuhan istuu. :D Monesti ovat joutuneet nämä toiset asiakkaat hätyyttämään niitä lapsia pois tieltä, että pääsevät pakkamaan, kun vanhempia ei vain kiinnosta ojentaminen.
Mua ei sinänsä häiritse, jos lapset istuu siinä. Mutta toi, jos tulevat sinne keikkumaan niin, ettei itse mahdu pakkaamaan, ja jos vanhemmat eivät tee mitään sen eteen, että lapsi väistäisi. Eli just häiritsee se, ettei opeteta tapoja.
 
"jaa"
[QUOTE="vieras";28233490]Omakotialueella asuvien pitäisi puolestaan kerrata kielioppia. "Niimpä" ei ole sana ja lauseen loppuun laitetaan vain yksi huutomerkki.[/QUOTE]

Taisi olla sarkasmia ja jostain ihan muualta kuin "omakotialueelta". Ja merkitkin taisivat olla kysymysmerkkejä mutta mitäs pienistä eiks yeah.
 
Mua ei sinänsä häiritse, jos lapset istuu siinä. Mutta toi, jos tulevat sinne keikkumaan niin, ettei itse mahdu pakkaamaan, ja jos vanhemmat eivät tee mitään sen eteen, että lapsi väistäisi. Eli just häiritsee se, ettei opeteta tapoja.
Ehkä sitten ymmärtäisin vielä pikkasen asian, jos tosiaan eivät ole häiriöksi muille, eivät ota toisen asiakkaan maksamia tuotteita jne. Tulee meinaan muilta asiakkailta vihaisia katseita näitten kullannuppujen vanhempia kohtaan, kun antavat lastensa tehdä mitä tahtovat.
 
vierass
[QUOTE="vieras";28233606]Tuleeko mieleen yhtään syytä miksi se voisi olla kielletty?
Jos oikein hetken asiaa pohdit?[/QUOTE]

No se, että ne ei kestäisi? Mun lapsi (5v) pakkaa siinä tavaroita polvillaan eli tekee ihan sitä mitä pitääkin ja ei tosiaan ole toisten edessä (viereisen pakkaajan) ja meillä kyllä komennetaan lapsia eli siitäkään ei ole, että jotakuta muuta häiritsisi.
 
Ja vielä lisäys, että kai siitä ois joskus sanottu (siis myyjä olisi sanonut), kun itsekin olen samassa paikassa riekkunut ja mulla on kuitenkin ikää yli 30v ;)
 
"vieras"
Mulle tulee mieleen tästä yksi tyyppi, johon joskus tutustuin synnytyslaitoksella. Vaikutti siellä ihan normaalilta ja puhelimessakin, kun soiteltiin parit kerrat.

Sitten, kutsuin hänet meille kahville kun asuttiin samassa kaupungissa. Tuli vauvansa ja vauvan noin 2v isonveljen kanssa. Katselin jo siinä että omituista touhua kun ei yhtään vahtinut eikä komentanut sitä lasta, vaikka teki mitä vaan. Veteli mun kirjat alas kirjahyllystä, kiipesi mahalleen roikkumaan kahvipöytään ja kahmi käsiinsä pikkuleipiä ym. Äitinsä oli vaan niinkuin ei olisi edes huomannut.

Sitten mun oli lopulta jo puututtava, kun tämä lapsi meni lattialla olevan ison huonekasvini luo ja alkoi käsillään lappaa ja heitellä sieltä multaa pitkin olkkaria. Eikä äiitinsä tehnyt vieläkään mitään!
Menin pojan luokse, nostin sen pois ja sanoin ihan ystävällisesti että
tällainen ei nyt käy, nyt tulet pois ja keksitään sulle joku muu leikki... Silloin se nainen sai ihan järjettömät hepulit.

Nappasi pojan syliinsä ja alkoi pukea ihan hemmetin vihaisesti, veteli lapselle vaatteet päälle ja lähti. Lähti siis sanomatta mitään, ei vastannut kun yritin kysyä jotakin.
Vauva sillä oli meidän pihassa vaunuissa, keittiön ikkunan edessä , sen sentään muisti kiukuissaan pakata autoon mukaan.

Edelleenkään en tiedä mikä sitä loppujenlopuksi vaivasi ja mikä sille tuli. Ei voinut ainakaan olla ihan järjissään.
Eikä oltu enää missään tekemisissä sen jälkeen =0
 
äide
Et ole siis kuullut, että sitä ei ole tarkoitettu lasten istuttavaksi? Piditkö lapsia myös ostoskärryissä, kun et siinäkään nähnyt mitään väärää?

Ainakin meidän kaupoissa, missä pyörin (Prismat, Alepat jne) niin en ole ainut, jota ärsyttää. Moni lapsi menee istumaan siihen puolelle, minne toisen asiakkaan ostoksetkin tulevat ja eivät liiku, vaikka vanhemmat sanovat että tule pois. Ku muksu haluaa istua siinä niin muksuhan istuu. :D Monesti ovat joutuneet nämä toiset asiakkaat hätyyttämään niitä lapsia pois tieltä, että pääsevät pakkamaan, kun vanhempia ei vain kiinnosta ojentaminen.
En pitänyt lapsia kärreissä istumassa, paitsi siinä oikeassa paikassa. Tosin silloin siitä asiasta ei vielä puhuttu, eli ei kai jostain syystä vielä ärsyttänyt ihmisiä. Niin kuin ei moni muukaan (koiran kakat, irtokissat jne), mutta ne ovatkin jo eri aiheita.

Olen samaa mieltä, että välillä ne lapset sinne korokkeelle istahtavat eivätkä oikein tajua väistää. Tälläinen tilanne on käynyt minulle usein. Joskus täytyy sanoa parikin kertaa ja joskus vanhemmatkin huutelevat kassalta "väistähän nyt Emma" tms. Joskus hömelöt väistävät vaan tiiviimmin siihen väärään suuntaan :)
Mutta hei..sellasta on elämä ja ennen kaikkea sellasia on lapset! Lähinnä vain huvittavia nuo tilanteet :)
Yleensä lapset väistävät heti, kun nätisti sanoo ja jotenkin minusta on ihan kivakin päästä vähän juttelemaan lapsen kanssa, kun tosiaan omat on jo niin isoja. Aina yritän hymyillen sanoa, koska ikävää jos siihen tulee joku vihaisesti tuhiseva vieras täti tiuskimaan.

Sori nyt, mutta en saa tuosta ärsyyntymisen aihetta aikaseksi millään :)

Tietty jos joku kertoisi etteivät ne korokkeet kestä istumista, niin tottakai lapset niistä pois heti.
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
"vieras"
Niin joo kyllä niitäkin näkee, että vanhemmat tuovat lapset esim. Prisman leluostalle "viihdyttämään itseään" ja vanhemmat itse menevät tekemään ostoksiaan. Siellä lapset sitten pompottelevat palloa ja leikkivät. Ei helkkari sentään... :headwall:

Ja kerran näin miten taas "ihana äiti" tuli postiin sellasen n. 1.5-2-vuotiaan lapsen kanssa. Lapsi otti hyllystä pehmolelun ja äiti antoi sillä leikkiä ja antoi lapsensa kuolata sen päälle. Sitten laitettiin pehmolelu takaisin hyllyyn, kun oma vuoro tuli ja ulos postista. HYI HELV! :x
Joo, ja ootteko miettiny et toiset räplää vihanneksia ja hedelmiä kun ne kokeilee kelpaako ne. Ja joskus joku saattaa just yskästä tai aivastaa vaikka tomaattien päälle. Siis aikuiset! HYI HELV!
 
"vieras"
No se, että ne ei kestäisi? Mun lapsi (5v) pakkaa siinä tavaroita polvillaan eli tekee ihan sitä mitä pitääkin ja ei tosiaan ole toisten edessä (viereisen pakkaajan) ja meillä kyllä komennetaan lapsia eli siitäkään ei ole, että jotakuta muuta häiritsisi.
Jep!

Niitä ei ole suunniteltu kestämään lapsen painoa tai istuma/seisomakäyttöön!

Toinen turvallisuussyy on se että siellä pakkaupöydällä oleva lapsi erittäin todennäköisesti tunkee myös ne sormensa sinne kassahihnan, välikapulan, ostosten jne. väliin ja loukkaa.

Sekään ei ole hyvä tilanne että koko ostotapahtuman ajan äiti keskittyy vain komentamaan lastaan joka siellä päädyssä seisoo kun pitäisi edes hiukan saada keskityttyä siihen tilanteeseen jotta esim. voi vastata jos kassa jotain kysyy.

Ennemmin vaikka muksua kädestä kiinni ja seisoo siinä vierellä kunnes on tavarat vedetty.
 
  • Tykkää
Reactions: LuvLucy
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja äide;28233640:
En pitänyt lapsia kärreissä istumassa, paitsi siinä oikeassa paikassa. Tosin silloin siitä asiasta ei vielä puhuttu, eli ei kai jostain syystä vielä ärsyttänyt ihmisiä. Niin kuin ei moni muukaan (koiran kakat, irtokissat jne), mutta ne ovatkin jo eri aiheita.

Olen samaa mieltä, että välillä ne lapset sinne korokkeelle istahtavat eivätkä oikein tajua väistää. Tälläinen tilanne on käynyt minulle usein. Joskus täytyy sanoa parikin kertaa ja joskus vanhemmatkin huutelevat kassalta "väistähän nyt Emma" tms. Joskus hömelöt väistävät vaan tiiviimmin siihen väärään suuntaan :)
Mutta hei..sellasta on elämä ja ennen kaikkea sellasia on lapset! Lähinnä vain huvittavia nuo tilanteet :)
Yleensä lapset väistävät heti, kun nätisti sanoo ja jotenkin minusta on ihan kivakin päästä vähän juttelemaan lapsen kanssa, kun tosiaan omat on jo niin isoja. Aina yritän hymyillen sanoa, koska ikävää jos siihen tulee joku vihaisesti tuhiseva vieras täti tiuskimaan.

Sori nyt, mutta en saa tuosta ärsyyntymisen aihetta aikaseksi millään :)

Tietty jos joku kertoisi etteivät ne korokkeet kestä istumista, niin tottakai lapset niistä pois heti.
Ne korokkeet ei kestä istumista! Niitä ei ole suunniteltu siihen ja osassa liikkeistä ne on tehty todellakin niin ettei niille oleteta laitettavan ihmisen painoa.
 
äide
[QUOTE="vieras";28233664]Ne korokkeet ei kestä istumista! Niitä ei ole suunniteltu siihen ja osassa liikkeistä ne on tehty todellakin niin ettei niille oleteta laitettavan ihmisen painoa.[/QUOTE]

Jaahas. Tämä siis todellakin uutta tietoa. Eli siis muksut pois sieltä istumasta, tämän minäkin ymmärrän :)

Ihmettelen vain miksi tästä asiasta ei puhuta. Kassojenkaan en ole koskaan asiasta kuullut mainitsevan.

Itse jotenkin ajattelen, että ne muksut pysyy siellä jopa paremmin hallinnassa ostoksia odottelemassa kuin käsipuolessa roikkumassa, kun äiti koittaa maksaa yms. Useimmat muksut kuitenkin ovat aika vilkkaita ;)
No ei muuta kuin uusia kikkoja kokeilemaan ne kenellä vielä muksut pieniä.
 
[QUOTE="vieras";28233648]Joo, ja ootteko miettiny et toiset räplää vihanneksia ja hedelmiä kun ne kokeilee kelpaako ne. Ja joskus joku saattaa just yskästä tai aivastaa vaikka tomaattien päälle. Siis aikuiset! HYI HELV![/QUOTE]

Ne vihannekset, mitä minä räplään niin ovat joko kelmussa tai kuori päällä, ettei kukaan niitä kuorineen päivineen syö... Ja tuskin kukaan aikuinen nytten menee kuolaamaan vihannesten päälle, noh??

Mutta en itse ainakaan räplää kaikkiin mahd. enkä anna lastenikaan. Enkä ikinä yskäse tai aivasta minkään ruoan päälle. Hyi!
 
Ja vielä lisäys, että kai siitä ois joskus sanottu (siis myyjä olisi sanonut), kun itsekin olen samassa paikassa riekkunut ja mulla on kuitenkin ikää yli 30v ;)
Tähän sanon sen, etteivät myyjät huomauttele. Arvaatko miksi?
Koska saavat vihanpuuskat niskaan aasiakkailta, joten ovat suosiolla hiljaa niin pääsevät vähemmällä. Eivät huomauttele muusta, kuin jos asiakas yrittää varastaa jotain. Sen takia niistä ostoskärryistäkin on kyltti, mutta eihän sitä noudateta... Ja anna armias, jos joku myyjä uskaltaa asiasta mainita niin hyvä ettei asiakas käy kimppuun. Kyllä hänen kullannuppunsa saa olla missä haluaa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28233648]Joo, ja ootteko miettiny et toiset räplää vihanneksia ja hedelmiä kun ne kokeilee kelpaako ne. Ja joskus joku saattaa just yskästä tai aivastaa vaikka tomaattien päälle. Siis aikuiset! HYI HELV![/QUOTE]

Eihän se mitään haittaa jos räplää sellaisia, joissa on muovi päällä. Yskimisenkin vielä kestää, ainakin meillä tomaatit pestään ennen syömistä. Se, että lapset saavat leikkiä leluosaston leluilla ja kuolata niiden päälle on kuitenkin eri asia.
 
jepsjuu
Tähän sanon sen, etteivät myyjät huomauttele. Arvaatko miksi?
Koska saavat vihanpuuskat niskaan aasiakkailta, joten ovat suosiolla hiljaa niin pääsevät vähemmällä. Eivät huomauttele muusta, kuin jos asiakas yrittää varastaa jotain. Sen takia niistä ostoskärryistäkin on kyltti, mutta eihän sitä noudateta... Ja anna armias, jos joku myyjä uskaltaa asiasta mainita niin hyvä ettei asiakas käy kimppuun. Kyllä hänen kullannuppunsa saa olla missä haluaa.
Kyltti siihen kassan päähän "ethän anna lapsesi istua tässä turvallisuussyistä, kiitos!". Luulisi vähentävän kuitenkin melko paljon siinä istumista, koska aika moni ei varmasti tuollaista ole ajatellutkaan.
 
vierass
Tähän sanon sen, etteivät myyjät huomauttele. Arvaatko miksi?
Koska saavat vihanpuuskat niskaan aasiakkailta, joten ovat suosiolla hiljaa niin pääsevät vähemmällä. Eivät huomauttele muusta, kuin jos asiakas yrittää varastaa jotain. Sen takia niistä ostoskärryistäkin on kyltti, mutta eihän sitä noudateta... Ja anna armias, jos joku myyjä uskaltaa asiasta mainita niin hyvä ettei asiakas käy kimppuun. Kyllä hänen kullannuppunsa saa olla missä haluaa.
No voisko siihen kassoille laittaa kyltin, että ne korokkeet on ostosten lastausta varten, eikä niissä saa lapset istua? Mä väitän, että 99 prosenttia ihmisistä ei tiedä tätä nimittäin mun kaikkien tuttujenkin lapset siinä on, vaikka muuten komentaisivatkin lapsiaan eivätkä ole "väliinpitämättömiä" vanhempia. Oikeesti tämä oli mulle uusi tieto.
 
veras
Alkuperäinen kirjoittaja äide;28233680:
Jaahas. Tämä siis todellakin uutta tietoa. Eli siis muksut pois sieltä istumasta, tämän minäkin ymmärrän :)

Ihmettelen vain miksi tästä asiasta ei puhuta. Kassojenkaan en ole koskaan asiasta kuullut mainitsevan.
Minä olin monta vuotta kassalla töissä ja alussa sanoinkin, mutta äidit päästävät lapsensa lähes poikkeuksetta siihen ja kokevat siitä sanomisen jotenkin töykeänä tai 'loukkauksena' heitä kohtaan. Sen jälkeen aloin sanomaan että olehan varovainen ettet tipu ja varo sormia, kun tosiaan useat lapset myös kiipeävät osittain siihen hihnalle ja kurkottavat jotain ja siinä voi pikkusormet jäädä ikävästi hihnan väliin tai se välikapula jota siinä heiluttelen osua sormille (kuten pari kertaa on käynyt, pakko myöntää). Ne ei tosiaan ole suunniteltu kestämään lasten painoa. Usein sieltä tippuu alas roskikset, jotka on kiinnitetty sillain että ne työnnetään siihen keskellä ja lapset sitten potkivat ne irti eikä vanhemmat kyllä nosta.. Sitten on roskat pitkin poikin.

Monesti sieltä on myös on tippunut niitä lapsia.. Sitten tulee itku ja huuto ja oikeen kuulee kun pää kolahtaa lattiaan. Yhdellä raukalla aukesi poski kun hammas tuli läpi ja siinä sitten haetaan paperia ja laastareita ja raukka kiljuu täyttä kurkkua. Että niin, kyllähän sen järkikin jo sanoo.
 
  • Tykkää
Reactions: LuvLucy
"hei"
Siis hei eiks teitä keskustelijoita lainkaan häiritse, että tän aggressiivisen äidin tempaukset laitetaan ap:n ja muutaman kanssakeskustelijan toimesta lapsen syyksi, ja että ratkaisuna esitetään lisääntymisvapauden rajoittamista. Onks nää mammapalstat ihan oikeesti näin lapsivihamielistä aluetta, ku tältä mun tutustumisvisiitiltä oon lukenu?

Kyllä täällä näkee että aggressiot on pinnalla yhden jos toisenkin näkökulman omaavilla, kai tällaset palstalle rumia kirjottelevat kanssa kastroidaan, että minun kullannuppuni eivät joudu kiusatuiksi tullessaan kontaktiikään teidän teoreettisten jälkeläistenne kanssa.
 
Tuli tästä uutisesta mieleen jonkin aikaa sitten palstalla ollut ketju. Jossa kirjoittaja kertoi nähneensä äidin ja lapsen. Tämä lapsi uitti käsiään kurkkusammiossa, puhkoi lihapakkauksia yms... Onkohan samainen parivaljakko kyseessä...
 
"Sari"

Minäkin muistan tämän ketjun. Ja siinä kovasti puolusteltiin tämän pikkupiltin tekosia ja 'väsynyttä' äitiä. Aivan pöyristyttävää.
 
"Sari"
Minä olin monta vuotta kassalla töissä ja alussa sanoinkin, mutta äidit päästävät lapsensa lähes poikkeuksetta siihen ja kokevat siitä sanomisen jotenkin töykeänä tai 'loukkauksena' heitä kohtaan. Sen jälkeen aloin sanomaan että olehan varovainen ettet tipu ja varo sormia, kun tosiaan useat lapset myös kiipeävät osittain siihen hihnalle ja kurkottavat jotain ja siinä voi pikkusormet jäädä ikävästi hihnan väliin tai se välikapula jota siinä heiluttelen osua sormille (kuten pari kertaa on käynyt, pakko myöntää). Ne ei tosiaan ole suunniteltu kestämään lasten painoa. Usein sieltä tippuu alas roskikset, jotka on kiinnitetty sillain että ne työnnetään siihen keskellä ja lapset sitten potkivat ne irti eikä vanhemmat kyllä nosta.. Sitten on roskat pitkin poikin.

Monesti sieltä on myös on tippunut niitä lapsia.. Sitten tulee itku ja huuto ja oikeen kuulee kun pää kolahtaa lattiaan. Yhdellä raukalla aukesi poski kun hammas tuli läpi ja siinä sitten haetaan paperia ja laastareita ja raukka kiljuu täyttä kurkkua. Että niin, kyllähän sen järkikin jo sanoo.
Totta, pitäisi järjen sanoa, mutta valitettavasti suurimmalla osalla ei sano. Huomaa hyvin tätäkin ketjua lukiessa.
 
"ompus"
Ne on rakennettu siihen sitä varten, että ostokset siinä pakataan, eikä sitä varten että lapset niissä istuu.

Minulle kyllä tämä asia kerrottiin jo lapsena, enkä itse siihen kiivennyt enkä ymmärrä sitä, miksi niin moni antaa lapsensa niihin kiivetä... Minä en siitä pidä enkä tule antamaan omieni lasteni niihin kiivetä, kun ovat tarkoitettu ostoksien pakkaamiseen.
minun lapseni saa ainakin auttaa ostosten pakkaamisessa ja olla polvillaan kassojen päädyssä. Usein toinen pienemmistä istuu myös ostoskärryssä. En näe kummassakaan mitään ongelmaa. tuolikin on tarkoitettu istumiseen ja itse seison siinä useinkin kun otan tavaroita ylähyllyltä. Myöskin lattiaharja on tarkoitettusiivoamiseen, mutta käytän sitä myös usein esineiden poistoon telkkatason alta. Kaupasta tuotteet ostetaan pakattuina, joten en näe mikä hygieeniaongelma ostoskärryissä istumisessa on. Nehän säilytetäänkin ulkona!!!
 
Yhteistyössä