Sinä jolla huolia ja murheita ~ rukouspyynnöt ( osa 2 )

ongelmia...ongelmia.... niitä riittää
Minun ja mieheni suhde on katkolla. Meillä on pikä suhde takana, kolme lasta ja neljättä odotan. Toivon että asiat järjestyvät. Itken joka ilta itseni uneen =( Mieheni ei tunnu rakastavan minua enään. Ja riitelemme kaikesta turhasta.

Ja pelkään ettei lapseni ole terve tämän kaiken stressin takia. Ja pelkään että sairastun masennukseen tämän takia. Kerran olen jo kokenut raskauden jälkeisen masennuksen enkä halua sitä uudestaan.... Olen nyt Ke viikolla 18 raskaana ja todella yksin =( Pelkään myös vauvan syntymää ja miten jaksan kun minulla on ollut vuosia krooninen uniongelma...
 
joku vaan
Tähän välistä kommentoin minäkin, että mm. David Pawson kertoi haastatteluohjelmassa kuinka hänen omassa elämässään vaikeudet oikein toden teolla alkoivat kun hän oli tehnyt uskonratkaisunsa.

Jeesuskaan ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää.

Jumalakaan ei ole ihmisen käskyläinen, emme aina saa rukouksiin niitä vastauksia mitä haluaisimme.

Lisäksi pitää muistaa sielunvihollinen, jonka tarkoituksena on ladata tiellemme tapahtumia jotta vetäisimme tapahtumista sellaisia johtopäätöksiä että Jumala on meidät hylännyt tai Jumalaa ei edes ole. Usko alkaa rakoilla ja sielunvihollinen pitää siitä.

Luota tiukasti Jeesukseen ja katso Häneen, Hän on ja elää nyt kuten oli ja eli aiemminkin kun sinulla meni paremmin. Tiedät että Hän elää! Minäkin rukoilen puolestasi.
 
harmaana
Ihana ketju :) Voisitko rukoilla perheeni ja lähimmäisteni puolesta, että heillä olisi hyvä elämä. Lisäksi tällainen erikoinen pyyntö. Voisitko rukoilla puolestani tai kanssani, että saisin tarpeeksi itsekuria ja voimaa toteuttamaan pitkään toteutumattoman asian.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pettynyt:
Tarvitsisin esirukousta puolestani. Olen masennuksen syövereissä, kun työasiat menivät miten menivät. Olen ihan ymmälläni, miksi asiat menivät näin, miksi Jumala antoi näin tapahtua. Hän tietää kyllä, mitä tarkoitan. Uskoni on alkanut horjua.

Rukoilisitko puolestani, että vahvistuisin uskossa, saisin elämänhaluni takaisin ja saisin joskus tietää, miksi asiat menivät näin? Mulla on kuitenkin pienet lapset, joista pitäisi huolehtia, mutta nyt kaikki tuntuu toivottomalta.

Kiitos!
Yksi ovi kun sulkeutuu toinen avautuu. Voit Jumalan omana luottaa siihen, että mitään ei tapahdu etteikö Hän siitä tietäisi.
Nosta katseesi ylöspäin äläkä katso elämäsi mahdottomuuksia. Meillä on mahdollisuuksien Jumala! :heart:
Rukoilen puolestasi :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja pp:
Pappani nukkui tänä aamuna rauhallisesti pois 93 vuoden iässä, kaksi lapsista vierellään sydämmissään ikävä sekä suuri kiitollisuus. Voimia ja rukouksia toivon äidilleni ja hänen sisaruksilleen, ja meille lastenlapsille perheineen. Itse olen nyt aika voimaton, kolmannet hautajaiset tälle vuodelle, ja kaikki tuo seremonia palauttaa mieleen oman pienen poikani hautajaiset pari vuotta sitten.

Kiitos Sinulle tästä ketjusta.
:hug: Rukoilen sinulle voimia lisää jokaiselle päivälle sekä perheellesi :heart:
Otan osaa suureen suruusi kun jouduit pojastasi luopumaan. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ongelmia...ongelmia.... niitä riittää:
Minun ja mieheni suhde on katkolla. Meillä on pikä suhde takana, kolme lasta ja neljättä odotan. Toivon että asiat järjestyvät. Itken joka ilta itseni uneen =( Mieheni ei tunnu rakastavan minua enään. Ja riitelemme kaikesta turhasta.

Ja pelkään ettei lapseni ole terve tämän kaiken stressin takia. Ja pelkään että sairastun masennukseen tämän takia. Kerran olen jo kokenut raskauden jälkeisen masennuksen enkä halua sitä uudestaan.... Olen nyt Ke viikolla 18 raskaana ja todella yksin =( Pelkään myös vauvan syntymää ja miten jaksan kun minulla on ollut vuosia krooninen uniongelma...
Muistan sinua rukouksin oikein erityisesti kun ilta tulee ja rauhallinen hetki kun lapset käy nukkumaan :hug:
Laitan sinut ja elämäsi tilanteen vihkooni :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja joku vaan:
Tähän välistä kommentoin minäkin, että mm. David Pawson kertoi haastatteluohjelmassa kuinka hänen omassa elämässään vaikeudet oikein toden teolla alkoivat kun hän oli tehnyt uskonratkaisunsa.

Jeesuskaan ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää.

Jumalakaan ei ole ihmisen käskyläinen, emme aina saa rukouksiin niitä vastauksia mitä haluaisimme.

Lisäksi pitää muistaa sielunvihollinen, jonka tarkoituksena on ladata tiellemme tapahtumia jotta vetäisimme tapahtumista sellaisia johtopäätöksiä että Jumala on meidät hylännyt tai Jumalaa ei edes ole. Usko alkaa rakoilla ja sielunvihollinen pitää siitä.

Luota tiukasti Jeesukseen ja katso Häneen, Hän on ja elää nyt kuten oli ja eli aiemminkin kun sinulla meni paremmin. Tiedät että Hän elää! Minäkin rukoilen puolestasi.
Niin, rukoilen Jumalan tahtoa kaikissa näissä elämäntilanteissa. Hän kun näkee asiat laajemmin ja kauaskantoisemmin. Monille sanonkin, että aina ei tapahdu niin kuin itse tahdomme koska se ei välttämättä ole se Jumalan tarkoittama asia.
Tapahtukoon niin kuin tarkoitettu on :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Ihana ketju :) Voisitko rukoilla perheeni ja lähimmäisteni puolesta, että heillä olisi hyvä elämä. Lisäksi tällainen erikoinen pyyntö. Voisitko rukoilla puolestani tai kanssani, että saisin tarpeeksi itsekuria ja voimaa toteuttamaan pitkään toteutumattoman asian.
Toki :heart:
Herra, anna tälle ihmiselle voimaa ja rohkeutta sekä itsekuria toteuttaa asia jonka hän on kokenut tärkeäksi, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi.
Tule kaikella tavalla hänen elämäänsä ja näytä, että Sinä olet rakastava Isä joka tahdot ihmiselle ainoastaan hyvää.
Kiitos, että olet Hänen kanssaan hänen jokaisessa päivässä nyt ja aina.
Aamen :heart:
 
joku vaan
Grace, sanomani olikin vain ihan yleinen toteamus eikä millään muotoa kritiikkiä sinua kohtaan.

Näinhän se on että Jumalan tahto tapahtuu ja Jumala ei siunaa syntiä vaikka sitä Häneltä pyytäisimmekin. Eli siis vääriä asioita voidaan vielä rukoillakin (joko tarkoituksella tai vahingossa) mutta ei hätää, kyllä Jumala karsii jyvärukoukset akanarukouksista. Ihminen saa rukoilla ja joskus Jumala voi rukouksen perusteella "muuttaa mielensäkin" eli rukous vaikuttaa. Se on keskustelua kahden persoonan, Luojan ja luodun (esimerkiksi minä tai sinä) välillä.

Että jatka vain hyvää työtäsi ketjuissa, Grace.

Itsekin olen saanut paljon ketjustasi ja on ihanaa että joku (eli sinä) todella välittää lähimmäisestään ja antaa Jeesuksen rakkaudesta muillekin!
 
Kiitos :heart:
 
Ja nuo silmäniskuhymiöt (2 kpl) olivat puhtaita vahinkoja, eikö tuolle asialle 2+ voi tehdä mitään? Että niitä siis ei tulisi?

harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Ihana ketju :) Voisitko rukoilla perheeni ja lähimmäisteni puolesta, että heillä olisi hyvä elämä. Lisäksi tällainen erikoinen pyyntö. Voisitko rukoilla puolestani tai kanssani, että saisin tarpeeksi itsekuria ja voimaa toteuttamaan pitkään toteutumattoman asian.
Toki :heart:
Herra, anna tälle ihmiselle voimaa ja rohkeutta sekä itsekuria toteuttaa asia jonka hän on kokenut tärkeäksi, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi.
Tule kaikella tavalla hänen elämäänsä ja näytä, että Sinä olet rakastava Isä joka tahdot ihmiselle ainoastaan hyvää.
Kiitos, että olet Hänen kanssaan hänen jokaisessa päivässä nyt ja aina.
Aamen :heart:
Kiitos :heart:
 
Tereesa
Krooninen sairauteni ei meinaa rauhoittua. Lääkitys on katkolla raskauden vuoksi. Lapseni antavat minulle voimia jaksaa mutta olen sairauden takia hyvin väsynyt fyysisesti, enkä jaksa päivittäin lähteä heidän kanssaan puistoon leikkimään. Tunnen itseni niin huonoksi. Tulevan lapsen isäkin teki katoamistempun, en tiedä kuulenko hänestä enää.

Olisin onnellinen, jos sairauteni rauhoittuisi. Sitten jaksaisin, ihan hyvin yksinkin. Tippa tuli linssiin tätä ketjua lukiessa, olen itse rukoillut mutta en ole saanut siitä apua.
 
Pettynyt
Alkuperäinen kirjoittaja Grace:
Alkuperäinen kirjoittaja Pettynyt:
Tarvitsisin esirukousta puolestani. Olen masennuksen syövereissä, kun työasiat menivät miten menivät. Olen ihan ymmälläni, miksi asiat menivät näin, miksi Jumala antoi näin tapahtua. Hän tietää kyllä, mitä tarkoitan. Uskoni on alkanut horjua.

Rukoilisitko puolestani, että vahvistuisin uskossa, saisin elämänhaluni takaisin ja saisin joskus tietää, miksi asiat menivät näin? Mulla on kuitenkin pienet lapset, joista pitäisi huolehtia, mutta nyt kaikki tuntuu toivottomalta.

Kiitos!
Yksi ovi kun sulkeutuu toinen avautuu. Voit Jumalan omana luottaa siihen, että mitään ei tapahdu etteikö Hän siitä tietäisi.
Nosta katseesi ylöspäin äläkä katso elämäsi mahdottomuuksia. Meillä on mahdollisuuksien Jumala! :heart:
Rukoilen puolestasi :hug:

Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle!

Alkuperäinen kirjoittaja Tereesa:
Krooninen sairauteni ei meinaa rauhoittua. Lääkitys on katkolla raskauden vuoksi. Lapseni antavat minulle voimia jaksaa mutta olen sairauden takia hyvin väsynyt fyysisesti, enkä jaksa päivittäin lähteä heidän kanssaan puistoon leikkimään. Tunnen itseni niin huonoksi. Tulevan lapsen isäkin teki katoamistempun, en tiedä kuulenko hänestä enää.

Olisin onnellinen, jos sairauteni rauhoittuisi. Sitten jaksaisin, ihan hyvin yksinkin. Tippa tuli linssiin tätä ketjua lukiessa, olen itse rukoillut mutta en ole saanut siitä apua.
:hug:
Miten voimattomaksi välillä tunnen itseni kun niin monella on suuriakin murheita, mutta mua lohduttaa se suuresti että mitään ei tapahdu ihmiselle ilman etteikö Jumala siitä tietäsi ja minä tiedän omasta kokemuksesta, että rukouksella on suuri vaikutus.
Joten kaikkien eniten voin sinuakin auttaa kun kannan sinua rukouksin.
Haluan antaa sulle tunteen, että et ole yksin tässä tilanteessa. :hug:

Laitan sinutkin vihkooni ja perheesi :heart:
 
Nim. samanlainen onni :)
Laitoit siihen ensimmäiseen rukouspyyntö ketjuun näin kopsaan sen tähän uuteen ketjuun ettei se eka ketju kaatuu kun siinä on aika paljon jo viestejä:

Kiitos Jumalalle ja sinulle.
Grace onko Sinulle healing roomsit tuttuja? Kävin viime viikolla rukoiltavana ja kyllä oli muutaman päivän rauhallinen olo sen jälkeen!
:hug:

Ei ole healling roomsit tuttuja olen kyllä kuullut, mutta en ole itse käynyt.
Hienoa, että se tuntui sinua auttavan
=)
 
Yhteistyössä