Suomalaiset äidit tappavat lapsensa 10 kertaa useammin kuin ruotsalaiset.

  • Viestiketjun aloittaja Mikä mättää äideillä?
  • Ensimmäinen viesti
Keittiönoita
kyllä nykyään vaaditaan. Jo neuvolassa tehdään testejä ja jos joku ei heti menekään oikein niin lapsi on sitä ja tätä. Eskarissa pitää osata sitä ja tätä muuten ei pääse kouluun. Urheilussa pitää osata sitä ja tätä ja jos lapsi ei ole ollut vauvauinnissa niin johan se näkyy heti koululaisessa, samoin jos ei ole ryöminyt tai kontannut vauvana. Kyllä se ihan varmasti heijastuu kouluikäiseen jne. jne.
Eli on siis alettu vaatimaan. Neuvoloissa tehtiin kaikenlaisia testejä jo 60-luvulla, kun mä itse olin lapsi. Ja tietysti myös noiden omien lasteni neuvolakäynneillä. Mutta ei mulle silti esitetty neuvolassa mitään vaatimuksia, vaikka muksuni eivät aina ekalla yrityksellä kaikista testeistä selvinneetkään.

Onko todellakin nykyisin niin, että eskarissa pitää osata sitä ja tätä, muuten ei pääse kouluun? Eihän eskari ole edes pakollinen.Onneksi sain omat lapset kasvattaa aikana, jolloin ekalla luokalla oli tarkoitus oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ei ollut pakko kontata vauvana eikä mennä edes vauvauintiin. Aikana, jolloin lasten ei tarvinnut edes harrastaa ennenkuin itse halusivat. Aikana, jolloin lapset saivat olla lapsia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25203882:

Voi kun saisikin olla noin. Nykyään vaaditaan tosi paljon ja minä kyllä tajuan, että vanhemmilla on hirveät paineet. Ei ollut minun ja veljenikään lapsuudessa 80-luvulla näitä paineita. Nyt kun puututaan ihan kaikkeen ( tietysti toisaalta hyvä, että puututaan ajoissa ) mutta jotkut asiat on sellaisia, että ei kaikkea kyllä tarvitse osata.
 
"repa"
Enemmän äitejä yksinhuoltajina, enemmän päihteiden väärinkäyttöä, yhteisöllisyys ja puuttuva perhekeskeisyys.
Ihmehän se olisi jos luvut ei olisi rumempia kuin Ruotsissa.

Mutta täytyy muistaa, että Ruotsi on näissä asioissa huippumaa ja me vain hieman jäljessä, joten kyllä täällä jotain oikeinkin tehdään. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25203882:
Eli on siis alettu vaatimaan. Neuvoloissa tehtiin kaikenlaisia testejä jo 60-luvulla, kun mä itse olin lapsi. Ja tietysti myös noiden omien lasteni neuvolakäynneillä. Mutta ei mulle silti esitetty neuvolassa mitään vaatimuksia, vaikka muksuni eivät aina ekalla yrityksellä kaikista testeistä selvinneetkään.

Onko todellakin nykyisin niin, että eskarissa pitää osata sitä ja tätä, muuten ei pääse kouluun? Eihän eskari ole edes pakollinen.Onneksi sain omat lapset kasvattaa aikana, jolloin ekalla luokalla oli tarkoitus oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ei ollut pakko kontata vauvana eikä mennä edes vauvauintiin. Aikana, jolloin lasten ei tarvinnut edes harrastaa ennenkuin itse halusivat. Aikana, jolloin lapset saivat olla lapsia.
Mullakaan ei ole Suomen neuvoloista kokemusta, mutta siis toki Ruotsissakin lapsia testataan ja seurataan näiden kehitystä neuvoloissa ja samoin päiväkodeissa ja kouluissakin puututaan jos lapsen taidoissa tai toiminnassa huomataan jotain huolestuttavaa. Aika lailla samaan tyyliin kuin minkä kuvan olen suomalaisilta kavereilta ja sukulaisilta saanut.

Itse en ole kokenut noita äidille tai äitiyteen osoitettuina vaatimuksina vaan nimenomaan sen lapsen kasvun ja kehityksen seurantana - myös silloin kun omat lapseni eivät ole noita testejä läpäisseet. Toki terkkoja on erilaisia, samoin kuin äitejä jotka ottavat asiat herkemmin itseensä ja jäävät vielä iltakausiksi miettimään terkan sanoja ja etsimään niistä jotain piiloviittauksia siihen kuinka äiti on nyt jollain lailla toiminut väärin.

Koulun odotuksista ei ole myöskään isompaa kokemusta, ainoastaan siinä mielessä että tytölle tehdään parhaillaan testejä joissa selvitetään mahdollista/todennäköistä kehitysvammaa ja tämän perusteella voidaan sitten etsiä hänelle sopivaa eskarivaihtoehtoa ja koulua ylipäätään.

Vauvauinnissa oltiin kahden vanhemman lapsen kanssa, kuopukselta nuo jäivät väliin. Yhtään virallista tahoa en muista missä noista oltaisiin kyselty. Ja meillä vanhempia ollaan varmasti haastateltu enemmän kuin keskiverto-suomalaisperheen vanhempia. Perheessä kun on kaksi erityislasta niin ollaanhan noiussa tutkimuksissa käyty läpi kaikkea mahdollsita aina raskauajoista vauva-ajan kautta tähän päivään. Varmaan pystyisin näkemään nuo kysymykset siinä valossa etttä tuossa kyseenalaistetaan äitiyttäni, mutta en vaan osaa ajatella niin.

muoks. tai sitten on vaan kysymys siitä että me ei asuta Suomessa vaan Ruotsissa ja uomen puolella nuo kaikki testit ja haastattelut yms olisi hoidettu ihan erilaisessa hengessä.
 
Viimeksi muokattu:
Keittiönoita
Voi kun saisikin olla noin. Nykyään vaaditaan tosi paljon ja minä kyllä tajuan, että vanhemmilla on hirveät paineet. Ei ollut minun ja veljenikään lapsuudessa 80-luvulla näitä paineita. Nyt kun puututaan ihan kaikkeen ( tietysti toisaalta hyvä, että puututaan ajoissa ) mutta jotkut asiat on sellaisia, että ei kaikkea kyllä tarvitse osata.
Voi vain aavistella, millaista mielenterveysongelmaisten sukupolvea ollaan nyt kasvattamassa :( Lapsuutta ei enää ole vaan suorittamisen ja pärjäämisen pakko alkaa varmaan jo synnytyssairaalassa. Vanhemmuus on projekti ja lapsen elämä suoritus, jossa lapsi joko onnistuu tai epäonnistuu. Ei kuullosta maalaisjärjellä ajateltuna kovinkaan terveeltä. Jenkeissähän lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja jo kouluikäisillä ilmenee burnoutia. Ikävää, että meillä Suomessakin ollaan menossa samaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Big Bang Theory
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25203882:
Eli on siis alettu vaatimaan. Neuvoloissa tehtiin kaikenlaisia testejä jo 60-luvulla, kun mä itse olin lapsi. Ja tietysti myös noiden omien lasteni neuvolakäynneillä. Mutta ei mulle silti esitetty neuvolassa mitään vaatimuksia, vaikka muksuni eivät aina ekalla yrityksellä kaikista testeistä selvinneetkään.

Onko todellakin nykyisin niin, että eskarissa pitää osata sitä ja tätä, muuten ei pääse kouluun? Eihän eskari ole edes pakollinen.Onneksi sain omat lapset kasvattaa aikana, jolloin ekalla luokalla oli tarkoitus oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, ei ollut pakko kontata vauvana eikä mennä edes vauvauintiin. Aikana, jolloin lasten ei tarvinnut edes harrastaa ennenkuin itse halusivat. Aikana, jolloin lapset saivat olla lapsia.
Varmasti terveydenhoitajissakin on eroja, mutta en itsekään ole kokenut neuvolan toimintaa vaatimuksina vaan palveluna joka kertoo lapsesta tiettyjä asioita. Lapset ovat nyt 5 ja 3v. Tietynlainen "vastuuttomuus" suomalaisessa terveyden-/sairaanhoidossa on. Vähänkin pokeavista asioista tai tilanteista on itse otettava selvää, on monesti osattava itse kysyä, vaatia tai kyseinalaistaa asioita. Toisaalta en osaa sanoa onko niin ollut aina, onko ennen vain osattu avoimemmin kertoa ongelmista tai hakea apua? Odotetaanko tänäpäivänä liikaakin sitä että joku muu tietää mitä minä haluan ja osaa tarjota ko. asioita automaattisesti.
 
Voi kun saisikin olla noin. Nykyään vaaditaan tosi paljon ja minä kyllä tajuan, että vanhemmilla on hirveät paineet. Ei ollut minun ja veljenikään lapsuudessa 80-luvulla näitä paineita. Nyt kun puututaan ihan kaikkeen ( tietysti toisaalta hyvä, että puututaan ajoissa ) mutta jotkut asiat on sellaisia, että ei kaikkea kyllä tarvitse osata.
Minä en ole huomannut erityisiä vaatimuksia, vaan yleensä lapsista on ollut enemmän positiivista sanottavaa. Vanhin oppi pyöräilemään juuri ennen kouluun menoa, mutta ei tuosta tullut ongelmaa. Olenko saanut sitten erityiskohtelua?
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
Alkuperäinen kirjoittaja Mikä mättää äideillä?;25201829:
Näin jos uskomme Sunnuntaisuomalaista ja miksi emme uskoisi.
Mitä Sunnuntaisuomalaisessa luki? Oliko tilastoja asiasta? Laskin tässä juuri että suomalaisäitien pitäisi tappaa 16 lasta vuodessa että tappaisivat omia lapsiaan 10 kertaa enemmän kuin Ruotsissa.
 
Minä en ole huomannut erityisiä vaatimuksia, vaan yleensä lapsista on ollut enemmän positiivista sanottavaa. Vanhin oppi pyöräilemään juuri ennen kouluun menoa, mutta ei tuosta tullut ongelmaa. Olenko saanut sitten erityiskohtelua?
Mitä olen tuttujen suomalaisäitien kanssa jutellut niin noin se tuntuu pääosin menevän. Siis etteivät ole kokeneet noita vaatimuksina.

Tiettyhän kukin kokee asiat omalla tavallaan, mutta mahtavatko nämä vaatimukset kuitenkaan olla ensisijaisesti yhteikunnan asettamia vai lähinnä äitien itsensä luomia? Sen uskon että koulu muuttuu kokoajan vaativammaksi ja kun jokaiseen työhön aletaan vaatia koulutus niin toki se luo stressiä niille lapsille (ja siis äideille) joille koulu ei oikein "sovi" ja ketkä olisivat enemmän käytännöntyöläisiä. Mutta siltikin...

Onko ilmassa vain sellaista pätemisentarvetta että ei esimerkiksi voi vain rennosti nauttia äitiydestä, sen suomasta mahdollisuudesta hoitaa kotona lapsia jne, vaan täytyy kehittää äitiydestä joku isompi ja vaativampi tehtävä jotta sitä arvostettaisiin?
 
[QUOTE="vieras";25204161]Nojuu, mutta ei pidä lähteä tuota linjaa laajentamaan. Ei vitosen koepapereita ole ok kotiin kannella, kertoo että jotain opiskelussa on pielessä ja asiaan puututtava.[/QUOTE]

Kun tekee parhaansa ja lapsi tekee parhaansa, niin kaikki on hyvin. On hyvä tutkia mistä asia johtuu ja tehdä sen mukaan voitavansa. Joskus voi ajatella että asia ei ole niin paha, jos kyse on vaikka yksittäisestä aineesta.
 
  • Tykkää
Reactions: fifiia
Luoko tietoyhteiskunta tiettyjä vaatimuksia, tietoa on helposti saatavilla mutta aina sitä ei osata käyttää tai tarkastella kriittisesti. Tietyn asinan tiimoilta olen huomannut että terveydenhuollossa lääkäri voi tokaista "älä ainakaan netistä lähde tietoa hakemaan" tai vertaistuen hakeminen suurin piirtein kielletään. Miksi ei opasteta hakemaan tietoa tietyn tyyppisiltä paikoista tai sivuilta ja neuvota suhtautumaan kriittisesti erityisesti tietynlaiseen tietoon.
 
"ei voi ymmärtää"
mikäs ihme tuo on.. en tiedä ruotsista, mutta täällä kun valitat väsymystä neuvolaan niin kohta on sosku kimpussa & pahimmassa tapauksessa lapsi/lapset viedään äidiltään :(
 
"Mielipide"
[QUOTE="ei voi ymmärtää";25204267]mikäs ihme tuo on.. en tiedä ruotsista, mutta täällä kun valitat väsymystä neuvolaan niin kohta on sosku kimpussa & pahimmassa tapauksessa lapsi/lapset viedään äidiltään :([/QUOTE]

turvaverkoton äiti on ollut aina hiljainen ja sopeutuva, ei mahdollista mielenterveysongelmaakaan ole välttämättä huomattu.
Psykoosi saa olla paha, ennenkuin saa apua.
 
Yhteistyössä