**SYDÄNTENMURSKAAJAT-09** Tammikuussa!

schnuller
Meillä luumusoseen antaminen ei ole vaikuttanut ollenkaan kakan olomuotoon.Tulee tosiaan sellaisena pötkäleenä.
Omenasta ei tullut eilen mitään allergiaa, joten tänään otetaan taas sitä.Maistui yllättävän hyvin, vaikka oli hieman kirpeää.Banaani ei taas jostain syystä enää maistu.

Unirytmistä:Mä en usko kuollaksenikaan, että meidän neidin päiväunet vaikuttaisivat yöuniin.Jostain syystä kuitenkin meillä on muutamana yönä nukuttu tosi levottomasti.En tiedä mitä tekis, kun tutti tippuu koko ajan, ja kätisee ja herää itkemään.Pyörii myös levottomasti. :/
Aikasemmin nukuttiin aina samantien kun tutin palautti suuhun.Nyt pitää lisäksi kääntää aina sata kertaa kyljelleen.Tutti pitää palauttaa suuhun joka minuutti silloin kun on levottoman unen hetki menossa.

Velli ei TODELLAKAAN ole pidentänyt meillä yöunia.

Jos tuosta tutista pääsisi eroon.Vähennetty on niin, että kuuluu vaan nukkumishetkiin.Mitenköhän siitä pääsisi kokonaan???!!!
 
schnuller
Pakkasraja:meillä ainakin pakkasraja ulkona nukkumiseen on vakiintunut -15asteen korville.Koska eihän se siitä olekaan kiinni, että se lapsi ei siellä vaunuissa tarkenisi, koska kaiken maailman karvatoppaukset on keksitty, mutta pakkanen tunkeutuu sen pieneen henkitorveen.Voi vaan kuvitella miltä vauvasta tuntuu ulkona, kun itselläkin hengitys salpautuu kun astuu ulos -20 asteen pakkasessa.
 
Laittakee vaik mulle yksäriä miten teidät löytää bookista, niin laitan tietoa Usvatähdelle eteenpäin jotta teidät kutsutaan ryhmään.

Juu, no toi tapaaminen Tampereella sen takia, et osalla on tänne lyhyempi matka kuin sinne "Etelään"... Ei tää Tampere ny niin pitkällä ole stadista! Ei me mihkään Ouluun asti olla kuiten menossa, vaikka se kävis kyllä mullekin kesälomalla - ollaan menossa sinne ylös taas ainaki pariks viikkoo... :LOL:

Mut joo, voihan sinne stadiinkin järkkää jtn. mut olkaa te etelän hetelmät aktiivisia sen puolesta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja schnuller:
Unirytmistä:Mä en usko kuollaksenikaan, että meidän neidin päiväunet vaikuttaisivat yöuniin.Jostain syystä kuitenkin meillä on muutamana yönä nukuttu tosi levottomasti.En tiedä mitä tekis, kun tutti tippuu koko ajan, ja kätisee ja herää itkemään.Pyörii myös levottomasti. :/
Aikasemmin nukuttiin aina samantien kun tutin palautti suuhun.Nyt pitää lisäksi kääntää aina sata kertaa kyljelleen.Tutti pitää palauttaa suuhun joka minuutti silloin kun on levottoman unen hetki menossa.

Velli ei TODELLAKAAN ole pidentänyt meillä yöunia.

Jos tuosta tutista pääsisi eroon.Vähennetty on niin, että kuuluu vaan nukkumishetkiin.Mitenköhän siitä pääsisi kokonaan???!!!
Musta alkaa vahvasti tuntuun siltä, et tää on nyt joku tähän ikävaiheeseen ja liikkeellelähtöön liittyvä juttu... Se päivän hurja rytmi ja eteenpäin hinkuminen tunkee myös yöuniin - ja tekee levottomaksi.

Meillä oli meinaan viime yönä ihan samaa... siis unissaan pyöri ja inisi ja välillä jopa sellanen ihme itkuhuuto tuli... ja juttelikin unissaan... VAIKKA Vili nukkui yli 7h putkeen!! En jaksa sitä juhlia, sillä mä heräilin sen härväämiseen monta kertaa yön aikana. Laitoin tutin suuhun ja paijasin... Ei Vili sitä tuttia olis varmaan ees tarvinnu ku sylkäsee sen melko pian aina nukahtamisen jälkeen pois... mut aina se siihen rauhottu hetkeks. Ei siinä muuten mitään, jätkähän siinä nukku ihan syvässä unessa... mut ku mun uneen se sen pyöriminen ja ääntely vaikuttaa. Äidinvaistoja kun ei saa kytkettyä pois päältä yölläkään :) Onneks mieskin nous pari kertaa paijaamaan...

Mua pelottaa jo valmiiks päivän ruokailu... se on nyt ollu niin kamalaa tappelua pari päivää. Jos ei suju, niin iskä tapelkoot sit illalla sen soseen kanssa. Mä en vaan JAKSA... Muutenkin niin vaativa pikkumies tällä hetkellä...
 
roona mä huijaan tyttöä aina antamalla maitoa väliin niin johan maistuu. meillä kans tyttö kiukuttelee syödessä, mut sitte ku saa tuttua turvallista makua niin hymy tulee huulille. en tiedä oletko kokeillu tätä
 
Alkuperäinen kirjoittaja schnuller:
Pakkasraja:meillä ainakin pakkasraja ulkona nukkumiseen on vakiintunut -15asteen korville.Koska eihän se siitä olekaan kiinni, että se lapsi ei siellä vaunuissa tarkenisi, koska kaiken maailman karvatoppaukset on keksitty, mutta pakkanen tunkeutuu sen pieneen henkitorveen.Voi vaan kuvitella miltä vauvasta tuntuu ulkona, kun itselläkin hengitys salpautuu kun astuu ulos -20 asteen pakkasessa.
Täällä pohjosessa ainakin ihan neuvolasta annettiin vinkkejä vauvan ulkona nukkumiseen alle -20 asteen pakkasessa (silloin taisi olla -27 astetta, kun neuvolaan soittelin). Ohjeina oli huolehtia erityisesti alta tulevasta kylmyydestä ja peittää vaunun aukko kahdella harsolla (minulla oli 2x harso+neulottu peitto) juurikin sen hengitysilman vuoksi. Kun raaka pakkasilma ei suoraan pääse vaunuihin, vaan ilma tulee pienistä rei-istä ja harsojen läpi, vauvan oma hengistyilma lämmittää vaunujen ilman ja tosiasiassa vaunuissa on ihan eri asteet kuin ulkona. Missään tapauksessa noilla lukemilla, ei edes -15 asteessa, saa vauvaa laittaa suoraan hengittämään pakkasilmaa.

Olen laittanut lämpömittarin vaunuihin, vauvan pääpuolelle, untuvamakuupussin suuaukolle, ja yllätyn aina, miten lämmintä vaunuissa on.

hanjuu
 
schnuller
Syömisestä vielä: Mä alan kans vahvasti uskomaan siihen, että tämä on joku ikävaihejuttu.Meillä siis tuota levottomuutta yöllä.Äsekn yritettiin syödä sosetta (paino sanalla yritettiin!!!).Taas ei mikään mene alas.Hirvee huuto vaan kun aletaan syömään.Ja ei rauhoitu edes sillä maidolla.Yritin sitä kans, että annoin maito välillä, mutta hirvee huuto alkoi kun otti pullon pois ja koetti välillä antaa sosetta.Itsellä ihan epätoivonen olo, vaikka tietää, että ei se mikään elinehto ole noin pienelle vielä syödä sosetta. :/
Toivotaan siis, että menee iän myötä ohi ja että sinne suuhun edes jotain jää.

Kehä III: Tämä palsta on vissiin aika eteläpainotteinen.Tamperehan on siellä jossain ihan Hesan vieressä. :LOL:
Oulukin on puolessa välissä Suomea!Mä olen aina naureskellut teidän eteläisten kotkotuksille nuista välimatkoista :LOL:
Mun vanhemmatkin saattaa pistäytyä meillä kahvilla viikonloppusin, ja matkaa on kuitenkin 240km suuntaansa.
Tampereelle pääsee 5 tunnissa junalla, mutta on se vielä liian iso reissu tuon pikkusen kiukkupussin kanssa. ;)
 
schnuller
Hanjuu.Kuinka pohjoisessa asut?Mä asun Oulussa.Meillä siis annettiin nuo suositukset, että ei alle puoli vuotiasta kylmempään pakkaseen kun -10.Rovaniemellä kaverilla saman ikäinen vauva, niin sai samat ohjeet.
Mä olen kans laittanu sen harson vaunujen aukon eteen, koska koko ajan tuntuu tuulevan.Itsekin mittailin tuossa vaunujen sisälämpötilaa -15asteen pakkasella, ja siellä säilyy lämpö yllättävän kauan.Mä en tiedä mitä tuonne pääpuoleen pitäs pakata kun lakki tuntuu aina niin kylmältä kun otan sisälle vauvan, vaikka se on vielä makuupussissakin.
 
schnuller
Mä en kans kyllä välillä ymmärrä nuita neuvolan kehoituksia.Missään ei kukaan sano, että kuinka paljon kestää olla siellä vaunuissa sisällä pakkasta että pitää ottaa vaunut sisälle.Sanotaan vaan nuo ulkoilman pakkasrajat........outoa! :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja schnuller:
Kehä III: Tämä palsta on vissiin aika eteläpainotteinen.Tamperehan on siellä jossain ihan Hesan vieressä. :LOL:
Oulukin on puolessa välissä Suomea!Mä olen aina naureskellut teidän eteläisten kotkotuksille nuista välimatkoista :LOL:
Mun vanhemmatkin saattaa pistäytyä meillä kahvilla viikonloppusin, ja matkaa on kuitenkin 240km suuntaansa.
Tampereelle pääsee 5 tunnissa junalla, mutta on se vielä liian iso reissu tuon pikkusen kiukkupussin kanssa. ;)
Munkin mielestä on huvittavaa kun monien pk-seutulaisten mielestä Tampere on jotenkin tosi kaukana... Siis tästähän on kärpäsen paskan matka stadiin... Omakin näkökulma tosin on vasta viimeisen parin vuoden sisällä muuttunut, mies kun on Rovaniemeltä niin hänelle Tampere on Etelää... Ja itekin sen nyt jo kattoo ihan eri tavalla... Ja Rovaniemeltä Ouluunkin taitaa olla jo pidempi matka ku HKI-TRE? Noh... matkailu avartaa :D

Järkätkää kesällä Oulussa miitti nin mä voin tulla kans Roista sinne, kun mennään anoppilaan kesälomalla :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja jooseppi:
roona mä huijaan tyttöä aina antamalla maitoa väliin niin johan maistuu. meillä kans tyttö kiukuttelee syödessä, mut sitte ku saa tuttua turvallista makua niin hymy tulee huulille. en tiedä oletko kokeillu tätä
Meillä on ongelmana siis sekin, että Vili ei malta maitoakaan syödä päivisin! Mä oon ollu ihan epätoivon partaalla tässä kun se siis sitä maitoakin sit juo vähän väliä ja pikkuisen kerralla, niin että pahin nälkä lähtee... ja se maito ei ees pidä kunnolla tuon ukon nälkää...
Eli siis ruuassa ei ole vika... Vaan näköjään siinä malttamisessa. Joo, no niin siinä on päässyt käymään, että se soseiden syöminen itsessään ei enää ole sellainen jännä ja viihdyttävä tapahtuma, vaan se on vaan... noh, syömistä. Tänään istuttiin sitten syöttötuolissa hetki, sai siinä härvätä pöydän ääressä ja samalla tungin lusikalla ruokaa suuhun kun sitä availi... ja alashan se meni. Sit kun istuminen alkoi väsyttää, vaihdettiin sitteriin selkänoja yläasentoon, ja pikkupöytä siihen eteen ja kasa roskapostia, mainoksia ym. Elloksen kuvasto oli ihan hitti... Niin kyllä se sitten söi lautasellisen ruokaa kun sai lukea samalla!! Hedelmääkin meni perään... Ja tunti sen jälkeen joi vielä 80ml maitoa. Se maito meni alas kun kannoin jäbän makkariin, rauhoitin sen sylkyssä puoliks peiton alla, ja sain juomaan ilman huitomista ja riuhtomista. Nyt taas jaksaa härvätä tossa.... Siis niin kova into leikkiä ja liikkua, et ei malta syödä? Sitä kai se on!! Ja syöminen ei oo enää uus juttu ni sekään ei oo enää hauskaa!! Mikäköhän ad/hd -lapsi meillä kasvaa täällä? Mua oikeesti vähän PELOTTAA mitä se tulee jatkossa oleen... Noi ruoka-aikojen kauhutarinat vaan pyörii päässä...

**Niin ja siis en mä tuota poikaa kokoajan väkisin syötä. Silloin vaan kun kiukkuaa nälkäänsä... Mut se tosiaan on RASITTAVAA kun kiukkuaa tunnin välein jos pelkällä maidolla mennään, ja juo siis aina vaan sen verran et hetken jaksaa leikkiä ja sit taas kiukkuaa..... :headwall:
 
HEI HEI JA HEI!!! =)

Alkuun..nyt ei käsitä...käytiin pimun kans vaunulenkillä ja vielä nukkua tohottaa jo kolmatta tuntia...aiemmin vaan ja ainoastaan sen puolen h pätkän ja max 1.5h... :eek:
Noh antaa toisen nukkua....saapi äiti ainakin olla vähän aikaa suuritarpeisesta vauvasta erossa... :p

Meillä Kielo saa kauheita pulloraivareita ISOLLA P:llä :headwall: :headwall:
Siis kun ruvetaan syömään ja vaik oiskin nälkä niin hän haluaa itse päättää milloin ja miten hän syö....5 min päästä voi kelvata taas hyvinkin tai sitten puolen h päästä...ja pahin kaikista on että minä seison ja hytkyn ja likka puoli-istuvassa asennossa sylissäni tarjoan pulloa ja sitten voip olla että rupeaa kelpaamaan... :eek: :eek: Eikä kyse ole mistään pienestä kitinästä vaan selkä kaarella huutamisesta, naama punaisena...kyllä siinä on kuulkaa immeiset kestämistä...ja tätä on jatkunut jo noin kk verran...HUH HUH :'(

Hedelmäsoseita ei jostain syystä mene ollenkaan. Tyttö ei vaan yksinkertaisesti suostu syömään niitä...onkohan muilla samaa? Alkaa kakomaan ja puistelee kehoaan ja sylkäisee ulos...5 kymmenen kerran kun sitä tavaraa laittaa uudestaan ja uudestaan likan suuhun, niin itsekin sitten jo luovuttaa, että EI SITTEN...syödään vaan ja ainostaan kasviksia.... :attn:

Juu toi ikävaihejutska varmaan täälläkin meneillään ja vaikuttaa kyllä jo osittain meidänkin yöuniin...meillä mies onkin "häädetty" olkkarin petiin..jotta voi pimu rauhassa isossa (mun kanssa) sängyssä pyöriä ja ähistä...herää milloin mitenkä päin tahansa...;) :wave:
Toi liikekannalle lähtö ihan varmasti vaikuttaa kaikkeen...unenlaatuun ja rauhallisuuteen...yms...sitä alkaa toivoakin jo että lähtis jo pian menemään etiäpäin...;)

Tapaamiseen senverran kommentoin että munkaan mielestä Tampere ei todellakaan ole niin kaukana, jotta ei vois lähteä...mutta jokainenhan tietty toimii omien puitteittensa mukaan...kaikki kynnelle kykenevät vaan MESSIIN... :wave: B)

Tässä tiedoksi vaan että mieheni hakee minut pois sitten jossain vaiheessa iltaa/yötä, joten jos joku tarvitsee stadiin tai johonkin tänne etelään päin, vaikka esim...jonkun juna-aseman lähettyville kyydin, niin se varmasti järjestyy...jos ja kun ei halua sitten yöksi asti jäädä Manseen....
(Mehän itse asutaan hyvinkäällä)

Äippä ja Kielo 4kk ja 5pv
:heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Roona82:
Alkuperäinen kirjoittaja jooseppi:
roona mä huijaan tyttöä aina antamalla maitoa väliin niin johan maistuu. meillä kans tyttö kiukuttelee syödessä, mut sitte ku saa tuttua turvallista makua niin hymy tulee huulille. en tiedä oletko kokeillu tätä
Meillä on ongelmana siis sekin, että Vili ei malta maitoakaan syödä päivisin! Mä oon ollu ihan epätoivon partaalla tässä kun se siis sitä maitoakin sit juo vähän väliä ja pikkuisen kerralla, niin että pahin nälkä lähtee... ja se maito ei ees pidä kunnolla tuon ukon nälkää...
Eli siis ruuassa ei ole vika... Vaan näköjään siinä malttamisessa. Joo, no niin siinä on päässyt käymään, että se soseiden syöminen itsessään ei enää ole sellainen jännä ja viihdyttävä tapahtuma, vaan se on vaan... noh, syömistä. Tänään istuttiin sitten syöttötuolissa hetki, sai siinä härvätä pöydän ääressä ja samalla tungin lusikalla ruokaa suuhun kun sitä availi... ja alashan se meni. Sit kun istuminen alkoi väsyttää, vaihdettiin sitteriin selkänoja yläasentoon, ja pikkupöytä siihen eteen ja kasa roskapostia, mainoksia ym. Elloksen kuvasto oli ihan hitti... Niin kyllä se sitten söi lautasellisen ruokaa kun sai lukea samalla!! Hedelmääkin meni perään... Ja tunti sen jälkeen joi vielä 80ml maitoa. Se maito meni alas kun kannoin jäbän makkariin, rauhoitin sen sylkyssä puoliks peiton alla, ja sain juomaan ilman huitomista ja riuhtomista. Nyt taas jaksaa härvätä tossa.... Siis niin kova into leikkiä ja liikkua, et ei malta syödä? Sitä kai se on!! Ja syöminen ei oo enää uus juttu ni sekään ei oo enää hauskaa!! Mikäköhän ad/hd -lapsi meillä kasvaa täällä? Mua oikeesti vähän PELOTTAA mitä se tulee jatkossa oleen... Noi ruoka-aikojen kauhutarinat vaan pyörii päässä...

**Niin ja siis en mä tuota poikaa kokoajan väkisin syötä. Silloin vaan kun kiukkuaa nälkäänsä... Mut se tosiaan on RASITTAVAA kun kiukkuaa tunnin välein jos pelkällä maidolla mennään, ja juo siis aina vaan sen verran et hetken jaksaa leikkiä ja sit taas kiukkuaa..... :headwall:

Kuullostaa niin tutulta...tervetuloa vaan STV-lapsosten ihanaan maailmaan...;) :heart: :hug:

Muakin ihan hirvittää että mitä tuosta pimusta vielä kasvaa ja ne eri ikävaiheet...elikkäs taidampa ottaa takaisin puheeni, missä haluaisin kaksi taaperoa samaan aikaan... :LOL: :headwall:

Ja lohdutukseksi voin kertoa että näistä meidän mussukoista kuulemma kasvaa sitten älykkäitä ja vilkkaita muksuja...näin luin yhdeltä sivulta missä selkeesti kuvattiin SUURITARPEISEN VAUVAN elämää... :heart: =)
 
"Kiva" kuulla, että muillakin on hankaluuksia naperon kanssa. Ja lähinnä syömisen ja nukkumisen kanssa |O

Imetyksellä mennään joo, mutta musta tuntuu että toi on alkanut syömään tosi vähän. Iltaisin oon antanut vielä pullosta maitoa tai velliä, jos yöllä menis pidempi pätkä heräämättä...Mutta velli oli ainakin ihan surkeaa. Maito pitää nälkää paremmin. Ainakin ennen!! :kieh: Normaalisti nukuttiin 4 tuntia, ennen ekaa heräämistä...

Mutta eilen illalla ensin taisteltiin väsyneenä syömisen kanssa reilu tunti. Sitten kun sai syötyä, niin ei millään meinannut nukahtaa omaan sänkyyn, hyöri ja pyöri vaan väsyneenä, ja itki. No en raaskinut kuunnella toisen väsyitkua vaan otin meidän sänkyyn ja menin itse viereen makaamaan. Meni noin 2 min ja poika oli syvässä unessa!!! |O Siitä siirrettiin omaan sänkyyn, jossa nukkui 2 tuntia ja taas heräsi huutamaan. Laitoin tuttia ja silittelin, rauhoittui aina hetkeksi, kunnes taas alkoi huuto. Syötin välillä, nukahti, siirsin sänkyyn ja taas heräsi. Kun kello oli 3.30 päätin, että nyt saa riittää ja otin pojan meidän väliin nukkumaan, jossa nukkui sitten suht rauhassa klo. 9-10. (Välillä toki söi.)

Nyt nukkuu ulkona, saa nähdä kauanko tällä kertaa. Yleensä ulkona vetelee 3-4 tuntia. Nyt viimeaikoina vaan paria tuntia. Ollaan tunti tai kaks hereillä ja pian taas kiukutellaan väsyneenä.

Toivottavasti tää on vaan joku vaihe ja menee pois. Noista illoista/öistä on tullut jo stressaavia, enkä itse osaa nukahtaa kun ajattelen, että pian se taas aloittaa kitinän.

Anteeksi ruikutus, mutta pakko päästellä välillä höyryjä ulos :headwall: :headwall:
 
Älkää naiset stressatko sen vauvan kiinteiden syömisten kans! Luin eilen toiselta foorumilta tarinoita, joissa äidit tuskaili, kun n. vuosikkaille ei kelvannut oikein muu kuin maito, että ei tässä oo mitään hätää vielä! Kyllä ne siitä vielä oppii syömään. Tai siis en tunne yhtään aikuista, joka jois vaan pelkkää maitoo! :D Täällä ei edes tiedetä vielä mistään muusta ku maidosta. Eiköhän se kuulu ihan tähän ikäkauteen, että nyt kun vihdoin aletaan osata touhuta ekoja juttuja ja kaikki ympärillä oleva kiinnostaa ihan älyttömästi, niin se syöminen jää sitten vähän vähemmälle. Monet tankkailee sitten öisin, kun päivällä ei kiinnosta. :)

Cummastelija, pitääkin ostaa tuota Essex plussaa tytölle. Täällä on iho mennyt tosi kurjaan kuntoon. Punaista kuivaa laikkua on kaikkialla muualla paitsi päässä ja vaipan alueella. Mietittiinkin tossa, että onkohan tuo pesuaineihottumaa, kun selvästi on vaan niillä alueilla, joihin vaatteet on kosketuksissa. Mä pesen pyykin Erisanin hajusteettomalla, mutta oon käyttänyt Sensitive-huuhteluainetta. Nyt jätin sen pois ja pyykkään kaikki tytön tekstiilit uusiksi. Eilen ja tänään ollaan laitettu vähän Sibicortia pahimpiin kohtiin ja muuten rasvaillut perusvoiteella neuvolan ohjeiden mukaan. Ens viikon 4kk lääkärineuvolassa lääkäri sitten katsoo ihon vielä erikseen. Ei se iho näytä vaivaavan neitiä, mutta aika ärhäkältä kyllä näyttää äipän silmiin. :(

Mulla oli eilen aika surkea tanssituntiyritys. 3 vartin jälkeen mies soitti ja takaa kuului kauhea hysteerinen itku, jota oli kuulemma siinä vaiheessa jatkunu vartin verran. Lähdin sitten kesken tunnin ja juoksin koko matkan kotiin, josta löysin stressaantuneen miehen ja edelleen hysteerisen tytön. Mun sylissä typy sitten lopulta rauhoittui ja nukahti siihen. Pienten torkkujen jälkeen kaikki oli taas ihan ok. En tiiä, mikä ihme tytölle oli tullut, kuulemma oli ensin vähän kitissyt ja sitten saanut itsensä tuollaiseen hysteeriseen tilaan. Siis voikohan tuo olla jotain eroahdistusta?! Kun mun tulo kuitenkin selvästi rauhoitti tilanteen eikä täällä ollut tapahtunut mitään erikoista, eikä tyttö ollut kipeä tai mitään. Tosi kurja juttu joka tapauksessa.

Nyt leipomaan (laskiais)pullia! :D

Rosehip ja muru 4kk ja risat
 
iltoja...

MEillä huudettiin äsken kuin päätä ois leikattu irti...Veetu on räkäinen ja annoin sit supon ku
aattelin et koskee johkin..Mut suppo ei meinnanu mennä???
Voiko itku johtua vaikka kovasta mahasta, ja siksi suppo ei mennyt, kun kova kakka otti vastaan..?
on aloitettu soseet ja nyt pari päivää syöty Bataattia ja mustikka/banaanin sosetta..
voisiko se Banaani sitten kovettaa noin paljon?
Ei ole nimittäin tänään tullu ku pieni kakka aamulla, ja mureneva et taitaa olla aika kovaa ja kuivaa tavaraa...

kertokaa jos tulee jotain mieleen...

taidan kokeilla kuumemittarilla ja rasvalla härkkiä illalla... nyt kun siltä taju meni huuti ihtesä uneen.... :'(

esmeralda ja Veetu 4,5kk
 
Esmeralda: mustikka ja banaani saattavat molemmat kovettaa mahaa! Toivottavasti helpottaa pian! Meilla Venla huusi kyllä yks ilta ennen joulua nuhaansa, kun ei saanut hengitettyä nenän kautta kunnolla. Nasolin helpotti oloa.
 
Esmeralda meillä on vaan yhden kerran ollut masu kovalla (kakan tulo kesti 7 päivää) ja silloin lääkärin ohjeesta turvauduttiin kuumemittariin. Hyvin pelitti ja siitä sitten sitä kakkaa tulikin :kieh: Sen voi siis ihan hyvin tehdä silloin tällöin mutta pidempiaikaiseksi lääkkeeksi sitä ei suositella ettei unohda ponnistamisen taitoja. Me ei olla vielä päästy maistelemaan banskua (eikä varmaan päästäkään kun on aika allergisoiva tuote :ashamed: ) mutta frendit ovat kertoneet, että ovat joutuneet pistämään banaanin boikottiin kun on tehnyt masun niin kovaksi. Että ilmeisesti on aika myrkkyä pienelle jolla taipumusta ummetukseen :ashamed:

Rosehip me oltiin viime viikonloppuna miehen kanssa kaksin "maailmalla", yhteensä 9 tuntia poissa kotona ja mun mutsi oli sen aikaa lapsenvahtina. Kun tultiin illalla kotiin niin kuulin jo rappuun asti ihan järkyttävää huutoa. Siis ei tosiaan mitään pientä itkua vaan ihan kun lasta teurastettaisiin. Mutsi sano, että huutoa oli kestänyt n. 20 min ja välittömästi kun otin tytön syliin niin se hiljeni. Ilmeisesti ihan oikeesti joku eroahdistus kyseessä ja vierastaminen. BTW, pyydä sitä lekuria kirjoittamaan tuosta Essex Plussasta resepti niin saat Kela- vähennyksen. Eihän se paljoa ole mutta kaikki on kotiinpäin :kieh:

Soitin eilen verovirastoon ja pyysin uuden verokortin. Ihan järkyttävää, eihän tuollaisilla vuosituloilla tule mitenkään toimeen |O En mä nyt ennenkään ole mikään rikas ollut mutta ihan hyvintoimeentuleva kuitenkin. Kääk, miten tästä selviää :/ Noh, kyllä tämä on sen arvoista, ehdottomasti :heart:

Tänään vedettiin 3 jääpalaa bataattia + 80ml maitoa. Tästä se kiinteät taas lähtee allergiatauon jälkeen, jipiiii :kieh: Tsemppiä muilla syömisissä, kyllä se siitä taas varmasti pienen tauon ja ihmettelyn jälkeen!
 
Huisin jännää, meillä neiti kääntyi juuri äsken ensimmäistä kertaa selältä masulle. Mä kirjoittelin tuota ylempää txtiä ja neiti oli matolla mun edessä... ja hupsis olikin yhtäkkiä masullaan. Oli reppana ihan hämillään ja sitten tuli puklu :LOL: Tästä se lähtee...
 
Me ollaan käytetty ihan lääkärin ohjeen mukaan sitä mallasuutetta melkein joka soseruoan sekaan ja hyvin suoli toimii... B)

Alkuun oli kyllä ihan samanlaisia ongelmia, mutta ne kyllä siitä sitten tasoittuu... :p

ESMERALDA; Ja ollaan kyllä aikasteen useinkin sörkitty kuumemittarilla sitä alapään reikää...koska sit se helpottaa ja en minä ainakaan jaksa kuunnella suoraa huutoa varttia kauempaa, jos ja kun tietää että siitä se johtuu..joten suosittelen, jos ei rupea kakka kulkemaan.... :)
 
Joo toi banaani varsinkin alkuvaiheessa veti meillä vatsaa kovaks. Sen takia annan yleensä sitä ja luumua samalla kertaa ni kompensoi toisiaan :D

Tosta kuumemittarilla tökkimisestä, me ollaan pari kertaa avustettu kakkaa.. Mut ihan TAYSin lastenlääkäri sanoi, että sitä ei kannata liikaa tehdä, silloin lapsen omat lihakset (öö--siis peräsuolen toimintaa säätelevät?) eivät pääse kunnolla kehittymään...! :attn: Ja muutenkin se saattaa vahingoittaa herkkiä limakalvoja... Että luumua, reilusti luumua... se tehoaa meillä! Ja kakkajumppaa masullaan ollessa ja jalokojen pumppaamista ym, ja sitä pyllynreikää voi vähän stimuloida taputtelemalla sitä vaikka kosteusliinalla... Mä just yks kerta sain hienot tortut hoitopöydälle kun vaihdoin vaippaa ja pyyhkäsin pierut pois pehvasta, niin samantien kun nostin koivista ja sillä liinalla koskin niin alko tuleen makkaraa... Ja sitä tuli PALJON! Oli kiva sit siinä roikottaa poikaa jaloista ja kattoo ku jätkä onnessaa paskantaa hoitotasolle :LOL:

rosehip: joo, ei tääl ny liikaa siitä stressata etteikö söis kiinteitä... Tietenkin pääasiallinen ravinto tän ikäsellä on se MAITO! Hyvin maistuu kaikki muukin silloin kun suostuu syömään... mut jois sit ees maitoo tarpeeks ettei kokoajan oo nälkä... :headwall: Ku ei sitäkään malta tehä aina! :LOL:

Noista nettidiagnooseista ja kaiken maailman käyttäytymis-analyyseista ja luokittelusta en jaksa perustaa pätkääkään. Luonne kehittyy jatkuvasti ja sen mukaan mennään. Jäbä on utelias, sosiaalinen ja mielettömän kiinnostunut kaikesta. Ja se on helkkarin hyvä asia! Vaikka se joskus raastaakin omia hermoja. Mutta mun ihana pieni mies on persoonallinen ja fiksu pakkaus, se on ihana asia!
Se on mun mielestä vaan loputon suo jos alkaa googlettaan ja lukeen kaiken maailman diagnooseja ja analyyseja ja yrittää sit elää ja kasvattaa lasta niiden mukaan. Mä en oo sen takia ostanu yhtäkään kirjaakaan...

Mä kävin tänään kaupassa ja mies jäin pojan kanssa... Kotiin tultuani näin peilin kautta että he istuivat olkkarissa ja huutelin Vilille, että äiti tuli.. Käänsi katseen äänen suuntaan, muttei nähnyt mua, eikä osannut kaukaa olevan peilin kautta tietenkään kattoa että oon siellä... Yhtäkkiä alkoi vaan ihan kamala parku. Toinen oli ihan hämillään kun äidin ääni kuuluu muttei mitään näy. Varmaan ahdistavaa! :( Sit tuli onneks hymy kun pääs mun syliin ja tajus et kyllä mä siellä oikeesti olin... :heart:

Onnea kääntyilijöille! Täällä ei edelleenkään muutosta. Vili pääsee kokonaan mahalleen, mut pää jää vielä maahan... Siis ei tajuu nostaa sitä pystyyn kropan mukana kun kääntyy. Sit se makaa siinä ihan kierossa raasu... Hihi, pitää varmaan laittaa huomenna kuva siitä asennosta. :headwall:
 
kiitosta! :flower:

Roona:Taidan sit antaa banskun kaa vaik sitä luumua...kun aattelin et banaani ja mustikka kävis hyvin yhteen ku pakastettu mustikka on hiukka kirpsakka :D mut ei sitten...

Joo täällä ehkä yli reagoiva äiti, mutta kakka tuli illalla...ja paljon tulikin!
Pitää koettaa vain varoa ummettavia ainesosia..kun vain aina sit muistas :D

esmeralda ja Veetu 4,5kk
 
Alkuperäinen kirjoittaja esmeralda-:
kiitosta! :flower:

Roona:Taidan sit antaa banskun kaa vaik sitä luumua...kun aattelin et banaani ja mustikka kävis hyvin yhteen ku pakastettu mustikka on hiukka kirpsakka :D mut ei sitten...

Joo täällä ehkä yli reagoiva äiti, mutta kakka tuli illalla...ja paljon tulikin!
Pitää koettaa vain varoa ummettavia ainesosia..kun vain aina sit muistas :D

esmeralda ja Veetu 4,5kk
Joo ja meillä syötiin sit BANAANIA iltapalaks... Ja tottakai sit yöllä herättiin paskomaan pidemmän kaavan kautta!! Miksen mä antanu sitä luumua?? :headwall:

Vili siis kakkas viime yönä 3 kertaa! Se syö aamupäivällä/ päivällä niin vähän, et illalla sit vetää aina enemmä ja tottakai se kakkaa sit yöllä! :headwall: Mä oon nukkunu tasan 3h viime yönä. :headwall: |O
 
schnuller
Ja taas yksi huonosti nukuttu yö takana.Mä nukuin varmaan kans sen 3 tuntia.Neiti sai kylvyn jälkeen vellinsä, ja nukahti miehen syliin.Siitä kun yritti sitten siirtää omaan sänkyyn, niin alkoi hirveä huuto, itku ja kätinä.Jatkui siitä klo 22 aina tuonne puolenyön jälkeen.Sitten viimein nukutettiin se vaunuihin ja nostettiin siitä omaan sänkyyn.Siltikin heräsi normaalit kaksi kertaa ja kitisi vähän väliä kun tutti tippui. |O

No ehkä se tästä joskus muuttuu.

Kannattaa tosiaan varoa sitä mustikkaa myös.Mä olen kuullut, että tosi monella se on aiheuttanut ummetusta.

Huomasin tuossa just, että kaikki vaaleat vaatteet on ihan porkkanassa ja banaanissa ja kumpikaan ei lähde pesussa pois. :/

Meillä on jotain ihottumaläiskiä poskissa, kaulassa, rinnassa, kyynärtaipeissa ja jalkataipeissa.Ei hirveesti auta, vaikka kuinka olen niitä eri rasvoilla rasvaillut.Onkohan se atooppista ihottumaa vai kenties jotaina allergiaa.
Miten teillä on ruoka-aineallergiat tulleet ilmi?

Taas on pakkasta enemmän kun laki sallii! :(
 

Yhteistyössä