Ilmakylpyjä me harrastetaan toooosi paljon, useamman kerran päivässä. E suorastaan rakastaa potkia ja mellestää peppu paljaana joten vaippa aina veke kun vaan siihen mahdollisuus :kieh: . Mä käytän niitä Muumin kertakäyttö alustoja. Okei, ei kaikkein ekologisinta mutta en haluu enää yhtään enempää pyykkiä
Ja kun pisukohdan taittelee veke niin yhdellä sellaisella alustalla pärjää n. kolmen pisun verran, riippuen siis tietty mihin kohtaan neiti pissansa päästää
Meillä käytössä
Muumivaipat ja koko 3. En usko, että vielä pitkään aikaan tarvii isompaan kokoon vaihtaa, neiti kun kuitenkin vielä alle 7 kiloa. Oon tykännyt niistä Muumeista ja se kotimaisuus niissä painaa aika paljon. Ja se, että siitä paketista saa sitten bioroskiksen samalla
Tänään käytiin toista kertaa
vauvauinnissa. E oli jälleen innoissaan vaikkakin huomattavasti rauhallisempi kuin ensimmäisellä kerralla. Ohjaaja testasi E:n sukellusrefleksit ja sanoi, että hyvin toimii. Ensi kerralla päästään sitten sukeltelemaan, hurjaa. Taitaa äitiä pelottaa enemmän kun lasta
Meillä herätään edelleen se kaksi kertaa yössä. Mutta ei se musta oo ollenkaan paha, antaa mennä sillä vaan. Siinä saa kuitenkin nukuttua itse sen kolme-neljä tuntia ja sitten vaan pikainen syöttö ja takaisin unille. E nukahtaa öisin heti syötyään 120ml joten ei siinä kauaa nokka tuhise. Kaiken kaikkiaan yöunet kestävät 11-12 tuntia joten itsekin saa ihan hyvin nukuttua eikä univelkaa pahemmin keräänny, onneksi *kopkop*.
Huomenna taas muskariin, jipii!!! Viime viikolla oli tosi kivaa - vaikka neiti nukahtikin kesken laulujen
Ihan mukavaa kun on vähän ohjelmaa eikä tarvitse enää vain kotona kökkiä. Olen yrittänyt niin, että joka toinen päivä oltaisiin kuitenkin rauhallisesti kotona ettei ihan hulinaksi mene. Tosin su ja ma on nyt harrastukset putkeen mutta sitten ollaankin aina ti kotona rauhoittumassa. Ei 4 kuukautinen kuitenkaan jaksa vielä ihan samalla tavalla olla seurallinen kuin äitinsä :kieh:
Joku kommentoi [/b]kiljumisia
. Meillä myös äänenkäyttöä harjoitellaan kovasti ja yleensä se tulee kovaa ja korkeelta
. Ehdotinkin, että voitaisiin ottaa T. Holopaiseen yhteyssä josko tarvitsevat bändiin uutta kotimaista laulajaa... sen verran hienolta neidin huudot kuulostaa :kieh:
Hoitovapaalle
meinaan kyllä jäädä mutta en vielä tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Vanhemmalla iällä kun on kerennyt tottumaan tiettyyn elintasoon (jo 15 työvuotta takana) niin on vähän hankala heittäytyä lähes nolla tuloille. Mutta sitten taas toinen puoli on se, että nyt on ainut ja viimeinen tilaisuus olla kotona ennen eläkettä. Joten enköhän mä yritä sinnitellä himassa ainakin ensi vuodenvaihteeseen ja jos mahdollista niin vieläkin pidempään. Tai sitten jos pääsisi tekemään puolikasta viikkoa... täytyy jubata pomon kanssa asiasta keväällä. Ainakin toistaiseksi edes ajatus työnteosta puistattaa :/
Nyt koisimaan jotta jaksaa ottaa uuden viikon taas pirteänä vastaan, öitä!