Synnytys

  • Viestiketjun aloittaja Ensikertalainen
  • Ensimmäinen viesti
Ensikertalainen
Neljä päivää supistanut kipeästi, selkään ja reisiin asti, välillä kivuttomampia supistuksia mutta silti supistuksia. Pari päivää sitten paikat sentin auki ja kaulaa sentti jäljellä. (ensimmäinen lapsi)
Missä ihmeen vaiheessa tässä tulisi lähteä synnärille, kun kivut ovat kovia mutta silti pystyy jotenkin itkun kanssa olemaan?? Limaa tulee ja lapsi tunkee itseään koko ajan alemmas niin että vihlaisut vie jalat alta.
Kauanko tässä vielä pitää odotella?? :'(
 
Ensikertalainen
Laskettuun aikaan on aikaa kokonaiset 2päivää. Ja toissapäivänä kävin, kotiuduin kun viimeinen suppari jäi yli 10min enkä halunnut sinne jäädä odottelemaan. Mutta ei tätäkään kyllä kauaa jaksa, unet ja hermot on aika vähissä jo.
 
Ensikertalainen
Mä en haluais olla taas se ensisynnyttäjä, joka laitetaan kotiin särkylääkkeiden kanssa odottelemaan niitä alle 10min tulevia suppareita. Eilen jaksoin laskea niitä kipeitä neljän tunnin ajan tulevaksi 4-7min välein, sitten en jaksanut kuin yrittää nukkua. Ja sitten nekin ohjeistukset mitä synnäriltä sain mukaani, on ennenaikaisten supistusten varalle ennen rv 37:ää. Huoh, vaikeaa.. tulis nyt edes ne lapsivedet niin tietäis ainakin milloin lähteä.
 
Ensikertalainen
Ah, ja sanottakoon vielä että tätä supistelua on kaikenkaikkiaan jatkunut yli viikon (alkoivat siis yli viikko sitten sunnuntaina ensimmäisen kerran kivulliaina) mutta nyt nämä 4päivää on olleet jo reilusti pahempia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä sen sitten huomaa kun ne on niitä oikeita synnytyssuppareita, silloin et pysty täällä kirjoittelemaan.
Onnea synnytykseen !
tääkin on vähä nii ja näi.. se on nii siitä kipukynnyksestä kiini. jos sattuu olemaa korkee ja sitkusttaja luonteella ni... nimim. sisko ei saanu kun housut pois just ja just ku sairaalaan asti meni
 
Ensikertalainen
Joo, no kyllähän tässä tulee ravattua ympäri kämppää ja istua voi välissä hetken kun heijaa itteensä samalla. Mietin vaan et jos samat kivut on jatkuneet jo toista päivää sen synnäri-reissun jälkeen kun on ollut sentin auki, niin onkohan sitä jo sitten paljonkin auennut tässä välissä. Kipukynnys mulla on korkee ja jääräpäinen sisupussi, siksi onkin jotenkin iso kynnys lähteä sinne synnärille, jos onkin "turhaa"
 
Kaktus
Niin, ei se ole helppoa tietää milloin pitää lähteä sairaalaan. Minäkin ramppasin siellä kaksi kertaa 'turhaan', jälkimmäisellä kerralla kätilö sanoi, että kyllä se vuorokauden sisään alkaa syntymään. Tästä meni 2 viikkoa ja sitten vasta alkoivat tositoimet...

Mutta kyllähän se kannattaa käydä näytillä sairaalassa, jos siltä tuntuu (ellei nyt satojen kilometrien matkaa ole). Kyllä he sieltä sitten passittavat kotiin jos mitään ei tapahdu.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Ensikertalainen:
Joo, no kyllähän tässä tulee ravattua ympäri kämppää ja istua voi välissä hetken kun heijaa itteensä samalla. Mietin vaan et jos samat kivut on jatkuneet jo toista päivää sen synnäri-reissun jälkeen kun on ollut sentin auki, niin onkohan sitä jo sitten paljonkin auennut tässä välissä. Kipukynnys mulla on korkee ja jääräpäinen sisupussi, siksi onkin jotenkin iso kynnys lähteä sinne synnärille, jos onkin "turhaa"
Samaa menoa oli itselläni (kävelyä ja syvään hengittämistä) ja samalla tavalla ajattelin supistuksien kohdalla.mutta komesta pääsin heti saliin ponnistamaan.Kannattaisi ehkä lähteä ajoissa.Kivunlievitystä ei ehditä välttämättä antamaanjos noin menee kuin itselläni..

Sinuna lähtisin kyllä jo laitokselle.Mullakin korkee kipukynnys,joten olisin kyllä pärjänny kotona melkein ponnistusvaiheeseen asti,jos olisin uskaltanu kotona vain olla.Ja paikat voi aueta todella nopeasti.Hyvää matkaa :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ensikertalainen:
Joo, no kyllähän tässä tulee ravattua ympäri kämppää ja istua voi välissä hetken kun heijaa itteensä samalla. Mietin vaan et jos samat kivut on jatkuneet jo toista päivää sen synnäri-reissun jälkeen kun on ollut sentin auki, niin onkohan sitä jo sitten paljonkin auennut tässä välissä. Kipukynnys mulla on korkee ja jääräpäinen sisupussi, siksi onkin jotenkin iso kynnys lähteä sinne synnärille, jos onkin "turhaa"
Samaa menoa oli itselläni (kävelyä ja syvään hengittämistä) ja samalla tavalla ajattelin supistuksien kohdalla.mutta komesta pääsin heti saliin ponnistamaan.Kannattaisi ehkä lähteä ajoissa.Kivunlievitystä ei ehditä välttämättä antamaanjos noin menee kuin itselläni..
no niinpä =) tyyppiä miun sisko ;) pitkäki matka?

Alkuperäinen kirjoittaja Maura:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä sen sitten huomaa kun ne on niitä oikeita synnytyssuppareita, silloin et pysty täällä kirjoittelemaan.
Onnea synnytykseen !
tääkin on vähä nii ja näi.. se on nii siitä kipukynnyksestä kiini. jos sattuu olemaa korkee ja sitkusttaja luonteella ni... nimim. sisko ei saanu kun housut pois just ja just ku sairaalaan asti meni
Olen samaa mieltä! Ja voihan sitä niiden kovienkin supistusten välillä kirjoitella.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Maura:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ensikertalainen:
Joo, no kyllähän tässä tulee ravattua ympäri kämppää ja istua voi välissä hetken kun heijaa itteensä samalla. Mietin vaan et jos samat kivut on jatkuneet jo toista päivää sen synnäri-reissun jälkeen kun on ollut sentin auki, niin onkohan sitä jo sitten paljonkin auennut tässä välissä. Kipukynnys mulla on korkee ja jääräpäinen sisupussi, siksi onkin jotenkin iso kynnys lähteä sinne synnärille, jos onkin "turhaa"
Samaa menoa oli itselläni (kävelyä ja syvään hengittämistä) ja samalla tavalla ajattelin supistuksien kohdalla.mutta komesta pääsin heti saliin ponnistamaan.Kannattaisi ehkä lähteä ajoissa.Kivunlievitystä ei ehditä välttämättä antamaanjos noin menee kuin itselläni..
no niinpä =) tyyppiä miun sisko ;) pitkäki matka?
Autolla onneksi vain 10-15min.Mutta vatsasta sai pitää kiinni.Ekan kohdalla tuntui että syntyy autoon.Yhtäkkiä kaikista kolmesta supistukset tuli todella voimakkaiksi..
 
Kysymys olikin varmaan ap:lle
 
Yhteistyössä