Syyskuiset 2019

Mulla oli lääkärineuvola jo kuukausi sitten ja siellä vain kuunneltiin sydänääniä, joita ei sitä kuulunut, ja käytiin läpi lääkitysasioita. Sisätutkimusta ei tehty. Tiiä sitten milloin tekevät, varmaan jos enempi alkaa supisteluja tulemaan.

Jäin vielä miettimään tuota mun eilistä neuvolakäyntiä ja miten en oikein koe mukavaksi keskustelua/keskustelun puutetta tuon hoitajan kans. Ite kaipaisin sellaista jutustelevampaa asennetta, nykyinen on aika totinen ja lyhytsanainen, suorastaan töksähtelevä, eikä tunnu ymmärtävän esimerkiksi sitä miksi syön lisärautaa välillä. Mulla oli kesällä rautavarastot täysin tyhjät, ferritiini vain 4, ja kesti puoli vuotta nousta uupumuksen suosta ja joulukuussa vasta sain arvot nipin napin normaalin rajoille niin en todellakaan halua että nyt sitten taas uudestaan menee varastot matalaksi ja olen rättiväsynyt vauvan kanssa. Tää neuvolan täti vain tuijottaa hemoglobiinia ja sanoo etten tarvi rautaa vaikka ite tiiän että syksylläkin hemoglobiini oli ok vaikka rautavarastot oli vielä ihan matalat. Hemoglobiini kun korjaantuu ekana, sit vasta varastot. Raskaus lisää raudan tarvetta ja mä oon vielä kasvissyöjä. Niin huoh. Ja ylipäätään, mielellään kävisin sellaisella hoitajalla joka jaksais ees yrittää jutella mukavia o_O Olkoonkin sitten että ootan kolmatta.
 
Mullakin on ollut muutaman kerran harjoitussupistuksia. Maha kovenee mutta ei käy kipeää. Eivät oo aukoneet paikkoja kuitenkaan.

Mulla on ollut kauheaa väsymystä ja hengästymistä. Ferritiini oli 15. Terkan mukaan se ei haittaa kun hb on hyvä. Lääkäri kuitenkin totesi että mun kannattaa syödä rautaa kun varastoraudat on matalat. Ja nyt oon kohta kuukauden popsinut rautatabletteja. Olo on pirteämpi. Oon paljon energisempi ja jaksan jopa työpäivien päätteeksi tehdä kotitöitä, ennen vain lepäsin illat. Monetkaan hoitajat saati lääkärit eivät tajua ferritiinistä mitään, tuijottavat vain hemppaa. Surullista kyllä.

Ainiin, mä tunsin viime viikolla ekat liikkeet❤ ylihuomenna tulee 18 viikkoa täyteen. Ihanaa aina iltaisin asettua sängylle makuulle ja "kuulostella" pienokaisen hentoja liikkeitä
 
@Lukka Toi on kyllä kurjaa, jos neuvolassa ei loksahda kemiat kohdilleen, kun jonkin verran siellä pitää kuitenkin ravata. Jotenkin luulisi, että olisivat neuvolassa kiinnostuneita sun alhaisesta ferritiinistä ja haluaisivat seurata sitä. Taitaa vaan olla vielä niin lapsenkengissä Suomessa toi ferritiiniasia, että melkein yksityiselle pitää mennä, jos ylipäätään haluaa sen tutkituttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Mulla oli neuvola eilen ja valitin sielläkin väsymystä. Hb oi nyt 135 ja ei ne tota ferritiiniä seuraa. Sano , ettei se väsymys siitä johdu, raudan puutteesta. Mulla on hieman rautaa noissa mama vitamiineissa, mutta löytyy sitte tujumpaakin, jos ei muu auta. Vauva oli liike kannalla, mutta hienosti saatiin sydänäänet kuuluviin 155. Ensiviikolla ultraan :love:
 
Onko teillä tarkoitus syödä vitamiinilisää koko raskauden? Itse otan enää satunnaisesti B-vitamiinilisää. Vko 12 asti otin joka päivä. D-vitamiinia enää pari kolme kertaa viikossa nyt kun alkaa aurinko taas paistamaan.
 
Mua yökkäyttää nykyinen monivitamiini niin oon sit ottanut vain vahvaa B-vitamiini-lisää nyt toistaiseksi. Ajattelin kyllä siirtyä takas monivitamiiniin kunhan pelkkä ajatuskin ei enää ällötä. Tai sitten ostan uusia. D-vitamiinia käytän lähes ympäri vuoden 50-150 mikrogramman annoksella muutenkin ja niin myös nyt aattelin. Mulla on sukurasituksena paljon autoimmuunitauteja ja D-vitamiinin on todettu olevan tärkeä niiden ennaltaehkäisyssä niin haluan vauvalle hyvät tasot. Mun kuopukselta mitattiin reilu yksvuotiaana D-vitamiini-tasot, se oli täysimetyksellä ekat 5,5 kk ja sen jälkeen imetin kiinteiden ohella ja D-vitamiini-taso oli hyvä, muistaakseni yli 90. Mut se saa olla mielellään yli sadankin niin ei se näköjään kovin herkästi liikaa nouse niin aion ottaa sitä reilusti nytkin.
 
Mä syön kyllä koko ajan mm. D-vitamiinia ( nyt 100 mg ), royal geleetä, omega lisää, Q10 ja nyt raskaana ollessa tota Mama vitamiinia, D-vitamiinia 100 mg, probiootti comp,omegaa satunnaisesti ja nyt en ole ottanut Royal geleetä, niin syön hunajaa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mä aattelin syödä raskauden läpi monivitamiinia ja maitohappobakteereita.

Kävin eilen kattomassa omakannasta maanantaisen pissatestin tulokset ja näyte oli puhdas. Jessss! Oon niin onnellinen, ettei tarvii enää jatkaa ab-kuuria. :)
 
En oo hetkeen jaksanut käydä kirjottelemassa, huoli on ollut kova ja nyt alkaa onneksi näkymään valoa :)
Mulla alkoi viikko sitten verinen vuoto, hetki tämän jälkeen alkoi menkkamaiset kivut. Tätä ennen oli viikon ajan irronnut limatulppaa.
Soitin äitipolille ja pyysivät näytille aamulla. Otettiin kokeita ja pääsin ultraan, vauvalla kaikki hyvin ja hienosti sydän löi :love: ultrassa näkyi 4cm kohdunkaula jonka sisä- ja ulkosuu kiinni mutta keskellä kanavassa jotain tulossa ulos, todennäköisesti hematooma jota ei ultrassa ole aiemmin nähty. Vuotoa on edelleen vähän mutta limatulppaa ei ole irronnut enää :)

Pieniä liikkeitä tuntuu jo selällään ollessa, ens viikolla olen menossa uudelleen ultraan ja saapi nähdä onko poikana vielä pysynyt :love:

Miina & Pätkis 15+1 :barefoot:
 
Viimeksi muokattu:
@Miina- hui kyllähän tollanen nyt säikäyttää mut onneksi selvisitte säikähdyksellä, toivottavasti loppuraskaus sujuu ilman turhaa stressiä. Kaikkea sitä voi tullakin...

Ite jänskään miten se istukka aikoo sijaita jatkossa, viime ultrassa kun se oli kohdunsuunkin päällä, huoh, en tajua miten se siihen keksi mennä... Voi toki olla että vauva lienee isänsä kaltainen keppostelija mut mulla ei riitä ollenkaan huumorintaju jos istukka kökkii yhä kohdunsuun lähiseudullakaan seuraavassakin ultrassa. No, toki pääasia et vauvalla kaikki hyvin mut ai että toivon ettei tarvis tuon takia juosta ylimääräisillä käynneillä, vähemmästäkin tulee stressi.

Rakenneultra yhä vasta reilun kuukauden päästä mut nyt sentään voi sanoa että se on jo ensi kuussa... :D Ei jaksais odotella ku ei tunnu liikkeetkään kunnolla edelleenkään.

Onko täällä muuten muita jotka ei tiiä kysyisikö vauvan sukupuolta ollenkaan? Tai tietääkö joku jo ettei halua tietää etukäteen? Me on alettu tosissaan miettiä et pitäiskö jättää selvittämättä, olis toisaalta hauskaa saada tietää vasta synnytyksessä :love: Varsinkin jos tää nyt jää meidän viimeiseksi, aiemmista ollaan tiedetty jo raskausaikana...
 
@Miina- Hui! Onneksi kaikki hyvin!

@Lukka Me ei aiota kysyä vauvan sukupuolta. :) Mulla oli kolmannessa raskaudessa istukka alussa siinä kohdunsuulla ja repesi viikolla 12+5. Luultiin, että meni kesken, oli se verenvuoto ihan järkyttävän runsasta. Mutta , kun se istukka repesi, niin se osa mikä repesi kiinnitty toiseen kohtaan. Joka tosin jäi kiinni synnytyksessä, kun muodosti jonkun ihme hematooma homman sinne ja vuoti puoleen väliin saakka päivittäin. Ei kivaa. Ja käsinirroitus synnyksen jälkeen, kun ei lähtenyt irti.Tämmöinen kokemus mulla siitä istukasta siinä kohdunsuulla. Mutta sehän tarkoittaisi sitä , että sektio tulee jos istukka jää siihen päälle. Onhan se istukka aika erikoiseen paikkaan kyllä jääny.. miten se on edes mahdollista, sitä itsekkin miettiny. Nyt mulla istukka takaseinässä
 
Aikamoinen kokemus @Miina- Toivotaan että koettelemus takana päin.

Mä oon myös saanut osani supisteluista, vähän yks ilta sukkapuikkoakin iski kun olin ahkeroinut hiekkakasan kimpussa. Pitää ottaa vähän iisimmin.

Mietin sitä neuvola juttua kun narisin huonosta kontaktista, en muista kuka neuvoi asiasta sanomaan mutta ehkä tosiaan teen niin vaikka yritän opetella pois turhasta valittamisesta mutta jollekkin ensikertalaiselle tosi tylsää jos jää etäinen kokemus.

Täällä alkaa vihdoin liikkeet hennosti tuntua. Vaikka jo kolmas niin näin kauan odotutti.

17+5
 
@Ninnu118 voi apua, just tollasta ei haluis mut onneksi teilläkin nuo saatiin sitten hoidettua ja kaikki hyvin lopulta...

Meidän tytöllä on angiina :( Toivottavasti ei itelle tuu. Multa on kyllä nielurisat poistettu niin ehkä ei...

Arvuuttelin viime yöstä tuntuuko liikkeet vai ei :D Äh, ei todellakaan oo helppo sanoa näin alussa vaikka en ensisynnyttäjä ookaan. Menee vielä suolistotuntemuksista vaikka tuntuukin kohdun seutuvilla. Ei noista ota selvää. Mut jospa pian tuntuisi :love:
 
Me tiedetään jo sukupuoli ja jotenkin niin paljon helpompi ostella vaatetta yms. kun tietää. Ei ole jäljellä yhtään mitään vanhempien lapsien vaatetta tai tavaraa. Todella pitkä aika edellisen syntymästä. Kirpputoreja on mukava kierrellä ja niissä alan kulkemaan rakenneultran jälkeen.

Täällä liikkeitä tuntuu päivittäin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Heti herää huoli, jos on hiljaisempi päivä. Yhtenä päivänä onnistuin tuntemaan kädellä vatsan päältä. Se oli hieno fiilis.

rv18
 
Heippa kaikki!

Täälä odotellaan esikoista syntyväksi syyskuussa!
Haluaisinkin kysyä teiltä, koska olette aloittaneet hankinnat? Kaukalot,vaunut yms isot ja kalliit hankinnar? :) jotenkin kaikki tuntuu niin oudolta ja uskomattomalta edelleen, ettei osaa edes päättää millaisen kaukalon yms hommaa. :)

16+3
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Nipsu#5 Mulla kävi viime raskaudessa ( reilu 7v ikäeroa edelliseen ), että vaunuja ei ollut, kuin vasta vauvan ollessa tyyliin pari viikkoinen :D

Nytkään ei ole vaunuja ja pitäisi alkaa katselemaan, mutta mun mielestä sen voi hyvinkin jättää loppuraskauteen. Vievät meinaan aika paljon tilaa. Meillä ei ole lämmintä varastoa missä pitää vaan sisälle pitää tunkasta
 
Esikoiselle hankittiin yhdistelmävaunut joskus siinä raskauden puolivälin jälkeen. Löydettiin himoitsemamme Teutoniat silloin erittäin vähän käytettynä niin ostettava oli ettei mee tilaisuus ohi. Samat vaunut päätettiin pitää toiselle lapselle ja hyvä niin koska hänpä ei viihtynyt vaunuissa alkuunkaan ja vaunukoppa oli käytössä ehkä maksimissaan 10 x, lähinnä ihan pakolliset muutamat reissut. Sitten kun jätettiin vaunukoppa pois ja laitettiin poika istumaan niin johan on yhdistelmät olleet käytössä. No, tälle kolmannelle ei aiota ostaa uusia, saa mennä noilla vaikka ovatkin jo kaikkein parhaat päivänsä nähneet. Ei olla niin hienohelmoja et pitäis uusia vain olla :D Meillä on noihin seisomalautakin mut voi olla et nyt sille ei tuu kauheasti käyttöä ku toiseksi nuorin on vauvan syntyessä jo 3,5 v.

Kaukalo ostettiin esikoiselle joskus viimeisen kolmanneksen alettua. En muista milloin tälle toiselle. Tulevan vauvan kaukalo on yhä ostamatta, ei olla vielä edes testattu tuttavien kaukalolla ja telakalla et mahtuuko sellanen ylipäätään nykyisten lastenistuinten kanssa :whistle: Pitäis testata tässä vähitellen... Toivottavasti ei mee autokaupoiksi.

Riippuu tietty missä asuu mut jos kulkee autolla niin priorisoisin kaukalon tärkeämmäksi kuin vaunut ja hankkisin sen ensin. Kyllä mekin aiotaan tässä jossain vaiheessa kesää viimeistään hankkia. Äitiyslomalle en sen hankintaa jättäisi, tiiä miten sitten enää jaksaa tai pääsee liikkeelle eikä ole superharvinaista että vauvakin voi syntyä vaikka kuukautta etukäteen.

En muista onko meillä tallessa edellisiltä pinnasänky mut se on kans sellanen mitä ei meillä tarvita ihan välttämättä kovin pian. Aion nukkua taas perhepedissä pienen vauvan kanssa kuitenkin. Mut jos nyt jossain vaiheessa laittas pinnasängynkin, en uskalla pitää vauvaa yksin parisängyssä kuitenkaan sitten muutaman kuukauden jälkeen ku nää aiemmatkin oppineet tosi varhain kääntymään enkä varmasti jouda koko ajan ite nukkumaan vauvan vieressä.

Sitteri meillä on myös ostoslistalla mut sen ostan sitte joskus syksyllä vauvan synnyttyä.

Jännää kun kohta on raskaus jo puolivälissä :love: Rakenneultrakin lähestyy viikko viikolta :)
 
Tänään ollut kyllä omituista kovaa kipuilua kohdussa (alavatsa), kohdunsuussa ja alaselässä. Olen touhunnut paljon eilen ja tänään. Sain kivut hetkeksi pois makoilemalla mutta alkoivat uudelleen ruokaa tehdessä. Kohtu kovenee selkeästi kävellessä. Onkohan tämä merkki vain, että pitäisi rauhoittua vai mitähän... Aiemmissa raskauksissa supisteluja tuli vasta paljon myöhemmin... liitoskipuilua en muista näin voimakasta...
 
@Nyytti19 toivottavasti on ihan vaaratonta. Mulla tuikki suikkapuikko-kipuja kun hiekkakasaa tasoittelin, piti sitten lopettaa se lapiointi. Mulla kans herkästi kovettuu kohtu mutta se tunne ilman kipuja menee harkkailujen piikkiin.

Meillä rakenneultra vajaa parin viikon päästä. En millään malttais odottaa. Jännää nähdä pitääkö tyttöolo paikkaansa.
 
Mä oon aatellu et jos kovin supistaa niin merkki hidastaa vähän tahtia. Ja lähden näytille jos ne alkaa enempi vaivata. Toivottavasti nyt ei sen enempää ala, ei oikein pystyisi nyt mihinkään ylimääräiseen lepäilyyn tai vuodelepoon varsinkaan :D:eek:

Otinpahan vihdoin ekan masukuvan! :) Aamulla ei ole turvotuksia, illan kuva olis melkoisen paljon komeampi... Olis kiva nähä täällä muidenkin ku en oo Facebookissa. No, anyway, saa esittää veikkauksia, minusta tuo näyttää ehkä enempi tyttömasulta mut aika samalta se sitten näyttikin se poikamasu samassa kohtaa ku äsken kaivoin vanhoja kuvia esille :ROFLMAO:

IMG_20190408_071535.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Me käytiin siellä ultrassa ja kaikki hyvin. Nyt, kun päästiin kotiin niin veren vuoto alkoi ja sitä tulee niin, että sidettä on pidettävä :( mitäs nyt?! Pelottaa ihan sikana, kun kaksi keskenmenoa takana :cry: yritän saada kätilöä kiinni
 
Me käytiin siellä ultrassa ja kaikki hyvin. Nyt, kun päästiin kotiin niin veren vuoto alkoi ja sitä tulee niin, että sidettä on pidettävä :( mitäs nyt?! Pelottaa ihan sikana, kun kaksi keskenmenoa takana :cry: yritän saada kätilöä kiinni
No ohhoh! Hurjaa mut ei kyllä tuntuisi mitenkään todennäköiseltä et yhtäkkiä sitten tulis keskenmeno! Olisko vain limakalvot ärtyneet? Vai tehtiinkö alakautta?
 

Yhteistyössä