Syyskuun söpöläiset 2016

Täällä myös influenssa-asia nyt pinnalla, kun esikoisella kuumetta. Heti paniikissa tutkimaan mitä influenssa voi aiheuttaa raskaanaolevalle. Ei siis olla otettu rokotusta niin lapselle kuin itsellekään. Löysin tietoa lähinnä siitä, että tauti tulee rajumpana ja kovempana jos tulee raskausaikana. Mutta mitään pysyviä haittoja sikiölle ei olis löydetty. Aion viel kysellä lisää kun viikon päästä ma eka neuvola.
 
Mää oon ottanut influenssarokotteen, molemmissa aiemmissa raskauksissa myös, kyllä silti välillä pelko käy mielessä, että jos meille se influenssa tulee, eihän se rokotekkaan täyttä suojaa anna, kuulemma lievempänä voi silti tulla.
 
Mä oon kans saanut työn puolesta sen rokotteen. Hyvä käsihygienia auttaa paljon :)

Tällä viikolla eka neuvola, jännää! Mies ei tule eka kerralle mukaan, mutta muille varmaankin ja ultriin nyt ainakin yrittää tulla. Mites muilla?

Meillä on ensisynnyttäjille fysioterapiaohjausta ryhmässä, ilmeisesti treenaillaan lantiopohjalihaksia. Onko muilla vastaavanlaisia palveluita kunnan puolesta?

Olot täällä jatkuu, etova olo lähes koko ajan ja nenä on jatkuvasti tukossa... Viikkoja olis nyt 8+2.
 
Meillä myös esikoinen oli juuri kuumetaudissa. Ei vielä ainakaan tarttunut, kop kop.

Mulle rantautui viikonloppuna pahoinvointi, tai oikeastaan kestokrapula. Väsymys on ihan jäätävää myös. Yyh...

6+5 (kaks päivää ultraan!)
 
Heippa! Miekii voisin ilmoittautua tänne pikkuhiljaa :) Mie en hirveästi nykyään käy kaksplussalla, kun tämä jossain vaiheessa uudistui, ja muutenkin enemmän kännykällä surffailen facessa ja nää palstat on jotenkin jäänyt.
Mutta tulisin ERITTÄIN mielelläni mukaan faceryhmään! :)

Meille tuli tämä raskaus pienoisena yllätyksenä. Meidän esikoinen on nyt 8,5 kk, ja uusi raskaus tuli ilman ensimmäisiäkään menkkoja :D Eli se siitä, aktiivinen imetys ei siis ole kovinkaan kummoinen ehkäisy ;) :D
Mutta, tahdoimme kylläkin lapset pienellä ikäerolla, tämä vain oli ehkä himpun liian pieni ikäero, mutta mutta, kyllä tästä selvitään.

Tein testin tuossa muutama viikko sitten kun oli etovaa oloa lähemmäs viikon ollut, ja selvä plussa tietysti tuli. Menin pikapikaa neuvolaan ja sieltä sain lähetteen ultraan jossa kävin nyt perjantaina. Sieltä löytyi pikkuötökkä jonka arvioitu ikä oli 8+4. Eli tällä hetkellä hän on siis ööö, tasan 9+0?

Enpä tässä muuta keksi kertoa, lattialla kiukuttelee nyt pieni mönkijä, päikkäriaikaan voisi ehkä kirjoitella vähän enemmän :)

LA 12.9. carna/27v/2.lapsi/KOKS
 
Hyi että tätä oloa. En ole oksentanut, mutta olo vain velloo ja velloo. Myös unettaa kokoajan. Vkl nukuinkin päikkärit kun siihen oli mahdollisuus.
Monet ruoka-ainekset on nyt ällötyslistalla ja se mikä helppaa oloa, nii täytyy kokoajan pähkäillä. Nyt taitaa olla tuollaset ihan perinteiset suolatut sipsit :D
Yks päivä piti heseltä hakee ranskalaiset ja salaatti. On mennyt taas siis epäterveellisyyksien syömiseksi. Juuri kun vuoden alusta sain langasta kiinni ja söin peräti 4 viikkoa suht ok, ei suklaata, ei pullamössöä, ei pitsaa...nyt on niitä kaikkia syöty taas.

Doppleria meinasin laittaa tilaukseen. On aiemmissa raskauksissa kuulunut syke viikoilla 8+.
 
Tervetuloa uusille!

Gygnet, mä olen samanikäinen ensiodottaja kuin säkin. Mukavaa, että on muitakin meitä reilu kolmekymppisiä esikoistaan odottavia. Missä sairaalassa sä synnytät, haluatko kertoa? Mulla OYS ja LA 18.9.

Mulla menee muuten mukavasti mutta edelleen etoo, ehkä kuitenkin hieman vähemmän kuin aiemmin. Väsymyskin on hieman helpottanut. Edelleen silti tulee nukuttua paljon. Kerroimme vanhemmille viime viikolla varhaisultran jälkeen ja kaikki odottavat Pullaa innolla. Kunpa kaikki vaan menisi hyvin.

Eka neuvola ens viikon keskiviikkona. Sitä odotellessa!

Meksiko ja Pulla 8+1
 
Tervetuloa uudet! :) ja onnea!

PikkuneMyy, mulla ultra 7+0 femedassa. Sanoivat että tuolloin kahdeksannella viikolla olisi hyvä tulla aikaisintaan niin näkyy syke varmasti :) maksaa arviolta 140€. Riippuu aina ultraajasta.

6+6
 
:cry:(n) ultrassa käyty.. menkoista laskettuna nyt 7+0. Raskauspussi(ontelo?) löytyi, mitat sopi ensin 7+ ja sit yhenäkin 5+ viikoille..erittäin omituinen lääkäri. Ultra oli miniläppärin kokoinen enkä nähny kuvaa:( en ymmärrä miten lääkäri pystyy sillä mitään kattomaan. Alkiosta ei tietoa, ehkä joku harmaa kaiku vilahti tai sitten ei.. grr! 170 euroo tosta!! Saan onneks 40eur takasin Kelalta. Suurin löydös oli kohdunsuulla oleva polyyppi :( ja kohdun seinämässä 3cm myooma :(. Sain kun sainkin neuvolan kautta lähetteen hcg-labraan ja nyt torstaille ultra-ajan, tosin terkalle. Tarvittaessa lääkärille ens viikolla. Syvä huokaus. Raskaustesti vahva + heti kotiin tultua, testiviiva vahvempi ku kontrolliviiva. Oireita on, ei kipuja. Otti muutes papa-kokeenkin, tästä kai ristiriitaista tietoa.

Kolmaskerta3 ja ?
 
Voi ei :( eli lääkäri ei pystynyt sanoa mitään varmaa? Epäilikö siis tuulimunaa? Kamalaa, kun aina sitä haluais kerralla selkeän ja varman tiedon suuntaan tai toiseen. Menitkö heti labraan? Voimia odottamiseen ja kumpa kaikki kääntyisi vielä hyväksi <3
 
Kolmaskerta3, toivotaan että olisi vain ollut outo lääkäri eikä osannut laitteillaan katsoa oikein. Miksi otti papan? Ihan omasta aloitteestaan? Sitähän ei suositella otettavan raskaana ollessa.

Miulla on huomenna eka neuvola, jännittää. Aina tää on yhtä outoa, ihmeellistä. Miun äiti tulee hoitaa pienimmäistä, isommat eskarissa ja pk ssa. Äitille en oo kertonut mihin menen...pyysin hoitaa ke ja to ku on suuhygienistia ja sen sellasta. To on siis suuhygienisti käynti eskarilaisella. Jos kysyy niin kerron että menen fysiolle jossa oonkin käynyt kerta viikkoon mutta lopetin käynnit raskauden vuoksi.

*Unis* ja minimuru 8+0
 
Voi ei kolmaskerta! Toivottavasti kaikki selviis hyvinpäin!

Mä varasin nyt kanssa huomiseksi femedaan sen varhaisultran.. Oon ollut jotenkin saamaton sen suhteen, en tiedä miksi. Pelottaa juurikin huonot uutiset? No, huomenna taas fiksumpi sitten.. Toivottavasti.
 
Eka neuvola tänään takana. Mielenkiintoista kyllä...

Itsellähän ollut vähän elämässä kaikki sekaisin viimeiset pari viikkoa läheiseni joutuessa sairaalaan ja lapsen isä otti takapakkia ("kuinka hän voi muka olla kahden lapsen isä, ahdistaaaaaaa" ja tälläisiä ihme keskusteluja käyty). Tulin viikonloppuna kipeäksi, kuume nousi korkealle ja alkoi ihan helvetinmoiset alaselkäkivut jotka säteili reisiin asti. Tänään neuvolassa sitten kerroin tästä ja kaikesta mahdollisesta stressistä mikä on ja kuinka se kertaantuu koko suuremmaksi ja suuremmaksi kun on huolissaan vauvasta, läheisestä ja lapsen isän "sekoilusta" ja pyysin saada aikaa ultraan että edes yksi asia olisi pois listalta joka aiheuttaa stressiä.

No sehän ei käy niin helposti vaan "pitäisi malttaa odottaa sinne np-ultraan" ja kun kysyin, että kokeillaanko edes dopplerilla niin vastaus oli, että "laitteet niin huonot" että alkoi ihan vituttamaan. Koska minulla ei ole mitän keskenmenon oireita. Eli vuotoa. Jotenkin niin mustavalkoista ajattelua terkkariltakin. Itkin siellä sitten aikani ja terkkari tarjosi psykologia jutteluavuksi. Ei, en tarvitse psykologia nyt, tarvitsen vain nyt vahvistuksen, että vauvalla on kaikki on hyvin kaiken tämän stressin keskellä. Koko päivän ootin, että pääsenkö sinne ultraan vai en niin onneksi sain ajan ensi viikon maanantaille. Oli tuomio mikä oli. Mutta selvyyden haluan. Silloin viikot olisi 8+2.
 
Kiitos teille. Otti papan, kun mulla taustalla pahalaatuinen solumuutos(2010) ja sen jälkeen kaikki papat ollu puhtaat, mutta tää rupes sitte pelottelemaan että jos nyt odotat niin mitähän sitten löytyykääno_O. Sai mut niin sekasin et suostuin. Aikasemmissa raskauksissa lääkärit ei oo halunnu sorkkia, mulla aika supistusherkkä kohtu. Otti varmaan ihan normaalisti myös syvemmältä:(kun vihlas.

Sano et 50%mahis et kaikki hyvin, jos saanu alkunsa myöhemmin. Mut kun tein haaleen plussan jo 16.ja 17.1.ja ed.menkat 22.12. Tää on saanut alkunsa 1.1.tai 4.1. Voi kai ne siittiöt sen viikon elää mut kun eka plussa jo 16.1. Vaikka on jo kaks lasta ja yks km takana, niin kyllä tää raskaus on joka kerta yhtä ihmeellinen ja jännitettävä juttu.

Ihana kuulla että porukalla täällä kuitenki hyviä uutisia ultrista!
 
PikkuneMyy: Varasin jollekin naiselle :ROFLMAO:. Siis kerroin haluavani ajan vr-ultraan, ja kyselin halvimpia ultraajia. Antoi ajan tuolle, hintaa siis se 140€ noin. En tiedä kuinka pitkän ajan varasi kun hoidin puhelimitse. Monelta sulla on aika? Mä oon menossa tunnin päästä :geek:

Kolmaskerta3, voi hitsi :unsure: Onneksi sait uuden ultra-ajan ja jatkotutkimuksia! Mikä tuo myooma on? Toivottavasti kaikki hyvin!

Onnea Angel_86! :love:

cherrytomato: Voi miten kurjaa kaikkea stressiä sulla on :( Jaksamisia!

Kohta ultraan! 7+0
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä