Syyskuun söpöläiset 2016

Mie kävin neuvolassa. Hemoglobiini oli 147 ja kysy että oonko juonut aamulla..no en ollut juonut kuin lasillisen mehua. Toisaalta olis superhyvä mutta toisaalta viittaa kuivumiseen korkea hemppa.
Sykettä yritti kuunnella mutta tuloksetta. Noh, viikkoja on kyllä ihan liian vähän. Rv 8+1 ja sit toisaalta saattaa mennä vielä pari pv taaksepäin. Kotidopplerin laitoin tilaukseen, odottelen sitä perjantaiksi.
Miulla on syksyllä useampi lääkärikäynti ja verikokeissa ravaamista. Kärsin ahdistuksesta ja peloista ja miulla on ollut mm. Sydänoireita ja niistä saanut isoja pelkoja. Noh verikokeissa oli kilppariarvot koholla ja kontrollissa joulukuussa myös. Niistä ei vaan lääkäri ole soitellut. Nyt neuvolassa katto koneelta että lääkäri on ne katsonut ja seuraavat kontrollit maalis-huhtikuussa. Terkka meinas sootella lääkärille ja kertoa että oon raskaana että miten toimitaan...
 
Mullakin on ei-niin-hyviä uutisia ultrasta. Vastasi 6+2 5,6mm pitkänä. Pitiäisi olla jo 7+0. Ei ole mahdollisuutta että saanut alkunsa myöhemmin. Syke kuitenkin näkyi ja lääkäri sanoi että vielä ei kannata huolestua. Uusintaultra viikon päästä. Ja voitte vaan arvata miten huolissani olen :cry:
 
Sissiko. :(voi kehno! Toivotaan että oli vaan mittavirhe! Oliko syke kuitenkin selkeä? Milloin teit plussatestin, entä milloin on saanut alkunsa? Anteeksi kun suoraan kysyn :whistle: mutta mietin kun oltaisiin niin samoilla viikoilla, mulla menkkojen mukaan tänään 7+1. En pysty muuta ajattelemaan :unsure: kun huomista ultraa.. tuntu eilen että aika pysähty hetkeksi kun lääkäri totes että ei täällä mitään näy :unsure:. Sitten harmaa kaiku ilmesty ja hävis taas, hmm. No huomenna eri laitteella katotaan. Oon asennoitunu pahimpaan. Hcg-labrassa kävin äsken, samalla käynnillä saan senkin tietää. Sissiko, eikö sulta sitä seurata? Tsemppiä! Pitkä viikko edessä.
 
Sissiko, jotenkin tuntuu, että kun tuo on "vain" viiden päivän heitto, että jos kuitenkin hedelmöittynyt pari päivää myöhemmin ja pientä mittavirhettä? Kun jos sykekin näkyi jo hyvin? Oliko sillä hyvät laitteet? Stressaavaa varmasti!

Mä varasin sille Teramolle, kun kaverilla hyvä kokemus siitä. Luulen, että saan maksaa itteni kipeäksi, kun sen ajat oli viel 30 min mut noh, kerrankos sitä. Illalla siis ultra, muakin jännittää.

PikkuneMyy ja 7+0.
 
KolmasKerta3, Oli selkeä syke. Plussatestin tein dpo12, ovis oli 5.1. (oireet+testit piti paikkansa ja itseasiassa seksiä oli vain kolme päivää ennen ovista). Tsemppiä ihan hirveesti huomiseen ultraan :love: Mä niin toivon että huomenna näkyisi teillä kunnolla alkio!
Mulla ei seurata hcg:tä, yksityisellä kävin ultrassa, ei ollut edes puhetta seurannasta. Paitsi että meen siis uuteen ultraan viikon päästä.
Todellakin pitkä viikko edessä!

Muoks. PikkuneMyy: Myöhäisempään hedelmöitykseen en usko... Mutta jos joku mittavirhe tms. Laitteista en tiedä, vähän epäselvä kuva oli kun zoomasi. Tsemppiä hirveesti ultraan PikkuneMyy!!

7+0
 
Äh, nyt tulee itelle olo et ois vaan pitänyt varata aika sille brunolle, kun sillä käytiin esikoisesta ja sillä ainakin oli ihan huippulaitteet, nyt tästä taas en tiedä. Tosi ärsyttävää, jos noi ultraajat saa aikaan huolta sillä, että on vähän heikot laitteet ja tulee virheitä, kun nyt puhutaan vielä niin pienistä koista. Ja tästä me vielä maksetaan ihan pimeesti. Nojoo.

Mulla on ollut ympärivuorokautista kuvotusta, mutten oo oksentanut. Oon hyperväsynyt, maha on pallo (tää on jo pelottava..), pohjaton nälkä (eksoottista yhdistettynä siihen kuvotukseen..) ja öisin pitää käydä vessassa. Nyt jos tuolla ei oiskaan ketään, niin kenen syyksi nää kaikki oireet sitten saa laittaa?
 
Hei vaan kaikille! Olen jo jonkun aikaa seuraillut tätä keskustelua taustalla ja ajattelin liittyä mukaan vasta varhaisultran jälkeen. Nyt kuitenkin panikoiduin Sissikon kokemuksesta. Sinähän kävit käsittääkseni Femedassa? Minulla on sinne myös aika varattuna ensi maanantaille, jolloin minulla pitäisi olla 7+5. Nyt kävi kuitenkin pelottamaan, että olen varannut ajan ultraajalle, jolla on huonot laitteet. Pystyisitkö Sissiko kertomaan kenellä kävit?

Tätä stressiä ei yhtään vähennä viime kesänä todettu tuulimuna, joka siis ilmeni vasta nt-ultrassa. :(

Tämä alkuraskaus on kyllä piinaavaa aikaa!

Malla 7+0
 
Meillä ensimmäinen neuvolakäynti oli tänäään. Unohdin pyytää influenssapiikin, eikä hoitajakaan muistnut siitä mainita, soitin sitten perään ja huomenna käyn piikin hakemassa. Hoitajan mukaan Influenssan huippu ainakin täällä meillä ajoittuu 8-10 viikolle joten nippanappa saatan vielä keritä. Harmittaa kyllä kun en käynyt piikkiä pyytämässä jo aikaisemmin :(

Nyt täytyykin parin viikon päästä käydä antamassa veri ja virtsanäytteet seulontaa varten. Sitten odotellaankin kutsua ensimmäiseen ultraan. Toivottavasti saisi heti rv11 :D

Väsymys on aivan mahdoton ! Muilta oireilta olenkin sitten säästynyt aika hyvin. Aamuisin etovaa oloa ja joskus harvoin yökkäilyä ja vatsa tietysti on turvoksissa mutta muuten ei mitään :)
 
Moi kaikki. Myös minä päätin nyt kirjautua tänne. Viikkoja kasassa 10 ja risat, esikoista odotan.

Kävinpä minäkin ultrassa Femedassa Brunolla jo muutama viikko sitten tarkistuttamassa että alkio on oikeassa paikassa ja että sillä muutenkin on kaikki ok. Täytyy sanoa, että huippuvehkeet oli. Makuulta sai katsella isolta näytöltä alkiota ja sykekin kaikui huoneessa. :) Ja viikkoja tuolloin siis jotain 6+. Maksoin lystistä n. 160 euroa, eli ihan joka viikko ei viitsi käydä mutta mieluusti kyllä tuon kertaalleen maksoi. NT-ultra on vasta parin viikon päästä, ehkä sinne jaksaa nyt odotella.
 
No niin, ultrassa käyty ja kaikki oli niin kuin pitikin. Mittojen mukaan vastasi 7+1 ja menkkojen mukaan mennään 7+0 eli justiin osuu oikein. En muista nyt ihan tarkalleen paljon maksoi, about 180e. Nyt jos valitsisin uusiksi niin menisin taas Brunolle, sen laitteet oli kyllä ihan omaa luokkaansa. En jotenkin osannut ajatella, että näillä on NÄIN paljon eroja niissä. Tällä Teramolla siis joku ihan basic eikä kuultu sydänääniä, nähtiin vain, niin kuin sillä Brunolla.

Sissiko, sinuna mä ehkä peruisin sen sun uuden ajan ja varaisin tuolle Brunolle, koska sillä ihan oikeasti on ihan tosi hienot ne laitteet ja aika samoissa hinnoissa näyttää menevän. Esikoiselta se Brunon ultraus oli oikeasti aika hieno elämys versus nää perus..
 
PikkuneMyy; Paljon onnea! :) Mä kävin katsomassa niiden varauskalenteria, Brunolla ei oo sopivia aikoja joten pidän ton mille mulla on nyt aika... Sitten mennään vaikka kolmas kerta Brunolle jos tuntuu vielä siltä :ROFLMAO:

Tervetuloa redbob!

Laitan EkaMalla sulle yv:tä :) Samaa mieltä, todellakin piinaavaa tää...

7+1
 
Jään tänne vielä roikkumaan ja seurailemaan, kunnes homma osaltani kokonaan ohi, kait tämäkin on osa luopumista. Ultrassa vain tyhjä raskauspussi, pelkkää mustaa. Hcg himpun yli 5000, syksyllä km-raskaudessa samoilla viikoilla oli n.7000, silloin oli sykekin, vaikka mitta alle 5mm, tiedettiin odottaa km:a, joka tulikin 9+0. Huomenna uusinta labra, varmasti laskusuunnassa hormonit. Vatsan turvotus loppu, muut oireet on jäljellä. Eli varmasti tuulimuna, vaikka terkka sanokin että vaikuttaa ihan alkuraskaudelta, mutta kun plussan tein jo haaleana 16.1.niin ei voi viikot paljoo heittää. Nyt keskityn kahteen ihanaan lapseeni ja alan tekemään luopumistyötä. Tämä oli viimeinen yrityskerta. Mieli heittelee kun tuuliviiri. Elämä on. :(
 
Kolmaskerta. Tulipas paha mieli puolestasi. Koita jaksaa <3 kahdesti olen itsekin ollut se, jolla on ollutkin ne huonot uutiset ja joutunut yhtäkkiä hyväksymään tilanteen ettei olekaan raskaana. Ei se ihan äkkiä käy. Juttele täällä niin kauan kuin haluat. <3
 
  • Tykkää
Reactions: EkaMalla
KolmasKerta3, oon pahoillani! Jaksamista!

Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista muille!

Täällä oon pitänyt hiljaiseloa vähän. Paha olo ja oksentaminen jyllää reippaana päälle edelleen. Varmaan oon niitä huono tuurisia, jotka oksentaa koko raskauden ajan :confused:
Meillä olisi tiistaina jo se nt-ultra. :love: Ei oo enää pitkä aika odottaa!

Lennis ja Pirkka 10+6
 
Pahoitteluni kolmaskerta3!!:(

Ja onnittelut ihanista ultrakuulumisista!:love:

Mulla oli eilen lääkärineuvola ja pikasesti lääkäri ultralla vilkas ja siellä se meijän pieni heilutteli käsiään ja sätki :love::love: viikon päästä ois sitte nt-ultra (y)
 
Eka neuvola takana ja kaikki hyvin! Niin arvostan tuota ultraa neuvolassa! La aikaistui laskelmista päivällä eli on 13.9. Vissiin ei tuota karkauspäivää huomioi netin laskurit. Siellä kans sintti liikkui ja jumppasi kovasti <3
Sheldon 9+3
 
Moikka kaikille! Yksi syyskuinen lisää - vasta löysin tämän foorumin kaksplussan kautta kuin aloin täällä bloggaamaan http://kalliorinne.blogspot.fi/. Onko muita bloggaavia jotka kertois raskaudestaan myös? Meillä takana 2 keskenmenoa syksyllä ja nyt rv 10+3. Vauvelista kerroin nyt blogissa, kun ollaan sentään jo pidemmällä kui nmitä noissa keskenmenoissa. Kaikille onnea matkaan <3
Miia http://kalliorinne.blogspot.fi/
 
Heippa!

Vinkkinä kaikille, älkää missään nimessä tehkö raskaustestejä myöhäisillä viikoilla!!! Aamulla huvikseen halusin tarkistaa että tuleehan edelleen vahva viiva, no eipä tullut. Ihan haalea viiva aamupissasta. Siinä panikoin jonkun aikaa kunnes kuulin, että kun hcg:n määrä on jo suuri niin ne testit menee sekasin ja voi näyttää jopa negaa. Tein sitten hädissäni päivällä vielä ihan tosi laimeasta pissasta toisen testin, ja siitä tuli vahva viiva. :) Hassua. Mut tähän loppu mun testailut, kai se vaan on uskottava että raskaana ollaan!

Maanantaina ekaan ultraan! :love: Toivottavasti kaikki hyvin. Täällä edelleen oksentelua ja äärettömän heikko olo. Hyvää viikonloppua kaikille!

Violett & pähkinä 9+1
 

Yhteistyössä