Syyskuun söpöläiset 2016

Viljaa, meillä oli sanonu ku kuuli vauva uutisen että "oon minä jo vuojen tätä ootellukki.." aijaa, äiti onki vissiin tienny jo ennen meitä!o_O:LOL: mutta hän tietääki aina kaiken......

Turkinpippurinen, tervetuloa joukkoon! Mulla tulee välillä vielä oksu ja toisaalta oon asennoitunu niin että kyllä viimestään syyskuussa loppuu, kuopuksesta nimittäin oksentelin päivittäin koko raskauden.

Mulla viime viikolla tuntu parina semmonen pikkunen hipsutus mutta ei oo nyt enää tuntunu ku vaavi käänty mun selkärankaa kohti ja istukka on vieläpä etuseinämässä.. niitä ootellessa!:)
 
Hei kaikki, olen myös lueskellut täällä jo pidemmän aikaa mutta halusin liittyä vasta nyt mukaan kun ensimmäisessä ultassa eilen oli kaikki hyvin :) Mulla oli myös vähän epäselvyyttä kuinka pitkällä olenkaan sillä en ollut yhtään merkinnyt muistiin menkkoja joulukuulta, eikä meistä kumpikaan myöskään muistanut sitä kun on ollut asunnon vaihdon kanssa aika haipakkaa... Mutta nyt saatiin varmuus että huomenna alkaa vko 14, olin siis pidemmällä kuin aluksi kuvittelinkaan.

Oon voinut tosi hyvin, vain muutama oksennus ja heikotusviikko oli. Ootteko syöneet foolihappoa vielä erikseen? Aikaa sitten sitä suositeltiin yhden toisen lääkkeen kanssa (joka aiheutti pahoinvointia) niin että ottaa sen illalla niin aamulla on parempi olo. Ja samaa oon noudattanut nyt, eli illalla ruuan päälle vitamiinit ja extrafoolihappo, eikä oo huono olo tai se on tosi lievää kuvotusta :)

Eilisen jälkeen julkistettiin uutinen lähipiirille ja kerroin töissä kun maha alkaa jo näkyä. Kaikki ovat olleet tosi yllättyneitä, muutama sanoi että ovat odottaneet tätä siitä asti kun tapasin puolisoni 3 vuotta sitten...

Mä oon tällä hetkellä vaan tosi onnellinen ja ihailen tuota pikkuista kuvista joka pui meille nyrkkiä ultrassa <3 Voimia kaikille ja varsinkin pahoinvoinnin kanssa kärsiville!

Ja tiedot: Vimpuska/31v/1.lapsi/14.9.

Vimpuska & apila 13 + 6
 
Tervetuloa uudet! :)

Vimpuska, sinullahan käynnistyy tänään jo 15.viikko. :) (15. raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 14 viikosta ja 0 päivästä 14 viikkoon ja 6 päivään (0+0 – 0+6).) Samoilla siis mennään, täällä la 12.9.

Foolihappoa ja muita vitamiineja otan silloin kun muistan. Kiellettyjä ruoka-aineitakaan en ole orjallisesti noudattanut. Valion fetajuustoo on mennyt ja salmiakkiakin on tullut syötyä. Kahvia juon pari kuppia päivässä kuten ennenkin.

Me ei olla oikein vielä kerrottu asiasta. Ne muutamat, joille on kerrottu niin kommentoivat heti, että kyllä susta huomaa... Näkyy kuulema sellainen pehmeys... Jep jep. Ei todellakaan mikään hehkeä olo, unet on mennyt ja näytän ihan zombielta. Vatsa ei toimi ja turvottaa, ihan plösö olo. Mä yritän rohkaistua ja kertoa esimiehelle pääsiäisen jälkeen. On sitten muutama kuukausi aikaa miettiä sijaisjärjestelyjä. Kesäloman jälkeen jäänkin sitten pois.

cherrytomato, esikoisesta mulla oli alusta asti tosi vahva tyttöfiilis ja tyttöhän se oli. Tästä ei ole oikein mitään. Jostain syystä oon keksinyt kivan nimen vain pojalle. Tyttöä ehkä salaa kuitenkin toivon enemmän... :whistle:

Meibijees 14+2
 
Mäkin yritän peitellä huhtikuun alkuun asti, 5.4. mulla on lääkärin tekemä ylimääräinen ultra. Sen jälkeen sitten kerron töissä pomolle, lähiesimiehelle varmaan jo ennemmin. Läheisimmät ystävät ja perheenjäsenet jo tietää <3
Sheldon 14+1
 
Ihanaa VIljaa, että sait äänet kuuluviin! :) Jostain luin, että viikolla 12 sydän lyö noin 150 krt/min. Millä viikoilla olitkaan?

Mun piti mennä tänään kertomaan pomolle, mutta hänellä ei ollut tänään aikaa. Huomenna uusi yritys.

Mulle on todella vahva tyttöolo. Huomaan miettiväni, miten me tytöt teemme syksyllä vaunulenkkejä ja kaupassa ihastelen vain suloisia mekkoja ja "tyttöjen vaatteita". En tiedä, haluanko edes tietää sukupuolta. Tulenko "pettymään" synnytyksessä, jos sukupuoli ei ole sama, kuin ultrassa on arvuuteltu.

Mä syön raskaus- ja imetysajan Multitabs-vitamiineja. Jos jonakin päivinä unohtuu pilleri ottaa, niin sen huomaa kaameasta väsymyksestä.
 
Hellurei, täällä taas uus odottelija.
Tämmösiä vois päivitellä

bounty, LA 2.9, 3. lapsi, TAYS

Niin ja ikää mulla jo 40v. Alkuraskaus meni palellessa, ihan tosi väsyneenä ja yököttikin ihan älysti. Painoa kertyi heti alku viikkoina 3kg, mutta sittemmin ei oo onneks tullu samaa tahtia. Tänään viikkoja tasan 16 ja vointi ihan hyvä. Liikkeitä ei tunnu. Voi kestää vielä, kun istukka etuseinässä. Maha on viime viikkona pullahtanu oikein kunnolla esiin. Ei paljoo peitellä enää töissäkään....Mammavaatteita oon haalinu, kun omat oon myyny. Ei pitäny tulla enää lapsia. Vitamiinit on jääny vähiin. B-vitamiinia vedin pahoinvointiin ja nyt pitäs ruveta rautaa napsimaan kun hb oli enää 108.
 
  • Tykkää
Reactions: cherrytomato
Minäkin voisin ilmoittautua uutena mukaan nyt ultran jälkeen. Eilen siis nt-ultra, jossa kaikki muuten hyvin, mutta kätilö sitten sanoi heti ensin katsottuaan tiedot koneelta, että et ilmeisesti siis halunnut osallistua sikiöseulontaan. Olin silleen et anteeksi mitä, et mähän oon käynyt verikokeissa tasan viikolla 11+0 ja että todellakin haluan osallistua. Meillä on ennestään kaksi ihanaa ja tervettä lasta, joten nyt on koko ajan pelko ettei voi olla niin hyvää tuuria, että kaikki menee kolmannenkin kerran hyvin. Muistan kun neuvolassa terkkari kysyi kaikki tiedot seulontaa varten ja labrassakin sanoin, että sikiöseulontaverkokeet pitäisi ottaa. Olen koko ajan elänyt uskossa, että verikokeet on otettu, mutta mitään tietoja eikä lähetteitä näkynyt missään. Arvatkaa vaan olinko pinna kireällä. Pääsin heti ultran jälkeen verikokeisiin, mutta nyt oli jo vähän myöhäistä kokeita ottaa, kun viikot oli jo 12+3 eli tulokset eivät ole niin luotettavat. Mietin tässä, että oonko kohtuuton, jos vaadin asian selvittämistä perin pohjin, että kuka tässä on mokannut.

Muuten odotus on sujunut kivasti ja meidän isommat lapset (5v ja 7v) on nimenneet uuden tulokkaan Putiksi ja odottavat tosi paljon vauvaa. Isompi menee syksyllä kouluun, joten saa aloittaa koulutaipaleensa niin että äiti on kotona.

Tässä vielä tiedot: memmuli84 / 31v / la 26.9. / 3.lapsi / HYS

memmuli84 & Putti 12+4
 
Memmuli, minä ainakin vaatisin sinuna asian selvittämistä. Täytyyhän ne verikoetulokset jossain olla, kun ne on kerran otettu. Kenties päätyneet väärän henkilön tietoihin. Kannattaa yrittää selvittää, niin saat ehkä vielä jotenkin ne luotettavammat tulokset.

Viljaa, tuo syke on just ok. Itsellä ainakin eilen kuunneltiin pikkuisen sydänääniä neuvolassa ja syke oli juurikin tuon 140.

Yllättäen ei ollutkaan tullut yhtään lisäkiloa, kun eilen neuvolassa mitattiin paino. Sen sijaan oli paino vähän tippunut. Jotenkin toi vyötärönympäryksen kasvu on hämännyt mut luulemaan, että paino noussut. Hankin toissapäivänä mammahousut valmiiksi, mutta ei niille vielä vähään aikaan ole tarvetta, kun tavallisetkin tuntuu toistaiseksi ihan hyvältä. Ei musta kyllä päälle päin näe vielä ollenkaan, että olisin raskaana. Itse sen kyllä havaitsee, että vyötärö kadonnut jonnekin.

Mietin, että uskaltaisinko syödä kylmäsavulohisalaattia, kun lemppari lounaspaikassani se on niin superhyvää ja tykkään käydä siellä syömässä. Ilmeisesti listeriariski on sikiölle vaarallinen vasta loppuraskaudessa?? Mites muut, oletteko katsoneet tarkkaan, mitä suuhunne laitatte?

Mulla on tosi vahva poikafiilis. Mut tervetullut on tietysti kumpi vaan! :)

Jennuli 15+2
 
Memmuli
Kyllä minä sinuna pyytäisin selvittämään asian. Liikaa stressiä on turha (helppo sanoa) jälkikäteen ottaa, mutta itsellekin kävi juuri niin kun olin viemässä virtsanäytettä laboratorioon niin siihen oltiin laittamassa, kysymättä minulta hetua, väärän henkilön tarroja. Huomasin asian itse. Eli vahinkojakin käy.

Jennuli
Mukava kuulla, että tuo syke on ok!
Itse olen ollut ehkä turhankin tarkkana kiellettyjen ruoka-aineiden suhteen. Esimerkiksi kylmäsavukalaa tai omaa pahettani Aurajuustoa en ole syönyt lainkaan. Hätävarjelun liioitteluahan nuo pääosin ovat, mutta olen pitänyt niistä tarkasti kiinni.
 
Itseasiassa minulla istukan paikka selvisi neuvolalääkärissä, kun nuori lääkäripoika ei saanut sydänääniä kuulumaan. Kattoi sitten nopsaan ultralla ja istukka on edessä ja siksi äänetkin löytyi heikommin. Mulla on jo ihan kunnon maha (viikkoja 16+3). Johtunee aiemmista raskauksista. Muistelen, että esikoisesta maha oli näillä viikoilla just ja just näkyvillä. Nyt en pysty peittelemään keneltäkään.
Karsee niskasärky ollu 4 päivää..ahistaa syödä särkylääkettä, mut muuten en selviä. Nyt tuntuu jo, et pitäs päästä rakenneultraan...sinne on vielä kuukausi aikaa. Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Varsinkaan kun en tunne vielä mitään liikkeitä....
 
Huhuu!! Onko täällä enää ketään vai onko kaikki lähteny faceen?:) miten syyskuisilla menee? Itellä edelleen pahoinvointia ja matalat verenpaineet vähä vie parasta terää pois. Muuten kaikki hienosti, masu on jo aikamoinen verrattuna edellisiin ja välillä vähä jotaki tuntuu jo vaikka istukka eessä onki (y)

Ootteko vielä tehneet hankintoja? Mä sain tänään vaunut yheltä kaverilta ja kyllä tuntu hassulta tuua kärryt jo kotia ku syyskuuhun on vielä niin pitkä aika!:rolleyes: mutta toisaalta taas aika hieno fiilis..:love: teki taas asiasta hieman "todempaa", ihan niinku toi pötsi ei siihen riittäs..:LOL:

Meinaako kaikki ottaa selvää sukupuolesta vai meettekö "vaiston varassa"? Me ei kysytä ja mulla on kyllä anturitki jotenki ihan sekasi että jos ne näin sekasi pysyy syksyyn asti niin on todellaki yllätys kumpi tulee!:D

Pikkupossu & rusina 17+0 *poks*:love:
(iiks! 3 viikkoo puoleenväliin!!)
 
En minä oo ainakaan täältä mihinkään kadonnut! On vaan ollut niin kiire tällä hetkellä ettei ole kerennyt kauheasti täällä pyörimään!

Huomenna 15+0, hui kauhistus. Pahoinvointi palaillut takaisin hieman tännekin, oksentelua ollut pariinkiin otteeseen. Kuitenkin alkuraskaus oli vain ällötystä eikä oksentelua. Normaalit housut alkaa jo kiristää sen verran ettei niitä kovin mielelään enään pidä. Olen päässyt mammahousujen makuun (y) Hommasin dopplerinkin ja eilen kuuntelin ekaa kertaa iltalaukkaa. Oli se vaan niin ihana tunne!

Itse saan tutuilta kaukaloa ja vaunuja ja ne tulevat "joskus". Kuin myös pinnasänky. Vauva tulee joka tapauksessa nukkumaan vieressä niin ei sillä ole kiire. Uusimmassa Suuressa Käsityössä oli babynestin ohje joten täytyy sellainen toteuttaa jossain vaiheessa! Ei ole kyllä vielä mitään kauheasti hommattu. No vauvakirja! Sinne halusin jo merkata ylös näiden alkuviikkojen tuntemuksia. Ettei vain unohdu :) Ja pitäisi kavereiden nurkat käydä penkomassa vaatteiden osalta koska tuttavapiirissä on monta vauvaa tullut pienen ajan sisään!

Kyllä minä ajattelin kysäistä jos tyyppi näyttäisi haaruksensa.. Sen verta kiinnostaa jo nyt oonko oikeassa pojasta :D En tiedä kestäisinkö jännitystä syyskuuhun asti :LOL: Olisin varmaan aika kestämätön kun miettisin koko ajan minkämoinen pikkuihminen sieltä tulee. Toukokuun alussa rakenneultra, että vielä saa ootella hetken aikaa puolta väliä.

Mietin tässä myös, että olenkohan ihan outo ensiodottaja jos olen jo kädelle tuntenut 14+1 ensimäisen selkeän muljahduksen? Vararengasta on, mutta ei sitä ihan tuossa häpyluun yläpuolella ole niin paljoa, ettei se olisi selkeästi tuntunut sellainen jännä aaltomainen muljahdus. Mitä muita keskusteluja lukenut aiheesta niin _missään nimessä_ esikkoa odottava ei voi liikkeitä tuntea näillä viikoilla :alien: Mutta tuoste olen kyllä varma, että se vauva oli. Muuten olen ollut varsinkin iltaisin tuntevinani (ollessani mahallani), että joku jännä fiilis alavatsalla on. Kihelmöintiä! En osaa oikein kuvailla minkälaista se on.

14+6
 
Täällä ollaan myös! Meillä on sellainen asunnonvaihtojuttu tässä menossa joten en viitsi hankintoja vielä tehdä, veikkaan että sitten kesäkuussa aloitan urakan :) Rakenneultra on just ennen vappua ja kyllä aion ehdottomasti kysyä asuuko massussa tyttö kuten ensimmäinen tunne oli. Ja lähdetään kahden viikon reissulle etelään heti vapun jälkeen niin kyllä sieltä reissusta varmaan jotain kivaa tulokkaallekin ostan. Nyt en oo vielä ostanut kuin vitamiineja ja ravintolisiä :D Onko teillä muuten jotain vinkkejä matkustamista ajatellen? Ruuan kanssa täytyy vähän olla tarkempi, nyt en oo vältellyt sen suuremmin mitään (paitsi alkoholia) mitä on vaan tehnyt mieli.

Olin ajatellut, että hankin kaikki äitiysvaatteet käytettynä ja yhden setin jo sainkin mutta ylläri oli viime sunnuntaina aika suuri, kun oltiin lähdössä ulos ja kaikki kotivaatteet oli pesussa, niin omat farkut eivät menneet enää kiinni! Sit vaan hiihtelin koko päivän kaupungilla jumppatrikoissa ja kävin Lindexiltä hakemassa vielä kahdet äitiyshousut työviikkoa varten.

Oon voinut tosi hyvin, vaan väsymys on aikamoista. Ei puhettakaan että jaksaisin olla yli yhdeksään liikenteessä tai olla vapaalla kauheen aktiivinen. Harmittaa kun oon niin tottunut puuhailemaan kaikenlaista ja nyt maha kertoo kun pitää levähtää ja ottaa rauhallisesti. Toivottaasti kesään mennessä helpottaa!

Tsemppiä kaikille odotukseen, te joilla on vielä pahoinvointia: ootteko syöneet foolihappoa? Mä otan sitä vielä ravintolisän päälle erikseen kun suosittelivat ja en oo kokenut koko aikana juurikaan pahoinvointia (pari viiikkoa etoi ja laattasin 2 kertaa).

15+2
 
Täällä ollaan! :)

Eilen iltapäivällä olin neuvolassa ja pikkuisen sydän sykki kovasti. Pahoinvointi on alkanut helpottaa, silloin tällöin tulee vielä etova olo ja olenpa minä tällä viikolla vielä oksentanutkin. Ero entiseen on kuitenkin todella iso ja alkaa taas "elämä maistua"!

Cherrytomato: pitipä oikein googlettaa mikä on babynest. Vaikuttaa hyvältä!

Itse en ole hankkinut vauvalle vielä mitään. Luultavasti sitten kun saan tietää sukupuolen, juoksen vaatekaupoille ja toivon ettei täysin lähde ostelu käsistä. :D

Meille kokenut kätilö heitteli veikkauksia jo nt-ultrassa, että tulokas olisi poika. Otin sen kuitenkin lähinnä hauskana arvailuna, koska ovat vielä siinä vaiheessa niin samannäköisiä. Jälkikäteen olen kyllä kuullut että tuo kyseinen kätilö on useimmiten osunut oikeaan, silloin kun on lähtenyt arvailemaan.

Viljaa ja vielä nimeämätön tulokas 14+4
 
Täällä myös ollaan! Harmillisen hiljaista kyllä ollut. Jospa se tästä taas :)

Meille lupasi anoppi tehdä tuollaisen babynestin. Haaveilen vaaleasta harmaasta ja pitsistä :) sitten myös sellainen toukkapussi olisi supersuloinen!

Meillä on kaadettu muutama puu tontilta ja olen yrittänyt olla apuna risuja kantamassa, mutta jännästi alavatsaa vihloi tänäkin aamuna niin piti himmata tahtia. Kerran viikossa olen käynyt jumpassa ja toivottavasti sitä pystyy jatkaa vielä pitkään. Kotijumppaa kun ei tule tehtyä ja selkä ja vatsa olisi kuitenkin hyvä pitää jonkinlaisessa kunnossa edes..

Tiistaina eka lääkärineuvola <3 :)

Hyvää pääsiäistä kaikille!! -Sheldon 15+3
 
Häiden ja häämatkan jälkeen palattu ruotuun ja lisätty uudet listalle. Joku tuossa aiemmin huutelikin perään, että päivittääkö kukaan. Mutta kuten aiemmin tuolla kirjoitin, olin "häälomalla" :)

Täällä jo liikkeet tuntuu, harmi ettei mies vielä niitä tunne.Varmaan siksi, kun istukka edessä.
Aika menee todella vauhdilla! Onneksi oksentelut on menneet ohi pääasiassa, pieniä pahoinvoinnin aaltoja lukuunottamatta.
4 viikkoa rakenneultraan, ei malta odottaa! Ja todella kysytään sukupuoli, jos suostuu kertomaan :love:
 
Tahdin hommaaminen... Mitä se on? Itse huomaan olevani todella väsynyt työpäivän jälkeen; suurin osa päivästä jalkojen päällä ja fyysisesti rankkaa työtä vanhuspuolella. Yleisesti en ole vielä töissä kertonut, tähän mennessä olen yrittänyt vain vältellä aggressiivisia tapauksia ja todella isokokoisia. Mutta kun tulee yleiseen tietoon niin eiköhän saa hieman luistaa raskaimmista hommista :D yksitellen olen nyt tähän mennessä kertoillut vauvasta.

Muutenkin arjessa tulee tehtyä kaikkea raskasta, omakotitalossa on hommaa. Kuten lämmitys ja puiden raahaaminen sisälle... :p
 
Onko teillä muilla ensiodottajilla alkanut jo vatsa kasvamaan/ erottumaan? Tai muistatteko aiemmin synnyttäneet milloin alkoi erottua ensimmäisestä?

Useinhan sanotaan että ensiodottaja saattaa joutua odottelemaan viikolle 20 ennen kuin vatsan kasvua huomaa. Itsellä vatsa kasvanut jo jonkin verrankin, mutta ei siitä ulkopuolinen tietämätön vielä osaa mitään sanoa, näyttää muutamalta lisäkilolta. Paino ei ole vielä noussut, joten ei tuon nyt pelkkää kasvanutta ruokahaluakaan pitäisi olla. :D
 
Heipsan leidit,

Täällä ollaan ja faceen ei ole tarkoitus siirtyä. Täällä vointi ollut kohtuu hyvä, unettomuus ja ajoittaiset päänsärkykohtaukset vaivaa, mutta pahoinvointi on onneksi väistynyt. Painoa tuli useampi kilo alussa, mutta ei nyt viimeisen kuukauden aikana onneksi yhtään lisää. Alun turvotus lienee tasaantunut.

Me on tehty jo jonkin verran hankintoja mm. vaunut ostettiin käytettynä. Jos jotain ikävää nyt tapahtuu ja niitä ei tarvita, niin sitten laitetaan kiertoon. Niin ja vauvalankoja kävin ostamassa, jos vaikka pientä sukkaa ja muuta tekis.

Musta tuntuu, että tunsin ekat liikkeet kiirastorstaina. Tosi nopeesti meni ohi ja vaikka kuinka odottelin, niin ei tullut lisää sen jälkeen. Sais jo alkaa tuntua, kun muuten on niin epätodellinen olo. Tulevalla viikolla neuvola, joten ainakin saa kuulla sydänäänet. Kuukauden päästä onkin sitten jo rakenneultra. Nopsaa se aika vain menee.

Töissä en ole vielä kertonut, ehkä sitten reilun viikon päästä. Ahistaa ihan hirveesti, kun tiedän että esimieheni ei näihin kovin suopeasti suhtaudu.

Jennuli, mä en ole ollut kauhean tarkka noista syömisistä. Valion fetajuustoo menee ihan entiseen malliin ja muutenkin juustoja. Raakaa kalaa ja lihaa en syö muutenkaan, niin ne ei tuota ongelmia. Laku ja salmiakkikin maistuu pienissä määrin.

Viljaa, mulla alkoi esikoisesta näkyä vasta puolen välin jälkeen. Taisin olla jopa 26 viikolla ennen kuin opiskelijakaverit huomasi. Nyt on sellainen tasapaksu olo, mut ihan hyvin pystyy vielä peittämään. Meillä ei esikoinenkaan vielä tiedä ja olen käynyt saunassakin sen kanssa :D

Meibijees 16+0 poks :love:
(niin se vaan käynnistyi 17.viikko, hurjaa... )
 
Täällä ollaan edelleen. Kuinka kauan Face-ryhmä on vielä auki? Pelkään tämän ryhmän hiljenevän kokonaan, mutten mielelläni siirtyisi Facebookin puolelle.

Meillä oli toinen neuvolakäynti viimeviikolla. Pikkuisen sydän löi 140 kertaa minuutissa ja liikkui kovasti laitetta pakoon :D Saama hän teki ultrassakin :D Raskauden osalta kaikki on edelleenkin mennyt hyvin. Olen mielestäni tuntenut nyt jotain pieniä liikkeitä, mutta varmaksi en osaa sanoa.

Vaikuttaako flunssa sikiön kasvuun? Olen ollut koko pääsiäisloman kipeänä ja nyt huolettaa, onko sillä vaikutusta lapsen kasvuun.

Olen hankkinut muutamia vaatteita ja serkulta sain hoitoalustan, äitiysvaatteita ja tukivyön.

Invi ja Pökkönen rv 17+4.
 
Mulla näkyi esikoisen aikana vatsan kasvu vasta todella paljon yli puolenvälin. Olin siitä ihan harmissani kun sain niin typerää kommenttiakin, että miten tuolla voi mitään kasvaa kun on niin pieni vatsa :/

Nyt on alkanut jo pömpöttää, mutta oikeilla vaatevalinnoilla saa vielä hyvin peitettyä.

Huomenna toka neuvola, samalla lääkäri. Luulisin että kaksi lääkärineuvolaa kuuluu täällä uudelleenodottajan seurantaan.

Eilisen lenkin jälkeen alkoi liitoskivut tuntua pahemmin, ja nyt on ollut koko alapää kipeä siitä asti. Esikon kohdalla olin aivan ällikällä lyöty, kun en ollut tiennyt että kivut ovat alapäässä eikä selässä tai mahassa.
 
En minä ainakaan sinne faceen siirry :) Jos joku jaksaa mun horinoita täällä lueskella niin hyvä vaan :D Nyt on vaan sellainen elämäntilanne, että ei kerkeä tehdä mitään. Raskausdementiakin iskenyt niin hyvä kun muistaa edes omaa nimeään...

Minäkään en oo niin natsi ollu noiden syömisten kanssa. Jos tehnyt mieli sitä salmiakkia niin sitä syöty, toki yrittää hieman rajoittaa ettei ihan kauheita määriä niitä juustojakaan syö, mutta täyskieltoa en oo mihinkään itselleni laittanut. Ja kissanhiekkalaatikot putsaan normaalisti, kukapa muukaan sen tekisi ;)

Ensimäistä ootellaan niin kyllä se pallo alkaa alavatsalla olemaan aika selkeä. Turvotus vaan piilottaa sen sitten aina iltaa kohden :D Ja löysät vaatteet niin ei sitä raskausmahaksi uskoisi. Vaatteita on tullut mukavasti tutuilta, ainoastaan parit housut ostanut ihan mukavuussyistä. Sen verta tavalliset farkut ikävästi vatsalle varsinkin istuessa. Ja pieniä liikeitä olen ollut havaitsevinani. En usko olevan vatsanväänteitä, sen verta kuitenkin erilaisia ilmakupliin verrattuna.

15+3 tänään, jea!
 

Yhteistyössä