Kävinpä tänään ensimmäisessä neuvolalääkärissä ja kokeiltiin kuuluuko ääniä. Kuulin nyt sitten ensimmäistä kertaa, että kyllä siellä joku pompottelee. Eipä kai kummempia, ensiviikolla tarttis kai saada aikaseks käydä ultrassa kurkkaamassa viikot kuntoon. Lääkäri oli onneks sitä mieltä, että voi olla pienempi kuin luulen. Toivottavasti oliskin. (Vaikka ei se kyllä oo...)
Oon hämmästelly, että aika moni käy sokerirasituksessa jo nyt. Täällä se tehdään mun käsittääkseni vasta mieluummin joskus viikon 22 jälkeen tai jotain. Reilusti myöhemmin kuitenkin. Osaako joku selittää tätä eroa? Eihän se siis mua koska, koska kieltäydyin siitä, kunhan utelen.
Hei... On pitänyt monesti kysyä. Mikä on ollut turhin vauvatavara, mitä on tullu aiempiin raskauksiin hankittua? Entä tarpeellisin/ihanin? Mulla turhin on ehdottomasti ollu itkuhälytin, esikoisella käytin vähän ja kuopuksella olisko ollu kerran käytössä. Ihanin on kyllä ollu kantoliina, varsinkin esikoisen aikana.
Carlotta + Otava 11+1
Muoks. Joudun muuten ottaa lääkärin kanssa varmaan vielä kunnolla yhteen sterilisaatiosta, se oli jo nyt ihan, että eihän vielä kannata kun ollaan niin nuoria. Aargh.

Viimeksi muokattu: