Anopista Tiedän tilanteen. Meillä anoppi asuu reilun 10 km päässä ja tavataan kerran kuussa. Hyvä niin. Ennen meillä oli melko hyvät välit, mutta miehen veljen vaimo on muuttanut tilanteen aika totaalisesti. Anopin mielestä kyseessä on ihan herttainen ihminen, eikä anoppi ymmärrä, miksei miehen kanssa haluta, että meidän lapset on "tätinsä" kanssa missään tekemisissä. Mutta muija on aivan hullu ja kaiken lisäksi vielä rääkkää eläimiään niin, että olen pari kertaa ollut vähällä soittaa eläintensuojeluun, joku päivä varmaan vielä soitankin. Mutta tää ihminen on sitä tasoa, etten ihmettelis vaikka joku päivä keksis että meidän lapset on hänen tms. vastaavaa sairasta. Joten välit on anoppiinkin menny tässä samalla aika totaalisesti. Kaiken lisäks anoppi on ite mokaillu muutaman kerran aika pahasti, mua esim. ihan pikkusen vituttaa, että anoppi tulee istuun neuvolan odotushuoneeseen kun tietää että meillä on neuvola aika ja sanoo sit vaan mulle, että tuli varmistamaan, että pärjäänkö lasteni kanssa neuvolassa. Toinen mikä otti tässä talvella päähän, oli, että appivanhemmat halus lähteä retkelle esikoisen kanssa. Meille vanhemmille sanottiin, että menevät tohon yhteen automuseoon muutaman kilometrin päähän. Kun lapsi illalla palautettiin, selvisi, että olivat istuneet autossa koko päivän, ajaneet kahden tunnin matkan yhteen traktorimuseoon, joka oli ollu suljettuna, kun eivät olleet viitsineet tarkistaa, onko paikka auki, sama matka sitten takaisin. Sen jälkeen lasta oli käytetty lukuisissa eri museoissa ja pieni oli todella puhki. En voinut uskoa korviani, kun kyseessä on kuitenkin kaksivuotias lapsi, joka ei ole tottunut istumaan autossa, meillä pisimmät ajomatkan on aina reilusti alle tunnin, koska lapset ei oo ikinä autossa viihtyneet. Kivaa avautumista... mutta siis, mulle (Ja miehellä) on totaalisesti mennyt luotto miehen vanhempiin, ja mieskin on sanonut, että lapsia ei saa jättää mummulle hoitoon ellei vaarikin ole paikalla kattomassa, mitä tapahtuu.
Kastamisesta Lapsi kastetaan ilman muuta, kotona varmaankin. Kuulutaan molemmat kirkkoon ja minä toimin aktiivina seurakunnassa. Messussa käydään turhan harvoin, mutta lapsille olen opettanut iltarukouksen ja lukenut raamattua pienestä saakka. Meillä ristiäiset on aina pidetty nopeaan, kumpikin vanhemmista lapsista kastettu kolmen viikon sisään syntymästä.
Kastamisesta Lapsi kastetaan ilman muuta, kotona varmaankin. Kuulutaan molemmat kirkkoon ja minä toimin aktiivina seurakunnassa. Messussa käydään turhan harvoin, mutta lapsille olen opettanut iltarukouksen ja lukenut raamattua pienestä saakka. Meillä ristiäiset on aina pidetty nopeaan, kumpikin vanhemmista lapsista kastettu kolmen viikon sisään syntymästä.