Syyskuun tulokkaat 2010 **** Elokuussa **** (Päivityspyynnöt yksityisviestillä, kiitos!) 1 vauva syntynyt!

Huomenet :wave:
Yöllä supisteli tosi kivuliaasti. Piti lähtee sängystä käbvelemään välillä, kun ei kärsinyt olla vaan paikallaan. Aamulla tilanne on kuitenkin ihan sama kun ennenkin. Ei tietoakaan synnytykseen lähtemisestä :kieh: Alkaa oikeesti ärsyttämään nää kivut ja vaivat ja silti ei mitään tapahdu :kieh:
Kiitos ja anteeksi

smur-ffi ja papu 37+2
 
Täällä tänään 38+2. Nla-käynti oli aamulla. Siellä kaikki kunnossa. Terkka tosin aika pitkään tunnusteli että missä asennossa poju masus kölliikään. No, totesi että raivotarjonnassa on edelleen, mutta ei ole vielä kiinnittynyt. Eli saa varmaan aika pitään vielä odotella ennenkuin alkaa tapahtumaan, luulisin.
VIime yönä heräsin valvomaan, 1,5 h pyörin sängyssä eikä väsyttänyt tippaakaan. Esikoinen sit herätteli jo puoli seiskan aikaan.. nyt odottelen että simahtais tuonne päiväunille, pääsisi itsekin lepäämään.
Täällä on aamupäivällä keretty tehdä kaikenlaista, ja ihan muutama supistus on tullut, ei edes mitenkään kivuliaita ole, yölläkin aina silloin tällöin havahduin supistukseen. Limatulppaa ei ole alkanut vielä lähteä ollenkaan.. No, 8.9. mulla on kontrollikäynti Kättärillä, tosiaan jos ei laskettuun aikaan mennessä ole syntynyt niin tsekkaavat pojun koon ja katsotaan sitten että leikataanko.
Hyväsetti: mulla oli viikon verran kovaa yskää, siis yskin ihan hirmuisesti yötä päivää, mutta ei ole vaikuttanut vauvaan millään lailla. Ei ole esim laskeutunut. Ja kova nuhakin on ollut, onneksi nyt on olo paranemaan päin.
Ja nyt on alkanut tulla niitä puhelinsoittoja että "joko joko?" No kyllähän me oltais jo ilmoitettu jos jotain ois tapahtunut... :S kun itse on ihan kypsänä ja valmis jo synnyttämään niin noi kyselyt tuntuu niin ärsyttäviltä.
Pesänrakennusviettiä on tässäkin raskaudessa. Kovasti oon aina järkkäämässä paikkoja ja puunaamassa, ja yritän miestäkin saada tekemään kaikkee mahdollista, esim noita ulkotöitä, että sitten kun vauva syntyy niin tuskin tulee enää tehtyä. Ja nurkista pitäis saada kaikki ylimääräinen tavara pois. Ekan lapsen kohdalla oli vielä pahempi toi vietti :D. Puunasin kaikki ulkovarastot ja allaskaapit suurinpiirtein hammasharjalla pesten :D.Nyt on onneksi tuo esikoinen jonka kanssa aika kuluu :).
Tsemppiä kaikille kärvistelyyn!!! :)
 
Puuuh, kyllä väsyttää! Mullakin jäi eilen päikkärit väliin ja yö meni taas miten sattuu. Esikoinen heräs aamulla just makeimman unen aikaan. No nyt hän on sängyssä ja menen itsekin tästä kohta päikkäreille :)

Lätäkkö se suonenvetokipu nivusissa on enempi sellaista "suonenvetoa", ei sellasta hermokipua. Tosi oudon tuntuista, esikoisesta ei tällaista ollut. Mut luulen että vaavi on jo niin pitkään ollu tuolla alhaalla että venyttelee paikkoja sitten oikein olan takaa.

Eikös se mammatee edistä maidoneritystä ja nousemista? Vadelmanlehtiteestä en ollut ennen kullutkaan :rolleyes:

Jokojoko -kyselyt alkaa tosissaan olla ärsyttäviä... lähinnä täällä niitä esittää anoppi lähes joka päivä :headwall:
En kestä jos vielä 4 viikkoa joutuu häneltä näitä kyselyjä kuunnella! Kyllä varmasti sitten ilmotetaan kun aika koittaa.. onneksi siellä synnärillä on se rajoitettu vierailuaika, en kestäisi jos olisi siellä koko ajan seuraneitinä.

Nyt pötkölleen :wave:

mp ja kirppunen 38+1 (la 9.9.)
 
Tänään 39+0 ja olisin ihan valmis synnyttämään! Taitaa olla aika yleistä täällä meidän keskuudessa :D

Oon kokeillu vaikka mitä poppakonsteja, et sais synnytyksen käyntiin, mut mun uskoni alkaa loppumaan. Kävin myös vyöhyketerapiassa, kun sitä neuvolasta suositeltiin, kun on pelkona taas iso vauva. Se taisikin auttaa jonkin verran, koska jo sen hoidon aikana "hieroja" oli sitä mieltä, et mun maha laskeutui hiukan. Ja nyt koko tän viikon on aina liikkeellä ollessa hieman supistellut ja kamala painon tunne tuonne alas.

Eilen oli myös neuvola, ja siellä kaikki ok. Täti oli sitä mieltä myös, et vauva on laskeutunut ja kiinnittynyt. Oon melkein hyppinyt tasajalkaa täällä, et jes, ehkä se sittenkin... mut sitten taas kun levossa nuo supparit häviää kokonaan... :( No, esikoinen on ainakin tyytyväinen, kun saa pyöräillä oikein urakalla. Aamullakin käytiin melkein tunnin lenkki, pikkuvintiö ajaa pyörällä ja mä lyllerrän perässä. Naapureilla ainakin on hauskaa!

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! :wave: Jännätään, kuka saa käärön syliin seuraavaksi!
 
Seawind Tsemppiä koitokseen. Toivottavasti seuraavan kerran pääset kotiin vauvan kanssa =)

Mitäköhän Kiiralle ja MaybeSomedaylle kuuluu? Onkohan jo vauvanhakureissulla?

ninnananna Ihan hyvillä fiiliksillä sinne sektioon menen. Eilen koko juttu harmitti ihan älyttömästi. Olisin niin kovasti tahtonut tämän toisenkin synnyttää alakautta kun on se synnytys kuitenkin kokemuksena niin ihana.
Himppusen harmittaa, ettei tämä loppuodotus ole sellaista jännittävää odotusta. Onhan se tavallaan kiva tietää syntymäpäivä etukäteen, mutta mieluummin olisin jännityksellä odottanut h-hetkeä. Toisaalta tosi hyvä, että tuo häntäluujuttu tutkittiin. Olisi voinut käydä synnytyksessä huonosti, jos asiaan ei oltaisi mitenkään puututtu. Eli näillä mennään, ei auta valittaa!

lennilokinpoika Miksi sinulle tehdään sektio? Johtuuko siitä, että kaksi aiempaakin on sektiolla syntyneitä? Kerropas kokeneena, että millaista se olo siellä sairaalasa on leikkauksen jälkeen. Pystyykä vauvaa hoitamaan ihan hyvin vai tarviiko koko ajan hoitajien apua? Ja kuinka kauan jouduit olemaan sairaalassa? Miten imetys lähti käyntiin sektion jälkeen? Kuinka kauan meni, että pääsit osastolle vauvan kanssa? Mulla on tämmöinen kyselyikä näköjään meneillään :D Kiva jos viitsit vastata!

Aplo ja Einari 36+3. La 21.9, syntymäpäivä 14.9
 
Heippa taas!

Lätäkkö jo mainitsikin sen että kapalointi tuo vauvalle turvallisuuden tunteen. Esikoista yritin kapaloida lakanaan ja sitten kapaloliinaan, ne oli tosi hankalia, mutta vauva tykkäsi olla niissä ja nukkui pitkiä pätkiä. Nyt päätin että tilaan netistä semmoisen kapalon joka laitetaan kiinni tarroilla. Sen merkki on Swaddle me ja nettikauppa on sannas.fi. Kaverilla oli tuo bambu-versio kesä vauvalla ja kehui että oli tosi ihana ja kätevä. Jos vaipankin vaihtaa niin sen saa alaosasta auki ja ei tartte avata koko nyyttiä. :)

Ja ihanaa 10 päivää kokoarvioon, toivottavasti ne sieltä laittas käynnistykseen ja ei tarttisi palata mahan kanssa enää kotiin. Lääkäri kyllä käski ottaa varmuuden vuoksi sairaalakassin mukaan, joten toivon hartaasti että palaan kotiin sairaalasta vauvan kanssa. :p

terkuin minä ja rosinarusina 35+6, huomenna taas poksutaan! :O
 
Meripihka mä kans oon enemmän kun tyytyväinen siihen, että synnärillä on rajoitettu vierailuaika :D Pysyy anoppi ainakin suurimman osan ajasta poissa mun silmistä. Vaikka ei tekemisissä ollakaan, niin en oikein malta uskoa, että malttaa pysyä poissa synnäriltä kun kuulee että vauva on syntynyt :kieh:

Esikoisen aikaan anoppi änkesi aikaisin aamulla synnärille :kieh: Ennen sitä se oli udellut viikolta 38 lähtien, että jokojokojokojoko...:kieh: "Kyllä se vauva syntyy, kun on sen aika-vastaukset" oli aika tyhjentäviä, kun seuraavalla vierailulla sama utsiminen jatkui taas. Muutenkin ärsyttää, että kaikki änkeytyy just synnärille vauvaa katsomaan. Haluaisi olla edes sen pari päivää rauhassa ja tutustua vauvaan, mutta ei mene perille kenellekään meidän tuttavapiirissä :( Kahden edellisen lapsen aikaan ainakin kaikki lähimmät perheenjäsenet tuli synnärille, vaikka nimenomaan kielsin. Kerkiää sitä kotonakin sitten myöhemmin käydä. Ja sitten kun kotiuduttiin niin sitten ne vierailut vasta alkoikin :O Miks kaikkien on oikeesti niin vaikeeta uskoa, että haluaa olla muutaman päivän edes rauhassa, kun väsyy väkisinkin yöherätyksiin ja sit on vielä kaksi lasta vauvan lisäksi. Ilmeisesti pitää taas vaan kestää tai sit ostaa menolippu Timbuktuun :LOL:

Mäkin täällä mietin Kiiraa ja Maybesomadeyta että ovatko jo päässeet vauvanhakureissulle :D

Hyvää viikonloppua kaikille. Jännätään tosiaan sitä, että kuka seuraavana saa käärön syliin, niin kuin pikkuvintiön äippä oli tonne jo aiemmin kirjoittanut :D
 
Viimeksi muokattu:
Nyt päätin että tilaan netistä semmoisen kapalon joka laitetaan kiinni tarroilla. Sen merkki on Swaddle me ja nettikauppa on sannas.fi. Kaverilla oli tuo bambu-versio kesä vauvalla ja kehui että oli tosi ihana ja kätevä. Jos vaipankin vaihtaa niin sen saa alaosasta auki ja ei tartte avata koko nyyttiä. :)
Mä oon kans katellu tuota swaddle me -kapaloa jo pidemmän aikaa, mut ainakin tällä hetkellä tuolta on bambukuituiset loppu. Mitä matskua sä ajattelit tilata? Luulen et fleece voi olla jopa liian kuuma... hmm.. Ehkäpä odottelen että tuonne tulee lisää niitä bambukuituisia ja tilaan vasta sitten. Tai jos vauva on siinä vaiheessa jo niin iso ettei tuo pienempi koko enää mahdu, niin sit tilaan orgaanisesta puuvillasta tehdyn. Apinakuvioitu puuvillainen olis kans hauska :)

Tänne ei mitään uutta, yöllä supisteli taas menkkajomotusten kera, kun tehtiin päivällä koiran kans pidempi metsälenkki ja puuhastelin kotonakin kaikenlaista. Ja vihloo tonne kohdunsuulle, sellasia kivoja sukkapuikkokipuja :p Lisää niitä kiitos, jos ne vaan kypsyttää kohdunsuuta! :D

Nyt tarvii lähtee hakemaan koiruli sieltä eläinlääkäristä, saas nähdä onko siltä tarvinnu repiä hampaitakin irti. Reppana.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Endotar & poitsu 37+4 (13.9)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ollaan, (valitettavasti) kokonaisena :wave: : / Raskausmyrkytystä ei ole, vauvan sydänkäyrä kun otettiin niin pari kertaa laski todella alas (alhaisin lukema oli 80 :O) mutta eivät pitäneet sitä hälyttävänä. Kun ei kuitenkaan kovin kauaa ollut niin alhaalla.. Kohdunkaulaa jäljellä 3 cm ja on vielä kiinni.. :kieh: Painoarvio oli 3,6kg, mutta eivät silti halunneet vielä alkaa käynnistämään.. Uusi aika on ensi perjantaina ja silloin voi kuulemma ottaa mieskin jo yöpymisvehkeet mukaan :cool: Sanoinki miehelle tullessa, että ens viikolla en suostu enää lähteen sieltä ilman vauvaa!!
Ärsyttää, vaikka kaikki onkin kunnossa mutta EN JAKSA OOTTAA!!

Kiira + asukki 38+5 (la 5.9)
 
Kiira-, mikähän siinä sitten on kriteerinä, jos sikiön sykkeet laskee? Täytyykö esim. laskea tietyn määrän kertoja ennenkuin on hälyttävää vai onko nimenomaan kiinni tuosta hidastumisen kestosta per kerta? Onneksi ei ensi perjantaihin ole enää kuin viikko. =) Tsemppiä odotteluun! :hug:

:wave: Tää olis lähdössä käyrille, kun masun asukki on pitänyt hiljaiseloa jo vuorokauden. Illalla ja yöllä, jolloin normaalisti eniten öykkäröi, oli ihan vaisu. Sama on jatkunut koko päivän. En tiedä, potkiiko johonkin "tunnottomaan" paikkaan, vai mikä riivaa. Aamulla kävin neuvolassa, ja sykkeet oli ihan hyvät ja vaihtelevat. Sovittiin kuitenkin, että jos en päivän mittaan saa liikelaskennan kriteereitä täyteen, soittelen synnärille. Äsken sain tunnin laskennassa liikkeitä kasaan tasan kaksi ja nekin epävarmoja, joten soitin synnärille ja nyt odottelen miestä kotiin töistä lasten luokse, että pääsen lähtemään. Tosin heti soitettuani synnärille sain pari napakkaa iskua kylkiluihin. :whistle: Mutta mennään nyt näytille. Pitäkää peukkuja, että kaikki on hyvin!


Epeti 36+4 (LA 20.9.)
 
Voi kuinka mä haluaisinkaan kertoa teille, että meille olis syntynyt vauva mutta kun ei... Eilisen lupaavat supparit heikkeni ja nukkumaan mennessä supisti pari kertaa todella napakasti. Sitten heräsin neljän maissa supistuksiin, jotka ajoivat pois sängystä. Aloin kirjaamaan välejä ylös ja tunnin päästä olivatkin säännöllisiä (10min väliä), tätä vaihetta kesti tunnin ja herätin miehenkin ihmettelemään moista. Sitten väli alkoi taas vaihdella 10-20 min välillä ja puolen päivän aikaan loppuivat kuin seinään. Limaa tulee jostain niin paljon, että työnnän kohta vessapaperirullan toosaan... Mutta nyt siis vain pientä menkkajomottelua ja vähän huono olo (oksettaa ja vatsassa kurisee)...

Lisäksi eilen sain sellaisen itkuraivarin kun alkoi niin vituttaa kun koko ajan luulee, että no nyt se tapahtuu mutta kun ei kuitenkaan ja ekakertalaisena on niin epävarma kaikesta. Tänä iltana sekstaan, pitkään ja hartaasti...:whistle:

Epeti: täällä kanssa mietitty liikkeitä ja tänään vauva on paljon hiljaisempi kuin yleensä....Tuntuu niin pahalta maata, että olen yrittänyt puoli-istuvassa asennossa tökkiä vauvaa ja kyllä se aina liikahteleekiin mutta en edes uskalla alkaa laskemaan määriä...Toivottavasti sulla kaikki kunnossa...:heart:

JokoJoko-kyselyistä....: Me ei ole kerrottu juuri kenellekään tarkkaa laskettua aikaa. Ihan lähipiiri (vanhemmat ja sisarukset) sekä pari hyvää ystävää tietää mutta kaikille muille ollaan sanottu, että syyskuun alussa syntyy vauva...Olen tästä tosi onnellinen, koska kyselijöitä ei ole vielä kovinkaan paljon ja ehkä eivät alakaan kyselemään vielä ainakaan viikkoon kun on vielä elokuutakin jäljellä...

Huhhuijakkaa....Katotaanhan vaan niin tätä supistelu-urakkaa jatkuu seuraavat kolme viikkoa ja sitten käynnistetään...: /

MaybeSomeday ja Onni 39+0 (LA 3.9)
 
Heippa kaikille! Niin kovasti tulee tekstiä koko ajan, että aina kun alkaa kirjoittamaan, niin ei enää muista puoliakaan, mihin piti kommentoida :)

Epeti, toivottavasti kaikki on ok!
Ja hyvä, ettei Kiira-lla ollut myrkytystä.
Seawindilla oli tänään jännät paikat, toivottavasti vauva on jo matkalla maailmaan :)

Supistelijoita ja jomotuksiakin oli, tsemppiä kaikille niistä kärsiville, enää ei ole kellään pitkästi, ennen kuin kääröt on kainalossa!

Omaa napaa. Tänään kävin siis siellä synnytystapa-arviossa, kun on neuvolan täti ollut huolissaan vauvan koosta. Mitään jättiläistä masusta ei onneksi löytynyt, painoarvio käsikopelolla n. 3500g ja ultramitoilla 3180g. Pää oli siro, masussa vauvalla ahdasta korkeasta sf-mitasta huolimatta. Lapsivettä viikkoihin nähden vähänlaisesti, kahden viikon päästä kontrolli, jos ei vauva sitä ennen synny. Kohdunsuun tilanne oli kahdelle sormelle auki ja ohuenohut reuna jäljellä. Eli hyvin on kypsynyt, kun ensisynnyttäjästä vielä kyse :D Helpottava tieto, ei ainakaan kauheasti pitäisi mennä yli! Lääkäri oli tosi kovakourainen, ja ronkki oikein kunnolla, ja koko päivän onkin tuntunut kovasti painetta ja vihlontaa alakerrassa. Jospa tuo vaikka vähän nopeuttaisi hommaa!

Muuten oma olo on ihan ok. Nuha alkaa väistymään, ja taas jaksaa vähän paremmin. Nyt vaan pitänee odotella, että päästään synnyttämään.

Mukavaa perjantaita kaikille, jännää odotella kuka saa nyytin seuraavaksi syliin!

Katrin ja mini 38+0 POKS!
 
Täällä ollaan suht oireettomina...oikeastaan minkäänlaisia supisteluja ei ole ollut tai siis ainakaan sellaisia tuntuvia. Toissa viikolla oli lääkärintarkastus ja kohdunsuu oli kuitenkin lyhentynyt 3 cm 1,5cm, mutta oli kuitenkin pehmeä ja kiinteä. Mutta positiivista kuitenkin, että oli edes hieman lyhentynyt. Sf-mitta mulla on mennyt aina yläkäyrällä kun sen on joku muu mitannut kuin oma th. Joten synnytystapa-arvio olisi sitten ensi viikon torstaina, saa nähdä mitä siellä sanotaan.: /

Mutta vaikka noita vaivoja ei olekaan niin silti alkaa olemaan aika turhautunut olo tämän vatsan kanssa, ei vaan enää jaksais. Vauvan sänkykin pitäis vielä maalata, mies sai sen vihdoin ja viimein viikonloppuna hiottua, joten nyt olis sitten mun vuoro. Täytyy koittaa viikonloppuna saada väripintaan.

Sairaalakassiakin voisi tietenkin pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan, mutta taitaa kuitenkin jäädä sekin aivan viime tippaan...niin kuin meinaa kaikki muukin jäädä.: /

Väsymys on aika suuri täällä... kymmenen tunnin yöunia tulee nukuttua ja kolme kertaa saa kyllä siinä ajassa käydä vessassa, mutta uni tulee kyllä hyvin aina senkin jälkeen.:) Tänään tuli nukuttua vielä puolentoista tunnin päiväunetkin... Osittain voi johtua myös hemoglobiinin laskusta, kun mulla on se ollut koko raskauden ajan jossain 140 kieppeillä ja nyt se pyörii vaan jossain 120-130 paikkeilla. Mutta kun se on edelleen hyvä niin lisärautaa ei tietenkään tarvitse syödä. Vaikka muutoshan on mun keholle tietenkin jonkinlainen. No eikai tässä tilassa enää montaa viikkoa tarvitse olla...;)

Niin ja onnittelut kaikille jotka ovat jo vauvansa tähän maailmaan saaneet.=):flower:

Nyt ilmeisesti tämä uusi palstakin alkaa jo toimia, tai minulla ainakin on jo paljon nopeampi kuin alkuviikosta...

Niin ja noista kyselijöistä... Minulta ei oikeastaan kukaan muu ole kysellyt kuin mies kun soittelee töistä kotiin, että joko lähdetään synnytttämään...

ennie ja myrmy 37+6 (La 11.9)
 
Kiira-: Hyvä, ettei ollut raskausmyrkytystä ja muutenkin kaikki kunnossa! Selittikö lääkäri, mistä sydänäänten lasku voi johtua? Mulla oli pari viikkoa sitten neuvolassa pitkät sydänääntenkuuntelut, kun syke laski pari kertaa 110:een (normaalisti noin 150). Voi kuulemma johtua siitä, että vauva on unessa tai juuri heräämässä, tai sitten liikkuu kovin. Ilmeisesti vauva siinä kuuntelun kesken sitten heräsi tai jotain, kun syke vakiintui taas sinne 150:een. Vähän kieltämättä ehti pelästyä, kun terveydenhoitaja jo puhui, että täytyy polille lähettää käyrille, jos lasku jatkuu..

Mites Epetillä sujui käyrillä?? Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin! :)

Jokojoko-kyselyitä ei vielä onneksi ole paljoa tullut. Isä tosin soittelee harva se päivä ja kysyy joko :headwall: Ja eilen kun sille muissa asioissa soittelin, niin vastasi jo ihan hädissään puhelimeen, että: "mitä nyt, onko kaikki hyvin, joko...?" Kiva pelästyttää noita vanhempia :D

Tänään on tullut pari tosi kiukkuista vihlaisua alaselkään ja ollut välillä menkkamaista jomotusta. Vähän ehdin jo toivoa, että kohta pääsee tositoimiin, mutta pöh.. Mä oon kans ihan varma, että pikkutyyppi ei tule ulos kuin vasta viime hetkillä ja väkisin (kun ensin oon puolet raskaudesta pelännyt ennenaikaisuutta supistelujen vuoksi)... :rolleyes:

Lenaki 38+1 (la 9.9.)
 
no nyt vasta taudin sain! ihan kauhea flunssa (tai allergiaoire).:snotty:järkky nuha,kurkku tai oikeastaan nielu kipeyty tosta vain! tämäpä tästä enää puuttui... :| toivottavasti tää tauti menee PIAN ohi.
pulsatilla on homeopaattista hoitoa,siis monimuotoista hoitoa,mutta minä otin sen maidon nousuun ja toivottavasti maitoa erittyy paremmin=)
mamma-tee ehkäisee koliikkia,kaikenmaaliman ilmavaivoja äidillä ja vaavilla. en tiedän kuinka tehoaa,mutta ei kauaakaan ,kun tiedän toimiiko vai ei.
maidon nousu on aikaisemmin ollut yhtä tuskaa,eikä maito ole irronnut millään muulla kuin lääkkeellä.ensin on pitänyt lypsää ja yrittää imettää nännit verille saakka:'( jos nyt olis helpompaa,edellämainittujen avulla=)

joo,olen samaa mieltä noista nyrkkisäännöistä..mikään ei ole varmaa,jokainen synnytys omanlaisensa.
omaa synnytystä odotellen..

mie ja typy 39+4:heart:
 
Kaikilla täällä alkaa olla ihan samoja oireita :D Suppareita tulee ja ollaan suunnilleen valmiina lähtemään synnärille, mut sitten ne loppuukin kuin seinään :kieh: Kovin tutulta siis kuulostaa tulla tänne lukemaan :D

Tosi monella on flunssaa tai nuhaa tai jotain muuta vaivaa. Jaksamista teille :hug: Itsellä ei ole ainakaan vielä ollut mitään flunssaan viittaavaa, mut nyt kun sen tänne kirjoitin niin varmaan aamulla onkin kurkku hirveen kipee, kauhee nuha ja yskä ja kuumettakin kaupan päälle :O

Visitor nro 39 kirjoittelit tosta maidon noususta...Esikoisen aikaan mulla nousi maito vasta kolmen päivän päästä synnytyksestä ja silloinkin sitä tuli tositosi vähän kerrallaan. Jouduttiin siis aluksi antamaan korviketta. Kun päästiin kotiin, niin sitten sitä alkoi vasta tulla ja tulikin ihan liikaa :kieh: Vauva ei jaksanut syödä niin paljon, kun maitoa tuli ja sitä piti pumpata pois kun tissit meni sairaan kipeiksi ja pelkäsin rintatulehdusta. Ja tyhmä kun olin, niin en heti tajunnut, että mitä enemmän maitoa pumppaa niin sitä enemmän sitä myös tulee :headwall: :ashamed: Mä jouduin ensin pumppaamaan maitoa pois ja sitten vasta pystyin syöttämään vauvan. Ei ollut todellakaan kivaa herätä tunnin välein yössä pumppaamaan, koska muuten olis ollu kaikki petivaatteet ihan märkinä. Kuopuksen kanssa oli ihan sama juttu. Silloin maito vaan nousi jo sairaalassa. Korviketta ei tarvittu ollenkaan. Puoli vuotta jaksoin tätä sirkusta ja sitten lopetin. Parina yönä vaihdeltiin lakanoita ja pelkästään imetettiin ja niinpä sen tuleminen lopultakin onneksi väheni :) Molemmat lapset oli lähes vuoden, kun pakkasesta vielä maitoa sulateltiin vellin sekaan. Nyt en meinaa pumpata, ellei ole ihan pakonomainen tarve. Kaks kertaa tuota hirveetä maitosirkusta riitti mulle! No, virheistä viisastuu...niinhän sitä sanotaan :D

Kiira hyvä ettei sulla ollut raskausmyrkytystä =)

Katrin83 toivotaan, että lääkärin kovakourainen ronkkiminen saa aikaan suppareita ja pääset synnärille jo viikonloppuna :) Kaikki täällä jo odotteleekin malttamattomina uusia vauvauutisia :D
 
Heips!

Täällä kans ollaan ihan pikkasen turhautuneita! Yöllä heräsin kolmelta alavatsa/selkäkipuiluun ja supistella alkoikin siinä puoli neljän maissa. Supistuksia tuli viiteen asti 10 min välein ja taas sain rampata isommalla hädällä vessassa ja lisäksi oksensin kans. Viideltä alkoi supistuksia tulemaan viiden minuutin välein. Ei niin kivuliaita tietenkään kun synnytys ihan kunnolla käynnissä, mut kuiteskii jo aika napakoita ja tollasillahan esikoisenki synnytys alko. No, kuudelta sitten aattelin, että kyllä tää nyt sitä on, soitetaampa meijän äidille, että kerkiää hoitajaksi tolle tytöllle ja matkaa sillä tulee semmonen 45 min ajaa meille. No, melkeen heti kun olin soittanut niin supistukset alko harvenemaan! mahakipuilu ja supistukset loppuivat sit kymmeneltä lopulta! Aargh, mikään ei oo oikeest enää näin turhauttavaa (tällä hetkellä, pikkasen suhteellisuutta peliin :D)...! Tää oli jo toinen kerta kun on lupaava alku, mut sit loppuu kaikki oireet. Eli varmaa semmonen melkee kolmisen viikkoo hyväl lykyl tuo vielä massussa viihtyy:D...

Nyt vähän omanapainen kirjoitus, mutta ei jaksa kirjoittaa nyt pidemmästi ...Toivon vaan niin, et pääsis jo tositoimiin! Ihan niin kuin varmasti kaikki meistä ;)...

primrose 39+2 (1.9)
 
Endotar Mä luultavasti tilaan sen kapalon puuvillaisen orgaanisen tai sit tavallisen, tai sit flanellisen. Ärsyttää kun sitä flanellista on vaan sininen tai punanen ja me kun ei tiedetä kumpi on tulossa, niin luulen että päädyn sit siihen puuvillaiseen. Fleecen minäkin ajattelin liian kuumaksi, joten hylkäsin sen ajatuksen jo alkuunsa.
Kaveri sanoi että se bambu on hyvä just kesävauvalle kun hengittää niin hyvin ja on kevyt, eli en varmaks osaa sanoa mutta luulisin että se vois olla liian ohut meidän syksyvauvoille.
Helpompi on laittaa kuitenkin sitten vielä vaikka peittoa päälle jos vauva vaikuttaa viluiselta, kun se että ostaa liian paksun ja sit vauvalla on siellä liian kuuma.

minä ja rosinarusina 35+6
 
Viikonloppu olisi aivan loistava hetki lähteä synnyttämään :D

Tuo kapalo näytti tosi mielenkiintoiselta. Meillä oli esikoinen tosi huono nukkuja, joten oletan tämän tulokkaankin olevan. Onko kenelläkään käyttökokemusta??

Endotar oliko koira hammaskiven poistossa? Meillä olisi sama operaatio myös edessä ensi keskiviikkona jos ei olla sitä enne jakauduttu.

Epeti täällä kanssa ollut masussa hiljaiseloa ja mietiskelin jotta pitääkö lähteä näytille. En saanut edes tökkimällä vauvaa liikkeelle, mutta nyt taas iltasella on liikkunut paljonkin. Toivottavasti siellä kaikki hyvin :hug:

Mä taidan lähteä katsomaan töllöstä jotain hömppää ;)
 
Täällä kaikki hyvin! :wave: Käyrillä makasin tunnin verran. Aluksi oli todella monotoniset äänet eikä liikkeitä edelleenkään tuntunut. Sitten juottivat mulle appelsiinimehu-drinksun ja johan rupesi tapahtumaan! Tosin itse en edelleenkään tuntenut liikkeitä yhtä voimakkaina kuin aiemmin, mutta tunsinpahan jotain ja käyräkin alkoi elämään. =) Lääkäri vielä ultrasi, pikkuinen liikkui hienosti, virtaukset pelasi hyvin ja muutenkin kaikki oli kunnossa. Painoarvioksi sai 2970 g eli kasvaa aavistuksen keskikäyrän alapuolella. Ei siis mikään isokokoinen vauva tulossa. :whistle: Raivotarjonnassa on, muttei todellakaan vielä kiinnittynyt niinkuin neuvolassa väitettiin. Ja, mikä todella mieltä ylentävää, paikat on visusti kiinni ja kiinteät, kaulaa jäljellä >3 cm. :headwall: Ei siis todellakaan ole supparit aiheuttaneet mullekaan mitään alakerrassa ja liityn jo mukaan siihen kerhoon, joka uskoo kärvistelevänsä täällä vielä lokakuussakin. :p
Mutta eipä sen väliä, kunhan pienellä on kaikki hyvin. =) Synnytystapa-arvioaika kahden viikon päästä jätettiin voimaan, tarkistellaan silloin vielä kasvua ja istukan toimintaa. Käskivät vielä tulla heti takaisin, jos alkaa epäilyttämään.

Nyt hyvillä mielin saunaan, kun masussakin käy taas tavanomainen jumppa. :D


Epeti 36+4 (LA 20.9.)
 
Tänään sain vihdoin tehtyä oikeestaan viimeiset vauvahankinnat, eli nyt olisi pienen pieniä vaippoja, tutteja ja kaukaloon lämpöpussi. :heart: Olipas ne vaan pikkusia.

Tuo lämpöpussi on muuten tosi kätevä, jos joku sellaisen hankintaa on miettinyt. Voin lämpimästi suositella sitä. :)

Eipä täälläkään oikeastaan kukaan ole kysellyt että joko vauva syntyy, mutta toisaalta on jo viides lapsi niin kiinnostuskaan ei ole niin suurta kun esikoisen kanssa. : / Onneksi on ne tietyt rakkaat joita asia kuitenkin kiinnostaa, muista ei niin väliäkään.

Vauvan liikkumisesta on ollut juttua. Miulla ainakin jokaisen kohdalla lähestyvä synnytys on noita liikkeitä vähentänyt melkoisesti, joten nytkin arvelisin että menee vielä jonkun aikaa, kun niin huimat on jumppaukset tuolla mahassa. :)

Nyt laittelemaan lapsukaiset nukkumaan.

AngelEyes ja Säihkis 37+0
 
Endotar oliko koira hammaskiven poistossa? Meillä olisi sama operaatio myös edessä ensi keskiviikkona jos ei olla sitä enne jakauduttu.
Juu oli, ja yks poskihammas oli pitänyt myös poistaa samalla. Ajattelin tosiaan ensin et oonko ihan seonnu kun pitää tällasiakin operaatioita suunnitella ja ajoittaa just nyt, et tää on varmaan vaan jotain loppumetrien panikointia... Mut olen kyllä tosi tyytyväinen et saatiin homma hoidettua pois alta, se poistettu poskihammas on varmasti ollut jo kipeä vaikkei koira ole kipua näyttänytkään. Koskaan ei olla koiran hampaita harjattu ja ekaa kertaa oli hammaskiven poistossa (koiralla ikää 5v), mut jatkossa olis kyllä tarkoitus ottaa harjaaminen rutiiniksi, siinä säästäis pitkän pennin (tänään lasku oli 345€).

Rosinarusina, kiitos kapalokommenteista :flower:, ehkäpä minäkin päädyn sit siihen puuvillaiseen.

Omaa napaa - tänään on ollut päivälläkin muutama napakka supistus, mut levossa heti helpottaa. Lisäks vihloo ihan huolella tonne alakertaan, vauveli liikkuu tosi paljon ja tuntuu kuin potkis suoraan kohdunsuulle (mikä ei kyllä ole mahdollista kun on rt :D ). Jostain luin että vain n. 5% synnyttää rv 38, joten turha kai vielä toivoa että pääsis kohta jo tositoimiin. On kyllä ollu pinna aika kireellä kun turhauttaa tämä odottelu, onneks mies on ollu tosi ymmärtäväinen :heart: Sain eilen jopa jalkahierontaa ihan pyytämättä, harvinaista :LOL:

Minäkin mietin et missähän Lara on kun ei oo mitään kuulunut? Synnyttämässä jo?? :O Ja onkohan Seawind jo ponnistamassa vauvaa maailmaan? :confused:

Kiira, hienoa ettei kyseessä ollutkaan raskausmyrkytys, ja kiva kuulla että myös Epetillä kaikki hyvin!
 
Viimeksi muokattu:
Siis apua, mitenkä tää poika nykyään punkeaa päätänsä tuonne alas näin paljon. Tuntuu, että tarviin kohta oikeasti jotain Tena Ladyjä. :ashamed: Siis semmoinen fiilis, että virtsarakko menee ihan ruttuun ja että housut kastuu ihan justiinsa. Toivottavasti ei mee ens yö taas vessassa rampatessa. Olis kiva saada nukuttuakin enemmän, ku muutama tunti.

mt & poitsu 36+4
 
Yvi
Varasin ajan maanantaille vyöhyketerapiaan kun muistin että tässä ihan nurkilla on luontaishoitola. Tehdään mulle synnytystä käynnistävä hoito. =) Kun vaikuttaa siltä, että tulee iso lapsi, niin saisi mielellään tulla jo. Monilla tuo vyöhyketerapia on myös helpottanut synnytystä. Uskon että vadelmanlehtiteellä + välilihan hieronnalla + tällä terapialla pääsee pitkälle. =) Pelkäsin ennen synnytystä tosi paljon, mutta nyt olen valmistautunut hyvin, eikä pelota enää yhtään.

yvi 38+1
 

Yhteistyössä