***SYYSMASSUKAT 2008 maaliskuussa***

Adetelle onnea ihanista ultrakuulumisista! On se vaan aikamoinen näky nähdä pikkuinen kuvaruudulla pyörimässä. Toivotaan, että pahoinvointi jo alkaa helpottamaan.

Vakuutuksista. Me otettiin viimeksi kolme kuukautta ennen laskettua aikaa vakuutus ja vaikkei olla vielä tarvittu käytännössä niin on se vaan hyvä olla olemassa sit jos/kun lapsi sairastuu. Oli vaan aika homma löytää sellainen vakuutusyhtiö, mikä myönsi mulle sen vakuutuksen kun tosi moni yhtiö on niin tarkka sen BMI:n kanssa, et jos on yli tietyn rajan niin sit ei saa vaikka olis muuten kuinka terve ja raskaus mennyt mallikkaasti, kuten mulla silloin meni. Onneksi Pohjantähti ei tosta BMI:stä välittänyt vaan saatiin sieltä vakuutus.

Katjuska. Kurja homma toi kaatuminen, mut onneksi pikkuinen on hyvässä turvassa ja kun et mahalleen kaatunut niin varmasti kaikki hyvin. Tiedän, et sitä helposti alkaa kaikkea miettimään. Mäkin pelkään välillä tota kaatumista kun piha on välillä kuin luistinrata ja sit kun koiran ja vaunujen kanssa yrittää taiteilla niin välillä saa oikeen tosissaan pelätä et kaatuu.

Me ollaan tytön kanssa kauheessa flunssassa, joten eipä ole kehuttavat olot täällä. Onneksi ei tytöllä kuumetta ja on muutenkin pirteä mut räkä vaan valuu. Mieluummin itse tässä olis kipeenä, kunhan tyttö jo paranis. Nyt jo viikon ollut kipeenä mut se on kait ihan normaali aika räkätaudissa.

Nenna ja siskoveli 15+3
 
Nostelen meitä vähän.

Tänään tuli kirje postissa,että puhtaat paperit saatin down seulasta =)

Mulla kaikki raskaus oireet on vähentynyt,paitsi väsy |O
Olin tuntevani jo liikkeitäkin,mutta parina päivänä ei oo tuntunut oikein mitään :/
Torstaina neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä jos vähän taas rauhottais mieltä.

Draama 15+3
 
Draamalle myös onnea hyvistä uutisista!
Toi eroavaisuus lasketussa ajassa johtuu siitä, että viikko sitten ultrassa piti olla rv 13+5 mut pikkuinen olikin vähän isompi, silloin siis 14+3. Lääkäri ei halunnut vaihtaa laskettua aikaa kun eroa oli alle viikko. Itse kuitenkin haluan laskea noiden isompien viikkojen mukaan, kun kerta pikkuinen oli sen verran kasvanut. Voipi olla et syntyy sit siinä välissä, saa nähdä.
 
Icefairy: Ihanii uutisii. :flower: =) Varmasti kivi vierähti samalla sydämeltä jee jee.

Nenna: Mulle vaihdettiin LA vaikka eroo oli 4-5 päivää ni se 4 päivää aikasemmaksi. Meillä rento ultralääkäri joka totes vaan että "pääsee sitten aikasemmin äippälomalle". Noo ite olin tyytyväinen ku pelottaa että menee yli aikaseksi ja täällä ollaan niin pirkaleen nihkeitä käynnistyksen kanssa että ennen ei ees harkita ennen ku on yli 2 viikkoa. Hienoa TYKS ja sen politiikka. Nehän otti käyttöön eri LA laskentakaavankin ku menkkojen alkupäivästä. Menkkojen alkupäivään lisätään 7 ni saadaan päivämäärä ja kuukaudesta vähennetään 3 ni siinä on la. Muuttaa LA:n 2 päivää pitemmälle ku menkkojen mukaan olis. Esikoisen aikanahan ne vielä laski tasan menkkojen kanssa. Mut nyt ovat jostain syystä muuttaneet, syynä ilmeisesti se että useimmiten menee yli sen 2 päivää tai jotain. Mä voin tietää. Ottaa niistä selvää. :LOL:

Mistä muusta me ollaan tänään puhuttu. Ai niin. Vakuutus. Meillä on esikoisella vauva-vakuutus ja otetaan tälle kakkosellekin. Meillä on ollu tyttö tosi terve, mut koskaan ei tiiä ja siksi vakuutus on edelleen voimassa. Vaikkei muuta ni pitämässä tyttöö terveenä :LOL:

Mahallaan nukkuminen ei oo onnistunu enää pitkään aikaan. jotenkin tulee huono olo ja painaa maha. Selällään maha painaa taas ja kyljellään menee lonkat jumiin ja kipeytyy kädet. Että hyvin menee jo näin alkuvaiheessa :D Noo toivottavasti keksin kohta jotain tähän hommaan.

Nyyttimyy
 
vuh
Onnea hyvistä uutisista Icefairylle ja Draamalle! Jeee!!

Itsellä ihan tavallinen olo koko ajan. Mikä on tietysti hyvä! =) Ainoa on tuo maha. Se on varmasti kasvanut vauvankin myötä, mutta tuossa päällä on hassunhauska (heh :D) kerros jotain muuta kuin vauvaa... Siis läskiä! Ekan kanssa tuli aika myöhään sellainen pinkeä raskausmaha, mutta tämä on ihan jotain muuta!

Tissitkin ovat kasvaneet. D-kuppeihin yritän vielä tunkea, mutta eivät ne enää sinne hyvin mahdu. B)

Apua, nyt kutsuu jo peti. Kirjoittelen sitten enemmän, kun jotain ihmeellistä täällä pohjan perukoilla tapahtuu. Hyvät voinnit kaikille mahoille ja niiden "omistajille"!
 
snodgrass
Huomenta!

Mäkään en enää pystyisi nukkumaan mahallaan, mutta enpä koskaan muutenkaan nuku niin, joten ei haittaa. Selällään nukkumisesta nautiskelen nyt vielä kun se on mahdollista. Tiedän että jossain kohtaa sekin loppuu. Viime raskaudessa opin sen, että kyljellään kun nukkuu ja ne lonkat meinaa kipeytyä, niin iso tyyny polvien välissä helpottaa kummasti!

Tamperelaiset, lukekaapa vakuutukseen liittyen tämän päivän Aamulehdestä kolumni pääkirjoitusten vierestä ylhäältä. Karua mutta totta.

Pyryttääkö teillä? Täällä on ihan järkyttävä keli. Lunta tulee vaakatasossa ja seinät vaan paukkuu tuulessa. Oltais neidin kanssa voitu mennä tänään jo ulos, mutta ei tuonne kyllä voi mennä.

Hauskaa päivää!
Snodgrass ja neponen 16+5
 
Täällä kans pyryttää aikas tavalla ja just tänään sit piti tällainen ilma tulla kun kohta pitäis lähtee siihen veriseula näytteenottoon. Ajattelin ensin, et perun mut vielä ei ole ihan niin paljon lunta tullut, etteikö pääsis pihasta lähtee. Saas nähdä mitä tyttö tykkää tuiverruksesta.

Mä oon heti alkanut nukkumaan kyljelläni tai selällään kun plussassin. Ennen kyllä nukuin mielelläni mahallaan mut siitä onkin jo kohta aikaa kun viime raskaudesta on se vuosi ja sit imetyksen aikana en voinut mahalteni nukkua kun maitoa suihkusi niin, joten enpä taida enää ees osata nukkua mahaltani.

Nyt valmistautumaan lähtöön ja toivotaan, et hengissä selvitään lumimyräkän keskeltä takaisin kotiin.

Nenna ja siskoveli 15+4
 
Huomenta!!

Meillä pyryttää Kaarinassa ihan järkyttävästi. Tuuli pyörittää kevyttä pakkaslunta taivaalta ja maasta niin että sitä on suut ja silmät täynnä ku pikkusen viittii nenäänsä ulos pistää. :/ Ei mikään koiranomistajan lempikeli (onneks meillä on vaan tuo kissa).

Eilen oli sitten viimeinen enkun tunti IKINÄ. Jee jee. Oon niin huono kielissä että tieto siitä että edes enkku on nyt takana ja ruotsii on jäljellä enää 1 vuos ni tuo hymyn huulille :) Tänään on sitten rutistettava sitä Oikeushistoriaa ja asennoiduttava siihen oikein että se ON mielenkiintoista ja kivaa :LOL: helpommin sanottu ku tehty.

Nyyttimyy ja Murmeli 15+1
 
Huomenta lumen sekoittamasta Helsingistä!

Sisu juu ostin, nyt vaan pitäis sumplailla nouto Porista veljen tyttöystävän isän välityksellä.. aika sekavaa mutta pääasia että pöytä saadaan tänne syksyksi :D Aletaan kuitenkin jo lähestyä puoliväliä koko porukka joten ei kohta ole yhtään aikaista hommailla tykötarpeita ;)
Suurimmat ostot tulee meille ajankohtaiseksi heti rakenneultran jälkeen, eli 15.4 oli tuo niin sen jälkeen lähdetään heti vaunuostoksille!

Parempi ostella näitä juttuja silleen pienissä erissä mielummin kuin että yhden kuukauden aikana sitten pitäisi olla tuhottomasti rahaa käyttöön.

Ainahan jotain voi sattua mutta sille ei sitten vaan voi mitään, voi se sama sattua ihan vaikka viikkoa ennen LA:takin :(
Mutta eipäs nyt synkistellä!

Uusi viikko pyörähti käyntiin ja ens maanantaina oliskin seuraava neuvola. Jännää päästä näkemään minkä verran paino on noussut ja mitä muuta sanottavaa tätsykällä on. Työtahdista ja verenpaineesta varmasti jaksaa kurnuttaa mutta ehkä ihan aiheesta!

Tisseistä olitte puhelleet ja täällä olisi myös yksi D-kuppilainen jo ennen raskautta. Uusia liivejä en ole saanut ostettua vaikka täytteet jo pursuu lahjakkaasti yli. en vain ole saanut aikaan :headwall:

Vauvavakuutuksista olitte myös höpisseet ja me kyllä ajateltiin sellainen ottaa mutta pitäisi vielä vertailuttaa eri vaihtoehtoja ja löytää se meille sopivin vaihtoehto. Mutta onneksi tässä nyt on vielä hyvin aikaa!

Sisu oli muuten vielä kysellyt mahalla nukkumisesta ja mä olen kanssa aina aiemmin nukuskellut mahalla ja nyt pikku hiljaa yrittänyt opetella kylkiasentoon.. Jos kuitenkin haluat nukkua mahalteen niin pistä tyynyä tueksi sivuun niin pystyt hyvin vielä jatkamaan masuköllöttelyä :)

Nyt jos taas jatkisi töitä...

Valoa myräkän keskelle :heart:


Tini+Pingu rv 17+0
 
Pyryttää vaakatasossa myös täällä Pirkanmaalla. Tuuli vinkuu työpaikan ikkunoissa yhtämittaa, oli ihanaa kun aamulla pääsi pois tuolta ulkoilmasta sisälle lämpimään!

Viime viikolla oli ultra ja siellä oli kaikki hyvin, pikkuinen siellä heilui ja pyöri kovasti. Istukka on kiinni etuseinässä joten liikkeet tulen tuntemaan hiukan myöhemmin vasta. Tänään oli neuvolakäynti ja kuunneltiin taas sydänääniä. Aikamoinen höyryveturi siellä suhisi menemään. :) Hemoglobiini oli kovasti laskenut, joten neuvolatäti suositteli rautakuuria. Eikä ihme että iltaisin on pistänyt väsyttämään.

Mulla on myös vauvamasu jo pullahtanut näkyviin. Vatsalla en pysty enää nukkumaan, kylkiasentoa siis nukkumaan mennessä kun en oikein ole tottunut selälläni nukkumaan. Painonnousu on onneksi pysynyt kurissa ja neuvolatätin mielestä se oli ihan optimilukemissa. D-kuppi on täälläkin ollut jo ennen raskautta ja nyt tuntuu siltä että täytyy ostaa taas uudet liivit, yhdet jo ostinkin.

Vakuutuksia olen kanssa miettinyt että jos otettais semmoinen vakuutus joka on heti syntymästä asti voimassa. Se täytyy vaan sitten muistaa ottaa ajoissa että sen saa. Hankintoja ei olla vielä tehty, mutta eiköhän sitä pian jo ryhdytä. Lastentarvikekauppojen nettisivuja olen käynyt läpi ja huuto.netin valikoimaa.
 
oulussa vielä ihan lauha ilma..eipä juuri tulekkaan, saati sada mitään..kai se myräkkä tännekin tämän päivän aikana tulee. :whistle:
itsekin olen tuota vakuutusta miettinyt joka on voimassa heti lapsen synnyttyä..mutta täytyy vilä vertailla ja katsella mitä eri vaihtoehtoja on saatavilla..
masu on kyllä kasvanut sen verran jo että salassa ei pysty enää pitämään raskautta..masullaan ei pysty enää nukkumaan..ainoa hyvä on kylkiasento..
jaa..mitäs muuta täällä oli keskusteltu..ei tuu nyt mieleen..
minulla ei rinnat ole kasvanut koskaan raskauksien aikana..itse en ole huomannut mutta mies sanoo että on raskausaikana paljon kiinteämmät ja isommat.. :whistle: liivejä ei ole tarvinnut ostaa isompia koskaan..koko on pysynyt siinä 75B:ssä koko ajan..mä voisin teiltä vähän ottaa itselleni :D imetyskään ei minulla ole onnistunut..maitoa tullut aina todella niukasti..

huomenna sitten lapsivesipunktioon meno..hui kun jännittää...

jane85 rv14+6 (15+5)
 
Heips vaan täältäkin pyryn keskeltä. Taidetaan vaan sisällä pysyä koko tää päivä...tokko tässä kannattaa tätä yöpaitaakaan turhaan vaihtaa muihin vetimiin. :whistle:

Hyviä ultra/neuvola kuulumisia oli ainakin ollut, joten onnittelut niistä. :heart:

Janelle kovasti tsemppiä huomiselle :hug:

ja nenna ajelee varovasti tuolla kelissä ja muutkin, jotka joutuu pakosta tonne lähtemään. Onneks ite voi tosiaan vaikka olla tän yöpaidan kanssa koko päivän. :xmas:

Nukkumisesta...kyljellään taidan nukkua suurimman osan yöstä ja välillä kun oikein haluan nauttia, niin sellainen puolittainen kylkimaha asento on hyvä :D Viime yönä jopa sai nauttiakkin, kun poikakin nukkui koko yön...tai kyllä tuo jossain vaiheessa hereillä oli ja puuhasteli jotain omiaan, mutta ei onneks alkanut karjumaan niin kuin muina öinä on nyt taas hetken ollut tapana :kieh:

Katjuska ja vilpertti (joka ei anna edelleenkään kuulua itsestään liikkeiden muodossa) 17+0 :heart:
 
täälläkin tajuton myrsky, takaovee ei enää saa ees auki kun lumi kasautunut eteen...ukko kävi ruokatunnilla kolaamassa etupihan et saan pojan ulos nukkuun, täytyy vaan pakata poika hyvin ja keksiä joku suoja tohon aukkoon ettei mee lunta sisään, tosin sadesuojan ollessa päällä se aukko on ehkä 10cm :)
mä en koskaan nuku mahallaan mutta voisin vielä kyllä nukkua.Täällä mahaa ei vieläkään näy juur kun nimeks eikä liikkeitäkään oo kuulunu...Huoh.viimekskin maha kyllä tuli parissa viikossa rytinällä et voi olla et niin käy nytkin.
Meillä ois sit tänään kolmelta asunnon katselmus eessä, pitäs vaihtaa tää 56neliöö kolmioon niin mahuttas sit neljän ihmisen voimin vähän paremmin :) ärsyttää vaan kun mun alkaa koulu neljältä nii ei ehi rauhassa katteleen vaan täytyy vaan nopsaan vilasta.tyhmät välittäjät kun ei voineet mun aikataulua huomioida :D
toivotaan kummiski et päästäs pian samoihin hommiin kun katjuska eli muuttaan!kuis teillä muuten poika on tottunu uuteen kotiin?
Nyt vahtiin pojan ruokailua ennen kun on koko keittiö kanapadassa...Lumista keskiviikkoa kaikille!

Daydreams ja pipana 17+1
 
icefairy Ihania uutisia, onnea! Adettelle myös onnittelut iloisista ultrakuulumisista. Niin ja draama oli saanut mukavaa postia, onnittelut siis siitä! :)
Sisu kyseli mahallaan nukkumisesta, en oo pystyny nukkuun pitkään aikaan mahallaan, on niin epämiellyttävän tuntuista. Yleensä nukun jommalla kummalla kyljelläni.

Vakuutuksista
oli keskustelua, eipä olla mietitty asiaa. En oo myöskään miettiny mitään isompia hankintoja vauvalle. Jotain vaatteita kattelen kirppareilla, mutta kun ei tiedä kumpi on tulossa niin ei jotenki osaa ostaa mitään. Jos jotain tosi ihanaa tulee halvalla vastaan ni kyllä sit pitää ostaa, ihan varalta vain.
Ja rinnoista ootte puhuneet, mulla B -kuppi ja vaikka rinnat on kasvanu reilusti, niin vanhat rintsikat menee niukin naukin edelleen, hiukan pursuaa yli mut eipä siinä. Pitää tässä kohta varmaan antaa periksi ja lähtä ostaan parit rintsikat. Mä vaan inhoan sydämeni pohjasta sitä niiden sovittamista. Tuntuu oudolta tämä rintojen kasvaminen, kun oon ollu aina pienirintainen ja nyt jo tuntuu niin oudolta kun tuossa edessä on enemmän tavaraa ku ennen.. :D
Tsemppiä vaan kaikille lumimyrskyn keskellä oleville! Jospa se myrsky siitä laantuis. Onhan kaikilla lumikolat valmiina? Hyvää kuntoilua luvassa! :LOL:
jane85 Onnea matkaan lapsivesipunktioon. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. :hug:

Mitähän vielä, ainiin ovatko teitä kehottaneet neuvolassa hoitamaan hampaat kuntoon jos tarvetta on? Mulle sanottiin jo ekassa neuvolassa et ois hyvä varata aika jos ei ole viime aikoina hammaslääkärissä käynyt. Soitinkin sitten hamppilääkäriin, ja tadaa, heinäkuussa ois ollu ekat vapaat ajat. Ei muuta ku yksityiselle siis, maanantaiksi sain ajan ja katotaan kuin kallis operaatio tulee. Pari reikää on, sen nyt tiedän jo itsekin.

Entäs onko teitä kannustettu neuvolassa ostamaan Gefilus - tuotteita, ehkäisevät kuulemma (tutkitusti) lapsen mahdollisia tulevia allergioita. Tuosta aiheesta neuvolantäti puhui aika pitkään. Mä oon juonu sitä mehua nyt sitten, jospa tuolla ois jotain merkitystä.

Eipäs tässä muuta, johan tuohon tulikin tekstiä. Tänään ois neuvola, onneksi niin pääsee näkeen pienen ultrassa, mulla on ollu hiukan selkä- ja vatsakipua. Toivottavasti kaikki on hyvin.

syysmama 16+4 :heart:
 
syysmama: Sanoitko aikaa varatessa et oot raskaana? Täällä päin ainaki raskaana olevat pääsee jonojen ohi ja ite sain ajan ens kuulle mut ennen ku sanoin olevani raskaana ni ois ollu eka vapaa aika vast monen kk:n päästä.
 
snodgrass
Siinä uskossa mäkin oon, että raskaana olevat pääsee jonon ohi - muutenhan tavallisen aikuisen onkin tosi vaikee saada aikaa kunnalliselle. Mulla on kans ollu mielessä et pitäis varata aika, jotenkin se on vaan jääny... ;) Täytyy kyllä ottaa itse niskasta kiinni.

Meillä ei neuvolassa oo puhuttu mitään niistä gefilus-tuotteista. Oon kylläkin ihan hulluna siihen gefilus appelsiini-persikkamehuun, joten olen sitä litkinyt säännöllisesti jo jonkin aikaa. Hauska kuulla, et siitä voi olla hyötyä pienellekin!
 
Hurjasti täällä juttua tulee, itse vaan pääasiassa taustailen... :ashamed:

Onnittelut taas kaikille hyvistä tuloksista niin ultrassa kuin seuloissakin!
Syysmammat senkun jyrää!
Itsekkin sain hyviä uutisia sieltä parvorokkotutkimuksista.
Uutta infektiota ei ole, mutta vanhaa vastustuskykyä kyllä, eli olen äitini tietämättä sairastanut moisen taudinkuvatuksen jo kakarana!
Mikä helpotus!

Galluppia oli ainakin vauvojen syntymästä.
Meillä tämä esikoinen antoi odottaa itseään sinne 41+5:een ja synnytys kesti melkein 2 vuorokautta.
Ponnistin 1h ja 30min, kunnes neiti oli maailmassa.
Painoa 3500g ja pituutta 53cm.

Tisseistä.... Niiden kasvustahan minä oikeastaan jo päättelinkin, että tässä pieniin päin ollaan, sillä juuri oli pukki tuonut uudet liivit ja pian ne olivatkin sitten pienet.
Olen siis siirtynyt D:stä sinne E:hen...
Ja hartiavaivat sekä päänsäryt lisääntyy!

Hankintoja ei olla tehty, pinnasänky on jo ennestään ja mies halusi nikkaroida hoitopöydän ja syöttötuolin itse.
Vaunut ostetaan vasta syyskuulla, ollaan vähän taikauskoisia...
Vaatteita olen kovasti ihaillut, mutten tohdi vielä ostaa mitään.

Vakuutuksista olen sitä mieltä, että kannattaa hankkia jo ennen lapsen syntymää, sillä ainakin meillä on ollut esikon kanssa todella tarpeen!
Sairasteltu on korvia ja kurkkua, joten ne leikkauksetkin olisi maksaneet maltaita, kun korvia putkitettiin ja vietiin kitariset ja nielurisat!
Tälle kakkoselle siis aiotaan todellakin ottaa vakuutus ennen syntymäänsä.

Syysmama kyseli hammaslääkäriin menosta.
Turussa ainakin neuvovat varaamaan hammashoitoon ajan pikimmin ja kertomaan, että odottaa.
Siten pääsee nopeammin ja myös isä täällä on etuoikeutettu saamaan hammshoidon, kun perheeseen odotetaan lasta!
Minusta tosi hyvä etu saada tuo siipankin suu kuntoon!

Varovaisuutta liikenteeseen syysmammoille!

Mamitus2 ja nappula 16+4
 
Hammastarkastus asiaan tulin vielä kommentoimaan. Viime raskaudessa pääsin jonon ohi hammastarkastukseen, kun puhelimessa ollut hoitaja ei ollut varma pääseekö raskaana olevat ohi jonon niin päästi sitten. No, nyt kun kävin varaamassa aikaa niin sano et jonotusaika on 10kk ja kun sit sanoin et oon raskaana, niin tokas vaan ettei vaikuta asiaan. Jonon ohi ei pääse mut tarkastus on kyl ilmainen. Sanoinkin sit vaan, et enpä taida päästä sit raskausaikana tarkastukseen mikä olis ollut tarkoitus. Musta vähän hullua. Onneksi vajaa vuosi sitten kävin viimeksi hamppulääkärissä, joten ei ihan hirvee tilanne pitäisi olla.

Oli kyl aikamoinen myräkkä mut kotiin päästiin. Nyt ei sit kyllä ulos enää tänään mennä. Toivotaan vaan, et talon seinät pysyy pystyssä kun tuntuu, et tää vanha talo nitisee liitoksistaan tällä tuulella.

Janelle lykkyä pyttyyn huomiselle koetukselle!

Nenna ja siskoveli 15+4
 
Tuosta hammaslääkäristä, kyllä sanoin että olen raskaana ja vielä sen että neuvolassa kehottivat varaamaan ajan. Ei vaikutusta. No, pitää maksaa yksityiselle sitten ja toivoa että hoitokin olisi parempaa. :)
 
Ehdottakaapas joku kivaa kirjaa, minkä voisi lainata ja lukea yhdessä tuon esikoisen kanssa koskien tulevaa vauvaa.. Itselläni ei ole hajuakaan..

Valuutuksista on ollut puhe. Esikoiselle otettiin silloin jo raskausaikana ja täytyy kyllä sanoa (koputetaan puuta) että hyvä oli, että otettiin, eipä juuri olla sairasteltu! Kaveri jätti ottamatta ja heidän tyttönsä on valitettavasti sairastellut vaikka mitä..
 
Täällähän oli paljon kirjoituksia tullut sitten viime käynnin.. mulla nimittäin kannettava päätti toissaviikonloppuna tiltata ja tänään tuli takaisin huollosta. Ihmeen hyvin meni aika ilma konetta, vaikka odotin kauheita vieroitusoireita :LOL:

Oli paljon hyviä ja huonoja uutisia, antakaa anteeksi etten muista sen paremmin enää mitä oli kellekin sattunut :ashamed: Mutta :hug: kuitenki kaikille!

Muisti on mitä on, mutta mä oonki raskaana :D Kaverit ja mies saa aina naurunaihetta mun hajamielisyydestä, kuulemma mä kohta etin omaa päätäni jostain.. :ashamed:

Joku kyseli miehen alkoholin käytöstä. Meillä mies on ottanu aika vähän tän raskauden aikana.. olisko 3-5 kertaa käyny baarissa..mä kylläki ollu aina mukana kuskina. Saa syyttää itseään ettei enää baariin kovin helpolla pääse, sen verran pahassa kunnossa oli eräänä kertana :whistle: Mutta eipä tuo kuulemma minnekään haluakaan, mieluummin on kotona ja monestihan se on viikonloppuisin töissäkin.

Vakuutuksistakin oli puhetta ja meille sellainen otetaan sitten kesällä. Ikinä kun ei tiiä mitä voi tapahtua. Parempi siis katsoa kuin katua.

Mä oon vauvalle shoppaillu innoissani retrovaatteita :heart: Niin kyllästyttää nuo vaatteet jotka on olleet jo kolmella pojalla, joten uutta ostelen ja surutta.
Kotidopplerin olisin tänään tilannut, mutta yllätys, yllätys, ne olikin loppu ja uus satsi tulee vasta ens kuun puolivälissä :kieh: Just mun tuuria!!

Vauva ei vissiin tykkää kun mulla kannettava sylissä tässä sohvalla, kun muksii konetta vähän väliä =) Liikkeet tuntuu vielä aika hentoina, mutta ihan selvinä kun on hiljaa ja paikoillaan.

Huomenna on neuvola ja pääsee kuuntelemaan pikkaisen sydänääniä :heart: Isikin pääsee mukaan ku just vapaapäivä :heart:

äippäskä ja syltty (seitsemän minuutin päästä 16+1)
 
Piti äkkiä vaan kommentoida, Hilbert toi joskus muinoin lasten kirjakerhosta tullu Valloittava vauva on mun mielestä ihan kiva, varsinkin vähän isommalle sisarukselle!Yks hoitolapsi (3v) sai sisaruksen ja toi kirja oli sillon sille ihan ehdoton ykkönen!Oma lapsi on vielä niin pieni ettei ton päälle oikein ymmärrä...
 
:'( eilen oli töissä todella huono olla...Voimakkaat supistukset ajo pois töistä ja sairaalaan makaamaan.... Lääkäri antoi pitkän sairasloman joka loppuu juuri silloin ku työsopimuskin... Kausiluontoinen työ niin ihan kiva näin...Supistelut saatiin loppuun ja kotia päästiin illalla...olo oli kuitenki aivan ku ois katujyrän alle jääny.Nyt vaan kaikki raskaat tekemiset pitää jättää pois ja levätä.Verenpainekin huiteli pilvissä.ihan säikähin.Mutta lääkäri meinasi että johtuu kivuista ja supisteluista ja tietenki omasta pelosta että menee kesken.Nyt sitten tuota painetta pitää neuvolassa alkaa seuraamaan kuhan vain ois ollu ohi menevää.

Ninnipo ja masukki 16+2
 
Hei kaikki,

ninnipo77, hyvä, että supistukset loppuivat ja pääsit vielä samana iltana kotiin. Nyt sinun todella täytyy malttaa levätä ja ottaa rauhallisesti.

Syntymäpainoista on ollut puhetta.. Esikoinen syntyi rv 29 ja paino oli 1395g, synnytyksen kesto oli 15 tuntia. Lapsivedet menivät jo rv 26 ja nelisen viikkoa jouduin viettämään sairaalassa. Toisesta olin täydellisessä vuodelevossa viikosta 17 alkaen, paikat alkoivat jo silloin avautua. Raskaus kuitenkin eteni viikolle 39 asti ja syntymäpaino oli 3260g. Synnytyksen kesto oli kokonaisuudessaan 1 h 50 min., josta puoli tuntia ehdin olla sairaalassa. Nyt tosiaan jännittää, että miten tämän kolmosen kanssa käy, ehdinkö sairaalaan asti lainkaan :)

Minulla on näkynyt vauvamaha jo todella kauan..johtuneeko suhteellisen pienestä koostani. Painoa tullut jo 6 kg! Satunnaisia liikkeitä olen tuntenut jo pari viikkoa, mutta nyt viimeiset kaksi päivää jo "kunnollisia" töytäisyjä joita tulee aina monta peräkkäin. Ihanaa iltaisin makoilla sohvalla ja tuntea pikkuisen liikkeitä.

Katjuskalla ja jollain muullakin oli muutto ja remonttipuuhia. Ottakaahan rauhallisesti! Mekin rakennamme omaa taloa ja muuton pitäisi olla kuukauden päästä. Enää puuttuu seinistä maalit ja lattiasta laminaatit. Muutama viikko sitten vuosin verta, joten minun osani tässä loppurakentamisessa ja muutossa taitaa olla työnjohdolliset tehtävät. Ikävää kylläkin, koska olisi se kiva itsekin vielä tehdä jotain, vauva tässä jokatapauksessa on etusijalla.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

rv 16+1
 

Yhteistyössä