lainaan pätkän yhdestä:
"se pitä suurexi taiwan waldacunnas cudzuttaman" on lause., joka on ymmärretty/käännetty väärin. Niitähän ei kukaan
enää pysty avaamaan niin kuin se
aikoinaanon kirjoitettu ei varsinkaan
käännöstekstistä!
Heikki Räisäsen kirjassa
Korintti on mainittu niin monessa kohdassa, moneen kertaan. Mitralaisuuttakin selitetään - onhan kirjan nimikin "
Mitä varhaiset kristityt uskoivat". Ainakin yksi kappale siellä sivulla 39:
"Stoalaiset, joista tunnetuimmat roomalaisajalla ovat
Seneca,
Epiktetos ja
Marcus Aurelius, yhdistivät etiikan ja panteistisen maailmankuvan:
maailmassa kaikki on perimmältään yhtä. Kaiken läpäisevä ja kaikkea koossa pitävä voima on henki (pneuma), joka on olemukseltaan hienojakoista tulta. Henki ilmenee myös logoksena (<<järki>>,<<sana>>), joka säätelee sekä maailmankaikkeutta että ihmiselämää. Ihmisen ihanne on elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Kaikki ihmiset ovat periaatteessa yhdenvertaisia, koska jokaisessa on kipinä maailmanjärjestä. Sosiaaliset erot eivät ole tärkeitä. Viisas ihminen on sisäisesti vapaa; hän kykenee pitämään yhdentekevinä asioita, joihin ei voi vaikuttaa."
No, jotakin yhteistä tietysti kaikissa uskonnoissa on, kun ne hallitsevat ihmisen mieltä niin voimakkaasti, mutta esimerkiksi nyt pari päivää ennen pääsiäsistä on täydenkuun aika, ei voi kuin ihmetellä, miten
kuun liikeet täällä pohjoisen pimeydesä on voinut kadota, missä aurinkokin on hukassa pitkiä aikoja. Edellisen linkin takaa tämä teksti kertaukseksi:
"Vuorokaudet on johdettu suoraan Auringon liikkeistä, mutta viikot ovat puolestaan ihmisen keksintöä. Niitä ei näe suoraan mistään luonnossa. Viikko syntyi Mesopotamiassa, jossa lukua 7 pidettiin pyhänä lukuna.
Seitsemän esiintyi taivaalla kahdessa muodossa: liikkuvien valojen määrässä ja kuun kierronseitsemässä jaksossa. Taivaalla oli huomattu olevan seitsemän liikkuvaa valoa, vaikka muut olivat paikoillaan.Nämä valot olivat Auringon ja Kuun lisäksi Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Kaikkia planeettoja ei vielä tunnettu.
Kuu puolestaan muuttui seitsemän päivän jaksoissa:
kuun ohuesta sirpistä kului seitsemän päivää puoleen kuuhun, siitä taas seitsemän päivän kuluttua oli täysikuu, josta jälleen seitsemän päivän kuluttua puolikuu ja tästä seitsemän päivän kuluttua kuu katosi näkyvistä. Tästä syystä Mesopotamiassa joka seitsemän päivä oli pyhä ja päivät nimettiin seitsemän liikkuvan taivaankappaleen mukaan.
Monissa sanoissa on yhä takana nämä merkitykset, esimerkiksi englannin sunnuntain (sunday) taustalla on Auringon päivä. Maanantai on ollut Kuun päivä, tiistai Marsin, keskiviikko Merkuriuksen, torstai Jupiterin, perjantai Venuksen ja lauantai Saturnuksen päivä."
/img-s3.ilcdn.fi/b6b9124d9d561b718a0348034217f2423a3f1967c73722767e4b5fbcfaa208cf.jpg)
