**TAMMIKUU2008**marraskuu

Sairaslomalla taas vaihteeksi! Eli kävin tänään lääkärissä, kun näitä erilaisia vaivoja taas niin paljon, että ei tuo töissä olo oikein onnistu. Meillä oli vielä eilen ja toissailtana vajausta työporukassa, niin ei kiva. Nyt oon sitte 27. päivään asti lomalla, silloin mulla ylimääräinen neuvolalääkäri, joka saa sitten katsoa vieläkö töihin menen ennen äippälomaa.

Tarjonnasta tätä asiaa itsekkin miettinyt, kuten pötkylä kirjoittikin, niin ei näin ensimmäistä odottaessa osaa tunnistaa mitkä liikkeistä mitäkin tarkoittaa. Neuvolassa ei ole vielä milään lailla kommentoitu vauvan tarjontaa, kokoa tai lapsiveden määrää, joten välillä kanssa pelottaa, että mitä jos ei sitten käännykkään, eikä sitä edes huomata. Nyt ainakin luulisin, että ei vielä ole rt kun potkut tuntuu niin alhaalla, mutta aikaa kääntymiselle vielä on. Varasin kuitenkin nyt jo ajan yksityiselle lääkärille, tuonne joulun välipäiville, että jos silloin vielä mietityttää, niin käyn sitten vaikka vaan oman mielenrauhan takia lääkärillä. Ajan voi kuitenkin vielä perua, jos saan varmuuden asiaan neuvolasta.

Nyt taidan lähteä laittamaan kuumaa mustaviinimarjamehua, flunssa yrittää vähän iskeä, mutta jos sen onnistuisi huijaamaan pois c-vitamiinin yliannostuksella!

Maija 29+6
 
Kirppu 80: Meillä myös ei ole mahdollisuutta pitää ristijäisiä kotona, koska asunto ei ole kovin suuri. Miehen vanhemmilla toki voisi ristijäiset pitää, mutta itsestä jotenkin vain tuntuisi oudolta ajatus, että sukulaiset minun puoleltani tulisivat sinne. Meidän puolelta luultavasti porukkaa tulee hiukan enemmän. Kutsuttaviakin täytyy karsia, eikä niitä olla vielä niin kovasti edes mietitty. Meillä jos kutsutaan läheisimmät, niin talo täyttyy jo siitä...Itse olen pohdiskellut seurakuntataloa tms. pitäisi vain ottaa selville niiden vuokraushinnat. Ja mitenköhän aikaisin noita pitää varata...?

Kyllä tänään taas sitten harmittaa... turvakaukalon ja auton yhteen sovittaminen kun täällä meilläpäin on takkuillut jo alusta alkaen :kieh:
Nyt ajattelin, että kaikki on kunnossa kunhan mies vaan saa aikaiseksi tilata ajan, että liikkeessä poistaisivat etuistuimelta turvatyynyn (saisi vauva sitten olla edessä kun kahdestaan reissailemme. Meillä ei tyynyjä saa pois päältä avaimella)
No mies oli nyt sitten tänään soittanut ja kysellyt ajasta, niin olivatkin sitten sanoneet, että volvoautolta on kuulemma tullut määräys, että tyynyjä ei saa enää poistaakaan. On kuulemma tullut jotain ongelmia, kun autoa on alettu myymään eteenpäin ja tyynyä ei olekaan asennettu takaisin.

Täytyy sitten vaan tyytyä kohtaloon, että vauva on takana ja minä ajelen. Tuntuu vaan jotenkin kurjalta, että vaavi pitää laittaa taakse kun kavereiden ja sukulaisteni luo on kuitenkin matkaa 60-80 kilsaa. Itsestä tuntuisi jotenkin turvallisemmalta jos olisi siinä vieressä... no ehkä murehdin taas turhaan :headwall:

Tänään viikkoja tasan 30
 
Niipa-85 minulle joku joskus sanoi, että huomattavasti turvallisempaa itselle ja vauvalle, kun vauva matkustaa takana, ja vielä nimenomaan kuskin takana. Näin ei pääse kesken ajon vilkuilemaan vauvaa, vaikka itkisikin, vaan oma tarkkaavaisuus pysyy liikenteessä. Esim. vauva itkee, rupeat antamaan tuttia suuhun ja samalla juoksee lapsi/hirvi tms. auton eteen...
 
Meillä oli samat pähkäilyt turvakaukalon kanssa. Millään ei saatu mahtumaan kolmea istuinta takapenkille. Me ei edes mietitty semmoista vaihtoehtoa että alettais poistattaa turvatyyny, son kallista ja maksaa taas kun sen haluis takasin. Meillä se kaukalo+alusta mikä ois mahtunut just ja just autoon takapenkille kahen istuimen väliin niin sitä ei saanu lannevyöllä asentaa kiinni ja sen minkä saa, niin sen alusta ei mahtunut. Meillä menikin sitten auto vaihtoon. Ja nyt pitäs sitten paremmalla onnelle käydä uusintamittaileen ja testaileen. Tilaan kyl on enemmän takapenkillä että paremmista lähtökohdista lähtään.

Kastajaisista meillä on molemmat pojat kastettu mun vanhempien luona ja varmasti siellä pidetään juhlat nytkin. Pappi aina pyydetty sinne ja koko tilaisuus ollut siellä. Sinne mahtuu hyvin ja helppo ku kaikki järjestelyt ei ole kotona. Onko muilla joku suvussa kulkenut kastepuku? Meillä pojat on kastettu miehen suvussa olleella puvulla. Anoppini on sen käsintehnyt omalle esikoiselleen. Ja sitä on sitten sen puolen suvulla kierrätetty. Sinne helmaan on sitten kirjailtu kaikkien kastettujen lasten nimet :heart:

Saaru..
 
Alkuperäinen kirjoittaja MaijaM:
Niipa-85 minulle joku joskus sanoi, että huomattavasti turvallisempaa itselle ja vauvalle, kun vauva matkustaa takana, ja vielä nimenomaan kuskin takana. Näin ei pääse kesken ajon vilkuilemaan vauvaa, vaikka itkisikin, vaan oma tarkkaavaisuus pysyy liikenteessä. Esim. vauva itkee, rupeat antamaan tuttia suuhun ja samalla juoksee lapsi/hirvi tms. auton eteen...
tää on ihan täyttä totta.minun mielestä ei ole hyvä että lapsi on etupenkillä koska silloin sen kanssa tulee häärättyä ihan varmaan ajon aikana.


 
ai juu unohtui vielä kommentti noista ristiäisistä.
meillä pidetään ne varmaan kotona koska porukkaa ei tule kun isovanhemmat,mun veli ja kummit.eipä ole noita sukulaisia liiemmin..olis kyl ihana jos olis enemmän sukua.kummejakaan ei olla mietitty kun vaihtoehdot vähissä...

Mun käsityksen mukaan seurakuntatalon käyttö ei maksa mitään seurakuntalaisille?saatan olla väärässä mutta eihän vihkikirkkokaan maksa mitään.

 
Ei mun kaan mielestä sertsin käyttö maksa mitään.
HeMa05 meillä sama ongelma, ei oikee oo kummeja. "kaikki käytetty" jo näille aikasemmille pojille.. Ja kuiten kaks pitäs olla jotka kuuluvat ev.lut:tiin. Mun nuorimmaista sisko ollaa jo pyydetty, mutta sitten ei oikee muita. Yks kummiehdokas ois kanssa, mutta sen kanssa ei olla nyt asiasta puhuttu ettei ihan varma ole ja hän taas ei kuulu kirkkoon. Mutt kuitenkin epäviralliseksi kummiksi, mutta viralliseksi tätiksi haluttais se :)
Meillä muuten jo isovanhemmat, sisarukset perheineen tekee jo yli 20 ihmistä..+ siihen kummit ja isoisovanhempia jos pyytänee vielä(jotka kynnelle enää kykenee) Mutta hyvi ollaa aikasemminkin mahuttu sinne mun vanhemmille.
Siellä pidetään nyt ens kuussa mun veljen lapsen kastajaisetkin :heart:
 
Pikkupeikko Yhdyn muihin, eli ilomielin luen kuulumisianne tällä palstalla =)

Neuvolassa taas käyty. No nyt ei ollu tullut kuin n 500 g/viikko painoo ja paineet pysyny samana, turvotusta edelleen ja pissa puhdas. Saan pitää ens viikolla väliviikon, ja sain mukaan pissatikkuja millä kattoo ettei valkuaista ilmesty pissaan. Poju on rt:ssä, syvällä lantiossa, mulla on kuulemma tosi tilava lantio, tuskin enään kääntyilee. Tänää juur pyysin selvittään mulle missä asennossa kaveri on kun ei aina osaa noita liikkeitä tulkita, oli aika selventävää =) sf mitta n31 ja siis rv 31+6, yläkäyrällä mennään tasasesti. Sit kyselin vähän tota mitä vois olla kotiapteekissa valmiina ja juteltiin lakon vaikutuksista.

Kastajaisista, niin oon ajatellu et mun vanhempien luona ja meidän vihkipappi kastais. Ja mekosta, niin meidän molempien suvuissa kulkee, niin riidan ehkäsemiseksi tuleva mummu tekee.

Nyt kun nää työt loppuu niin ajattelin het ens viikolla kipasta kaupungilla imetysliivejä katsomassa, varmaankin yhet tai kahet ostan nyt.. Sit rupeekin oleen nää ostokset siinä =) Sit vaan odotellaan ja köllötellään. Siis innolla odotan ens viikkoo, vaikkakin tiedän et jossain vaiheessa kyllästyn ja meinaa hermot mennä kun ei oo tekemistä.. mut kumminkin. SIis yks työpäivä :D

Jasso, täytynee lopetella lähdetään vielä kyläileen tänään kun mies tulee töistä.

Cattie ja Osku 31+6 :heart:
 
Hei kaikille! Mukava kuulla että pikkuisen hikkaa esiintyy muillakin, en tiedä kai se on aika yleistä näillä viikoilla, meilläkin pieni hikottelee pari-kolme kertaa päivässä. Ja hikka tuntuu alhaalla, joten on ilmeisesti rt tällä hetkellä, neuvolassa totesivat ensi kerran rt-asennon jo viikolla 27+3! ja sit uudelleen 30+3. Saa nähdä pysyykö asento. Pikkuisen mietityttää myös tuo, että riittääkö se rt.. mieheni veljen perheeseen syntyi vauva 4.11. ja tämä pikkuinen oli rt, mutta lopulta ponnistusvaihe oli kestänyt 2h, kun oli odotettu että vauva hiukan kääntyisi, kun olikin sitten jotenkin korva edellä tulossa - imukuppi auttoi lopulta pikkukaverin maailmaan.. Ehkä neuvolalääkäri voisi asiaa arvioida?

Meillä vasta osa vauvatavaroista hankittuna... on niin ihanaa hypistellä ja suunnitella vauvantavaroita :) taidan olla aika onnesta seonnut tämän pikkukaverin kanssa :) Jotenkin kun luki pikkupeikon tarinaa, ja kuuli että oma kohdunsuu oli jo pehmentynyt, tuli mieleeni, että tosiaan täytyy tavarat olla valmiina ainakin suunnilleen, ei koskaan tiedä milloin se päivä koittaa että pikkuinen maailmaan tupsahtaa. Toisaalta - ehtiihän niitä, vaikka jotain yllättävääkin tulisi.

Nimiasia on meillä ihan kesken - tytölle ehkä vielä löytyisi, mutta pojalle on jotenkin tosi vaikea löytää molemmille mieluista nimeä! Emme siis tiedä sukupuolta :)

Ai niin, unohdin ensimmäisessä viestissä laittaa, että 1.lapsi tulossa ja Koks:ssa (Kotka) on lähin synnytyssairaala... vähän hirvittää tuo tunnin ajomatka sairaalaan..

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

T. Maya ja Aarre 30+4

 
no niin, nyt on sitten pakaste sulatettu.. Ajattelin et jos jaksaisin niin leipoisin joitain torttuja ja pipareita. Mies kun niin haluaisi et leivon. Se vaan on sellainen juttu, että kun niitä leipoo niin tulee myös syötyäkin ja se ei painon kannalta taas ole kauhean hyvä asia. Tällainen herkkupeppu kun olen. :snotty:

Kävin myös ulkoilemassa kun oli niin ihana talvinen ilma. Pikkainen pakkanen ja "lunta" maassa, Ei todellakaan paljon, mutta silti.

Kohta meillä alkaa neuvolan ensimmäinen vaömennus. Ja tosiaan käytiin eilen siellä kättärin valmennuksessakin. Nyt sitten tosiaan valmennuksia oikein kunnolla. Saa nähä tulee se tehyn lakko: silloin kaikki valmennuksetkin on peruttu. Toivottavasti ei tule ja saavat palkan korotuksia.

En nyt muista olenko jo kirjoitellut nimi asiasta. No meillä kuitenkin vihkonen sohvapöydän tasolla, johonka kumpikin saa kirjoitella mieleisiä nimiään. ollan sen verran ajateltu, että sitten jossain vaiheessa hieman lähempänä aletaan sitten käydä niitä lävitte. Eli ei olla puhuttu nimistä vielä mitään.

Säihky ja mini-me 29+6
 
Vielä tuli mieleeni, että laskeutuuko teillä mielestänne vatsa selinmakuulla "alas" ikäänkuin vauva mahtuisi laskeutumaan lantioon jonkin verran? Kyllähän sitä kupua jää vaikka makaa selällään, mutta mielestäni mulla vatsa laskee aika paljon? :whistle:

maya
 
Jee! Ei lähettykään mihkään, huomenna vasta, olen aikamoinen kotihiiri nykyään =) Ja nyt sit jämähin tähän koneelle..

No mutta piti kans sanoa sitä et poju hikkailee jonkun verran ainakin sen kerran päivässä maha "hyppii" tasaisesti, eli en oikein osaa sanoa muutakun musta tuntuu vaan et koko maha hytkyy :LOL:

Juu laskeutuu jonkin verran maha selällä maatessa, lieneekö tuolla sisällä sit kaikki menevän vähän kasaan ja siitä johtuis.. Tiä sitä sitten.

Pitäsköhän sitä mennä laittaan vaiks pyykkikone päälle ni jämähdä tähän ja sit hääräillä jotain tosi oleellista taas :D

Cattie taas =)
 
Hei!

Onnea Pikkupeikko pienen pojan johdosta, ja jaksamista teille koko perheelle! Kävin irc-galleriassa katsomassa laittamiasi kuvia, suloisen näköinen pieni vauva teillä!

Raksunaksu, mulla on täsmälleen sama vaiva. Heräilen öisin n klo 2-4. Jos herään klo 2, on toivoa vielä saada unta, mutta jos herään neljältä, niin saattavat loppua yöunet siihen. Joko herään siihen, että täytyy käydä wc:ssä tai sitten vauva liikuu, mutta uni ei meinaa tulla millään sen jälkeen. Olen havainnut, että jos syön jogurtin, saatan saada n. ½ h päästä unta, Oletko kokeillut? Mulla toimii siis melkein unilääkkeenä. Ei auta ihan aina.

T:hazelnut rv 32 + 3
 
Mulle ne nauvolassa silloin aikoinaan tätä kuopusta odottaessa sanoi ettei sitä kovinkaan voi etukäteen tarkistaa että onko tarjonta millainen. Monilla kun vauva laskeutuu kunnolla vasta sitten synnytyksessä ja vissiin voi muuttua aina jonni verran mitä alemmaksi pienokainen tulee. Mutta sanoivat että se on aina yksilökohtaista eikä mitenkään "perinnöllinen". Meillä tuolla nuoremmalla ei ollut mitään tarjontavirhettä sitten ollenkaan. Toivotaan että tämäkin lumpsahtaa kunnolla oikeaan asentoon ku on tulollaan.
Mulla alkaa olemaan jo tekemisen puute. Ei ehkä muuten mutta ku ollaan sairasteltu niin pihallekaan ei olla päästy. Jotain pientä kivaa näprättävää pitäs keksiä.. Mietin joskos ostais lankaa ja neulois itelle kivat pitkät säärystimet :) Ja heti ku olo on parempi niin päästää laitteleen ulkovaloja pihalle ja sitten voisin samalla käydä ostamassa värikkäitä tuikkulyhtyjä myöskin. Sitten saa ihanasti eloa takapihalle aina pimeän tullen :heart:

Mutta nyt syöntiä valmisteleen, karjalanpaisti ihanasti muhinu uunissa ja potut liedellä :p Jälkkäriksi sitten paistetaan torttuja ja seurataan Kärppämatsia telkusta *kärpät kärpät*

Saaru ja poijjaat
 
Muistakaahan sitten että sitä selällä makuuta ei oikeen suositella... Mulla sen huomaakin siitä,että hetken päästä selällään alkaa se huono olo, ja sitten tuntuu että silmissä alkaa musteta...ja ihan on lääkärikin sanonu,että vauvallekkin suhteellisen vaarallinen asento tuo selällään makuu,kaikki painaa johonkin ja veri ei kierrä.... =)

Mulle ei kuulu isompia... tai edes pienempiä :D Tänään oli rankka reisu olevinaan toi kaks kilometrii viiä noi lapset kerhoon ja esikoinen kouluun... Ihan hirvee olo sen jälkeen,varsinkin kun kotona oloa oli se 2 tuntii ja taas sama reisu... Olin kyllä melkosen loppu ku kotiin päästiin...Koitin nukkuakki,mut eihän siitä mitään tullu... Kaikki pyörii vieressä ja jotain on aina joku vailla.
Esikoisen koululäksyjen kanssa taisteltiinki sitte ruoanlaiton yhteydessä melkeen tunti...kun neidillä ei millään menny jakeluun noi laskutoimitukset.
Enkä mä loppujen lopuksi ollu varma miten opettaja oli ne käskeny ees laskee :D :D Että jos ne meni aivan plöröks, ni se on sitte äitin vika!
Ai joo, ja vasta ekalla luokalla mennään :D

No niin taas tuli sötkötettyy umpia ja lampia :D Ei tässä sitten muuta ku oikein mukavaa torstaita... =)

Saapis ja tiitis 32+5
 
Eikö teillä muilla ole automaattisesti synnytystapa-arviota??! Täällä ainakin on kaikille,sekä ensi-,että uudelleensynnyttäjille viikolla 37 ultra+synnytystapa-arvio, missä just katsotaan tarkasti se vauvan asento ym.

Me meinattiin järjestää ristiäiset minun vanhempien luona, kun aika ahdasta olisi tässä kaksiossa, kun "pakollisista sukulaisista"+kummeista kertyy jo n.25 ihmistä, eikä tähän ole laskettu edes esim. meidän omia isovanhempia, eli siis vauvan iso-isoäitejä+iso-isoisiä. Vaan ihan meidän omat sisarukset vaan perheineen, isovanhemmat ja sit kummit. Nimiä oon mietiskellyt jo alusta asti, mieheltä ei oikein mitää ehdotuksia ole tullut, sanoi että mitäpä hän kommentoimaan, kun minä kuitenkin haluan päättää :D

Minä en ees pystyisi nukkumaan selälleen, henkeä ahdistaa mahdottomasti. Mulla menee usein yli tunti illalla ennen kuin saan unen päästä kiinni, siinä ajassa kerkeää jo pari vessareissua tehdä+yleensä herään 4-5kertaa yössä vielä tämän lisäksi vessaan, joskus useamminkin. Ja sitten ei aina meinaa saada unen päästä kiinni...

Katja ja rv 33+0
 
Oltiin taas koko perheen voimin tuolla ulkona lumessa meuhkaamassa (tai siis isä ja lapset meuhkasivat ja äiti tyytyi seuraamaan vierestä sitä menoa) ;)

Tuosta nukkumisasennosta kun on ollut nyt puhetta. Itse en pysty nukkumaan kuin kummalla jommalla kyljellä. Joskus yöllä voin herätä siihen, että olen pyörähtänyt selälleen ja se asento ei tunnu hyvältä...
Yöllä valvomista silloin tällöin on myös mulla ollut... ei oo kiva olla yöllä hereillä ja odotella unta, kun muu perhe koisaa... tulee sit itse mietittyä kaiken näköistä ja uni karkailee...

Pikkupeikko: Millä viikolla sulla tuo synnytys käynnistyi (mikä raskausviikko sulla oli meneillään) ja paljonko vauva oli syntyessään pitkä ja painava? Oot varmaan saattanut nämä tiedot joskus kertoakin täällä, mutta mulla on varmaan ne menneet ohi! Ihanaa, jos saatte olla jouluna koko perhe koolla: ONNEA!!! :flower:

Jaahas, äitiä kaivataan...

Vointeja kaikille!!!

Tammiäiti rv 31+1 ja lapsukaiset
 
Ei ainakaan täällä ole automaattisesti synnytystapa-arviota. Kai se kätilö siinä synnytyksen yhteydessä tunnustelee. Tai en tiedä. Riittääkö pelkkä neuvolakortin merkintä? Luulisin, että tarkastetaan tarjonta ultralla, jos on perätilassa. Mulla kakkonen syntyi avosuutarjonnassa, mutta hyvin tuli kuitenkin, vaikka painoi vielä yli 4 kiloakin.

Mä en myöskään pysty nukkumaan selälläni. Kyljelläni nukun tyyny jalkojen välissä. Lantio on silti aina aamuisin kipeänä. Öisin täytyy käydä kerran vessassa (paitsi jos oon tarkoituksella ollut juomatta illalla) ja sitten noiden lasten huoneessa saa välillä juosta, kun jompi kumpi huutelee äitiä. Iltaisin mun on vaikea saada unta, vaikka kuinka väsyttäisi :|

Tänään saatiin uudet sängyt lapsille. Pinnasänky on nyt osissa mun sängyn vieressä odottamassa vauvaa. Ajattelin kasata sen parin viikon päästä uudestaan. Ei viitsitty jättää sitä nyt kokonaiseksi ettei tuo kakkonen siihen hakeutuisi...

Huomenna siirretään sitten Jorvin synnytykset NKL:lle ja kättärille... Mitenhän mun ens viikon äitipolikäynnin käy...? Pitänee soitella Jorviin. Mä oon vakaasti uskonut ettei näitä irtisanomisia tule vaan hoitajat saavat ne rahansa. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että kun 19. päivä lähestyy niin vähän alkaa hirvittää, että mitäs jos sopua ei oikeasti synnykään... :/

Jimena 32+5
 
Hei, kertokaa tyhmälle, että mitä tuo avosuutarjonta tarkoittaa?

Mä nukun yleensä selällään pari tyynyä pään alla. Lähes joka ilta närästys vaivaa ja on parisen kertaa tullut nukkessa iltapalat takaisin ylös. Onneksi on edes herännyt siihen. Korkea makuualusta on ihan hyvä sitä varten. Jos kyljelle menee niin vauva raapii tai alkaa mesoamaan, parasta siis olla selin :/

Meillä on nimiäisistä ollut sen verran puhetta, että ne pidettäisiin mun äiteen luona. Kesällä vietettiin ukon valmistujaisia meen kaksiossa ja vieraita oli jotain 20, ahdasta oli! Silleen vähän suunnittelin, että perjaintaipäivänä mentäisiin tulevien kummien kanssa maistraattiin ja kahvitus olisi sitten lauantaina. Sitä ennen joko ukko antaa mummonsa numeron mulle vapaaehtoisesti tai sitten hankin sen numerotiedustelusta. Soitan sille ****** ämmälle, ettei ole niihin pippaloisiin asiaa. Voi olla muutenkin hiljaista miehen puolelta ( vanhemmat eivät vieläkään ole kiinnostuneita vauvasta )

Toivottavasti todellakin tehyläiset saavat minkä ansaitsevat. Huonolla palkalla pitäisi sietää kauheeta stressiä ja vastuuta. Vaikka nyt oman navan asiat alkaakin jännittämään tässä vaiheessa, niin ihan oikein, että pistää kunnolla kampoihin. Kerrankin eduskunnan äijät joutuvat toteuttamaan vaalilupauksensa. Aina on voinut luvata euronkuvat silmissä mitä vaan vaalien alla, mutta nyt on pakko pitää lupaukset.

Nappis
 
Alkuperäinen kirjoittaja Napsukka:
Hei, kertokaa tyhmälle, että mitä tuo avosuutarjonta tarkoittaa?

Nappis
Meidän kuopus syntyi siis nenä edellä. Kun tarjoutuva osa on yleensä se vauvan takaraivo niin tytöllä olikin pää toisessa asennossa - mutta siis kuitenkin pää edellä syntyi. Synnytyskertomuksessa oli näköjään ihan oma kohtansa tuollaiselle tapaukselle. Ilman imukuppia tmv. tuli enkä mä ite huomannut eroa mitenkään kuopuksen syntymään (joka siis oli raivotarjonta). En tiedä sitten olisiko tullut nopeammin, jos olisi ollut "oikeassa" asennossa. Saitkohan mitään selvää tästä sekavasta selostuksesta :D

Jimena
 
Huh, nyt olisi sitten viimeinen harjoittelupäivä ohi =) . Tuntuu oudolta... nyt voi aloittaa voimien keräämisen tammikuuta varten!

Meillä myös ristiäisten arvioitu hlömäärä on n. 20-30. Ajateltiin kutsua vain omat vanhemmat + sisarukset perheineen, isovanhemmat ja kummit tietysti. Ehtisiköhän seurakuntataloa kysellä vasta kun vauva syntyy, kun eihän sitä osaa muuten varata sopivaan aikaan. Tosin voi varmaan soitella sinne ja kysellä alustavasti tilannetta, miten paikka on varattu. Kastemekko odottaa jo kaapissa. Mies ja hänen siskot on sillä kastettu (siskot ovat syntyneet jo 60-luvulla, mies iltatähti =) ). Miusta perinnemekko on jotenkin ihanampi kuin uusi mekko. Aina ei tietysti ole tarjolla perinnemekkoa.

Jostain luin, että vauva harjoittelee hengitysliikkeitä kun hän hikottelee. Neuvolasta saadusta kirjasesta on mukava lukea viikko viikolta kuinka masuasukki kehittyy =) .

Hyvä vinkki on nukkua kyljellään, laittaa tyyny jalkojen väliin ja toinen mahan alle vähän niinkuin kainaloon. Toimii toisinaan ainakin täällä! Ja tietysti uneen pääsemistä edesauttaa, jos mies hieroo selkää -varma nukahtaminen :D !

Mutta nyt iltapalalle ja unta odottelemaan!

-Kirppu ja Paolo tasan 31-
 
Taas täällä...

Meillä ristiäisiin tulee omat vanhemmat + sisarukset perheineen ja kummit tietenkin. Mulla ei isovanhempia enää ole, joten kummitäti todennäköisesti (oikeastaan ainoa sukulainen, mihin on pidetty tiiviisti yhteyttä). Miehen mummo ei varmaan lähde reissuun, kun ei edellisenkään lapsen aikana tullut. Väkeä tulee olemaan (oma perhe mukaanluettuna) n.15-20. Kummeista edellisten lasten kohdalla vain yksi on aina päässyt ristiäisiin. Saa nähdä saadaanko nyt edes kahta ystävää kummiksi! Tuo kummiasia on todella vaikea, kun kaikilla on jo niin monta kummilasta...

Kastemekko lainataan taas kirkolta. Se on ollut edellisilläkin lapsilla. Toivottavasti on vaan sama, koska mä oon tykännyt siitä; ei ole liian rimpsurömpsy :)

Nyt nukkumaan...

Jimena
 
Neuvolakuulumiset:
Mulla oli tänään neuvola ja kaikki muu oli ok, mutta U-gluk oli yhdellä plussalla... Sain kotiin neljäksi päiväksi sticksit mukaan että voin testata aamuvirtsasta ennen syömistä ja juomista että mikä tilanne on, se oli kuitenkin vaan yhdellä plussalla. Toisaalta tiedän kyllä että normaalisti ei virtsaan KUULU päästä sokeria... Eli hiukan ristiriitaset tunteet... Mä olin kuitenkin syönyt just ennen sitä ni siks nyt varmistus-sticksaukset teen kotona. Jos on edelleen plussalla, niin otetaan paastoverensokeri, nyt rv 33 ja viikkoon 36 mennessä yleensä tehdään sokerirasitus eli välttämättä sitä ei enää tehdä, saa nähdä... Hiukan jännittää et mitä se huomenaamulla näyttää... Toisaalta vauva ei oo erityisen iso ja ite en kuulu mihinkään riskiryhmään, et ehkä oli vaan joku yksittäinen mittaustulos toi plussa... tai sit ei..

Tarjonta vaikutti raivotarjonnalta, mutta ei kovin asettuneelta, eli vauva vaikuttaa liikuskelevan vielä muihinkin asentoihin. Seuraava neuvola kahden viikon päästä ja lääkäri kolmen viikon päästä, seurataan tilannetta.. Aikaisemmin oli perätilassa, nyt oli hiukan epäselvä se asento, mutta todennäköisemmin pää alhaalla mutta ei asettuneena kunnolla silleen pysyvänoloisesti. Mutta painoa on tullut jo 10 kiloa lähtöpainon päälle, ja 29,5cm kohdunpohjan korkeus, vauva on kuitenkin pieni ja siro kuten siskonsakin.

Otin muuten tolle 2v tulevalle isosiskolle influenssarokotuksen ekan piston samalla nevolareissulla tänään. Ettei tarvi pienen influenssasta kärsiä ja ei ehkä sit niin helposti vauvakaan jos sisko sairastuisi... Se epidemia kun tulee just tohon vauvan ensiviikkoihin... Vanhemmilla ei kyllä oo sitä rokotetta mutta silti... =)

Kiitos kaikille kannustuksista :flower: Harjoittelu on nyt ohi ja arvosanaksi tuli 4 (asteikolla (0)1-5) ja tyytyväinen olen. Koulua yritän ainakin vielä jatkaa ja jos en jaksa jään kotiin.

Kirppu80 Onnea että sait opinnot loppuun kunnialla!!! Hieno suoritus myös sinulta viedä harjoittelu ja opinnot loppuun vielä nyt!!!

Imetysliiveistä:Ostin just eilen yhdet Lindexiltä ja on mukavat ja kivat, sellaiset joissa ei oo kaaritukea, mut on silti tukevat ja ihan kivannäköisetkin, hintaa kakskymppiä. Mulla oli vaan huoosti kokoja siellä, tarviin 75D tai DD vähintään, maidon noustessa isompaakin, saa nähä sit miten käy, mahtuuko nää.. Viime kerrasta mul on kahet 75E imetysliivit ja nekin oli aluksi aika naftit mutta sitte ku tasoittui niin just hyvät.. Mutta haluan et mul on ainakin nää kolmet, niin sit riittää vaikka olis pesussakin jotkut jne..

Liikkeistä ja supistuksista:
Onko teillä paljon supistuksia ja onko liikkeet kivuliaita?

Mulla alkaa jotkut liikkeet sattua, ainakin sellaset isot muljahtelyt venyttää ja sattuu ja sit lantionpohjassa tuntuvat liikkeet virtsarakkoon yms kohdistuvat...
Ja supistuksia on päivittäin rasituksen yhteydessä, usein jos nousee ylös tai vauva liikkuu paljon tai illalla kun on väsynyt.

Muita pikkuoireita:
Ihan listamuotoisesti vaan:
*Nenän limakalvot ja huulet kuivuu enemmän kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta, nenäverenvuotoa aina välillä...
*Iskias-hermo tuntuu muttei satu, mutta tuntuu 24/7 ja tiedän sen kohdan aivan tarkkaan, voisin vaikka piirtää sen tussilla mistä se menee, toivottavasti tää ei tuu kivuliaaksi.
*yöllinen heräily kun vauva liikkuu tai on huono asento, on olo kuin ei olisi nukkunut yhtään koko yönä kun herää usein...
*Vessassa ravaaminen, paitsi illalla vältän suuria juotavamääriä ja menen vessaan juuri ennen nukkumista ettei tarvi yöllä heti mennä..
*Ruoka-annosten pieneneminen kun ei oo tilaa tarpeeksi syödä normaaliannoksia enää
*hiukan selkäkipuja ja turvotusta
*kävelyn hidastuminen kun vauva törmäilee lantioon, hehheh..

jne.. Mutta nää ei oo pahoja oireita, lähinnä sellasta pientä kun kuuluu raskauteen..

Tukisukkikset ja tukivyö muuten on aivan ihania keksintöjä ja niiden ansiosta on jalat ja selkä paljon paremmassa kunnossa kuin ilman.

Mulle terkka sanoi ettei vielä kannata murehtia Tehyjuttuja, koska todennäköisesti silloin on jo asiat hoidossa 7 viikon päästä, ettei murehdi ja stressaa turhaan. En ole hirveästi stressannut, mutta ottanut kyllä selvää asioista niin paljon kuin on tietoa saatavilla. Ja miettinyt että jos tulee jotain ennenaikaista ni sit ei houkuttele toi tehytilanne, vaikka itse kyllä olen palkankorotuksien kannalla koko suomen terveydenhuollon tilan takia ja tän hetkiset hallituksen pakkolakot ja muut ei kyllä houkuttele alalle ketään.. Missä on hoitajien ihmisoikeudet? Ei saisi olla yksittäisen hoitajan vastuulla jos päättäjät ei edes halua yrittää muita keinoja kuin kovaa kovaa vastaan miettimättä sitä helpointa ratkaisua...

PrincessOfAcco ja Ali rv 33
 
P.O.A.: Mulla oli myös glukoosi yhdellä +:lla neuvolassa. Sf-mitta huitelee yläkäyrille... Terkka sanoi, että seuraavalla kerralla (2 viikon päästä) katotaan plv ja jos tilanne edelleen sama, niin sitten mahdollisesti sokerirasitukseen. Ennen neuvolaa tuli herkuteltua, kun oli miehen synttärit ja isän 50 vee juhlat :ashamed: ... mutta katsotaan sitten. Tosin ajattelin nyt että täytyy alkaa kiinnittää huomiota siihen mitä syö, että kaikki menisi hyvin loppuun asti eikä vauva kasvaisi ihan jättiläiseksi =) .
 

Yhteistyössä