*Tammikuun Tähdet-11* heinäkuu-10

Kreecherille ja TaCalle paljon paljon tulppia matkaan! :LOL: :heart:

Spatz Ei voi olla todellista!! :'( Siis oikeasti, noi pettämiset ja muut on niiin syvältä. Toivon, että pystyt jättämään entisen kaverisi ja exän nyt ihan omaan varjoosi, ja olemaan miettimättä heitä. Harmi kun asun Pirkanmaalla, niin ei musta ole sulle edes kahviseuraa! :heart: Yritä vaan kulta jaksaa, kai sun pahoinvointi on sentään lieventynyt?? :heart:

Täälläkin on etovaa oloa ollut havaittavissa taas uudelleen, kiitos tämän ihanan kelin ja kun tyhjentelen ulkoroskiksia päivittäin. Ne lemut kun on aivan ihania kaiken paahteen jälkeen :p

Tänään käytiin ultrassa, ja pienokainen vastasi viikkoja täysin. Niillä oli todella hienot laitteet, ja hienosti nähtiin pienokaista. TOsin se jääräpäisesti nukkui ja nukkui, ja mun piti välillä hyppiä pitkin tutkimushuonetta, josko oltaisiin saatu se siten liikkumaan ja parempaa kuvaa. Asetti siis kätilölle kunnon haasteen, kun nähtiin pikkuinen vaan selkäpuolelta ja ihan oudosta asennosta. Kätilö tosin sanoi, että kun mä liikun niin paljon, niin se ei sen takia välittänyt niistä kaikista tökkimisistä, millä koitettiin saada pientä hereille ja liikkeelle. Lopulta jotenkin saatiin silti ne mitatkin, ja niskaturvotus oli vaan 1,2.

Sain ajan rakenneultraan lääkärille, kun olen syönyt lääkitystä, jonka takia pitää katsoa tarkemmin pienokaisen sydän. Olen nyt kyllä lopettamassa lääkettä, mutta haluavat silti katsoa tarkkaan, ja se oli niiden käytäntö. Ihan hyvä, ja palvelu oli kyllä loistavaa. Mieskin nautti kuvista, ja tänään se soittikin vihdoin omalle äidilleen hyvät uutiset. Nyt siis "kaikki" tietävät, tosin facebookissa ajattelin ilmoittaa vasta vähän myöhemmin. Meille kun on ehkä kissavauvojakin tulossa, niin ajattelin myöhemmin laittaa facebookiin kuvan sekä omasta ultrakuvasta, että kissan. Tai sitten kuvat mun ja kissan vatsasta, ja teksti että näin meidän perheessä kasvatetaan vatsoja :D

Töissä on liian kuuma, ulkotöitä kun teen. Mutta ei voi mitään, pakko vaan jaksaa. Itse en ole ostanut dobbleria tms, joten ei olla kuultu sydänääniä. Kuulemma neuvolaan voi mennä niitä kuuntelemaan?

neulainen ja klöntti 11+5
 
Voi Spatz, mitä kaikkea sinä olet joutunut kokemaan. Minä olen myös niin ALLERGINEN pelkälle pettämis-sanallekin, että heti alkaa ahdistamaan... en tajua miten ihmiset voi olla toisilleen niin helvetin RAUKKAMAISIA!!! ARGH!! Pistää vihaksi!! Onneks sulla on niin paljon parempaakin ajattelemista! :heart:

Neulainen, meidänkin baby oli tosi rauhallinen ultrassa. Lääkäri pyysi mus yskimään, josko liikkuisi, mutta ei. Sanoinkin että aivastelen niin paljon pitkin päivää, että tuskin yskimisestä "häiriintyy".

Täällä on ollut puhetta raskausdementiasta ja olen ihmetellyt, että mistä te oikein "höpisette". Nyt olen kuitenkin huomannut oireita... normaalisti kun tekee töissä virheen niin siitä ottaa oppia eikä sitä enää toista. Mä olen tehnyt nyt saman virheen ainakin kymmenen kertaa ja tunnen itseni idiootiksi... Muutenkin unohtelen asioita. Onko siis raskausdementiaa oikeasti todettu raskaanaolevilla ja mistä moinen johtuu?

Nyt on esimiehellekin kerrottu raskaudesta ja oli tyytyväinen kun kerroin jo. Ja tietenkin onnitteli!

Marde ja Milli 14+2
 
spatz mullakin kyllä kiehuu sun puolesta. Kyllä ihmiset voi olla TYHMIÄ! :kieh:

Pakko vielä kommata, että olen tuossa lemmikkikeskustelussa erittäin paljon iitun kanssa samaa mieltä. Itse on helppo sanoa etten voisi luopua, kun on iso omakotitalo ja koirat metsästyskoiria, jotka pääosin viihtyvät ulkona. Akita on sosiaalisempi ja viettää tosiaan enemmän aikaa sisällä tai näillä helteillä irti ulkona, mutta kun tilaa on niin ei haittaa. Aina silti lapset menevät lemmikkien edelle jos tilanne sitä vaatii!!!

Mulla myös open pitkä loma ja kotona olen poikien kanssa. Toisaalta mun työttömänä oleva äiti asuu alle 100m päässä ja mun mummo siinä vieressä ja kaks kaveria on 5km säteellä äitiyslomalla, joten puuhaa ja seuraa on riittänyt. Miehellä on nyt kans eka lomaviikko ja miehen loman loppuessa mullakin on enää viikko lomaa jäljellä, joten ei ehdi pitkästyä. Mulla on sillai kiva tilanne että asutaan meidän molempien kotikylässä ja täällä on valtavasti tuttuja. Parhaat ystävät jäivät opiskelukaupunkiin, mutta toisaalta hyviä kavereita on täälläkin kun osa kouluaikaisista tutuista on muuttanut takaisin kotikylälle :D Toisinaan kyllä ahdistaa kun kylällä tiedetään jutut itseä paremmin... :ashamed:

Voipi olla että hiljenen hetkeksi. Huomisen olen vielä maisemissa, mutta keskiviikkona tehdää poikien kanssa päiväreissu Särkänniemeen ja torstaina suunnataan ratsastustunnin jälkeen mökille. Takaisin tullaan viimeistään tiistaina kun keskiviikkona on eka neuvolalääkäri...

Aurinkoisia päiviä kaikille, joskin vähän saisi jo hellittää... Onnistuin polttamaan nahkani jälleen kerran ja nyt on olo jokseenkin epämukava ja hienot rajat olapäissä... :ashamed:

Mussu ja Myy 15+1
 
Heips kaikille!

Täällä olis häistä selvitty kunnialla... Vihkiminen ja juhlat menivät vallan mukavasti ja asiallisesti vaikka loppuillasta boolia olikin tarjolla, hassua miten tuntui "normaalilta" muiden kännätessä :D Kuvittelin, että kypsyn humalaisiin vallan täysin!
Vauva-asia ilmoitettiin kaikille vieraille kaason tekemässä diashowssa, jossa kerrottiin muutenkin meidän tarinaa.. Ihmeen vähän ihmiset yllättyivät! Tai harva kehtasi ainakaan myöntää ;) Monet sanoivat, että olivat jo kirkossa arvanneet. Tiedä tuosta sitten.. Valokuvaajaa opastettiin ennen diashowta ottamaan kuvia yleisöstä loppuhuipennuksen tullessa, että saas nähdä, josko sieltä näkyisi paljon kummastuneita ilmeitä :D

Mulla on täällä mahakriisi... Oon kevään aikana lihonut ja nyt tuntuu etten mahdu enää mihinkään vaatteisiin! En tiedä, että oliskos jo jonkin asteista vauvamahaa havaittavissa kun on muutakin mahaa mutta toivon ainakin, että kaikki ei ole paljasta ihraa. Ärsyttävää!

Kovasti jo odottelen ensimmäistä lääkärikäyntiä, minkä jälkeen sitten uusi aika neuvolan tätille. Kuinka monta kertaa muut ovat käyneet jo jossain neuvolassa tms. raskauden puitteissa? Mun mielestä hassua, että vasta kerran on käyty neuvolassa ja sitten np-ultrassa..

Huh hellettä..

ppiitu&Teiska 13+6
 
Huomenet!

Jeii, kultsi tulee huomenna kotiin! :heart:

Piti kehittää tää päivää ohjelmaa täyteen, että saa ajan kulumaan. :D

Taisin jo kesäkuisiin huudella, mutta laitetaan vielä varulta uusiksi tervetulotoivotukset emminille!

Olen nyt kertonut raskaudesta muutamalle hyvin läheiselle ystävälle, siskolleni ja eksälleni. "Pahin" rasti on vielä edessä, eli vanhempani. Torstaina on ultra, kenties sitten sen jälkeen. Ihan hullua, että minä, lähes kolmekymppinen aikuinen pelkään kertoa vanhemmilleni odottavani lasta...

Tammitähti, mulla on kans supistuksia. Oli muistaakseni kolmosestakin jo aika alkuviikoista lähtien. Ei olisi muuten mikään ongelma, mutta eteisistukan takia ei saisi kauheasti suppailla. Litalginia syön tämän takia ja toivon, ettei raskaus mene vallattomasti yli lääkkeen takia. :/

 
Mä en ole tehnyt sitä sormustestiä koska jostain syystä saan sen sormuksen heilumaan tai pyörimään miten haluan, vaikka mielestäni pidän kättä ihan paikallaan. Täytyy laittaa mies tekemään se, koska se ei luultavasti tiedä, miten homma toimii, eikä pysty sitten vaikuttamaan itse tulokseen. :D
En osaa sanoa, toivoisinko ehkä hieman sitä tyttöä, mutta ei ole lainkaan sellaista "hinkua" kumpaankaan sukupuoleen, kunhan tulee se vauva. :) :heart:

ppiitu, ihanaa, että häät menivät hienosti. Onnea kovasti rouviintumisen johdosta! :flower:

Täällä on näköjään useampikin ope, niin saanko udella, että minkä "sortimentin" opettajia löytyy? Itse olen koulutukseltani köksänope ja sitä hommaa teen 5 viikkotunnin verran. Opiskelen parhaillani erityisopeksi ja erkan töitä olen tehnyt nyt kaksi vuotta 1-2 -luokkalaisten erityisluokanopena. Näiden päälle pidän kolme viikkotuntia klinikkaa yläkoulun puolella, lähinnä enkkua, ruotsia ja matikkaa. Aikamoinen palapeli siis. :D Noin 450 oppilaan yhtenäiskoulussa työskentelen.

Nyt ulos, kun vielä ei ole liian kuuma...

B)

Kreecher ja Ötys 12+0 *poks*
 
Huomenta! tulinpas poksumaan!
töissä yritän kuluttaa aikaa, kun täällä ei meinaa tapahtua mitään..tätä tää kesäaika on.

mulla on sellanen olo olo että maha ei oo kasvanut vähään aikaan ollenkaan :|
no, onneksi saan tänään doplerin niin voin edes yrittää äänien kuuntelua.
melko kuuma viikko luvassa, elikkäs lomalle jäädään lämpimissä säissä, aika hurja ajatella et nyt viimeinen viikko töitä ja sit kun tuun lomalta takaisin niin viikkoja on jo kasassa 18+

Käveltiin yks päivä tytsyn kanssa rapussa ja naapurin lapsi itki niin kuului rappuun, meidän tyttö rupes silittelemään mun mahaa ja sanoi että:ei mitään hätää, kävellään vaan tässä näin :D luuli että vauva parkuu mun mahassa..on kyllä nyt ihanassa iässä, uhmasta huolimatta..

kuinka paljon teillä on paino noussut tässä ekan kolmanneksen aikana?? mä oon onneksi saanut idettyä vielä kilot kurissa kun esikon odottamisesta niitä on vielä 10 tuossa vyötäröllä..

helteistä päivää! hippu10 ja pieni POKS 14+0!!!
 
Spatz voi ei :/ nuo on sitte inhottavia juttuja!! Toivottavasti löydät uusia parempia
ystäviä sieltä, kun minäkin olen niin kaukaa niin ei ole kahviseuraksi :/

Kauheeta juilimista ollu, vähän niinku supistuksia! ja tänä aamuna heräsin kauheaan migreeniin.. ei siinä sitte saanu nukuttua ennää :(

Mitenkä se kiinalainen testi toimii? siitä en ole kuullukkaan :eek:

ppiitu onnea kovasti =)

11+2

p.s mekin lähetään mökkeileen pariksi päiväksi! Palataan perjantaina! :)
 
Hemiini86 Täällä ainakin yksi Turun suunnalta.

ppiitu Paljon onnea rouvalle! :D

Kommentoin illalla lisää jos viimeisetkin aivon rippeet eivät sula päivän aikana helteessä. :LOL:

M1n1 ja pikkukakkonen 15+0
 
Spatz :hug: No kyllä ottaa päähän sun puolesta!! :kieh: osaakin ihmiset taas käyttäytyä :kieh: :hug:

ppiitu Me ollaan käyty 2x kertaa neuvolassa ( toinen ennen lääkäriä, jollon kuunneltiin sydänäänet, katsotiin paino ja pissa meni 15min ), 1x lääkärissä ja np-utrassa ja verikokeissa. Seuraava neuvola on 27.7, eli parin viikon päästä. Hieno kuulla, että häät meni alustaloppuun hyvin :flower:

tapaamisesta Kuullostaa hyvältä :) Itse olen hämeenlinnasta.

sormustestistä itse tai oikeastaan pikkusisko on tehnyt neulalla :D sen mukaan meille tulis 3lasta poika-tyttö-poika saas nyt sitten nähdä miten käy :p poika olo vieläkin :) Pitäskös väsätä joku olo lista ja katsoa sitten tammikuussa miten kävi? joku sitä aiemminkin kyseli :)

(.) Täällä on niin huonosti nukuttu yö takana.. Maha oli jotenkin kokoajan tiellä, vaikka en tiedä miten se voi olla edes mahdollista, mahaa on eilisestä asti tpsta mahan sivuista "vetänyt" kohtu vissiin kasvaa ja sitten oli nenä niin tukossa, että ei taas tuntenut, kun hengittää, niin alko ahistaa... Heräilin sillain 1-2 tunnin välein.. niin ja täällä päänsärky jatkuu vaan.. Nyt 5päivää putkeen, oon sinnitellyt niin pitkään kun mahollista ilman panadolia, mutta silti on pakko ollu aina ottaa, ettei migreeniksi mene, kun sitten ei auta enää mikään :/ Tekis mieli vaan karata töistä nukkumaan takasin :LOL:

piupula ja leevi 14+4
 
sormustestistä..mulle tehtiin se ekaa kertaa esikoista odottaessa, anoppini teki ja silloin sen mukaan meille syntyy ensimmäiseksi tyttö, sitten seuraava lapsi on poika. Paikkansa piti esikoisen suhteen: tyttö tuli :) Nyt tässä raskaudessa anoppi oli taas innoissaan ja teki taas sormustestin, näytti et eka on tyttö, seuraava poika ja että vielä sitäkin seuraava ois poika :) Sormustestihän näyttää jo syntyneetkin lapset ikäjärjestyksessä. Nauroin anopille että jos tosiaan nyt näytti että mulla tulee olemaan kaikkiaan kolme lasta tulevaisuudessa, niin tuo on hölynpölyä, kun oon aika varma että kahteen jää :LOL: Rakastan lapsia yli kaiken ja haluan niitä enemmäinkin, mutta en kestä raskausaikaa, synnytystä, tulevaa painonpudostusta...anteeksi jos kuulostaa hirveältä...mut niin sen koen.... :(

Poika/tyttöolosta esikoista odottaessani olin varma että odotan poikaa, mieskin oli, ostettiin jopa vaalean sininen body tekstillä "isin kulta". Mutta rakenneultrassa selvisi että tyttöä odotellaan <3 Nyt taas sellanen olo et poika tulee, mutta myös sellanen olo että 25.8 jos hyvällä tuurilla selviää sukupuoli niin se onkin tyttö...Oleen kuitenkin niin ajatellut että ihanaa jos tulee poika, on sitten saanut molemmat sukupuolet. Mutta sitten taas ihanaa jos tulee tyttö, on esikoisellani paljon jaettavaa tyttöjen jutuista kasvaessa ;)

Spatz mulle tuli kanssa vihainen olo siitä mitä sulle on tapahtunut, kuin ihmiset voi olla niin typeriä että menee pettämään?? oikeita omannavan tuijottelijoita, tollasille ihmisille ei voi tietää kuin huonoa elämässä, mä uskon et tollaset teot kostautuu jotenkin.. ja ihan hyvä että nää kaksi on yhdessä, saavat kaks peepäätä toisensa. Yök. Ihan sopia toisilleen. Mä en ymmärrä siis et onks se niin vaikeeta ensin jättää ja sit vasta touhuta muiden kaa ?? johtuu aivan varmasti isolta osin siitä että sillä ihmisellä on niin V:n huonoitsetunto että pitää ensin nähdä onko markkinoilla saatavuutta tai vastaavaa, ja siinä vasta typerän kuvan antaakin itsestään
:LOL: Ja kuka nyt niin säälittävän ihmisen kanssa haluisi edes olla ?? Ja toiseks tottakai nuo pettämysasiat tulee selville vaikka niitä kuinka koittaisi salata x D Itse jopa voin hyvin kun tiedän että tässä suhteessa en ole itse pettänyt. Enkä sitä tee, isoin syy on myös tyttäressäni: en vois tehdä sitä hänelle <3
Ja kun en oo pettänyt en voi jäädä kaipailemaan ketään fantasia/ unelma oria muualta, mikä tietenkin veisi täyden ajatuksen ja huomion omalta kullaltani, jota Suuresti Kunnioitan.

Haluan sanoa sulle SPATZ vielä että ihanaa että sinulle selvisi nuo asiat kun olet vielä nuori <3 sulla on monta ihanaa kymmentä vuotta vielä edessä ja tuolla maailmassa on sulle se kultaakin arvokkaampi mies olemassa tulevan lapsesi lisäksi <3 ja se rakkaus mikä sulla tulee olemaan lastasi kohtaan on jotain sanoin kuvaamattoman suurta, jota en osaa kuvailla. Voin vain sanoa että kyllä yllätyin kuin synnytin. Osasin arvata että rakastan mutta se rakkaus lastani kohtaan onkin jotain niin erilaista kuin voi odottaa <3 Kaikkea hyvää sulle, ja voimia jaksaa uskoa että tää maa ei onneksi oo täynnä peepäitä <3 ja nyt tiedät jo ne muutamat jotka on !

mammyli ja alma 14+0
 
Spatz :hug: Voi itku, mulla on sun puolesta niin paha mieli!

ppiitu: Mä oon käynyt kerran neuvolassa ja sit on ollut np-ultra. Seuraava neuvolakäynti vasta 18.8. Mutta mulla siis kolmas raskaus. Ja pk-seudulla vaan ensisynnyttäjät tai ne joilla on ongelmia pääsee vähän useemmin.

raskausdementia Tässä linkissä on jotain selitystä:

http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Raskausajan-vaivat/Vauva-tulossa-muisti-hukassa/

Mulla on sellainen mielikuva, et oisi myös tutkittu älykkyysosamäärää ja sekin laskee raskauden aikana jonkin verran ja palautuu takaisin entiselleen n. vuoden päästä. Ja siinä oli mietitty et aivot vähän taantuisi, että äidin ja vauvan yhdessäolo helpottuisi kun äiti ajattelisi asioita yksinkertaisemmin ja siten myös jaksaisi vauva-arkea paremmin. Jos jaksan illalla googletella lisää niin yritän etsiä tosta jotain tietoa.

Nyt täytyy mennä nauttimaan takapihan varjoisasta paikasta niin kaun kun aurinko ei vielä sinne paista.

BellaMarie & Heppuli 14+6
 
Mulle tuli nyt tieto siitä veriseulasta, lukee vaan että normaali ja ei anna aihetta jatkotutkimuksille. Ni siinä ei lue sitä että 1: ?? eli enkö saa sitä siis selville koska ei oo aihetta vai hä? :D

spatz :hug: Voimia!!

Mulla taitaa olla enemmän poika olo, mut silti jotenki välillä että tää opn tyttö! Mulla on nyt alkanu ihan kauhee tää oksennus refleksi, en pysty vaihtaa pojan kakkaa ilma et oksennan, tai jos keittiössäki haisee jotenki ni ei tuu mitää pakko lähtee pois. Tää on siis nii erilainen raskaus!

icefairy&Linnun Lyy 13+2
 
Tervehdys! Ilmoittaudun tänne joukkoon suureen :)

Eli toista lasta odotellaan. Esikoinen täytti kesäkuussa vuoden. 19.1. olisi pikkukakkosen laskettu aika. Yksi meni tässä välissä kesken, joten tämä alkuraskaus on mennyt pienen "pelon" vallassa. Kotidoblerilla on kuitenkin ääniä kuunneltu ja olen saanut käydä th:lla jo kolmesti ultrassa. Huomenna olis sitten np-ultra. Jännittää aivan kamalasti! Edellinen km kun selvisi juuri tuossa ultrassa...

En ehtinyt paljon aiempia tekstejä käymään läpi, mutta jos tästä nyt pääsisi mukaan :)

sunshine ja pikkukakkonen 12+6
 
vuodoista ja supistuksista kärsivät pyytäkääs neuvolasta, että teiltä otetaan b-streptokokki näytteet. Just tässä lueskelin noista oireista yms ja löysin tälläsen linkin:

http://kaksplus.fi/keskustelu/t783056

monella ollut oireena vuotelu ja ennenaikaiset supistukset. :) En halua huolestuttaa, mutta ajattelin tuoda teidänkin tietoon, koska itsellä ei oli käynyt mielessä.

piupula ja leevi 14+4
 
ei kykene istuun koneella niiin kauaa et lukis teidän tekstejä... anteeks :ashamed:
ON NII KUUMA!!!

tänään saaliina yks ampiaisen pisto ja voin kertoo et sattu !!! Luin sit netistä et raskaana olevan pitäis mennä heti lääkäriin mut soitin neuvolaan ja sanoivat et kylmäkäärettä ja kipulääkettä... jos tulee pahaa oloa niin sit heti lääkäriin... mua pisti kyynärpäähän et ei mikään niin vaarallinen paikka... mies onneks lupas huomenna tuhota pesät

joku viikoistaki laittoi ja voi olla että meni väärin .. olen meinaan nyt ihan sekasi et millä viikko ollaan... vieki auki et onko laskettu aika 26.12 vai 5.1 ja tos listas taitaa olla 6.1.... mut ilpomotan siitä sit yksärillä ku lopulline vastaus tulee ku rakenneultraan asti päästään...

memmu ja valtsu 14+? :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Memmu86:
tänään saaliina yks ampiaisen pisto ja voin kertoo et sattu !!! Luin sit netistä et raskaana olevan pitäis mennä heti lääkäriin mut soitin neuvolaan ja sanoivat et kylmäkäärettä ja kipulääkettä... jos tulee pahaa oloa niin sit heti lääkäriin... mua pisti kyynärpäähän et ei mikään niin vaarallinen paikka... mies onneks lupas huomenna tuhota pesät
memmu ja valtsu 14+? :heart:
Minuu pisti eilen amppari, istuin autos (onneks mies ajo) ja joku kutitti paidan alla ja kokeilin kädellä että mikä se on ja sit pisti, kiva siin autos riuhtoa ja kiljua kun ei heti hokannu paniikissa että mikä hitto siel paidan alla on. Tää oli kolmas kerta kokoelämän aikana kun amppari pistää ja todellakin sattu, seuraavan tunnin hengitin katkonaisesti kun oli niin kovat tuskat, pisti siis rinnan ja kainalon välimaastoon. En tajunnut edes soittaa neuvolaan tai terkkariin, nyt on onneksi jo kipu helpottanut.

Kreecher, kerro sitten miten meni kun olet kertonut raskaudesta vanhemmillesi, jospa sitten itsekin rohkaistuisi :/ Viime viikonloppuna mökillä äiti kyllä katsoi moneen kertaan mahaa pitkään mutta ei kai kehdannut kysyä. Voi tosin olla etten kerro ollenkaan, kyllähän ne jossain vaiheessa sen sitten hokaa :D Minäkin kerroin ex-miehelle ja oli hieman järkyttynyt, en tiedä oliko vielä elätellyt toiveita meistä vai mikä niin järkytti mutta ei se uutinen muuten meidän väleihin vaikuttanut, hyvissä väleissä pysytään. Naurettavalta tuntuu minustakin että tämän ikäinen kahden lapsen äiti jännittää raskaudesta kertomista vanhemmille :LOL:

Olisi tosiaan kiva saada sellainen lista mihin jokainen laittaa oman arvauksensa tulevan lapsen sukupuolesta, sitä olisi mielenkiintoista sitten alkuvuodesta lukea, saisikohan
Mutzilla sellaista tekaistua tuohon ekalle sivulle..?

Spatz Pidä selkä suorana ja keskity nyt vain vauvaan, lapsesi isä ei olisi sinua edes ansainnut, ei näytä olevan vielä kypsä normaaliin parisuhteeseen. Itse muuten olen Kouvolan suunnalta ja miksei sitä voisikin joksu kahvitella, ehkä sitten parhaiten äitiyslomalla, joulukuuhun asti kun pitää pakertaa töissä ja illat menee aina ruokaa laittaessa tai reenaamassa.

MamaDeDos & matkustaja 11+5
 
mulla otettiin se b-streptokokki esikoisen kohalla ja ei ollu mitään..
Esikoisen kohalla en saanu sitä riskilukua ollenkaan koska mun paperit oli hukassa jossain silloin! ei ainakaan mitään pientä voinu olla ku ei soitettu kumminkaan.

Tervetuloa taas uusille :)

enää reilu viikko np ultraan!!! :p
11+2
 
Jos tekasen listaa niin laittakeena sitten yksityisviestiä asiasta ja laskettu aika ja veikkaus, niin saan nopeiten ja helpoiten päivitettyä listaa, tekstin seasta en päivitä :wave:

Mutzilla ja tirriäinen 14+5 :heart:
 
Spatz:
Voimia siulle, ja vihaks pistää tässäkin osotteessa tuo miten siuta on kohdeltu. Harmi kun en enää asu siellä, vaan muutin tänne Itä-Suomeen muuten ehdottomasti kahviteltaisiin!

parisuhdejuttuja: ihan kaikille ei olla kerrottu raskaudesta, kuten ex miehelleni. Siitä se härdelli vasta alkaakin. Nykyisen miesystäväni kanssa ollaan yhdessä oltu viitisen kuukautta ja ollaan niin tuoreita kaikessa parisuhderintamalla ja nyt sitten viel laps tulossa. kellää kokemuksii vastaavasta???

(.) ultra takana, kaikki kunnossa. Vastaa viikkoja ja istukka hyvässä paikassa. Niskaturvotus 1.9, eli normaali.
:heart:

hellettä pitää ja sais jo loppuu :(
 

Yhteistyössä