**Tammikuun Tuhisijat 2013**¨~ELOKUU~

Mulle on tullut pahoinvointia, mitä ihmettä? Nyt? Tässä vaiheessa? Rv 21+3?? Alkuraskaudessa ei ollut ollenkaan, tai no ehkä pientä etovuutta, mutta nyt oon käynyt oksentamassakin. Voiko kuulua raskauteen vai onko jotain muuta? :confused:

Piipu85 & Iisakki 21+3
 
Meikä ei oo koskaan edes kuullut jostain vaippakerhoista :D Mutta onpa hyvä, että tuli puheeksi! Täytyy kyllä liittyä johonkin, jos vaan jotenkin edullisemmaksi sitten tulee. Mä oon ajatellut, että mennään alkuun ihan kertakäyttöisillä ja katsotaan sitten, josko kestovaipat myös tulisivat kyseeseen. Ekan kanssa on hankala sanoa, miten toimitaan, mutta kyllä ajatus olisi, että voisi edes osa-aikaisesti käyttää kestovaippoja. Kyläreissut ym. on sitten varmasti helpompi hoitaa kertiksillä, niinkuin moni onkin jo todennut.

Tyttö- ja poikatestejä oon tehny jonkun verran. Kiinalainen testi ennusti tyttöä ja samoin muutama muukin. Alussa mulla oli myös melko vahva tyttöolo, mutta nyt se on vaihtunut poikaoloon :) Vajaan kuukauden päästä on rakenneultra, joten katsotaan siellä sitte, kumpaa olisi tulossa :) Kumpikin yhtä tervetulleita!

Seksielämään raskaus ei oikeastaan kauheesti oo vaikuttanut. Harrastellaan yhtä usein tai yhtä harvoin kuin ennenkin eikä miestä tunnu haittaavan maha eikä mikään muukaan :) Tietysti tuo suurentunut etumus on herättänyt suurta innostusta ;) Lantionpohjalihaksia yritän muistaa treenailla, mutta aika onnetonta on tää mun muistamiseni. Autoa ajaessa yleensä muistuu mieleen ja jaksan jonkun kerran niitä supistella, kunnes ne taas unohtuu... Täytyis nyt yrittää tsempata.

Oma olo on jokseenkin ahdistava koko ajan. Välillä on päänsärkyä tai selkäsärkyä ja onpa tuo mahakin kipee aina silloin tällöin. Ruoansulatus ei toimi ihan niinku toivoisin ja sepä vasta sitä epämukavaa oloa edistääkin. :( Mahaa alkaa olla jo jonkun verran, mutta mitään äitiysvaatteita en oo vielä hankkinut --> vaatteet siis kinnaa ja ahdistaa nekin. :D Ruoista tekee enemmän suolaista kuin makeaa mieli (selvä poika siis tulossa :D), mutta kyllä sitä makeaakin on mennyt aika reippaasti alas. Erityisesti oon rakastunut tuoremehuihin ja kittaan niitä kyllä aivan liikaa päivittäin. En oo kauheesti katsonut muutenkaan mitä syön, jos on jotain tehnyt mieli ni oon kyllä syönyt enkä paljon kaloreita laskenut :D Onneksi painoa ei ole vielä tullut kuin ehkä 2-3 kiloa, mutta tuo lähtöpaino on jo niin hurja, ettei niitä kiloja tarvitsisikaan tulla. Miten teillä muilla on tuon painon kanssa, onko tullut kiloja? Ruokarajoituksia oon yrittänyt pitää, mutta ei siellä oikeastaan ole ollut kuin se graavikala, mitä tekisi joskus mieli. Muut ei oo tuottanu ongelmia.

Väsyttää väsyttää väsyttää ja vähän vituttaakin, anteeksi ronski kielenkäyttö :D Mutta on ollu ihana lukea, ettei tää muillakaan mitään ruusuilla tanssimista oo tää raskaus! En kyllä tähänastisen perusteella voi sanoa, että tämä olisi varsinaisesti ollut time of my life. Mutta kuulemma se lopputulos sitten palkitsee ;) Tsemppiä kaikille!

Nasdaq ja 18+5
 
Viimeksi muokattu:
Tulipa tässä mieleen, että onko kukaan ommellut liivinsuojia? Onko mistään kotoisin ja mistä ootte ostaneet kankaita? Löysin netistä aika helpon ohjeen ja aattelin että jos viitsisin jotain pieniä kangaspaloja käydä hakemassa, niin voisin hurautella aikani kuluksi. Kun en tuohon vaipparumbaan rupea, niin hoksasin että noita sentään viitsisin pyykkäillä. ;) Mulla tosin on muutenkin jo miljoona ompeluprojektia käynnissä, että en tiiä ehdinkö edes noita tehdä, mutta saapihan sitä yrittää...

Onko täällä muuten ylipäätään muita käsityöihmisiä, ootteko tehneet vauvalle jotain? Mulla on tällä hetkellä työn alla villapeitto isoäidin neliöistä ja sitte puolivalmiina mobilen osat, myös yhen fleecepuvun oon ommellut. Kankaat odottaa kaapissa pariin pussilakanaan ja pinnasängynreunukseen pääsyä, kunhan saan sängystä mitat. Jonku helistinlelun jos ehtis vielä ommella tai virkata ja öö... ne tissinsuojat nyt ainakin. Ja mitäs muuta mulla olikaan mielessä... :ashamed:
 
Piipu85, en kyllä osaa sanoa mitä vois olla.. Ettei olis ihan joku vatsataudin poikanen? Pitäsköhän sun soittaa neuvolaan ja kysästä?

Minä täällä ihmettelen omalta osaltani raskausarpia! Kolme punaista viivaa ilmestnyt umppari-arven ympärille! Apua! Jos näitä jo nyt alkaa tulla, niin minkälainen karttapallo mahtaa vatsa lopussa olla? :eek:
Mutta eipä sitä mitään kudostyypilleen voi.. Lääkärikin sanoi, että rasvaamalla niitä (ja välilihan repeämisiä) ei voi estää, sillä rasvaus kosteuttaa vain pintaa ja arvet (ja väliliha) repeää syvemmällä. Mutta kyllähän minäkin heti rasvapurkiiin tartuin.. :D

Käsityötaitoja en omaa, mutta siskoni on virkannut lapselle jo peitteen. :)

paum & vampula 19+2
 
Lista päivitetty!

No niin. Ensinnäkin onnittelut

Supsu86, heidikaroliina ja Zarix poikalupauksista !!
Elviidalle onnittelut tyttölupauksesta! =)

adora Sullapa on flunssa kestänyt pitkään! Onneks sait sairaslomaa, jos se siitä helpottais?

Kuis Niina85:n rakenneultra meni? Ihanaa, kun sun mieski pääsi mukaan :)

Tervetuloa Ninikki ! :wave:

Mm. Zarix ja millamau täällä kärsivät ketutuksesta. Toivottavasti pahimmat vitutukset menis ohi itse kultakin ja päivät vähä paranis. Mut ei tää odotus tosiaan ole aina mitään ruusuilla tanssimista :D

Ja täällä todellakin saa avautua, jos siltä tuntuu. Helpottaa, kun jonnekin pääsee purkamaan.

pipituuna Kiva, että otat päivittäjän roolin ensi kuuksi =)

Ruoka-aineet ja niiden välttely. Maalaisjärjellä on täällä menty. Maitotuotteet tietysti oltava pastöroituja, mutta ei yleensä tule mitään erikoisuuksia syötyäkään :)
Graavilohesta en tykkää muutenkaan, joten sen suhteen ei ongelmaa :D Kouvolan Laku -pussia en ole ostanut, koska niitä ei pysty syömään kohtuudella, vaan vähintään puoli pussia kerralla :D Mies saaki sitten synnärille tuoda pussillisen niitä. Kerran söin ravintolassa medium+ -pihvin ja heti seuraavalla viikolla täytetyn croissantin, missä oli katkarapuja välissä. Hyvin tuntuu ja näyttää pikkunen olevan elossa.
Mutta suht monipuolisesti YRITÄN syödä, mutta esim. viikonloppusin saattaa mennä herkkuja enemmänkin enkä niistä kieltäydy arkenakaan. Kohtuus tietysti kaikessa.

millamau kyseli, miten täällä suhtaudutaan kehon muutoksiin. Hyvin suhtaudutaan :) Minusta on ihanaa, kun vatsa alkaa näkyä, mut en kuitenkaan ole noin muuten levinnyt joka suuntaan :) Rinnat mahtuu vielä vanhoihin rintsikoihin eikä mun mielestä kokoa tarvis enää hirmusti kasvaakaan :) Mie vaan nyt nautin tästä niin kauan ku hyvältä tuntuu :)

Painoa ei ole tullut juurikaan lisää. Kotivaa'an mukaan mennään nyt lähtöpainossa. Kilo lähti silloin alkuraskaudessa ja se ei meinannut millään tulla takaisin :D

Täällä varmaankin mennään kertisvaipoilla, ainakin tämän hetken fiilisten mukaan. Meilläki ongelmana vähän toi pyykkien kuivaus. Nytkään niitä ei voi kylppärissä kuivattaa, vaan meillä on eräs ylimääränen huone toiminut ns. "pyykkihuoltohuoneena". Mutta myönnän ihan suoraan, että myös laiskuus taitaa tulla tässä asiassa vastaan. Kokeilla tietysti voin ja mielihän voi sitten muuttua :)

ON: Rakenneultra oli tänään aamulla ja siellä oli POIKA ! :D :heart:
Mie itseasiassa näin jo viime viikolla unta, että rakenneultrassa näkyi poika ja viime yönä synnytin pojan :)


Mutta noin muutenkin pikkuisella oli kaikki hyvin :heart: Viikot vastasi nyt menkoista laskettua joten päivitin itselleni lasketuksi ajaksi 4.1.2013. Ollaankin sitten Korpi-Keijun ja PiuPauLiinan kanssa
samoihin aikoihin KOKS:ssa pusaamassa meidän pieniä ulos :D :D

Painoarvio reilut 400 g. Aivot, sydän, munuaiset, selkäranka ja kaikki kunnossa. Pikkuinen antoi hyvin mitata. Kääntyili juuri sopivasti :) Muutamat kuvatkin saatiin mukaan :)

Hennu & Möhkö 21+5 (mennään nyt sitten näillä viikoilla loppuun asti :))
 
Viimeksi muokattu:
Päätinpä tulla tänne vapaapäivän kunniaksi raapustelemaan jotain :)

Hennulle onnittelut poikalupauksesta! :)

Ja muillekin rakenneultrassa käyneille onnittelut!

Täällä oli puhuttu suhtautumisesta kehon muutoksiin. Mä kamppailen tietyllä tapaa tämän asian kanssa. Olen ikionnellinen, että maha on alkanut näkymään, mutta samalla mua ahdistaa se, että kasvan niin kovaa tahtia. Kuulostaa, ehkä turhalta valittamiselta, mutta koin toissa päivänä järkytyksen, kun painoin ensimmäisen kerran elämässäni yli 60 kiloa!! Hyväksyn kyllä muutokset, mutta välillä tuntuu, että olen menettämässä sen kehon, josta olen aina ollut niin tarkka linjojen suhteen.

Omaa napaa, rakenneultraan olisi sitten enää alle kaksi vuorokautta, eli perjantaiaamuna on aika. Kovasti on perhosia jo nyt vatsassa ja aika tuntuu matelevan :/ Mutta odottavan aikahan on aina pitkä :D

kathii & vekara 21+1
 
Paum, niin minäkin muistelin, että pyöriminen ois ollut tyttö. Mutta luin niitä linkitettyjä sivuja, ja siellä näkyi, että se olis ollut poika. Siis siinä sormustestissä. Ottaa nyt selvää. :)

Nöhveli, minä kans lasken itseni käsityöihmisiksi. Lankoja on monenlaisia kaapit pullollaan. Tykkään kutoa ja virkata. Ompeleminen houkuttaisi kovasti, mutta minä ja ompelukone emme tule aina niin hyvin toimeen keskenään. Olen pikkuhiljaa kerännyt marimekon kankaita alelaareista, niitä pikkupalasia, jotta saisin tehtyä sen helistimen siitä Surrur -kirjasta. Se on niin ihana kirja! Vaikka yleisesti ottaen en olekaan hurahtanut marimekkoon, niin ne mallit minua houkuttaisi. Ja hintakin oli jo laskenut kirjakaupassa, vieläköhän sitä uskaltaisi odotella hetken, että menee aleen?...Niin siis asia oli se, että en ole vielä aloittanut vauvalle, mutta kovasti jo suunnitellut ja alkanut säästelemään pehmeimmät langat uudelle tulokkaalle. Annoin anopille sen tiukkasanaisen keskustelun jälkeen 2m marimekon lasten kangasta, että ompeleppas mulle pinnasänkyyn pussilakanat ja "tyynyliina". Ja vaikka reunus, jos kangasta jää. Ihan vain, että tuntisi hänkin olonsa tarpeelliseksi. Son sellanen se anoppi että! ;)

Painoahan mulla oli liikaa jo heti lähtöön. Ja se on siis ekasta neuvolasta laskenut pari kiloa. Nyt tosin huomasin viime viikolla, että makeasta ei tulekaan paha olo enää. Sitä onkin sitten mennyt senkin edestä. HUomenna neuvola, ja voin kuvitella, että tällä karkin syönnillä ja ummetuksella se on varmasti noussut jo useamman kilon.

Kertakäyttövaippoja mekin käytetään. Meillä on yläkerran aula ammuttu täyteen kuivaustelineitä, eikä ne meinaa riittää nytkään. Joten ihan sen takia. Meinasin kyllä tutustua niihin kestoihinkin, kudon parit villapöpät. Kaikkea pitää kokeilla, jos nyt sitten neljännen kanssa niitäkin. Ja ilmeisesti niitä tulee äitiyspakkauksessa? Niin ei kait siitä haittaakaan ole. Merkistä en osaa vielä sanoa mitään, yhdelle kävi vain muumit, toiselle pampers ja kolmannelle libero. Tämä siis vain ihon takia.

Piipu, oiskohan vain vatsatautia? Olen kyllä kuullut, että toisilla saattaa olla raskauspahoinvointia pitkäänkin. Mutta ne on yleensä olleet sitten alusta loppuuun saakka, ei ole välissä helpottanut ollenkaan.

ON:Huomenna on tosiaan neuvola. Ja saikkuhan mulla on tän viikon vielä ja maanantain ens viikolla. Kävin tänään jo kaupassa kävelemässä. Ja täytyy kyllä sanoa, että mahdotonta meinasi jo lopussa olla. Ei tehnyt mieli jäädä hengaamaan tarjousten toivossa. Nälkäkin pääsi yllättämään. Ja paha olohan siitä seurasi. Onneksi kyseisessä kaupassa on myös Hese siinä vieressä! Ranskalaiset viisveen kanssa, ja äitipisteet oli taattu :LOL:

Mutta nyt pitää ottaa taas lunkisti! Meinaa olla vatsa kovana, ja selkää jomottaa.

Vilipi ja pikkuville 18+5

p.s. oliko muilla ongelmia kirjautua tänään? Mie yritin monta kertaa, ja nyt vasta hyväksyi.

Josta tulikin mieleeni, että joku kysyi niistä vaunujen alennuksista?. Ainakin Rovaniemellä moni käy paikallisessa vaunuliikkeessä katselemassa ja testaamassa ja menevät sitten KemiTornioon ostamaan ne vaunut, kun siellä saa laittaa hyvän alennuksen naapurimaan halvemman hintatason takia. Ja jos muuten tuo vaikka emmaljungat naapurimaasta kotimaahan itse, niin kotimaan ilmainen takuuhuolto ei niitä koske. Ne pitää huollattaa sitten siellä, mistä on ostettukin.
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolassa käytiin eilen. Mitattiin ekaa kertaa kohdun koko, vai mitä ne nyt sillä mittanauhalla kattookaan. En oo siis ollut vainoharhainen tän vatsan koon kanssa, oli nimittäin aika iso lukema. Neuvolakorttiin kun laitto mun tuloksen niin oli toooosi paljon keskiarvoa isompi. En oikein ymmärtänyt että miten sitä kaavion lukuja luetaan mutta kuvaaja osasin kyllä katsoa.

Painosta tuli myös sanomista. Tajuton määrä tullut painoa näin lyhyessä ajassa, vaikka syön mielestäni terveellisesti. Toki myös herkkuja, mutta vähemmän kuin ennen raskautta. En oo ikinä ollut ylipainonen, olen kyllä joskus laihuttanut, mutta ulkonäkösyistä vain. Tuntuu siis oudolta että joutuu tarkkailla syömisiää käskystä. En vaan käsitä. Enkä kyllä stressaan kiloista sinäänsä, uskon että saan ne kyllä pois, pelottaa vaan jos aiheutuu vauvalle haittaa. Terkkari sanoi kyllä että painonnousu ei haittaa jos sokerit ok, mutta myös isokokonen vauva pelottaa vähän. No oon nyt päättäny että yritän karsia turhat sokerit ainakin pois ruokavaliosta.

paum täällä kanssa arpia jo havaittavissa. Tisseissä ollut jo pitemmän aikaa, todella vahvat jälet. Nyt pari vk näkynyt kyljissä molemmilla puolilla vähän. Taitaa siis olla taipumusta mulla että tulee noita arpia. Kauhulla ootan kuinka isoksi noi tissit kasvaa kun nyt jo ihan valtavat. Tykkäsin mun kompakteista tisseistä paljon enemmän. Arvet ei mua kyllä huoleta, tiedän että ajan kanssa vaalenee, enemmänkin mietityttää millaset riippatissit mulla on sitte parin vuoden päästä. No se on vaan kestettävä, ja nykyään kun voi silaritkin ottaa jos on ihan pakko saada kohotusta :p

Huomenna ois tarkotus suunnata uimhalliin. Alussa mulla oli niin heikko olo koko ajan että kaikki liikunta jäi, nyt kun olot helpottunu oon silti jumittunu sohvan pohjalle. Jos sais nyt itteään niskasta kiinni ja alkais käydä uimassa. Jos tuo liikunta auttais vähä tohon painoonkin.

Vaiposita oli puhetta, ite aio lähtä kestovaippailuun. Vauvan tulo tuo muutenkin paljon uutta hommaa niin saa tuo kestoilu jäädä kyllä muille. Oon laiska, enkä vissiin ees tarpeeksi pihi.
 
Nöhveli: mulla on kestoliivinsuojia, oon tehnyt samoista kankaista kun ompelin kestovaipatkin.. Päälikerros (ihoa vasten) on useissa mikrofleece, joka pitää ihon kuivana.. sitten on imukerroksina mm. bambua, fleeceä, froteeta, flanellia.. pul-kangas kaikissa takana, niin ei tuu läpi..

Käsityöt: Oon ommellut vaatteita, unipusseja, vaippoja, vaippa-alustoja, liivisuojia, autokaukaloon toppapussukan, puklurättejä... Neulonut villapuvun, sukkia, tumput, pipoja.. :whistle: Rakastan käsitöitä.. ei jaksa muuta tehdä niin rojahdan sohvalle ja neulon tai ompelukoneen ääreen..

(.)Kävin tänään lääkärissä tuon selän ja muun takia: 2.5 vkoa sairaslomaa, jotenkin niin helpottunut olo!

Rakenneultrassa käyty.. Kaikki kunnossa, pikkunen vastaa viikkoja, painoarvio n. 336g. oli liikkeessä koko ajan ja karkas "kuvista" pari kertaa ja kun koitti saada ääniä niin karkas niistäkin kesken.. :D Kyseli tuntuuko liikkeitä, sanoin, että tuonne alas se potkii ja väärinpäinhän se pikkunen siellä on.. Ei ihme, että nivuset on liekeissä..

Mulle voi päivittää TYTTÖLUPAUKSEN! Koitin ite seurata tarkkaan ja viimein sitten kysyin että miltä näyttää, totes että tuossa se on tarjontaa esitellyt montakin kertaa: hän näkee ihan selvän tytön.. Sillä siellä ei mitään killuttimia näkynyt jalkovälissä! :kiss: Muutama kyynel piti tirauttaa.. :heart:

Niina ja Lupuska 20+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Millamau, mulla ei vielä ainakaan tuota rintaongelmaa, oon vaan kateellinen teille kaikille, keillä rinnat ovat saaneet lisäpuhtia! :D

Tänään olin koirien kanssa lenkillä ja parin minuutin välein tuli sellainen painon tunne alavatsalle.. Oli kyllä kaamee pissahätäkin, mutta vähän epäilen että oisi olleet supistuksia.. Mutta eikös ne oo ihan turvallsia jos eivät ole kivuliaita? Ja tosiaan vatsan kovuutta oli hieman vaikea määritellä siinä kävellessä/seisaaltaan.. Kotiin kun pääsin lepäämään, niin ei enää tullut. Saattaa olla, että kuvittelinki koko jutun, tai sitten se vessahätä oli jotenkin osasyynä tähän...

paum & vampula, edelleen 19+2.
 
Rakenneultra olis huomenna iltapäivällä, saa nähdä kuinka hyvin/huonosti sitä tulee nukuttua ens yönä. Ja meillä on vielä se ultra lääkärille mun perus sairauden vuoksi. Ja ainakin viimeks oli melkein kolme tuntia myöhässä, ja pelkään että huomennakin on myöhässä. Siinä odotusaulassa tulee sitten välillä mietittyä että jos kaikki ei ookaan hyvin ym. Ja varsinkin jos joutuu odottaa kolme tuntia niin kaikki pahimmat pelot kerkee käymään läpi. Mutta yritän ajatella positiivisesti että huomenna olis lääkäri edes suunnilleen ajallaan.

Kestoilua meillä ei ajatellakaan, pyykin kuivaus, aika ja miehen vaippa inhotus aika pitkälle syynä. Eli kertiksillä meinataan mennä myös tämän kolmannen kohdalla.

Niin ja liberokerhoon olen kuulunut jo esikoisesta lähtien. Ja sieltä voi "ostaa" pisteillä tuotteita. Ja pisteitä taas saa vaippapaketeista ja liberon vauvanhoito tuotteista. Tuotteet mitä itse olen tilannut pisteillä ovat olleet hyviä ja aion kolmannenkin kohdalla kerätä pisteitä ja saada siten noita lahjoja.

Muutakin oli varmaan mielessä mutta tuo mammadementia vaivaa ja pitäisi varmaan muutenkin yrittää jo mennä nukkumaan jos tuo nukkumattikin tulisi...
 
Nyt kyllä unohtu jo aivan kaikki mitä piti kirjoittaa -.-'''

Hmmmm.....Ensinnäkin onnittelut uusista tyttö/poikalupauksista ja muutenkin hyvistä kuulumisista rakenneultrista yms..

Sitten vaippa asiaa...Meillä ainakin ihan kertisvaipoilla mennään, ei ole edes mielessä käynyt että kestoja alkaisin käyttämään(tiedä sitten että mistä johtuu).
Ja sitten vanhemmalla iällä muksulle tehdään kotona omat ruuat. Tuossa juuri tänään kävin kaverin kanssa kaupassa ja kauhistelin että pieni pilttipurkki kunnon ruokaa maksaa hieman yli 80senttiä kun ennen ollut n.30-50 senttiä mitä itse joskus itselleni ostelin. Ja herkku piltit on vielä suht halpoja ainakin osa. Mutta mielestäni sen aikaa mitä muksu soseita syö niin säästää suht paljon rahaa johonkin muuhun sitten vaikka niihin kertakäyttöisiin vaippoihin :DD (kuulostan taas hirveeltä pennin venyttäjältä mutta mielestäni ruuan soseuttaminen ei hirveästi vaivaa vaadi :DD )

Painossa tapahtunut pientä nousua. viimeneuvolassa vähän päälle 78 ja nyt vaaka näytti 79 vähän päälle :) Et alkaa näköjään tuo paino nyt sit nousta :) Massu kasvanut kyllä jo sen verran että ei tunnu yhtään hyvälle jos kissa mahanpäälle nukkumaan tulee (se kun on sen lempi paikka ja ei auta vaikka viskais lattialle kiipee minuutin päästä uudelleen -.-''' ) tai että jos makaa selälteen. Pakko olla melkeinpä kylelteen koko aika jos meinaa pötköttää. Ja tosiaan uudet farkut on haettava enskuussa enään ei auta pompulat napinkohdalla puristaa silti inhottavasti.


Mitähän vielä...Mies kävi tänään työhaastattelussa ja vaihtaa nyt sitten työn parempi palkkaiseen :) Hieman saan hermoja hellittää kun tietää että tullaan nyt sitten varmasti pärjäämään rahallisesti kun muksu syntyy :) Ja itse tässä meinasin mennä siihen saakka kun äippäloma alkaa niin työharjoitteluun paikalliseen ruokaravintolaan jossa aikaisemminkin ollut töissä. Tai no sanotaan että siks aikaa kun selkä kestää!!
Alkanut jo nyt osoittamaan mieltään sen verran että tuskin hirveen kauaa tuun tota hommaa jaksamaan...Mut kattoo sitä sit.


HUPSS!!! kello taas noin tuhottoman paljon kun tänne jumittui lukemaan ja kirjottelemaan. Tämä mamma lähtee nyt nuggumaan niin jaksaa huomenna.

Petteri 20+4:heart:
 
Onnea jälleen kaikille uusia tyttö/poikalupauksia saaneille! :heart:

Niina85, siehän oot ahkerasti tehnyt käsitöitä.=) Mäkin niin mielellään tekisin enemmän, mutta tuntuu että tuo päivätyö vie kaiken ajan. :D Ihana päästä äippälomalle, niin ehtii toivottavasti jotain kotona tehdäkin... Myydäänkö muuten kangaskaupassa sitä "puklurätti-kangasta" vai mistä oot rättejä tehnyt? Sekin vois olla yks projekti mun listalle... Tuo toppapussikin houkuttais, mutta en oo löytänyt siihen hyvää ohjetta enkä varmaan ehdi sitä tehdä. Ehkä pyydän sitten sellaisen vaikka joululahjaksi. Voi kauhia, mun pitää varmaan pyytää töistä lomaa että ehdin ommella kaikki. :D

Onko kellään ollut kaukalopussia, joka olis samalla kantoliina? Sattui vaan kerran nopsasti silmään jossain esitteessä ja mietin, onkohan siitä mihinkään. Siis sellainen pehmeä turvakaukaloon sopiva pussi, jossa on kuitenkin pitkät lenkit että sen voi heittää sitten aina siitä suoraan syliin. Mietin vaan että onkohan nuo kantohärpäkkeet sitten tosi haitolla siinä...?

Zarix Samaa mieltä vauvanruuasta, ihan järkyttävän hintaisia pienet purkit! Oon myös aatellut, että tuskin jonkun perunan ja porkkanan soseuttaminen multa niin hirveästi voimia vie, ettenkö sitä voisi tehdä. :) Ja jos tekee enempi kerralla ja lyö pakkaseen, niin on sitten kiireisemmällekin päivälle jotain suuhun pantavaa.

Raskausarpia ei ole täällä näkynyt vielä... Kovasti oon rasvaillut masua melkeen alusta asti aamuisin ja iltaisin, ja nyt vaihdoin paria astetta rasvaisempaan voiteeseen. Ainakin hieman helpottaa kiristyksen tunnetta. Saa nähdä sitten miten raidallinen oon loppuvaiheessa, mulla ei tuota mahanahkaa oo kovin hirveästi tarjolla ylimääräistä ja oon niin pieni muutenkin että hirvittää kuin hirveästi tuo maha tuosta oikein venyy. :D Kellahdan varmaan lopussa nokalleni...

Vauveli on kovasti ruvennut välillä muljahtelemaan. Tuntuu ihan selvästi että se kääntyy jotenkin toisinpäin kun tuntuu sellainen jännä muljahdus, jonka jälkeen potkut ei enää tunnukaan samassa paikassa, vaan yleensä hiljenee.

Mutta tänäänpäs taas paukkuu, 19+0!! :)
 
Onko kellään ollut kaukalopussia, joka olis samalla kantoliina? Kyseli Nohveli
Meillä on Kantaessa ihan ok, kaukalossa ei todellakaan toimi! Lapsi on siellä pussissa ja vyöt tulee sitten päälle kiinni. ei siis mitenkään turvallista. Olenkin laittanut tuon pussin vaunuihin ja ostanut kaukaloon erikseen paksun pussin jossa vauvan saa suoraan vöihin sisävaatteissa.
 
En sitten kyllä ikinä enää ole kokonaista päivää käymättä täällä! Uskomaton määrä tekstiä, eihän tätä kaikkea millään jaksa lukea :D

Onnea kovasti taas ultrauutisille ja tyttö- ja poikalupauksille! :) :heart:

Ajattelin tuossa juuri äsken, että ultrassa (19+5) tosiaan pojan pään koko muistutti viikkoja 20+3 ja reisiluun pituus viikkoja 20+1. Käytännössä siis poika on pidemmällä kuin mitä raskauteni. Ellei siitä sitten tuu sellanen nelikiloinen isopoika. Aika epätodennäköistä kyllä kun mä olen alle 160cm ja poikaystäväkin alle 170cm :D Mut tällanen tieto pistää jänskättämään et syntyykö vauva niinsanotusti "mun aikatauluuni" vai omaansa... Onko kellään muulla ultrassa käyneellä vauvan koko ollut parikin päivää suurempi kuin omat viikot? Ultraaja eikä terveydenhoitaja kumpikaan sanoneet kyllä asiaan mitään, eli eipä kai tuon mitään isompaa huolta tarvi herättää...

Raskausarvista mulla on rinnat TÄYNNÄ raskausarpia. Se on aika kamalaa, kun ne vaan venyy ja venyy ja venyy....... Muualta en oo niitä vielä löytänyt.

Mulla on noussut paino vaan pari hassua kiloa. Kahden edellisen neuvolan välillä 600g. Eli kuukaudessa siis. Jos maanantaina neuvolassa mun paino ei ole yli 50kg niin en ala :D Viimeks tais olla 49,4kg. Lähtöpainoni on vähän epäselvä, neuvolakortissa lukee arviona 47kg, mutta en ollut punninnut itseäni ennen raskautta piiiiitkään aikaan.

Epäilen että mulla on taas/edelleen hiiva. Kutisee kutisee kutisee kutisee. Mulla on tuolla käyttämätön kolmen päivän canesten puikkokuuri, voisin aloittaa sen tänään, jos tällä kertaa vaikka tulis kunnolla tuloksiakin.

ON: Nyt parina päivänä pikkunen on potkinut ihan kokopäivän, lähes kokoajan tuntuu jotain möyrinää masussa. Se on hauskaa! :D Se on ruennut nyt iltaisin ja öisinkin liikkumaan, mikä vähän hankaloittaa nukkumista... Muuten on kaikki mennyt ihan hyvin, ei mitään erityisempiä ongelmia tällähetkellä :)

Pinsuli ja pikkunen 21+6 <3
 
Pinsuli Täällä pieni olisi nyt 21+6, mutta oviksesta laskettuna mentäis 20+4 eli pojalla on kokoa... Toivottavasti ei samaan tahtiin kasva tai sieltä tulee joku reilu nelikilonen jötkäle... Mutta toi 21+6 täsmää sitten taas menkoista ja 28 päivän kierron (mitä mulla ei siis tod. ollut) mukaan laskettuna, joten ei syytä huoleen...
 
Käsitöitä olisi ihana tehdä! Kun vaan ryhtyisi toimeen, niin siitähän se on kiinni. Sitä vaan aina uskottelee itselleen ettei muka osaa tai ei ole aikaa. Sen kerran kun olen jotain tehnyt, niin hyvää jälkeä on tullut. Ainoa mitä en oikeasti osaa, on neulominen.

Onneksi on mummo ja sisko, jotka neulovat ja virkkaavat ihan omaksi ilokseen. Ja sisko on myös ompelija ammatiltaa, omaa myös hyvän maun ja häneltä "tilailen" ain milloin mitäkin. Kuopukselle teki aivan ihanat pinnasängyn pehmusteet ja lakanat, ne pääsee käyttöön nytkin. Laatikossa odottaa myös jos jonkin näköistä villapeittoa ja villavaatteita, mummolta ja siskolta. Turvakaukalopussin tekoa mietinkin, tekisikö sisko senkin, saisi oman näköisen.

Kertisvaipoilla mennään tämän kolmannenkin kanssa. Olen vain laiska ;) Päiväkodissamme on 2 kestovaipallista pikkuista ja se jo on ollut ihan riittävästi minulle :D

Kehon muutokset ei itseäni vaiva. Kolmatta pullaa uunissa ja kehohan on jo sen mukaan muokkautunut :) Ei huoleta kilot tai mahan kasvu. Arpia on jo mahassa, pakaroissa, tisseissä ja ihan aavistuksen reisissä. Painoa on aikaisemmissa raskauksissa tullut aina täsmälleen 16kg, se ei ole paljon lähtöpainoani ajatellen, ihoni vain on sellainen että arpeentuu helposti.

Mutta sanoisin että en siltikään joka hetki mitenkään hymyssä suin nauti tiellä olevasta vatsasta, masentelen joskus vaatekaapin edessä päälle pantavaa miettiessä, sitten loppua kohden vielä enemmän ongelmia edessä; autoon sujahtaminen ei käy enää ketterästi, ei saa ostoskärryjen pohjalta niin helposti tavaroita pois jne. jne. Pääosin kuitenkin olen vain tyytyväinen kasvavasta mahasta. Eilis iltanakin katselin vain itseäni alasti kokovartalopeilistä saunana jälkeen - huokailin miten ihana tuo massu jo on :D

Ja vauva liikkuu nyt jo paljon terhakkaammin. Liikkeet näkyy hyvin vatsan päälle. Saunassa loikoillessa vaakatasossa koko maha meni ensin vasemmalle sitten oikealle. Tulee konkreettisemmaksi tämä odotus miehelle ja lapsillekkin :) Iltaisin istun sohvalla maha paljaana, olen kuin mikäkin yleinen nähtävyys, vuorotellen joku lapsista tai mies käy paijailemassa mahaa. Vauva on saanut jo miljoona pusua, laulua ja iltasatua :D :heart:

Välillä tuollainen läheisyys kyllä ahdistaakin. Vedän paidan eteen ja sanon että nyt annetaan mahan olla. Eli liika on liikaa minullekkin :)

Kehon muutoksista kuitenkin alunperin piti sanomani että on hirveän yleistä että se pelottaa ja ahdistaa. Etenkin niillä, jotka ovat ennen raskautta tehneet töitä kroppansa eteen. Asiasta kannattaa jutella avoimesti esim. miehen kanssa ja neuvolassa. Musta raskaana ollessa on erityisen tärkeää että äiti panostaa omaan hyvinvointiinsa, hoida ihoa, käy kampaajalla, manikyyrissä jne. Mitä se kropan hoitaminen kullekkin on. Ota tavaksi saunassa kuoria ihoasi, jalat virkistävään/hoitavaan kylpyyn, mies lopuksi rasvaamaan jalkasi tai vaikkapa koko vartalosi kauttaaltaan.

Suosittelen ihan kaikille :)

Niina85 hyvä että sait kunnolla saikkua! Tsemppiä :)

Olen myös sairaslomalla vielä huomisen, maanantaina sitten töihin viikon tauon jälkeen. Nyt alkaakin olo helpottamaan. Mies on nyt vuorostaan kunnon flunssassa. Täytyy myöntää että oon näin sairaslomalla hoitanut miljoona sellaista asiaa joihin ei normaalisti tunnu koskaan olevan aikaa, kirjastosta hain töihin kuuntelukirjoja nukkariin, käytin auton huollossa ja kellon jne. Huomenna mennään 5v neidin kanssa rentoutumaan kampaajalle :ashamed:

Adora ja Marakatti 19+0 PoksPoks :heart:
 
Pinsuli, ei ne pari päivää merkkaa oikein mitään, sillä se riippuu ihan mittaajastakin mitä ne lukemat on. Kuhan vauva vastaa viikkoja noin niinkuin suunnilleen, niin kaikki on hyvin! :)
Jos menisi vaikka kolmelle eri lääkärille putkeen, niin kaikki sais varmasti hieman eri päivät, kun muutamalla millilläkin jo voi olla vaikutusta niihin viikkoihin. Sitten alkais huolestuttaa jos vauva menis esim yli 2 viikkoa jälessä, että mikäs siellä kasvua hidastaa.

paum & vampula 19+3
 
  • Tykkää
Reactions: Hennu86
Hellureiii

Zarix ei tommosia pidä kertoo (painosta),mur sulle ;) onnea poikalupauksesta

Onnea myös muillekin ultrassa kävijöille, sekä tyttö- tai poikalupauksista.

Adora mikä siellä vointi,joko räkis helpottaa? joo ei se pissan pidättäminen varmaan mitään kunnon lantiopohjalihastentreeniä olekaan, mutta varmasti jotain hyötyä siitä on. näin ainakin toivon, kun oon niin laiska muistamaan tehdä niitä kunnon treenejä

Millamau minäkin odotan että pääsen treenaa kroppani takaisin :/ kyllä mä nautin raskaana olemisesta ja mun mielestä raskausmaha on ihana…mutta mä tiedän että mul on ihan hirvee homma saada kroppani takaisin synnytyksen ja imetyksen jälkeen. meinaa veikkaan et 30 lisäkiloo tulee yhteensä näistä kahdesta rakkauspakkauksesta ja muhun ei imetykset tai imetyksen lopetukset auttanut…mut se on sen ajan juttu se

Tervetuloa uusille. Uusille ja vanhoille tiedoksi/muistutuksena, facebookissa toimii myös tammikuun vauvat 2013 ryhmä (salainen). Mukaan vain.

Luniee:et meille paljasta sukupuolta? onnea hyvistä ultrauutisista ;)

Kestoilu ei taida olla mun juttu…joten kertseil mennään tämänkin kanssa

Liberokerhoon joskus esikoisen aikaan liityin ja keräilin koodeja,mut mun mielest siel oli niin pöhköt ”lahjat” et se keräily hiipui.

Käsityöihmisiä täällä,minä :) syksysin rupean sukkia yms neulomaan…nyt on kesken sohvalle peitto (meinasin ja isoöidin neliöö,mut sit rupesin jotain ihan muuta kuvioo tekemään,tosi reikänen se ainakin on…ehkä purkaan sen ja aloitan isoäidin neliöö pötköön …tai sitten keskityn vain niihin pienen pieniin sukkiin <3

Raskausarpi on tännekkin ilmestynyt yksi mahaan :/ ei tarttis tulla ollenkaan, esikoisesta ”säästyin”.

ON:
Mulle saa päivittää poikalupauksen <3 rakenneultrassa käyty ja kaikki hyvin. kovasti potkii masussa ja tunnenkin ne vaikka mulla istukka vielä etuseinämässä. nimiä vois rupee miettii uudestaan,kun meillä oli jo pojalle nimi mut piru vie naapurin lapsi (muutettiin just tänne) on sen niminen mitä aateltiin…eihän pihalla nyt voi kahta samannimistä lasta olla ja kun tää ei oo mikään iso taloyhtiö :) huh miten paljon tuli tekstii. ekaa kertaa avasin wordin viereen ja kopsasin siitä sit kun sain selattuu nääääää kaikki kirjoitukset joita oli paljon.

Ranskis Ja pätkis 21+2
 
Rakenneultra on meilläkin lähiaikoina edessä. Pikkuisen jännittää, mutta sehän kuuluu asiaan. Rakennetutkimuksen ohella myös meitä kiinnostaa tietää vauvan sukupuoli. Omasta mielestäni nämä kaksi asiaa ovatkin aivan erillisiä juttuja: suhtaudumme aivan yhtä suurella nöyryydellä ja vakavuudella (!) rakennetutkimukseen, vaikka tohtisimmekin olla kiinnostuneita siitä, kumpaa sorttia olemme odottamassa. Minulla on ollut yhtä lailla tyttöoloa ja poikaoloa. Jotenkin vasta heräsin tässä siihen, että jospa asia onkin jo viikon sisällä faktana tiedossamme...sehän tarkoittaa sitä, että on vain muutama päivä aikaa tehdä kaikenlaisia testejä ja pohtia vanhan kansan ennusteita - ikään kuin kevennykseksi tässä muussa jännityksessä. Testit on veikanneet molempia, joten kovin isoa tukea ei niistä ole tullut. Saas nähdä.

Mielitekoja on tällä hetkellä mm. punaherukat, vaniljan maku (kastike, vanukkaat), meksikolainen ruoka ja valitettavasti myös suklaa. Kaiken kaikkiaan ruokahalu on hyvä ja aika monenlaiset ateriat maistuvat. Mitä mielitekoja teillä muilla on justiinsa nyt?

Painoa on tullut nyt viitisen kiloa lisää. Vauvamasu on viimeisen viikon aikana pumpsahtanut tosi selkeästi esille ja isommaksi.

Käsitöistä: Aion lähiaikoina hurauttaa ompelukoneella kovin helpon, mutta aiemmin meillä jo nii-in käteväksi osoittautuneen "lahjani" vauvalle. Ostan vain sopivanlaista (niin..se tyttö/poika..?) pehmustettua ohutta tikkikangasta ja teen siitä n. 120cmx120 cm -kokoisen leikkitäkin / pinnasängyn peitteen ompelemalla vain reunat päärmeille. Ei vaadi kovin kummoisia ompelutaitoja, mutta sitä tuntee tehneensä omin pikku kätösin vaaville jonkinlaisen muistojen kankaan, koska sitähän pikkuinen tuijottelee sitten eräänkin kerran :). Kutomaan minusta ei ole, mutta onneksi kirppareilta löytää välillä jonkun luopumia söpöjä villasettejä.

Kaikille leppoisaa ja mahdollisimman huoletonta raskauden puoliväliä toivotellen,

:wave:Ninikki ja viuviu 20+3
 
Rakenneultrassa tänään käyty ja kaikki oli pikkukaverilla hienosti. Ei kyllä meinannut antaa lääkärin tutkia sydäntä kun oli niin kova meno päällä :D Ja iloiseksi yllätykseksi lääkäri oli vielä etuajassa. Uudestaan pitää kuitenkin mennä äitipolille ultraan rv32 kun istukka on kuulemma kohdun suun päällä (tai jotain sellaista).No lääkäri kyllä sanoi että yleensä se nousee itsestään kun vauva ja kohtu kasvaa, mutta on kuitenkin hyvä sitten vielä tarkistaa.

Käsitöistä pikkuisen kateellisina lueskelin teidän käsityö ihmisten juttuja, kun mä osaan kyllä ommella koneella mutta lähinnä sellaista korjausompelua ym. Ja kutominen ja virkkaaminen on sama kun latinaa pitäis alkaa puhua. Mutta onneksi anoppi on kova kutomaan niin saa tämä pikkuinen sitten villavaatteet sieltä.

Mutta nyt jo helpottunein mielin nukkumaan...

Persikka-78 20+3
 
Täällä menossa jo 21+2 ! Herttinen kun aika menee niin nopeesti .


Pari päivää sitten kirjotin tänne kauhian pitkän tekstin , mutta se katos ku tuhkatuulee . Oon kuitenkin viettäny aikaani vaihteeks viikon verran sairaalassa , kuumeen ja turvonneiden imusolmukkeiden takia . Lopulta ne sitten leikattiin pois ja kuume laski .Kontrolleissa sairaalassa pitää vielä käydä huoh.

Tänään olin rakenneultrassa ... Mulle saa myöskin päivittää poikalupauksen :heart: kaikki oli kunnossa ja vastasi viikkoja !<3

Kestovaippoja oon ainaki ajatellu kokeilla miten toimivat . Osaiskohan joku suositella tai antaa vinkkiä , mistä vois netissä niitä tilata ja millaset on hyviä ?

Äitiyspakkausotetaan , siellä tulee kuitenkin sellasta tarpeellista tavaraa , mitä ei välttämättä tuu mieleen ees ostaa .

Väsyttää liikaa , pakko hipsiä nukkumaan :)
 
Ranskis miksi ei jos itse tahtoo? :DD Olen sinut makkaroideni kanssa ja olen jopa hieman ylpeä että edes hieman paino noussut että tietää jotain sentäs tapahtuvan kun ei oikein mitään muita merkkejä ole :( Paitsi päivittäiset potkut. Aluksi hirvee pelko siitä että kuinka jättiläinen musta tulee mutta olen päättänyt että aivan samakuinka paljon sitä painoa tulee niin vähintään sen verran lähtee poiskin tapalla tai toisella :)

Petteristä ei oikein enää kotona kuulu mitään mutta ystävällä kun käyn kylässä(tällä yhdellä tietyllä) ni johan alkaa riehuminen :DD Kaveri kertoi että eräs toinenkin ketä niillä oli kylässä käynyt raskaana ollessa ni oli aina alkanu muksu vetää rundia mahassa :DD Tiedä sit mikä vaikutus siel oikeen on :D

*haukotus* Kait se on mentävä taas nukkumaan, pikku hiljaa saatava unirytmi kuntoon ennenkun alottaa duunit.

petteri 20+5
 
Jälleen kerran onnea uusista poikalupauksista! :)

Mielitekoja on tällä hetkellä suklaa! :D Oon kyllä jo ennen raskautta ollut sellanen suklaan himoitsija, mutta tuntuu että nyt sitä pitäis vaan koko ajan saada. Kaupasta ostin yks päivä suklaalevyn, että syön siitä nyt sitten vähän kerrallaan, ja hupsistakeikkaa, illalla huomasin että eipä oo paljon enää jäljellä... :D Eilen otin suklaamuffinsseja pakkasesta ja hupsista, olipa yhtäkkiä pussi aika paljon tyhjempi... Ja vielä ku pitäis jotain sokereita tarkkailla, kissan kilit, eihän tästä tuu mitään ku tekee vaan entistä enempi mieli!!! Voi minua loppasuuta. :ashamed:

Ootteko ottaneet kuvia masuistanne? Mä oon aina silloin tällöin kun muistan, suunnilleen ehkä parin-kolmen viikon välein. Mukava katsoa niitä aiempia kuvia, kun masu kasvanut niin vauhdilla. :) En kyllä julkisesti rupea jakelemaan kuvia yöpöksyistäni, mutta omaan jemmaan muistoksi...

Viikonloppuja ja hyviä vointeja! :)

Nöhveli & pikkumöykky 19+1
 
Ranskis: Mulla on tosi paljastava nimimerkki, jos joku sattuu täällä tunnistamaan (väännös meidän koiran nimestä + paikkakunta ja ikä etusivulla). Sillä ajattelin eka olla vähän salamyhkäinen sukupuolen kertomisen kanssa, mutta tuskinpa täällä kukaan käy kyttäämässä :D Eli poikaa meille lupailtiin, sanottiin jopa ihan varmaksi. Poikaolo on kokoajan ollutkin ja varsinkin isukille oli mieluinen tieto, kun toinen on poikaa toivonut :)

Me siis ajateltiin salata sukulaisilta yms. vauvan sukupuoli, saavat olla synnytykseen saakka jännityksessä. Minun äiti ei halua tietää etukäteen ja siksi ajateltiinkin että pysyköön kaikilta vielä salassa. Töissä olen kyllä sitten ihan kertonut, kun sieltä ei tiedon pitäisi levitä sukulaisille. Mites muut, Kerrotteko sukupuolta muille raskausaikana, jos sen olette ultrassa saaneet selville?

Meillä on viellä mietinnässä aloitetaanko kestoilu vai kertisvaipat. Ajattelin laittaa itse vauvalle kestovaippoja ja hoitaa niitten pesemiset, mutta mies voisi halutessaan käyttää kertakäyttöisiä, kun ei kestovaipoista innostu. Samoin matkoilla ja kylätellessä käytettäisiin kertiksiä.

Luniee 21+1
 

Yhteistyössä