Tammitähdet 2017

Heippa täältäkin!

Meillä myös tota tissillä riuhtomista, ajattelen, että liittyy siihen kun on väsynyt, mutta vaikea nukahtaa. Meillä poika on nyt vihdoin alkanut nukahtaa välillä muutenkin kuin tissille jos on väsynyt. Ihan hyvä ajatellen sitä, että nukahtais joskus sit omaan sänkyynsä. Ei oo tosiaan täälläkään ollut sillä mitään virkaa. En jaksa öisin tapella, vaan nukun mieluummin. Päivisin nukkuu nyt aika usein sohvalla. Kyllä hän mieluummin edelleen posottais sylissä, mutta pakko vähän siedättää jo muuhunkin, ettei olla ihan pulassa. Rytmiä ei edelleenkään pahemmin ole, paitsi että yö on nyt viikon ajan alkanut puolen yön tienoilla.

Eipä siitä omaan sänkyyn nukuttamisesta kannata Narana ottaa stressiä. Mulla on kaikki nukkuneet alussa vieressä. Kun rytmiä on ollut sen verran, että on nukahtanut jo alkuillasta yöunille, niin ovat oppineet nukahtamaan omaan sänkyyn. Viereen olen kuitenkin ottanut vähintään niin kauan kun yöllä on pitänyt syöttää ym.

Repa, meiltä löytyy sammasta ja valkoisen peitteen alla on muutama tummempi läiskä. Oon nyt hoitanut sitä parin päivän ajan hörppyyttämällä lusikasta vettä syönnin jälkeen (puhdistaa suun maidosta, niin ei jää kasvualustaa) ja tipauttamalla neljä kertaa päivässä vichyveteen kastetusta vanusta pisaran pojan suuhun. Omat rinnat oon myös pyyhkinyt sillä vanulla, vaikka ei ainakaan mitään näkyviä merkkejä oo että ois tarttunut. Niin ja tutit oon joka päivä keittänyt ja käyttänyt kertakäyttöisiä liivinsuojia. Parissa päivässä näyttää jo paremmalta. Neuvolan terkka ehdotti puolukkaa, mutta luin netistä tosta vichysta ja ajattelin, että se on kuitenkin parempi suolistolle kuin puolukka. Puolukkaa kokeilen sit jos tämä ei toimi.

Käytiin tosiaan eilen neuvolassa. Poika oli kasvanut 4cm ja 700g kolmessa viikossa. Muutenkin kaikki oli hyvin. Kovasti hän nykyään jo juttelee ja tänään sain ensimmäisen ihanan, aidon hymyn. :love:

Mamadread ja itu huomenna 1kk
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Mamadread, joo oon tehny kanssa tota vichy hoitoa tiistaista lähtien mut kadonnut ei ole, ehkä parempi kuitenkin jos mielikuvitusta käyttää. Sitruuna ja puolukka olis vaihtoehtoina mut tiiä miten niille suunsa aukois... Pakko kohta kokeilla kuitenkin.

Neuvolassa oltiin eilen, tytöllä painoa nyt 5060g ja 56cm,( syntymämitat 49,5cm ja 3482g), hyvin kasvaa rintamaidolla(y) jutteli ja naureskeli kovasti tädille :) kehuja tuli ja äiti oli tietysti ylpeä :D kielestä ei oikein osannut sanoa mut sammaksena hoidetaan kotikonstein alkuun. Rotarokotuksen sai ja viime yö oli kyllä melko levoton, tiiä johtuiko siitä vai sattuiko vaan sopivasti.


Maitohappobakteerit aloitin nyt kun typyn maha tuntuu reagoivat vähän kaikkeen. Kakkinut nyt taas vähän joka vaippaan viikon verran vaikka oli jo kerta päivään rytmi ollut. Ihan normi kakkaa kuitenkin. Valitsin gefiluksen tipat kun samaa tuntuis olevan molemmat, rela ja gefilus,jos tuoteselosteseen on uskominen.
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Meillä on kanssa vähän tuota tissillä reuhtomista. Toisina iltoina enemmän ja toisina vähemmän. Varmaankin just sitä imun tarvetta eikä nälkää. Hän ei vaan oo myöskään oppinut tutille, vaikka on tasaisesti yritetty opettaa jo alusta asti. Mutta eipä tuu sitten tutista vierotuksen kanssa ongelmaa, kun ei oikein tutille oppinut. Muutaman kerran puoliunessa oon saanut sen huijattua suuhun, kun olis muuten vaan asunut tissillä.

Ihan hurjaa että meidän vipeltäjä on jo 8 viikkoa vanha! Ja kasvaa hirveää vauhtia. Mä melkein olin tippa linssissä, kun huomasin että 2-koon vaipat alkaa käydä pieniksi ja pitää ottaa 3-koko käyttöön.

Meillä tuli rotasta ehkä vasta viikon viiveellä oireita, sillon kakkaili kamalasti ja pulautteli muutamana päivänä tosi paljon. Sitten meni onneks ohi.

Nyt alkaa onneks olla mahavaivatkin jo helpottamaan päin! Ilmavaivaa on toki jonkin verran vuolaasta maidontulosta johtuen, mutta tosi vähäistä verrattuna 2-6 viikon ikään.

Täällä kans hymyillään paljon ja jokellellaan jonkin verran. Ja alkaa jo pikkuhiljaa viihtyä vähän leikkimatollakin. Päiväunille nukahtaa usein syliin, mutta siitä siirrän sitten unipesään - joskus jatkaa uniaan ja joskus herää. Vaunuissa viihtyy kunhan liikettä on, ei aina vaunuihin jostain syystä nukahda. Joskus taas jatkaa vaunulenkin jälkeen eteisessä unia toista tuntia. Yöllä on nukuttu tyytyväisinä vierekkäin, vauva mun kainalossa, helppo imettää ja jatkaa unia. Kyllä se aikanaan oppii yksin nukkumaan.

Viikonloppuja kaikille!
 
Minäkin olen ajatellu että se tissillä riuhtominen on tosiaan sitä imun tarvetta, ettei ole enää nälkä kun saattaa valutella maidotkin suusta imujen välillä. Tässä vaiheessa oon alkanu tuikkaan tutin suuhun ja hyvin on siihen tyytynyt :)

En minä mamadread siitä omaan sänkyyn nukuttamisesta stressaile. Mielelläänhän sitä murusen pitää kainalossa yön :love: lähinnä vaan että kaipa se jossain vaiheessa pitää sinne siirtää että ei nuku isin ja äitin välissä vielä teini-ikäisenäkin kun äiti ei malta luopua ;) omat unethan siinä lähinnä kärsii vaan kun koko ajan on vähän hälytys tilassa. Tänään jäin vielä nukkumaan hetkeksi (viimein!) kun mies nousi pojan kanssa. En ollu heränny ees herätyskelloon joka oli tuntia myöhemmin soimassa :whistle: äiti oli vähän väsynyt :LOL:

Toivottavasti Repalla on maitohapot auttaneet ja mahavaivat vauvalla vähentyneet?

Meijän nappula kasvaa ihan älytöntä vauhtia :eek: nytten jo vaatetta päälle koossa 62 ja jopa 68 ja ukkeli on vasta päivän päälle 6vkoa.. saapa nähä meneekö mun kirpparilta löytämät 80cm haalarit sittenkään ens talvena päälle :rolleyes: noh, ei ollu kalliit :D kotivaa'an mukaan painoa jo 5.9kg

Ja eilen hän päätti kääntyä sitten selältä mahalleen! Kovasti siinä sitkutteli ja onnistui ja kun käänsin takaisin selälleen, kääntyi uudestaan mahalleen. Ehkäpä tämä kuitenkin on vielä vähän vahinkoa :)

Ollaan täällä etelä -suomessa vierailulla ja käytiin eilen heurekassa kattomassa se animal body worlds. Jos ootte täällä päin niin suosittelen ehdottomasti käymään. Tosi vaikuttavan näköisiä! Aivan uskomatonta että ukkeli nukkui sikeästi koko lentomatkan tänne ja heräsi vastaperillä kohteessa vaikka lentokin oli myöhässä. Saa nähdä miten paluumatkalla käy :D

Narana ja niipukka 6vkoa 1päivä
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Pitkästä pitkästä aikaa täällä. Nykyisin aika paljon vähemmän istun koneella, facen selailen samalla kun imetän. :D

Meidän tyttö on nyt kaksi kuukautta, keskiviikkona tulee täyteen pari kk. Hänen nimekseen tuli lauantaina Emmi Juulia. :)

Emmi on yhtä kiltti, ja jopa tyytyväisempi ja kiltimpi kuin siskonsa pienenä. Nukkuu erittäin hyvin yöt, täysimetyksellä mennään. Ja päivällä on paljon hereillä ja sosiaalinen kaveri. Saapi itsensä käännettyä jo ihan poikittain. :D
Ainut mikä nyt hieman kaivertaa on se että tuttipulloa harjoitellaan, isänsä antamana ei oo vielä suostunut juomaan pullosta. Oon pumpannut ämmää silloin kun harjoitellaan. Eiköhän harjoittelu tuota tulosta, toivotaan niin. :)

Eli eipä tänne,isosisko on ylpeä pikkusiskostaan. Huomiota hakee etenkin kerhossa mutta eiköhän se siitä vähän rauhoitu kun aikaa kuluu.

Tsemppiä teille vauva-arkeen! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mimminkäinen
Meillä edelleen likan maha ns. käy ahkerasti :p mutta ei tuo tunnu allia haittaavan... Yöt rauhoittuneet taas... Tosin veikkaan että kohta meillä herätään kello 6,niinkuin veljiensäkin kanssa aikoinaan. Nukkuu suurinpiirtein siihen asti suht hyvin yhdellä syötöllä (tai kahdella) ja sitten alkaa veivaaminen.. Pierua ja torkkumista. Toistaiseksi nukkuu sitten vielä seiska-puoli kasi rauhallisesti noin tunnin, mut veikkaan että kevättä kohden jää pois toi viimeinen pätkä... Nukkumaan käy nyt helpommin kuin hetki sitten, 9-10 illalla on unessa... Mut niin on äitikin :LOL:

Rauhallinen ja tyytyväinen pimu on, vaikka ilmavaivaa vielä on. Kääntynyt on kyljeltä mahalleen pehmeällä alustalla... Mut vahinkohan se vielä :) hyvin innostunut ympäristöstä ja kokoajan pitää saada nähdä mitä tapahtuu. Hymyilee ja juttelee kokoajan enemmän. :)

Sammas jos sitä nyt on niin on edelleen... Kieli on paremman näköinen mut se tumma kohta ihan kielen perällä ei oo hävinnyt. Mutta ei myöskään levinnyt. En tiedä kuinka kauan tota sitruunaa nyt sitten hölvätään.... Kun ei tunnu muuksi muuttuvan (n)
 
Täällä kanssa sammasta edelleen, kai. Vaikea välillä sanoa, kuinka paljon vaaleasta on vaan pulautuksen värjäämää, kun kuitenkin kieltä puhdistamalla lähtee niin paljon. Mä ajattelin putsailla nyt seuraavaan neuvolaan asti, johon on reilu viikko aikaa. Arvioikoon terkka sitten. On se kieli kuitenkin paljon parempi kuin mistä lähdettiin liikkeelle.
Lisäksi calmette-rokotus on nostattanut patin. Senhän kuuluu tehdä se, mutta on varmaan kipeä ja harmittaa toisen puolesta. :( Me siis saatiin se rokote, että voidaan käydä miehen kotimaassa.

Täällä ollut kätinäviikko. Nyt loppuviikkoa kohden rauhoittunut. Vatsavaivoja vissiin. Ahkerasti oon yrittänyt röyhtäyttää ja saada vähän syöttövälejä pitenemään et maha sais levätä.
Onneksi hymyjäkin tulee ja tyytyväisiä hetkiä. Ja koko ajan lisää ikää, niin elämä alkaa helpottaa.

Mun mies alkoi eilen oksentaa. :poop: Täytyy toivoa, että mun pitkään ja hartaasti syömät maitohappobakteerit auttais, eikä tauti iskis muhun joko ollenkaan tai ainakaan kovin voimalla. Saati sitten vauvaan... :unsure:

Mamadread ja itu 5 viikkoa
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Huh, toivotaan mamadread että te vauvan kanssa vältytte taudilta!

Meillä oli kanssa pari vähän kitisevää päivää tässä, mutta nyt näyttää taas paremmalta. Ei tainnut mun syömäni kikherne-kastike sopia beben mahalle.
Ja täällä kanssa näyttäs siltä, että aamut alkaa aikaistua, ja yöt vaihtaa rytmiään muutenkin. Ennen eka syöttö olo siinä klo 03, nyt jo 01-02 ja toinen syöttö oli 06 aikoja, nyt klo 04 jälkeen. Ja sit syödään kuuden jälkeen kolmannen kerran, eikä välttämättä haluais enää sen jälkeen nukkua, joskus nukkuu ehkä vajaan tunnin.. aamu-uniselle mammalle vaikeaa :D

Meidän vauva nauroi eilen ekaa kertaa ääneen! Olipahan ihanan kuulosta <3 tais olla sopivasti väsynyt siinä vaiheessa, kun höpsöteltiin illalla sohvalla.

Musicro ja V 9vkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Mamadread, oioioi, toivottavasti ei tule etenkään vauvaan ettei tarvis sairaalaan mennä.... :eek:
Sama ton sammasasian kanssa, et en tahdo nähdä mikä tilanne kun toi vichy huuhtelee ton kielen aika kivasti, mut perällä on tummaa katetta... Sinne ei vaan kunnolla nää... Mut kun ei oo levinnyt eikä aiheuta mitään oireita niin odottelen nlaa joka on loppukuusta.

Meillä selkeästi alkaa tulemaan jotain rytmiä. Aamulla n. 7 ylös, n.8.30 45min max unet, 10-11pidemmät päikyt 2-4h ja sit riippuu siitä kauan on nukkunut miten nukkuu seuraavat unet, mutta toiset vähän pidemmät yleensä vielä noin 4-5 aikoihin ja pikku torkut illan suussa. Sitten yöunille noin kasin aikaan, yösyönnit siinä yhden ja neljän aikaan. Loppu aamu menee sit miten menee, välillä enemmän tissillä joskus ei ollenkaan.

Naamassa allilla jotain kuivaa punottavaa röhelöä, onkohan ihan atopiaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Huh, onpa kiirettä pitänyt tässä.. Ei oo ehtinyt kirjoitella. Meillä edelleen samanmoisena tissitakiaisena elo jatkuu kuin tähänkin saakka, pullo tai tutti ei edelleenkään kelpaa. Päikkärit on hyvin lyhyitä, vartin-puolentunnin unia, paitsi koliikkikeinussa tai liikkuvissa vaunuissa. Neuvolassa käytiin keskiviikkona, painoa oli kuukaudessa tullut reilu kilo ja pituutta 4 cm. Vähän masuvaivaa ollut joten aloitin disflatylin, siitä näkyy olevan apua. Rotarokotus meillä lisännyt kakkaamisen määrää, nytkin illan aikana 5 kakkavaippaa vaihdettu.. Kovasti on hymyilevä ja jutteleva tyttö noin muuten, ja yöt nukkuu 1-2 syömäkertaa lukuunottamatta, tosin nukkumaan käynti edellyttää tietysti sen että mä oon vieressä. Herää myös heti kun koitan vierestä livistää.. Ei siis käytännössä lainkaan kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa mikä vähän harmittaa, mutta aikansa kutakin, eihän tää kai pitkään kestä.

Toivottavasti mamadread ja vauva välttyivät taudilta.

Sammasta meillä ei oo näkynyt, vähän valkoista kielessä muttei sellaista katetta ollenkaan mitä muistan esikoisella olleen.

Mimminkäinen ja H. Hippulainen huomenna 8 viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Eipä vältytty taudilta. Allekirjoittanut toimitti tuntikausia putkeen molemmista päistä viikko sitten. Vauva nukkui sikeästi ja paljon ja pulautteli enemmän pari seuraavaa päivää sekä kakka oli tavallista lirumpaa. Mutta ei siis sairastanut pahasti. Itsekin toivuin nopeasti ja seuraavana päivänä olo oli jo ok. Ei ollut niin paha kuin pelkäsin. (y)

Ihanaa Repa, että teillä on jo rytmiä. Itsekin odottelen sitä että vauvan sais iltaunille ajoissa ja sais miehen kanssa olla lähekkäin. :D Ja tietty vähän omaa aikaa myös.
Meillä aika samat kuviot kuin Mimminkäisellä että vauva nukkuis lyhyitä pätkiä ja syö tiuhaan. Nyt oon saanut vaunuttelun jälkeen nukkumaan vielä sisällä. Tuntuu, että meillä toi lyhyt torkahtelu johtaa yliväsymiseen ja sit kiukuttaa. Kun saadaan kunnon unia alle niin poika on yhtä hymyä ja iloa vaan. Joten aika paljon oon käyttänyt energiaa nukkumisasioiden pähkäilyyn. Yöllä meilläkin nukutaan vain kainalossa. Se on sit se seuraava projekti joskus myöhemmin... :rolleyes:

Muutoin tänne ei kummempia. Pitää alkaa vissiin leipomaan pakkaseen kun kahden viikon päästä on nimiäiset, niin ei oo kaikki sit kerralla niskassa.

Mamadread ja itunen 6 viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Meillä on mimminkäinen vähän samanlaista, että vain tissi kelpaa, ei tutti eikä pullo. Ja nyt omat nyrkit eksyis suuhun myöskin, siitäkin välistä hermostuu kun otan sormet pois suusta. Ja nukahtaa yöunille vaan mun viereen, eikä mitään toivoakaan päästä pois vierestä. Tissiäkään ei alkuyöstä saa edes topilla peittää, kun se on arvon herran tyynynä.

Mies välillä nurisee yhteisen ajan puutetta, mutta oon koittanut sanoa, että jos on 9,5 vietetty aikaa kahdestaan, niin ehkä hän jaksais jokusen kuukauden odottaa että vauva kasvaa ja valmiudet nukkua yksin kehittyy. Muutama kuukaus on kuitenkin aikuiselle lyhyt aika ja vauvalle koko siihen astinen elämä.

Laitoin itseni muuten karkkilakkoon, kun alko mennä herkuttelu lapasesta ja sekin on rauhoittanut pikkumiehen mahaa. Hyvä niin.
Käytiin nyt viikonloppu mun vanhempien luona, vähän levottomampia oli unet siellä kuin kotona, mutta ihan ok. Mulle vaan tuli taas hirveä tarve muuttaa pois pk-seudulta jonnekin pienemmälle paikkakunnalle.

Eipä täälläkään oikein ihmeitä, tasasta vauva-arkea.
 
Heips taas kaikille! :)

Pitkästä aikaa muistan tulla tännekin kuulumisia jakamaan ja lukemaan. Meillä Iisa on jo 3kk (tai no, huomenna virallisesti). Niin vaan se aika menee äkkiä :love:

Meillä on ollut täällä jos jonkin näköistä äksöniä ja viime viikon lopulla käytiin ihmettelemässä suurta maailmaa ihan Helsingissä ja Tallinnassa asti (tai satamassa, ei poistuttu laivasta vaan nukuttiin päikkärit :LOL:) Iahn selkeästi Iisa on ns. herännyt ihmettelemään tätä maailmaa ja se vauvakupla on puhjennut. Tämä ilmenee mm. siten, ettei enää vain nuku tyytyväisenä kun ollaan liikenteessä vaan selkeästi häiriintyy äänistä, jotka ennen tuuditti vaan syvempään uneen. Tämän myötä myös rytmi nukkumisesta on hävinnyt, mutta onneksi sentään yöunet pitenee koko ajan. Loppuviikosta reissussa nukuttiin jopa jo 9h putkeen heräämättä lainkaan syömään välissä, kun päivä oltiin ihmetelty suurta maailmaa ilman kunnon päikkäreitä. :eek:

2kk neuvolassa painoa oli jo yli 6,3kg, mut sen jälkeen ei olla punnittu ja seuraava neuvola vasta 30. pvä. Pituuttakin oli silloin jo 60cm, nyt varmasti enemmän. Otettiin kans se rotarokote viimeksi, ei tullut mitään erityistä oiretta. Ainoastaan ilmavaivat helpotti ja kakka kulki paremmin sen jälkeen. (y) Nyt mua vähän jännittää miten käy tehosteet kanssa, kun mä oon sit 31. pvä menossa kaverin kanssa ekaa kertaa illanviettoon ilman Iisaa mukana. Lähinnä sitä, et mitenköhän tuo mies pärjää, jos onkin kauheesti vatsavaivoja tms. :rolleyes: Toivottvasti menis hyvin, kun mulla kun mulla on sit seuraavanakin viikonloppuna menoa, kun kaverin polttarit on silloin. :whistle: Jotenkin ei oo itsellä vielä yhtään kaipuuta päästä omille menoille, niin tuntuu tosi hassulta et on ikään kuin pakko mennä. No, kaipa noi hyvin menee. En oo kyllä vielä päättänyt, et meinaanko nauttia alkoholia noilla reissuilla. Kovasti olin päättänyt et esim. tuolla laivalla juon buffassa lasin viiniä ruuan kanssa, mut jäipä juomatta. Hyvin maistui cokis tilalla ;)

Mulla ei oo vielä puhettakaan herkkulakosta tai kuntokuurista, kun heti kun yritän vähän katsoa mitä syön, niin maidontuotanto hiipuu. :unsure: Sen verran yritän kuitenkin ettei paino nousis, vaikka välillä tuntuu et nousee väkisinkin. :cautious: Oon miettinyt sellaista lihavuusleikkausta vaihtoehdoksi, jos tilanne näyttää ihan toivottomalta imetyksen loputtua. Nyt kuitenkin koitan keskittyä mahdollisimman pitkään täysimetykseen. Murehditaan painoa sit myöhemmin :D
 
Heippa!
Mamadread: hyvä että pääsitte taudin suhteen vähällä, tai siis neiti pääsi:rolleyes:

Rubys, kiva reissu teillä!


Pitikin kehua rytmeistä, heti heitti häränpyllyä :LOL: no toki ne vaihtuu muutenkin tässäkohtaa vähän väliä:geek: alli on entiset pitkät päiväunensa vaihtanut lyhyisiin torkkuihin eli vaunuissakaan en saa typyä nyt tuntia pidempään nukkumaan ja sekin on työvoitto. 40min pätkiä enimmäkseen on nyt muutaman päivän vedellyt ja suht helposti nukahtaa kun ei liian aikasin käy laittamaan unille... Eli ikäänkuin tässä olis joku murros unien ja valvomis ajan pituuden kanssa käynnissä. Nukkuu kuitenkin päikkäreitä sen neljä kappaletta vaikka kesto lyheni roimasti ja illalla valvoo melko pitkään, kunnes sitten seiskalta puetaan pyjamat yms, puoli kasi sänkyyn ja kahdeksalta nukahtaa, tosin nukkuu sen 40min ja sit tainnutan uudestaan ja yhdeksältä suurinpiirtein on sitten sitkeässä unessa.
Yöt on menny tosi hyvin nyt kun päivisin ei nuku. Mutta kuten sanottu, huomenna voi olla jo toisin ja keskimmäisellä oli samanlainen pätkäuni kausi, että eiköhän nuo taas pitene. Tällä hetkellä isommilla lentsu joten eiköhän sekin taas tule neitiinkin ja vaikuttanee uniin varmasti.
Vieressä nukkuu täälläkin ja siihen nukutan, Ja nyt on sen verran ajoissa vaipunut sikeeseen uneen että pääsee vierestä livahtamaan (y)

Alli kakkii edelleen tiheästi, mutta ei näytä neitiä haittaavan niin ei kai siinä... :poop:
 
Moikka täältäkin pitkästä aikaa :)

Onneksi meni Mamadreadilla tauti ohi nopsaan ja pikkuinenkin siltä lähes säästyi :)

Tänään oli meidän pikku herralla 2kk neuvola ja mittoja saatiin 6.5kg ja 62cm :whistle: kaveri on vaa sen verran pitkäselkänen että vaatteet alkaa olla bodyjen puolesta jo hyvin pitkälti 68cm, merkistä riippuen.

Rotarokote saatiin ja jännityksellä odottelen mahdollisia sivuvaikutuksia :confused: eipä tuo nyt haittaa jos kakkaa tulee useammin kun nyt tahti on ollut yks krt päivässä. Kunhan ei mahanpuruja tulis.

Täällä on yöksi löytyny rytmi syönneissä. Tyyppi valvoo yleensä jopa yhteentoista jolloin on syönti ennen nukahtamista, sitten herää neljältä ja sitten seiskalta joka menee kai jo aamusyönniksi. Kauhistuttaa tuo myöhään valvominen ku tuntuu et kaikilla muilla lapsi menee tosiaan jo seiskan ja ysin välillä nukkumaan ja tää vaan kukkuu menemään :rolleyes: mut ehkäpä siitä nyt ei tässä iässä kannata repiä stressiä. Niinku Repaki just edellä sanoo että muuttuu vielä varmasti moneen kertaan :)

Oon huomannu että neljän syötöllä yöllä pojalla on vaippa ihan kuiva o_O nukkuu vissiin aika sikeästi siis tuon välin kun ei vaippa kastu? Sitten aamulla yleensä seiskan syönnin jälkeen alkaakin kastua ja heti kunnolla :D

Haha miten se RubyS vaihtuukin se alkoholi helposti siihen alkoholittomaan vaihtoehtoon :D mulla olis kans tulossa kaverin pääsiäis bileet joissa ajattelin että vois ihan viihteillä ja useammankin ottaa. Saa nähä miten käy :rolleyes: voi olla että mamma karkaa kotiin kesken illan kun tulee muksua niin ikävä :love:

Narana ja niipukka 2kk 1pv
 
Siis jestas minkä työn takana kirjautuminen tänne on ollut.. muutamat salasananvaihdot jne ilman onnistumista!

En ole yhtään kartalla mitä teille kaikille ihanille kuuluu, pikabriiffi olisi kiva :D

Täällä ei ihmeitä aika perus eloa. 3kk neuvolassa käytiin tänään ja 6kg ja 60cm Saga-Sofian speksit :love: hyvin siis kasvetaan ja 62 bodyt jää kanssa jo ihan kohta pituudesta pieneksi.

Edit* Selasin tämän ketjun läpi ja voi miten kauniita nimiä olette antaneet <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mimminkäinen
Narana, meillä kukutaan usein yhteentoista :D tai kymmeneen. Mä en ite ehdi nukkumaan tyyliin kasilta, ja kun tuo ei kerran nuku kuin vasta kun minä meen niin meillä nyt sit näin. Herää 02-03 syömään ja sit kuuden pintaan, ja nukkuu 8-8.30 asti.
Päikkärit on kyllä vähän surkeita täällä, edelleen liikkuvissa vaunuissa tai muuten 15-30 min jokusen kerran päivässä. Mut kaipa se saa unta sen mitä tarvii..
Kakka on ollut nyt vähän kateissa, ei välttämättä tuu enää joka pvä ja varsinkaan montaa kertaa päivässä. Välillä huutaa mahaansa ja ainoa millä rauhoittuu on se ken pidän sylissä ja hypin ite jumppapallon päällä, siihen sit nukahtaa. Kyllä oon saanut pomppiakin :LOL: mut hyvä jos auttaa.
Kestovaippaileeko teistä joku? Mä koitan nyt alkaa vähän kotona käyttää niitä, ihan säästömielessä jos pari vaippaa päivässä säästyis. Oon vaan vähän pihalla mitkä nyt ois toimivimmat systeemit tolle. Nyt ihan äp-tyyppisillä taskuvaipoilla menty.
H on alkanut tosissaan hymyillä ja jutella, on oikein valloittava ja seurallinen tädinhurmaaja missä vaan käydäänkin. Isi saa myös aina leveän takuuhymyn, mutta musta ei niin välitä kun oon siinä koko ajan.. Nyrkit täällä koko ajan suussa, ja kuolaa älyttömästi, ei kai voi vielä tehdä hampaita?
Tämmöstä nyt tällä erää pikapäivityksenä, nyt täytyy kiiruhtaa syömään ennen kuin H herää.
 
  • Tykkää
Reactions: narana85
Mimminkäinen mukava kuulla että muutkin valvoo :LOL: täällä kanssa nyrkit suussa koko ajan ja kuola valuu. Samoten tuttia välillä jäytää niinku ikeniä kutittais. Minen kyllä tiiä yhtään koska ne ekat hampaat yleensä puhkeaa?

Kakkaaminen on kanssa vähentyny siihen 1krt/ päivä. Joskus saattaa yks päivä jäädä väliin. Rotarokotteesta ei näyttäisi onneksi tulleen mitään sivuvaikutuksia. Hieman oli vakavampi kaveri vain pari päivää.

Oon miettiny välillä että onkohan tuolla lapsella joku narkolepsia ko se vaan nukkuis koko ajan :LOL: unilta ku heräillään aamulla 9-10 väliin niin ekat päikkärit on jo puolen päivän aikaan ja saattaa hyvinki nukkua sen kolme-neljä tuntia. Sitte taas max pari tuntia hereillä ja taas unet mutta tästä eteenpäin se on semmosta pikku torkkumista 15-45min) yöunille asti.

Kestovaippailua voisin alkaa kokeilla uudestaan nyt kun tuo kakan määrä on vähän vakiintunut. Olishan se hyvä säästö tosiaan jos parikin kertistä saisi kestoilla korvattua päivässä. Minusta ainakin ne äp:n taskuvaipat on ihan hyviä ja käteviä :)

Nyt ku oon päässy kehumaan kaikille tutuille että on ollu niiiiin helppo lapsi niin nyt on sit alkanu tulla rintaraivareita. Nälkä olis mutta hamuilee vaan rintaa ja kääntää sitte päätä pois ja alkaa kiljua ja itkeä. Tossa aiemmin ennen ku nukahti päikkäreille sain tutin vaihdettua tissiin kun alko silmät luppaseen hetken sylissä heijattuani. Jospa tää ei kovin kauaa jatkuis. Ei siis joka kerta tätä tee vaan nyt olisko neljä kertaa tässä parin päivän aikana mutta tuntuu kyllä äitistä pahalle :unsure:

Hierojalle olis kiva päästä kun alkaa olla oikea hartia niin jumissa että päätä särkee koko ajan ja pahaa tekee :confused: tulee sitä huomaamatta jännitettyä kantoasennossa kun pikku tyyppi ei millään halua olla vaakatasossa vaan pitää saaha olla pystyssä :rolleyes:

Tulipa taas pikku romaani. Juttua olis varmasti vähä lisääkin mutta en nyt viiti ennää enempää juttua pidentää :D

Narana
 
Täällä on kanssa nyrkkejä ja sormia maiskutteleva kuolaaja. Ja hyh että ne kädet välistä haisee, kun sitä nöyhtää sieltä pois kaivelee. Ei kyllä ikenet ainakaan pullota yhtään, miks mä muistelisin että kavereiden lapsilla on hampaat tullu 4-6kk iässä, lähempänä sitä puolta vuotta useammin. Samalla kaveri on alkanut hylkiä mun oikeeta rintaa, vasen kyllä kelpaa, mutta oikea ei. Ja mä melkein mieluummin suosisin oikeaa.
Mä en oo jaksanu edes ajatella kestovaippailua, oon vähän laiska ja ärsyttää jo nyt ympäriinsä lojuvat kuivuvat pyykit ym.

Mä oon nyt vähän hurahtamassa kantoliinoihin ja kantamiseen, kun muksukin vihdoin liinassa viihtyy. Alottelin trikooliinalla ja nyt treenailen kudottujen liinojen kanssa. Meidän poitsu tykkää kanssa olla melko pystyssä ja vähän pitäis jo kaikkialle kuikuilla, niin kantoliina on kyllä hartioiden pelastus.
 
Narana, meillä rintaraivareihinkin tepsii se jumppapallo, hämääntyy ihan kun tarjoan siinä pomppiessa tissiä ja rupee syömään. Kuulostaa kyllä ihanalta tommonen nukkuvat vauva. Meillä alkaa koliikkikeinuviihtyminenkin loppua, eli toi on käsissä aika monta tuntia päivässä..
Musicro, mä kuvittelin esikoisen kanssa alkavani kestovaippailla, mut se ei nukkunu öitä ja oli mahakipuinen niin unohtui se ajatus sit todella nopeasti.. Mut nyt kun yöt nukutaan ja itellä virta jossakin määrin riittää niin yritetään uudestaan. Tosin rennosti, mitään stressiä en ala noista ottamaan.
Meillä ei oikein viihdytä Manducassa enää, raivoaa heti kun sinne laittaa eikä nukahda niinku aiemmin. Mulla on kudottu kantoliina, mutta en ilmeisesti osaa ohjeista huolimatta sitä sitoa oikein kun siinäkin kauhee huuto. Helpottais kyllä kovasti jos onnistuis..
 
  • Tykkää
Reactions: narana85
Narana täälläkin unentarve on valtava, mutta nukkuminen kylläkin aika pätkittäistä. Sylissä nukkuisi miten paljon vaan. Vaunulenkkien jälkeen nukkuu usein paremmin ja hyvällä tuurilla useamman tunnin, samoin kantoliinassa saan pidennettyä unia. Täälläkin oikeastaan päivässä vaan pari jaksoa, jolloin jaksaa olla skarppina hereillä, muutoin on sit hereilläolo sellaista kitinää jos on väsy tai sit tuijottelee hetken ja nukahtaa taas.

Musicro, mäkin tykkään kyllä kantoliinasta kovasti ja on ollut tämän lapsen kanssa kovin tarpeellinen. Mulla on sellainen hamppu-trikoo-sekoite ja oon tykännyt siitä. Enimmäkseen kietaisuristissä kantelen ja poju rauhoittuu liinaan joko ihmettelemään tai nukkumaan tosi ihanasti.

Täällä myös kyllä nyrkit tiuhaan suussa ja kuolaa tulee kun niitä jyystää. Ajattelen, et liittyy enempi siihen, että tutkii omia käsiään, eikä hampaiden tekoon. Ja toivon myös. :D Joka aamu pesasen kädet ja ainakaan vielä ei oo onneksi pahemmin haiskahdelleet. Peräpää sen sijaan haiskahtaa, sillä täällä on kakka ihan totaalisen kadoksissa ja pierut sen mukaisia.. Sai se mahatauti jotenkin pikku herran suolen sekaisin, kakan koostumus muuttui ja kakkaväli harveni. Oisko suolistobakteeristo jotenkin järkkynyt? No, maanantaina ois rotarokote tiedossa, että saa nähdä, mihin suuntaan tilanne kehittyy... :rolleyes: Onneksi ei oo ilmavaivat ihan hirveesti tuntuneet vaivaavan.

Naranalle ja RubyS:lle toivottelen oikein kivoja iltamia, kuulostaa luksukselta. T'äällä ei mitään toivoa, että vois jättää vauvaa miehen kanssa. Poju syö niin tiheästi ja lisäksi muutenkin välillä rauhoittuu pelkästään tissille eli mies ei saa huutoa mitenkään rauhoittumaan, vaikka edellisestä syötöstä ois 20 minuuttia, niin ei kai auta muu kuin pysytellä lähistöllä.. No, onneksi tää pikkuvauva-aika on lyhyt ja pian pääsee taas liikkeelle eri tavalla. Eikä mulla kyllä menojalkaakaan pahemmin vipata.

Mariani onpa kiva kuulla teistä! Menikö muutto hyvin? Kyllä sä vielä kärryille pääset, kai meille kaikille kuuluu vaan tällaista vauva-arkea.. :D

Meidän muru on muuten ehkä päättänyt oppia kääntymään mahalta selälleen. :eek: On nyt muutaman päivän ajan lähes joka kerta mahalle laitettaessa ähissyt itsensä toisen kyljen kautta takaisin selälleen ja näyttänyt hämmentyneeltä tajutessaan, mitä tapahtui. En tiedä, kuinka tarkoituksellista on vielä, se selvinnee seuraavina viikkoina, että jatkuuko kääntyily vai ei.

Mamadread ja itunen 7 viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani ja narana85
Narana , kuulostaa ihan pikkuvauvan unimäärälle:) meidän neiti ei jaksa valvoa yleensä kun 1,5 h ja sit pitää ruveta laittamaan unille ja on 3kk kohta.

Mariani, tervetuloa takaisin linjoille (y)

Kestovaipat oli tarkoitus ottaa käyttöön, vaan nyt tuntuu ylivoimaiselta moinen... Pyykkiä tulee muutenkin aivan mielettömästi näistä lapsista. lisäksi kun tuo Vauva kakkaa pari kertaa päivässä niska kakat niin ei innosta :sick: pojilla käytin osittain ja kyllähän se säästi...

Nyrkkiä kalutaan täälläkin, hirveesti ei kuolaa mut jotain pientä. Esikoisella tuli aikaisin eka hammas... Pitää tarkistaa milloin mut 4kk tietämiin muistelisin.. Niitähän tehdään kauan et hyvinkin vois alkaa oireilla ikenien kutinalla jo nyt. Ja hampaat voi tulla hyvinkin aikasin, erittäin yksilöllistä, mutta yleensä siitä 4kk lähtien... Siis puhkeaa. Mutta kai sitä nyrkkiä on kiva syödä muutenkin :D

Meillä typy nyt tosiaan toodella rauhaton päiväuneilija... Nukkuis vaan lyhyttä pätkää:unsure: mutta oon nyt sinnillä pidentänyt yhdet päikkärit sinne kahteen tuntiin minimissä... Käytännössä menee niin että kun vaunuissa nukkuu niin veivailen kun rupee huuteleen. Joskus saa veivata enempikin mutta yleensä se palkitaan sitten sillä että nukahtaa uudelleen sikeeseen uneen. Muuten tuntuu että alkaa iltaa kohden väsymään ihan tolkuttomasti ja ei oikein piristy niistä torkuista. Yhdet pidemmät unet auttaa jaksamaan vaikka loput unet olis taas pätkää :)

Muuten tasaista arkea... Päivät hujahtaa vauhdilla, ei käy mielessäkään että jonnekin lähtis ilman vauvaa. Ei jaksais sitä säätöä :D kun en oo pulloakaan jaksanu opettaa ja meilläkin tissi on muutakin kuin ruokaa niin tiedä kauan pärjää ilman. No parin kk päästä tilanne on taas ihan eri :)

Neuvola perjantaina ja piikkiä pukkaa, vähän jännittää... Samalla alkaa mahdollisuus antaa särkylääkettä, se on hyvä.
 
Mamadread, oho! Teillä ollaankin jo kohta sitten varmaan ryömimässä :D

Muutto meni ihan ok. Hoppu tuli, kaikki sekaisin ja miehet aikataulusta myöhässä :ROFLMAO: nyt olen lähinnä purkanut kamoja ja miettinyt mihin kummaan näitä laittaa.

Täälläkin tosiaan nyrkki suussa pienellä koko ajan ja takaien vähän pullistelee. Saa nähdä tuleeko niitä hampaita jo kuukauden päästä.

Masullaan ei tykätä olla yhtään vaan parku tulee heti. Napakasti silti päätä pitää ja yrittää potkutella sen mitä jaksaa ennen kiukkua, ei mihinkään liiku vielä ellei ihan vahingossa sen sentin. Veikkaan että kun joskus liikkeelle päästään mennään kovalla tahdilla ja tarmolla eteenpäin :giggle:

Illalla kun nukahdetaan 9 aikaan nukutaan aika hyvin sinne 5 asti. Sitten syödään vähän ja nukutaan sinne 7:n. Päivällä vaikea saada päikkyunta mutta 2 aikaan kiukun jälkeen se yleensä tulee. Toinen on 5-7 välillä milloin kiukku saatta iskeä etenkin jos päikyt on olleet lyhyet tuolloin 2 aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se kyllä kiva kun pojalle uni maistuu :) aiemmin vaan saattoi valvoa pitempiä pätkiä mutta ehkäse nyt on rytmi muotoutumassa niin tuntuu sitten että vaan nukkuu koko ajan kun uni-valve rytmi on vähän tasoittunut. Meillä kanssa Mamadread nukutaan vaunuissa pisimmät unet. Menee keskipäivän päikkäritkin ihan pätkittäiseksi jos ei käy vaunuilemassa. Toivottavasti teillä pikkuisen masuvaivat helpottaa vaikkei kamalasti ole vaivanneetkaan (y)

Varmasti se nyrkkien imeskely on ihan omiin käsiin tutustumistakin. Täällä on alettu jo niitä hieman katselemaankin ennen kuin ne laitetaan suuhun :LOL: ja tavaroihin on alettu tarttua kanssa ja viemään suuhun. Tarttuminen tapahtuu varmasti vielä vähän vahingossa mutta siitä se lähtee :) Eilen naureskelin pojalle kun oli tarttunut leluun leikkimatolla kölliessä ja aina kun nosti kättä että laittaisi sen suuhun niin nousi toinen käsi ja jalatkin ylös :LOL: lelu ei sitten ikinä päässyt suuhun asti kun oli sen verran iso että takertui aina olkapäähän ja kiukkuhan siitä sitten loppujen lopuksi tuli :rolleyes:

Mariani meillä meinaa kanssa mennä hermo mahallaan ollessa. Jonkun aikaa jaksetaan sitkutella mutta sitten alkaa kitinä. Kovvaa vauhtia mentäisiin kyllä eteenpäin jos vain osattaisiin :)

Annatteko vauvoille ilmakylpyjä? Jos niin miten toteutatte? Etenkin poikien kanssa kiinnostaa kun se pissa saattaa lennellä vähän mihin sattuu :D meillä yleensä ollaan aamupesujen aikaan ilman vaippaa joku hetki. Siinä on harso sillain kevyesti päällä ettei ruiskita mihin sattuu. Mutta muista tavoista otetaan mieluusti vinkkejä vastaan :)

Narana ja Niilo
 
Ai nii ja silmien värin vaihtumisesta piti kysymäni. Täällä on alkanu toinen silmä vaihtaa väriä o_O oikea silmä on edelleen sininen mutta vasen alkanu saaha ruskeaa/vihreää sävyä. Näkyy selvemmin näin kirkkaassa päivänvalossa. Mulla siis ruskeat silmät ja miehellä vihreät. Onko muilla käyny näin että toinen silmä lähtee vaihtamaan väriä ensin ja toinen ottaa myöhemmin kiinni vai voikohan olla odotettavissa eripari silmät? :eek: sitä on kyllä suvussakin ollut että sen puolesta voisi olla mahdollisuus.
 

Yhteistyössä