Tampereen pipariporras - Aloitusketju. Kannattaa lukea!

Heippa hei!

Joko löytyisi muita esikoista odottavia Tamperelaisia, joiden lasketut ajat osuvat loka-marras- ja ehkä jopa joulukuulle?

Ajattelin jo hyvissä ajoin pistää ketjun pystyyn, etten sitten vaan jää kotiin vaan saisin ehkä muutaman raskauskilon tiputettua hyvässä seurassa ennen joulua. ;)

Uusia kavereita kaipaisin samassa tilanteessa olevista eli vaunulenkkiseuraa kun vauvojen ulkonaolo sen alkaa sallia ja kaikki muutkin tapaamiset käy ettei vaan tule mökkiydyttyä liikaa. Ja kaikenlainen ajatustenvaihto vastasyntyneen hoidosta, ristiäisistä, ulkoiluista ja mitä kaikkea vauva tuokaan tullessaan on tervetullutta!

Asustelen Messukylässä mutta liikun sujuvasti ympäri Tamperetta, esikoisen laskettu aika 31.10 ja ikää tällä tulevalla äidillä on 28v.
 
Heippa kaikki Tamperelaiset odottajat! Täällä kanssa yksi Tampereen naapurikunnasta kirjoitteleva 33 v. esikkoa odottava.
Nyt on menossa rv 35+0 ja LA lokakuun alussa.
Kuulumisiin!

Terkuin,
Kaneli-07 ja mussukka rv 35+0
 
En nyt taida tähän pinoon kuulua, ku odotan jo kolmatta, mut ilmottaudun mukaan kuitenkin.
Asustellaan Linnainmaalla, kävely- ja myöhemmin vaunutteluseuraa vailla, kun tänne muutettiin vasta heinäkuussa eikä tuttuja juuri ole....
Ikää on toistaseks 31v ja tän kolmannen la on 10.10.
 
Moro!
En myöskään varsinaisesti kuulu tähän pinoon, odotan kolmatta ja neljättä lasta (elikkä suomeksi siis kaksosia :D ), edelliset lapsoset 6 ja kohta 5 v. Olen 32 v ja asutaan Annalassa. Uudet kamut aina tervetulleita! Niin ja la. olisi 13.11

HM ja Wilma ja Oskari 29+4
 
Kaveri heitti vinkin, että täällä "kasataan" porukkaa, jonka kohderyhmään kuulun...oli pakko käydä rekkautumassa sitä varten! :)

Eli täällä 31 v. tamperelainen ensimmäisen odottaja, joka taatusti kaipaa myös aikuiskontakteja äitiyslomalle jäämisen jälkeen. La on lokakuun loppupuolella, töitä nyt pari viikkoa jäljellä.

Olisikohan kukaan niin viitseliäs, että jaksaisi värkätä tälle porukalle oman, suljetun foorumin? Sellaisella olisi mukava sopia tapaamisia ja keskustella jatkossakin kaiken maailman asioista hieman privaatimmin... :)
 
Hei!
Ja jee, tämmöistä listaa olen toivonutkin! Olen 24-vuotias esikoisen odottaja Kalevasta. La on 7.12. ja innolla odotan muiihin samassa tilanteessa oleviin tutustumista. Tosi mukavaa, että täältä löytyy porukkaa näin paljon jo! Me joulukuun odottajat tullaan ehkä ekoihin tapaamisiin mahoinemme, mutta pian teidän muiden jälkeen toivottavasti mekin saadaan vauvat syliin.
Ineli 26+1
 
No mä jo tuossa mietin, että miten tätä nyt sitten jatketaan kun vaunulenkkeihin on kuitenkin vielä aikaa ja ettei vahingossa käy niin, että porukka häviää pikkuhiljaa..? Mutta siis miten ois tuo suljettu lista? Itse en osaa sellaista väsätä mutta jos jollakin on homma hanskassa niin mulle ainakin passais.

Ja minun puolestani ainakin kaikki saa olla mukana, lasketuista ajoista ja lapsiluvusta huolimatta. Jonkinlainen otsikko piti kuitenkin muokata "kutsun" rajaamiseksi. :)

Raitis
 
Täällä ois kans yks esikoisen odottaja, joka haluis liittyä "jengiin"! LA 8.11., ikää 27v ja asustelen Kalkussa. Aika alkaa käydä jo pitkäks kun oon sairaslomalla jo töistä. Virallinen äippäloma ois alkanu 3.10. mut varmaan saikkuilen siihen asti kun on raskas työ ja supisteluja aikaslailla ollu. Ois kiva päästä vaihtaan ajatuksia muitten mammojen kanssa.
 
Moikka.

Kiva!

30v. äippälomalainen, esikoista odottaessa ja vielä vähän pihalla. La on 6.10. Asun keskustassa, Pynskän ulkoilumaastojen tuntumassa. Aikaa olisi mahalenkeille vaikka heti, jos etanan vauhtinen eteneminen sopii..

Ksia 35+1
 
Onkohan nyt väsätty joku suljettu foorumi ja mistä sellanen löytyy jos on?? Nyt loppuu tää suklaan syöminen :D Aattelin lähtee huomenna kokeileen mammajumppaa odottaville äideille.Ttnv:n vetämä sammon koulun yläsalissa klo 18:30-19:30. 5e kertamaksu. Sinne vaan kaikki muutkin! Sit oon ilmottautunu Ahjolan kurssille "Rentouttava ääni ja musiikki odottaville äideille" alk. 9.9. klo 17-18:30 tammerkosken koululla. En oo mikään mainostaja :p Ite aattelin et noista paikoista ainakin löytys samanhenkistä porukkaa. Voi tietty olla et oon yksin kummasakin..
 
Varsinaisesti en tänne kuulu, mutta tulin kurkkimaan kun tuo Raitis laittoi tuonne esikkopinoon vinkin tästä pinosta ;)
Mutta osui niin sopivasti tuo tiripatin mainoslause, kun on menossa mammajumppaan, itse juuri googlettelin et missä Tampereella olis odottaville jumppia ja vesijumppia, niin osui kans toi Sammon koulun jumppa silmiin :D Vielä ehkä olen sen verran alussa että vois normi jumpissakin kyllä käydä...

Merrily täällä ollaan kans Härmälästä :whistle:

Jouskis LA 19.4
 
Tampereen keskustasta täälläkin, la marraskuun lopussa ja lenkki-/vauvaseuraa vailla. En tosin ole ensikertalainen, mutta esikoisen syntymästä on vierähtänyt jo 13 vuotta... eli kovin uudelta taas tuntuu kaikki!

Tosi hieno idea tämä ketju. Toiv. myös suljettu foorumi saadaan pystyyn!
 
Minä vielä mukaan! Asun Nokialla mutta eipä se kaukana tampereesta oo :) Esikoista odotellaan syntyväksi lokakuussa, 12.10 on laskettuaika. Mä kans haluan seuraa mammoista kyllä sit ehdottomasti. Kuinka muut mammat on voineet?
 
Tere!

Halutaankos nyt siis suljettu kerho, mihin siis pääsee jäseneksi pelkällä kutsulla, vai avoin kerho mihin saa hakea kuka tahansa jäseneksi? Ajattelisin että avoin olisi siinä mielessä helpompi että saataisiin uusiakin jäseniä sitten mukaan... Sanokaa mielipiteenne, voin sitten yrittää jonkinlaista klubia väsätä pystyyn...

Ja nimiehdotuksia kerholle otetaan vastaan. :attn:
 

Yhteistyössä