Te, jotka ette matkustele ulkomaille

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
olis vara matkustaa varmaan kerran vuodessa ulkomaillekin, mutta toistaiseksi ei olla koettu niin polttavaa halua lähteä, että olisi matka toteutunut. kieltämättä joskus oon miettinyt että pitäiskö repäistä ja varata meille reissu, mutta aina on ollut niin paljon muita kuvioita ettei ole ollut sitten ajallisesti mahdollista. mutta kyllä se varmaan sekin aika tulee että meillä on sekä vara että aikaa lähteä. nyt se ei ole kuin tuosta ajasta kiinni :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja Gloria Mundi:
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Ja toisaalta mä en ymmärrä niitä, joiden on pakko päästä edes kerran vuodessa ulkomaille, vaikka lainarahalla. On vaan pakko päästä näyttämään, että meidänkin perhe käy ulkomailla. Onko säälittävämpää? Viikon reissu, jota maksetaan sitten seuraava vuosi? Mieluummin köyhä ja fiksu, joka säästää rahansa johonkin tärkempään kuin köyhä ja tyhmä, joka velkaantuu näyttämisen vuoksi.
Tosiaanko uskot etta ihmisten matkustelun perussyy on etta 'paasee nayttamaan'? Ei ole hyvin asiat jos nain heikoissa kantimissa on ihmisten itsevarmuus. Omalta osaltani voin sanoa etta matkustelen just niin paljon ja just sinne minne itse haluan, riippumatta siita milta se 'nayttaa'.
Valitettavasti näitäkin ihmisiä on. En todellakaan usko, että kaikki vuosittain ulkomailla käyvät perheet ovat tällaisia, mutta aika paljon on niitä, jotka yrittävät ostaa jonkinlaista sosiaalista statusta lainarahoitetulla matkalla. Ja tuon mun kijroitukseni pointti olikin juuri se, etten ymmärrä sitä. Ymmärrän oikein hyvin matkustelun, jos siihen on varaa ja halua, mutta jos yhden reissun vuoksi nähdään nälkää loppuvuosi, niin se on kyllä pahemman luokan tyhmyyttä.

Ajattelin siis vaan tuoda tällaisenkin näkökulman asiaan :) .
Mä muuten tunnen tällaisen perheen ihan lähipiirissä. Jäkaapissa ei ole koskaan mitään (ovat sukulaisia joten olen sen jääkaapin nähnyt monen vuoden ajan :whistle: ) ja valittavat kun meni remontin takia paljon rahaa ja budjetti ylittyi ja iso laina piti ottaa jne. mutta silti on tehty näinäkin aikoina se "pakolliset" pari ulkomaanmatkaa per vuosi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ....:
Alkuperäinen kirjoittaja mamizuukkeli:
:LOL: :LOL: :LOL:

on täällä kyllä aivan ihme porukkaa, Eli täällä ilmoittautuu yksi typerä juntti jota ei matkustelu kiinnosta!!!

:LOL: :LOL: :LOL:

Mä en oikeesti voi ymmärtää teitä eräät naiset että mitenkä te voitte leimata jonkun hemmetin matkustelemattomuuden takia ihmisiä. Jos te pidätte matkustelusta, niin se on teidän asianne. Minä viidyn kotona ja säästän mielummin rahani omaan kotiin, jonka rakennamme KESKELLE METSÄÄ omaan rauhaan. Minä rakastan omaa rauhaa omassa kodissa eikä minua voisi ainakaan vähempää kiinnostaa TUHLATA lomiani matkailuun kun sen voi viettää kotona, emme me neljän seinän sisällä silti ole koko aikaa ;) :whistle:
Niin, elikkä sinunki kohallas kyse on rahan puutteesta.
:LOL: no ei todellakaan ole, kyllä minä voisin vaikka heti varata matkan, mutta en halua :LOL: ihme analyysejä

En lukenut kuin kaksi ensimmäistä sivua kun alkoi niin ottaa päähän!!!

Tuo matkustamisen kalleus on ihan täyttä höpöhöpöä!! Ja se, että aina pitäisi lentää matkustaakseen. Jos ei halua jonnekin supereksoottiseen kohteeseen minne pääseminen maksaa maltaita, ja tinkii majoituksen suhteen ja valitsee hotellin sijaan hostellin, voi todella pienellä rahalla matkustaa MONTA REISSUA VUODESSA! Jättää ne sohvat ja jakkarat ja uudet kynsilakat ja Muumi-kupit ostamatta, niin äkkiä on 300-400e kasassa ja sillähän pääsee jo vaikka mihin.

Jos ei minnekään edes halua, niin mikäs siinä sitten, mutta rahasta se ei ole kiinni KENELLÄKÄÄN! (ja uskallan sanoa näin, koska mä tein kolme-neljä Euroopan reissua taannoin vuodessa, ja asuin silloin vielä Oulussa. Opiskelijan tuloilla, niin että se siitä kalleudesta).
 
Alkuperäinen kirjoittaja PauhaavaSydän:

No kyllä se ainakin mulla opiskelevalla yh:lla on siitä rahasta kiinni. :whistle: Älä väitä tuollaista, kun et tiedä toisten elämäntilanteita. Ei jollakin työttömällä ole varaa ulkomailla matkustella!
 
vieras
En matkustele, koska se ei ole välttämätöntä. Ja se vaatii paljon rahaa, ja edellyttää pelottavia asioita (lentokoneella matkustaminen, laivalla keskellä merta tai jossain tuntemattomassa paikassa kielitaidottomana jos joku ryöstää niin lirissä olet).
 
Mihin sitä rahaa tarvitsee niin hemmetisti? Kertokaa mulle!

Esimerkki: lennot vaikkapa Prahaan, noin 200e, tämä on se suurin menoerä. Hostellimajoitus normissa esim. neljä yötä, yhteensä noin 60e, saattaa päästä halvemmallakin. Tuona aikana Prahassa saisi kulumaan ehkä sata euroa ellei halua ostaa rumia matkamuistoja, ja tällä rahalla syö erittäin hyvin, käy parissa museossa ja lähettää kotiin muutaman postikortin. Rahaa mennyt yhteensä noin 350e, ja huisin kiva viiden päivän kaupunkiloma takana :)
 
täytyy myöntää etten koko ketjua lukenu. Kun olin pieni meijän perhe matkusteli aika paljon. Itse asiassa matkustaisin ihan mielelläni, mutta en tahdo mennä lentokoneella ku se saastuttaa kamalasti. Viime aikoina olen keskittyny muihin juttuihin ja viihtyny lomilla mökillä. Haaveena olisi tehdä sellaisia pienempiä matkoja esim. lähteä pyöräilemään ahvenanmaalle tai vaikka vaeltamaan lappiin. Ja lofootitkin on haaveissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PauhaavaSydän:
Mihin sitä rahaa tarvitsee niin hemmetisti? Kertokaa mulle!

Esimerkki: lennot vaikkapa Prahaan, noin 200e, tämä on se suurin menoerä. Hostellimajoitus normissa esim. neljä yötä, yhteensä noin 60e, saattaa päästä halvemmallakin. Tuona aikana Prahassa saisi kulumaan ehkä sata euroa ellei halua ostaa rumia matkamuistoja, ja tällä rahalla syö erittäin hyvin, käy parissa museossa ja lähettää kotiin muutaman postikortin. Rahaa mennyt yhteensä noin 350e, ja huisin kiva viiden päivän kaupunkiloma takana :)
Lennot Prahaan 200?, siinä mulle 200 egua liikaa. :whistle: Mielummin ruokin lapsen kuin matkustan ulkomaille...
 
työäiti
Alkuperäinen kirjoittaja PauhaavaSydän:
En lukenut kuin kaksi ensimmäistä sivua kun alkoi niin ottaa päähän!!!

Tuo matkustamisen kalleus on ihan täyttä höpöhöpöä!! Ja se, että aina pitäisi lentää matkustaakseen. Jos ei halua jonnekin supereksoottiseen kohteeseen minne pääseminen maksaa maltaita, ja tinkii majoituksen suhteen ja valitsee hotellin sijaan hostellin, voi todella pienellä rahalla matkustaa MONTA REISSUA VUODESSA! Jättää ne sohvat ja jakkarat ja uudet kynsilakat ja Muumi-kupit ostamatta, niin äkkiä on 300-400e kasassa ja sillähän pääsee jo vaikka mihin.

Jos ei minnekään edes halua, niin mikäs siinä sitten, mutta rahasta se ei ole kiinni KENELLÄKÄÄN! (ja uskallan sanoa näin, koska mä tein kolme-neljä Euroopan reissua taannoin vuodessa, ja asuin silloin vielä Oulussa. Opiskelijan tuloilla, niin että se siitä kalleudesta).
sorry. En lähde ulkomaille jos pitää mennä minimibudjetilla, syödä huonosti tahi nukkua läävässä ja kuunnella miehen nurinaa. Oikeastaan lentokin pitäisi olla vähintään economy plus jotta me valaat mahtuisimme kunnolla istumaan. Tämä on vain valintoja.

Matkustaminen ei ole oikeasti mitenkään niin ihmeellistä. Singaporessa on kuuma, kiinassa väkeä ja saasteita, kanarialla liikaa suomalaisia turisteja, usa on tylsä paikka, ranskassa koiranpaskaa, saksalaiset jäykkiä, jne. Andit olis kyllä kiva kokea, mutta budjetti pitäisi olla tosi iso. Pistän rahat muuhun, vaikka takapihaan.
 
tahtois niin kovasti
Koskaan ei ole ollut rahaa niin paljoa mistä säästää. Kovasti haluais reissata,kun koskaan en ole käynyt Norjaa,Ruotsia ja Tallinnaa kauempana. Mutta ei taida mun eliniän aikana ollakaan ylimääräistä,kaikki kun menee kädestä suuhun, eikä riitäkään. =( Kun ei edes sossusta apua saa =( ei edes elämiseen saatika reissuihin.
 
Mä olen käyny useita reissuja ulkomailla ennen perheen perustamista, mut tällä hetkellä tuntuu tärkeämmälle laittaa nekin (matkusteluun menevät ) rahat perheen hyväksi, ja vaikka rempata kotia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PauhaavaSydän:
En lukenut kuin kaksi ensimmäistä sivua kun alkoi niin ottaa päähän!!!

Tuo matkustamisen kalleus on ihan täyttä höpöhöpöä!! Ja se, että aina pitäisi lentää matkustaakseen. Jos ei halua jonnekin supereksoottiseen kohteeseen minne pääseminen maksaa maltaita, ja tinkii majoituksen suhteen ja valitsee hotellin sijaan hostellin, voi todella pienellä rahalla matkustaa MONTA REISSUA VUODESSA! Jättää ne sohvat ja jakkarat ja uudet kynsilakat ja Muumi-kupit ostamatta, niin äkkiä on 300-400e kasassa ja sillähän pääsee jo vaikka mihin.

Jos ei minnekään edes halua, niin mikäs siinä sitten, mutta rahasta se ei ole kiinni KENELLÄKÄÄN! (ja uskallan sanoa näin, koska mä tein kolme-neljä Euroopan reissua taannoin vuodessa, ja asuin silloin vielä Oulussa. Opiskelijan tuloilla, niin että se siitä kalleudesta).
No ei se ole ihan halpaakaan, kun pitää kertoa tuo 3-400 euroa viidellä. Eikä tahdo sekään riittää. Viime kesänä oli varaa matkaan, johon upposi noin 1200 euroa, sillä sai automatkan ruotsiin viidelle hengelle, yksi yö mökissä kolmårdenissa, kahden päivän liput kolmårdeniin, kaksi yötä vimmerbyssä ja kahden päivän liput astrid lindgrenin maailmaan. Vielä päälle tuli ruuat noille viidelle päivälle ja bensat, ei ollut ihan halpaa ei.

Muoks ja vielä, olen ennen lapsia reissannut todella paljon, 2 - 3 matkaa vuodessa, ja risteilyjä ei lasketa, yksi reissu jonnekin kaukomaille, ja sitten reissu kaksi eurooppaan. Lasten kanssa matkailussa arvostaa myös mukavuutta, en esim. voisi kuvitella tekeväni jenkki matkaa, jossa ei olisi varattu majoitusta, vaan majoitus etsitään paikan päällä. Jo lento sinne olisi tuon lapsi lauman kanssa niin raskas, että syytä olisi päästä tiettyyn paikkaan suoraan ja heti. Majoituksen pitää myös lasten kanssa olla laadukkaampaa, koska siellä vietetään enemmän aikaa, kuin silloin kun perhettä ei vielä ollut. Ja kun perheessä on vielä koululainen, pitää matkustaa koulujen loma-aikaan, jolloin yllätys yllätys, jo pelkät lentoliput ovat kalliimpia kuin normaalisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja työäiti:
sorry. En lähde ulkomaille jos pitää mennä minimibudjetilla, syödä huonosti tahi nukkua läävässä ja kuunnella miehen nurinaa. Oikeastaan lentokin pitäisi olla vähintään economy plus jotta me valaat mahtuisimme kunnolla istumaan. Tämä on vain valintoja.

Matkustaminen ei ole oikeasti mitenkään niin ihmeellistä. Singaporessa on kuuma, kiinassa väkeä ja saasteita, kanarialla liikaa suomalaisia turisteja, usa on tylsä paikka, ranskassa koiranpaskaa, saksalaiset jäykkiä, jne. Andit olis kyllä kiva kokea, mutta budjetti pitäisi olla tosi iso. Pistän rahat muuhun, vaikka takapihaan.
Juuri sinunlaisten ihmisten takia mun on pakko päästä aina välillä pois tästä maasta :LOL: :whistle:

Juuri kerroin että esim. Tsekeissä pystyy parinkympin päiväbudjetilla syömään ravintolassa aivan hyvin. Ja mitä idemmäksi mennään, sitä paremmin. Ja jos miehen jättää kotiin, niin ei nurinakaan ole ongelma :D

Mutta jos on niin paksu ettei mahdu muualle kuin bisnesluokkaan, niin sitten kannattaa varmaan valita rahtilaiva...

Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
No ei se ole ihan halpaakaan, kun pitää kertoa tuo 3-400 euroa viidellä. Eikä tahdo sekään riittää. Viime kesänä oli varaa matkaan, johon upposi noin 1200 euroa, sillä sai automatkan ruotsiin viidelle hengelle, yksi yö mökissä kolmårdenissa, kahden päivän liput kolmårdeniin, kaksi yötä vimmerbyssä ja kahden päivän liput astrid lindgrenin maailmaan. Vielä päälle tuli ruuat noille viidelle päivälle ja bensat, ei ollut ihan halpaa ei.
No joo, toki näin. Mä puhuinkin vain yhden ihmisen matkaamisesta, jota varmaan jatkaisin vaikka olisi perhekin. Joskus voisi tietysti ottaa lapsen mukaan näyttääkseen maailmaa :)

Noiden lasten mikä-mikä-maiden liput tuppaa kyllä olemaan harmillisen kalliita :(
 
Mä asuin Espanjassa reilun 5 viikkoa, mutta sain koulusta apurahan ja vanhemmat avusti. Ilman noita rahoja olisi jäänyt ulkomaan työharjoittelu väliin. Eikä mulla ole varaa matkustaa yksinkään tässä elämäntilanteessa ilman mitään apuja mistään.
 
venni
No on ihan oikeasti tyhmä aihe kinata! Itse olen intohimoinen puutarhaihminen, mutta minulle on yksi hailee, möyriikö naapuri puutarhassaan. Eikö matkailu ole vain yksi harrastus muiden joukossa? Ei tuo nyt niin hyväksi ihmiseksi ole tehnyt minua sen enempää kuin muitakaan tuttujani!
Itse olen matkustellut muutaman kerran jossain, jonne on menty ihan lenskarilla;) ja sitten lähempänä (esim. aika usein Venäjällä) ja ihan kivaahan se on ollut, mutta minä vain en ole ihminen, jolla olis kaukokaipuuta. MIKSI minun siis pitäisi ulkomaille mennä, jos en sinne erityisemmin kaipaa? Rahasta ei ole kiinni, minulla ei ole mielestäni antipatioita mitään kansaa/valtiota kohtaan, mutta hemma bäst... jo se matkan valmistelu tuntuu niin työläältä... mutta nyt täytyy myöntää, että olen lähdössä kolmen lapsen kanssa ens vuonna etelän lämpöön - melkein ihan vaan siksi, että tulee tällainenkin elämys sitten heille tarjottua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PauhaavaSydän:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
No ei se ole ihan halpaakaan, kun pitää kertoa tuo 3-400 euroa viidellä. Eikä tahdo sekään riittää. Viime kesänä oli varaa matkaan, johon upposi noin 1200 euroa, sillä sai automatkan ruotsiin viidelle hengelle, yksi yö mökissä kolmårdenissa, kahden päivän liput kolmårdeniin, kaksi yötä vimmerbyssä ja kahden päivän liput astrid lindgrenin maailmaan. Vielä päälle tuli ruuat noille viidelle päivälle ja bensat, ei ollut ihan halpaa ei.
No joo, toki näin. Mä puhuinkin vain yhden ihmisen matkaamisesta, jota varmaan jatkaisin vaikka olisi perhekin. Joskus voisi tietysti ottaa lapsen mukaan näyttääkseen maailmaa :)

Noiden lasten mikä-mikä-maiden liput tuppaa kyllä olemaan harmillisen kalliita :(
Täytyy kyllä sanoa, että noiden ruotsin kohteiden liput olivat joka senttinsä arvoiset, todella hienot puistot olivat. Kolmårdenin mökki oli tosi kallis, mutta olipa merinäköala, mukavuudet ja sain laittaa itse lapsille ruokaa illalla, keskimmäinen kun on sellainen herkkäkurkku, että ravintolaruuat tuppaavat jäädä syömättä. Ja viime kesänä tehtiin päätös yhdistää molemmat, kun ne niin houkuttelivat, kotimaassa ei sitten käytykään kuin Puuhamaassa.
 
huoh
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkelispokkelis:
Suoraan sanoen minusta on aika pateettista olla matkustelematta. Jos ei halua lentää, myös muilla tavoilla pystyy reissaamaan vaikka Euroopan sisällä ja täällä on todella paljon nähtävää.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka eivät koskaan matkaile kotimaan ulkopuolella ovat joko todella köyhiä tai sitten todella kapeakatseisia juntteja, sellaisia, joiden oikeastaan toivookin pysyvän Suomessa etteivät vain ulkomailla vie "Suomi-kuvaa" eteenpäin.
Todellakin samaa mieltä.

nim. odottaa kummia kylään, muttei voi tulla kun poikaystävä ei uskalla matkustaa 100 km kauemmas kotoa.
 
anni*
en ole koskaan ollut Ruotsia tai Viroa kauempana, ja siellä laivalla. ekaks mulla on kauhia lentopelko, toiseks ei ole varaa eikä edes kiinnostusta.kolmanneks pidän kotimaa matkailua turvallisempana vaihtoehtona lapsiperheella
 
Ei raha ole este
Kauniissa naapurissamme Venäjällä pääsee pitkiä matkoja erittäin edullisesti. Viisumi tuo kuluja mutta sekään ei ole ylitsepääsemättömän suuri, kun ottaa aina vuodeksi kerrallaan.
 
Haluaisin nostaa tähän rahapulan ja kielitaidottomuuden ohella sellaisen asian kuin huono itsetunto. Siitähän suomalaisten kohdalla usein puhutaan ja syystä. Tottakai joku koko ikänsä pienissä, takapajuisissa ympyröissä perähikiällä elänyt garderobinsa pääosin henkkamaukan postimyynnistä koostava suomalaismamma, jonka kielitaito rajoittuu korkeintaan tankeroenglantiin, tuntee olonsa nukkavieruksi maailman metropoleissa ja vähänkään tyylikkäämmissä lomakohteissa. Suomalaiset ovat muutenkin tunnettuja tyylitömyydestään ja tönköstä käytöksestään, korkeintaan täällä osaavat pukeutua hyvätuloiset, koulutetut ihmiset pk-seudulta (anteeksi vain, mutta näin se on). Ulkomailla tämä korostuu entisestään...

Niin että miksi ihmeessä maripaita-mamma pöndeltä haluaisi ehdoin tahdoin matkustaa ulkomaille, kun elämä on paljon helpompaa siellä kotisohvalla tv:n ääressä sauvakävelylenkin jälkeen? Siellä omissa pienissä ympyröissä ei ole pelkoa tulla katsotuksi päästä varpaisiin eikä tarvitse tyypilliseen suomalaiseen tapaan miettiä että "mitäköhän tuokin minusta ajattelee.". Miksi mennä ulkomaille väkisin tuntemaan itsensä pystymetsästä repäistyksi juntiksi? Osittain ongelma palautuu tietysti myös rahan puutteeseen. Suomessa on kallista elää ja verotuksen ja kohtalaisen huonojen palkkojen takia keskivertokansalaisilla on todella vähän rahaa käytettävissään. Kyllähän se näkyy esim. juuri siinä, etteivät suomalaiset panosta ulkonäköönsä, minkä vuoksi onkin hyvin helppoa tunnistaa suomalainen tavismatkaaja maailman lentokentillä.

Tiedän että saan tästä varmaan jonkin verran kökköä niskaani, mutta otan riskin. Tämä on rehellinen mielipiteeni ja monivuotisen havainnoinin tulos, enkä varmasti ole yksin ajatusteni kanssa.
 
Yhteistyössä