Toivottavasti se Mediamaksu tulee pian!

  • Viestiketjun aloittaja Gluteus maximus
  • Ensimmäinen viesti
pikku-paikkakunta
Alkuperäinen kirjoittaja toivottavasti ei tule:
Minä en katso ikinä YLE:n ohjelmia. Enkä kuuntele ikinä radiota.
Joutais lopettaa koko YLE, mitä sillä tekee.
Ja sitä paitsi telkkari ei edes näy hyvin kaikkialla Suomessa, netistä puhumattakaan.
Siitä sitten pitäisi kaikkien tasapuolisesti maksaa??
Yle vois tukea toimintaansa mainostuloilla niin kuin muutkin kanavat. Ne ei vaan viitsi tehdä sitä kun voi nyhtää rahaa helpomminkin.
Olen lähes aina asunut pienellä paikkakunnalla, YLE:n kanavat on meillä aina näkyneet. Muiden kanavien kanssa asia on ihan toinen. Ei siitä niin monta vuotta ole, kun alkoi MTV3meillä näkymään.

Ihan turhaa on vedota tuohon kanavien näkyvyyteen. YLE näkyy kyllä kaikkialla Suomessa, kun näkyy meilläkin metsässä (lähimpään kaupunkiin on monta sataa kilsaa). Siksi siitä saa maksaa, kun on tasavertaisempi kuin muut palvelujen tarjoajat.
 
v
Alkuperäinen kirjoittaja lupis:
Kumpiakohan on enemmän: niitä jotka nytkin käyttävät palveluita mutta eivät maksa lupamaksuja vai niitä ketkä ei todella käytä mitään palveluita (radiot, nettitv, yms)ja nyt joutuvat jotenkin epäarvoiseen asemaan? veikkaan että tänäpäivänä tuo maksamattomat on isompiryhmä. Aina ei voi voittaa ja siksi mediamaksu on tv-lupamaksua parempivaihtoehto.
Jos tulee mediamaksu tv luvan tilalle, niin tulkoot niin että se on tasapuolinen kaikille. Niin että vain jotka katsovat/käyttävät myös maksavat. Ellei valtio pysty kontrolloimaan keneltä kuuluu periä maksua, niin olkoot perimättä. Minä en maksa kuin siitä mitä käytän.
 
vieras
Jokainen jolla on telkkari, kykenee kyllä maksamaan tvlupa maksun tai mediamaksun. MUTTA miksi niiden joilla ei laitetta ole, joutuvat tämän maksamaan?? Kysyn vain. Ja se ei ole syy, että ei voida selvittää kelle maksu kuuluu. Ellei voida selvittää, niin turha multa on ainakaan maksua periä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikku-paikkakunta:
Alkuperäinen kirjoittaja toivottavasti ei tule:
Minä en katso ikinä YLE:n ohjelmia. Enkä kuuntele ikinä radiota.
Joutais lopettaa koko YLE, mitä sillä tekee.
Ja sitä paitsi telkkari ei edes näy hyvin kaikkialla Suomessa, netistä puhumattakaan.
Siitä sitten pitäisi kaikkien tasapuolisesti maksaa??
Yle vois tukea toimintaansa mainostuloilla niin kuin muutkin kanavat. Ne ei vaan viitsi tehdä sitä kun voi nyhtää rahaa helpomminkin.
Olen lähes aina asunut pienellä paikkakunnalla, YLE:n kanavat on meillä aina näkyneet. Muiden kanavien kanssa asia on ihan toinen. Ei siitä niin monta vuotta ole, kun alkoi MTV3meillä näkymään.

Ihan turhaa on vedota tuohon kanavien näkyvyyteen. YLE näkyy kyllä kaikkialla Suomessa, kun näkyy meilläkin metsässä (lähimpään kaupunkiin on monta sataa kilsaa). Siksi siitä saa maksaa, kun on tasavertaisempi kuin muut palvelujen tarjoajat.
kyllä ylellä on olemassa katvealueita, mutta toivottavasti sellaiset viat korjataan.
 
Minä en muuten tunne tai edes tiedä ketään jolla ei olisi telkkaria ja joka ei seuraisi uutisia ja muuta mediaa. No, palstalaisia en tunne enkä tiedä mutta yllättäen kuitenkin joka toisella ei ole telkkaria eivätkä he käytä mitään mediapalveluita. Aika kumma juttu että juuri kaksplus kerää kaikki mediapimennossa elävät yhteen kasaan.

Olenko ainoa joka epäilee näiden "televisiottomien" selityksiä? :/
 
Jenis
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:

Et.

Mutta tämä palsta nyt ei muutenkaan ole (onneksi) mikään kattava läpileikkaus Suomen kansasta ;)
 
Se on tyhmää maksaa
Haloo, media maksu. Miksi nyt pitäisi alkaa maksamaan mediasta joka on tähän asti ollut ilmaista? Esim. radiolupa on poistettu aikoja sitten ja siten tehty siitä kansalle ilmainen palvelu. Kaupalliset kanavat rahoittavat radiotuotantonsa mainostuloilla. Nettimaksut maksaa jokainen itse. Ja nekin ylläpidetään käsittääkseni mainostuloilla.

Vain ylen tv- ja radio- kanavat tarvitsevat tuloja muualta kuin mainostuloista. Miksi jokaisen suomalaisen pitäisi osallistua niihin talkoisiin? Ei ne maksukortit mitää vaikeita ole, menkööt yle niiden taakse, niin voisi jopa alkaa saamaan vastinetta rahoilleen.

Miksi jotkut esim. ap, niin hillittömästi puoltavat mediamaksua, miksi ette kannata koko typerän tv-luvan poistoa ja jokaisen maksua sitä vastaan mitä käyttää?
 
Gluteus maximus
Alkuperäinen kirjoittaja Se on tyhmää maksaa:

koska sellaista tilannetta ei suomessa tule, että voisi maksaa vain siitä mitä käyttää. Siksi kannatan mediamaksua, että Tv-lupamaksu tulisi näin pienemmäksi!
 
V-ivian
Kunpa tv-kanavat tulisi kaikki kortin taakse! Saisi itse valita mitä katsoo, jos katsoo. Meillä varmaan olisi käytössä vaan maikkari, nelonen ja subi. Ylen kanavia ei katsota ikinä muulloin, kuin silloin kun tulee lätkän mm tai olympialaiset, siitä voisin mielihyvin sitten maksaa Ylelle erikseen, mutta en muista ohjelmista. Meillä ei Ylen kanavia muuten seurata ikinä!

Ylen radiokanavia emme kuuntele, autossa kuuntelemme Novaa, se ei ole Ylen kanava vaan rahoittaa toimintansa mainonnalla. Radiomaksu poistettiin jo kerran käytöstä, jotta se olisi ilmainen "palvelu" kansalle, miksi siitä pitäisi tehdä taas maksullista...

Areenaa tms Ylen nettipalveluita emme käytä, joten en ymmärrä miten netti tähän mediamaksuun liittyy... Ei Yle rahoita Ilta-Sanomia, Googlea, Kaksplussaa, Hotmailia, Facebookkia... Minä maksan liittymästä ja mahdollisuudesta Elisalle, se riittäköön.

En ymmärrä että miten muka Ylen palveluilta ei voi välttyä?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
jos kaikki kanavat tulevat kortin taakse niin millä rahoilla ja kenen pussista verkkojen, mastojen jne ylläpito hoidetaan? ja siis itse olen kortillisuuden kannalla, tämä vain jäi mietityttämään..
No ei kanavan salaus mitään uusia mastoja tartte...haloo. Huollot maksaa yle niistä katsojistaan jotka maksaa ja muut kanavathan maksaa nytkin ylelle verkon ylläpidosta ja käytöstä..
 
Iloinen Possu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mahtaako varat sitten riittää uusiin ohjelmiin ja huoltoihin ja kaikkeen?
 
--
kuten eilen totesin,maksakoon ken lystää. ulosottoon menköön ja siinäpä sitten ihmetellään kun suomalaisilla luottotiedot katoaa. maksa sellaisesta jota et katso.täällä maksajat vinkuu tasa-arvoisuutta,eikö se sitä ole jos kortin taakse laitettas ja maksakoon kuka sitä lystiä haluaa? taitas vaan katsoja luvut tipahtaa sen verran ettei sen takia tehdä. kukaan ei yhden sarjan takia maksa 300e vuosi tai enemmän.
 
niinpä
Alkuperäinen kirjoittaja --:

Tasa-arvo tosiaan kunniaan. Älkää vaan kukaan maksako, että saadaan YLE katoamaan kokonaan. Sitten mullakaan ei täällä metsässä näy mikään kanava. Tehdään meille metsässä asuville ihmisille elämä vielä vähän vaikeammaksi.
 
peesi
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
kuten eilen totesin,maksakoon ken lystää. ulosottoon menköön ja siinäpä sitten ihmetellään kun suomalaisilla luottotiedot katoaa.
Kova on uho. Kuinkahan moni ihan oikeasti pilaisi luottotietonsa tahallaan moisen pikkusumman takia?
kova on kitinä 15 eurosta. Menis töihin. Toimeentulotukeen tuo TV-lupa on laskettukin mukaan jo.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Iloinen Possu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
jos kaikki kanavat tulevat kortin taakse niin millä rahoilla ja kenen pussista verkkojen, mastojen jne ylläpito hoidetaan? ja siis itse olen kortillisuuden kannalla, tämä vain jäi mietityttämään..
No ei kanavan salaus mitään uusia mastoja tartte...haloo. Huollot maksaa yle niistä katsojistaan jotka maksaa ja muut kanavathan maksaa nytkin ylelle verkon ylläpidosta ja käytöstä..
Mahtaako varat sitten riittää uusiin ohjelmiin ja huoltoihin ja kaikkeen?
Ei. Mutta ihmisillä täytyy olla oikeus valita mitä katsoo. Luultavasti YLE menisi konkkaan ja se on sille paskapuljulle ihan oikein.
 
--
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
kuten eilen totesin,maksakoon ken lystää. ulosottoon menköön ja siinäpä sitten ihmetellään kun suomalaisilla luottotiedot katoaa.
Kova on uho. Kuinkahan moni ihan oikeasti pilaisi luottotietonsa tahallaan moisen pikkusumman takia?
tiedän montakin. kova on uho? niin tuntuu teilki olevan kun ei kelpaa se et maksaa KEN HALUAA! koska tiedätte et maksut kohois korkeaksi esim juuri ylen kanavasta koska katsoja luvut olisi sen takia varmasti vähäiset.ei vaan ole halua myöntää

--
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä:
Alkuperäinen kirjoittaja --:
kuten eilen totesin,maksakoon ken lystää. ulosottoon menköön ja siinäpä sitten ihmetellään kun suomalaisilla luottotiedot katoaa. maksa sellaisesta jota et katso.täällä maksajat vinkuu tasa-arvoisuutta,eikö se sitä ole jos kortin taakse laitettas ja maksakoon kuka sitä lystiä haluaa? taitas vaan katsoja luvut tipahtaa sen verran ettei sen takia tehdä. kukaan ei yhden sarjan takia maksa 300e vuosi tai enemmän.
Tasa-arvo tosiaan kunniaan. Älkää vaan kukaan maksako, että saadaan YLE katoamaan kokonaan. Sitten mullakaan ei täällä metsässä näy mikään kanava. Tehdään meille metsässä asuville ihmisille elämä vielä vähän vaikeammaksi.

ei se ole teille maksaville vaikeaa.maksatte ylestä sen verran mitä sitten haluatte korttia vastaan.helppoa. miksi muiden pitäisi maksaa siitä lystistä joita ei tarvi ?
 
Yle voisi lopettaa kokonaan tv-toiminnan ja siirtyä nettiin. Tämä olisi kustannustehokasta ja siihen ei tarvitsisi rahaa kansalta kerätä. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus interbetin käyttöön ihan samoin kuin televisionkin.
 
mutta mutta
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:

Täytyy kuitenkin muistaa että tähän ehdotukseen ( joka on hemmetin hyvä) ei ikinä suostuisi ylen suurin katsojakunta eli vanhukset jotka vielä sitkeästi käy pankin tiskillä kun verkkopankin ja automaatin käyttö on ylivoimaista..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Yle voisi lopettaa kokonaan tv-toiminnan ja siirtyä nettiin. Tämä olisi kustannustehokasta ja siihen ei tarvitsisi rahaa kansalta kerätä. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus interbetin käyttöön ihan samoin kuin televisionkin.
Mut ajattele miten siinä kävisi kaikille suojatyöpaikan omaaville demareille? :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mut ajattele miten siinä kävisi kaikille suojatyöpaikan omaaville demareille? :eek:
Menisivät oikeisiin töihin niin kuin muutkin demarit. Kokoomuksen ja kepun porukoille voisi etsiä jonkun toisen suojatyöpaikan kun niistä ei oikeisiin töihin kumminkaan ole.
 
Yhteistyössä