Onnea sylin täydeltä Poika04! :flower:
Kyllä se niin on Hippo, että tämä kevät täälläkin on taas nostanut kuumeen huippulukemiin. Asiaa ei myöskään auta, että kaveripariskunnalle on syntymässä minä hetkenä tahansa vauva. Nyt on vielä vietetty aikaa Vapun aikoihin melko paljon heidän kanssaan ja on saanut ihastella suurta vauvamasua ja kateellisena kuunnella odotusjuttuja.
Tosin jonkinlaista edistystä on tapahtunut meillä täällä kevään myötä. Mies totesi mulle, kun taas kerran luettelin hyviä asioita vauvan hankkimisessa, että alkaa lämmetä ajatukselle. Siis mun mies sanoo alkavansa lämmetä vauvan hankkimiselle! En voi edes uskoa todeksi, että kuulin tollasta jääräpäisen mieheni suusta. En nyt vielä kuitenkaan kovin optimistinen ole, koska ei edelleen ole mitään tietoa siitä, koska yritys voisi alkaa.
Tällaisia täällä tänään. Ihanaa kuitenkin kun aurinko on paistellut ja ollut niin kesäistä. Terassikausikin on virallisesti avattu.
Toivoa lähenevän kesän myötä meille kaikille toivottomille toivottelee Annuli.