Toukokuiset 2019

Mä oon yleensä kova juomaan kahvia, mutta oon nyt vähentänyt 1kuppi/päivä. Taidan vaihtaa vielä kupin pienempään. Oon kans välttänyt nyt liikuntaa, mutta lenkkeilyä kävellen aion kyllä jatkaa parin viikon päästä taas.

Aamuisin on kyllä lievää kuvotusta, mutta ei vielä pahaa. Pari kertaa pitänyt miettiä että tuleeko se oksennus vai ei, muttei ole tullut. Muuten aika oireetonta taas. Tunteet vaihtelee isosta onnesta valtavaan ahdistukseen. Teen sellasta työtä, että raskaudesta on kerrottava heti. Tänään kerroin pomolle ja tuntu kyllä vähän ahdistavalta kertoa jo nyt.

Tsemppiä kaikille ja uusille vielä onnea! :love:
 
Varhaisulta-aika varattu kuukauden päähän! Kyllä jännittää kun ei mitään oireita vielä ole, että meneekö kaikki tällä kertaa hyvin. Tekisi mieli kertoa raskaudesta jo kaikille, mutta olemme päättäneet odottaa isänpäivään saakka :) oletteko vielä miettineet miten ja milloin kerrotte uutiset?
 
Joko täältä alkaisi löytymään toukokuun - 19 odottajia? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Itsellä kaksi keskenmenoa jo takana tälle vuodelle. Kovasti jännittää ja päivät matelee!

La olisi varmaan 1.5.19.

Laittakaa viestiin punaisella LA/nimimerkki/ikä/mones lapsi/sairaala, jos haluatte listalle. :)

1.5.
Taateel/28/toinen/HYS
Herqqu/25/esikoinen/HYKS
Eveliss/38/4/KSSHP

2.5.
Toiveli/28v./esikoinen/SATKS
Reetaleena/38/5/HUS
Nonsk/28v/1.lapsi/?

4.5.
Roona/25/1/KYS

5.5.
Tiuhti83 / 34 / kolmas/ TYKS

6.5
snibba/ 24/ toinen/oyks

7.5.
Kiirula/27/toinen/TYKS

8.5
Kesä-misu/35v./toinen/HUS

10.5
Harjaneilikka/34/kolmas/TYKS
13.5 viviancharlotta/25/toinen/TAYS
 
Heips! Mie sain haamun 24.8!tuli ihan puun takaa kun pcos takia kierrot ollu mitä sattuu ja harvoin edes ovuloin.(yleensä kerran vuoteen) Nyt oon huolissani kun pitäisi menkoista laskettuna olla jo n. 4+6..testi ei tuosta tummemmaksi mene.. Oon semmonen et teen testejä joka päivä.. Sunnuntaina digi sanoi "raskaana 1-2"
.Oireita on tissien kipu, äklötys(eilen aamulla oksennus) , erilaiset tuntemukset alavatsalla välillä, kokoajan nälkä, välillä kylmä yms. Tää tuntuu tosi tuskaiselta tää odotus.. Siis että ultraan pääsis 13.9 näkemään onko siellä ketään.. Yks varhainen km takana tammikuu 2017, ei muita raskauksia.. Onko tää vahvistunut tarpeeksi? Ylempi apteq herkkä testi minkä tein ihan ekana ja alempi apteekin oma tänään. Voiko hormoni nousta hitaasti vai merkkaako tuulimunaa tai että menee kesken kohta..? Yritä tässä sitten nauttia..
Lisäksi eilen tkssa positiivinen verestä

3.5/Nunnuli89/29/ensimmäinen/ekks


https://aijaa.com/PLzFG3
 
Viimeksi muokattu:
Salainen ja suljettu faceryhmä kiinnostaa myös. :p Voi kyllä olla että haluan liittyä vasta kun tiedän mitä tuolla mahassa on. Pari vko varhaisultraan. :censored:

En tiedä milloin kerrotaan. Mahdollisimman myöhään. Sellaiset keille kertoisin keskenmenostaki tietää jo nyt. Eli muutama hyvä ystävä.

@Nunnuli89 Mä en oo koskaan aikaisemmin tehnyt useampaa testiä ku nyt. Joten en osaa arvioida oikein. Tai tein viime kuussa pari testiä kun oli kemiallinen ja siinä se viiva ei vahvistunut juuri ollenkaan. Mutta testasin vaan kahtena peräkkäisenä päivänä. Mutta eiks sulla oo vahvistunu toi viiva paljon? Jospa ovulaatio oli vaan loppu kierrosta. :) Toivotaan että viiva vahvistuu entisestään.
 
Heips! Mie sain haamun 24.8!tuli ihan puun takaa kun pcos takia kierrot ollu mitä sattuu ja harvoin edes ovuloin.(yleensä kerran vuoteen) Nyt oon huolissani kun pitäisi menkoista laskettuna olla jo n. 4+6..testi ei tuosta tummemmaksi mene.. Oon semmonen et teen testejä joka päivä.. Sunnuntaina digi sanoi "raskaana 1-2"
.Oireita on tissien kipu, äklötys(eilen aamulla oksennus) , erilaiset tuntemukset alavatsalla välillä, kokoajan nälkä, välillä kylmä yms. Tää tuntuu tosi tuskaiselta tää odotus.. Siis että ultraan pääsis 13.9 näkemään onko siellä ketään.. Yks varhainen km takana tammikuu 2017, ei muita raskauksia.. Onko tää vahvistunut tarpeeksi? Ylempi apteq herkkä testi minkä tein ihan ekana ja alempi apteekin oma tänään. Voiko hormoni nousta hitaasti vai merkkaako tuulimunaa tai että menee kesken kohta..? Yritä tässä sitten nauttia..
Lisäksi eilen tkssa positiivinen verestä

3.5/Nunnuli89/29/ensimmäinen/ekks


https://aijaa.com/PLzFG3
Kyllä mun mielestä on ihan hyvin vahvistunut, ei kaikille tuu kaikkiin testeihin välttämättä ikinä tasavahvoja viivoja (y) Mulla pregcheck ainoa mihin oon tasavahvat viivat saanut joskus dpo 21.

Mä kannatan salaista faceryhmää, sitä on helpompi seurata ja selata kuin whatsappia. Mutta ehkä odottaisin sen perustamisen kanssa vielä hetkisen niin mahdollisimman moni toukokuinen pääsis suoraan sinne mukaan:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Snibba ja Nunnuli89
Nunnuli89, mä sanoisin, et viivojen vahvistuminen vaihtelee tosi paljon ja vielä eri testienkin välillä. Mä sain tänään hitusen vahvemmat voivat kuin eilen. Viimerraskaudessa en saanut ollenkaan yhtä vahvaa viivaa kuin kontrolliviiva ja kaikki meni silti hyvin.

Eilen ihmettelin, et jännä ettei oo muita oireita kipeiden tissien lisäksi.. Ei olisi pitänyt. Kärsin koko päivän etovasta olosta Ja ajatukset on ihan sotkussa, kun raskaus pyörii mielessä.

Mua kiinnostaa kanssa salainen facebookryhmä, mut mitään kiirettä sen suhteen ei vielä ole ☺
 
Hei,

Suurperheen äiti täällä varovaisesti kurkkii tänne.
Plussasin haamun pari päivää sitten ja tänään jo hieman vahvemman tuloksen voimin uskaltaudun tänne.
Lapsia on liuta ja nuorinta vielä osittain imetän ja sen vuoksi kiertokin on vielä vähän sekaisin niin lasketuaika on mysteeri, mutta ultrassahan selviää jos raskaus jatkuu.
Lasten lisäksi olen kokenut keskenmenoja ja kemiallisiakin.

Nunnukalle halusinkin sanoa, että itsellä pieleen menneissä viivat eivät ole vahvistuneet tai ovat lähteneet pian haalenemaan. Kuvsssasi kuitenkin on selvää tummumista tapahtunut ja vaikuttaahan paljon testin herkkyys ja siitä kauanko virtsa on ollut rakossa.

Tsemppiä kaikille odotuksiin.
 
Tekeeks täällä kukaan vuorotyötä työkseen?? Mulla on kolmivuorotyö ja eilen oli yövuoro ja huomenna taas iltavuoro ja ylihuomenna aamuvuoro eli ei siis mitään logiikkaa näissä vuoroissa ja tää raskaus väsyttää vielä enemmän :confused: Menis nyt viikot äkkiä niin voisi kertoa pomolle jos saisin jotain tasasempaa rytmiä noihin vuoroihin.. Pelottaa että tällä nykysellä rytmillä ja huonoilla unilla vois olla vaikutusta et menis kesken ja se on mun pahin pelko :eek:
 
@Herqqu Mä teen myös ja oon yleensä alussa vielä tehny öitä mut en sit enää tyylii Rv12 jälkeen. Nyt tällä kertaa sanoin heti etten halua tehä öitä. Mulla tulee oksennus yövuorossa helposti niin se on aika hankalaa. Mutta en usko että vuorotyö itsessään keskenmenoa aiheuttaa. Tai väsymys. Mutta rankkaa se kyllä on. :confused:
 
Tekeeks täällä kukaan vuorotyötä työkseen?? Mulla on kolmivuorotyö ja eilen oli yövuoro ja huomenna taas iltavuoro ja ylihuomenna aamuvuoro eli ei siis mitään logiikkaa näissä vuoroissa ja tää raskaus väsyttää vielä enemmän :confused: Menis nyt viikot äkkiä niin voisi kertoa pomolle jos saisin jotain tasasempaa rytmiä noihin vuoroihin.. Pelottaa että tällä nykysellä rytmillä ja huonoilla unilla vois olla vaikutusta et menis kesken ja se on mun pahin pelko :eek:
Ite oon hetken tehnyt kolmivuoroa ja totesin, ettei ole minun juttu työkaveri oli raskaana ja neuvolasta kiellettiin tekemästä yövuoroja jonkun tietyn viikon jälkeen... Oisko ollu puolivälin tienoilla?
 
Hei kaikille uusille minultakin ja onnea plussista!

Mä olen nyt tehnyt viisi testiä ja kaikki positiivisia, Clearblue antoi viikot 2-3 eli 5 viikolla mennään, kuten jo itsekin menkoista laskeskelin.

Nyt vaan pitää soittaa neuvola-aikaa ja varhaisultraa, koska ensimmäinen kyseessä enkä malttaisi ihan viikoille 10-12 odottaa :)

Pahoinvointia on tullut mullekin, aamuisin ei juurikaan, mutta puolenpäivän maissa on ollut ihan kauhean huono olo, oksetusta ja kaikki voimakkaat hajut ällöttää.

Minäkin olen kiinnostunut suljetusta facebookryhmästä, mutta kuten pari muutakin, niin voisin odotella siihen asti, että kaikki varmistuu :)

Ja @Herqqu ihana kuulla, että varhaisultra meni hyvin :)
 

Yhteistyössä