Toukokuiset 2020

Juuri kun sain eilisen viestin kirjoitettua niin alkoikin mahdollisen keskenmenon jännääminen. Eilen illalla siis reilusti paperiin punertavanruskeaa vuotoa, ei holisemalla mutta kuitenkin enemmän kuin tuhrua. Tänään rintojen arkuus täysin poissa ja vuoto jatkunut tuhruiluna. Olen pessimisti (realisti), jotenkin on vain sellainen olo että kesken tämä menee. Kun osuivat samalla kohdalle tuo vuoto ja rintojen muutokset. Jatketaan jännäilyä.

Ikää mulla 30v.:)
Voi ei. Pidetään nyt peukkuja jos on vielä ruskeaa vuotoa ettei olisi kesken mennyt. Toi on kyllä koko ajan takaraivossa, ettei tässä vielä turvallisilla vesillä olla. Alussa kaikkea voi tapahtua. Mulla oli sellanen tilanne et olin ehtiny syödä lääkkeitä, mitä ei raskauden aikaa saisi käyttää, ilman painavia syitä, niin vielä pari päivää sitten ja nyt pelottaa voiko olla vaikutusta. No sit kun soittelen neuvolaan, niin kerron tilanteen, mutta odottelen tässä vielä pari viikkoa.
 
Mua myös pelottaa koko ajan että pysyykö pieni matkassa. Mullahan ei ole vielä edes menkat myöhässä, mutta hätähousuna menin testaamaan :notworthy: Lauantaina on oletettu menkkojen alkamispäivä joten ehkä sitten uskaltaa hengittää jos menkat ei ala. Hyvin on viiva kuitenkin kahdessa päivässä jo vahvistunut! IMG_20190905_075724__01.jpg (klikkaamalla isommaksi)

Ikää mulla on 21 vuotta, ja yritystä takana vuosi. Ehdin käymään jo lapsettomuushoitojen ensikäynnillä jossa otettiin vaan perus papakoe ja sukupuolitautien testaus. Ja gyne sitten laittoi lääkärille ajan joka olisi ollut pari viikkoa sitten mutta jouduin ajan perumaan koska mies ei olisi päässyt mukaan. Tarkoitus oli soitella uutta aikaa mutta nytpä ei onneksi tarvitse (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Tou20
Mua myös pelottaa koko ajan että pysyykö pieni matkassa. Mullahan ei ole vielä edes menkat myöhässä, mutta hätähousuna menin testaamaan :notworthy: Lauantaina on oletettu menkkojen alkamispäivä joten ehkä sitten uskaltaa hengittää jos menkat ei ala. Hyvin on viiva kuitenkin kahdessa päivässä jo vahvistunut! katso liitettä 7891 (klikkaamalla isommaksi)

Ikää mulla on 21 vuotta, ja yritystä takana vuosi. Ehdin käymään jo lapsettomuushoitojen ensikäynnillä jossa otettiin vaan perus papakoe ja sukupuolitautien testaus. Ja gyne sitten laittoi lääkärille ajan joka olisi ollut pari viikkoa sitten mutta jouduin ajan perumaan koska mies ei olisi päässyt mukaan. Tarkoitus oli soitella uutta aikaa mutta nytpä ei onneksi tarvitse (y)
Pakko vastaa et onpa vahvat viivat. Ite sain ihan vaaleita, melkein viivan paikkoja ja sit tein digin niin siinä luki et raskaana ja 1-2 vko. Ajattelin taas parin viikonpäästä testata tai ehkä viikon jos en malta odottaa niin uudestaa jos vaikka vahvistuisi
 
@Tou20 No mä jo ihmettelin että ei nuo viivat nyt erityisen vahvoja ole, mutta kieltämättä pikkukuvasta näyttää että olisi kunnon leffaviivat :LOL:

Minkälaisia raskausoireita teillä on ollut vai onko ollut vielä mitään? :) Itse päätin testata kun huomasin että kohdunnapukka pakeni tooosi ylös heti oviksen jälkeen ja muuttui kivikovaksi. Dpo 5 alkaen ollut erilaisia nippailuja ja vihlontoja alamahalla jotka jatkuu edelleen. Ja pari päivää sitten rinnat muuttui raskaiksi ja tosi kipeiksi.
 
Mä nyt oon täällä tosi aktiivisena, mutta siis ei ole vielä mitään oireita. Tässä vähä jännittää tuleeko ollenkaa, ekasta oli pahoinvointia ja tokasta ei tullut mitään. Toivoisin jollai tapaa oireita, kun sit tietää sen raskauden todeksi
 
  • Tykkää
Reactions: addison
Mulla on ollu tosi kovaa väsymystä, turvotusta ja menkkamaisia kipuja tulee ja menee pari kertaa päivässä.. ei vielä kummempia. Muakin jännittää aika paljon että jatkuuko tämä raskaus loppuun saakka.. mut me ei ite voida sille mitään niin täytyy vaan kokeilla jaksaa odotella eikä liikaa pelätä.
 
Hei! Täältä yks lisää toukokuisia, plussattu yllätyksenä pari päivää sitten, ja siis lopetin pillerit tuossa 4.8 ja näköjää ekasta kierrosta nappas, vaikka aina ollut tosi epäsäännölliset kuukautiset. Laskin että LA ois 13.5 (varmistuu myöhemmin sitten). Tää olisi jo kolmas lapsi, et aika tuttua hommaa vaikka edellisestä kerrasta kolme vuotta. Minkä ikäisiä täällä on? Itse 24
Mä oon 26v ja 1.lapsi olis tämä :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Ronella ja addison
Juuri kun sain eilisen viestin kirjoitettua niin alkoikin mahdollisen keskenmenon jännääminen. Eilen illalla siis reilusti paperiin punertavanruskeaa vuotoa, ei holisemalla mutta kuitenkin enemmän kuin tuhrua. Tänään rintojen arkuus täysin poissa ja vuoto jatkunut tuhruiluna. Olen pessimisti (realisti), jotenkin on vain sellainen olo että kesken tämä menee. Kun osuivat samalla kohdalle tuo vuoto ja rintojen muutokset. Jatketaan jännäilyä.

Ikää mulla 30v.:)
Ihan mielettömästi tsemppiä, toivottavasti vuoto olisi ollut harmitonta!
 
Mulla oireet alkoivatkin alavatsan kivistelyllä ja turvotuksella, eilen oli lievästi etovaa oloa mutta tänään huomattavasti enemmän ja lähes kokoaikaisesti. Kylmänkuuman-tuntemuksia vaihtelevasti. Muissa raskauksissa etova olo on alkanut useamman viikon myöhemmin.
 
Voi ei. Pidetään nyt peukkuja jos on vielä ruskeaa vuotoa ettei olisi kesken mennyt. Toi on kyllä koko ajan takaraivossa, ettei tässä vielä turvallisilla vesillä olla. Alussa kaikkea voi tapahtua. Mulla oli sellanen tilanne et olin ehtiny syödä lääkkeitä, mitä ei raskauden aikaa saisi käyttää, ilman painavia syitä, niin vielä pari päivää sitten ja nyt pelottaa voiko olla vaikutusta. No sit kun soittelen neuvolaan, niin kerron tilanteen, mutta odottelen tässä vielä pari viikkoa.
Kiitos ❤ samoin kuin kaikille muillekkin myötäeläjille.
En usko, että sinun tarvitsee olla huolissaan lääkkeestä. Kun ei nyt varmasti mitään solumyrkkyjä kuitenkaan olleet. kyllä hän on siellä sen verran suojassa, että yksittäiset lääkkeet/alkoholiannokset yms. harvemmin tekevät mitään haittaa. Älä murehdi
 
Hei! Täältä yks lisää toukokuisia, plussattu yllätyksenä pari päivää sitten, ja siis lopetin pillerit tuossa 4.8 ja näköjää ekasta kierrosta nappas, vaikka aina ollut tosi epäsäännölliset kuukautiset. Laskin että LA ois 13.5 (varmistuu myöhemmin sitten). Tää olisi jo kolmas lapsi, et aika tuttua hommaa vaikka edellisestä kerrasta kolme vuotta. Minkä ikäisiä täällä on? Itse 24
Onnea! Mä oon pian 29v, ja esikoista odotan. Mulla tuli eilen illalla niukkaa vaaleanrusehtavaa tuhrua paperiin, tänään ei ole tullut kuin aamulla vähän. Toivottavasti meillä molemmilla olisi vain vaaratonta vuotoa @maatahorisontissa. Onko sulla menkkojen alkamispäivä mennyt? Mulla se oli eilen.
 
Toivotaan parasta molempien osalta ❤ Mulla menkkojen alkamispäivä oli jo melkein puolitoista viikkoa sitten. Tosin ihan varma en voi olla kierrostani, kun tosiaan tuli jo siinä oviksen jälkeen useamman päivän vuoto ja mulla luomukiertoja ei juuri ole elämässä ollut (syönyt pillereitä koko ikäni). Ja kun tosiaan mulla on aina kaikenmaailman välivuotoja, pillereiden kanssakin. Että ota näistä nyt sit selvää :) Toistaiseksi mullakaan ei ole vuoto lisääntynyt, ihan pientä ruskeaa tuhrua enää. Eikä edelleenkään mitään kipuja.

Pahoittelut kun täällä nyt kokoajan avaudun, mutta täytyy todeta että aikamoinen henkinen tuki kun tutuille en viitti kauheesti asiasta spekuloida. Äiti kyllä tietää, on valitettavasti keskenmenoekspertti kuudella keskenmenollaan. Siksi hänelle viitsinkin kertoa varhain, sieltä jos jostain heruu empatiaa ja ymmärrystä.
 
Oh nyt yllatin taysin itseni ja paatin kirjautua tallaiseen keskusteluun! Ensin itseasiassa etsin etta mitka palstat on nykyaan aktiivisia netissa- ei kylla mun silmiin oikein mitkaan! Siirtyyko kaikki aina niin nopeasti facebookiin? Ma itse epailen etta osallistuisinkohan sita kautta ollenkaan...
Hassua, tilanne on se etta plussattu on. Mulla on kaksi suht isoa lasta, ja ikaa itsella jo ihan tarpeeksi (38). Kolmatta on toivottu ja asiasta puhuttu vuosia, mutta vasta nyt puhe meni tekoihin. Takana kahden tayspitkan raskauden lisaksi kolme keskenmenoa (ei mitenkaan putkeen tata ennen, vaan ripoteltuna matkan varrelle), joiden takia olen hyvin varovainen iloitsemaan ennenaikaisesti. En myoskaan kertoile kellekaan yhtaan mitaan ennenkuin kolme kuukautta on hyvinkin ohitettu. Ajattelin etta ehkapa mun hermoja vois rauhoittaa tallainen nettikeskustelu ja vertaistuki.
Oireita on, kohtua nipistelee, vasyttaa jo nyt. Toivon kovasti etta nyt ei tulisi jarjetonta pahoinvointia 2-3kk ajaksi niinkuin ennen.

Olen myos ulkosuomalainen, ja jonkin takia raskauksien aikana olen kaivannut aina muutenkin juuri suomenkielista juttuseuraa. Koitan ratkaista asian nyt vaikka nain :)
 
Tällä kans yksi tällä viikolla plussannut. :) Ma hyvin hyvin haalea ja torstaina jo näky että kyllä siinä viiva on. Oon 28v ja kolmas lapsi olisi tämä tuleva. Mökin oisin kiinostunu FB ryhmään liittymään :) laskettuaika näytti laskurin mukaan 14.5.-20 ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Tou20
Täällä viivat vahvistuu hyvää vauhtia :love: Ylempi eilinen ja alempi tämän päiväinen.
IMG_20190906_171116__01.jpg Apteekin ultralla saisi varmaan kohta leffaviivat, se kun antoi selvän haamun jo sillon kun one step oli toooosi haalea.
Nyt on kp 29/29 ja kyllä jännittää että entä jos huomenna alkaakin menkat :unsure: Alamahaa polttelee välillä just samalla tavalla kun ennen menkkoja, mutta kai se on normaalia? (n)
 
On normaalia! Toivottavasti sullakin viivat jatkais vahvistumistaan :love:

Mulla eilen ja tänään ollut oranssihtavaa valkovuotoa, mutta ei ole oikein tullut edes paperiin asti, eli hyvin niukkaa se verentulo on. Jostakin kai vähän tihkuttaa. Raskaus- ja ovistestit vahvistuvat ja itkuherkkyys on lisääntynyt. Vaikuttaisi siltä että hcg nousee ja raskaana edelleen ollaan.
 
  • Tykkää
Reactions: addison
Onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä odotukseen! :love:

Mulla toistaiseksi pikkuinen pysynyt matkassa, laskeskelin, että nyt olisin kai 7. viikolla.. hankala sanoa varmaksi epäsäännöllisten kuukautisten takia, mutta hedelmöittyminen on tiedossa (niin vahvat ovisoireet ja petipuuhia oli tuolloin) ja kiinnittyminen myös oireili tuhruna.
Mulla tällä hetkellä oireina ajoittaiset repäisykivut ja vatsan neppailut, turvotus (istuessa täytyy avata farkkujen nappi), kova väsymys ja järkyttävän kipeät rinnat, ovat aivan kivikovat ja turvonneet. Kaikista ärsyttävin on jatkuva vitutus. Kaikki vituttaa ja KOKO AJAN. Mies on vahvana sijaiskärsijänä tässä. No, tänään toi kukkia ja palveli suklaata vuoteeseen :love: yrittää sietää ja ymmärtää.
Neuvolaan pitänyt soittaa tämän koko viikon, mutta jostain syystä jännittää, jos tämä meneekin kesken.

Ikää mulla siis 28, ensimmäinen (toivottavasti) tuloillaan. Miehelle kolmas lapsi, ei oikein osaa innostua niin herkästi mukana, kun ei ole niin uusi juttu tämä hänelle :D
 
@maatahorisontissa vieläkö on vuotoa ollut?
Miula on ollu aika vuotoherkkä tämä raskaus, kolmeen otteeseen nyt vuotanut, ja joka kerta oon yhtä paniikissa! Tai no, eilen en enää ihan niin säikähtänyt, kun ei _mitään_ vuotoa ollut, ja sitten petipuuhien jälkeen tuli vähän kirkasta verta. Arvelen että limakalvot on nyt hormonien tautta muuttuneet ja siksi vähän vuotaa. Koska kipuja ei ole eikä vuoto lisääntynyt. Oireitakaan ei oikeastaan ole, olo on niinkun en raskaana oliskaan. Yritän nauttia tästä, koska kokemusta on myös kahdesta raskaudesta millon oksentelu alkoi heti plussattua. :sick:
Verikokeeseen menen maanantaina, antaa vähän ehkä osviittaa se hcg että eteneekö raskaus normaalisti. Ja sitten odottelen varhaisultraa, aika on varattuna syyskuun loppupuolelle. :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Apustaja ja addison
Täällä plussannut 30.8
Lopetin e-pillerit heinäkuussa kesken laatan, viikko siitä tuli menkat ja sit sen jälkeen ovulointi tapahtunut jossain kohti :D
Oman mielenrauhan takia kävin tarkistaa et raskaus oikeassa paikassa yms.
Siellä näky pienen pieni ruskuaispussi ja syke jo! Kätilön mukaan vastas 5+5 - 6+1 väliltä :)
Kävin yksityisellä siis varhaisultrassa.
Oireita ei vielä hirveästi ole.
Tää on mun toinen raskaus.
 
Huh. Nyt uskaltaa vähän huokaista kun tänään on menkkojen oletettu alkamispäivä eikä menkat ole onneksi alkanut. Alamahassa edelleen kipuja ja poltetta aina välillä, eilen alamaha oli todella arka pitkän istumisen jälkeen ja piti avata housujen nappi kun puristi niin inhottavasti. Rinnat on myös vielä kipeämmät ja raskaammat kuin aiemmin. Ja valkovuotoa on paljon! Se on semmosta tosi paksua ja tosiaan sitä on tooosi paljon, ennen kun luuli että vv on paljon niin tähän verrattuna se määrä ei ole ollut mitään :LOL: Mutta on tää vaan niin uskomatonta, miten tää onkaan nyt vihdoin totta :rolleyes: Toivotaan vaan että pysyy matkassa mukana eikä tarvitse enää palata haaveilijoiden puolelle.
 
Yhteistyössä