Toukokuun tulokkaat 2018

Kai sitä itekki uskaltas tänne varovasti liittyä, joskin suhtaudun tähän koko raskauteen vielä hyyyviin varovaisesti. Esikoista odotellaan.

Oireita jonki verra, närästää(?) Koko ajan, mahaan koskee/pistelee/juilii myöskin koko ajan, mutta tissit ei o arat eikä pahempaa etomista ole ollut vielä.

Tupakointi aiheuttaa pään vaivaa, tai lähinnä sen lopetus ja vieroitusoireet:( Tuo pitäs saada nyt täysin loppumaan, mutta tuntuu että järki menee kun valvon yöt tuijotellen seiniä (univaikeudet ilmeisesti aika yleinen vieroitusoire) ja töissäkin ois käytävä ja tunnin parin torkkumisella yössä oravan pyörä on valmis. :(
 
@kipaaa , kiitos tsempeistä ja tiedosta etten ole ainut tämän paheen kanssa painiva.

En ois ikinä ajatellu et lopettaminen ois mikää ongelma, mutta nää viime yöt on kyl kumonneet tämän ajatuksen :unsure: Toki aikaisemmin meni toppa päivään, nyt olen saanut karsittua sen alle viiteen, mutta tottakai tiedän että kokonaan tähän loppu pitää saada. :unsure:
 
Täällä tuo ruskeanlimainen/verisenlimainen vuotelu ainakin toistaiseksi loppunut, hCG-arvot verikokeella otettiin tänään ja loppuviikosta vielä uudelleen, saa nähä mitä ne kertoo ja mitä sitten.
Hissukseen kävely tänään kyllä aiheutti kipua ihan tuonne alamahaan ja selkäänkin, mitään raskausoireita ei ole tai ainakaan niin voimakkaana että niiden olemassa olon huomaisi.
Jotenkin aamulla oli ihan tyhjä olo kun heräsi, nyt ei kyllä osaa iloita, milloin lie ultraan pääsen, varmaan vaikuttaa nuo hCG-arvot tähänkin asiaan..
Toki toivon että tämä olisi harmitonta, mutta pahinta sitä kai aina pelkää, kohdunulkoinen ollut outona peikkona koko ajan matkassa mukana,jotenkin valmistelee itseään siihen huonoimpaan vaihtoehtoon ettei tippuisi sitten yhtä korkealta ja kovaa ja voisi aatella että tätähän minä pelkäsinkin tämän olevan..
 
@sinipingviini kovasti tsemppiä!! :(

Semmoista kyselen, että miten tuo seksin harrastaminen alkuraskaudessa? Netissä jos jonkinmoista tietoa, jossain sanotaan, että harrastella saa huoletta, toisessa kehotetaan tarkkailemaan vuotoja jne... Mies on vähän epävarma, enkä halua että se asia vaikuttaa suhteeseemme mitenkään o_O
 
Hei,

Minäkin varovaisin mielin liityn tänne, laskettu aika 5.5-18.

Tuosta seksin harrastamisesta, ei kai siitä ole mitään haittaa pitkään aikaan, jostain luin, että seksiä saa harrastaa ihan synnytykseen asti, jos mieli tekee. Tietysti asennot täytyy sitten katsoa mahan mukaan, eli eihän nyt suuren mahan kanssa perinteinen lähetyssaarnaaja enää käy :LOL:

Meillä on ainakin aktiivinen seksielämä ja sitä pyritään pitämään jatkossakin yllä... saatan kuvitella mutta nyt on alkanut tuntumaan seksi entistä paremmalta... liekö psykologinen juttu ja liittyykö kenties yhteenkuuluvuuden tunteen syvenemiseen kun raskaus varmistui? :)

Mulla on tässä miehen kanssa vieläkin ihmetys päällä, kun en kerennyt saamaan kuin yhdet luomumenkat pillerien jätön jälkeen (heinäkuussa jätin pois) ja tärppäs heti ekassa luomukierrossa.. oltiin puhuttu, että voi kestää kauankin kun ikääkin jo on... minä 35 ja mies 41. Mutta iloinen yllätyshän tämä oli <3
 
Ite en oo vielä oikeen tajunnut että raskaana ollaan jällee :) kaippa se tosta sitten kun viikkoja on enemmän konkretisoituu (y) toivon että saisin pidettyä raskauden vain oman perheen tiedossa viikoille 12 asti mutta saa nähdä kuinka käy :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Mieva
@Suziella laskurin mukaa meillä LA samaa aikaa (y) ja seksielämästä mieki kiinni pidän ja tosiaan tuntuu sama psykologinen juttu olevan täällä :D
Itte jätin pillerit touko kesä vaihtees pois.

@kipaaa täälläkin yritetää kovasti pitää pienessä piirissä, mut heti meinas ontua ku ukon synttärit oli viikonloppuna nii hiukan meinas mennä vaikeeks ku en röökil juossu, juomisen sain skipattua ku kaverilla piti olla jonkun varmana kuskina ja mie usein oon se kuski ;)
 
Joudun jättämään teidät toukokuiset, pieni ei jaksanut kiinni pitää.
Aamulla alkoi verenvuoto, vaikka eilen oli lupaava vuodoton päivä, heräsin tunteeseen että jotain valuu ja vertahan se, heti lisää kera klimppejen pyttyyn nyt jo vetisempää. Kipuja ei kovin ole, menkkamaisia, mutta henkinen kipuhan se on pahinta..
hCG oli vain 62, olisi pitänyt olla jo tuhansia, perjantaina uusi verikoe jotta nähdään että hCG laskussa..

Voikaa kaikki hyvin ja toivottavasti teidän pienet pyssy matkassa mukana.
 
@sinipingviini suuret pahoittelut ja voimarutistus <3

@Mieva Jos olet Pirkanmaalta, niin saatetaan olla samassa sairaalassakin sitten toukokuussa punnertamassa :LOL:

Onko muilla epäuskoa raskaudesta? Tarkoitan, että tein kolme eri raskaustestiä viime viikonloppuna kun ekasta tuli plussa ja nytkin tekisi mieli taas tehdä testi, että onhan tämä nyt näin :whistle: vaikka olen nyt huomannut kyllä jo muutamia oireitakin, kuten rintojen turvotus ja itkuherkkyys yms. Kuitenkin kun ensimmäistä nyt odotan, niin tuntuu vaan tosi uskomattomalle ja kun sitä jotenkin ajatteli, että kaikki mahdolliset oireet on heti. Ei sillä, että mitään pahonvointia tms. haluaisin :sick: Taitaa nupissa heittää :D
 
Po
Ihan varovasti kurkin tänne :ninja:
Jos viivat lähtee vahvistumaan ja kaikki menee hyvin, niin meille olisi tulossa kuudes lapsi toukokuussa. Tänään dpo 10 tuli haalea haamu testiin, oireita on ollut jo jonkinaikaa ja jotenkin ollut olo, että raskaana ollaan. Oviksen perusteella laskettuaika olisi 14.5 ja sen mukaan rv 3+3 vasta. Toukokuussa meillä oli kkm, joten pelot on kyllä voimakkaina, silti olo on just nyt onnellinen :love:
 
  • Tykkää
Reactions: pillipöllö
Hei, minäkin tulisin mukaan keskusteluu. Täällä positiivinen luomu"yllätys" nyt toisesta lapsesta, jonka laskettu aika olisi 12.5. Ilman ehkäisyä on menty vuodesta 2010, ja ainoa poikamme syntyi marraskuussa 2013. Perhesuunnittelun on tehnyt mahdottomaksi hankala endometrioosi. Ikää minulla on jo 36 vuotta (ja miehellä 37), joten toivottavasti saamme tämän ihmeellisen matkan kokea nyt vielä uudelleen ilman ongelmia. Varovaisen toiveikkaana ihmettelen onneamme nyt toista päivää. Ensimmäisen positiivisen testin tein toissapäivänä, ja tänään varmistin eri testillä. Neuvola olisi kuukauden päästä, mutta haluaisin lisäksi vielä varhaisraskauden ultraan.

Face -ryhmään liittyen olenkin jo laittanut yksityisviestiä.
 
Onnea ja tervetuloa uusille :love:

Mulle voi tosiaan laittaa yv koskien salaista fb ryhmää. Laitathan otsikkoon tai viestiin jo mukaan että kyse toukokuisten ryhmästä. Mä oon nimittäin ite myös huhtikuisten ryhmässä ja senkin tiimoilta tulee yv viestiä:LOL:
 
Onko muilla epäuskoa raskaudesta? Tarkoitan, että tein kolme eri raskaustestiä viime viikonloppuna kun ekasta tuli plussa ja nytkin tekisi mieli taas tehdä testi, että onhan tämä nyt näin :whistle: vaikka olen nyt huomannut kyllä jo muutamia oireitakin, kuten rintojen turvotus ja itkuherkkyys yms. Kuitenkin kun ensimmäistä nyt odotan, niin tuntuu vaan tosi uskomattomalle ja kun sitä jotenkin ajatteli, että kaikki mahdolliset oireet on heti. Ei sillä, että mitään pahonvointia tms. haluaisin :sick: Taitaa nupissa heittää :D
Mä oon tehnyt 6 testiä, 3 eri laatua tässä näin 1,5 vkon aikana :D 4 halpaa markettiliuskaa ihan vaan nähdäkseni voimistuvan viivan. Oon lukenut useamman raskaussivuston jo läpi kun haluan tietää mitä milloinkin tapahtuu. Enpä muuten olis hoksannut tässä vaiheessa syödä foolihappoa extraa. Mut uskon puute on kova ja viikon päästä menekin varhaisultraan.

Ei ole mielitekoja eikä mitään henkisiä oireita. Tissit on hiukan arat ja kokonaisuudessaan oon turpea. Pahoinvoinnin pitäis olla pahimmillaan 7.vkolla. Ei ole yhtään edes kuvottanut. Väsynyt oon kyllä ollut mut siihen on muitakin syitä kuin raskaus. Alavatsaoireita on ja välillä hetken ihan sattuukin mut ei mitään pitkäkestoista. Sydämen pitäis alkaa lyödä ihan näinä päivinä. On se uskomatonta...
 
Hei, täällä uusi palstalainen, ja ensikertalainen, ikää vähän alle 35, plussasin eilen, päivän oletettujen menkkojen alkamispäivän jälkeen. Nyt odottelen varhaisultraa ja jännitän, miten kaikki menee. Ennen plussaa oireena tuntui pieniä tuntemuksia alavatsassa, niin kuin menkat alkaisi ennen aikojaan, mutta muita menkkaoireita eikä menkkojakaan sitten tullut. Nyt plussan jälkeen on tuntunut väsyneeltä ja jotkut ruoat maistuu erikoiselle ja pissattaa usein. Toivotaan miehen kanssa kovasti pientä tulokasta perheeseen.
 

Yhteistyössä