Toukovaavit 2011

Onnea Tiudeliinille!! :flower::flower:

Ja tällä erää terveisiä Turusta, hotellihuoneesta :) Tuossa nukkuu pienimmäinen hotellipedissä Herra Hakkarainen -peiton alla :heart: Pinnasänkykin olisi, mutta liian hankala meidän yöheräilijälle. Nukahti hyvin kyllä, olikin jo ihan poikki päivän riennoista. Käytiin ravintolassa, baarilaivalla ja kahvilaterassilla! Kaks ekaa meni jees, tissi tosin suuhun lopulta, kun ei enää viihtynyt, mutta sain syötyä ruuan ihan hyvin, kolmannella, terassilla, ei sitten enää viihtynytkään, vaan jouduttiin jättämään muut sinne ja lähtemään beiben ja Manducan kanssa kävelylle Aurajoen rantaan :) Hotelliin toki kiltisti klo 21 nukuttelemaan, ettei mene rytmit sekaisin. Vauva tykkää tästä huoneesta hirveesti, kovasti on katseltavaa ja ihmeteltävää, lampullekin nauroi :)

On se vaan kiva olla reissussa, TOSIN se tänään oli ikävää, ettei vaavi viihtynyt vaunuissa YHTÄÄN. Saatiin tuol kannella ympäriinsä, ja sitten piti hakea hotellista Manduca. Mikä siinä nyt onkin, etteivät vaunut nappaa... Ei edes ollut kovin kuuma. Mutta sen verran kuuma, ettei perinteinen unihaalari ollut päällä. Ei kai se osaa nukkua muussa kuin siinä sitten... Höh! Muuten olis niin kiva kävellä, mut ei. Onneks autossa kuitenkin nukkui sen 2h aivan mainiosti. Välissä pidettiin tauko, mutta nukahti uudestaan.

Kotona kun tuossa oltiin, niin yritettiin sitä riisipuuroa/velliä. Lusikasta sitä meni ihan ok, eka päivänä pari lusikallista ja toisena viisi. MUTTA tuttipullosta ei mennytkään - mitään!! Kääk, vauva on unohtanut, kuinka tuttipullosta imetään! 3 viikkoa sitten meni vielä oikein hyvin, mutta olisko välissä tapahtunut joku siirtyminen uudelle herkkyyskaudelle tai jotain, mutta kerta kaikkiaan pullo ei toiminut. Koitin maidolla ja sitten vellillä, mutta edes perinteinen maito ei houkutellut imemään. Muljutteli vaan pullotuttia suussa ja naamalla kummastunut ilme... Että se siitä iltapullosta sitten. Täytyy nyt vielä yrittää, ihan senkin takia, että on joku turva, mikäli olen joskus pois ja isä lapsen kanssa kaksin. Tuntuu vaan vähän siltä, että kun se noin avutonta oli, niin voiko tuosta nyt enää oppiakaan... Lusikan käytön harjoittelu D-vitamiinin kanssa on varmaan tehnyt sen, että kaikki kumi suussa tuntuukin lusikalta, ja siitä on oppinut jo syömään muutoinkin kuin vain imemällä. Puurosta ei kyllä tuntunut edes hirveesti tykkäävän, lopulta alkoi huutaa, ensin söi kyllä ihan kiinnostuneena, mutta maitoa tais tehdä enemmän mieli.

No, taidetaan jättää sitten tuo puuro vielä odottamaan ja mennään soseisiin. Päärynäpurkki onkin täällä mukana eli huomenna sitä sitten.

Nukkumaan menosta
, että meillä aina tissin kautta iltaunille. Syö aktiivisemmin klo 21 maissa, sen jälkeen alkaa tuttimainen lutkutus silloin tällöin silmät ummessa. Saattaa vähän taistella ja vänkyröidä, mutta yleensä ei, yleensä iltalevottomuus on aiemmin illalla, ei enää kun oikeasti mennään unten maille. Sitten, kun päästää tissin suustaan, tiedän, että sikeässä unessa on, ja sitten nostan omalle paikalleen / omaan sänkyyn. Yleensä voi olla varma, että nukkuu sikeästi seuraavat väh. 2h, eikä herää vaikka mikä olis. Nyt juuri onkin se hetki :) Kohta siis taas kiireesti itse uneen - ja sitten hotelliaamiaiselle, nams :)

MaiMei + poju huomenna 4kk (2kk)
 
Moikka, oli pakko tulla kertomaan.. meillä nukuttiin viime yönä ensimmäistä kertaa 22.30 - 06.30 ja omassa sängyssä! <3 Yleensä nukkunut joko mun vieressä koko yön tai ensimmäiset 4-5h omassa sängyssään ja loppuyön mun sängyssä. Tänään tulikin 3kk täyteen.

Kiinteitä itsekin miettinyt, tosiaan keskoselle/ennenaikaiselle kun kaikki keskustelupalstoilla sanovat, että pitäisi aloittaa aikaisin. Meille ei ainakaan viime neuvolassa puhuttu mitään, maanantaina on neuvola ja aion kysellä asiasta. Katselin vanhaa vauvan ruokailu-kirjaa, minne olen merkannut esikoisesta, milloin hän on saanut ensimmäiset perunat, mansikat tms. Esikoinen on saanut ensimmäisen kerran 3.5kk ikäisenä perunaa, mutta oli paaaaaljon isompi vauva, mitä meidän neiti.

Maitoa tulee vielä, mutta ukon kanssa jo mietittiin, pitäisikö sekoittaa NAN:ia jo joukkoon, koska ihan selvästi määrä on laskemassa. Ja laskee vielä enemmän, koska neiti nukkuu kokoyön.. (jos ei viime yö ollut vahinko, heh..) Täytyy maanantaina kysyä tuostakin neuvolassa, esikoiselle siirryttiin kertalaakista tutteliin, kun ei tullut maitoa.

Meillä viime viikolla iski ihan paniikki. Neiti ei kakkannut kuin perjantaina, seuraavan viikon tuli JÄRKYTTÄVÄN hajuisia pieruja, massuun sattui varsinkin iltaisin, mutta kakkaa ei näkynyt tulevan. Söin itse luumuja, jos se olisi auttanut, mutta ei. Sunnuntaina, eli yli viikon oli kakkaamatta, tuli ISOT (!!!!!!) kakat, ja seuraavan kerran maanantaina - vaipat olivat täynnä kakkaa. No, nyt ei ole maanantain jälkeen näkynyt taaskaan kakkaa, pieruja, niitä TOOOOSI pahanhajuisi taas on tullut. Esikoisella ei ollut tälläistäkään ongelmaa.. toivottavasti menee ohitse tämä neidillä.

Ensi viikolla alkaa miehellä loma, maanantain 3kk neuvolan jälkeen ollaan kotona pari päivää, jotta näkee kuinka neiti ottaa noi rokotukset vastaan, sen jälkeen lähdetään lomailemaan porukoille ja kuulemma huvipuistossakin käydään esikoisen kanssa.

Neiti pitää hienosti päätänsä koholla, vaikka ei lattialla tykkää olla massullaan kovin kauaa. On paljon jäntevämpi, oikeastaan viikon aikana jäntevöitynyt paljon. ei osaa kuin kääntyä selältä kyljelle ja takaisin, ei edes yritä massulleen. Hymyilee paljon, välillä pitää omaa lammas-ääntänsä.. mutta eipä jokeltele, tosin esikoinen ei jokeltanut laisinkaan.
Mutta eipä noilla kiire ole.. :)

Piuh ja neiti 3kk
 
Onnea Tiudeliini naimisiin menosta!

Nukkumaan meno on täällä vaihtelevasti todella helppoa tai todella hankalaa. Yleensä kyläilyn jälkeen on hankalaa, mutta eilen kyllä onnistui tosi helpolla, ei huutoa ollenkaan ja pari kertaa vaan tutti uudestaan suuhun! Jospa se tästä, että vois hyvällä omallatunnolla myös kyläillä. Itse kun oon oikeen kyläluuta aina ollut! =)

Liikkuuko teidän vauvat jo siis ku edellisyönä vauva oli mun vieressä ja nukuin selin siihen (vauva sängyn toisessa reunassa ja minä toisessa), niin heräsin siihen, ku se ähersi siinä mun selässä kiinni! Nyt sitte nukutinki omassa sängyssään viime yön ja aamulla ku heräsin sen ähellykseen taas, niin se oli siellä aivan poikittain... Kyllä muistan kun esikoinenkin alko näin liikkua, mutta ei se kyllä vielä kuukauden iässä!!! Ei oikeen uskalla nyt vieressä koko yötä sitte pitää.

Ja nukkumisasennosta, missä asennossa teillä nukutaan? Mä kyllä laitan tuon kyljelleen aina nukkumaan, mutta ei se siinä pysy kun hetken ja on selällään...

Miuku ja poika 1kk.
 
Mitä se sellainen rytmi on.... Laurin kanssa ainoa asia, jota voi rytmiksi sanoa, on se että yöllä unet on välillä pidemmissä pätkissä kuin yöllä. Viime yönä hän söi kolmesti mutta toissa yönä veteli maidot viidesti ja parhaillaan tunnin välein. Tirsoja hän ottaa maidon juonnin jälkeen.

Nyt saunaan. Saunan jälkeen muuten uni maistuu paremmin myös vauvalla. :)

Valdemaria ja jeppe 2kk ja 3vk
 
liikkumisesta Meisän neiti on hirmuinen "liikkuja" ekat 1,5kk niin aina yön aikana liikkui, koska aina aamuisin oli poikittain pinnasängyn jalkopäässä :D Nyt on muuttanut liikkumistyyliään, eli aina aamuisin on jotenkin vinksallaan, mutta pää melkein tai ihan kiinni pää-päädyssä kun jaloillaan potkii itsensä ylöspäin.
Leikkimatolla ollessaan äheltää itsensä selältä kyljelleen ja selkäkaarelle, ja jos on vatsallaan, niin monesti keikauttaa itsensä selälleen :D
Eli on kovinkin liikkuvainen :)
 
Pakko oli tulla hehkuttamaan, miten mukava viikonloppu ollut. Perjantaina juhlittiin siis illalla 25-vuotiasta pikkusiskoa herkkujen ja kuohuvan merkeissä, poikakin jaksoi hienosti kummitädin juhlissa ja lähti vasta kymmeneltä isin kanssa kotiin nukkumaan. Eilen sitten oltiin kaverin häissä koko perhe: aivan ihanat juhlat ja ihana pari :heart:. Ja ennen kaikkea ihana, hyväkäytöksinen pikkumies: kirkko-osuus meni pojalta nukkuessa (ei herännyt edes urkuihin) ja heräsinkin vasta hääpaikalla ruuan aikaan. Illan mittaan otti sitten muutamat torkut vaunuissa ja kaukalossa ja lopulta nukahti kiltisti yöunille vaunuihin niin, että saatiin mekin käytyä tanssahtelemassa ja kotiin lähdettiin vasta yhdeltätoista. Ja kun vihkiminen tosiaan oli jo yhdeltä, niin alkoi tuossa vaiheessa kisakunto loppua jo äidiltäkin :O. Ihana oli huomata, miten hyvin poika jaksoi mukana ja ihana oli päästä itsekin pitkästä aikaa juhlimaan! Ja keräsihän tuo pieni myös ihailua, kun oli selkeästi häiden pienin vieras :heart:.

Onnea muuten, Tiudeliini, teille jo etukäteen :)!

Tänään köllitään sitten kotona ja katsellaan dvd:tä. Ja ensi viikolla mietitään tarkemmin ristiäisjärjestelyjä!

Meilläkin poika liikuskelee jo kovasti. Nukkumaan laitetaan aina kyljelleen, mutta kääntyy kyllä heti siitä selälleen. Ja sängyssä möyrii kyllä jo puolelta toiselle. Kovasti meinaa jo olla asiaakin miehellä, toivottavasti pian jo "oikeasti" jokeltelisi :).
 
meillä tuo päivärytmi menee välillä päivät enemmän valvoessa ja pieniä tursija ottaessa tai sitten nukkuu melkein koko päivän. Iltaisin yleensä valvoo enemmän. Mutta onneksi yöt on alusta asti mennyt hyvin nukkuessa.
Kerran joskus kaksi kertaa haluaa yössä maitoa ja nukahtaa saman tien. Ja meillähän tämä nuppu on sellainen super-tissin-imijä. Ei tosiaankaan viitsi kauaa tissillä tuhista, vaan kun on nälkä niin syödään 5 minuuttia. Röyhtäykset on myös sen mukaiset. :)
Ja nyt on parin päivän aikana kakkavaipatkin muuttuneet. Meillä kun oli alusta asti jokaisessa vaipassa kakat. Sellaiset myrkyn vihreät. Mutta meillähän oli pitkään antibioottikuuri, ensin tytöllä ja sitten mulla. Niin nyt on muuttuneet sinapinruskeaksi ja tuotosta tulee joka toinen päivä, JA REILUSTI kerralla.

Ens lauantaina olis myös isommat juhlat tiedossa. Saas nähdä miten ne menee näiden likkojan kanssa. Neljältä ne alkaa ja en aio ottaa stressia siitä miten siellä jaksaa olla. Lähdetään varmasti melko ajoissa. Tosin se olen varmasti minä joka ensimmäisenä kyllästyy siellä olemaan.

Itse laitan tytön nukkumaan sekä selälleen että kyljelleen. Ja on täälläkin opittu jo kääntymään itsekin selältä kyljelleen ja takaisin. Mutta yöt on kuitenkin suht paikoillaan. Ei ole lähtenyt suuremmin liikkumaan tuolla pinnasängyssä.
 
valdemaria: Meillä myös vähän samanlaista ku teillä:D Aamulla pieni mies toki ottaa joka päivä ne aamutorkut n. 1h mutta loppu päivän unet vaihtelee joka päivä. Öisin kuitenkin nukkuu niitä vähän pitempiä pätkiä..

Kiva juttu kevlarsoul, että teillä juhlat menivät hyvin. Itse olen tullut siihen tulokseen, että aika monesti nuo ihan pienetkin osaavat juhlissa olla "vieraskoreita":D

Täällä alkoi sitten eka menkat, heti ku cerazetteja on viikko syöty: / En tykkää yhtään:headwall:

Nyt jatkamaan päivän touhuja..
-leena ja pieni mies reilu 2kk
 
Sellainen kysymys teille, joille on myös tehty eppari: Vieläkö haava tuntuu/kipuilee? Itsellä kun haavan ympäristö kipeytyy aina pitkillä kävelylenkeillä ja myöskin pitkään istuminen tuntuu ikävältä. Muuten kyllä ihan normielämää elän, mutta kuitenkin :(... Jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi, että haava oli parantunut normaalisti, mutta että "tikit kiristävät" ja käski rasvata niitä. Mietin vaan, että pitäisikö kuitenkin investoida ihan yksityislääkäriin, joka tutkisi paikat ihan kunnolla.

Hoh-hoijaa, johan tässä on kohta kaksi kuukautta mennyt...
 
Täällä ollaan palauduttu viikon reissusta siskon perheen luota. Samalla käytiin miehen sukulaisen rippijuhlissakin. On pikkasen väsy! Reissussa kyllä rähjääntyy... Tosin eri paikka ja meininki (5 lasta iältään: meiän beibi 7 vkoa, 11 kk, 2 v 1kk, 1v 10kk, 4 v) niin kyllä oli touhua, kun jokanen nukku eri rytmissä päivin (ja valitettavasti iltasin ja öisinkin...) Vauveli ei onneksi vetäny pahoja iltahuutoja kuin kerran ja sekin silloin kun mies oli illan pois . Oltiin siis Porissa jazzeilla ja lapset jo meiän naisten tai sit miesten hoivissa, miten sitten mentiinkin konserteissa ym. Sen kyllä sanon, että jo on "pelikunto" pikkasen heikko yli vuoden juomattomuuden jälkeen... Meikä kotiutu jo 21 jälkeen melkosen ryytyneenä ja suoraan petiin... Miehet taas jazzaili omana päivänään pikkutunneille asti. Mutta onneksi vauva oli hyvin viihtyny isin kanssa, söi pullosta hyvin pumppaamaani maitoa ja meni nukkumaan niinkuin aina ennenkin.

Meilläkin beibi jo potkii siihen malliin, että saa itteensä liikuteltua. En uskalla yhtään jättää hoitopöydälle tms korkeelle vahtimatta.

Nyt ootan vaan että tuo vauveli sippais yöunille, kun oon ihan väsy ja haluun vaan sänkyyn...

Ainiin, muurahaiset on myrkytetty ja kävin imuroimassa kuolleet pois. Sit vaan ootellaan ja jännätään tehosko myrkytys lopullisesti vai vieläkö niitä tulee sisään.

Niin ja hei, täällä päästiin viime viikolla jo alottaan seksielämäkin, ihme että näinkin nopeeta!

nepula ja beibi 7 vkoa + risat
 
Nepula, hienoa että murkut on kaikonneet!!

Maybaby, wau miten hyvin oot saanu kiloja pois!! Mulla -2,4 kg, jostain se on aloitettava :D Millä salilla käy? Mäkin oon miettiny josko sitä talven tullen salilla alkais käydä. Nyt kesällä ei malta.

Mä en kyllä osaa tohon rytmiasiaan sanoa mitään :ashamed: Meillä vauva nukkuu milloin nukkuu, öisin illasta noin 9-10 eteenpäin ja kerran syö ja sit viideltä uudestaan ja sit nukkuu vielä melkein koko aamupäivän. Tissiä tarjoan kun vauva näyttää nälkäiseltä, välillä useemmin ja välillä harvemmin. Nyt kyllä pitäis alkaa treenaa pullolle, kun mulla on elokuussa terassi-ilta tiedossa ja miehen pitäis pärjää vauvan kanssa kotona. En vielä tiedä jaksanko pumpata vai annetaanko suoraan Nannia.

Matkasänky meillä on mummolassa, mut siinä nukkuu toi meidän 1,7 vuotias. Vauva nukkuu vieressä kuten kotonakin.

Onnea Tiudeliini rouvaantumisesta!! :flower:

Täällä odotetaan kärsimättömänä miehen loman alkua, enää tämä viikko ja sitten monta viikkoa koko perhe koossa. Ollaan mietitty mitä sitä puuhais, kaikkee kivaa ois mut kaikki maksaa ja sit lapset on niin pieniä et ne ei vältsyy nauti vaikka äiti nauttis :D

Tällä viikolla on jälkitarkastus. En vieläkään tiedä otanko pillerit tai kierukan vai ei. Ei kyllä noi pillerit houkuttele, varsinkin mitä Leenakin kirjoitteli. Oon kuullu monelta et vuotaa, vuotaa ja vielä kerran vuotaa : /
Seksielämä on jo aloitettu monta viikkoa sitten ja on kyllä ollu aktiivisempaa kuin aikoihin.

En muista kirjoittelinko jo, mut ristiäiset oli silloin kesäkuun alussa ja oli mukavat bileet. Vieraita oli tosi vähän, mut enempää ei kaivattukaan.

Jadey ja pikkusisko 2kk
 
Onnea Tiudeliini! :flower:

Meillä myös yllättävän moni kyseli että menemmekö ristiäisten yhteydessä naimisiin, no ei menty :D Lauantaina oli tosiaan ristiäiset ja n. 40 henkeä oli koolla ja ihanat juhlat oli. Tyttö oli kiltisti koko toimituksen ajan ja vaan naureskeli kun vettä laitettiin päähän...

Nukkumaan menosta, meillä nukahdetaan yleensä 21-23 ja siitä sit about 3-4 tunnin välein herätään syömään ja aamulla 10-11 maissa noustaan ylös. Päiväunet on jäänyt vähiin, jonkun tunnin nukkuu siellä täällä ja välillä 2 mutta aika vähillä unilla mennään. Mikä tietenkin aiheuttaa sitä että vauva on välillä yliväsynyt ja äiti hermona kun ei ehdi tehdä mitään kotihommia kun on koko ajan hereillä ;)

Nukkumisasennosta, laitetaan tyttö aina kyljelleen yöunille mutta usein on kääntynyt selälleen eli se on suosikkiasento. Päivällä nukkuu myös joskus mahallaan jos vatsaa vääntää.

Kevlarsoul, kiva että teillä meni häät hyvin! Epparihaavasta, mulla ei tunnu enää mitään siinä mutta olikin tosiaan vaan 2 tikkiä vaatinut haava. Kannattaa varmaan mennä tsekkaamaan haava yksityiselle jos se sua vaivaa.

Täällä harmitellaan sitä kun tyttö kasvaa niin nopeasti, monta kivaa vaatetta on jo jäänyt pieniksi eikä ole ehditty käyttää kuin kerran. No ehkä joku 68 koko sitten on sellainen mikä menee kauemmin niin ehtii käyttääkin vaatteita enemmän. Ristiäislahjoistakin oli muutama vaate jo valmiiksi pieni, sen verran massaa tyttö on kerännyt...

Nelli ja Kultahippu pian 6vko
 
Täältä taas hiljaa ja nopsasti huhuilen.. Tiudeliinille ainakin onnittelut!

Ei oo muuten totta, et joidenki vauvat nukkuu puolille päiville saakka! :D Meillä käy nukkumaan joskus 20-21 aikoihin, heräilee yöllä tiheämmin tai harvemmin, ja ylös noustaan 5:30-7! Yhyy.. Tai no taapero herättää viimeistään 7-8 aikoihin, tosin tänään sekin heräs kuudelta. Ja mikä pahinta mies vaan jatko uniaan................... Eikä toi vauveli päivisinkään mitään älyttömän pitkiä pätkiä nuku. Aamupäivällä ehkä tunnin, päivällä pari tai kolme jos syö välissä, illalla parit torkut tai tunnin unet. Eli keskimäärin yöllä 9-10h+heräämiset ja päivällä 3-5h.

Jos muuten jälkitarkastuksesta jäi jotain hampaankoloon tai epäselväksi, niin kannattaa todellakin käydä vielä yksityisellä gynellä. Kokemusta on.

Täällä tyttö pyörii jo ympyrää lattialla, ei mahalleen kuitenkaan käänny vielä. Kyynärpäiden varassa koittaa päätään kannatella ja kovasti nappailee jo tavaroita käsiinsä =) Jutusteluun on tullut ehkä pieni tauko? Voi kun nää kasvaa nopsaan! Vaipoissakin siirrytään kohta kokonaan M-kokoon..

- N ja typy kohta 2,5kk
 
Onnea Tiudeliinille täältäkin:)

meillä oli siis tänään 3kk neuvola, aamusta. Päivä menikin itkiessä massuvaivoja/pistokohdan arkuutta, nyt alkaa helpottamaan, onneksi. Kuumetta ei onneksi ole tullut, vielä..
Omaa sydäntä oikeen raapaisi, kun annettiin 2 piikkiä, niin lujaa tytteli itki :( Huhhuh, ei ole ikinä vielä itkenyt noin sydäntäsärkevästi.

Paino oli parikymmentägrammaa vaille 6kg, pituus oli 60cm, tosin oikeasti varmaan enemmänkin, tyttö ei tykännyt olla suorassa, heh:) joten neuvolatäti tuumasi, että mennään käyrällä, saa olla toi pituus nyt.

Kakkaamisesta, neuvolassa sanottiin, että saisi olla vain viikon kakkaamatta, sen jälkeen täytyisi tehdä jotain (maitohappobakteerit, luumusose..) No, onneksi tänään tuli ISOT plöräykset vaippoihin, tosin varmaan rotarokotteen takia, mutta tuli:) Täytyy ostaa niitä kalliimpia D-vitamiineja, missä on maitohappobakteerit mukana. Alussa annettiin niitä, nyt annettu jotain halvempaa merkkiä. Paremmin silloin tuli kakka..

Kiinteitä aletaan maisteleen parin viikon päästä, lähempänä 4kk:tta. Jos nyt oma maito loppuu, sitten siirrytään Nan:iin.. toivottavaa tottakai olisi, että voisin imettää kauemminkin, mutta jos loppuu, sitten loppuu, ei sille voi mitn. Luumusosetta annan jo aikaisemmin, jos ei kakkaa näy tämänpäiväsen jälkeen.

Nukkumisesta Meillä on nyt pari päivää ollut seuraavanlaista: klo 19 nukkumaan, syötän unisen tytön klo 22, jatkaa uniaan, herää aamulla 5 maissa syömään, jatkaa uniaan.. 7-8 maissa herää, tunnin valveilla, nukkuu 30min-tunti, syö 10 maissa.. sitten nukkuukin ehkä 30min - 2h, mutta 3h välein syö.

Saatiin ohjeeksi neuvolasta laittaa tytön massun alle pyyhe, että voisi paremmin nostaa päätänsä. Ihan ei nouse käsiensä varaan, onneksi pitää päätänsä koholla ja on jäntevä. Mutta saimme lähetteen fysioterapeutille, joka antaa meille jumppaohjeita. Toivottavasti päästään nopeasti, ettei tuo selkäranka vaan jää kieroon. (tytön selkäranka siis menee kieroon, on sitten mahallaan tai selällään.. vänkää itseänsä niin lujasti)

Seksielämä aloitettiin heti jälkitarkastuksen jälkeen, ja ilman mitään ehkäisyä. Toiveena kolmonen, tosin kakkosta tehtiin monta vuotta, esikoista muutama kuukausi, joten saa nähdä... vein esikoisen pieniä vaatteita kirppikselle, mutta vauvanvaatteita en uskaltanut laittaa myyntiin, jospas sittenkin vielä tulisi meille se kolmonen...

Jotenkin paljon väsyneempi olo, kun on nukkunut 7h putkeen. Olin paljon virkeempi, kun heräsin yöllä 3h välein syöttämään, tosin silloin tuli nukutta päikkäreitä, nyt ei niitä nuku. Varmaan sen takia tälläkin hetkellä todella höpöolo, on niin väsy.. no toivottavasti tämä tila menee ohitse:)

Nyt syöttämään uninen vauva ja itsekin nukkumaan.
 
Meillä on nyt popsittu päärynää suurella himolla ja porkkanaa vähän vähemmän suurella. No, tänään oli vasta eka porkkanapäivä. Sekoitin itse tehdyn luomuporkkanasoseen sekaan omaa maitoa suoraan tissistä ja lopuksi vähän joukkoon sitä herkkupäärynääkin, siis "lopuksi" tarkoittaa että toisen lusikallisen jälkeen kolmanteen, enempää ei näin ekalla kerralla. Päärynää kun on syöty kauemmin, niin sitä annoin toisella aterialla jo aika monta lusikallista. Vetäis sitä varmaan loputtomiin suu napsuen.

Kiinteiden aloitus on näkynyt välittömästi kakkahommissa. Yleensä on kakannut aamuisin/aamupäivisin ehkä jopa kolmet kunnon löröt, ja nyt tuleekin vasta myöhemmin päivällä ja IHAN eri väristä ja jotenkin ankarammin punnertamalla. Vielä sentään on tullut joka päivä, mutta nyt jo tosi moni vaippa on kakaton, kun ennen melkein aina oli jokaisessa vähän. Ummetus pelottaa, mutta luumupurkki jo odottaa, se saa olla seuraava maku.

Onkohan kaupoissa olemassa pelkkää bataattia soseena? Meidän hyvinvarustellussa K-kaupassa ei ollut. Mutta siellä oli HIPP-luomuruokia, taisi olla vasta isommille vauvoille, onko kellään niistä kokemusta? Itse ajattelin soseuttaa ainakin porkkanat, perunat, kesäkurpitsat, parsakaalit ja kukkakaalit, mutta hedelmät ja marjat ostan valmiina.

Mietin tuota kakkimishommaa, kun vauvoilla se menee niin eri tavoin, että kai se nyt jo painoon vaikuttaa, onko sisuksissa viikon kakat vai puolen päivän kakat... Otetaankohan sitä neuvolassa huomioon...?

Tänään illalla oli massiivinen huuto. Mietin, että voisko se olla se porkkana, mutta saattoi olla yliväsymystäkin. Vauva ei nukkunut pitkiä päiväunia, pelkkiä torkkuja vaan. Mä olin jumpassa ja kun tulin, huuto kuului ulos asti. Onneks oli vasta aloittanut, siihen asti ollut isin kanssa hyvällä tuulella. Millään ei meinannut rauhoittua, oli oikein sellaista sydäntä särkevää. On sen tapaista ollut muulloinkin illalla pari kertaa. Mikään muu ei rauhoita kuin tisu. Nyt ei sekään ensin meinannut, joten aloin jo huolestua, mutta vaipanvaihto sitten rauhoitti sen verran, että tajusi tissin olevan tarjolla. Sit nukkui puol tuntia ja sen jälkeen onneksi tuli jo hymykin, ennen iltaunille rauhoittumista. Odotan jo sitä aikaa, että lapsi voi itse kertoa, minne sattuu tai että mikä on hätänä...

Mä päätin, että puuro saa toistaiseksi odottaa eikä iltaan mitään muuta kuin maitoa nyt, koska haluan pitää yllä hyvää maidontuotantoa, ja yöaika on siihen tehokas juttu. Oikeastaan olen tottunut heräilemään 2h välein, ei se juurikaan haittaa. Olo on suht pirteä, en ainakaan koe suurta väsymystä. Tai sit olen vain tottunut uuteen olotilaan :)

Kestovaippailijat: haittaako vaippa motorisia harjoituksia teidän mielestänne? Välillä tuntuu, että jalat on paksummassa vaipassa niin tönkköinä, ettei oikein poika ole niin liikkuvainen kuin kertsivaipassa. Pitäisi muistaa enemmän laittaa lattialle harjoittelemaan liikkeitä. Kannattelee kyllä hyvin päätä ja aika hyvin jo käsienkin varassa. Lisäksi alkaa näyttää siltä, että suunnittelee kääntyvänsä mahalleen hetkenä minä hyvänsä :)

Jaahas, nukkumaan taas! Hyvää yötä!

MaiMei + pikkumuru 4kk 3 päivää (2kk 3 pvää)
 
Heipparallaa piiiiitkästä aikaa!

Tulin piipahtamaan lukemassa kuulumisianne sillä en ole käynyt koko kaksplussalla keskustelupalstalla tyyliin tytön syntymän jälkeen :O Jotenkin tuntuu ettei aika yksinkertaisesti riitä kun iltaisin kun olisi vähän sitä omaa aikaa niin tykkään ommella noille tenaville vaatteita :) Ja olempas tuota tehnyt jotain pieniä tilausjuttujakin, lähinnä lätsiä ja pari takkia mutta kumminkin :)

Ristiäiset olivat viikko sitten ja neitistä tuli Elli :heart: Oikein mukavasti on mennyt, rintamaidolla ollaan pärjätty hyvin enkä ajatellut vellejä sun muita alottaakkaan kuin vasta puolivuotiaana niinku suositukset on. Tietty keskosilla tilanne on käsittääkseni eri, heillehän suositellaan annettavaksi lisäruokaa. Esikoisen kanssa mulla oli kauhia kiire lisäruokaa antamaan samoin koko ajan odotin että lähtis liikkeelle, nyt taas tuntuu että aika menee ihan liian äkkiä, nyt jo tuo pikkuneiti hymyilee ja juttelee <3 Toisaalta elellään päivä kerrallaan, terve poika kasvoi tuosta esikoisestakin vaikkei saanut kuin vajaa pari viikkoa äidinmaitoa ja kiinteitä aloteltiin juurikin 3kk:n ikäisenä :) Olen nyt vaan niin onnellinen että tämän toisen kanssa imetys on ottanut onnistuakseen.

Tällaista tällä erää, yritän tulla vähän aktiivisemmin käymään täällä :)

Diipeli ja tyttö 8viikkoa <3
 
Moikka! Paljon taas tekstiä..

Meillä rytmi menee pääasiassa niin, että nukkumaan 22-23, sit nukkuu noin 3-5h pätkän, viime yönä 6h, jonka jälkeen otan pinnasängystä omaan viekkuun ja siitä tarjoan tissiä vähän aina ku inahtaa :D Ja sit se menee torkahdellen aamuun asti ja poju jää vielä nukkumaan noin 30-60min yksinään ku mä nousen ylös siinä 8-9 aikaan. Nytkin poju kuulostais tuolla pikkuhiljaa heräävän.

Pulloa(nania) meillä joudutaan antamaan ennen nukkumaan menoa ja joskus myös päivällä vähän. Ennen söi pullosta illalla joap 90milliä, nyt enää vain 40-50milliä.Et voiskos olla, että vähän paremmin siis saa tisseistä? Hyvä niin. Välillä myös hylkii pulloa ja tissiäkin, eli ihan ku säätelis omaa ruoan tarvettaan. Voiko olla mahollistakaan??

Pojun ristiäiset on nyt sunnuntaina ja tulossa 30-40...Viikonloppuna onkin sitte kova leipominen ja seurakuntakodin laittaminen. Haluan vähän koristella paikkaa..Ostin valkosen mekon ja siihen turkoosit korut kun kerta poika on :D Turkoosi on pääväri niin kutsuissa ku ristiäisissä, hih ;D

Mä kokeilin eilen ekaa kertaa kestoja. Aikamoinen paketti yöks tuli ku laitoin imun plus taitellun sideharson. Tais olla liikaa, vai?? Babylandin vaipat nyt käytössä..

Mutta nyt poju heräs huudosta päätellen :D
 
Huomenta! Tai meillä on kyllä jo päivä, kun klo 5 herättiin...

Vaikka herättiinkin niin aikaisin, niin silti mulla tuntuu olevan taas energiaa vaikka muille jakaa. Just eilen miehen kanssa puhuttiin, että nyt on mieli ja olo fyysisesti paljon virkeempi mitä koskaan aiemmin, jaksaa paljon enemmän eikä kokoajan väsytä. Uus, terveellisempi ruokavalio ja liikunta vaikuttaa siihen tosi paljon. Ihana, kevyt olo!!
Tänään on lenkkeilyssä välipäivä, kun eilen tuli käytyä ensin yksin kärryjen kanssa vajaat 2 tuntia ja sit illalla vielä mies pyysi mukaansa. Jalat alkaa jo huutaa hoosiannaa, niin lepäilen tän päivän.

Jadey, kävin ennen Pitskussa FinnBodyn salilla, mutta se lopetettiin. Nyt ajattelin, että menisin Kamppiin Motivukseen, kun sinne ei kuulemma tarvitse jäsenyyttä ostaa vaan saa esim. 10 kerran lipuja tai 1kk kortin. Kattellaan nyt mihin sit loppujen lopuks päädyn. Hirveesti kun en halua olla noiden salien kanssa naimisissa, niistä ei pääse oikein eroon.

Meillä myös poika liikkuu jo aika paljon ja jokeltelee ihan hirveesti. Nelonen ei aloittanut tuota juttelua ihan noin aikaisin, muutaman viikon on vauvalta juttua tullut. Ja ne ensihymyt... :heart: nyt selvästi ottaa kontaktia ja on suu korvissa kun juttelen hänelle ja vastailee. Hirmu rauhallinen vauva poika on ja onneks tuo isoveljensä antaa pienen olla aika hyvin rauhassa. Välillä käy ihmettelemässä jos vaikka itkee, mutta muuten ei näytä kauheesti olevan kiinnostunut, omat lelut on kiinnostavampia. Täytyy toivoa, että näin olis myös jatkossa.

Täällä on seksielämä edelleen kovin aktiivista, me like! =) Ehkä se, että nyt kun on mulle se sterilisaatio tehty niin voi "hurjastella" pelkäämättä uutta raskautta. Vaikka hyvin mulla on aina ehkäisy toiminut, ei ole siis sillai tarvinnut "pelätä". Ja sitten nyt kun noi isot pojat on vielä tämän viikon lomalla, niin aika on otollinen ihan eri tavalla kuin silloin jos pojat on kotona. Voidaan siis myös päivisin harrastella, jos siltä tuntuu.

Ens viikon su olis sitten ne ristiäisetkin. Mua jotenkin stressaa koko juhla- välillä jopa tuntuu, etten jaksais ollenkaan niitä. Tekis vaan mieli lähettää pojan nimipaperit maistraattiin ja jättää juhla pitämättä. Syynä tähän on ehkäpä se, ekun olen ottanut aika railakkaasti äitini kanssa yhteen, eikä oikein päästä sopuun :( Vaatteetkin pitäis käydä ostamassa, kun noi viime vuotiset alkaa olla liian isot laihtumisesta johtuen.

Varattiin syyskuulle kylpyläviikonloppu miehen kanssa! Ihanaa päästä viettämään ihan omaa aikaa ilman lapsia. Katselin myös noita Viron (Tallinna) kylpylämatkoja Ikaalisten matkatoimistolta, sinnekin olis kiva joskus päästä. Onko kukaan koskaan ollut Tallinnan kylpylöissä? Yks hyvä ystäväni on käynyt nyt kahtena kesänä peräkkäin ja sanoi, että siellä olis siistimpää kuin Suomen kylpylöissä.

Jaaha, jospa sitä menis vaihtamaan nelosen kakkavaipan pois ja sitten tuon pyykkisavotan kimppuun...

Maybaby ja poika huomenna 8 viikkoa
 
Heippa pitkästä aikaa!

Täällä lähestyy ristiäiset ja vaatteita pitäisi itselleni lähteä ostamaan. Inhoan vaateostoksia paitsi urheiluvaatteiden hankintaa mutta pakko se nyt vaan on mennä jos aion olla ihmisen näköinen juhlissa. Toivottavasti löytyy saman tien jotain kivaa,huoh.

Meillä on vauvan masuvaivat helpottaneet mutta syynä taitaa olla oma pakkosyömättömyyteni. Viime perjantaina poistettiin viisuri ja se on tehnyt syömisen liki mahdottomaksi kovan kivun takia ja leukakaan ei aukea kuin ihan hippusen. Yhden leivän syömisessä menee 10min..Pelkään maidon loppuvan kokonaan tällaisen takia,toiveena olisi kuitenkin täysimettää se 6kk.

Meillä rytmiä on jo jonkin verran. Nukahtaa n.21-22 ja herää tankkaamaan 23.30. Sen jälkeen nukkuukin 04,syö ja sitten taas nukkuu 8 asti. Valvoo tunnin,pari ja taas pari tuntia unta. Iltaisin on yhdet pidemmät päikkärit,muuten sitten paljon onkin hereillä.
Kyljellään laitamme aina nukkumaan mutta varsinkin öisin on usein kiepahtanut selälleen.

Voimia ristäisiin MayBaby ja toivottavasti tilanne äitisi kanssa pian helpottaa!!

Nannaliina ja Wäinö 1,5kk
 
Nöösi, vaikka meidän pikkusisko nukkuu melkein puolille päivin niin kaks isompaa pitää kyllä huolen et äippä nousee viimeistään klo 7 paitsi viikolla onneks saan usein nukkua kasiin kun mies hoitaa aamuhommat isompien kanssa.

Piuh, onko teidän tyttelillä paljon vaivaa siitä, kun vatsa ei toimi usein? Voi olla et oot kertonutkin, mut ei muista :saint: Meillä noi isommat lapsukaiset ovat aikoinaan ollu niitä kerran 10 päivässä kakkaavia, mut niillä se oli normaali rytmi eikä ne vatsaansa huudelleet sen enempää kuin vauvat yleensä. Eikös vauvat kuitenkin vähän huutele vaikka ois kaikki hyvin..

Maimei, Ed. viitaten, ei ainakaan meidän neuvolassa otettu painossa huomioon onko tällä viikolla vai viime viikolla kakattu.
Mä en oo kestovaipattanu keskimmäistä ku 6 kk eteenpäin ja ainakaan sen ikäisestä ei oo vaikuttanu motoriseen kehitykseen. Oon kyllä lukenu että ei pitäis vaikuttaa vaikka ne jalat onkin aika leveellä joissain vaipoissa.
Meillä muuten pikkusisko huutaa, just tolleen miten kirjoitit, yliväsymystään. Ei huoli tissiä eikä mitään vaan sylissä heijaan hänet rauhalliseksi ja sitten voi ees yrittää tarjota maitoa tai muuta.

Maybaby, Kantsun Ladylineen saa kans kai nyt kuukausilippuja mut hinnasta en tiiä. Se on mulle lähin sali, joten sinne kai sitten jos niikseen tulee.
On noissa ristiäisissä kyllä aina ihan riittämiin järjestettävää. Mekin pidettiin ne heti pois kun pystyttiin, pikkusisko oli tasan 1 kk ikäinen. Kauhee stressi oli silti.

Meillä vauveli ei kyllä hirmusti liiku. Hymyilee paljon ja jutskaa, mut ei nosta päätään kunnolla eikä todellakaan käsiin varaa leikkimatolla. Ollaan varmaan liikaa pidetty sitterissä tai sohvalla/sängyllä selällään. Täytyy aktivoitua tossa hommassa. Ja kakkosta pitäis potalle yrittää saada, ei ota sekään homma tuulta alleen : /
 
Huomenna sitten naimisiin, ihanaa <3.

Pikku-ukko on syöny jo torstaina viikon soseita ja vellejä, vaikka onkin vasta 2kk. Hyvin on maha toiminu, ei oo enää pahemmin mahakipujakaan enää. Ja tykkää muuten aivan älyttömästi noista velleistä ja soseista.

Sunnuntaina juhlat ja meille tulossa n. 12 henkilöä tänne. Käydään huomenna tilaamassa kakku ja ajattelin tehdä juhliin tapaksia, yms.

Meidän poika pitelee jo aika hyvin päätä pystyssä ja lattialla kääntyilee jo kovalla alustalla.
Eilen kuului jo jokellusta vähän, kamalasti juttelee jo :). Hymyäkin löytyy aikalailla.


Pikku-ukko tänään 2 kk :) <3.
 
Kestovaipoista olen yrittänyt pitää öisin sisävaippaa + kuorta (yleensä ronjaa&roopea, on toiminut koko yönkin), päivisin noita AIO tai taskuja.. noissa sisävaippa+kuoressa tuntuu, et paketti on kovin iso, vaikka ei laittaisi kovasti imuja. Ja onhan jotkut taskuvaipatkin isoja.. ukko tuumas, kun tytöllä oli päivällä sisävaippa+kuori, et on liian iso paketti, PAKKO vaikuttaa motoriseen kehitykseen. Tiedä siitä, mutta sen jälkeen en ole päivisin käyttänyt noita vaippoja. Mutta ihan samalla tavalla tyttö elehtii oli sitten kertikset tai kestot.. on taas 2 päivää kertikset käytössä, kun sai ton rotarokotteen eilen. Tosin eipä ole tullut kakkaa sitten eilisen... :(

Jadey
nyt oli 2 viikkoa silleen, ettei kakkannut sitä aikana kuin 3 kertaa. Ja oli isoja plöräyksiä! Ei ole ollut mitään ihmeellistä massukipua, ainoastaan niinä päivinä, kun on tullut se kakka. Muuten tullut erittäin (!!) haisevia pieruja pitkin päivää:D Sitä enne kakkasi vähintään kerran päivässä.. en tiedä mikä nyt on muuttunut, esikoinen kakkasi koko vauvaiän joka päivä.

Nyt taittelemaan kestovaippoja kuivamasta kaappiin.. on se aika työlästä noiden kanssa leikkiminen, onneksi ei tarvitse kuin joka toinen/kolmas päivä pestä niitä, niin paljon olen hankkinut niitä. Kai tää on mun harrastus,, heh..
 
Moikka vaan kaikille täältäkin!

Onnittelut jo etukäteen Tiudeliinille! :)

Täälläkin valmistaudutaan kastejuhlaan:O Mä saan aina itselleni hermokohtauksen aikaiseksi...viimeistään kun kakkuja pursotan:ashamed: Ja koskaan aika ei riitä ja varsinkaan kun pitäisi itsensä pukea ja laittaa ja siihen päälle vielä 4 tyttöä. Ja varmaan siinä välissä syötellä poikaa jne jne... Mietinkin että pitäiskö ostaa yks tutteli varmuudeksi ja jos vaikka joku muu syöttäis silloin jos tiukka paikka tulee ja aika loppuu. mä en haluais pumpata, kun tuntuu niin kamalalta muutenkin.
Onneksi tarjottavissa auttaa yksi kummeista ja onkin loistokokki! :) Kutsumanimi on vielä ongelma. Mun lemppari on toisena nimenä ja miehen lemppari ekana. Haluaisin kutsumanimeksi mun lempparin tottakai ;) Mut helkkari kun poika näyttää miehen valitsemalta nimeltä! :D Pakko vaan myöntää, mutta onko pakko antaa periksi silti...?!:saint: :D

Meillä mennään edelleen täysimetyksellä ja ihme ja kumma maito on riittänyt tosi hyvin. ei ole tarvetta lisämaitoon ollut, vaikka poika oli tosi iso syntyessään meidän muihin lapsiin verrattuna. Ja näin jatketaan niin kauan kuin se sujuu hyvin.
Poika on tosi rauhallinen, hymyilee ihan mielettömästi ja juttelee. Mietinkin että onko ne pojat tosiaan näin helppoja? :D Esikoinen mulla on poika mutta näihin aikoihin hän oli vähän itkuinen, muuten kyllä päivisin hymyili ja oli tyytyväinen. Tytöt taas on olleet vaativia ja äänekkäitä. Valvoneet pitkään ja heräilleet paljon yölläkin. Tämä poika menee nukkumaan 20-22 ja heräilee 3-5 tunnin välein syömään. aamulla herää n. 8-10 väillä. Yksi jakso oli toista viikkoa että heräili valvomaan viiden kuuden maissa mutta se meni jo ohi onneksi. :)

Yksi flunssakin iski ja korvat tulehtui sekä oli vielä keuhkoputkentulehduskin. Sai spiran sairaalassa ja viikon kuurin. Silloin syöminen oli vähän heikompaa mutta eipä se kummemmin kasvuun vaikuttanut. Eipä tän kokoisessa perheessä voi pientä pitää suojassa kun tauti kiertää kaikki muutkin. :(

Tänään oli lääkärineuvola ja kaikki kunnossa. Hyväntuulinen poika vaikka heräteltiin unilta. Mitat oli nyt 6160g ja 59,5cm ja täyttää huomenna 7 vkoa. Pitkäselkäinen poika meillä, nyt menee 62cm vaatteet ja ihan just on jo siirryttävä 68cm vaatteisiin. Vaipoissa ollaan jo muutama viikko käytetty midiä. Tuntuu että tämän kanssa tämä vauva aika vaan hurahtaa ohi:O Poika kasvaa niin hurjaa vauhtia että mamman käsivarsia usein illalla pakottaa jos kovin sylissä viihtyy :D Soseita ja vellejä me aloitellaan vasta sitten joskus 4-6kk iässä.

Mies on edelleen lomalla ja aloittaa työt elokuun puolessa välissä. saas nähdä miten meidän arki muuttuu? Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa että kädet on tosiaan täynnä työtä. Meidän 1v 8kk tyttö on aika mimmi nykyään ja vauhtia ja vaaratilanteita on päivittäin vaikka olisi silmätkin selässä. Tahallaan kyllä ärsytteleekin ¨ja tekee kepposiaan. Naureskelee sitten vaan kirjaimellisesti räkäsesti päin naamaa. Mihin katosi se meidän pikku rinsrenssa..?
Ja nelosen (pian 4v) uhmakkuus on lisääntynyt siinä määrin että märisee lähes kaikesta ja kehittelee jatkuvasti syitä josta marmattaa. Hyvinä päivinä on kyllä tosi avulias ja hellii veljeäkin :) Isoimmat lapset nyt on helppoja, eikä pahemmin tarvitse "taistella" niiden kanssa. Esikoinen 14v oli yksi päivä ihana kun ihan omatoimisesti vauvaa hyssytti rattaissa ja laittoi tuttia suuhun. On jännä miten hänellä hoivaaminen nostaa enemmän päätään kuin vanhimmalla tytöllä 12v. Ei tyttö reagoi mitenkään jos vauvaa alkaa vaikka rattaissa itkua vääntämään, sensijaan poika menee katsomaan heti mikä veljellä on? :)

Eipä tänne sen kummepaa sitten kai kuulu :) Ilmoittelen myöhemmin mihin kutsumanimeen päädyttiin :D

Chira ja pojan pötkylä 7vkoa:heart:
 
Onnea Tiudeliinille etukäteen ja ihania juhlia!

Chiaralle hermoja roppakaupalla ja myös mukavia juhlia! Mä päädyin tällä kertaa ihan valmiiseen konseptiin,ruoat tuodaan valmiina ja itse ei tarvitse tarjoilla ja seistä keittiössä niin kuin viime ristiäisissä jotka multa meni ihan ohitse.Ja kun eivät ole kotona niin ei tarvitse stressata siivoamisestakaan:) Ainoa ressin aihe on siis oma juhlapukeutuminen. Mieli tekisi kaivaa kaapista yksi mekko joka on kerran päällä ollut mutta kun on musta niin en taida vaan suuntaan 100e lahjakorttini kanssa sinne kauppaan kunhan pappi on käynyt.
 

Yhteistyössä