Tuplamammat 2013-2014

Yleensä eivät oikein mitään. Tänä aamuna olivat jo esim saaneet pullosta, mut kaipasivat lisää maitoa. Aattelin et oiva tilanne kokeilla rintaa, kun pahin nälkä taitettu. Poika ei yrityksistä ja auttamisesta huolimatta ottanut nänniä ees suuhun. Paremminkin käänsi pään pois ja alkoi itkeä. Tyttö alkaa yleensä riehua eli saa raivarit. Saattaa ottaa tissim suuhun, mut alkaa sillai heilutella päätä ja ei ota mitään otetta.

Tänään oli aamusta ihan pehmeä rinta, niin siitä olis saanut otteen ihan hyvin.

Täytyy mennä, jatkan myöhemmin.

Pohjoistuuli
 
Onnea uusille vauvautuneille! :heart:

Täällä on ollut normaalia arkea, mutta mukamas niin kiirusta ettei ole ehtinyt koneelle :D Pojat kasvaa kovaa kyytiä ja alkavat jo kääntyä mahalleen. Ensi viikolla onkin jo sitten 5kk kontrollit sairaalassa. 4 kuukauden neuvolassa olivat 7,1kg/59cm ja 5,8/58,5cm. Kovasti kasvaavat.

Meilläkin on tuota maitojauhetta pojille. Mä kanssa silloin alussa keitin puhtaaseen pulloon litran vettä ja lämmitin pulloissa mikrossa sen veden ja sitten kippasin jauheet ja juotin pojille. Nykyisin on sitten mukana termarissa soppelia vettä ja pullojen pohjalla jauhot, kun mennään esim. neuvolaan tai sairaalaan. Ei tarvii etsiä sitä mikroa ja kun enää ei tarvii keitellä vettä kun menee kiinteät.

Kiinteät meillä menee edelleen tosi huonosti, suostuvat syömään pari lusikallista kunnolla ja sitten sylkeevät loput ulos. Noh pikku hiljaa kai se siitä alkaa sujumaan. Hankaluuksia tuottaa vain se kun nämä huutaa nälkäänsä yleensä samaan aikaan enkä osaa syöttää soseita yhtä aikaa. Pakko kai opetella :D

Yöt on alkanut menemään pitkillä unilla. Yleensä nukahdetaan 20 ja posotetaan 7-8 tuntia putkeen. Seuraava herätys on sitten 4 tunnin päästä. Jopa niinä päivinä kun sosetta ei ole yhtään mennyt alas. 20-22 välillä pojat saa iltavellinsä. Muuten meillä kyllä tankataan 1,5-2 tunnin välein. Hankaloittaa vähän elämää, mutta en valita kun yöt menee noin hienosti.

Toisinaan on päiviä, että pojat torkahtelee/nukkuu melkein koko päivän ja joskus on päiviä, että ollaan melkein koko päivä hereillä.

Mutta nyt seurustelee poikien kanssa, kun he heräsi.
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79
Kiitos näistä jauhe-vinkeistä. Pitää yrittää perehtyä jossain välissä :)

Uskokaa tai älkää, mut edellisen viestini jälkeen sain houkuteltua molemmat vauvat rinnalle :). Ensin annettiin vähän pulloista ja sit rinnalle. Kumpikin sai syötyä ainakin jonkun verran..

Eli ehkä kaikki toivo ei olekaan vielä menetetty. Pitäis varmaan vaan harjoitella enemmän ja rauhassa. Mistä sitä sais enemmän aikaa ;)? Toivoisin, että saisin sekä imetettyä että annettua pulloa (omaa tai korviketta). Jotenki tuo pullo tois sitä tarpeeseen tulevaa "vapautta" sit jossain vaiheessa.

Pohjoistuuli ja A&N - 6 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79 ja Karcci
Kun pääsen koneelle niin kirjoitan pohjoistuulelle. Mutta siis hyvä, että sait houkuteltua rinnalle. Minulla on tissille huutavan vauvan kanssa taistelu käynnissä itsellänikin. Viime yönä 23-03 huusi hysteerisenä, kun yritin tarjota rintaa. Loppujen lopuksi oli annettava periksi että sain itse nukuttua yhtään.

Miksi vesi pitää keittää?
 
Jenniferi, kai se on keitettävä niiden bakteerien takia, joita on hanavedessä. Kun kiinteät alkaa, niin bakteerikantakin laajentuu.

Kiva kuulla sustakin Sunshine :) Mä koitin kans antaa yhtä aikaa soseita, mut on ainakin viel helpompi syöttää yksittäin. Me ollaan koitettu vaan perunaa ja luumua annan että vatta toimisi, kun on sitä ummetusherkkyyttä pojilla. Nuo maistuu molemmille, mutta syöttö täytyy aloittaa ennenkuin nälkä on pahimmillaan. Silloin ei huolita kun maitoa, ja sen jälkeen pidetään suu supussa lusikalle :D Kuullostaa hyvälle nuo teidän yöt :) Ja hyvä tietää, et sielläkin vielä välillä nukutaan koko päivä. Kun nämähän nukkuu aikast paljon kans, mut tullaan sentään pari kk teitin peräs :)

Ennanniina ja Minde, mitäs teidän arkeen? Ei oo kuulununna vähään aikaan..

Meitä alkaakin oleen täällä jo aika porukka kasassa ja lisää tulee koko ajan tuolta odottajien puolelta :) Ei tartte käydä pelkkiä omia jorinoita kattomassa, kun väkeä on täällä aktiivisesti kirjottelemassa. Mulle tää koneella olo ja tää keskustelupalstan lukeminen on sitä ah, omaa ihanaa RAUHALLISTA aikaa! En useinkaan jaksa lähtee mihinkään kun matkoihin uppoo osa ajasta, niin surfailen sitten täällä. Kyllä oon ihan koukussa tähän vertaistukijoukkoon!! Ootte tärkee osa mun päivää! :)

Samalla tässä vielä nautiskelen kahvin kera ristiäiskakun rääppeitä ja ihastelen hiljaisuutta. Pienet nukkuu ulkona ja sisko haki isommat lapset ja menivät HopLoppiin.
 
Tänään käytiin vauvojen kanssa terkkarilla ekassa punnituksessa. Päästiin ihan pikkiriikkisen lyhyt matka vaunuilla terveyskeskukseen. Täytyy kehua, että noi Bumbleridet vaikutti kyllä tosi näppäriltä ja hyvilta vaunuilta. Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, niin tarvis varmaan hommata se sadesuoja, kun en sitä vieläkään ole hankkinut. Jos sitä yrittäis saada jonkun perinteisemmän kuin se niiden oma..

No, asiaan... Molemmilla vauvoilla oli painot tippuneet hieman sairaalan lähtöpainosta. Puhutaan nyt siis parista kymmenestä grammasta. Molemmat on edelleen 3,1 kg aivan kuten sairaalasta lähtiessä, mut siis noi kymmenykset vaihtelee. Sanoi, että pitää lisätä maitomääriä ja syöntikertoja maltillisesti. No, nyt kun annettiin edellisellä syötöllä tytölle vähän enemmän maitoa, niin tais tulla heti vatsanpuruja. Se vaan veti sitä niin posket lommolla ja hyvällä ruokahalulla. Malttia siis. Perjantaina mennään uudestaan punnitukseen.

Tänään ei taas kumpikaan innostu rinnalle. Yölläkin yritin, mutta kumpikaan ei halunnut ees maistaa, mutta ottivat kyllä pullosta lisää. Ärsyttävää. Päivällä sama juttu. Vaikka olilvat vetäneet kumpikin sen 50 ml pohjalle ja vaatineet lisää, niin ei rinta kelvannut. Mä en oikeasti tiedä, että mitä tän tilanteen kanssa tekis.

Terkka kyllä kyseli, että kai mä pumppaan vauvoille maidon, jos sitä kerran tulee.. No, enhän mä pumppaa, kun ei sitä oikein pumpulla tule. Mä sanoinkin sille, että tässä loppuu kohta tunnit vuorokaudesta, jos meinaan käytän esim. yöllä tunnin siihen, että saan kummankin vauvan syötettyä ja vaipan vaihdettua (näin esim. viime yönä, kun olivat rykaisseet molemmat kakat vaippaan) ja alan sit sen jälkeen pumppaamaan seuraavat maitosatsit.

Mä pelkään tässä sitä, että jos lähden taas siihen pumppausrumbaan, niin kohta päädytään taas rintatulehdukseen, kun pumppaa liikaa ja rinnat pakkautuu. Mulla on aika isot rinnat ja tuntuu helposti muodostuvan tukoksia jne. Äh. En kestä. Mä olisin niin halunnut välttyä tältä pohdiskelulta. Sit taas jos ei pumppaa omaa maitoa vauvoille, niin tulee vähän huono omatunto... Jos sitä pumppais vaan tyyliin yhdet annokset maitoa per vauva per päivä, niin pysyis toi maidon tuotanto yllä ja jos sitten jonain kauniina päivänä rintakin kelpais vauvoille..

Vauvat antaa mun nukkua ihan ok öisin. Omaa saamattomuuttani meen vaan liian myöhään nukkumaan iltaisin, niin vähän jää unet lyhyeksi. Nyt kun pitää tarkkailla tota maidonsaantia, niin pitää varmaan öisinkin olla tarkempi syöttövälin suhteen.

Muutoin terkka poisti tikit sektiohaavasta. Ihan hyvin on parantunut. Vähän ne reunimmaiset tikit kiristi, joten ehkä olo helpottuu tästä. Otan nyt vaan yötä vasten buranaa, joten aika hyvin on kivut pysyneet poissa. Enemmän mulla jotenkin edelleen tuntuu vessassa käydessä se katetri. Se jätti vähän jotain epämukavuuksia ja tuntuu välillä vähän häijyltä vessareissulla. Eiköhän aika korjaa.

JK taisi kommentoida sitä kuulo-juttua... Niinhän ne sanoi tuolla osastolla, että lapsen korvassa on aika paljon vaikkua ja lapsivettä, että sen takia niitä vasteita ei välttämättä saa. Mä jotenkin muistelen, että lapsi ei muutenkaan heti kuule kunnolla. Meillä ei vauvat ainakaan säpsähdä mitään kovia ääniä (ja niitähän riittää)..

Jokos se Maibei on löytänyt tiensä tänne?

Pohjoistuuli ja A&N (vauvat on jo viikon ikäisiä :heart:)
 
Moi!

Minutkin voipi lisätä keskusteluun mukaan eli Juuni75/ A poika ja B tyttö/ 4.12.2013 rv 36+0 / poika 48cm/2890g ja tyttö 48cm/2895g

Kotona on ennestään tytöt 2006 ja 2009. Päästiin tuplien kanssa kotiin viime tiistaina eli oltiin 6pv sairaalassa. Tuossa ajassa poika oli sinivaloissa 24h ja tyttö 3 päivää tarkkailussa verensokerin johdosta. Muutoin ollaan biliseurannassa mutta se jo hurjasti laskusuuntainen.

Täällä kotona mennään vielä 3h syöttötahdilla. Molemmat ottaa rintaa mutta saavat myös pullosta. Paino on nousussa ja pojalla vielä 10g syntymäpainoon. Ulkoilut aloitellaan keskiviikkona, kun 2vko tulee täyteen. Unet jää aika lyhyeen mutta näillä mennään :)

Myöhemmin lisää...
 
Pohjoistuuli, oletko kokeillut rintakumin kanssa imettää? Tarjoa ensin rintaa ja sitten vasta pulloa eli vaihda toisinpäin järjestystä. Jos vauvat tuoevat hysteerisiksi, niin tarjoat maitoa hörppyytysmukista, jotta kovin nälkä taittuu ja sitten taas tarjoat rintaa. Mitä imetysasentoja olet kokeilut.

Pystyisitkö jättämään pullot pois päivällä eli juottaisit vain mukin reunasta aitoa. Minä teen Aliinan kanssa niin ja se onnistuu ihan näppärästi. Heti ensimmäisenn pullottoman päivän jälkeen suostui imemään rintaa paremmin.

Älä menetä toivoa äläkä hermostu vauvojen itkusta sekä protestoinnista. He eivät kuole nälkään, jos eivät kahdessa minuutissa saa maitoa. eli ihan rauhassa voit kokeilla ja kokeilla, rauhoittaa vauvaa välillä ja kokeilla taas.
 
Mun pitäis varmaan enemmän ruikuttaa täällä tosta imetyksestä, koska taas ton edellisen viestin jälkeen sain molemmat houkuteltua rinnalle. Poju ei ottanut sen jälkeen ees korviketta, mut tyttö taas veti aika paljon.. Oli aika meijeri-fiilis, kun kummassakin tississä oli vauva :)

Jos joku miettii imetystyynyn ostoa, niin voin kyllä suositella sitä doomoon kaksostyynyä. Sitä on kätevä käyttää muuhunkin kuin pelkkään imetykseen.

Pohjoistuuli
 
Jenniferi kerkeskin just väliin...

Rintakumi ei oikein pysy kunnolla ja yleensä se lähteekin irti, kun vauva riehuu rinnalla. Mä oon kokeillut niin, että vauva on tavallisesti sylissä ja sit imetystyynyn kanssa, et joko jalat kainalon alla tai sit siinä edessä. Lisäksi sängyllä kylkiasennossa.. Imetystyynyn kanssa on tullut nämä muutamat onnistumiset. Pari kertaa jopa niin, et molemmat on yhtä aikaa.

Periaatteessa pullon poisjättäminen on varmaan mahdollista. Eihän se oo oikein kiinni kuin omasta viitseliäisyydestä. Poika on meillä rauhallisempi tapaus ja hänen kanssaan on ollut ihan hyvä treenata. Tyttö taas kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa. Silloin on hörpytysmuki vaarassa, kun kädet alkaa viuhua. Mut huomenna on uusi päivä. Mä jopa mietin taas sellaista kuviota, että jatkais yöllä pulloilla ja päivällä ensin rinta ja tarvittaessa pullo.

Pohjoistuuli
 
Viimeksi muokattu:
Hirveä kiire koko ajan, en kerkee ees lukee näitä juttuja enää, saati kirjottaa! Esikoinen vielä kipeä... Kotiin päästiin jo sunnuntaina kun tytöt synty torstaina. Tytöt synty siis rv 38+2. Tytöt voi hienosti ja minäkin ihan ok mutta kiirettä pitää!

Maibei
 
Mua kiinnostaisi tietää, että minkä pituisia syöttövälejä teillä oli alussa ja millasia määriä korviketta per kerta teillä on mennyt?

Onko täällä muita Pk-seudulta? Itse asun Helsingissä. Mietin, et oon ite aika huono menemään tuollaisiin isoihin kokoontumisiin, mut olis ihan kiva nähdä vaikka ihan livenäkään joskus?!

Mä niin odotan, et pääsisi vähän liikkeelle kotoa :) Tai siis kyllähän mä nytkin "saan" lähteä yksin tai esikoisen kanssa jonnekin.. Mut kaipaan jo niitä vaunulenkkejä. Alkaa happi loppua. Tänään mies lähti esikoisen kanssa käymään keskustassa lounaalla (huonot vanhemmat vie pojan lounaalle Burger Kingiin ;)). Tekee ihan hyvää viettää kahden keskistä aikaa. Mä ajattelin kans, et vois mennä hänen kanssaan vaikka pienellä bussiretkellä ja vaikka kahvilla. Kyllähän sen huomaa, et tässä alussa joutuu vähän lipsumaan esikoisen kanssa päivärutiineissa. Paljon on sekin katellu telkkaria tai saanu herkkuja, kun käy vieraita... Vähän ollaan myös lahjottu muutenkin. Onhan tää kuitenkin iso muutos ja hänkin on kuitenkin sen verran nuori ettei ihan vielä ymmärrä täysin tätä muutosta.

Pohjoistuuli
 
Pohjoistuuli, jos ei imetys ota onnistuakseen, on ihan turha ottaa siitä omantunnontuskia. Toivottavasti vaavit kuitenkin vielä suostuu rinnalle. Sen verran voin omalta kohdalta kertoo, et jos pumppaat vaan kerran päivässä, eikä lapset oo rinnalla, maidontulo hiipuu tosi nopeaan! 150ml/kg pitäis lapsen vähintään juoda päivässä. Ja 4h välein, kun on noin isot painot. Eli: 3,1kgx150ml= 465ml (päiväannos) / 6(syöttökerrat) = 77,5ml per ateria. Maidon riittävyydestä tosin kertoo painonnousu ja märät vaipat :)

Tervetuloa Juuni ja Maibei! Haluatteko et laitan noi syntymämitat tonne tietoihin? En oo muilla laittanu, mut mitä mieltä te kaik muut ootte?

Saatiin tänään kuulontutkimuksesta vastauksia.. Baepista tuli normi tulokset, mut aivorungosta mitattuna (on tarkempi kuulemma) ei saatu vastetta 35dbl. Kuulivat kyllä 45dbl, joten ihan umpikuuroista lapsista ei ole kyse, sanoi lääkäri. Kiva. Ja mitä tää ny merkitsee, niin spesialisti tietty just lomalla. Rauhoteltiin, et voi johtua vielä epäkypsyydestä (testi 2vko lasketusta). Toivottavasti näin. Täytyy olla tyytyväinen, ettei pojilla oo muita pikkukeskosuuden vikoja, ainakaan vielä..

Viime viikolla oli hb:tkin melko lähellä tankkausrajaa. Aleksi varsinkaan ei jaks kunnolla syödä, eikä oikein herätäkään. Sovittiin joulun jälkeen pe kontrolli, mut jos ei tosta virkoo niin aion viedä täl viikol näytille. Ettei ainakaan sitten joulua tartteis osastolla viettää. Sais hoidettu punasolutankkauksen sitä ennen.

Me mennään anoppilaan jouluaattona ja joulupäivänä ehkä sitten mun siskon luo. Ei tartte ite sitten hirveesti joulua tehdä. Koristeet on kyllä ja pipareita ja torttuja leivottu ja vielä leivotaankin. Mut jouluruokien teko saa oottaa ens vuoden jouluun :D Ja kyllä mä kuusen haluan. Aattelin jos miesväki kävis vkl kaatamassa. Saavat ihan ite valkata. Yleensä oon ite käyny valitsemassa, mut nyt jätän mettäs rämpimisen.
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Täällä vointi jo parempi, pysyn jo pystyssä pyörtymättä postilaatikolle ja takaisin. :)

Meillä mun lääkkeiden takia en saanut imettää ja maidontulo lakkasi melkein kokonaan, vaikka koitin pumpata. Ihan kun joku sanoikin, en tiedä miten yhtälön voisi toimia, kun meillä on syötetty koko ajan alkuun 2-3 h välein ja sitten olisi pitänyt pumpata 8-12 kertaa vrk:ssa. Ihan mahdotonta mulle ainakin. Ehdin parhaimmillaan neljä kertaa ja koko ajan maidontulo vaan hiipui. Pumppaaminen on ollut aika turhauttavaa viimeiset pari viikkoa kun maidot on joutunut lisäksi heittämään pois. :( Eli nyt tilanne on se, että pumpulla ei tule juuri mitään ja nyt saisin alkaa taas imettämään tai antamaan maitoa kun vahvimmat lääkkeet on loppuneet, mutta miten ihmeessä saa maidon nousemaan ja vauvat enää kiinnostumaan tissistä kun sieltä ei tule mitään ja ovat tottuneet pullolle.. Saa nähdä onnistuuko enää. Vähän asia kyllä ahdistaa. Alkuun ehtivät saada "tärkeät" maidot mutta nyt on menty täysin korvikkeella.

Meillä korvikkeena NAN 1 ja ei olla kokeiltu edes mitään muuta, kun nämä ovat sopineet suht hyvin. vähän on pienemmällä pitkät kakkavälit (1-2 vrk) ja kipristelee mahaa kun punkeaa kakkaa mutta muuten ovat olleet suht tyytyväisiä. Meillä määrät on kasvaneet koko ajan, nyt isompi syö kerralla jo 120-130 ml ja pienempi 100-110 ml melkein joka syöttö. Syöttövälit on kasvaneet ehkä 3-4 tuntiin, mutta usein syövät. Yöllä saattavat nukkua 4 -5 h (etenkin isompi) mutta ei aina. Syöttöihin vaan menee aika kauan aikaa, kun röyhtäyttäminen vie aikaa ja jos eivät röyhtäise, niin puklaavat puolet ulos ja sitten on taas kauhea nälkä eikä unta tule, eli saa aloittaa alusta... yölläkin menee helposti 1 1/2 h vaikka syötetään miehen kanssa yhdessä. Mitenkähän tuota saisi nopeutettua?

Oon ollut nyt pari kuukautta täysin sisällä ja neuvolan mukaan vauvojen kanssa pitäisi odotella 3 kg:een ennen kuin vie ulos. Onneksi pienempikin oli viime punnituksissa jo 2900g joten kohta päästään. Olis mullekin aika kova sana päästä vähän ulos jotta alkaisi toipua ja kunto nousta. Kunto on ihan nollassa ja missään ei ole mitään lihaksia jäljellä.

Miten teidän mahat on muuten palautuneet? Mulla maha on ihan kova pallo edelleen, ei siis mitään löysää nahkaa vaan ihan kova kohdun yläpuolelta. Se on varmaan se suolisto joka siinä pömpöttää.. Vatsalihakset on varmaan jossain lähellä kylkiä. Onko teille annettu ohjeita mitä uskaltaisi missä vaiheessa alkaa tekemään, jotta tästä voisi joskus kuntoutua. Osa sanonut mulle että ei saa tehdä mitään jälkitarkastukseen asti ja osa taas, että voi alkaa tekemään muuta kuin suoria vatsalihaksia. Ei mulla sinällään kyllä ole mikään kiire enkä ehtisi/jaksaisikaan vielä kauheasti mitään tehdä. Olisi vaan mukava jos mahtuisi edes joku vaate päälle kun tuntuu ettei maha pienene ollenkaan. Paino on tippunut melkein lähtölukemiin mutta maha on iso. :( No, ehkä olen vain kärsimätön. Sektiohaava on edelleen tunnoton ja välillä vähän kipeä (painetta tuntuu), samoin vuotoa tulee edelleen(!) en tiedä liittyykö noihin kaapimisiin ja tulehduksin. Aika jännä juttu myös, mulle ei tullut raskauden aikana raskausarpia mutta nyt jälkikäteen niitä yhtäkkiä ilmestyi haavan yläpuolelle ja alapuolelle.

Nyt alkoi kuulua huutoa, täytyy lähte lämmittämään maitoja.. Tulipa aika omanapaselostus, koitan ehtiä kirjoittelemaan jatkossa useammin, tosi kiva saada vertaistukea teiltä! Voimia kaikille ja työntäyteisyydestä huolimatta joulumieltä. :)

terkuin Elmeriini ja tytöt 1 kk
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79
Moikka!

Eipä oo tullu taas hetkeen kirjoiteltua, lukenut oot kyllä teidän juttujanne :) typykät täyttää 3 päivän päästä 3kk!! meneepäs aika nopiaan.. edelleen nukutaan kokonaisia öitä eli klo 20 mennään nukkuun ja klo 9-10 aamulla herätään.. neuvolassa sanoivat, että tätä asiaa ei kannata hiekkalaatikolla sanoa :D Meillä typyt aika isoja, Minea 7kg ja Minttu 6,5kg.. monet kysyvätkin että mitä mä niille syötän kun on niin isoja. Hermot on menny tähän kyselyyn ja vastaankin nykyään että läskisoosia tietty. Neidit syö päivisin 4 kertaa, hotkasevat kerralla 200ml.. sukulaiset ovat "syyttäneet" mua ylensyöttämisestä mutta ei mun mielestä 4 kertaa vrk ole ylensyöttämistä. Onko täällä muita joilla on "isot" kaksoset tai esikoinen ollu pullukkavauva? onko kommentteja sadellu sukulaisilta ja tuntemattomilta? mua niin ärsyttää, koska ei vauva voi olla lihava eikä vauvaa voi nälässä pitää.. niin silti mun pikkusia haukutaan lihaviks!! murr.

Oon alottanu kunnon kuntokuurin, painoakin on ihan kivasti tippunut. Jouluna ajattelin vähä höllätä mutta sitten taas alkaa tiukka kuuri :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79 ja Karcci
Pikasesti täältä.

yöunista: esikoisesta joskus sanottiin, että alkuun vauvat elävät "kohturytmiä" eli valvovat yöt ja nukkuvat päivät. Ajan kanssa rytmi alkaa kääntymään toisinpäin ja sitä kannattaa tukea esim sillä että yöllä vaihdetaan vain pakolliset vaipat ilman seurustelua hämärässä valossa jne.

Imetys on sujunu täällä ihan hyvin mutta eihän nää tytöt oo vielä viikkoakaan, joten ei se vielä mitään kerro :D Vaikeeta oli täälläkin aluks, kun rinnat oli älyttömän pinkeet ja isot ja pahkuroita tuli milloin minne - mutta onnistuin kuitenkin aina saamaan tytöt syömään rintaa. Pienemmällä oli tosin hiukan enemmän vaikeuksia. Lopullinen maidonnousu oli viimeyönä (järjettömät tankit, oikeet puskurit, ja ihan kauttaaltansa kovat ja nännit pinkeet), joten tänään on ollu jo vähän helpompaa.

Pumppaamisesta: mies muisti, että esikoisesta oli sanottu maidonnousun aikaan, että ei missään nimessä saa pumpata, lisää muuten liikaa maidontuotantoa. Mä jo pelästyin kun sairaalassa tuli muutamaan otteeseen pumpattua ja kotona kans, et meniköhän överiks mutta kai siitä selvittiin ;) Aattelin alkaa taas pumppaa, kunhan tää maidontuotanto ensin vähän tasottuu tyttöjen rytmiin.

vatsalihaksista: facebookissa oli joku aika sitten juttua tosta, sillä oli joku hieno nimi, mitä en nyt muista. Ja marraskuun vauvalehdessä oli kans. Suoria vattalihaksia ei saa treenata, vain syviä vatsalihaksia netistä löytyy ohjeita, mutta kannattaa antaa kropan eka toipua ainakin se lapsivuodeaika.

Esikoiselle tuli just kurkunpääntulehdus ja nyt pelätään vielä infektioastmaa :( Esikoiselle tää on ollu muutenkin rankkaa :( Anoppi on ollu auttamassa (oma äitini siirtyi taivaaseen vuosi sitten), anoppi on ollu korvaamaton apu!

Nyt ois taas tulossa asiakas rinnalle :)

Maibei
 
Minde ~ mun esikoinen oli varustettu hyvällä ruokahalulla. Siirryttiin hänellä korvikkeeseen n. 3 kk iässä. Nukkui myös täysiä yöunia siitä lähtien. Hän söi muistaakseni 5 krt päivässä. Isot annokset maitoa joka kerta. Kun lähestyttiin 6kk ikää ja päivittäinen korvikemäärä oli yli litran, niin neuvolasta kehoittivat aloittaa kiinteät aikaisemmin.

Neuvolalääkäri piti häntä ylipainoisena vauvana ja meidän piti pitää ruokapäiväkirjaa joskus siinä 8-10kk iässä. Hän oli silloin +20 painokäyrällä. Heti kun oppi kävelemään, niin solakoitui ja käyrät tasoittuivat. Jos olis menny yli 20, niin olis pitäny ottaa jotain kilpirauhaskokeita.

Täällä eka rauhattomampi yö takana. Ekan yösyötön jälkeen tyttö puklas ja sillä omi varmaan vatsaväänteitä. Siinä meni häslätessä aikaa ja iteltäkin katos unisuus... joskus puol kuuden aikaan nukahdin. Mies hoiti syötöt seiskalta ja mä nukuin kunnes esikoinen tuli herättelemään kasilta. Tuli mieleen, et olikohan saanut vähän liikaa maitoa..

Mä koetin eilen pumpata.. 100 ml saaminen kesti reilun tunnin. Ei oo vauvoja saanut rinnalle moneen päivään. Nyt pitäis yrittää pumpata taas, mut vatsavaivainen tyty haluaa olla sylussä, pullot pitäis tiskata, ruoanlaittokin puskee kohta päälle... argh.

Terkkahan just kyseli maanantaina, että kai mä nyt sitte pumppaan... Mä alan kohta hyväksyä sen, et kaikkia ei vaan oo luotu imettäjiksi :( Haluan ny kuitenkin et mun lapsilla on järjissään oleva äiti, joka nauttii tästä vauva-ajasta eikä istu koko ajan sohvalla pumppaamassa..

Elmeriini ~ mulla on kans toi sektiohaavan ympäristö (varsinkin yläpuoli) tunnoton ja arka. Mulle sanottiin, et voi olla vuodenkin tunnoton. Just juttelin kaverin kanssa, jonka sektiosta on reilu 2 vuotta. Hän sanoi et edelleen on tunnottomuutta. Juokseminen tuntui kuulemma tosi pitkään pahalta.

Painosta... mäkin oon suonut herkuttelua itselleni ja joulun jälkeen sit skarpataan. Paino tosin on tippunut jo 1,5 kg alle ennen raskautta. ...

Pohjoistuuli
 
Maibei mitä hittoa!! Oon unohtanu koko asian, mut nyt hämää kyllä todella paljon!! Hitsi kun muistaisin ens kerralla kysyy, tai jos unohdan, niin soitan vaan jonnekin synnärille ja kysyn mut leikanneelta lääkäriltä et mitä ihmettä!?!

Me vietiin pojat eilen tyksiin nukkumaan. Lääkäri on mulle osastonäytöillä sanonu joka kerta, et siihen on mahdollisuus kun on kaksoset ja erityishoitoa vaativat pikkukeskoset. Koko yö nukuttu yli 12h! Nyt mieskin heräs ja lähdetään hakemaan pojat. Eilen oli syyllinen olo, mut lastenlääkäri sanoi et suotta, monet käy säännöllisesti ja pitää pari yötä. Antoi meille vielä konvehtirasian joululahjaksi ja sanoi että nauttikaa ja nukkukaa nyt hyvin. Noi keskolan lääkärit on aivan ihania, ei tuollaisia oo missään muualla!!
 
Toi ihottuma äity sen verran pahaks, että kävin tänään äitiyspolilla, missä mut otti vastaan peräti 3 lääkäriä :) Epäilyksenä on monimuotoinen raskausihottuma (PUPPP) tai synnytyksen käynnistämä atooppinen ihottuma, vahvimpana ehdokkaana kuitenkin tuo PUPPP. Sain lähetteen ihopolille, toivottavasti pääsen ennen joulua vastaanotolle. Ja sain kuurin suun kautta otettavaa kortisonia, jos nyt vähän kutina helpottais!

Tytöt voi hyvin ja syövät rintaa hyvin. Nyt on helpompaa, kun tuo maidonnousu on menny eikä rinnat enää pingota.

Neiti a:lle on tullu imukuppisynnytyksestä nk. pahka päähän (vähän kuin kuhmu toisella puolella päätä), pitäisi hävitä itsekseen.

Äitiysneuvolasta kävivät jo kotikäynnillä, tulevat myös lastenneuvolasta ekan kerran kotiin, ihanaa :)

Esikoinen on vielä aika kipeä, ehkä pikkasen alkaa helpottaa. Tosi ikävä toi kurkunpään tulehdus :(

Maibei ja tytöt 1 vko :)
 
5kk kontrollit takana. Kaikki hyvin :heart: Molemmat ovat kehittyneet täydellisesti korjatun iän mukaan ja kallot on normaalisoituneet kun päät ovat keskilinjassa ja pidetään myös oikeallekin. Fyssan jumpparia ei tarvita ja seuraavat kontrollit 3kk päästä. Petter oli huimat 7830g, 63cm ja py 43cm. Patrik 6380g, 62cm ja py 42,8cm. Ja mikä ihaninta ei enää verikokeita! Lääkäri oli hieman ihmeissään Peten kasvusta :D Kuulemma hienoa että jätkä on melkein nelinkertaistanut syntymäpainonsa 5 kuukaudessa :heart: Ja tietysti kun Pate kasvaa myös hienosti omalla käyrällänsä :heart: Patella on myös atooppinen ihottuma joten saatiin perusrasvareseptit siihen.

Niin ja muuten JK Petellä oli magneettikuvassa kaikki hyvin :heart: Niin ja muoks vielä. Meillä alkoi pojat maiskuttaa suuta ja sosetta menee helposti jo puoli purkkia kerralla :D Ensi viikolla aloitetaan puurot.

Nyt aamukaffin keittoon, pojat heräs 4 aikaan ja tää mamma valvoi aamu 1 kun tuli juotua eilen vähän liikaa kahvia :$
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Jk79

Yhteistyössä