Tuplia odottavat LA heinä-joulukuun aikoihin 2013

Hei vaan,

Viikonloppu mennyt kauhean nopeasti ja äsken jopa satoi rakeita (!), onkohan se oikeasti kohta syksy..

Karcci, kyselit aiemmin tuosta mahan kovettumisesta, mulla on ollut ihan samanlaista jo pitkään ja edelleen. Tosi usein kun nousen ylös, esim yöllä vessaan tai aamulla maha on ihan kivikova. Samoin jos olen ollut liikkeessä. Ja ihan samanlaista on kuin Pohjoistuulella - maha muuttaa muotoaan kun möyrivät tai venyttelevät ja on välillä ihan kuutio, yksi aamu kun heräsin olin muuttunut kameliksi. Keskellä mahaa kaksi kyttyrää ja välissä kuoppa. :) Molempien pyllythän ne siinä.. :)

Bubblis, aiemmin mulla oli myös samanlaista liikkeiden kanssa, välillä niitä tuntui ja sitten ne ikäänkuin hävisivät tullakseen taas uudelleen. Vauvojen asennot vaikuttaa mihin suuntaan potkivat ja sekin missä istukka on. Pienempinä mahtuvat enemmän pyörimään, niin potkut selkään päin ei silloin vielä välttämättä tunnu. Tosi ikävä tuo sun työpaikalla sattunut välikohtaus! Jos asia vaivaa, niin olisiko teillä mahdollisuutta saada jotain debriefing-tyyppistä asian läpikäyntiä esim. työterveyden kautta? Meillä sattui taannoin kuolemantapaus (sairaskohtaus) työpaikalla, niin sitä tarjottiin ja moni koki siitä paljonkin hyötyä. Kannattaa hakea apua itse jos asia vaivaa, se on varmasti vauvojenkin kannalta parasta. Tsemppiä joka tapauksessa!

Ultrasta tuli meillä hyviä uutisia, molemmat oli kasvaneet hyvin: A 1161g ja B 1075, eli ei eroa kuin 85g! Kaikki oli muutenkin hyvin, eikä kohdunkaulakaan ollut lyhentynyt, eli lepo on tehonnut ja vaikka vähän saankin olla jalkeilla niin se ei ollut huonontanut tilannetta. A on edelleen rt ja B pt. Siksikin oli tosi mukava kuulla hyviä synnytyskokemuksia Mindeltä kun asia mietityttää.

JK kenguemolle myös tsemppiä. :)

terkuin Elmeriini + möllit 29+2
 
Moikka!

Tänään tuli Aleksille takapakkia hengityksen kanssa. Lisättiin virtausta 6l:aan, kun on jo pitkään pärjänny 4l:alla. Kun olin lähdössä lääkäri teki päätöksen et otetaan verikokeet ja laitettiin kanyyli, jonka kautta aloitettiin antibiootti. Kohta on veriseula valmis ja soittelen tuloksia mahdollisesta infektiosta. Ei ollut kiva lähteä kotiin ja jättää pientä raasua sinne. Hän oli aivan nuutunut, eikä jaksanut pitää edes silmiään auki. Onneksi velipojalla tuntui olevan kaikki hyvin. Voi kun aika menisi siivillä ja saisimme pienokaiset kotiin :heart: Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan hieman raskaalta tää elämä, kun tulee vaan vastoinkäymistä toisensa perään...

Mutta, voikaahan muut hyvin! :)

Jk ja pojat
 
Huonoja uutisia nt-ultrasta.

Meille ei tule kahta vauvaa. Toinen oli kadonnut tyystin 7. rv:n vu:n jälkeen, kohdussa oli yhdessä kohdassa tyhjä pussimainen kohta, jossa toinen alkio on ilmeisesti ollut. Nyt ei ollut enää merkkiäkään.

Olen nähnyt kahdesti unta kaksosista. Toisessa unessa menin synnyttämään kahta, mutta synnytyksessä todettiin, ettei kohdussa olekaan kuin yksi lapsi. Toisessa unessa olin nt-ultrassa, jossa todettiin toisen olevan paljon toista suurempi, toinen oli jäänyt ihan pienen nykerön tasolle. Muissa unissa olen kantanut sylissä vain yhtä taaperoikäistä lasta. Jossain valveunessa näin pari viikkoa sitten myös sellaisen näyn, että piilotin monikkoraskaudesta kertovat esitteet laatikon pohjalle. Joten osasin kyllä varautua, että tässä käy näin. Nyt vaan pitää yrittää päästä yli siitä, ettei me saatukaan sitä ihanaa etuoikeutta, että oltaisiin saatu olla kaksosten vanhempia.

Hyvät uutiset ovat ne, että toinen vauva voi erinomaisen hyvin, hänellä oli kaikki asiat siten kuten kuuluukin. Hän on kaunein olento koko maailmassa.

Minut saa poistaa listalta.

ralliruutu + yksi kaksonen 12+4
 
:hug: osanottoni ralliruutu. Kauheata, miten tällaisten asiat voi aavistaa :'(
Ensin on toive ja sen jälkeen se otetaan pois. Varmaan vielä pahempaa, kuin olla tietämätön koko asiasta ja sitten kuulla nt:ssä, että siellä on joskus ollut toinenkin.
 
Otan osaa, Ralliruutu ! :hug:

Aina tuota tilannetta pelkää ja toivoo, ettei sitä kellekään tapahdu. Minusta niin ihanasti oot laittanutkin, että jäljellä oleva onkin sitten maailman kaunein olento ! Onnea siitä ja toivottavasti kaikki menee sen kanssa hyvin ! :heart:
 
TR
Hei kaikki,

Ihan ensin pahoitteluni Ralliruutu ja kovasti onnea yhdestä pienestä ihmisen alusta!

Mindelle superonnittelut tylleröistä :flower: oikein passelin kokoisetkin olivat ja säkin loistokunnossa, eipä voisi paremmin olla asiat!

JKlle tsemppiä pikku Aleksin kanssa, sitkeitä sissejä ovat, ja onneksi hoito on Suomessa huippulaatua, kyllä se siitä!

Ja sitten ommoo nappoo ;) Tänään oli siis lääkäri ja ultra äitiyspolilla ja molemmat vauvat ovat hyvän kokoisia viikkoihin nähden, toinen 144 g ja toinen 156 g, aivan saman pituisia eli 13,1 cm ja tooooosi vilkkaita, makoilin reilun tunnin siinä ultrattavana, kun lääkäri ei meinannut saada mittoja ollenkaan otettua :D Molempien napavirtauksetkin katottiin ja olivat hyvät, kuten myös tilanne kohdunkaulan ja -suun osalta. Eli kaikki hyvin so far, vaikka olin aika hermona aamulla ennen ultraa...niin ja melkoisella varmuudella tyttölinja jatkuu, olen siis jos kaikki hyvin käy peräti VIIDEN tytön äiti ens vuoden alkupuolella :LOL: musta ei ilmeisesti poikia tule ja that's it! Aika magee ajatus kyllä viidestä prinsessasata, ei voi muuta sanoa!

Voikaahan kaikki hyvin, mäkin koitan tän tajuttoman väsymyksen kanssa pärjäillä : / Onko muilla ongelmia nukkua öisin? Mä nukun todella huonosti, mitenköhän sitten loppua kohti...

TR ja Tiuhti&Viuhti rv. 16+2
 
ralliruudulle osaanottoni ja jaksamista! Komppaan täysin Katrillia, ensin annetaan, sitten otetaan... :( toisen kaksosen menettäminen on ihan jotain eritystä. Onneksi jaksat myös iloita vielä elossa olevasta vauvasta, kaikkea hyvää hänelle!

Tässä vielä yksi linkki sulle, jos vielä täällä käyt ja tämän luet:

Etusivu
yksinkaksonen
 
Viimeksi muokattu:
Jk:lle paljon jaksamisia, tulee vielä se aika kun pojat pääsevät kotiin ja voitte aloittaa normaalin arjen! Ralliruudulle iiiiso halaus!!:heart:

Me päästiin tänään kotiin! huomenna pitää tosin mennä tayssiin labraan ottamaan biliarvot molemmista. Hoitsu soittaa sitten puolen päivän aikaan, että onko tarvetta paistatella sinivalon alla 1 päivä. JOs on niin mennää sitten ehkäpä tayssin potilashotelliin yöksi lampun alle :D

ajattelin kertoo vähän synnytyksestä kun on tuoreessa muistissa. Eli perjantaina lähdettiin aamulla suoraan synnytyssaliin noin ysin aikaan aamulla. Mulla ei siis mitään supistuksia ollut.. Klo 9.30 puhkastiin pinnin avulla A vauvalta kalvot ja odoteltiin tunti jos supistuksia tulisi.. noh tuli yksi :D Sitten klo 10.30 laitettiin oksitosiinitippa ja alettiin odotteleen.. klo 11.45 alkoi yhtäkkiä rytinällä tuleen kipeitä supistuksia. Justiinsa silloin kun mies lähti hakeen kanttiinista evästä :D :D onneks ei ollu kauaa sillä reissulla. Noh oksitosiini annosta nostettiin heti ja niitä supistuksia tuli ja tuli ja tuli. Aivan kauheella rytkeellä ja tauko välissä vain 20 sekuntia. Hengittelin ilokaasua sitten oikein urakalla, pönttö oli aivan sekasin :D hyvä niin :D klo 14.30 en enää kestäny ja pyysin epiduraalin, se annettiin heti, olin siinä vaiheessa auki 5cm. Klo 14.45 sanoin että nyt kyllä jotai alkaa tuleen ulos ja kätilö sanoi vaan että "ei kai ny vielä mitään tuu", noh tutki ja olin 10cm auki. Kaksi ponnistusta ja A oli pihalla. 13min päästä kolmella pienellä ponnistuksella B tuli perätilassa perästä :D kaikki meni niin nopeesti ja ulostulot ihan kivuttomasti, että synnytyksestä jäi vain positiivinen kuva. Nousin melkein heti omille jaloille synnytyksen jälkeen, menin suihkuun ja söin. Ei repeämiä, ei tikin tikkiä. Epiduraalikin alko vaikuttaan kunnolla vasta synnytyksen jälkeen :D oli kyllä niin paljon helppoo
 
Osaanotot Ralliruutu mut ihanaa odotusaikaa yhden pikku ihmeen kanssa :)

TR mul on aina välillä sellasii ihme heräämisiä yöllä...en tiiä mihin herään, mut muutaman kerran yössä niin tapahtuu (onneks ei toiaan joka yö). Mulle on onneksi tullut sellanen nukahda nopeesti taito,joten mä nukahdan muutamassa sekunnissa uudestaan :)

-K,S&G 21+2-

Psssst....Kaksi viikkoa ultraan...Mulla onkin jo ikävä noiden kahden näkemistä :)
 
Hei!
Olipas kiva lukea sun synnytyksestä Minde! Tehtiinkö sulle epparia? Mua kiinnostaa kovasti tuo perätilasynnytys, kun omat ovat molemmat ainakin toistaiseksi perätilassa, ja lääkäri on sitä mieltä, että voisin synnyttää alakautta. Sitä toivoisin itse myös. Jännittää vaan, kun aiemmissa synnytyksissä ei ole tullut mitään pientäkään repeytymää/epparia...

Mulla olikin eilen oikea action-päivä. Verenpaineet nousivat hurjasti sunnuntaista alkaen, eilen aamulla paineet olivat jo 170/115 ja leposyke melkein 140. Neuvola käski lähteä heti synnytyspäivystykseen TAYSiin. Siellä sitten tutkittiin kaikki mahdollinen, ja lääkäri totesi minulla todennäköisesti olevan sydämessä flimmeri, vaikka se ei EKGssä näkynytkään. Aloitettiin verenpainelääkitys, toivottavasti sillä saadaan homma kuriin. Lääkäri olisi laittanut mut osastolle, mutta onnistuin venkoilemaan itseni kuitenkin kotiin, mä kun tiedän kuinka vaikeaa mun on saada nukkua kotonakin, saati sitten osastolla. Paremmin ne paineet lahtee kotona laskuun, luulisin. Nyt vaan täytyy olla TOSI iisisti, ja antaa muiden hoitaa hommat. Ja takasin sairaalaan tulee lähtö hyvin herkästi.

Vauvoilla on kuitenkin kaikki virtaukset yms hyvin, ovat kasvaneet mainiosti. Toinen oli 1400g ja toinen 1200g, nehän alkavat olla jo isoja :D Kokoerolla ei mun tapauksessa ole väliä, erilliset istukat kun on.

Sori kun tuli taas omaa napaa tilitettyä oikein urakalla :)

Salla 29+1 (A ja B vauvat olivat muuttaneet järjestystä, B ylennettiin A:ksi :) Lisäksi pojalta ei löytynytkään kikkeliä, lääkäri arvelee häntäkin tytöksi!)
 
Heipat!

Ekana,pahoittelut ralliruutu! Voimia sinne! :hug:

Jk ja pojille jaksamista ja voimia!

Minde
kiitos lohduttavasta synnytyskertomuksesta :D Mua pelottaa synnytys ihan hulluna!!! Ihana että pääsitte tyttöjen kanssa kotiin!!



Onkohan tää nyt ihan normaalia,että mulla on jo nyt jotenkin tukala ja ahistava olo..? Mahakin alkaa olla samankokoinen kun esikoista odottaessa jotain rv 23 tms. :O
Tokihan kohtu oli varmaan esikoinen ajalta vielä "lörppä" että venyy helposti uudelleen,mutta miten jumalaton maha ja tukala olo mulla onkaan loppuajasta jos nyt jo näin.. Ja pakko tunnustaa,mä en tiiä mille supistukset tuntuu tai se,kun maha kovottelee...En tajunnu esikoisen aikaan kumpiakaan ilmiöitä..

Ja voi vitalis tuota ukkoo...Oltiin v-loppuna mökillä ja appiukolla on tapana ottaa tömpsyjä ja olutta pitkin päivää ja joka päivä. Mä EN TYKKÄÄ siitä yhtään että killitetään koko ajan!! Ei se känniin asti oo juonu useinkaan,mutten tykkää siitä että viinana hajusena hönkii mun lasta päin Ja kun vielä sikariakin polttaa..Noh,sanoin sit asiasta miehelle,etten tykkää että niitä viinapulloja pyöritellään silloin kun tyttö on hereillä ja että saa sanoa isälleen..Mies on siihen tottunu,eikä kukaan näistä miehestä,anopista tai appiukosta näe siinä mitään pahaa. Mies suuttuu,eikä oo puhunu mulle oikeen mitään lauantain jälkeen..ei myöskään isälleen sanonu.. Olinko mä muka jotenkin kohtuuton?
Mun suvussa riittää juoppo-hulluja ja oon nähny kaikenlaista. Isäkin joskus otti kuppia ihan jonkun verran,enkä tykkää siitä että kotona juodaan ja ollaan kännissä,varsinkaan kun pieniä lapsia.
Olkoot vaan kuinka miehen porukoiden mökki,niin vois se ukko silti kysyä,että haittaako jos ottaa vai eikö muka?! Mä sanoin miehelle ettei me mennä enää mökille jos ei aio isälleen sanoa,mä en viittis mut pakko kai se kohta on..
Mieskin aina on sitä mieltä että viedään tyttö porukoilleen yöks,mutta ihan taatusti vien,kun ukin pitää juoda silloin! Mies ei vaan tajua etten tykkää juomisesta...Exäni käytti kaikkea sekaisin,oli narsistinen,väkivaltainen,peliriippuvai nen,ja mulle jäi sen sekoiluista 20000e velkaa jota edelleen makselen (josta tämä nyxä jaksaa aina muistuttaa,ihan kuin ei itteeni ottas se päähän, lapsetki kärsii mun exän tekemisistä vaikkeivät luoja kiitos ole sen lapsia!) joten toivoisin etten tarviis enää samantyylistä sekoilua katella..
Appiukko oli pari viikkoa sitten tullu kännipäissään vessasta vauhdilla,kaatunu ja lyöny päänsä,niin että piti amppari soittaa..Hohhoijaa ja sekös vasta on hauskaa kun humalassa sattuu ja tapahtuu,hehehhee.. Mieskin ennen meidän seurustelun alkua oli aika huoleton viinan suhteen ja kallo kolis millon minnekin ja hampaat kurkussa ollu useemmin kuin kerran. Onneks ei enää kuitenkaan.

Että silleen. Tuntuu kyllä ettei tuota ukkelia paljon tää raskaus kiinnosta,sanoo vaan ettei oo ees tajunnu vielä.. Niih, ja kun ei prkl ala toimia tän asunnon myynnin eteen,en viittis ite laittaa hänen omistamaansa asuntoa ominpäin myyntiin,enkä vissiin haekaan vuokra-asuntoakaan,muuten tuntee että mä päätän ja määrään kaikesta On semmonen persiillepotkittava yksilö..

Hohhoijaa näitä miehiä! Nyt pakko saada ruokaa!


Kiitos ja anteeks


-Tipetsu ja Tiku&Taku 15+1-
 
ospa ehtisin pari sanaa saamaan tekstiksi asti...

Ensinnäkin pahoittelut Ralliruudulle, voin vaan kuvitella tunnetta. Ihanaa että teidän toinen voi hyvin! Jaksamista ja hyviä vointeja!

Mindelle isot onnittelut! Hurjan helpon kuulonen synnytys, mahtavaa :)

Meillä mentiin vähän vaikeemman kautta mutta tyypit ilmaantu maailmaan viime keskiviikkona :heart:

Käynnistys alotettin tiistaiaamuna balonkilla joka paikallaan muutaman tunnin -> auki 3-4cm ja A:n kalvojen puhkasulla supparit säännölliksi ilman oksitosiinia. Avautuminen ei edennyt joten piiskattiin oksitosiinilla, ja kivut epiduraalia vaativia. 20 tuntia -supparit koko ajan kunnollisia ja parin minuutin välein- 6 epiduraalia myöhemmin todettiin että avautuminen edennyt ehkä sentillä ja mulla voimat aika finaalissa. B:n sydänäänet alko jo vähän näyttämään unisilta joten lähdettiin leikkaussalia kohti.
Sektio meni hienosti, mutta kipeäksihän siitä tulee kun vatsa viilletään auki. Mun voimavarat oli myös toki aika minimissä sen edeltävän vuorokauden takia joten palautuminen on ollu hidasta, oikeastaan vasta alussa. Nyt jo pääsen suurinpiirtein kivuitta ylös sängystä, kipulääkkeillä toki sekin.

Mutta asian ytimeen, kaikki niin sen arvoista. Terveet hyvinvoivat lapset nyt kotona ja nukkuvat ja syövät niinkuin kuuluu. Nyt mulla on kaikki.
 
Osanotto Ralliruutu! Toivottavasti toisen pienen kanssa raskaus sujuu mukavasti ja saat ihanan käärön syliisi.

Tsemppiä Jk ja pojat! Onko tilanne edistynyt?

TR, mulla on edellisissä raskauksissa alkanut joku hormonaalinen unettomuus vaivata rv 30 eteenpäin. Herään aamuyöllä ja saatan valvoa monta tuntia. Nyt näyttää siltä että tämä ongelma alkoi jo rv 23 kieppeillä, nyt kun lapset ovat vielä sairastlleet ja valvottaneet yöllä niin unta ei saa lyhyenkään valvomisen jälkeen välttämättä moneen tuntiin. Hassua siinä on se että päivällä ei väsytä niin paljon kuin voisi kuvitella, olisiko hormooneilla tosiaan osansa asiaan.

Olipa mukava lukea Minden synnytyksestä! Huippua että meni noin kivasti! Itselläkin tosiaan pieni pelko alkaa jo nostaa päätänsä, jospa pääsisi yhtä helpolla... vauvelit ovat kököttäneet kokoajan A raivotarjonnassa ja B vaihtanut perätilasta raivotarjontaan ja toisinpäin. Jospa muutoksia ei tapahtuisi ja saisi tommoisen kivan näppärän alatiesynnytyksen. :)

Tipetsu, mulla on nyt samanlainen olo kuin edellisiltä viimeisillään plus vielä vähän ylimääräisiä vaivoja. Ja ihmettelen tosiaan millainen se olo sitten viimeisillään on.... Tuosta alkoholiasiasta, mielestäni et oo yhtään nipo tai tiukka. Lapsilla on oikeus raittiiseen ympäristöön. Tsemppiä!

Ja tsemppiä ja mukavaa syksyä kaikille muillekkin! Täällä ainakin ruska helottaa, joka toinen päivä sataa ja joka toinen päivä paistaa. Ilma on viilennyt ja mun mielestä syksy parhaimmillaan! :flower:

Murotar 24+2 (maha kasvaa entisestään, nyt tajuan miksi ihmiset käyttävät raskauden aikana äitiyspaitoja. Vauvelit vahvistuvat liikkeiden perusteella päivä päivältä ja tuntuu että meitä on tosiaan vahvasti kolme tässä samassa kropassa. Toivottavasti mun ylivertaisuus säilyy loppuun asti....)
 
Kiitos kaikille pahoitteluista ja myötäelämisestä. Kaikki sanat on olleet lämmittäviä vaikka tilanne nyt on mikä on

Olen koittanut ajatella, että toinen ei luultavasti koskaan joutunut kokemaan mitään kipuja tai muutakaan ikävää. Hänen elintoimintonsa ovat päättyneet paikassa, jota turvallisempaa hänellä ei olisi voinut olla. Ihmeellistä vain, miten sellaista pieneen 6 mm:n alkioonkin voi niin kovasti kiintyä, että menetys tuntuu hirveältä. Ja vaikka kuinka asian onkin etukäteen aavistellut, niin silti se on kuin isku vasten kasvoja.

Miten tällaisia asioita voikaan aavistaa etukäteen. Äidillekin olin sanonut aavistuksestani jo monta viikkoa sitten, hän ihmetteli eilen, miten olenkin taas pystynyt olemaan näin oikeassa... ihmettelen sitä itsekin. Tunne yhdestä sikiöstä taisi alkaa joskus viikolla 9+.

Eilen oli vielä kuolleiden lasten muistopäivä. Meillä palaa ulkokynttilä vieläkin takapihalla oman menetyksemme ja muiden pienten lasten muistoksi. Sitä ei vaan pysty ymmärtämään, miksi me emme saaneet sitä ihanaa etuoikeutta elää kaksosten vanhempina ja seurata kahden pienen elämää. Miten sitä pystyy koskaan unohtamaan, että niitä ihania lapsia olisi pitänyt olla yhden sijaan kaksi.

Tosi ristiriitaiset tunteet on nyt. Toista kaipaa älyttömästi, välillä kyyneleet nousee silmiin. Samaan aikaan toinen on kuitenkin kunnossa, ja pitäisi osata iloita hänestä yhtä paljon, vaikka toistaiseksi se on vielä vähän hankalaa. Mutta aina kun ultrakuvan näkee, niin hymy nousee kasvoille. Se on meidän pieni lapsi, esikoinen :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Olen niin pahoillani Ralliruutu teidän puolesta. Menetys ja suru on todellinen huolimatta pienen iästä tai koosta. Eikä suru vähennä toisen vauvan tärkeyttä ja onnea sen olemassaolosta. Ihanaa kuitenkin että toinen vauva voi hyvin.

Paljon voimia ja jaksamista sekä kaikkea hyvää jatkoon.

:hug: Elmeriini
 
Idealistille täältä myös paljon paljon onnea ! Mullakin kiinnostais tietää, kuinka pitkälle pääsitte ? :)

Naiset, auttakaa mua. Mulla humpsahti jotain kirkasta ja hajutonta nestettä sen verran housuihin nukkumaan mennessä et sai lähteä vaatteiden vaihtoon. Edeltävät kaks synnytystä ei ole käynnistyny luonnolisesti, joten en osaa sanoa, mitä se lapsivesi on mutta pitääkö mulla huolestua ? Tai tarviiko soittaa neuvolaan ? Mä oon kyllä töissä joutunut tekeen paljon fyysistä ja olen ollut kipeänä iltaisin, mutta ensimmäisen kerran tuli ulos jotain..onko kenelläkään tullut lapsivesiä aiemmin ?

Bubblis ja maha-asukit 18+5
 
No johan täällä poksahdellaan :heart: Onnea siis idealistillekin oikein oikein paljon!!!:flower:

Bubblis tuliks siis sitä silleen oikeesti reilusti? Mäkin oon aikas huono neuvoo näin esikoisia odottaessa :) Toiv ei nyt mitään vakavaa....vaan vaiks joku valkkari tulvahdus :) Mut sie voit soittaa neuvolaan tai jpa ehkä äippikselle, jos se mieltäsi painaa. Mielummin tietoa kuin huolta :hug:

-K,S&G 21+4-
 
  • Tykkää
Reactions: Bubblis
Karcci, kyllä sitä tuli ihan sillain, et mulla oli pyjamahousutki jalassa ja sänkykin hieman kastui. Et ainakin kahvikupillisen verran sitä tuli, mut ei se valkovuotoa ollut..siis ihan juoksevaa kirkasta nestettä.

Pitää varmaan soitella neuvolaan ja kysyä, et suositteleeko ne polille soittoa. Voi kun olisikin meillä täällä se ultra, niin näkis tuossa neuvolassa jo, että onko kaikki hyvin..

Mut nyt täytyy alkaa valmistautua töihin ja herätteleen tytöt mukaan ! :) Mut kiinnostais tosiaan kuulla, et onko tuommonen lapsivesien humahtelu ihan normia ?!

Bubblis ja masuasukit 18+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä