kp 1/28 ja TAAS mä elättelin toiveita ihmeestä, vaikka luulis, että kuluneessa reilussa viidessä vuodessa olis jotain oppinut, mutta jotenkin se oppi aina unohtuu viimeistään kp22/28 :headwall: .
Tänään mies kävi antamassa simppatestin, jonka jälkeen saadaan sitten "tuomio", kannattaako jatkaa vai ei. Jotenkin mua pelottaa se jatkamatta olemis päätöksen lopullisuus - mä olen vasta vähän pääle 30 ja jos nyt pitää "päättää", että meille ei lasta tule nyt, niin ei tule koskaan enää :'(. Mä olen tietty tavallaan eri asemassa, kuin moni muu, sillä mulla on poika edellisestä suhteesta, eli en ite jää lapsettomaksi, mutta mies jää vaille biologista lasta, vaikka pojalle onkin kuin isä ja me jäädään vaille yhteistä lasta - ja sekin satuu paljon.
Ihmiset tosiaan on kummia, kun "härskisti" kysyvät, että koskas teette ja musta tuntuu, että kun mulla on jo yksi, se antaa luvan vielä härskimpiin kysymyksiin. Mulle on kerrottu, että mä olen itsekäs, jos en tee pojalle pikkusisarusta ja eikös olisi ollut hyvä aika tehdä, kun poika menee kouluun, niin olisit äitiyslomalla, kun koulu alkaa - ja tekoa oli takana siinä vaiheessa jo vuosia :headwall: . Ja kuulemma meillä olis ollu kiire tehdä lapsi jo kauan siteen, kun muuten tulee niin iso ikäero. Ja kuulemma mä en saa ajatella niin, että kun mulla on jo lapsi, niin se riittää - mieskin kuulemma voi haluta biologisen lapsen
Kyllähän mä olisin halunnut monta lasta ja pienillä ikäeroilla, olisin mielelläni ollut äitiyslomalla, kun poika menee kouluun, olisin halunut miehellekin biologisen lapsen jne, mutta kun tässä asiassa ei kysytä omaa mielipidettä. Vielä vuosi sitten mä olin varma, että pian olisin raskaana, kun vihdoin hoitoon lähdimme, että NYT, mutta kun ei, niin ei. Oma kroppa muistuttaa säännöllisesti, mitä ei voi saavuttaa.
mussu, kp1 itsesäälissä
Jaksamista teille kaikille - koitan ensi kerralla olla taas positiivisempi.
