Ei voi kuin todeta, että täällä on ihailtavan pitkäpinnaista porukkaa jelppimässä!
Pelissä on varmaan hyvin vähän sanoja joita ei vielä täällä olisi mainittu joko ihan suoraan tai rautalankavihjeellä. Itse ainakin pääsin helposti läpi ihan vaan lukemalla tämän ketjun alusta loppuun, samalla sanoja lisäillen. Ja ne muutamat sanat/vihjeet jotka eivät vielä siinä vaiheessa omaan peliin sovi, voi vaikka laittaa itselleen johonkin ylös myöhempää käyttöä varten. Ideana ei kuitenkaan varsinaisesti taida olla se, että kaikki sanat kopsataan suoraan, vaan niin wikipedia kuin googlekin saavat olla ihan kovassa käytössä. Sieltä löytyy kyllä kun jaksaa erilaisia vaihtoehtoja kokeilla. (Kokeilinpa huvikseni, niin ainakin minun googleni antaa ihan noilla hakusanoilla vastauksia myös suoraan tästä keskustelusta.) Minullakaan ei todella monesta sanasta, termistä tai nimestä ollut harmainta hajuakaan, mutta eipä niitä mistään omasta muistista ole tarkoitus kaivaakaan. Tuleepahan opittua samalla kun niitä artikkeleita lueskelee.
Ja kyllä, itsekin apuja olen saanut ja mielelläni sitä myös annan, mutta siinä vaiheessa kun tuntuu että samoja sanoja jankutellaan viidettä kertaa, kunnes taas kysellään jo seuraavaa moneen kertaan mainittua niin alkaa tuntua että onkohan tuollaisessa "pelaamisessa" enää ideaa...? Vaivaa on kuitenkin pelin laatijakin nähnyt, eikä ehkä tarkoittanut että kaikki sanat luetellaan valmiina eteen.
Ei pahalla, itsekin käyn välillä vielä kurkkimassa josko joku apua tarvitsee, mutta pientä yritystä ennen sitä lopullista peliverkkareiden repimistä, joohan.